Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?

Mun anoppi on pilannut kaikkien sukulaisten välit keskenään. Tai siis lähinnä minun suhteen, koska välttelen kaikkia tapahtumia missä tämä narsisti on läsnä. Ihmiset eivät vain näytä ymmärtävän että kyse ei ole siitä etten välitä vaan siitä että välttelen kaikkea missä hän on. 

Hän on oikeasti ihan kauhea ja haukkuu kaikkia ja on yksinkertainenkin tähän päälle. Kauhea egoilija. Tän takia on mennyt miehen sukulaisiin välit etäiseksi. Ei huonoksi, mutta etäiseksi ja tämä vaikuttaa myös siihen miten minuun suhtaudutaan. Joku saattaa ajatella, että manipuloin miestäni muita vastaan.

Hän kyllä osallistuu moneen ilman minua sitten koska minä en yksinkertaisesti kehtaa mennä mihinkään tämän hirviön takia joka haukkuu ihmisiä rumasti ja on niin epäoikeudenmukainen miestäni kohtaan. 

Olen vain verisesti loukkaantunut tähän ihmiseen ja hänen tekoihinsa. On vaikuttanut jo lapsena mieheeni ja sen näkee miehestä miten hän on jäänyt sisaruksista aina vähimmälle ja tämä vaikuttaa myös kauas aikuisuuteen asti. Samalla narsistinen hyysäys, puuttuminen ja kontrolloinnin tarve tekee hallaa miehelleni sekä meidän suhteelle ja sukulaisten väleihin.

Joskus aika jättää ja sillee. Rauha muistolleen. 

Mistä taistelet anoppisi kanssa ap?

Vierailija kirjoitti:

Mistä taistelet anoppisi kanssa ap?

Se varasti mun dildosta patterit.

Sehän loppuu heti kun anoppi ja mies noudattavan jumalan käskyä, eli mies jättää lapsuudenperheensä avioituessaan. Miksi olet nainut miehen, joka ei elä herran kurissa ja nuhteessa? Ei varmasti ole ainoa hänen ongelmansa tuo.

Jos miniänä asettaa anopilleen kovat vaatimukset tulee aikanaan tekemään niin myös omalle miniälleen.  Kun MINÄ vaadin ertä.kaikki nöyristelevät minua, hyppäävät kun käsken, imartelevat minua, tottelevat.

Huvittaa nää, anopilla avain ja sitten kiukutellaan vaikka anoppi ilmeisesti käy lapsia hoitamassa, eläimet ulkoiluttamassa ja sutten syytetään kun sotkeutuu elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

ei se ole sun äitis haistata kerran ja kiellä kaikki, tee siitä muitten silmissä hullu. niin oppii olee vähän varpaillaan

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa nää, anopilla avain ja sitten kiukutellaan vaikka anoppi ilmeisesti käy lapsia hoitamassa, eläimet ulkoiluttamassa ja sutten syytetään kun sotkeutuu elämään.

onhan se aika karhunpalvelus omille lapsilleen.

Kyllä niitä hankalia anoppeja vain on. Edesmennyt mummoni oli sellainen, anoppi helvetistä. Ja oli muuten lapsenkin näkökulmasta todella turvattoman ja luontaantyöntävän oloinen. Oma anoppini on ihana. Jotain riitaa meilläkin on ollut, mutta taitaa kuulua ihmissuhteisiin? Pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen ja tahtoo kaikille hyvää, toisin kuin oma mummoni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:

- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon

-lopettakaa kissa

-eikö teidän kannattaisi erota?

-onko lapsi vahinko?

-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia

- lasten arvosteleminen

varmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä

 

Olen törmännyt usein tilanteisiin, missä jonkun anoppi käskee lopettamaan lemmikin, koiran/kissan. Mikähän tuossa on taustalla? Lemmikit ovat olleet hyvinhoidettuja.

 

Mä en ole ketään käskenyt lopettamaan lemmikkiä. Mutta usein olen ajatellut että

Onpa suorastaan härskisti ajateltu logiikka sua kohtaan! Otan osaa. Älä missään nimessä yritäkään ymmärtää, vaan pyydä vaan iloisesti lähettämään joku kiva kortti matkaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Mikä valtataistelu? Eihän tuossa ole kerrottu mistään taisteluista.

Minäkin mietin, että mistä vallasta? Eihän se valta voi ulottua toisen kotiin ja siellä kodissakin toimii demokratia. Ei kukaan tarvitse valtaa.

ei anopin kanssa tarvitse olla missään tekemisissä. jos urpåilee, niin ei tarvitse nähdä edes lapsenlapsia. meillä anoppilaan ollaan yhteydessa joulun alla ja juhannuksena. myös syntymäpäivinä, jos muistetaan. tosi helppoa, eikä ketään rasita.

