Saako isä lähteä alle vuoden vanhan vauvan kanssa esim. viikonlopuksi jonnekin ilman vauvan äitiä?
Kommentit (52)
Minun lapseni oli kiinni minussa sen verran, ettei olisi sopinut hänelle tuo idea. Kyllä olisi ollut itkuinen. Nukahti aina tissillekin viereeni, ja jos heräsi,niin minun piti tulla takaisin viereen.
Saa. Meillä mies on ollut useamman viikonlopun anoppilassa 500km päässä, mä kotona koira- ja kissavahtina. Aika kapeaksi kävisi elämä jos oltaisiin vain kolmistaan + tässä vaiheessa anoppilareissut koko porukalla (sis. koirat ja kissat) kävisi liian rankanksi. Nyt isovanhemmat näkee poikaansa + lapsenlastaan, mä saan lepoa. WIN-WIN.
Miksei voisi olla? E se lapsi siitä rikki mene, jos kotiasiat muuten kunnossa. Meillä on lapset ollut viikonloppuja isovanhemmillaam alle vuoden iässä. Ollaan haluttu, että lapset saavat hyvän suhteen isovanhempiinsa. Ja olen itsekin siskoni kanssa ollut isovanhemmilla vauvana. Ei ole meidän lapset tai en itse ole mitenkään kieroon kasvanut.
Eräs tuttuni ei ollut ennen lapsen esikoulua ollut erossa lapsestaan yli 2 tuntia. Aika paljon ollut ongelmia, kun lapsi on niin riippuvainen äidistään edelleenkin. Yön yli oleminen vieraassa paikassa on sula mahdottomuus ilman äitiä vaikka lapsi on jo 10.
Vierailija kirjoitti:
Lähteähän aina voi mutta sitten on eri asia kannattaako... Varmaan riippuu siitä, miten paljon isä on ollut lapsen kanssa. Nyrkkisääntöhän on, että lapsi voi olla erossa ENSISIJAISESTA kiintymyksen kohteestaan 1 vrk/ikävuosi tai niin monta tuntia kuin on ikää kuukausissa.
Nää on niin keksittyjä ja keinotekoisia nämä nyrkkisäännöt. Ei ole mitään väliä kumpi vanhempi lastaan hoitaa ja jokainen tuntee oman lapsensa parhaiten.
Eihän opettajakaan saa lähteä "kesälomallaan" pois maasta. Koskaan ei tiedä, jos tarvitaan!
Vierailija kirjoitti:
Kysymys otsikossa.
Suomen laki ei taida moista kieltää...järki hoi!!!
Vierailija kirjoitti:
Lähteähän aina voi mutta sitten on eri asia kannattaako... Varmaan riippuu siitä, miten paljon isä on ollut lapsen kanssa. Nyrkkisääntöhän on, että lapsi voi olla erossa ENSISIJAISESTA kiintymyksen kohteestaan 1 vrk/ikävuosi tai niin monta tuntia kuin on ikää kuukausissa.
Täyttä roskaa tekstisi. Nainen ei ole mikään ensisijainen kiintymyksen kohde lapselle.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/12/minka-ikainen-lapsi-kestaa-yon…
Aika selvää on miten niitä läheisriippuvaisia ja epävakaita ihmisiä tehdään.
Jos vaan olisikin lähtenyt ja antanut minun levätä!
Vierailija kirjoitti:
Eihän opettajakaan saa lähteä "kesälomallaan" pois maasta. Koskaan ei tiedä, jos tarvitaan!
Multa meni tää vitsi nyt ihan ohi.
Kerrotko miten meidän vauva on nyt vammautunut kun jouduin sairaalaan viikoksi kun vauva oli 2 kk ja hän oli isänsä kanssa kotona?