Kunpa en ikinä olisi tehnyt lapsia
Voi kunpa kunpa en ikinä olisi tehnyt lapsia. Sain kolme neuropsykiatrisesti sairasta erityislasta. Mies lähti kun lapset olivat aivan pieniä kun ei kestänyt millaista elämä heidän kanssaan on. Minä käyn töissä lepäämässä ja muun ajan sitten pyöritän tätä hullun myllyä. Nyt taas kun on ollut lomapäivät, olen niin puhkipoikki, että itken ja rukoilen kädet ristissä, että tulisi tiistaiaamu ja pääsisi töihin. Ainoa toiveeni on enää, että kuolisi, niin saisi lopultakin levätä.
Kommentit (120)
Neuvolan perhetyö tai kirkon perhetyö avuksi? Soita ennenkuin hajoiat lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi itselläni ei ole lapsia,kiitän luojaa siitä jokapäivä.Nytkin nukuin pitkään ja syön rauhassa aamiaista,voin tehdä mitä haluan ja käyttää rahani miten tykkään.Voimia sinulle,olet tavallaan elinkautisessa vankeudessa.EI ne aikuisetkaan lapset aina vanhempiensa luona käy ja senkö takia niitä tehdään et sul vanhana seuraa.heh,kun luin kertomuksesi en vähään aikaan valita mistään.
Onko klo 8:10 pitkään nukkumista? Meillä lapsi nukkuu vielä 😊
Ap:lle ilkeily on lähinnä surullista, miksi teet niin?
Mistä sen tietää onko aloittajalla oikeasti rankkaa, vai vaatiiko vaan erityislapsiltaan esim. liikaa ja näiden sitä protestoidessa uupuu, eli ihan itseaiheutettu uupumus asennevmmn takia.
Eihän se tilannetta muuta eikä uupumusta poista, mutta jos se on syy, niin mitä,siinä itkee, muuttaisi asenteensa lepsummaksi ja antaisi elämän kantaa, eikä olisi tuollainen valittava ja muiden hermoille käyvä itkijä.
Vai haaveileeko siitä, että lapset ois kuin herranterttuja, että sais tuntea ylpeyttä?
Ap, hae rohkeasti apua lastensuojelusta. Minulla vain yksi erityslapsi, mies jätti meidät, ja olen saanut avun tukiperheestä. Olemme lastensuojelun asiakkaita sen vuoksi että saan tukea ja apua matalalla kynnyksellä. On suurempi häpeä ettei hae apua kun sitä olisi saatavilla. Minulla myös yksi uusi ystävä joka katsoo lasta pari tuntia viikossa että pääsen lenkille.
Tutustu uusiin ihmisiin ja kerro tilanteesta, muuten sinua ei voi auttaa. Paras äiti on se joka tunnustaa rajansa ja huomaa tarvitsevansa lisää voimia itselleen. Terveesti itsekäs äiti voi antaa silloin lapsilleenkin itsestään enemmän, uupunut äiti ei pysty antamaan mitään kellekään. Tukitoimia on Suomessa hyvin, sinun vain pitää olla määrätietoinen ja pyytää niitä itsellesi.
Halaus toiselta erityislapsen äidiltä! <3
Itselläni heräsi hämmästys, kun tosiaan kolme lasta tehty? Siis kahden erityislapsenkin jälkeen vielä päätetty tehdä kolmas..? Miksi?
Hyi hele mikä mies.Just tän takia naiset ei halua lapsia. Miehet vaan lähtee juoksemaan karkuun!
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä asutaan, mutta vammaispalvelu on niin alas ajettu säästöjen vuoksi, että juuri mitään apua ei tarjota.
Ap
Näillä palstoilla oli hiljattain et juuri hesa maksaa hyvin omaishoidontukea erityislapsista. Olet kai selvittänyt ja hakenut?
Selvitä myös ja hae lapsille kotia tukiperhettä, jonne lapset viikonlopuiksi silloin tällöin.
Pelastakaa lapset järjestöön yhteyttä.
Apua ja tukea pitäs löytyä mutta pitää itse olla aktiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni heräsi hämmästys, kun tosiaan kolme lasta tehty? Siis kahden erityislapsenkin jälkeen vielä päätetty tehdä kolmas..? Miksi?
Useinhan neurologiset ongelmat lapsella huomataan vasta siinä vaiheessa kun lapsi on jo hieman vanhempi. Kenties AP:n lapset on tehty tiheään tahtiin ja ongelmat huomattiin vasta siinä vaiheessa kun pullat on jo tullut uunista.
Vierailija kirjoitti:
En usko että 3 sairasta lasta.
Työskentelen vammaisalalla, kyllä niitä perheitä on...
