Mahdottomat vaihto-oppilaat
Tuli tuosta au pair -ketjusta mieleen oma kammokokemus vaihto-oppilaasta. Hän oli tyytymätön aivan kaikkeen. Taloon, meihin, kielitaitooni, lapsiin, kouluun, Suomeen jne.
Kotitöitä ei suostunut tekemään muuta kuin ”yhdessä” eli niin, että koko perhe tekee samaan aikaan.
Astianpesukoneen tyhjentämäinen ja täyttäminen oli hänelle laitettu kolmena päivänä viikossa. Hän ei suostunut tekemään sitä yksin. Eikä niin että olisi laittanut koneeseen astiat suoraan pöydästä metrin päästä, vaan ne olisi pitänyt kasata hänelle erikseen, metrin päähän koneesta.
Vaati että koko perhe muuttaa rytminsä hänen mukaansa.
Eikä kiittänyt kertaakaan. Otimme mm kaksi vapaapäivää töistä hakeaksemme hänet kentältä ja auttaaksemme häntä ekana koulupäivänä.
Älkää lähettäkö näin keskenkasvuisia ihmisiä toisten riesaksi!
Kommentit (270)
olen tuon vaihtarin puolella. Ei hän pyytänyt päästä suurperheen vanhemmaksi, hoitamaan suurperheen tiskejä, eihän he ole hänen sisaruksia. Itse olette ryhtyneet suurperheen perustajaksi, joten nauttikaa itse nyt siitä. Hän tekee oikein. Hän huolehtii vain omista sotkuistaan, ei "sisarusten" tai "vanhempien".
Vaihtari tuli siis viikoksi, jonka aikana hänen olisi jo pitänyt yksin tehdä kotitöitä ja koulukin alkoi samalla viikolla. Mikä ihmeen järjestö lähettää lapsia tällä tavalla Suomeen? Meidän vaihtari tuli elokuussa ennen koulun alkamista ja ohjeen mukaan häntä tuli opastaa toimimaan maassamme ja perheessämme, ei suinkaan jättää yksin jo ensimmäisellä viikolla. Missä ap:n omat teinit oli, miksi eivät olleet mukana koko prosessissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla muuta tähän ketjuun mutta minusta tuo on todella outo tapa että syötyään jätetään astiat pöytään ja siitä ne sitten siirtää tiskiin se kenen vuoro ikinä onkaan :o Siis kyllä meillä viedään aina omat astiat tiskipöydälle kun noustaan pöydästä ja siitä koneeseen siirtää sitten se jonka vastuulla tiskit on, ei meillä missään ravintolassa asuta jossa omia jälkiään ei tarvitse siivota ellei ole oma vuoro.
Meillä jätetään pöytään sen takia, että ruokapöytä on metrin päässä tiskikoneesta. Tiskipöydällä on hyvin vähän laskutilaa ja on helpompi ottaa altaaseen huuhteluun vähän kerrallaan astioita, jotka ovat pöydälläkin vain käsivarren mitan päässä. Jos kaiken nostaa tiskipöydälle, se on heti niin täynnä, että koneen täyttö ja astioiden tyhjennys on vaivalloista. "Jokainen tavallaan".
Altaaseen huuhteluun? Eikä samalla pesisi sen lautasen jo kunnolla, yksi harjanpyöräytys enemmän? Tai eikö jokainen syöjä voisi itse huuhdella astioitaan? Ihan kummallisia tapoja toisilla perheillä, ei ihme, että au pair oli hämmentynyt siitä, että tiskataan kahteen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli odotit vaihtarista ilmaista au pairia? Omaa pikku kotiorjaa?
Nuorelta olisi kuulunut max pyytää laittamaan omat tiskit koneeseen, siivoamaan oman huoneensa ja pesemään omat pyykkinsä. Loppu olisi kuulunut teille vanhemmille.
On ollut jännä kuulla kolmansilta osapuolilta, kun vaihtoperheenä toimivat parkuvat nuoren olevan niin surkea ja vaihtarin kertoneen millainen vaihtoperhe on plus itse etäisesti tietää ko. perhe. Ihmeesti olen uskonut sitä nuorta ja sääli on tullut!
