Onko teidän viisikymppiset miehet tällaisia?

Siinä kun lapset pikkuhiljaa alkavat lentää pesästä, talo on maksettu ja muutenkin elämä mallillaan niin sitä vanhakantainen mies alkaa joskus miettiä että on tavallaan jo työnsä tehnyt eli tarpeeton, kun identiteetti tuolla sukupolvella on usein rakennettu aikaisemman elättäjä-miehen mallin mukaan. Siitä vaan sitten hissutellaan hiljaksiin hautaa kohti, ehkä tissutellaan myös - tai sitten aletaan vehtaamaan nuorempien naisten kanssa. Itse menin kansalaisopiston kurssille veistelemään ruumisarkkua, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli viisikymppiselle miehelle melko makaaberi harrastus.

Jotain uutta sisältöä elämään siinä kaipaa, ehkä myös vaivihkaista vakuuttelua ettei mies vielä kuitenkaan ole vallan viraton. Ensimmäinen lapsenlapsi oli itselleni piristävä kokemus myös, eikä sekään haittaisi vaikka ne isäänsä monin tavoin fiksummat ja taitavammat lapset joskus näön vuoksi apua tai neuvoa kysyisivät vaikkeivät sitä niin tarvitsisikaan.  Mutta ennenkaikkea sitä ihan omaa sisältöä, minulle sitä löytyi lopulta retkeilystä, valokuvaamisesta ja kalastuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Mitään seksiä meillä ei ole ollut pariin vuoteen ja sitäkin ennen harvakseltaan (muutama kerta vuodessa). 

What. Kai sitten sinulla on ollut joku oikea mies ennen tätä? Miksi vaihdoit tällaiseen? Ei enää kiinnostanut vai miksi?

Olen 50-vuotias mies. Tuossa tekstissä on paljon asioita, joita tunnistan itsessäni. Erityisesti tuo, että ei kaikki asiat eivät enää kiinnosta. Kävimme kumppanini kanssa ennen aika paljon esim. baareissa ja välillä tanssimassakin. Nykyään enää hyvin harvoin, koska sellainen ei enää kiinnosta. Yleensä olemme viikonloput kotona tai kyläilemme ystävien kesken. Liikuntaa harrastan säännöllisesti ja painon kanssa saa painiskella, kuten olen koko ikäni joutunut tekemään.

Olen huomannut, että en ole enää nuori. Sellainen urheilusuoritus, joka ennen ei olisi tuntunut missään, saattaa uuvuttaa nopeasti. Seksiäkään ei tee mieli niin usein kuin ennen. Onneksi sitä on nyt vielä viikottain, mutta jonkinlaisen alamäen alku on alkanut huolettaa.

Suurin muutos on ehkä tullut korvien väliin. Minua kiinnostaa nykyään hyvin vähän se, mitä muut minusta ajattelevat. Ei minun tarvitse lähteä joihinkin kissanristiäisiin tai turhanpäiväisiin pippaloihin, jos minua ei huvita. Esimerkiksi firman pikkujoulut voi aivan hyvin jättää väliin. Toisaalta haluan toteuttaa ne asiat, joita arvostan, ja toteuttaa ne sitten aivan 100-prosenttisesti. Esimerkiksi 4000 euroa lomamatkaan ei ole liikaa, jos kyseessä on kohde, mistä olen aina haaveillut. Jätetään muutama turha aurinko- tai kaupunkiloma väliin. Sama juttu autossa: olen tähän saakka ollut "järki-ihminen", joka ajattelee taloudellisesti. Nyt päätin hankkia sitten menopelin, joka on hauska ja aivan järjetön inventointi.

Olen aikaisemmin olut aktiivinen järjestötoiminnassa ja hoitanut kaikenlaisia vastuita muiden puolesta. Nyt olen aika kategorisesti alkanut kieltäytyä kaikista luottamustehtävistä - nyt on muiden vuoro kantaa vastuuta, olen oman osuuteni tehnyt. Tilalle on tullut uusia asioita: olen mm. löytänyt uudelleen yhteyden moniin nuoruusvuosien ystäviin, joihin ei välillä tullut pidettyä lainkaan yhteyttä.

Kävin työterveydessä testauttamassa testosteroni- ym. arvot, mutta mitään poikkeavaa ei terveydentilasta löytynyt. Nykyään halutaan medikalisoida kaikki normaalitkin muutokset.

