Tulin juuri kahden viikon lomalta Amerikan-serkuiltani. En enää ihmettele YHTÄÄN, miksi siellä kaikki olivat sairaalloisen lihavia.
Kaupunki oli tosi pieni (jääköön nyt tunnistettavuussyistä paljastamatta). Koko kaupungissa ei ollut AINUTTAKAAN jalkakäytävää. Siis oikeasti, ainuttakaan. Kotoa lähtiessä oli drive way, muuten oli pelkkää autotietä koko kaupunki. Kotoa lähdettiin autolla joka paikkaan - töihin, päiväkotiin, kouluun, kauppaan, harrastuksiin. Perheessä oli kolme autoa (isä, äiti ja 17v).
Kaupungissa oli paljon ravintoloita, mutta kaikki olivat sellaisia roskaruokapaikkoja (McDonald's, Applebee's, Pizza Hut, Whataburger, Starbucks, Taco Bell ja muita erilaisia pizza- ja hampurilaispaikkoja).
Olisin halunnut lähteä kävelylle, ihan mihin tahansa, mutta se ei onnistunut. Tätini sanoi, ettei koko kaupungissa ole mitään paikkaa, jossa vain kävellä. On puistoja, mutta ne ovat pieniä, meikäläisten lasten leikkipuistojen kokoisia. Ei niissä kävellä, vaan istutaan piknikillä. Ja niihinkin mennään autolla parkkipaikalle. Jos et omista autoa tai joku ei voi kyyditä sinua, et pääse mitenkään pois kotoa! Autoteiden reunoilla ei voi kävellä. Se on sama kuin menisi moottoritielle kävelemään.
New York ja muut erikseen, mutta tätini mukaan suurin osa pikkukaupungeista on samanlaisia autokaupunkeja, joissa kukaan ei kävele.
Olin niin ahdistunut tuosta liikkumattomuudesta (vaikka Suomessa olen varsinainen sohvaperuna!), että kävelin tänään 7km töihin.
Kommentit (652)
Kävellenterveyteen kirjoitti:
Katselin youtubessakin näkyvää Live PD ohjelmaa missä seurataan poliiseja livenä, ohjelmassa on useasti pysäytetty kävelijöitä sillä se näyttää poliiseista epäilyttävältä, toisaalta ehkä onkin sillä yleensä kadulla ei kävele kuin muutama ihminen siinä missä taustalla parkit täynnä jne.
Tunnin mittaisessa showssa pysäytellään usein kävelijöitä eikä niiltä yleensä löydy mitään.
Niin, kadunkulmassa päivystäviä epäiltyjä huumekauppiaita. Ei ne kaduilla pysäytetyt kerro mitään, millaisia matkoja kulkevat kävellen.
Minulla samat kokemukset kun asuin jenkeissä parisen vuotta töiden takia.
Kaupungeissa voi olla todella hyvä joukkoliikenne, kävelykadut ja kaikki muu vastaava mitä löytyy täälläkin, mutta jos matkaan 5 mailia johonkin suuntaan et pääse mihinkään ilman autoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko kaupungissa lainkaan koiria? Eikö niitäkään kävelytetä missään?
Entä polkupyörät?
En nähnyt ainuttakaan polkupyörää. Koiria näin joillain pihoilla, mutta enpä tajunnut kysyä miten niitä ulkoilutetaan tai mihin ne pissaavat/kakkaavat. Viedäänkö nekin autoilla jonnekin puistoon kauas? En tiedä.
ap
Vahtikoiria joka talossa .

Eikö se tarkoita helvetillistä hajua joka pihalla?
Vierailija kirjoitti:
Käyn suht säännöllisesti Yhdysvalloissa, ja täytyy sanoa että terveellisesti syöminen ei olisi pidemmän päälle helppoa.
Ruokakaupat ne vasta näky ovatkin. Erilaisia valmisruokia käytävä toisensa perään, mutta perus raaka-aineita saatavilla aika huonosti. Etelässäkin missä appelsiinit ym. olisivat lähiruokaa, hedelmät myydään usein kappaleittain ja ovat kalliita. Paikallisten näkökulmasta ne on tosi kalliita koska yleinen hintataso on vähän meikäläistä halvempi.
Isossakin ruokakaupassa heviosasto on usein samaa kokoluokkaa kuin suomalaisessa lähikaupassa. Leivät ovat lähes järjestään vaaleaa höttöä, käsittelemättömät lihat ja kalat löytyvät pakastealtaasta. Se lihatiskin näköinen tiski on delitiski josta löytyy tuoreita valmisruokia, voileipiä, leivonnaisia yms.
En ymmärrä, miten normaalipainoisia on senkään vertaa väestöstä.
No samat ajatukset täälläkin! En ole eläissäni nähnyt niin paljon ns jättiperseitä, niskasta saakka läskejä, älyttömän kokoisia ja vartaloltaan kummallisen mallisia ihmisiä. Minä kiertelin Floridaa kuukauden.
