HS: Suomalaiset eivät enää synnytä, ja nyt valtiovarainministeriö kiinnostui asiasta
Oikeitolainen talouspolitiikka äärimmäise kovine arvoineen, tuloerojen kasvu, kansan jakautuminen, hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan romuttaminen tuottaa tulosta. Suomalaiset nuoret eivät enää hanki lapia. Nuoret miehet syrjäytyvät kon jatkokoulutusmahdollisuudet karkaavat. Naiset hankkivat korkean koulutuken ja asettavat työpaikan kaiken edelle, sillä vanhempien lama-aikaiset kokemukset taloudellisine romahduksineen ja työpaikkojen epävarmuus, työttömyyden alituinen uhka ovat osoittaneet, että lasten hankkiminen on suuri riski. Lopputuloksena Suomen syntyvyys on romahtanut dramaattisesti.
"Pienituloisten osuus nuorista miehistä on peräti kolminkertaistunut 2000-luvulla. Naisten pienituloisuus on sen sijaan ollut viime vuodet laskussa.
Tämä saattaa olla yksi syy myös syntyvyyden laskuun: merkittävä joukko suomalaisia syrjäytyy juuri silloin, kun olisi otollinen aika perheen perustamiseen."
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä syy on siinä että vihdoin naiset saavat päättää? Ei tarvitse mennä naimisiin ja tehdä lapsia, voi opiskella ja mennä töihin, elää kuten haluaa. Ei tarvitse olla huonossa suhteessa jos ei halua, olla raskaana ja kokea kivulias synnytys, hoitaa vauvaa.
Juuri näin: missä naiset päättävät, ei lisäännytä ja missä miehet päättävät, lisäännytään. Mitenköhän feminismille käy sadan vuoden aikana.
Syy sille miksi feministisiä yhteiskuntia ei historia tunne: siihen on sisäänleivottu itsetuhomekanismi naisten synnyttämättömyyden kautta.
Ja nämä yhteiskunnat, joissa mies päättää ja alistaa naisen synnytyskoneeksi, hukkuvat pikkuhiljaa liikakansoitukseen ja omaan paskaan.

feminismi ei tarkoita lapsettomuutta. Feminismi ajaa sukupuolten tasa-arvoa.

Juhlapuheilla ja käytänällö on iso ero.

Ruotsissa (KANTARUOTSALAISET) ei ole mitään ongelmaa lisääntymisen kanssa ja siellä on huomattavasti paremmat naistenoikeudet kuin väkivaltasuomessa.
Samoin siellä ei nainen ole yksin vastuussa siitä lastenhoidosta.
Ruotsalaiset naiset ovat myös maailman tyytyväisimpiä parisuhteissa ja avioliitoissa.
Ruotsi on ratkaissut lisääntymisongelman mááhanmuûton avulla. Raiskausrikollisuus on räjähtänyt naapurissa käsiin verrattuna "väkivaltasuomeen".
Ei ole.
Siellä nimenomaan ruotsalaiset lisääntyvät paljon.
Ota asioista selvää.

