Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on kunnollinen - olen jatkuvasti surullinen
01.04.2018 |
Olen ollut nyt muutaman vuoden ajan yhdessä todella kunnollisen miehen kanssa. Hän ei ryyppää, pitää kodista huolen, ei rieku yömyöhään, käy töissä ja pitää huolen itsestään. Hänen pitäisi siis olla kaikki, mitä nainen tarvitsee.
Silti olen hänen kanssaan jatkuvasti onneton. En tunne sitä samaa elämäniloa, mitä sinkkuaikoinani.
Olenko masentunut, vai miksi en ole yhtään onnellinen kunnollisen miehen kanssa? Onko kenelläkään ollut vastaavaa? Puuttuuko väliltämme vain se oikea rakkaus, vai mikä minulla on?
T. nim. parhaillaankin itku silmässä
Kommentit (45)
Onkohan niin että joko mies on täysin kunnollinen tai täysin renttu?
joko dokaa ja hakkaa vaimoa tai poraa ja hakkaa halkoja, ei mitään siltä väliltä?
sitten: onko niin että jos elämä on tylsää ni se on aina jonku muun syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi menitte yhteen? Olitko koskaan ihastunut/rakastunut häneen?
Omituinen aloitus. Miksi et kirjoittanut vaan "olen jatkuvasti surullinen"? Miten miehesi tai hänen kunnollisuutensa liittyy koko asiaan? Eikai onnellisuutesi ole täysin parisuhteesi varassa?
Kuulostat masentuneelta.
Sillä niinkuin kirjoitin, en ole surullinen muiden ihmisten seurassa, vaan nauran esimerkiksi töissä, harrastuksissa ja ystävieni seurassa, mutta mieheni seurassa en saa itsestäni koskaan sitä nauravaa, iloista minääni esiin, vaan tunnen oloni surulliseksi ja itken helposti pienistäkin asioista. En itsekään ymmärrä, että miksi. Miksen vain herää enää iloisena aamuisin ja ole hauska mukava minäni? Siksihän tätä täältä kysyin, kun vaivaa suunnattomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Miten vanha olet? Vasta siinä +35 v kannattaa alkaa tyytymään johonkin, siihen asti kannattaa ottaa se jota haluaa.
Mitä vanhempi on, sitä vähemmän on valmis "tyytymään". Nuorena sitä usein antaa kohdella itseään huonosti, kokeneempana tajuaa lopettaa huonon parisuhteen ajoissa, sillä vaihtoehtojahan maailmassa riittää, myös vanhemmille. Etenkin hyviä neli- ja viisikymppisiä vapautuu parisuhdemarkkinoille jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Ei se sinkkuilun uudelleen aloittaminen välttämät ole niin hohdokasta kuin ap:n muistoissa,vaan aika kylmää ja ankeeta touhua nykyajan deittimarkkinat. Elä sit ihmettele,jos haluutki takas hyvän miehen luo mut se onkin kelvannu jo jolleki toiselle. Hyvistä miehistä kun on pula.
Ja mitä vanhempi, niin sitä vaikeampi löytää uusi ja sitä surullisempaa on vastentahtoinen sinkkuus...
Ihmisen pitää miettiä myös omaa vastuutaan, kun miettii itsensä tuntemista onnelliseksi, esim. miettiä, miten tunnistaa sekä korjata mahdollisia puutteita, koskien myös parisuhdetta - kohentaa kuntoaan mielenvirkistämiseksi, hankkia uusia harrastuksia, MUUTTAA niitä omia negatiivisia asenteitaankin joskus yms.
Mutta valitse Jeesus Kristus - niin masentuneenakin on ikuinen ilonpilkahdus sydämessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Miten vanha olet? Vasta siinä +35 v kannattaa alkaa tyytymään johonkin, siihen asti kannattaa ottaa se jota haluaa.
