Onko teidän viisikymppiset miehet tällaisia?

Vierailija kirjoitti:

No ei kuulosta kyllä hyvältä.

Minun mies on 54 vuotias, minä 51. Yhdessä oltu teinistä asti, joten tiedän 35 vuoden kokemuksella, minkälainen hän on ollut aiemmin.

Mieheni on hoikka ja hyväkuntoinen. Käy salilla viidesti viikossa, lihaksikas ja kiinteä. Syö terveellistä kotiruokaa, huolehtii itsestään ja hygieniastaan. Huomioi minua yhtä hyvin, kuin nuorempanakin. 

Vietämme edelleen kaiken vapaa-aikamme yhdessä ja lisäksi olemme toistemme parhaat kaverit. 

Seksielämä on meillä ollut aina aktiivista ja sitä se on edelleen, mutta se on jopa nykyään paljon parempaa, kuin nuorena.

Olemme kahden pienen isovanhempia, mutta pappamainen mieheni ei ole mitenkään.

Koita saada säpinää makuuhuoneeseen vaikkapa uusilla kujeilla, istukaa yhdessä iltaa hyvän aterian merkeissä. Tutustukaa uudelleen toisiinne ja löytäkää se kadoksissa oleva kipinä.

Herran tähden, koita nyt aikuistua sinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies on vaan aivan totaalisen tympiintynyt?

Jos on tavallisen iloinen ja heittää huulta, mutta ärsyyntyy tietokoneen temppuilusta tms., asioista, jotka vaatii taas, taas, taas jonkin uuden opettelua että saisi kuntoon, ja miehen harteillahan se on, että helevetin sähköhärpäke, jota nykyisin autoksi väitetään, olisi kunnossa, ja... ja... ja...

Entäs jos miestäsi vaan yksinkertaisesti tympii?

Entäs jos miestä myös tympii ne ainaiset virkeät ja virikkeelliset riennot?

Entä jos miestä tympii sekin, että pitää sitä-ja-tätä "terveyden ja pitkän iän" takia?

Entä jos oikeasti v*tuttaa mennä taas v*ttu ihan yks' toisensa kopioisiin sukujuhliin?

Entä jos miestä vaan tympii ajatus siitä, että terveys ja pitkä ikä vaan pitkittää tympääntyneisyyttä?

Jos pikkukalsarit, villasukat ja kevyt huulenheitto riittäisi? Entä jos vain sais olla rauhassa?

Entä jos miestä vaan kiinnostaisi olla kotona kalsuissa, pikkukaljoissa, villiksissa ja rauhassa?

Entä jos enää ei vaan kiinnosta?

Voi olla, sen kun tietäisi. Olisi kiva, jos kertoisi ihan suoraan. Ja mies on kyllä meillä aina ollut vielä se innokkaampi osapuoli menemään ja tekemään. EHkä nyt sitten on vaan tullut kuppi täyteen, voi olla. Jotenkin vaan näkyy, että ei ole hyvä olla ja mielelläni auttaisin. Kurjaa vaan, jos tuntuu, että viisikymppisenä on elämä enää pelkkää tympääntyneisyyttä kaikkeen. ap

ps. mun mies autoon koske juuri ajoa enempää, vie aina korjaamolle, myös esim. renkaiden vaihtoon. Nuoriso siivoaa auton, minä olen yleensä käyttänyt katsastuksessa ja usein siellä korjaamollakin. Ja toisaalta on mullakin juttuja, jotka minä hoidan aina ja aina. Mies ei esim. pyykkää koskaan, ei leivo, ei hoida lahjaostoksia, ei pese ikkunoita tai mattoja. 

Lainaamasi 77 vastaa. Huom! Edelleenkin vain oman näkemyksensä mukaisesti.

Ei ole kysymys siitä, mitä ja miten miehesi on ollut "tarpeellinen"; mitä osannut tehdä tai ei. Minun mielestäni miehesi on ollut / on järkevä, kun on jättänyt vaikka auton ammattilaisen hoidettavaksi, tai perheen, ihan sama. Kysymys ei ole myöskään siitä yleisemmin ottaen, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Kysymys on tympiintymisestä. On ehkä paras, että selitän itseni kautta. Olenhan lähin esimerkki väitteeni tueksi.

