Onko totta, että psykiatriset osastot ovat normaalin oikeustajun ulkopuolella, ikäänkuin "erityisasemassa?"

Kyllä mielenterveyspotilaillakin on ihmisoikeudet, mutta JOS potilas on varaaksi itselleen ja/tai ympäristölle, totta kai se tahdonvastainen hoito voi olla tarpeen.

Tahdonvastaista hoitoa käytetään hyvin harvoin, ja edellytyksenä siis todellakin on tuo vaarallisuus tai se, että hoitamatta jättämisellä olisi vakavia seurauksia hänelle itselleen.

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/apua-mielenterveyden…

Se sitten on tietysri vähän toinen asia, miten hyvin nuo oikeudet toteutuvat. Ei se ole yksinomaan mielenterveyspotilaiden ongelma, koko ajan tulee kanteluita lääkärivirheistä tai vaikkapa vanhustenhoidon virheistä. Virheitä tapahtuu ja mitä heikkokuntoisemmasta potilaasta - tavalla tai toisella - on kyse, sitä tärkeämpää tietysti on, että kollegiaalinen valvonta ja omaisten tarkkaavaisuus pelaavat.

Mitä taas tulee pakkohoitoon, niin se on kyllä hyvinkin tärkeä olla olemassa.

Hullujen ei voi sallia riehua lahtaamassa ihmisiä, muistelepa ap sitä yhtäkin psykopaattia, joka viime syksynä kaahasi autolla Helsingin keskustassa ihmisen hengiltä.... omaiset olivat yrittäneet saada häntä suljetulle, mutta kun tyypillä ei ollut itsellään ylläripylläri mitään sairauden tunnetta, hänet oli päästetty vapaalle jalalle.

Tällaisiako haluat ap lisää? Vai mikä sinua tuossa niin nyt arveluttaa?

https://www.vauva.fi/keskustelu/2933938/yliajosta-epaillyn-miehen-lahis…

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mielenterveyspotilaillakin on ihmisoikeudet, mutta JOS potilas on varaaksi itselleen ja/tai ympäristölle, totta kai se tahdonvastainen hoito voi olla tarpeen.

Tahdonvastaista hoitoa käytetään hyvin harvoin, ja edellytyksenä siis todellakin on tuo vaarallisuus tai se, että hoitamatta jättämisellä olisi vakavia seurauksia hänelle itselleen.

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/apua-mielenterveyden…

Se sitten on tietysri vähän toinen asia, miten hyvin nuo oikeudet toteutuvat. Ei se ole yksinomaan mielenterveyspotilaiden ongelma, koko ajan tulee kanteluita lääkärivirheistä tai vaikkapa vanhustenhoidon virheistä. Virheitä tapahtuu ja mitä heikkokuntoisemmasta potilaasta - tavalla tai toisella - on kyse, sitä tärkeämpää tietysti on, että kollegiaalinen valvonta ja omaisten tarkkaavaisuus pelaavat.

Mitä taas tulee pakkohoitoon, niin se on kyllä hyvinkin tärkeä olla olemassa.

Hullujen ei voi sallia riehua lahtaamassa ihmisiä, muistelepa ap sitä yhtäkin psykopaattia, joka viime syksynä kaahasi autolla Helsingin keskustassa ihmisen hengiltä.... omaiset olivat yrittäneet saada häntä suljetulle, mutta kun tyypillä ei ollut itsellään ylläripylläri mitään sairauden tunnetta, hänet oli päästetty vapaalle jalalle.

Tällaisiako haluat ap lisää? Vai mikä sinua tuossa niin nyt arveluttaa?

https://www.vauva.fi/keskustelu/2933938/yliajosta-epaillyn-miehen-lahis…

Järjestelmällinen pahanteko puolustuskyvyttömille ihmisille-anteeksi vain, mutta miksikä muuksi tuota voi kutsua- on mielestäni yliajoakin pahempaa. Ap

Pakkohoitoon vieminen on ihmisoikeuksia loukkaava vapaudenriisto, ja "potilaiden" ihmisoikeuksia rikotaan "hoidon" nimissä mm. piikittämällä väkisin psykoosilääkkeitä, jos ne eivät suostu niitä vapaaehtoisesti ottamaan pillereinä. Psykoosilääkkeet vieläpä aiheuttaa tutkimuksien mukaan pitkäaikaisessa käytössä aivovaurioita, joista aiheutuu mm. kogniitivisten kykyjen heikkenemistä ja tunne-elämän latistumista.