Mitä vanhempi on, sitä vähemmän on valmis "tyytymään". Nuorena sitä usein antaa kohdella itseään huonosti, kokeneempana tajuaa lopettaa huonon parisuhteen ajoissa, sillä vaihtoehtojahan maailmassa riittää, myös vanhemmille. Etenkin hyviä neli- ja viisikymppisiä vapautuu parisuhdemarkkinoille jatkuvasti.
Hyviä neli- ja viisikymppisiä miehiä päinvastoin EI OLE MARKKINOILLA!!!
- ei ainakaan lapsettomille sinkuille löydy mitään, sillä nelikymppinen sinkkumies haluaa vielä lapsia, jos on lapseton ja uusperhekuviot taas usein niin ongelmallisia, ettei niihin innosta sekaantua lainkaan...
Toki lyhytaikaista seuraa ja pelkkää seksiä haluaville varmaan seuraa löytyykin, mutta siis vakavaa suhdetta etsiville...
Päinvastoin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Miten vanha olet? Vasta siinä +35 v kannattaa alkaa tyytymään johonkin, siihen asti kannattaa ottaa se jota haluaa.
Mitä vanhempi on, sitä vähemmän on valmis "tyytymään". Nuorena sitä usein antaa kohdella itseään huonosti, kokeneempana tajuaa lopettaa huonon parisuhteen ajoissa, sillä vaihtoehtojahan maailmassa riittää, myös vanhemmille. Etenkin hyviä neli- ja viisikymppisiä vapautuu parisuhdemarkkinoille jatkuvasti.
Hyviä neli- ja viisikymppisiä miehiä päinvastoin EI OLE MARKKINOILLA!!!
- ei ainakaan lapsettomille sinkuille löydy mitään, sillä nelikymppinen sinkkumies haluaa vielä lapsia, jos on lapseton ja uusperhekuviot taas usein niin ongelmallisia, ettei niihin innosta sekaantua lainkaan...
Toki lyhytaikaista seuraa ja pelkkää seksiä haluaville varmaan seuraa löytyykin, mutta siis vakavaa suhdetta etsiville...
No normaaleille neli- ja viisikymppisille, joilla lapset on jo hankittuna löytyy hyviä vapaita miehiä. Toi ehdoton lapsettomuusvaatimus varmaan tekeekin etsinnästä vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Oletko sosiaalinen ihminen joka tykkää nauraa ja keskustella mutta miehesi ei ole samanlainen. Eli et saa sitä kaipaamaasi leikkisyyttä ja iloa suhteesta.
Minulla oli samanlainen tilanne muutama vuosi takaperin. Mies oli kunnollinen, tunnollinen, lainkuuliainen, kiltti vähän kaikille, sosiaalisesti lahjakas, miellyttävä ulkonäöltään ja kaikin puolin kunnon perustyyppi. Yhteiselomme oli kuitenkin vailla kipinää enkä itse kokenut rauhallista kotielämää omana juttunani ja häivyinkin sitten kuvioista. Nyt vasta vuosia jälkeenpäin olen alkanut itse rauhoittua ja viihtyä kotona - ja viihdyn täällä myös ilman miestä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot miehestäni aika pintapuolisia seikkoja, hän vaikuttaisi olevan ihan tavallinen kaveri. Tärkeämpää olisi ehkä kuulla mistä te keskustelette, onko teillä yhteisiä kiinnostuksen kohteita? Onko hän optimistisesti elämään suuntautunut ja huumorintajuinen? Onko hän kriittinen (esim. että asiat voi tehdä vain yhdellä tavalla "oikein")? Mitenkäs mustasukkaisuus? Saatko tulla ja mennä samoin kuin sinkkuaikoina, tietenkin ilman että päätyy minnekään toisen miehen matkaan?
