Onko muilla puolisoa joka EI vaan osaa keskustella asioista, varsinkin kipeät ja vaikeat asiat kuitataan suurinpiirtein olankohautuksella....

Vierailija kirjoitti:

En tajua miksi kukaan tyytyisi olemaan parisuhteessa jossa ei pysty puhumaan mistään säästä vakavammasta. Meillä oli aikoinaan miehen kanssa aika pahoja riitoja kun vakavat keskustelut oli sitä että mies väisteli ja pakeni ja minä kävin päälle kuin yleinen syyttäjä.

Löydettiin kuitenkin tasapaino ja nykyään ollaan onnellisempia kuin ikinä.

Miksi niin monet naiset tyytyvät olemaan parisuhteessa miehen kanssa joka jopa suuttuu kun yrittää puhua mistään? Selitellään vaan miehen puolesta että "ei se vaan osaa...", "ei miehen lapsuudenperheessä ikinä puhuttu mistään...". Kyllä parisuhteessa viimeistään pitäisi opetella puhumaan vaikeistakin asioista.

Pitäisi joo. Mutta kai se asioista puhuminen ihan oikeasti on hankalampaa silloin, jos koko suku on sellaista väkeä, jotka kehottavat: "pitämään tämän salaisuutena. Sille ei tästä ainakaan puhuta! Yms." Salaisuuksia onkin sitten aika tavalla, aina pienemmästä suurempaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuppisuun pakottaminen puhumaan on henkistä väkivaltaa.

Jos puhumattomuus on mielestäsi ookoo, niin miten selvitetään asiat? Jos on erimielisyyttä, niin miten ne selvitetään? Vai jätetään vain loppuelämäksi painamaan? Jos toinen haluaa keskustella suhteen laadusta, lasten hankinnasta, talon ostamisesta, jne, mutta toinen kokee nuo vaikeiksi aiheiksi, niin miten ikinä selviää tehdäänkö lasta tai ostetaanko taloa?

Tuliko mieleesi, että painostamalla puhumaan saattaa myös painostaa noihin muihinkin asioihin? Tuppisuu saattaa suostua johonkin, mitä ei halua päästäkseen vain painostavasta tilanteesta eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi olen sinkku.

T Mies

Minkä tämän? Pelkäät, että joudut yhteen puhumattoman kumppanin kanssa vai että et itse osaa puhua?

Haha, miksi vain kaksi vaihtoehtoa?

Olen sinkku siksi, että en jaksa naisten ainaista vatvomista, analysointia ja keskusteluja suhteen tilasta.

Osaan kyllä puhua tunteistani ja keskustella, mutta en vain jaksa.

Miks pitäis keskustella jostain suhteesta. Eikö voi vaan antaa asioiden mennä painollaan. Ja sitten pitää vielä vatvoa etukäteen asioita jota voi tapahtua. Keskustelisi naiset keskenään eikä kiusais miehiä parisuhde paskalla.

Monet miehet kokee että siinä parisuhteen alkuvaiheessa on tärkeää keskustella ja sitten kaikki on puhuttu halki ja ollaan vaan yhessä. Naisten mielestä siitä vasta keskustelun kuuluu alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten hemmetti te naiset pariudutte tällasten miesten kanssa? Ja te luulette vielä, että sellanen mies on miehekäs mikä jöröttää ja lutkuttaa paskamahallaan olutta? :D

Entäs me naiset, jotka emme osaa puhua vaikeista asioista?

Pystytkö sinä yhtään kertomaan meille, että miksi et osaa puhua vaikeista asioista? Kun varmaan olet huomannut, että lähes kaikki muut pystyvät, joten uskon, että olet miettinyt asiaa.

Minä tuppisuu kyllä juttelisin vaikeista asioista, mutta mieheni alkaa aina huutaa/korottaa ääntään, enkä jaksa huutaen tai haukkujen säestyksellä "keskustella". Saattaa jopa väläyttää avioeroakin, mikä loukkaa erityisesti: näin heikoilla kantimillako tässä ollaan?

Siispä päädyn tuppisuuksi, koska loukkaannun usein siitä, mitä mies sanoo. Voin olla hiljaa vaikka maailman tappiin saakka, ei haittaa. Jos loukkaannun, niin sulkeudun kuin kivi.