Ja mitenkä on että näitä "pikkuvirheitä" vaan on? Ei voi olla niin, että mielenterveyskuntoutus on olevinaan joku lain ulkopuolella oleva rangaistuslaitos. Sitä varten on poliisi, sakot, vankila ja muu oikeusjärjestelmä. Koska siltä (rangaistuslaitokselta) se nyt kuulostaa. Rikollisellekin tuntuu olevan reilumpi kohtelu kuin APUA TARVITSEVALLE ihmiselle. Jos voisi siihen luottaa, että ihmisoikeudet toteutuu kuten muussakin yhteiskunnassa, eikä joku viidakon laki, tästä ei tarvitsisi keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatrinen vallankäyttö oli yleistä Neuvostoliitossa. Siellä suljettiin laitoksiin valtion vihollisia ja itsenäisiä ajattelijoita. Kaikille oli yhteistä se, että heidät leimattiin hulluiksi.

Nyt tämä sama meno jatkuu Suomessa. Valtiolla on totalitaristinen valta sulkea vaaralliseksi katsomiaan henkilöitä lopun iäkseen laitoksiin. Jos erehtyy arvostelemaan vallankäyttäjiä ja establishmenttia joutuu psykiatrisella leimalla suljetuksi pakkohoitoon josta ei ole paluuta.

Tätä on Suomi vuonna 2018.

Vain siinä tapauksessa, että yrittää vaikka kameleonttinaamiokentän epäkuntoon saavalla omalla pökäleellään paljastaa eduskunnassa valtaa pitävät avaruusreptiliaanit.

Hienosti väänsit täysin faktuaalisesta asiasta jonkin liskoihmiset-tyyppisen salaliittoteoria satiirin. Lue psykiatrisesta vallankäytöstä Neuvostoliiton aikoina Stalinin toimesta, asiasta on dokumentaatiota läpi historian. Nykyäänkin psykiatriaa käytetään vallan välineenä toisinajattelijoiden vapauden riistämiseen mm. äärikommunistisessa Kiinassa, raportoituja tapauksia sattuu yllättävänkin paljon. Suomessa meillä oli muutamia vuosia sitten Teemu Vehkalan tapaus, hänhän pyörittää alternatiivisen median sivustoa nimeltä Magneettimedia. Hänet laitettiin pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan ja pakkolääkittiin koska hän paljasti nettisivuillaan mm. valtion korruptiota. 

Siis kuka tästä on loppujen lopuksi vastuussa? Terveysministeriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatrinen vallankäyttö oli yleistä Neuvostoliitossa. Siellä suljettiin laitoksiin valtion vihollisia ja itsenäisiä ajattelijoita. Kaikille oli yhteistä se, että heidät leimattiin hulluiksi.

Nyt tämä sama meno jatkuu Suomessa. Valtiolla on totalitaristinen valta sulkea vaaralliseksi katsomiaan henkilöitä lopun iäkseen laitoksiin. Jos erehtyy arvostelemaan vallankäyttäjiä ja establishmenttia joutuu psykiatrisella leimalla suljetuksi pakkohoitoon josta ei ole paluuta.

Tätä on Suomi vuonna 2018.

Vain siinä tapauksessa, että yrittää vaikka kameleonttinaamiokentän epäkuntoon saavalla omalla pökäleellään paljastaa eduskunnassa valtaa pitävät avaruusreptiliaanit.

Hienosti väänsit täysin faktuaalisesta asiasta jonkin liskoihmiset-tyyppisen salaliittoteoria satiirin. Lue psykiatrisesta vallankäytöstä Neuvostoliiton aikoina Stalinin toimesta, asiasta on dokumentaatiota läpi historian. Nykyäänkin psykiatriaa käytetään vallan välineenä toisinajattelijoiden vapauden riistämiseen mm. äärikommunistisessa Kiinassa, raportoituja tapauksia sattuu yllättävänkin paljon. Suomessa meillä oli muutamia vuosia sitten Teemu Vehkalan tapaus, hänhän pyörittää alternatiivisen median sivustoa nimeltä Magneettimedia. Hänet laitettiin pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan ja pakkolääkittiin koska hän paljasti nettisivuillaan mm. valtion korruptiota. 