16-vuotiaat suomalaiset heiluu lähinnä kylillä, heidän menojaan ei paljon kysellä, mitään ei vaadita (kotityöt) ja heillä on oikeus olla kaverien kanssa osallistumatta mitenkään kotitöihin. Sitten tulee joku ulkomaalainen, jonka pitäisikin olla jotain ihan muuta kuin suomi-nuoren?!
Jos sun lähipiirissä on noin, niin sitten on. Meillä 14v ja 12v pojat tekee paljon kotitöitä, 9v vielä vähän vähemmän. Mutta todellakin tekevät, pesevät pyykkiä ja siivoavat, tekevät lumitöitä ja ajavat nurmikkoa sekä tietysti hoitavat lemmikkejä. Niin ja tiskejä laittavat ja siivoavat välillä keittiön.
Niin ja ruokaakin laitan heidät välillä tekemään.
Onpas kamalaa, kun elämä ei ole pelkkää tietokoneella pelaamista, eiks niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai sitä vaihtarin perhettä voi vaihtaa jos kemiat ei toimi. Kärsittekö koko vaihtariajan ottamatta järjestöön yhteyttä? Vai taitaa olla suomalainen piirre, että hiljaa kärsitään ja jälkikäteen valitetaan. Ei tyttö kyllä mukavalta kuulosta.
Me ilmoitimme viikon jälkeen, että saavat hakea tytön pois. Sen jälkeen tyttö haettiinkin pois, vaihtoi perhettä ainakin kolme kertaa ja lähti etuajassa kotiin.
Ap
Vaihtarit asuu yleensä noin 3 kk/perhe eli niiden kuuluukin vaihtaa perheitä. Ihme, että et tätä tiennyt, vaikka omat lapsesi on olleet vaihdossa.
Vierailija kirjoitti:
Vaihtari tuli siis viikoksi, jonka aikana hänen olisi jo pitänyt yksin tehdä kotitöitä ja koulukin alkoi samalla viikolla. Mikä ihmeen järjestö lähettää lapsia tällä tavalla Suomeen? Meidän vaihtari tuli elokuussa ennen koulun alkamista ja ohjeen mukaan häntä tuli opastaa toimimaan maassamme ja perheessämme, ei suinkaan jättää yksin jo ensimmäisellä viikolla. Missä ap:n omat teinit oli, miksi eivät olleet mukana koko prosessissa?
Lue. On selitetty jo. Häntä ei jätetty yksin.
Häntä palveltiin koko ajan, koko ajan oltiin paikalla, välitunteja myöten. Jopa naapurin teinit oli valjastettu auttamaan häntä sopeutumisessa.
Ja minusta yksinkertaisen tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen ei ole mahdoton vaatimus, eikä voi mitenkään olettaa, että se ei riitä, että minä olen talossa, kun hän tekee sitä yhtä ainoaa kotiaskarettaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai sitä vaihtarin perhettä voi vaihtaa jos kemiat ei toimi. Kärsittekö koko vaihtariajan ottamatta järjestöön yhteyttä? Vai taitaa olla suomalainen piirre, että hiljaa kärsitään ja jälkikäteen valitetaan. Ei tyttö kyllä mukavalta kuulosta.
Me ilmoitimme viikon jälkeen, että saavat hakea tytön pois. Sen jälkeen tyttö haettiinkin pois, vaihtoi perhettä ainakin kolme kertaa ja lähti etuajassa kotiin.
Ap
Vaihtarit asuu yleensä noin 3 kk/perhe eli niiden kuuluukin vaihtaa perheitä. Ihme, että et tätä tiennyt, vaikka omat lapsesi on olleet vaihdossa.
Tämä mainitsemasi on rotaryen tapa. Järjestöillä on erilaisia tapoja. Tällä järjestöllä teinit asuu perheessä elokuusta kesäkuuhun.
Ap
Vierailija kirjoitti:
olen tuon vaihtarin puolella. Ei hän pyytänyt päästä suurperheen vanhemmaksi, hoitamaan suurperheen tiskejä, eihän he ole hänen sisaruksia. Itse olette ryhtyneet suurperheen perustajaksi, joten nauttikaa itse nyt siitä. Hän tekee oikein. Hän huolehtii vain omista sotkuistaan, ei "sisarusten" tai "vanhempien".