Riippuu varmaan ihan ihmisestä, jotkuthan tappelee itsekseenkin. Tai sitten anoppi hioutuu ja viisastuu, ja lakkaa taistelemasta.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin vain paheni ja paheni. Lopulta räjähti kunnolla. En ole käynyt siellä nyt moneen vuoteen. Lapset käyköön isänsä kanssa.

Sama tilanne. Päätin, ettei minun tarvitse olla yhteyksissä. Nyt mies käy itse lasten kanssa silloin kun haluaa ja pitää yhteyttä itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

 

En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa. 

Ihan yhtä tylyltä minäminä ihmiseltä sinäkin kuulostat. Et ole valmis anteeksiantoon etkä auta kun toinen apua tarvitsee, koska eihän hän minuakaan auttanut - eli käyttäydyn juuri niin kuin en haluaisi muiden käyttäytyvän minua kohden.

Vierailija kirjoitti:

Kovasti myös helpottaisi, jos ei tarvitsisi pitää kovin läheisenä ihmisenä.

Eihän anoppia tarvitse pitää läheisenä. Ei tarvitse olla muodon vuoksi yhteyksissä, jos se ei anna mitään hyvää. 

Sukulaisuussuhteet ovat usein mutkikkaita ja erityisen hankalalta tuntuu usein miniän suhde anoppiinsa. Mutta onneksi on myös sukuja ja perheitä, joissa ristiriitoja ei ole ja asiat sujuvat kaikkien kannalta mukavasti. Minulle aivan erityisen rohkaiseva esimerkki on ollut tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaisuussuhteet ovat usein mutkikkaita ja erityisen hankalalta tuntuu usein miniän suhde anoppiinsa. Mutta onneksi on myös sukuja ja perheitä, joissa ristiriitoja ei ole ja asiat sujuvat kaikkien kannalta mukavasti. Minulle aivan erityisen rohkaiseva esimerkki on ollut tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi

Tuo kuulostaa hienolta. Mutta millaiset olivat mummosi myöhemmät vaiheet? Pitikö hänen raittiuslupauksensa vai alkoiko hän aikuiseksi vartuttuaan ryypiskellä kaksin käsin?

Mummon raittiuspäätös piti ja jatkui hänen elämänsä loppuun asti. Raittiusaate yhdisti mummoa ja vaaria, en usko että he koskaan ottivat pisaraakaan alkoholia. Mutta eivät he saarnanneet siitäkään asiasta. Kun me nuoret joskus hölmöilimme, he suhtautuivat siihen vain hyväntahtoisesti päivitellen.

Mummo avioitui vaarin kanssa 1960-luvun alussa. Luja kristillinen vakaumus heillä oli molemmilla ja se heitä yhdisti silloinkin, kun elämässä oli vaikeuksia ja haasteita.

Ahkeria olivat molemmat. Yhteiset rahat heillä oli aina ja se tuntui toimivan hyvin, kun olivat kumpikin sellaisia tarkan markan ihmisiä. Eivät pihejä, mutta tarkkoja.

Mummo oli alkuun kotona lapsia hoitamassa - sekin oli ajan tapa silloin - ja myöhemmin töissä seurakunnan taloushallinnossa. Mummo oli myös hyvin aktiivinen seurakuntatyössä ja osallistui vuosikymmenten kuluessa moniin kirkollisiin askareisiin.

Vaarilla oli sellainen mikroyritys, jossa oli työssä hänen itsensä lisäksi yhdestä kahteen apumiestä. Tekivät korjausrakentamista ja muuta pientä remonttia. Vaarikin oli hurskas mies, mutta jäyhempi, eikä samalla tavalla osallistunut kirkolliseen vapaaehtoistyöhön.

Vierailija kirjoitti:

Mummon raittiuspäätös piti ja jatkui hänen elämänsä loppuun asti. Raittiusaate yhdisti mummoa ja vaaria, en usko että he koskaan ottivat pisaraakaan alkoholia. Mutta eivät he saarnanneet siitäkään asiasta. Kun me nuoret joskus hölmöilimme, he suhtautuivat siihen vain hyväntahtoisesti päivitellen.

Mummo avioitui vaarin kanssa 1960-luvun alussa. Luja kristillinen vakaumus heillä oli molemmilla ja se heitä yhdisti silloinkin, kun elämässä oli vaikeuksia ja haasteita.

Ahkeria olivat molemmat. Yhteiset rahat heillä oli aina ja se tuntui toimivan hyvin, kun olivat kumpikin sellaisia tarkan markan ihmisiä. Eivät pihejä, mutta tarkkoja.

Mummo oli alkuun kotona lapsia hoitamassa - sekin oli ajan tapa silloin - ja myöhemmin töissä seurakunnan taloushallinnossa. Mummo oli myös hyvin aktiivinen seurakuntatyössä ja osallistui vuosikymmenten kuluessa moniin kirkollisiin askareisiin.

Vaarilla oli sellainen mikroyritys, jossa ol

Entä olisiko sinulla tuon keiton reseptiä? Kiinnostaisi kokeilla.