Olen 45-vuotias nainen. Mulla oli ookoo elämä mainitsemisinesi velvollisuuksineen. Tavallista.

Olin johtavassa asemassa ja muutenkin jotenkin luotettu kansalainen.

Aloin olla kärttyinen ja viinakin maistui vedeltä. Diagnoosi oli keskivaikea masennus, SSRI-lääkitys ja sairauslomaa. Olisivat voineet diagnosoida burn-outinkin, ihan sama.

Hoidin elämäni siihen kuntoon, että olin vain kotona pyjamassa ja villasukissa, kävin ulkona viemässä roskat, kaupassa ja Alkossa. Katkoin kaikki ystävyyssuhteet kahta lukuunottamatta, joita niitäkin hoidin puhelimella ja sähköpostilla.

Ai että mä NAUTIN! Kukaan ei vaatinut yhtään mitään! Ei mitään!

Jos vaati, vetosin, että ei nyt, kun mt ja väsy, vaikka lääkityksen olin jättänyt alle puolen vuoden.

Minulla oli oikeasti kaikki masennuksen oireet, vaikka todellisuudessa minua vaan tympi, v*tutti ihan kaikki.

Ei sille ollu mitään erityistä syytä muuta kuin kaikkinaisuus.

Kyllä, minun edeltävä elämä oli ollut "virkeä", "toimelias", keksi ihan mikä vaan lässy laatusana tähän.

En ollut masentunut. Minua tympi.

Halusin olla kotona pyjamassa, ja olin kotona pyjamassa. RAUHASSA.

Yli vuoden olin RAUHASSA.

Nyt, hehheh, minussa on enempi virtaa kuin pikkuoravassa, ja tiedän, aivan varmaksi tiedän, että ne mun entiset kaverit ikätoverit pinnistelee niissä taide- ja kulttuuririennoissaan nuuleina ja sisimmältään epäkiinnostuneina kuin pakonsanelemat robotit.

Minä sanon vaan että ei mua nyt v*ttu kiinnosta lastentarhatason moderni taide tai se Pyhä Sali.

Minä tyttö tässä meinasin, että mitähän sitä elämällään seuraavaksi tekisi.

Tässä iässä aiheellinen piikki: olin pyjamassani omassa rauhassa aivan omilla rahoillani koko ajan.

Jos sun miehellä on omaa rahaa olla kalsareissa, kaljoissa ja villiksissa omassa rauhassa omilla rahoilla, niin mikä oikeus sinulla on puuttua siihen? Eikö miehesi ole jo velvollisuutensa suorittanut?

Miehelläsi on kilpirauhasen vajaatoiminta. Olen tästä lähes varma, sillä itselläni se on todettu verikokeista monta kertaa reilun puolen vuoden aikana. Lääkitystä ei ole, vaan edelleen seurataan tilannetta (terveyskeskuslääkäri) ja seuraava tyroksiinin arvon mittaus on toukokuun lopussa (P-TSH, P-T4-V).

Oireet minulla ovat kuten ap alussa kirjoitti. Painoni meinaa väkisin nousta, vaikka kuinka yritän sitä seurata. En tupakoi enkä käytä alkoholia ja muutenkin pyrin elämään terveellisesti.

-m66

”Kyllä mulla on omaakin elämää, paljonkin ja ystäviä myös, en ole sanonut missään, että ei olisi. En myöskään homehdu kotona, mutta haluaisin tehdä edes jotain yhdessä mieheni kanssa. En halua vaihtaa miestä nuorempaan enkä vanhempaan enkä kehenkään. ”

Loistava asenne, juuri näin.

Toisaalta onko ongelmaa, jos vanhenette eriaikaan ja -tavalla? Aika mennyt ei enää palaa ja tulevaisuuden toiveet teillä selkeästi eriävät toisistaan tällähetkellä.