Herää kysymys, miksi hän yleensä lähti vaihtoon? Eihän ap:n perhe häntä Suomeen pakottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hahaha, luulitteko saavanne ilmaisen siivoojan. Vai että suret kun piti ottaa vapaapäivä! Niin sinun kuuluikin ottaa. Häneen tulee sutautua aivan kuin omaan lapseen ,ei johonkin ilmaispiikaan. Ihan hyvä että hän oli itsenäinen eikä alkanut pomppimaan jonkun laiskan perheenäidin miehen mukaan. Sinä olet vanhemmaksi ryhtynyt, sinä kannnat vastuun. Selvästi odotitte vain siivoojaa. Hahahaha
En luullut. Häneltähän ei edellytetty ollenkaan siivousta, muuta kuin oma huone ja oma kylppäri. Ja hänen kanssaan oli kotityöt käyty läpi kirjallisesti ennen tänne tuloa. Siis se tiskikone kolmena päivänä. Muina päivinä meidän omat lapset hoiti sen.
Ja muuten osa vaihtareista joutuu menemään ihan bussilla isäntäperheisiin. Ja me oltiin ainoa isäntäperhe joka otti vapaita vielä siihen koulun alkuunkin.
Omia lapsia ei meillä kuskailla kouluun, eikä pidellä kädestä kun he tyhjentävät tiskikonetta.
Ap
eli sinä tai miehesi on ulkoistaneet tiskaamisen lapsileen? Tekisin sinusta lastensuojeluilmoituksen, koska et ole vanhempi, vaan liitelet omissa menoissasi kun lapset siivoaa. Törkeää!! ei siivousta muuta kuin "kylppäri ja oma huone" no niin tulihan se sieltä. Se olet sinä joka siivoaa kotisi, ei VIERAS, joka jopa on maksanut siitä että on teillä. Sinä saat tuosta rahaa, eikö? Kyllä saat. Hän maksaa sinulla palveluistasi, joten alahan palvella nyt kun hommaan läksit. Ihan oikein! HYVÄ! Yritit vaan hyödyntää tuota vaihto-oppilas systeemiä, omiin tarkoitusperiisi (varmaan toivoit ilmaista lapsenlikkaa, vahtimaan lapsiasi kun menet menoihisi, eikö?)
Palkaa siivooja.
"ei kuskailla lapsia kouluun"?? Eli itsekin kävelet töihin? niin varmaan.
Vaihto-oppilas tulee perheenjäseneksi, ei hotelliin tai vieraaksi.
Ja isäntäperhehän ei saa minkäänlaista korvausta.
oon itse tuntenut läheisesti yhden perheen joka myös hyödynsi (luuli voivansa hyöddyntää) tuota vaihtarisysteemiä. En ala avautumaan, mutta hommalle tuli nopea loppu, kun yksi vaihtari ei istunut heidän tavoitteisiinsa, siitä mitä he luulivat olevan tulossa. Tarkoitus on nimenomaan näyttää nuorille, eri kulttuureista tuleville lapsille , (osa köyhille lapsille jopa) elämää muissa kulttureissa. He luulivat voivansa itse saada sitä kautta erinäisiä palveluja omille lapsilleen, mutta meni mönkään. Olikin vääränvärinen vaihtari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hahaha, luulitteko saavanne ilmaisen siivoojan. Vai että suret kun piti ottaa vapaapäivä! Niin sinun kuuluikin ottaa. Häneen tulee sutautua aivan kuin omaan lapseen ,ei johonkin ilmaispiikaan. Ihan hyvä että hän oli itsenäinen eikä alkanut pomppimaan jonkun laiskan perheenäidin miehen mukaan. Sinä olet vanhemmaksi ryhtynyt, sinä kannnat vastuun. Selvästi odotitte vain siivoojaa. Hahahaha
En luullut. Häneltähän ei edellytetty ollenkaan siivousta, muuta kuin oma huone ja oma kylppäri. Ja hänen kanssaan oli kotityöt käyty läpi kirjallisesti ennen tänne tuloa. Siis se tiskikone kolmena päivänä. Muina päivinä meidän omat lapset hoiti sen.
Ja muuten osa vaihtareista joutuu menemään ihan bussilla isäntäperheisiin. Ja me oltiin ainoa isäntäperhe joka otti vapaita vielä siihen koulun alkuunkin.
Omia lapsia ei meillä kuskailla kouluun, eikä pidellä kädestä kun he tyhjentävät tiskikonetta.