Minä olen yhdysvaltalaisen kanssa aviossa ja ihmettelen näitä juttuja. Käykääpä laskemassa New Yorkin kaduilla montako lihavaa näette, ei ole montaa. Wholefoodsin terveysruokakauppoja on kaikkialla ja täynnä ihmisiä. Ravintoloissa on paljon kasvisravintoloita, terveysruokaa. Sukulaiseni kertoivatkin, että ylipolitisoituneessa Amerikassa ruokakin on politisoitunutta. Koulutetut demokraatit ovat pitkälti kasvissyöjiä, terveyspuolen ihmisiä, vegaanejakin. Niin ja siellä Nykissä kävellään järjettömän paljon ja rampataan metron rappusia ylös ja alas päivittäin.
Sama kokemus Kansas Citystä kymmenen vuoden takaa (en ole varma olenko jo vuosia sitten kirjoittanut tähän ketjuun :D).
Oltiin siellä äidin kanssa sukulaisten luona pari viikkoa. Ensimmäinen hämmästys oli lasten leikkipaikkojen ja muunkin ajanviettoympäristön kliinisyys. Missään, siis oikeasti käytännössä missään et saanut lasta vietyä ns. luonnon helmaan vaikka koskettelemaan nurmikkoa tai hiekkaa. Jotain niityntapaista saattoi olla motareiden sivustoilla, mutta kaikki paikat joissa ihmiset kulkivat oli päällystetty jollain muovihärpäkematoilla. Hiekkaa, pikkukiviä tai nurmea ei ollut puistoissa tai muuallakaan. Sukulaiseni, 1-vuotiaan lapsen äiti silloin harmitteli, että jälkikasvunsa vieraantuu kaikesta orgaanisesta rapakon takana kokonaan.
Toinen ihmetys oli juurikin tuo, että ihan joka paikkaan mentiin autolla. Kun aiemmin mainitsin paikoista joissa ihmiset kulkevat, kulkeminen tarkoittaa tosiaan sitä että paikkaan A (esim. leikkipuisto) mennään autolla.
Kerran lähdimme äidin kanssa kävelemään ostarilta kotiin. Ulko-oven vierestä lähti kapea jalkakäytävä ja olimme aivan innoissamme. Noin 50 metrin päästä jalkakäytävä päättyi kuin seinään. Se olikin vain koriste, rekvisiittaa. :D Käännyttiin sitten takaisin ja soitettiin sukulainen hakemaan. Sitä en muista miten ostarille silloin pääsimme, kun myöskään julkista liikennettä ei varsinaisesti ollut. Ihan jokaisella on oma auto, perheessä useampi, ja sitä todellakin käytetään. Ajaminen on kyllä helppoa ja tiet leveitä. Koko mesta oli suunniteltu autoilun näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessakaan landella pysty missään kävelemään. Kuin siinä yhden 100m pitkän tien varrella missä on "keskusta".
Ei landella jalkakäytäviä eikä pyöräteitä ole.
Pennut ja vanhukset ajaa mopoilla, teinit traktoreilla ja muut autoilla.
Nuo vaihto-oppilaspaikat on aina jossain jenkkien landella. Wisconsinissa ymv.
Ei maalla tarvita mitään käytäviä ja pyöräteitä. Kaikki tiet ovat yhtälailla autojen ja jalankulkijoiden käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn suht säännöllisesti Yhdysvalloissa, ja täytyy sanoa että terveellisesti syöminen ei olisi pidemmän päälle helppoa.
Ruokakaupat ne vasta näky ovatkin. Erilaisia valmisruokia käytävä toisensa perään, mutta perus raaka-aineita saatavilla aika huonosti. Etelässäkin missä appelsiinit ym. olisivat lähiruokaa, hedelmät myydään usein kappaleittain ja ovat kalliita. Paikallisten näkökulmasta ne on tosi kalliita koska yleinen hintataso on vähän meikäläistä halvempi.
Isossakin ruokakaupassa heviosasto on usein samaa kokoluokkaa kuin suomalaisessa lähikaupassa. Leivät ovat lähes järjestään vaaleaa höttöä, käsittelemättömät lihat ja kalat löytyvät pakastealtaasta. Se lihatiskin näköinen tiski on delitiski josta löytyy tuoreita valmisruokia, voileipiä, leivonnaisia yms.
En ymmärrä, miten normaalipainoisia on senkään vertaa väestöstä.
No samat ajatukset täälläkin! En ole eläissäni nähnyt niin paljon ns jättiperseitä, niskasta saakka läskejä, älyttömän kokoisia ja vartaloltaan kummallisen mallisia ihmisiä. Minä kiertelin Floridaa kuukauden.
Tämä havainto myös minulla!
MITEN ne oikein elää arkeaan ja liikkuuko oleenkaan, vai miten semmoisen takaliston ja sellureoidet edes saa itselleen??
Kattelin niitä ja mietin vaan, että ne on jo beond laihtumisen suhteen: vaikka ne meniskin jollekin läskileirille ja suurinpiirtein paastolla laihtuisikin 30-50 kg, niin se vartalon malli ja muoto on jo mennyt tuommoiseksi möhköksi. Ei se enää siitä palaudu kun ei ole mitään, mihin palautua.
Ja ihan turha alkaa jeesustelemaan, että se on niin iso maa, että kaikenlaista sinne mahtuu!
Fakta on, että siellä eletään täysin autoistunut ja ne elää kyllä autojen ehdoilla. Liikkuminen ja ulkoilu on erotettu ihan tavallisesta arkielämästä.
New york on oma yksikkösä ja erilainen.
tm