Joskus tuli myös Areenasta ketkä oli joutuneet Seilin saarelle. Perusteet "hoitoon" joutumiselle sekä itse hoitokäytännöt jäi mielestäni hyvin kyseenalaiseksi. Voisiko nyt 2018 myös psykiatriselle hoidolle tehdä jotain kun muissa asioissa on taidettu mennä eteenpäin. No työttömien kohtelu voisi olla toinen missä parannettavaa. Erona vaan että se on ollut enemmän esillä mutta mielenterveyshoito-asiaa hyssytellään?

Pitkäniemen aps5:llä en ainakaan huonoa kohtelua tai pakkolääkitystä ikinä huomannut, vaikka sillä on huono maine. Rivatrilliä määrättiin niin paljon, että varmasti riitti päivän annokseksi, mutta ei sitä ollut pakko ottaa. Mutta kuka siitä kieltäytyisi? Se ei tosin ole suljettu osasto, joten niistä en osaa sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mielenterveyspotilaillakin on ihmisoikeudet, mutta JOS potilas on varaaksi itselleen ja/tai ympäristölle, totta kai se tahdonvastainen hoito voi olla tarpeen.

Tahdonvastaista hoitoa käytetään hyvin harvoin, ja edellytyksenä siis todellakin on tuo vaarallisuus tai se, että hoitamatta jättämisellä olisi vakavia seurauksia hänelle itselleen.

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/apua-mielenterveyden…

Se sitten on tietysri vähän toinen asia, miten hyvin nuo oikeudet toteutuvat. Ei se ole yksinomaan mielenterveyspotilaiden ongelma, koko ajan tulee kanteluita lääkärivirheistä tai vaikkapa vanhustenhoidon virheistä. Virheitä tapahtuu ja mitä heikkokuntoisemmasta potilaasta - tavalla tai toisella - on kyse, sitä tärkeämpää tietysti on, että kollegiaalinen valvonta ja omaisten tarkkaavaisuus pelaavat.

Mitä taas tulee pakkohoitoon, niin se on kyllä hyvinkin tärkeä olla olemassa.

Hullujen ei voi sallia riehua lahtaamassa ihmisiä, muistelepa ap sitä yhtäkin psykopaattia, joka viime syksynä kaahasi autolla Helsingin keskustassa ihmisen hengiltä.... omaiset olivat yrittäneet saada häntä suljetulle, mutta kun tyypillä ei ollut itsellään ylläripylläri mitään sairauden tunnetta, hänet oli päästetty vapaalle jalalle.

Tällaisiako haluat ap lisää? Vai mikä sinua tuossa niin nyt arveluttaa?

https://www.vauva.fi/keskustelu/2933938/yliajosta-epaillyn-miehen-lahis…

Psykiatrisilla potilailla ei ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia! Ei edes demokraattisissa valtioissa. Henkilön pakkohoito voidaan oikeuttaa mitä ihmeellisimmillä verukkeilla, ja henkilö voidaan pitää sisällä psyakitrisessa sairaalassa vasten heidän tahtoaan jopa kuukausitolkulla, ja heidät lääkitään vaarallisilla myrkyillä elottomiksi zombeiksi. Olenpa lukenut tapauksista ulkomailla, joissa joku on otettu pakkohoitoon vuosikausiksi kerrallaan ja heidän ei ole edes annettu tavata läheisiään. Psykiatria rikkoo perustuslaillisia ihmisoikeuksia, se on niin väärin.

Mitenkään sen kummemmin kantaa ihmisten mielipiteisiin täällä ottamatta, voin vain kertoa oman kokemukseni. Minut pakkolääkitseminen traumatisoi vakavasti. Kärsin lääkärien mukaan psykoottisesta masennuksesta ja kun kieltäydyin lääkkeistä, minut pakkolääkittiin, koska tiedettiin mitä mieltä olen lääkkeistä, koska olin erilaisia pillereitä popsinut vuosia. Yksi harhani oli kuulemma, että pidin lääkkeitä pysyvästi vaurioittavina ja sitähän ne ovatkin joissain tapauksissa, näyttöähän jopa pysyväksi jääneistä haitoista on. Se oli kirjattu pakkohoitopäätökseen yhtenä hoidon syynä. Pakkolääkitsemisen jälkeen koin yhä lisääntyvää ahdistavaa turtuneisuuden tunnetta antipsykooteista mikä pahensi masennustilaani. Menin surkeampaan suuntaan voinniltani ollessani sairaalassa, ja lääkäri usein lennosta aloitti vain uudet lääkkeet, kun entisissä oli ongelmia. Ajatus oli tasoa, täällä kokeillaan lääkkeitä ja arpapelillä ehkä joku osuu kohdalleen. He olivat hyvin lääkeorientoituneita ja ihmisille yleensä tungettiin lääkkeitä hyvin matalalla kynnyksellä kun joku vähääkään osoitti liikaa tunteitaan.