Ap:lle voimia, apua on olemassa, sinnikkyyttä ja hakemista se jonkin verran vaatii.
Miksi teit KOLME lasta?!??? Yhden sairaan kanssa ehkä jotenkin jaksaisi ja saisi helpommin hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teit KOLME lasta?!??? Yhden sairaan kanssa ehkä jotenkin jaksaisi ja saisi helpommin hoitoon.
Tähän yhteiskuntaan on vieläkin vaikeaa istuttaa ajatusta yksilapsisesta perheestä. Kun lapsia on yksi, ja myydään/annetaan pois pieneksi jäänyttä kamaa, niin väistämättä saa kuulla parahduksia "miksette seuraavalle säästä? Ette kai meinaa ilman sisaruksia jättää?".
Tämä on huomattavissa mammapalstoillakin, kun puhutaan yksilapsisesta perheestä. Sisaruksitta jättäminen/todella iso ikäero on fanaattisimmista liki lapsen kaltoinkohtelua.
Meillä on yksi lapsi ja toisinaan mietin vähän ahdistuneena sisaruksen tekemistä... kunnes havahdun, ettei ole mikään pakko, jos meidän perhe tuntuu toimivalta kokonaisuudelta juuri näin.
Ja tämä aloitus on loistava esimerkki siitä, miksi lapsilla kannattaisi olla isommat ikäerot. Vuoden ikäerolla ne kaikki poikkeavuudet eivät ole ehtineet tulla esiin.
Onnellinen yhdestä pojasta ja hänellä 3 sisarpuolta.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sen tietää onko aloittajalla oikeasti rankkaa, vai vaatiiko vaan erityislapsiltaan esim. liikaa ja näiden sitä protestoidessa uupuu, eli ihan itseaiheutettu uupumus asennevmmn takia.
Eihän se tilannetta muuta eikä uupumusta poista, mutta jos se on syy, niin mitä,siinä itkee, muuttaisi asenteensa lepsummaksi ja antaisi elämän kantaa, eikä olisi tuollainen valittava ja muiden hermoille käyvä itkijä.
Vai haaveileeko siitä, että lapset ois kuin herranterttuja, että sais tuntea ylpeyttä?
Oikeasti, ihan älytöntä alapeukuttaa, kun tämä on erittäin todennäköisesti syynä "uupumiseen".
Sympatiaa sinulle ap! En voi kuvitellakaan, kuinka rankkaa sinulla on. Minulla on kaksi lasta, joista toinen erityinen, ja jo hänen vaativuutensa saa minut rieskaksi. Hän saa korotettu vammaistukea, ja kaikki mahd. tukitoimet. Tukiperhettä ja perhetyötä kokeiltu, mutta hän kapinoi vieraita kohtaan niin kovasti, että kumpikaan ei ole toiminut. Lasken vuosia siihen, että hän muuttaa kotoa...jos nyt koskaan omillaan tulee pärjäämään!
Tee lapsille palvelus ja vie lastenkotiin, jos oikeasti olet tuota mieltä!!!!! Saavat vielä mahdollisuuden hyvään elämään!!!
Vanhemmuus on suurin lahja, jonka ihminen voi saada. AP kuulostat kyllä aika kiittämättömältä. Sinua on sentään siunattu kolmella ihanalla lapsella. kuinka paljon onkaan ihmisiä , jotka eivät saa lapsia, vaikka laittavat tuhansia ja tuhansia eruroja rahaa hedelmällisyyshoitohin ja täällä sinä väännät veistä toisten haavassa. Ajatteleppa, jos sinulla ei olisikaan lapsiasi, kuinka tyhjää ja merkityksetöntä elämäsi olisikaan?

Kauhea tuomari!
1.) Onko neuropsykiatrinen häiriö tässä yhteydessä siis ADHD, Asperger, Tourette vai Autismi? ADHD, Asperger ja Tourette ovat kaikki lieviä häiriöitä joiden kanssa pystyy elämään ihan normaalia elämää etenkin lääkityksen kanssa ja oireet harvoin ajavat vanhempaa täysin reunalle.
2.) Jos kyseessä on autismi, kolme vaikeasti autistista lasta samaan perheeseen voi periaatteessa olla mahdollista, mutta ei kyllä käy selitykseksi että "ei huomattu että vanhempi on autistinen ennen pienemmän syntymää". Vaikea, elämää merkittävästi hankaloittava autismi todetaan kuitenkin melko varhaisessa vaiheessa.
3.) Eli onko tämä provo vai onko AP vain häpeissään lapsistaan ja vaatii näiltä liikaa?
Mulla on kaksi lasta ja saan kyllä myöskin enää oikein ihanaa elämää. En todellakaan ole missään vankeudessa 😂😂