Sitten on tämä emotionaalinen työ jota naiset tässä maassa tekevät aika paljon. Onko miehesi riippuvainen sinun ihmissuhteistasi? Onko hänellä omia kavereita ja menoja vai ovatko yhteiset tuttunne lähinnä sinun "hankkimiasi" pariskuntia? Puhuuko hän oma-aloitteisesti tunteistaan vaan pitääkö kiukkuisesta/vaisusta miehestä kaivamalla kaivaa, että mikä nyt mahtaisi olla ongelmana?
Näihin edellämainittuihin kysymyksiin kun mietit vastausta, niin olet jo varsin pitkällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi menitte yhteen? Olitko koskaan ihastunut/rakastunut häneen?
Omituinen aloitus. Miksi et kirjoittanut vaan "olen jatkuvasti surullinen"? Miten miehesi tai hänen kunnollisuutensa liittyy koko asiaan? Eikai onnellisuutesi ole täysin parisuhteesi varassa?
Kuulostat masentuneelta.Sillä niinkuin kirjoitin, en ole surullinen muiden ihmisten seurassa, vaan nauran esimerkiksi töissä, harrastuksissa ja ystävieni seurassa, mutta mieheni seurassa en saa itsestäni koskaan sitä nauravaa, iloista minääni esiin, vaan tunnen oloni surulliseksi ja itken helposti pienistäkin asioista. En itsekään ymmärrä, että miksi. Miksen vain herää enää iloisena aamuisin ja ole hauska mukava minäni? Siksihän tätä täältä kysyin, kun vaivaa suunnattomasti.
Olet siis introvertti. Jaksat töissä työpäivän ajan olla iloinen jne ja vapaa-ajalla haluat olla itseksesi etkä pysty asumaan yhdesssä ja seurustelemaan tiiviisti.So simple is that.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Miten vanha olet? Vasta siinä +35 v kannattaa alkaa tyytymään johonkin, siihen asti kannattaa ottaa se jota haluaa.
Mitä vanhempi on, sitä vähemmän on valmis "tyytymään". Nuorena sitä usein antaa kohdella itseään huonosti, kokeneempana tajuaa lopettaa huonon parisuhteen ajoissa, sillä vaihtoehtojahan maailmassa riittää, myös vanhemmille. Etenkin hyviä neli- ja viisikymppisiä vapautuu parisuhdemarkkinoille jatkuvasti.
Mitä sä selität? Naiset ottavat vanhemmiten just sen "hyvän" miehen joka ei sytytä yhtään, mutta on kunnollinen. Sitten käy kuin aplle. Monesti kuullut vanhempien naisten sanovan että nykyään kelpaa se joka ärsyttää vähiten. Tosi romanttista :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Miten vanha olet? Vasta siinä +35 v kannattaa alkaa tyytymään johonkin, siihen asti kannattaa ottaa se jota haluaa.
Mitä vanhempi on, sitä vähemmän on valmis "tyytymään". Nuorena sitä usein antaa kohdella itseään huonosti, kokeneempana tajuaa lopettaa huonon parisuhteen ajoissa, sillä vaihtoehtojahan maailmassa riittää, myös vanhemmille. Etenkin hyviä neli- ja viisikymppisiä vapautuu parisuhdemarkkinoille jatkuvasti.
Mitä sä selität? Naiset ottavat vanhemmiten just sen "hyvän" miehen joka ei sytytä yhtään, mutta on kunnollinen. Sitten käy kuin aplle. Monesti kuullut vanhempien naisten sanovan että nykyään kelpaa se joka ärsyttää vähiten. Tosi romanttista :D
Jaha, tasoteoreetikko saapui paikalle. Vanhempana, kun lapset on hankittu, on nimenomaan se vapaus, ettei ole painetta ryhtyä mihinkään parisuhteeseen vaan voi olla yksinkin. Jos suhteeseen ryhtyy, kumppanin täytyy tuoda elämään positiivisia asioita, eikä ole mitään järkeä ryhtyä suhteeseen, jossa lähinnä siedetään toisiaan. Mieluummin sitä viettää illan yksikseen tai kivojen kavereiden kanssa kuin treffeillä jotain äijää sietämässä. Läheisriippuvaiset on sitten oma ryhmänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihan samanlainen kuin kaverini. Kun mies päätti lähteä, sitten vasta tajusi kuinka ihana hän onkaan. Todella kova paikka loppujen lopuksi, ja syyttää itseään kuinka tyytymätön oli ihan syyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Miten vanha olet? Vasta siinä +35 v kannattaa alkaa tyytymään johonkin, siihen asti kannattaa ottaa se jota haluaa.