Olin hakeutunut erään kaupungin suljetulle osastolle, mutten olisi mennyt, jos olisin tiennyt mitä tapahtuu ja että heillä on oikeus tehdä minulle toimenpiteitä vasten tahtoani. En ollut uhaksi kenellekään ja mitä podin oli itsetuhoajatukset, itkuisuus ja toivottomuus, ja olin kierteessä missä olin kokeillut lääkkeitä ja saanut niistä haittoja mikä ahdisti minua entisestään, mutten ollut edes yrittänyt itsemurhaa. Tapa millä pakkolääkintä toteutettiin, oli niin traumaattinen ja muistutti raiskausta, minkä olen kokenut ja mistä minulla on trauma. Siihen osallistui ryhmä ihmisiä jotka repivät housujani alas. Tämän jälkeen minut suljettiin huoneeseen yksin ahdistuneena ja en edes tajunnut mitä ainetta minuun oli laitettu.

Olen aina ollut sosiaalisesti ahdistunut, mutta minut laitettiin ryhmähuoneeseen. Koko paikka oli karuudessaan jotain aivan hirveää. Ihmiset kertoivat, kuinka lääkäri vain päätti heidän puolestaan, että he saattavat jäädä pitkäksi aikaa sairaalaan eivätkä he pääse ulos.

Jotakin naista pakkolääkittiin ja hän huusi. Joillekin uhkailtiin että jos hän ei ota lääkkeitä, häneen joudutaan laittamaan ne(injektoiden mihin sisältyi useita ihmisiä). Tiedän miltä hänestä tuntui, koska kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta turruttaa toista lääkkein, toisen mieltä, se on niin intiimi ja pyhä asia. Se oli nöyryyttävää ja kammottavaa. Kun en mennyt parempaan suuntaan,lääkkeenottoa alettiin kyttäämään niin että varmasti nielin aineen. Kaikki ongelmanihan varmasti johtuivat lääkkeiden puutteesta, ei muusta.

Tätä oli osastohoito. Olen kärsinyt vakavasta posttraumaatrisesta stressistä kokemani jälkeen. Tunnen vieläkin kehossani sen avuttomuuden tunteen, vihan kun käteeni tungetaan pakkohoitopaperi, alistamisen joka hyökyy välillä ottaen minut valtaansa. Tunnen kuin kehostani lähtisi voimat kun mietin sitä.

Vierailija kirjoitti:

Mitenkään sen kummemmin kantaa ihmisten mielipiteisiin täällä ottamatta, voin vain kertoa oman kokemukseni. Minut pakkolääkitseminen traumatisoi vakavasti. Kärsin lääkärien mukaan psykoottisesta masennuksesta ja kun kieltäydyin lääkkeistä, minut pakkolääkittiin, koska tiedettiin mitä mieltä olen lääkkeistä, koska olin erilaisia pillereitä popsinut vuosia. Yksi harhani oli kuulemma, että pidin lääkkeitä pysyvästi vaurioittavina ja sitähän ne ovatkin joissain tapauksissa, näyttöähän jopa pysyväksi jääneistä haitoista on. Se oli kirjattu pakkohoitopäätökseen yhtenä hoidon syynä. Pakkolääkitsemisen jälkeen koin yhä lisääntyvää ahdistavaa turtuneisuuden tunnetta antipsykooteista mikä pahensi masennustilaani. Menin surkeampaan suuntaan voinniltani ollessani sairaalassa, ja lääkäri usein lennosta aloitti vain uudet lääkkeet, kun entisissä oli ongelmia. Ajatus oli tasoa, täällä kokeillaan lääkkeitä ja arpapelillä ehkä joku osuu kohdalleen. He olivat hyvin lääkeorientoituneita ja ihmisille yleensä tungettiin lääkkeitä hyvin matalalla kynnyksellä kun joku vähääkään osoitti liikaa tunteitaan.