Kaikesta tästä huolimatta olen ehkä onnellisempi ja ennen kaikkea levollisempi kuin koskaan ennen. En tiedä, kuinka moni läheisistäni on huolissaan näistä muutoksista.

jos ukkosi saisi edes kerran vierasta pillua,niin tilanne kohenisi.

 Oma isäni on ollut jo 40- vuotiaana tuollainen. Ei ole minnekään halunnut lähteä, ei tavata vieraita, on aina halunnut mennä aikaisin nukkumaan ja myös herännyt aikaisin niin arkena kuin vapaalla. Ainoastaan kunnostaan on jotenkin huolta pitänyt, vaikka nyt onkin siihenkin jo vähän laiskistunut. Jaksoi jotenkin sen lapsuuteni ajan yrittää, mutta sitten suunta muuttui täysin. Työnsä kyllä hoitaa ihan hyvin, vaikka hirveällä valituksella. On nyt yli 60-vuotias. Äitini on varmaan sen takia häntä kestänyt, että on itsekin aika samanlainen. Ymmärrän silti, että meilläkin on ollut isojakin ongelmia ja senkin takia jo huono fiilis.Itselle tämä on ollut vaan aika kamalaa, kun meillä on kuin elämä olisi pysähtynyt. Pelkään, että itsestäni tulee samanlainen, koska olen aika yksinäinen ja harvoin tulee sen takia tapahtumiin yms. yksin lähdettyä. Tuntuu vain, että ovat olleet jo ihan nukuksissa jo silloin, kun olin nuorempi eivätkä auttaneet kun olisin apua tarvinnut. Monesti on tehnyt mieli huutaa, että "herätkää" ei kaikki voi mennä näin, että pakolliset asiat hoidetaan ja muulla ei ole väliä.

Vanhempani elämästä ei ole oikeastaan jäänyt mitään heille käteen. Ovat vain olleet töissä. Varsinkin isältä opiskelut jääneet täysin, äidiltänikin monet koulutukset kesken sen takia, että on pitänytkin mennä töihin. Ovat ostaneet paljon asuntoja ja olleet välillä vuokralla ja rahat sitten menneet osin näihin vaihdoksiin. Viimeisin talon osto oli liikaa ja siitä sitten jotenkin ollaan selviämässä. Olisi pitänyt elää vielä säästäväisemmin, kun rahaa on ollut aina vähän. Isäni on myös syyllistänyt äitiäni työttömyydestä ja tämä on ollut ikävää aikaa. Ei mikään kaikista mukavin elämä heillä ja ovat  molemmat myös köyhistä kodeista. Molempien vanhemmissa myös paljon vikaa ja äitini äiti vieläkin tuo vaan "ikävää" elämäämme, vaikka yritämme yhteyttä pitää. Sori kun aihe vähän karkasi. 

Alkava dementia tai ollut joku pieni aivotapahtuma joka muuttanut jotain päässä. Tällöin uusien asioiden omaksumisen vaikeudet kaventavat elämänpiiriä ja tekevät ärtyisäksi. Vanhat ja tutut asiat sujuvat kyllä.

Voihan olla joku muukin fyysinen vaiva...

Masennus myös mahdollinen aiheuttaja tai edellä mainittujen oire.

Kuulostaa ihan mukavalta mieheltä. Entä jos siirtyisit aikuisten maailmaan, jossa kiltteys ja uskollisuus ovat miehen parhaita ominaisuuksia? Voi hankkia uusia yhteisiä harrastuksia, kunhan hän löytää uuden itsensä . Hyvä idea on myös antaa toisen olla rauhassa.  Osta hänelle hieno kotitakki, jossa hän viihtyy ja joka miellyttää esteettistä silmääsi. Tietenkin jokavuotiset lääkärintarkastukset. Onnellinen avioliitto on vuosikymmenien yhteinen matka, jossa on monenlaisia vaiheita.

Vai vielä vaihdevuosia. Dementiaa se on, minkä tunnistaa ärtyisyydestä.

Mulla on tuon ikäinen mies.

On jotenkin käpertynyt itseensä. Istuu hiljaa sohvalla ja näpertelee kännykällään tai pädillä.

Radio on päällä, laittelen yksinäni hyvää ruokaa keittiössä tuntikausia. Mies istuu hiljaa sohvalla.