Minä oon tämmönen. Naisena siis. En jaksa vatvoa mitään ongelmia, olen rento luonne. Jos jostain vakavasta täytyy puhua, haluan miettiä asiaa ensin pääni sisällä. Oikeiden sanojen löytymiseen saattaa mennä kaksikin päivää. Hyvin usein kuitenkin kahdessa päivässä asiasta on jo päässyt yli.

Ei riidellä miehen kanssa oikeastaan ikinä. En muista että olisin koskaan riidellyt edes teininä kaverinkaan kanssa.

Mitä vakavia asioita teillä on puhuttavana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi olen sinkku.

T Mies

Minkä tämän? Pelkäät, että joudut yhteen puhumattoman kumppanin kanssa vai että et itse osaa puhua?

Haha, miksi vain kaksi vaihtoehtoa?

Olen sinkku siksi, että en jaksa naisten ainaista vatvomista, analysointia ja keskusteluja suhteen tilasta.

Osaan kyllä puhua tunteistani ja keskustella, mutta en vain jaksa.

Miks pitäis keskustella jostain suhteesta. Eikö voi vaan antaa asioiden mennä painollaan. Ja sitten pitää vielä vatvoa etukäteen asioita jota voi tapahtua. Keskustelisi naiset keskenään eikä kiusais miehiä parisuhde paskalla.

Kyllä ne naiset keskusteleekin keskenään, jos ovat parisuhteessa. Osa asioista ei nyt vaan mene ”omalla painollaan.” Esim. ehkäisyn aikakaudella raskaus tavallaan suunnitellaan. Tai sit nainen päättää sen yksin, jos ei kerta mies jaksa edes sen vertaa keskustella.

Keskustelun idea parisuhteessa on, että molemmat saa äänensä kuuluviin, ja kumpikin tietää mitä toinen haluaa. Helvetin vaikeeta ja kiusallista sitä on aikuisen ihmisen puolesta olla päättämässä koko ajan asioista, jotka myös häntä koskettaa.

Lapset on asia erikseen, ja vain hyvin harva sellaista puolisokseen haluaa. Taitaa olla lisäksi vielä(ainakin toistaiseksi) myös lainvastaista Suomessa.

Luettelen muutamia syitä millon olen katsonut vaikenemisen olevan parempi vaihtoehto:

- Naisella on jo jokin vahva mielipide asiasta ja olen erimieltä, mutta tiedän että vaikka kuinka kauan asiasta vatvottaisiin, niin kummankaan mielipide ei tule muuttumaan.

- Nainen on niin tunnekuohussa että suusta ei vaan tule mitään järkevää. Tiedätte ne hetket kun nainen hakemalla hakee riitaa ja tunnereaktiota ja itsellä ei nyt kiinnostaisi aloittaa riitaa jostain täysin itselle mitättömästä asiasta, mutta kaikkea mitä sanot tullaan käyttämään riidan sytykkeenä.

- Nainen on kuohuksissa asiasta johon en ole vielä muodostanut mielipidettä ja nainen kärttää sen muodostamaan heti. Huonona esimerkkinä nainen on miettinyt sopivat verhot ja on jo käytännössä valinnut pitkän harkinnan jälkeen että mikä niistä on paras ja sen jälkeen se tuo muutaman vaihtoehdon joista pitäisi osata valita juuri se sama. Eli nainen on omassa päässään miettinyt kauan jotain asiaa ja päätynyt johonkin mielipiteeseen ja itse ei ole kyseistä asiaa edes ajatellut ja yhtäkkiä pitäisikin olla siitä jotain mieltä.

- Mielessä on joku muu keskittymistä vaativa asia kun nainen on tullut keskeyttämään ja vaatimaan huomiota.

- Asia sinänsä on vakava, mutta en ole ollut henkisesti ja fyysisesti valmis käymään mahdollisesti pitkää keskustelua juuri sillä hetkellä kun nainen haluaa (esimerkiksi perjantain ja lauantain välisenä aamuna kello 5 parin promillen humalassa nainen päättää alkaa syvälliseksi ja itse haluaisin pistää pään tyynyyn ja nukkua itseni selväksi).

Näitä tilanteita olisi paljonkin, mutta olen näin vanhempana huomannut itselleni toimivaksi sanoa naiselle että ilmoitan mielipiteeni kun olen kerennyt ajattelemaan asiaa perinpohjin. Asiasta ja kiireydestä riippuen viiden minuutin tai vaikkapa parin päivän päästä. Vaikeutena on monesti erottaa millon nainen haluaa keskustella keskustelemisen ilosta ja bondata ja millon se on vailla mielipidettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi olen sinkku.