Olin hakeutunut erään kaupungin suljetulle osastolle, mutten olisi mennyt, jos olisin tiennyt mitä tapahtuu ja että heillä on oikeus tehdä minulle toimenpiteitä vasten tahtoani. En ollut uhaksi kenellekään ja mitä podin oli itsetuhoajatukset, itkuisuus ja toivottomuus, ja olin kierteessä missä olin kokeillut lääkkeitä ja saanut niistä haittoja mikä ahdisti minua entisestään, mutten ollut edes yrittänyt itsemurhaa. Tapa millä pakkolääkintä toteutettiin, oli niin traumaattinen ja muistutti raiskausta, minkä olen kokenut ja mistä minulla on trauma. Siihen osallistui ryhmä ihmisiä jotka repivät housujani alas. Tämän jälkeen minut suljettiin huoneeseen yksin ahdistuneena ja en edes tajunnut mitä ainetta minuun oli laitettu.

Olen aina ollut sosiaalisesti ahdistunut, mutta minut laitettiin ryhmähuoneeseen. Koko paikka oli karuudessaan jotain aivan hirveää. Ihmiset kertoivat, kuinka lääkäri vain päätti heidän puolestaan, että he saattavat jäädä pitkäksi aikaa sairaalaan eivätkä he pääse ulos.

Jotakin naista pakkolääkittiin ja hän huusi. Joillekin uhkailtiin että jos hän ei ota lääkkeitä, häneen joudutaan laittamaan ne(injektoiden mihin sisältyi useita ihmisiä). Tiedän miltä hänestä tuntui, koska kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta turruttaa toista lääkkein, toisen mieltä, se on niin intiimi ja pyhä asia. Se oli nöyryyttävää ja kammottavaa. Kun en mennyt parempaan suuntaan,lääkkeenottoa alettiin kyttäämään niin että varmasti nielin aineen. Kaikki ongelmanihan varmasti johtuivat lääkkeiden puutteesta, ei muusta.

Tätä oli osastohoito. Olen kärsinyt vakavasta posttraumaatrisesta stressistä kokemani jälkeen. Tunnen vieläkin kehossani sen avuttomuuden tunteen, vihan kun käteeni tungetaan pakkohoitopaperi, alistamisen joka hyökyy välillä ottaen minut valtaansa. Tunnen kuin kehostani lähtisi voimat kun mietin sitä.

Voisiko tuosta kirjoittaa vaikka nimettömänä johonkin yleisönosastoon?

Tämä on yleinen hoitokäytäntö. Kyseessä on akuuttihoito ja käytännöt sen mukaisia. Niiden seinien sisällä on lainsuojaton.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on yleinen hoitokäytäntö. Kyseessä on akuuttihoito ja käytännöt sen mukaisia. Niiden seinien sisällä on lainsuojaton.

Näin ei voi oikeusvaltiossa olla.

Onko tämä joku samanlainen julkinen salaisuus kuin elokuva-alan väärinkäytökset?

Ap yksinkertainen, hyvin nuori vai provo? Oikeasti mielisairaita, itselleen ja muille vaarallisia potilaita et ole tainnut koskaan nähdä?

Voisit aloittaa lukemalla mielenterveyslain Finlexistä.

Mikään hoito ei ole haitatonta, täydellistä ja oikeassa elämässä sattuu aina virheitä. Mutta tosiasia on, että nykyaikainen psykiatrinen hoito pelastaa ihmishenkiä, sekä potilaiden itsensä että perheenjäsenten ja sivullisten. Tahdosta riippumattoman hoidon (johon voi kuulua pakkolääkintää ja ääritapauksessa leposide-eristystä) kriteerit on tarkat ja tiukat ja ne varmistaa yksittäisen potilaan kohdalla aina useampi lääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkään sen kummemmin kantaa ihmisten mielipiteisiin täällä ottamatta, voin vain kertoa oman kokemukseni. Minut pakkolääkitseminen traumatisoi vakavasti. Kärsin lääkärien mukaan psykoottisesta masennuksesta ja kun kieltäydyin lääkkeistä, minut pakkolääkittiin, koska tiedettiin mitä mieltä olen lääkkeistä, koska olin erilaisia pillereitä popsinut vuosia. Yksi harhani oli kuulemma, että pidin lääkkeitä pysyvästi vaurioittavina ja sitähän ne ovatkin joissain tapauksissa, näyttöähän jopa pysyväksi jääneistä haitoista on. Se oli kirjattu pakkohoitopäätökseen yhtenä hoidon syynä. Pakkolääkitsemisen jälkeen koin yhä lisääntyvää ahdistavaa turtuneisuuden tunnetta antipsykooteista mikä pahensi masennustilaani. Menin surkeampaan suuntaan voinniltani ollessani sairaalassa, ja lääkäri usein lennosta aloitti vain uudet lääkkeet, kun entisissä oli ongelmia. Ajatus oli tasoa, täällä kokeillaan lääkkeitä ja arpapelillä ehkä joku osuu kohdalleen. He olivat hyvin lääkeorientoituneita ja ihmisille yleensä tungettiin lääkkeitä hyvin matalalla kynnyksellä kun joku vähääkään osoitti liikaa tunteitaan.