Ap
eli sinä tai miehesi on ulkoistaneet tiskaamisen lapsileen? Tekisin sinusta lastensuojeluilmoituksen, koska et ole vanhempi, vaan liitelet omissa menoissasi kun lapset siivoaa. Törkeää!! ei siivousta muuta kuin "kylppäri ja oma huone" no niin tulihan se sieltä. Se olet sinä joka siivoaa kotisi, ei VIERAS, joka jopa on maksanut siitä että on teillä. Sinä saat tuosta rahaa, eikö? Kyllä saat. Hän maksaa sinulla palveluistasi, joten alahan palvella nyt kun hommaan läksit. Ihan oikein! HYVÄ! Yritit vaan hyödyntää tuota vaihto-oppilas systeemiä, omiin tarkoitusperiisi (varmaan toivoit ilmaista lapsenlikkaa, vahtimaan lapsiasi kun menet menoihisi, eikö?)
Palkaa siivooja.
"ei kuskailla lapsia kouluun"?? Eli itsekin kävelet töihin? niin varmaan.
Vaihto-oppilas tulee perheenjäseneksi, ei hotelliin tai vieraaksi.
Ja isäntäperhehän ei saa minkäänlaista korvausta.
Ja koska vaihtari tulee perheenjäseneksi, hänelle neuvotaan kädestä pitäen kotityöt ja niiden tekotapa, ollaan ensimmäisellä viikolla apuna ja tukena niin koulumatkassa, kotitöissä kuin opinnoissakin. Tehdään siitä perheestä vaihtarin oma perhe eikä ainoastaan kerätä gloriaa siitä, että meillä on vaihtari, me olemme vähän parempia ihmisiä. Vaikka emme edes ymmärrä, mitä hän sanoo ja miksi hn on surullinen. Seiskööt yksinään keittiössä vaikka maailman loppuun asti, meillä ei ole tässä perheessä tapana olla toistemme seurassa, koska olemme LÄSNÄ seinien läpi. Se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli lokakuussa vaihtari, vaikka emme ole mukana missään vaihtariohjelmassa. Tytön luokkakaveri oli vaihtariperheessään au pairina eli oletusarvoisesti teki lapsille (3v ja 8v) aamupalaa, saattoi isomman kouluun (oli oma lukujärjestys mikä tahansa), oli iltapäivät näiden lasten kanssa siinä sivussa siivosi ja silitti. Vaihto-oppilasjärjestö ei reagoinut, joten tyttö ilmoitti itse lähtevänsä. Mainio pakkaus, jonka kanssa oli todella kiva tehdä kotitöitä - meillä kun ei jätetä ketään yksinään puuhailemaan keittiöön, meillä tehdään yhdessä!
Virallinen vaihtariperhe oli tuohtunut, koska tytön piti olla heillä 4 kk ja olikin vähän yli 2. Soittelivat perään, että lapset niin kaipaa, eikö voisi tulla viikonlopuksi hoitamaan, ilmaiseksi tietty.
Meillä se tiskikone oli ainoa kotityö mitä vaadittiin. Kolmena päivänä viikossa.
Ei meillä arkena koko perhe liiku koko ajan yhdessä. Eli kyllä tosiaan joutuu omatkin teinit sen tiskikonevuoronsa välillä ihan yksin keittiössä hoitamaan. Samaten minä.
Ap
Meillä ei koko perhe tee koko ajan asioita yhdessä, mutta ei lapsia jätetä yksin kotitöitä tekemään. Sehän on täydellinen mahdollisuus opastaa tekekemään oikein ja ratkomaan mahdollisia pulmia,käydä samalla keskustelua koulupäivästä, ongelmista,ilonaiheista, suunnitella seuraavaa viikonloppua jne.
Teillä ei elämän tärkeät ihmiset halua olla yhdessä, meillä haluavat. Elämä on enemmän arkea kuin viikonloppuja ja jos kohtaamiset perheenjäsenten kanssa jäävät viikonloppuihin, niin minusta se on surullista. Ei ihme, että monet nuoret voivat nykyisin niin huonosti, kun ns. tavallisissakaan perheissä heille ei ole aikaa.
Minkähän ikäisiä lapsia sinulla on?
Ei meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta tehdä jokaikistä kotiaskaretta viiden hengen voimin.