T Mies

Minkä tämän? Pelkäät, että joudut yhteen puhumattoman kumppanin kanssa vai että et itse osaa puhua?

Haha, miksi vain kaksi vaihtoehtoa?

Olen sinkku siksi, että en jaksa naisten ainaista vatvomista, analysointia ja keskusteluja suhteen tilasta.

Osaan kyllä puhua tunteistani ja keskustella, mutta en vain jaksa.

Miks pitäis keskustella jostain suhteesta. Eikö voi vaan antaa asioiden mennä painollaan. Ja sitten pitää vielä vatvoa etukäteen asioita jota voi tapahtua. Keskustelisi naiset keskenään eikä kiusais miehiä parisuhde paskalla.

Kyllä ne naiset keskusteleekin keskenään, jos ovat parisuhteessa. Osa asioista ei nyt vaan mene ”omalla painollaan.” Esim. ehkäisyn aikakaudella raskaus tavallaan suunnitellaan. Tai sit nainen päättää sen yksin, jos ei kerta mies jaksa edes sen vertaa keskustella.

Keskustelun idea parisuhteessa on, että molemmat saa äänensä kuuluviin, ja kumpikin tietää mitä toinen haluaa. Helvetin vaikeeta ja kiusallista sitä on aikuisen ihmisen puolesta olla päättämässä koko ajan asioista, jotka myös häntä koskettaa.

Lapset on asia erikseen, ja vain hyvin harva sellaista puolisokseen haluaa. Taitaa olla lisäksi vielä(ainakin toistaiseksi) myös lainvastaista Suomessa.

Tuo toisen puolesta päättäminen on kyllä varmin tapa lopettaa se keskustelu. Mies ajattelee että mitä hyötyä on keskustella kun nainen on jo päättänyt mitä tekee. Vaihtoehdot miehellä on myöntyä tai lähteä kävelemään. Parempi olisi jos pyytäisit miestäsi miettimään asiaa ja sovitte yhdessä jonkun lähitulevaisuudessa olevan päivän mihin mennessä hän olisi kerennyt miettimään oman mielipiteensä tai ilmottamaan jos asia ei häntä kiinnosta, jolloin olet vapaa tekemään oman mielesi mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ne kipeät ja vaikeat aiheet ovat??

Pitkässä avioliitossa näitä riittää. Esim. oma tai toisen vaikea sairastuminen ja lähestyvä kuolema.

Ei ne aiheet meillä ainakaan tarvitse olla lähellekään noin vaikeita. Meillä niitä aiheita ovat olleet esimerkiksi: mikä on sinun lempiohjelmasi, millainen lapsuutesi oli, miksi et pidä autolla ajamisesta. Eli ihan arkisia kysymyksiä, joista valtaosa ihmisitä pystyy keskustelemaan ihan normaalisti.

Koskaan ei tiedä mikä viattoman oloinen aihe onkin miehelle jotenkin vaikea. Toki olen ajan kanssa oppinut minkä tyyppisissä piilee vaara. En silti suostu täysin välttelemään miehen vaikeita puheenaiheita. Sillä muuten keskustelunaiheiksi ei jää kuin työt ja yksi harrastus.

Että miksi tuollaisen miehen kanssa? No vaikka siksi että se ihana avoin ja lämmin poika nyt vaan muuttuu vuosi(kymmeni)en saatossa olla möllötäväksi keski-ikäiseksi, joka ei enää osaa/ halua ilmaista mitään positiivisia tunteita eikä keskustele 'vaikeammista' asioista kuin pakon edessä. Ja juu, tasapainon vuoksi ei kyllä kuuntelekaan kun mä 'jauhan' tai 'nalkutan'. Pariterapia ihan kuolleena syntynyt ajatus. Puhun kuulemma niin vaikeita ettei tajua, voiko asperger puhjeta nelikymppisenä?

Meillä mies helposti hermostuu, kun otan puheeksi jonkun hankalan asian. Tässä viimemmäksi asiana oli hänen isänsä kuolema ja siitä seuranneet velvoitteet. Oli pakko yrittää keskustella kun aikaa vain kului ja kului ja mitään konkreettista ei tapahtunut. Ymmärrän, että hän suri mutta asiat on silti hoidettava vaikka tuntuisi miten paskalta. Tästä keskustelun yrityksestä mies hermostui ja meuhkasi jonkin aikaa kuin heikkopäinen. Ja minä tietysti loukkaannun kun minulle huudetaan ja siinähän se kehä sitten pyörii.