Olin hakeutunut erään kaupungin suljetulle osastolle, mutten olisi mennyt, jos olisin tiennyt mitä tapahtuu ja että heillä on oikeus tehdä minulle toimenpiteitä vasten tahtoani. En ollut uhaksi kenellekään ja mitä podin oli itsetuhoajatukset, itkuisuus ja toivottomuus, ja olin kierteessä missä olin kokeillut lääkkeitä ja saanut niistä haittoja mikä ahdisti minua entisestään, mutten ollut edes yrittänyt itsemurhaa. Tapa millä pakkolääkintä toteutettiin, oli niin traumaattinen ja muistutti raiskausta, minkä olen kokenut ja mistä minulla on trauma. Siihen osallistui ryhmä ihmisiä jotka repivät housujani alas. Tämän jälkeen minut suljettiin huoneeseen yksin ahdistuneena ja en edes tajunnut mitä ainetta minuun oli laitettu.

Olen aina ollut sosiaalisesti ahdistunut, mutta minut laitettiin ryhmähuoneeseen. Koko paikka oli karuudessaan jotain aivan hirveää. Ihmiset kertoivat, kuinka lääkäri vain päätti heidän puolestaan, että he saattavat jäädä pitkäksi aikaa sairaalaan eivätkä he pääse ulos.

Jotakin naista pakkolääkittiin ja hän huusi. Joillekin uhkailtiin että jos hän ei ota lääkkeitä, häneen joudutaan laittamaan ne(injektoiden mihin sisältyi useita ihmisiä). Tiedän miltä hänestä tuntui, koska kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta turruttaa toista lääkkein, toisen mieltä, se on niin intiimi ja pyhä asia. Se oli nöyryyttävää ja kammottavaa. Kun en mennyt parempaan suuntaan,lääkkeenottoa alettiin kyttäämään niin että varmasti nielin aineen. Kaikki ongelmanihan varmasti johtuivat lääkkeiden puutteesta, ei muusta.

Tätä oli osastohoito. Olen kärsinyt vakavasta posttraumaatrisesta stressistä kokemani jälkeen. Tunnen vieläkin kehossani sen avuttomuuden tunteen, vihan kun käteeni tungetaan pakkohoitopaperi, alistamisen joka hyökyy välillä ottaen minut valtaansa. Tunnen kuin kehostani lähtisi voimat kun mietin sitä.

Voisiko tuosta kirjoittaa vaikka nimettömänä johonkin yleisönosastoon?

Miksi? Tuo on ihan normaalia psykiatrista hoitoa. Juuri sitä, mitä suomalaiset haluavat. Jatkuvasti suomalaiset valittavat että "avohoitopotilaiden ei pitäisi antaa kulkea vapaana, heidät pitäisi laittaa sairaalahoitoon".

Tositar kirjoitti:

Ap yksinkertainen, hyvin nuori vai provo? Oikeasti mielisairaita, itselleen ja muille vaarallisia potilaita et ole tainnut koskaan nähdä?

Voisit aloittaa lukemalla mielenterveyslain Finlexistä.

Mikään hoito ei ole haitatonta, täydellistä ja oikeassa elämässä sattuu aina virheitä. Mutta tosiasia on, että nykyaikainen psykiatrinen hoito pelastaa ihmishenkiä, sekä potilaiden itsensä että perheenjäsenten ja sivullisten. Tahdosta riippumattoman hoidon (johon voi kuulua pakkolääkintää ja ääritapauksessa leposide-eristystä) kriteerit on tarkat ja tiukat ja ne varmistaa yksittäisen potilaan kohdalla aina useampi lääkäri.