Väite väkivalta-Suomesta on myös irvokas, koska Ruotsissa on viimeisen noin kahden vuoden aikana tehty tuplasti murhia ampuma-aseilla Suomeen verrattuna. Siis suhteutettuna väkilukuun. Lisäksi Ruotsissa on aivan uskomanton määrä Suomeen verrattuna tapauksia, jossa ihmistä on kadulla ammuttu esim. jalkaan. Henkilö on loukkaantunut vakavasti, mutta on selvinnyt koska on päässyt kaupunkiympäristössä nopeasti tehokkaaseen hoitoon.
Niille jotka eivät tunne aseita, jos laittomalla rynkylla ammutaan vaikka "vain" jalkaan, niin siinä on kuolema lähellä, koska luodin energia on niin suuri. Verrattuna esim. poliisin virkapistooliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä syy on siinä että vihdoin naiset saavat päättää? Ei tarvitse mennä naimisiin ja tehdä lapsia, voi opiskella ja mennä töihin, elää kuten haluaa. Ei tarvitse olla huonossa suhteessa jos ei halua, olla raskaana ja kokea kivulias synnytys, hoitaa vauvaa.
Juuri näin: missä naiset päättävät, ei lisäännytä ja missä miehet päättävät, lisäännytään. Mitenköhän feminismille käy sadan vuoden aikana.
Syy sille miksi feministisiä yhteiskuntia ei historia tunne: siihen on sisäänleivottu itsetuhomekanismi naisten synnyttämättömyyden kautta.
Ruotsissa (KANTARUOTSALAISET) ei ole mitään ongelmaa lisääntymisen kanssa ja siellä on huomattavasti paremmat naistenoikeudet kuin väkivaltasuomessa.
Samoin siellä ei nainen ole yksin vastuussa siitä lastenhoidosta.
Ruotsalaiset naiset ovat myös maailman tyytyväisimpiä parisuhteissa ja avioliitoissa.
Ruotsi on ratkaissut lisääntymisongelman mááhanmuûton avulla. Raiskausrikollisuus on räjähtänyt naapurissa käsiin verrattuna "väkivaltasuomeen".
Ei ole.
Siellä nimenomaan ruotsalaiset lisääntyvät paljon.
Ota asioista selvää.
Laitanhan niitä tilastoja sitten peliin, kun olet ottanut selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä syy on siinä että vihdoin naiset saavat päättää? Ei tarvitse mennä naimisiin ja tehdä lapsia, voi opiskella ja mennä töihin, elää kuten haluaa. Ei tarvitse olla huonossa suhteessa jos ei halua, olla raskaana ja kokea kivulias synnytys, hoitaa vauvaa.
Juuri näin: missä naiset päättävät, ei lisäännytä ja missä miehet päättävät, lisäännytään. Mitenköhän feminismille käy sadan vuoden aikana.
Syy sille miksi feministisiä yhteiskuntia ei historia tunne: siihen on sisäänleivottu itsetuhomekanismi naisten synnyttämättömyyden kautta.
Ja nämä yhteiskunnat, joissa mies päättää ja alistaa naisen synnytyskoneeksi, hukkuvat pikkuhiljaa liikakansoitukseen ja omaan paskaan.
Nuo naisten alistamiskulttuurit ovat ykkösiä mitä tulee köyhyyteen ja epävakauteen.
Niissä yleensä myös vanhat miehet hankkivat jättihaaremin, nuoret miehet jäävät kokonaan ilman naisia.
Tuloksena valtava määrä vammaisia, ja epävakaa yhteiskunta.
Economistissa oli vasta artikkeli asiasta.

En käytä aikaani etsimällä tilastoja.
Etsi itse, ja jos sinulla olisi yleissivistystä ja lukisit muutakin kuin laasasta, olisit nähnyt jo moneen kertaan nuo tilastot ja niistä artikkeleita.