Ei käynti lääkärillään ole huono asia lain. Perustarkastus molemmille teille varmaan auttaa selvittämään ainakin terveydentilaa, koska sehän on syytä selvittää ja olette verojen muodossa sen jo maksaneet. Ylipainoon ja ikääntymiseen liittyy tunnettuja terveydentilaan liittyviä riskejä. Esim. verenpaineen nousu. Vuosittain osin tästä syystä 18000 ihmistä saa aivoinfarktin. Parisuhteessa tämä ja vastaavat osin ennaltaehkäistävät asiat ovat ns. velvollisuusasiota. Nämä on tunnustettava, riskejä pienennettävä ja niihin varauduttava, mm. hoitotestamentilla ja testamentilla. Puhukaa näistä.

Minulle on käynyt ihan samalla lailla kuin miehellesi ja minä olen vasta 26 vuotias ja nainen. Aloitin reilu puoli vuotta sitten uuden vaativan työn ja teen todella pitkää päivää. Tuntuu, että energia ei riitä yhtään mihinkään muuhun eikä sen takia mikään kiinnosta saatikka innosta. Liikuntakertani voi tämän puolivuotisen aikana laskea helposti kahden käden sormin, minkä lisäksi olen syönyt aika huonosti (stressiini), minkä takia laittautuminen ei erityisesti kiinnosta koska en koe näyttäväni kovin hyvältä. Onko miehellä kova työstressi niin kuin minulla?

Minulla on ikuiset arvet, kun naapurin koira puri.

Minun miehellä oon ainakin burn out, masennus ja viidenkympin villitys ja nämä kaikki yhtäaikaa. Parempia aikoja odotellessahan tämä elämä tässä menee...

Mun mies on 47 ja on ollut samanlainen jo useamman vuoden. Luulen, että työ vie mehut hänestä. Ollaan kumpikin kotona viihtyviä, mutta nykyään tuntuu, että mies ei halua lähteä oikein minnekään, ei leffaan, ei kylään, ei millekään keikalle tai konserttiin. Joskus lähtee, jos oikein nätisti pyydän tai olen jo ostanut lipun, mutta lähteminen on aina vaikeaa. Mieluiten jää kotiin, jos lähden lasten kanssa jonnekin, ja kun tulen kotiin, selviää, että mies on vetänyt jotkut megapäikkärit sillä aikaa.

Unentarve ja oman ajan tarve on suuri. Vähän käy kateeksi, kun naapureilla on menoja ja vieraita ja pelaavat lasten kanssa pihalla. Ei sillä, että itsekään haluaisin aina jotain touhottaa, mutta kun naapurien isät on outdoor-henkisiä, niin meidän isäntä on ihan indoor. Liikkuu kyllä muutaman kerran viikkoon, mutta yksin. Yhdessä ei halua harrastaa.

Seksiä meillä on harvakseltaan. Silloin kun on, niin on miehen aloitteesta ja seksi on hyvää ja tyydyttävää. Itse en aloitteita tee, sen verran monta kertaa olen tullut torjutuksi.

Ollaan oltu ikuisuus yhdessä, ja lapsiakin on, joten en ole eroamassa. Ois vaan kiva saada vähän virtaa tohon ukkoon jostain.

Täällä olis yksi Virtanen, jolla pisaa virtaa.😉

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on 47 ja on ollut samanlainen jo useamman vuoden. Luulen, että työ vie mehut hänestä. Ollaan kumpikin kotona viihtyviä, mutta nykyään tuntuu, että mies ei halua lähteä oikein minnekään, ei leffaan, ei kylään, ei millekään keikalle tai konserttiin. Joskus lähtee, jos oikein nätisti pyydän tai olen jo ostanut lipun, mutta lähteminen on aina vaikeaa. Mieluiten jää kotiin, jos lähden lasten kanssa jonnekin, ja kun tulen kotiin, selviää, että mies on vetänyt jotkut megapäikkärit sillä aikaa.