Mitä vanhempi on, sitä vähemmän on valmis "tyytymään". Nuorena sitä usein antaa kohdella itseään huonosti, kokeneempana tajuaa lopettaa huonon parisuhteen ajoissa, sillä vaihtoehtojahan maailmassa riittää, myös vanhemmille. Etenkin hyviä neli- ja viisikymppisiä vapautuu parisuhdemarkkinoille jatkuvasti.
Mitä sä selität? Naiset ottavat vanhemmiten just sen "hyvän" miehen joka ei sytytä yhtään, mutta on kunnollinen. Sitten käy kuin aplle. Monesti kuullut vanhempien naisten sanovan että nykyään kelpaa se joka ärsyttää vähiten. Tosi romanttista :D
Jaha, tasoteoreetikko saapui paikalle. Vanhempana, kun lapset on hankittu, on nimenomaan se vapaus, ettei ole painetta ryhtyä mihinkään parisuhteeseen vaan voi olla yksinkin. Jos suhteeseen ryhtyy, kumppanin täytyy tuoda elämään positiivisia asioita, eikä ole mitään järkeä ryhtyä suhteeseen, jossa lähinnä siedetään toisiaan. Mieluummin sitä viettää illan yksikseen tai kivojen kavereiden kanssa kuin treffeillä jotain äijää sietämässä. Läheisriippuvaiset on sitten oma ryhmänsä.
Jos vaikka ei ole lapsia... kyl moni tyytyy sitten johonkin joka on esim saman "tasoinen" kuin ite tai ylempänä. Ei ne tasot tarkota mitään jos ei ole sitä kemiaa.. se on just sitä tyytymistä että otetaan vaan joku hyvä tyyppi. Kuulostaa et apn ja apn miehen välillä ei ole mitään kemiaa tai sutinaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Miten vanha olet? Vasta siinä +35 v kannattaa alkaa tyytymään johonkin, siihen asti kannattaa ottaa se jota haluaa.
Mitä vanhempi on, sitä vähemmän on valmis "tyytymään". Nuorena sitä usein antaa kohdella itseään huonosti, kokeneempana tajuaa lopettaa huonon parisuhteen ajoissa, sillä vaihtoehtojahan maailmassa riittää, myös vanhemmille. Etenkin hyviä neli- ja viisikymppisiä vapautuu parisuhdemarkkinoille jatkuvasti.
Mitä sä selität? Naiset ottavat vanhemmiten just sen "hyvän" miehen joka ei sytytä yhtään, mutta on kunnollinen. Sitten käy kuin aplle. Monesti kuullut vanhempien naisten sanovan että nykyään kelpaa se joka ärsyttää vähiten. Tosi romanttista :D
Jaha, tasoteoreetikko saapui paikalle. Vanhempana, kun lapset on hankittu, on nimenomaan se vapaus, ettei ole painetta ryhtyä mihinkään parisuhteeseen vaan voi olla yksinkin. Jos suhteeseen ryhtyy, kumppanin täytyy tuoda elämään positiivisia asioita, eikä ole mitään järkeä ryhtyä suhteeseen, jossa lähinnä siedetään toisiaan. Mieluummin sitä viettää illan yksikseen tai kivojen kavereiden kanssa kuin treffeillä jotain äijää sietämässä. Läheisriippuvaiset on sitten oma ryhmänsä.
Just näin. Kun on talous ja elämänhallinta kunnossa niin toinen tuntuu helposti siltä että pyörii vaan helmoissa.