Jaahas, arvasinkin että kyseessä oli pelkkää tyhjjää mussutusta. Valehtelija siis kyseessä.
Ei ole itsekkyyttä olla huolissaan omien lastensa tulevaisuudesta kun isovanhempamme ja heidän vanhempansa ovat aloittaneet maapallon romuttamisen liian suurten eläkkeiden jakamisella ja käyttäneet saastuttavia luonnonvaroja tutkimatta niiden vaikutusta ympäristöön. Nyt sitten tämä nykypäivän aikuissukupolvi romuttavat hyvinvointivaltion viimeisetkin rippeet Sipilän johtoa seuraten.
Miksi haluaisin omille lapsilleni vielä huonomman tulevaisuuden kuin mitä nykypäivän nuorilla tulee jo nyt olemaan opiskelijoiden tulevan leikkauksista johtuvan velkaantumisen ja ympäristöhuolien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, varmasti tuo on yksi syy. Toinen tämä mihin suuntaan luonnon tila on menossa, tulevaisuudessa on pulaa ruuasta, vedestä ja elintilasta. Maailma saastutetaan ja tuhotaan myrkyillä, ydinvoimalla, roskalla, eläimiä ja heikossa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan järkyttävän huonosti. Jos itse olisin nyt lapsentekoiässä, niin voisi jäädä tekemättä, olen kuitenkin omani jo hankkinut parikymmentä vuotta sitten.
Sitten on vielä sellainen syy, josta ei vissiin kauheasti saisi puhua. Suuri osa nuorista on elänyt mahdottoman helpon elämän, koulussa ei paljon vaadita ja kotona vielä vähemmän. Sen kuin nukut, syöt ja pelaat tms., ei varmaan jaksa edes ajatella lasta ja sen tuomaa työmäärää ja vastuuta. Lisäksi kuvitellaan, että itseään tai unelmiaan ei voi toteuttaa jos on perhettä.
On myös luotu harha, että elämä voi olla vain ihqua chillailua, reppureissaamista ja aina vain upeampia kokemuksia ja elämyksiä ja me kaikki voimme saavuttaa ihan tähtitieteellisiä asioita ja onnenhetkiä ja niitä sitten lähdetään tavoittelemaan. Pieni ja arkinen ei enää riitä mihinkään. Onnea lähdetään etsimään maapallon toiselta puolelta, siihen ei riitä enää oma koti, vauvantuoksu ja perhejoulu.
Tuo ensimmäinen kappale on aikalailla hölynpölyä, tyypillistä ekoterroristien ja kommarihippien propagandaa jossa kapitalismiin liittyviä ympäristöhaittoja liioitellaan radikaalisti. Kannattaa ottaa asioista selvää!
Mutta olet varsin oikeilla jäljillä sen suhteen, mistä tässä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on kysymys. Itsekkyydestä. Jota lietsoo nykypäivän ajattelussa ylikorostunut individualismi. Tuijotetaan omaa napaa, vaikka perhe on se perusyksikkö, joka pitää yhteiskuntaa pystyssä.
No aika totalitaarisessa valtiossa eletään jos yksilön täytyy lisääntyä vastoin tahtoaan pitääkseen yllä yhteiskuntaa. Yhteiskunnan muodostavat ihmiset ja he määrittelevät millainen se on. Ainoa varma asia maailmassa on muutos ja siihen pitää yhteiskunnan rakenteidenkin sopeutua.
Juuri näin, tätä yritettiin aika surkein tuloksin Lebensborn-projektin merkeissä ja tuossa itänaapurissakin on kehotettu lisääntymään valtakunnan vuoksi.
Todella törkeää yksilönvapauden loukkaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä syy on siinä että vihdoin naiset saavat päättää? Ei tarvitse mennä naimisiin ja tehdä lapsia, voi opiskella ja mennä töihin, elää kuten haluaa. Ei tarvitse olla huonossa suhteessa jos ei halua, olla raskaana ja kokea kivulias synnytys, hoitaa vauvaa.
Juuri näin: missä naiset päättävät, ei lisäännytä ja missä miehet päättävät, lisäännytään. Mitenköhän feminismille käy sadan vuoden aikana.
Syy sille miksi feministisiä yhteiskuntia ei historia tunne: siihen on sisäänleivottu itsetuhomekanismi naisten synnyttämättömyyden kautta.
Ja nämä yhteiskunnat, joissa mies päättää ja alistaa naisen synnytyskoneeksi, hukkuvat pikkuhiljaa liikakansoitukseen ja omaan paskaan.
Nuo naisten alistamiskulttuurit ovat ykkösiä mitä tulee köyhyyteen ja epävakauteen.
Niissä yleensä myös vanhat miehet hankkivat jättihaaremin, nuoret miehet jäävät kokonaan ilman naisia.
Tuloksena valtava määrä vammaisia, ja epävakaa yhteiskunta.
Economistissa oli vasta artikkeli asiasta.
Huvittavaa, että lassukat haluavat tuollaisen yhteiskunnan.
Köyhyyttä, vammaisuutta, ja nolla mahdollisuutta minkäänlaiseen naiseen, ikinä. Vain varakkailla vanhoilla miehillä on naisia.
Ei ole itsekkyyttä olla huolissaan omien lastensa tulevaisuudesta kun isovanhempamme ja heidän vanhempansa ovat aloittaneet maapallon romuttamisen liian suurten eläkkeiden jakamisella ja käyttäneet saastuttavia luonnonvaroja tutkimatta niiden vaikutusta ympäristöön. Nyt sitten tämä nykypäivän aikuissukupolvi romuttavat hyvinvointivaltion viimeisetkin rippeet Sipilän johtoa seuraten.
Miksi haluaisin omille lapsilleni vielä huonomman tulevaisuuden kuin mitä nykypäivän nuorilla tulee jo nyt olemaan opiskelijoiden tulevan leikkauksista johtuvan velkaantumisen ja ympäristöhuolien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Olen vain niin onnellinen niiden puolesta, jotka eivät ole hankkineet lapsia. Samalla surullinen niiden puolesta, jotka ovat hankkineet. Kahtiajako on todella selkeä ja ankara. Lapsettomilla on ihana elämä edessä ja perheellisillä ei. Yksinkertaista ja surullista. Nyt lapsettomuudesta saavat nauttia useammat. Se on tietenkin epäreilua perheellisiä kohtaan, mutta ainakin jotkut saavat hyvän elämän.
Siis ootko sä tosissasi? :D Ookkei. Mun elämä ei ainakaan ollut mitenkään ihmeellistä lapsettomana kaksikymppisenä. Lapseni sain sitten yli 30-vuotiaana ja sitä kautta juuri sain hyvän elämän, elämän, jolla on merkitys. Mun mielestä lapseton elämä on sitä yksinkertaista ja surullista...