Unentarve ja oman ajan tarve on suuri. Vähän käy kateeksi, kun naapureilla on menoja ja vieraita ja pelaavat lasten kanssa pihalla. Ei sillä, että itsekään haluaisin aina jotain touhottaa, mutta kun naapurien isät on outdoor-henkisiä, niin meidän isäntä on ihan indoor. Liikkuu kyllä muutaman kerran viikkoon, mutta yksin. Yhdessä ei halua harrastaa.

Seksiä meillä on harvakseltaan. Silloin kun on, niin on miehen aloitteesta ja seksi on hyvää ja tyydyttävää. Itse en aloitteita tee, sen verran monta kertaa olen tullut torjutuksi.

Ollaan oltu ikuisuus yhdessä, ja lapsiakin on, joten en ole eroamassa. Ois vaan kiva saada vähän virtaa tohon ukkoon jostain.

Tämä siis voisi olla myös minun kirjoitukseni

alkuosa. (87) Odottele vielä pari kolme vuotta, niin ukkosi "herää" ja pyyhkii yhteisellä menneisyydellänne ja perheellä p*rseensä!

Voi, kääk näitä juttuja!

Olen 42-vuotias kolmen lapsen äiti. Tunnen eläväni elämäni parasta aikaa. Lapset vielä asuu kotona, mutta itsenäistyvät hyvää vauhtia. Seksi pyörii mielessä lähes päivittäin ja olen hankkinut itseni ja mieheni käyttöön seksileluja.  Olen hoikka, hyvännäköinen ja urheilullinen. Juoksuharrastuksen myötä tunnen olevani elämäni parhaimmassa kunnossa nyt reilu nelikymppisenä. 

Olen ollut jo pidemmän aikaa huolissani miehestä. On kiukkuinen, helposti ärtyvä ja sohvakin houkuttaa iltaisin. Seksi kerrat harventuneet ja lievää erektio-ongelmaakin jo ollut. Olen ajatellut tämän liittyvän streessaavaan elämänvaiheeseen ja olevan ohi menevää. 

Olemme olleet yhdessä jo 24-vuotta. Hieman pelottaa tämä ketju, koska mies yli 6 vuotta minua vanhempi. 

Voiko ukkoutumista estää millään konstilla? 

Jep. Se on tämä oravanpyörä jota me juostaan ympäri ja ympäri vuosi toisensa perään....se jolle siitä ei tule mitään ongelmia on minun mielestäni outo, ei miehesi. Kaikki oireet joita listasit sopivat minuun myös, vituttaa tämä ikuinen

elämän oravanpyörä - ei taida lakata ennenkuin loppu tulee.

Terveisin parin viikon päästä 50 v(ittumainen) mies.

Mulla on kotona samanlainen, vuodessa täysin ukkoutunut mies. Ei tunnu välittävän mistään. Syö pizzaa, makkaraa ja jäätelöä ja katsoo tv:tä. Siinä se. Itse olen paljon nuorempi ja ihan tosissaan on alkanut kauhistuttamaan tämä, kuin jonkun eläkeläisukon kanssa olisi :( ei seksiä (erektio ongelmia eikä kiinnosta), ei mitään yhteistä tekemistä, ei puhu... Aivan mahtavaa! Onneksi itsellä on paljon töitä ja harrastuksia ja mennä viipotan kaverien kanssa milloin missäkin tapahtumissa..

Mutta en tiedä kauan tota mörökölliä jaksaa katella, huooh.

Oletko katsonut peiliin ?

Jep ja minulla käänteinen harmi. Vaimoni on kahdeksan vuotta nuorempi ja sama litania kuin mitä luettelit miehillä olevan.

Ketä minä panen kun ei muijaa olen enää kiinnostanut vuosiin kuon ruoka ja tv.

Pojilleni olen sanonut että ottakaaa vähintään kymmenen vuotta nuorempi muija että on kotona ketä panna kuuskymppisenä. Vituttaaaaaaaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliskohan vaihdevuodet?