Teilläkö siis joka kerta kun joku tyhjentää/täyttää tiskikonetta kaikki muut ovat keittiössä koiria myöten ja keskustelevat seuraavasta viikosta? Aamulla kukaan ei poistu ennen kuin tiskit on koneessa, kukaan ei illalla käytä edes koiraa pissalla, koska tiskikone?
Meillä vanhemmilla on toimisto kotona, joten olemme aina LÄSNÄ. Mutta ei me köytettyinä keittiöön olla, jos ja kun joku tyhjentää tiskikoneen.
ap
Sä olet ihana! Vanhempihan on todella kivasti LÄSNÄ siellä työhuoneessa, se pelkkä fyysinen läsnäolohan tässä on olennaista.
En kirjoittanut, että koko perhe kököttää keittiössä, mutta ei tulisi mieleenkään hakea vaihtaria maanantaina lentokentältä ja tiistaina sanoa, että sinun vuorosi täyttää tiskikone ja sitten siirtyä sinne toimistoon olemaan läsnä. Kyllä minä osaan olla nuorten kanssa samassa tilassa ja neuvoa, vaikka puolisoni ei olisi paikalla. Vai siitäkö tässä on kyse - kotitoimistomiehesi oli nuorelle enemmän läsnä kuin sinä?
Provohan sinä olet. Et osaa ranskaa, et ole matkustellut ja perhekin on sinulle pelkkä kuvitelma samalla tavalla kuin kotitoimisto. Mutta netissä voi olla kuka tahansa ja keksiä ilkeitä tarinoita niistä ihmisistä, joista koulussa pidettiin sinua enemmän. Ajatella, jopa ranskalainen vaihto-oppilas sai enemmän iloisia hyvmyjä kuin sinun nyrpeä naamasi ja jatkuva sääntösi ihmissuhteissa.
Hänet haettiin kentältä perjantaiaamuna. Seuraavan viikon torstai-iltana pyysin että hän täyttäisi sen tiskikoneen. Koko aika sitä ennen koko perhe oli käyttänyt kaiken liikenevän aikansa häneen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hahaha, luulitteko saavanne ilmaisen siivoojan. Vai että suret kun piti ottaa vapaapäivä! Niin sinun kuuluikin ottaa. Häneen tulee sutautua aivan kuin omaan lapseen ,ei johonkin ilmaispiikaan. Ihan hyvä että hän oli itsenäinen eikä alkanut pomppimaan jonkun laiskan perheenäidin miehen mukaan. Sinä olet vanhemmaksi ryhtynyt, sinä kannnat vastuun. Selvästi odotitte vain siivoojaa. Hahahaha
En luullut. Häneltähän ei edellytetty ollenkaan siivousta, muuta kuin oma huone ja oma kylppäri. Ja hänen kanssaan oli kotityöt käyty läpi kirjallisesti ennen tänne tuloa. Siis se tiskikone kolmena päivänä. Muina päivinä meidän omat lapset hoiti sen.
Ja muuten osa vaihtareista joutuu menemään ihan bussilla isäntäperheisiin. Ja me oltiin ainoa isäntäperhe joka otti vapaita vielä siihen koulun alkuunkin.
Omia lapsia ei meillä kuskailla kouluun, eikä pidellä kädestä kun he tyhjentävät tiskikonetta.
Ap
eli sinä tai miehesi on ulkoistaneet tiskaamisen lapsileen? Tekisin sinusta lastensuojeluilmoituksen, koska et ole vanhempi, vaan liitelet omissa menoissasi kun lapset siivoaa. Törkeää!! ei siivousta muuta kuin "kylppäri ja oma huone" no niin tulihan se sieltä. Se olet sinä joka siivoaa kotisi, ei VIERAS, joka jopa on maksanut siitä että on teillä. Sinä saat tuosta rahaa, eikö? Kyllä saat. Hän maksaa sinulla palveluistasi, joten alahan palvella nyt kun hommaan läksit. Ihan oikein! HYVÄ! Yritit vaan hyödyntää tuota vaihto-oppilas systeemiä, omiin tarkoitusperiisi (varmaan toivoit ilmaista lapsenlikkaa, vahtimaan lapsiasi kun menet menoihisi, eikö?)
Palkaa siivooja.
"ei kuskailla lapsia kouluun"?? Eli itsekin kävelet töihin? niin varmaan.
Vaihto-oppilas tulee perheenjäseneksi, ei hotelliin tai vieraaksi.
Ja isäntäperhehän ei saa minkäänlaista korvausta.