Ihmettelen näitä missä mies kuvataa niinkuin työhakemuksissa. Kunnollinen tavallinen suomalainen mies joita on iso osa. Parisuhteessa kuvataan mies, mitä hän on sinulle. Ihan sama yleiselle tasolle, se ei vaikuta suhteenne onnellisuuteen vaan se että mitä tunnette toistenne seurassa ja mitä saatte toisissanne aikaan. Lähde siitä että onko seksielämä hyvää. Se on tutkitusti parisuhteen onnellisuuten eniten vaikuttava, sanotaan mitä sanotaan. Saatteko olla omia itseänne suhteessa ja kokea turvalliseksi olon? Ikävöitkö miestä kun hän on matkoilla? Onko teillä hyvä yhteys kahdenkesken ilman puhetta ja sanoja? Kosketteletteko toisianne? Monta asiaa mitkä vaikuttaa parisuhteessa. Nuo luettelemasi ovat enemmän yhteiskuntakelpoisuuden ehtoja kuin edellytys hyvälle parisuhteelle.
Kirjoitit, ettet naura miehesi kanssa juuri koskaan.
Teillä siis ei ole hauskaa yhdessä.
Ei siis ihme, että olet onneton. Kunnollisissakin ihmisissä on sellaisia, joiden kanssa voi hassutella ja nauraa. Jatka etsimistä.
Vierailija kirjoitti:
En minä ole muistakaan miehistä mitenkään kiinnostunut, eli en katsele ”vihreämpää ruohoa”. Luulin vaan aina, että olisin todella onnellinen parisuhteessa, mutta joka viikko olen useana päivänä vain todella surullinen ja ahdistunut. Tätä ei ennen ollut, olin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen, joka nousi aina oikealla jalalla aamulla sängystä. Mietin vain sitä, että johtuuko tämä rakkauden puutteesta miestä kohtaan, vai kuulostaako tämä enemmän masennukselta?
Nauran kyllä muiden ihmisten seurassa paljon, mutta mieheni seurassa en oikeastaan koskaan.
Pitääkö siis vain yrittää olla onnellinen miehen kanssa, koska hän ei hakkaa ja käy töissä ym?
T. Ap
Ei ihminen ole onnellinen parisuhteessa, vaan toisen ihmisen kanssa. Eli se toinen on tärkeämpi kuin suhteen muoto. Luulitko, että parsuhde jotenkin ratkaisee elämäsi?
Taidat kovasti kiinnittää huomiota omiin tunteisiisi ja siihen, miltä sinusta tuntuu. Ihan oikeasti: ihmisen ei tarvitse olla 24/7 iloinen, tyytyväinen, nauravainen jne. Sehän olisi aivan hirveää!
Oletko aivan varma, ettei alakulosi johdu jostakin muusta syystä kuin miehen kunnollisuudesta? Olet ajatellut, että olisit onnellinen parisuhteessa, etkä sitten olekaan. Olet siis "tähdännyt väärään maaliin". Ei se mitään tee, ihmiset erehtyvät koko ajan. Nyt tiedät, että keskityt seuraavan kerran siihen, millainen se toinen on ja mitä sinä voit hänelle antaa, etkä siihen, että sinä olet palanen jostakin suhteesta.
20
Miksi sinun pitäisi olla onnellinen juuri tämän miehen kanssa? Se, mitä hänestä kerrot, koskee mielestäni suurinta osaa miehistä. Mitä muita ominaisuuksia hänellä on, mikä teitä yhdistää? Rakastatko häntä, entä hän sinua?
Jos on suhteessa jatkuvasti onneton ja surullinen, sitä on joko muutettava tai siitä on lähdettävä. Parisuhde ei ole mikään velvollisuus, jota pitäisi hinnalla millä hyvänsä ylläpitää. Nainen kelpaa ihan omillaankin, onhan jo v. 2018!