Niin, voisiko olla? Olen kuullut, että jotkut miehet saavat voimakkaita vaihdevuosioireita, lähinnä ärtyisyyttä.Hmmm, pitää tutkia asiaa. ap

Andropaussi.

Mielenkiintoinen keskustelu! Loppuuko andropaussi-oireet, vai onko loppuelämän kuin eri mies?

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies on vaan aivan totaalisen tympiintynyt?

Jos on tavallisen iloinen ja heittää huulta, mutta ärsyyntyy tietokoneen temppuilusta tms., asioista, jotka vaatii taas, taas, taas jonkin uuden opettelua että saisi kuntoon, ja miehen harteillahan se on, että helevetin sähköhärpäke, jota nykyisin autoksi väitetään, olisi kunnossa, ja... ja... ja...

Entäs jos miestäsi vaan yksinkertaisesti tympii?

Entäs jos miestä myös tympii ne ainaiset virkeät ja virikkeelliset riennot?

Entä jos miestä tympii sekin, että pitää sitä-ja-tätä "terveyden ja pitkän iän" takia?

Entä jos oikeasti v*tuttaa mennä taas v*ttu ihan yks' toisensa kopioisiin sukujuhliin?

Entä jos miestä vaan tympii ajatus siitä, että terveys ja pitkä ikä vaan pitkittää tympääntyneisyyttä?

Jos pikkukalsarit, villasukat ja kevyt huulenheitto riittäisi? Entä jos vain sais olla rauhassa?

Entä jos miestä vaan kiinnostaisi olla kotona kalsuissa, pikkukaljoissa, villiksissa ja rauhassa?

Entä jos enää ei vaan kiinnosta?

Voi olla, sen kun tietäisi. Olisi kiva, jos kertoisi ihan suoraan. Ja mies on kyllä meillä aina ollut vielä se innokkaampi osapuoli menemään ja tekemään. EHkä nyt sitten on vaan tullut kuppi täyteen, voi olla. Jotenkin vaan näkyy, että ei ole hyvä olla ja mielelläni auttaisin. Kurjaa vaan, jos tuntuu, että viisikymppisenä on elämä enää pelkkää tympääntyneisyyttä kaikkeen. ap

ps. mun mies autoon koske juuri ajoa enempää, vie aina korjaamolle, myös esim. renkaiden vaihtoon. Nuoriso siivoaa auton, minä olen yleensä käyttänyt katsastuksessa ja usein siellä korjaamollakin. Ja toisaalta on mullakin juttuja, jotka minä hoidan aina ja aina. Mies ei esim. pyykkää koskaan, ei leivo, ei hoida lahjaostoksia, ei pese ikkunoita tai mattoja. 

Lainaamasi 77 vastaa. Huom! Edelleenkin vain oman näkemyksensä mukaisesti.

Ei ole kysymys siitä, mitä ja miten miehesi on ollut "tarpeellinen"; mitä osannut tehdä tai ei. Minun mielestäni miehesi on ollut / on järkevä, kun on jättänyt vaikka auton ammattilaisen hoidettavaksi, tai perheen, ihan sama. Kysymys ei ole myöskään siitä yleisemmin ottaen, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Kysymys on tympiintymisestä. On ehkä paras, että selitän itseni kautta. Olenhan lähin esimerkki väitteeni tueksi.

Olen 45-vuotias nainen. Mulla oli ookoo elämä mainitsemisinesi velvollisuuksineen. Tavallista.

Olin johtavassa asemassa ja muutenkin jotenkin luotettu kansalainen.

Aloin olla kärttyinen ja viinakin maistui vedeltä. Diagnoosi oli keskivaikea masennus, SSRI-lääkitys ja sairauslomaa. Olisivat voineet diagnosoida burn-outinkin, ihan sama.

Hoidin elämäni siihen kuntoon, että olin vain kotona pyjamassa ja villasukissa, kävin ulkona viemässä roskat, kaupassa ja Alkossa. Katkoin kaikki ystävyyssuhteet kahta lukuunottamatta, joita niitäkin hoidin puhelimella ja sähköpostilla.