Ja koska vaihtari tulee perheenjäseneksi, hänelle neuvotaan kädestä pitäen kotityöt ja niiden tekotapa, ollaan ensimmäisellä viikolla apuna ja tukena niin koulumatkassa, kotitöissä kuin opinnoissakin. Tehdään siitä perheestä vaihtarin oma perhe eikä ainoastaan kerätä gloriaa siitä, että meillä on vaihtari, me olemme vähän parempia ihmisiä. Vaikka emme edes ymmärrä, mitä hän sanoo ja miksi hn on surullinen. Seiskööt yksinään keittiössä vaikka maailman loppuun asti, meillä ei ole tässä perheessä tapana olla toistemme seurassa, koska olemme LÄSNÄ seinien läpi. Se riittää.
Hänelle neuvottiin kädestä pitäen aivan kaikki. Minä, mieheni, siskoni, lapsemme ja jopa naapurin teinit ponnisteli hänen edestään. Häntä palveltiin 24/7.
Ei hän ollut surullinen. Hän räyhäsi ja vaati.
ap
No eiköhän tuossa ole selvä, että vaihtari oli jonkinmoisessa kriisissä. Ekana tulee mieleen, että hänen erovanhempansa työnsivät tytön puolivastentahtoisesti vaihto-oppilaaksi päästäkseen itse hoitamasta lastaan. Kuulostaa siltä tuo meininki. Sitten lapsi oireili täällä Suomessa. Eipä tuossa tilanteessa isäntäperhe voi paljon tehdä, kun oikea apu olisi perheterapia siellä kotimaassa. Ap yritti parhaansa. Ap ei nähnyt lapsen oireilun läpi ja provosoitui siitä. Ihan ymmärrettävää, kyllähän se tulee yllätyksenä, jos noin kovasti oireileva lapsi lähtee vaihtoon. Ei sellaiseen kukaan isäntäperhe ole valmistautunut eikä tarvitsekaan olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen tuon vaihtarin puolella. Ei hän pyytänyt päästä suurperheen vanhemmaksi, hoitamaan suurperheen tiskejä, eihän he ole hänen sisaruksia. Itse olette ryhtyneet suurperheen perustajaksi, joten nauttikaa itse nyt siitä. Hän tekee oikein. Hän huolehtii vain omista sotkuistaan, ei "sisarusten" tai "vanhempien".
Herää kysymys, miksi hän yleensä lähti vaihtoon? Eihän ap:n perhe häntä Suomeen pakottanut.
Tavallinen tarina on se, että ongelmaisen perheen vanhin pistetään vaihtoon, kun ei jakseta. Sitten host-perhe saa todella oireilevan tyypin, jota ei edes tunne valmiiksi.
Ulkomaille lähtö on aina stressi ja koti-ikävän seurauksena voivat kaikki ongelmat eskaloitua sen sijaan, että uuden viehätys veisi ne taka-alalle. Tää on jotenkin asia, jonka jotkut järjestöt sivuuttaa :/
Hän oli niin vihainen koko ajan että se oli suorastaan pelottavaa. Sellaista täyttä vihaa. Ei mitään teinin perusnyrpeyttä.
Ap
Tulee mieleen oma vaihto nuoruudessa ranskalaisen kirjekaverin kotona ja hänen käynti Suomeessa. Suomessa hän tuli maaseudulle, keskelle ei mitään.
Minä sain viettää kaksi viikkoa elämyksellisesti Etelä-Ranskassa. Päivällisruoka syötiin tähtitaivaan alla puutarhassa. Käytiin uimassa meressä Camarquessa, uitiin valtavan roomalaisen aquaduktin varjossa, nähtiin laventelipellot, vuoristot, keskiaikaiset linnat ja rauniot, kylät ja kaupungin harlekiiniesitykset, museot ja kirkot. Tehtiin piknikkejä ja pelattiin petankkia. Nautittiin hyvää viiniä hunajamelonin kera. Loistavalla vieraanvaraisuudella vaikka en osannut sanaakaan kieltä. Pakko sanoa että minulle tarjottiin elämäni kesä ja ihan hävettää, ettei mitenkään pystynyt tarjoamaan mitään vastaavaa täällä Suomessa.