Onhan näitä vastaavia esimerkkejä muitakin.

Onpas meitä monta.. Onko muilla ajan kassa kehittynyt omaisuus vai perusluonne?

Miksi yksinäisten kilttimiesten kommentteja halveerataan? Miksi menit tuppisuun kanssa naimisiin ja romantikko jäi ilman?

No meillä ongelma juuri se että avoin romantikko muuttui möllöttäjäksi. Ihmiset kun muuttuvat ikääntyessään. Ja yhteen mentiin kun rakastuttiin ja rakastetaan. Kai se kahden kauppa todella sit on kolmannen korvapuusti. Mutta hyvä syyllistysyritys kuitenkin..

Vierailija kirjoitti:

....tai ne vain "lakaistaan maton alle." Ja ennemmin vaikka erotaankin kuin prkl keskustellaan!

Mistä ihmeestä tämmönen johtuu?!

Nimim. Tuppisuun vaimo 🤐

Oli. Nyt se on ex, juuri tuosta syystä. Älä  jää pilaamaan elämääsi simpukan kanssa.

On.

Paitsi, että miehen puhumattomuus tuntuu kohdistuvan vain minuun ja lapsiin. Puhelimessa kyllä diskuteeraa kaiket illat vanhempiensa ja kavereiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuppisuun pakottaminen puhumaan on henkistä väkivaltaa.

Jos puhumattomuus on mielestäsi ookoo, niin miten selvitetään asiat? Jos on erimielisyyttä, niin miten ne selvitetään? Vai jätetään vain loppuelämäksi painamaan? Jos toinen haluaa keskustella suhteen laadusta, lasten hankinnasta, talon ostamisesta, jne, mutta toinen kokee nuo vaikeiksi aiheiksi, niin miten ikinä selviää tehdäänkö lasta tai ostetaanko taloa?

Tuliko mieleesi, että painostamalla puhumaan saattaa myös painostaa noihin muihinkin asioihin? Tuppisuu saattaa suostua johonkin, mitä ei halua päästäkseen vain painostavasta tilanteesta eroon.

Kyllä mieleen on vuosien saatossa tullut ihan kaikki mahdolliset syyt sekä seuraukset.

Ja kuten itsekin sanot, niin tuppisuu kokee sekä puhumisen että puhumattomuuden painostuksena. Tuppisuulla on siis umpikuja, joten mitä hän edes menettäisi puhumisella!

Osa vastaajista yhdistää puhumattomuuden riitelyyn. Että ei halua provosoida riitaa silloin, kun toinen on tunnekuohussa tai kun vastaus on väärinpäin, sanoi niin tai näin. Ihan ymmärrettävää ja tervettä haluta miettiä sanojaan pari tuntia ja palata sitten aiheeseen.

Ap kuitenkin puhuu ihan eri tason ongelmasta. Kun joihinkin keskustelunaiheisiin ei olla kuukausien tai vuosien myötäkään päästy käsiksi.

Meillä aiemmin mies ei osannut puhua, kun tuli parisuhteessa se ensimmäinen pulmatilanne. Meillä ei ollut seksiä pariin kuukauteen, koska masennus + lääkkeet olivat vieneet miehen halut täysin. Kun puhuin hänelle asiasta, hän vain makasi hiljaa paikallaan. Sanoi joskus, että ymmärsi silloinkin vain, että tilanne oli kökkö, mutta ei oikein saanut kiinni, että mitä se puhuminen siitä olisi auttanut.

Tilanne raukesi sitten omalla painollaan, mutta mies oppi puhumaan vasta myöhemmin burn outtinsa myötä. Hän sai eräs viikonloppuaamu paniikkikohtauksen ja itki (välihuomautuksena kerron, että hän on sellainen mies, joka ei koskaan itke. Ei hautajaisissa, ei häissä, eikä millekään) ettei pystynyt suoriutumaan vapaa-ajan suunnitelmistakaan. Peruimme sen viikonlopun suunnitelmat ja mies oma-aloitteisesti avautui silloisista aatoksistaan.

Nykyään puhuu enemmän, voi olla vain luottamusongelmia tai ei vain juuri käsitä, mitä se puhuminen hyödyttää. Monille tuntemilleni miehille tyypillinen tapa ajatella.