Ai että mä NAUTIN! Kukaan ei vaatinut yhtään mitään! Ei mitään!

Jos vaati, vetosin, että ei nyt, kun mt ja väsy, vaikka lääkityksen olin jättänyt alle puolen vuoden.

Minulla oli oikeasti kaikki masennuksen oireet, vaikka todellisuudessa minua vaan tympi, v*tutti ihan kaikki.

Ei sille ollu mitään erityistä syytä muuta kuin kaikkinaisuus.

Kyllä, minun edeltävä elämä oli ollut "virkeä", "toimelias", keksi ihan mikä vaan lässy laatusana tähän.

En ollut masentunut. Minua tympi.

Halusin olla kotona pyjamassa, ja olin kotona pyjamassa. RAUHASSA.

Yli vuoden olin RAUHASSA.

Nyt, hehheh, minussa on enempi virtaa kuin pikkuoravassa, ja tiedän, aivan varmaksi tiedän, että ne mun entiset kaverit ikätoverit pinnistelee niissä taide- ja kulttuuririennoissaan nuuleina ja sisimmältään epäkiinnostuneina kuin pakonsanelemat robotit.

Minä sanon vaan että ei mua nyt v*ttu kiinnosta lastentarhatason moderni taide tai se Pyhä Sali.

Minä tyttö tässä meinasin, että mitähän sitä elämällään seuraavaksi tekisi.

Tässä iässä aiheellinen piikki: olin pyjamassani omassa rauhassa aivan omilla rahoillani koko ajan.

Jos sun miehellä on omaa rahaa olla kalsareissa, kaljoissa ja villiksissa omassa rauhassa omilla rahoilla, niin mikä oikeus sinulla on puuttua siihen? Eikö miehesi ole jo velvollisuutensa suorittanut?

No en mä osaa ajatella ihan noinkaan. Tietysti jos on yksinäinen, siis parisuhteeton, niin sitähän voi tehdä ihan mitä lystää. En tässä mieheltäni mitään velvollisuuksia mua kohtaan odota, olisi aika kamala ajatus, että mies velvollisuudesta tekee jotain kanssani. Ihan sellaista kuin rakkaus ja yhteenkuuluvuus ajattelen. Jos edes tietäisin mistä on kyse, se auttaisi jo paljon, mutta kun miehen mielestä kaikki on ok, häntä vain ei enää kiinnosta mikään. Tietysti tulee mieleen, että ilmeisesti minäkään tai meidän yhteinen elämä ei kiinnosta. Ja kyllä sitä myös pohtii, että onko toisella jotain vialla, ihan terveysjuttuja siis, eli olen huolissani. Pitää yrittää vielä keskustella lisää miehen kanssa, jos hänet saisi jotenkin avautumaan. ap

Tyroksiininvajaus kirjoitti:

Miehelläsi on kilpirauhasen vajaatoiminta. Olen tästä lähes varma, sillä itselläni se on todettu verikokeista monta kertaa reilun puolen vuoden aikana. Lääkitystä ei ole, vaan edelleen seurataan tilannetta (terveyskeskuslääkäri) ja seuraava tyroksiinin arvon mittaus on toukokuun lopussa (P-TSH, P-T4-V).

Oireet minulla ovat kuten ap alussa kirjoitti. Painoni meinaa väkisin nousta, vaikka kuinka yritän sitä seurata. En tupakoi enkä käytä alkoholia ja muutenkin pyrin elämään terveellisesti.

-m66

Kiitos tästä vihjeestä! Miten ei tullutkaan mieleeni, miehen äidillä on itseasiassa todettu juuri tässä samassa iässä kilpirauhasen vajaatoiminta. Nyt pitää kyllä tosissaan puhua miehelle, että saisin hänet lääkäriin ja verikokeisiin. MIksi sinulla ei ole aloitettu lääkitystä? Olen kyllä kuullut, että kilpparisairauksia ei osata oikein hoitaa, Suomessa on kuulemma vain muutama osaava lääkäri. Eikös siinä pidä olla myös tietynlainen ruokavalio yms.? ap