Siis tässähän ei mitenkään vaihdeta lapsia eli ei meiltä kukaan sinne mennyt. Ko tyttö tuli hyvin, hyvin, hyvin vaatimattomista oloista, koti oli ainakin kuvissa suorastaan murju. Ja hänellä ei siis ollut edes taskurahoja annettu. Kotioloihin verrattuna täällä puitteet oli suorastaan ruhtinaalliset.
Ap
Olin itse teini, kun meillä oli parin viikon kestoisessa vaihdossa (kesäaikaan erään järjestön kautta) saksalainen teinityttö. Olin ajatellut, että saan tytöstä pitkäaikaisen kaverin ja jonkun jonka kanssa puhua saksaa, jota olin pitkään opiskellut. Lopputulemana en tullut tytön kanssa toimeen lainkaan ja vanhemmillani meni häneen myös totaalisesti hermot.
Tyttö oli tyytymätön kaikkeen ja toi koko ajan esiin omaa paremmuuttaan ja kertoi miten heillä Saksassa on asiat paremmin. Siis oli puheena ihan mikä tahansa asia niin tytön oli pakko keksiä, miten sekin asia on heillä paremmin. Esimerkiksi tuli puhetta suomalaisista kouluista ja miten meillä on tosi tiheästi päivän aikana välitunteja. Hän kertoi, miten heillä on vain yksi tauko koko päivänä ja sehän oli luonnollisesti ainoa oikea tapa käydä koulua.
Tuntuu että piti Suomea täysin kehitysmaana, arvosteli kaikkea. Hänelle olisi pitänyt olla valmis aikataulu joka päivälle, mihin aikaan syödään aamupala ja siitä lähtien mitä tehdään milloinkin. Ei ilmeisesti ymmärtänyt, että meillä oli meneillään kesäloma ja aikataulu sen mukaisesti rento. Ymmärsin myös että heillä oli kotona jonkinlainen taloudenhoitaja, minkä myötä oli tottunut että ruoka on aina tiettyyn aikaan tarjolla eikä sitä tarvitse itse edes tehdä.
Mitään allergioita hänellä ei ollut, mutta koko aikana ei syönyt mitään tuoreita kasviksia tai hedelmiä. Ilmeisesti pelkäsi saavansa niistä jonkun taudin, mitään selitystä asiaan ei siis saatu vaikka kysyttiin, miksei koskaan syö esim. salaattia tai muutakaan tuoretta. Ei edes siis pizzabuffetissa ottanut muuta kuin pizzaa. Ja oli varmasti kotona tottunut syömään terveellisesti, sillä oli erittäin varakkaasta perheestä lähtöisin.
Äitini on aikanaan opiskellut hieman saksaa ja ystävällisesti yritti puhua sitä tytön kanssa. Tyttö korjasi koko ajan äidin puhetta ja äiti piti sitä melkoisen epäkohteliaana. Minä puhuin tytön kanssa englantia koska en jaksanut alkaa arvosteltavaksi.
Loppuvaiheessa tuota kahta viikkoa minä olin eristäytynyt tytöstä täysin, sillä hän oli eräänkin kerran saanut minut itkemään naurettavilla kommenteillaan. Äitini oli lähtenyt hänen kanssaan pyöräilemään ja tyttö oli vetänyt edellä niin lujaa kuin jaksoi vaikkei siis tuntenut paikkoja lainkaan, äiti oli yrittänyt pysyä sitten perässä. Uskomattoman epäkohteliasta ja täyttä kusipäisyyttä. Jos kokemus olisi ollut hyvä, olisi varmasti otettu seuraavana kesänä uudestaan vaihtari meille, mutta ei puhettakaan tuon jälkeen.
Ap - mun käsittääkseni Ranskassa ei myöskään ole nuorille psyk palveluita eikä perheille sosiaalipalveluita samalla lailla kuin Suomessa. Eli jos perhe ns. voi huonosti, se syrjäytymisen kierre saattaa vain jatkua ja jatkua. On näitä meillä täällä Suomessakin, mutta sillä erotuksella, että Ranskassa ei saa apua vaikka sitä hakisi (ehkä isolla rahalla).
Suomessa toki palvelujärjestelmä tökkii, mutta Ranskassa sitä ei _ole_. Minulle on myös ollut yllätys, miten raaka peli tämä elämä siellä on vähemmän tienaaville ja huonommin pärjääville. Palkat monella alalla ovat myös huomattavasti huonommat kuin Suomessa.