Lähipiiriini kuuluu ihminen, joka on mielenterveyskuntoutuja. Ihmettelen sitä, että se mitä hän sanoo, on joillekin se ja sama, vaikka itse asia olisi aivan järkevä. On pelottavaa, jos edes hoidon ammattilaiset eivät kunnioita, vaikka heihin juuri pitäisi voida luottaa. En ole kritisoinut sitä,että hoitoa on saatavilla. Vaan sitä, millaiselta se vaikuttaa oikeusturvan saati pahimmissa tapauksissa ihmisoikeuksien kannalta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Syy epäkohtiin on ulkopuolisen valvonnan puute, potilaskokemusten pitäminen epäluotettavina kun kyse on 'mieleltään sairaista' mikä johtaa siihen että heidän palautetta, valituksia ei pidetä minään ja kantelut harvoin johtaa toimenpiteisiin (lääketokkurassa on lisäksi vaikea valittaa tai ylipäätään asettua potilaana lääkärin mieipidettä vastaan) ja valtaepäsuhdista lääkärin ja potilaiden välillä. Lääkäreillä, hoitajilla on paljon valtaa suljetuissa olosuhteissa potilaisiin nähden. Potilaaseen voidaan laittaa leima että hän on inkompetentti tekemään päätöksiä hoidostaan. Lääkäri saa määrätä mitä lääkkeitä potilaan kehoon laitetaan vaikka väkisin ilman hänen suostumusta pakkohoitomääräyksessä, lääkkeiden antamiseen voi sisältyä fyysisiä voimakeinoja potilaan kieltäytyessä vaikka potilas ei käyttäytyisi uhkaavasti ja lääkäri määrää kaikesta osastolla lomista poistumisiin ja potilaan oloaikaan pakkotoimissa. Tämä voi johtaa helposti epäinhimilliseen kohteluun ja potilaan traumatisoitumiseen. Hoitotavat voivat siis perustua pakottamiseen.

Psykiatriassa ei joissain tapauksissa voi kieltäytyä lääkkeistä mitä potilaaseen laitetaan. Tämä on ainut tilanne hoitojärjestelmässä missä potilas ei saa vaikuttaa siihen mitä ' hoitotoimenpiteitä 'hänelle tehdään ja mitä kemikaaleja hänen ruumiisensa laitetaan. Hoitajienkin pakkorokotusten kohdalla mistä he ovat nurisseet he sentään voivat irtisanoutua. paykiatrian potilas on loukussa, hoitajiensa toimenpiteide armoilla.

Aivan. Usein lääkitseminen on myös oletusarvo, joita syötetään lähes kaikille, vaikka todellista tarvetta ei välttämättä olisi. Harvemmin millekään hulluille näiden lääkkeiden todellisista vaaroista edes tiedotetaan kunnolla. Osa saattaa olla oikeasti vaarallisiakin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Antipsykoottiset_l%C3%A4%C3%A4kkeet

Ja ihmiset ei sitä varmaankaan ajattele, että tämä on kaikkien asia. Kuka vaan voi sairastua. Se voit olla sinä tai minä. On helppoa ajatella että joku muu, mutta samanlaisia ihmisiä ovat.

Ap

Tositar kirjoitti:

Ap yksinkertainen, hyvin nuori vai provo? Oikeasti mielisairaita, itselleen ja muille vaarallisia potilaita et ole tainnut koskaan nähdä?

Voisit aloittaa lukemalla mielenterveyslain Finlexistä.

Mikään hoito ei ole haitatonta, täydellistä ja oikeassa elämässä sattuu aina virheitä. Mutta tosiasia on, että nykyaikainen psykiatrinen hoito pelastaa ihmishenkiä, sekä potilaiden itsensä että perheenjäsenten ja sivullisten. Tahdosta riippumattoman hoidon (johon voi kuulua pakkolääkintää ja ääritapauksessa leposide-eristystä) kriteerit on tarkat ja tiukat ja ne varmistaa yksittäisen potilaan kohdalla aina useampi lääkäri.

Kaikki mielisairaat eivät ole vaarallisia. Todellakin psykiatrista hoitoa olisi varaa rukata paremmaksikin, eikä vain tuudittautua siihen miten hyvin asiat siellä suljettujen ovien takana tapahtuu. Niinhän ne mielisairaalat ennenkin olivat oikeita hirveyksien paikkoja. Miksei tämä olisi edelleenkin mahdollista?