Kertoo vain, että olet yksinkertainen ihminen, koska et osaa hankkia elämänsisältöä muuta kuin lisääntymällä.
On muutenkin arveluttavaa moraalisesti käyttää toista ihmistä siihen, että saat sisältöä siihen sisäiseen tyhjyytesi. Yleensä lapsia hankitaan siksi, että on jotain annettavaa niille, eikä siksi, että on yksinkertainen ja surullinen ihminen ilman elämänsisältöä.
En halua vanhimpana lapsena nelilapsisessa perheessä kasvaneena ikinä omia lapsia. Kärsin jo lapsena sisarusteni aiheuttamasta hälinästä ja kaaoksesta. Tuntuu siltä että olen jo hommani hoitanut kun olen käyttänyt vuosia ja vuosia elämästäni ilmaisen lapsenvahdin ja kodinkoneen roolissa. Esikoisena oli pakko, ei ollut vastaansanomista. Nyt kolmekymppisenä aikuisena nautin kun saan olla rauhassa ja siitä pidän kiinni, aivan sama vaikka kaikki muut pitäisivät minua itsekkäänä, ei paljon kiinnosta. Lapsia ei tule.

Sama.
Meitä on todella paljon.
Miettikää miten voivat nuo sukupolvet, joista melkein kaikki kasvoivat suurperheissä, ne on isoin ryhmä mt-ongelmissa ja myös alkoholismissa nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vain niin onnellinen niiden puolesta, jotka eivät ole hankkineet lapsia. Samalla surullinen niiden puolesta, jotka ovat hankkineet. Kahtiajako on todella selkeä ja ankara. Lapsettomilla on ihana elämä edessä ja perheellisillä ei. Yksinkertaista ja surullista. Nyt lapsettomuudesta saavat nauttia useammat. Se on tietenkin epäreilua perheellisiä kohtaan, mutta ainakin jotkut saavat hyvän elämän.
Siis ootko sä tosissasi? :D Ookkei. Mun elämä ei ainakaan ollut mitenkään ihmeellistä lapsettomana kaksikymppisenä. Lapseni sain sitten yli 30-vuotiaana ja sitä kautta juuri sain hyvän elämän, elämän, jolla on merkitys. Mun mielestä lapseton elämä on sitä yksinkertaista ja surullista...
Kertoo vain, että olet yksinkertainen ihminen, koska et osaa hankkia elämänsisältöä muuta kuin lisääntymällä.
On muutenkin arveluttavaa moraalisesti käyttää toista ihmistä siihen, että saat sisältöä siihen sisäiseen tyhjyytesi. Yleensä lapsia hankitaan siksi, että on jotain annettavaa niille, eikä siksi, että on yksinkertainen ja surullinen ihminen ilman elämänsisältöä.
Ei, kun se kertoo vain sen, että sinä olet yksinkertainen, kun et osaa edes ajatella, mitä lapset antavat. En missään väittänyt, että elämässäni ei olisi ollut sisältöä ilman lapsia tai että lasten pitäisi antaa "sisäiseen tyhjyyteeni sisältöä", vaan lasten kanssa elämäni sai suuremman merkityksen, uudenlaisia, erilaisia sävyjä. Noh, sitä on lapsettoman jästipään vaikea tajuta. Lapset on ikään kuin bonus, se plussa kaiken muun päälle. Ilman lapsia elämäni ei ollut ihmeellistä, mutta ei se nyt tyhjää ollut, kuten väität. Et tiedä mun elämästäni ja sen sisällöstä yhtään mitään, että voisit väittää sen olleen tyhjää ilman lapsia. Voi kuule, sitä kun voi saada vaikka molemmat: täyden elämän JA niitä lapsia kirsikaksi kakun päälle. Mutta sellainen ei tietenkään tule mieleen, koska kaikki on mustavalkoisesti joko-tai. Ihan hyvä, ettet lisäänny itse, kun ajattelusi on niin yksioikoisen latteaa.

Seliseli. Osui ja upposi.
Eri