Pyydän syömään. Tulee. Istuu ja syö hiljaa sanomatta sanaakaan. Ei mitään keskustelua.

Kiittää ja vie lautasensa astianpesukoneeseen. Menee sohvalle istumaan hiljaa.

Autoa ajaa puhumatta mitään.

Olen kieltäytynyt vierailusta. En halua mihinkään kylään, koska mies ei puhu, keskustele ja juttele muillekaan. Ahdistaa tilanne, jossa kaikki kommunikaatio jää omaille hartioilleni.

Masentunut ja pahasti

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia viiskymppisvitutusta. Tohon auttaa vain nuorempaan naiseen vaihto.

Semmoiset voimafantasiat papalla tänään.

Ap, hanki oma elämä ja omia harrastuksia. Miehistä tulee usein tuollaisia tossukoita vanhemmiten. Voit jäädä kotiin homehtumaan miehesi kanssa tai voit mennä omiin menoihisi ilman miestä. Mies tuskin paljonkaan enää muuttuu.

Toisilla suhde kestää hyvin sen, että vaimo elää omaa elämäänsä ja mies nyhjää kotona, mutta toisilla käy sitten niin, että mies vaihtuu jossain vaiheessa menevämpään (ja usein nuorempaan) painokseen, joka löytyy niistä kivoista uusista harrastuksista.

Älä kuitenkaan jää pilaamaan omaa elämääsi kotona nyhjäämiseen. Sanoit, ettei sinulla ole kovin paljon ystäviä. Kannattaa viimeistään tässä vaihessa aktiivisesti hankkia ystäviä esim. harrastusten tai vapaaehtoistoiminnan kautta. Muuten sinulla on edessä monta pitkää, tylsää ja yksinäistä vuotta.

Masennus tai kilpparin vajaatoiminta?

Mun mies on 49-v ja mikä nalkuttaja siitä on tullut!!!! Valivali ja narinari ihan jokaiseen asiaan. Kaikki on paskaa, työ, asunto, äiti, minä, lapset, auto, harrastukset, kaverit, ruoka, hallitus, lumi, kärpäset, fillari ja villasukat. Siinä tämän päivän vmp-lista!!!!

Vaikka miten yrittäisi piristää niin aloittaa sen v*tun naukumisen jo kohta. Esim tehtiin vkonloppumatka liittyen hänen harrastukseen. Varasin, maksoin ja hoidin yllärinä reissun niin eka kommentti "kauheen kalliiksi tulee se ja se" sanoin että olen maksanut ja aikataulu on täysin vapaa, voi nukkua, naida, syödä ja juoda miten haluaa. "Ei jaksa, liikaa ihmisiä, paskoja juttuja, huonoa ruokaa, kallista juomaa ja kuulemma niissä saa aina flunssan??? Mistä 😂😂

Ai niin, v*tun aurinkokin nousi tänään paistamaan liian aikaisin. Mitäs sille tekis....

Vierailija kirjoitti:

Todella pelottavan kuuloista elämää viettää ap:n mies. Siinä mielessä pelottavaa kun olen itse reilu 30-v mies ja oireet täsmäävät monelta osin. Saan esimerkillisesti käytyä töissä ja hoidan kaikki kotityöt mutta sen lisäksi haluaisin vain olla (mieluiten yksin). Liikunta on myös loppunut ja painoa tullut hieman lisää. Olen jo pitkään epäillyt alkavaa kakkostyypin diabetestä mutta aina sanoo vaimo vain höpöhöpö. 

Enää ei vain tunnu mitkään erikoisemmat jutut siltä, että voisi innostua. Vanhan kaveriporukan tapaaminen peruuntui, ja olin vain helpottunut kun niin kävi. Seksi on mieletöntä mutta ehkä nippanappa kerran vkossa haluamalla haluan sitä. Muuten ajatus seksistä lähinnä uuvuttaa. Vaimo nukkuu vieressäni ja on sanonut minulla olevan uniapnea??

Sinun nyt kannattaa hetimiten varata aika lääkärille. Jos sinulla on uniapnea, niin kärsit hengityskatkoksista ja hapenpuutteesta. Minulla on uniapnea ja kun sain cpap-laitteen, niin heti ensimmäisenä aamuna tuntui kuin olisin herännyt koomasta. Ei sitä tajunnutkaan, miten väsynyt sitä oli.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuli mieleen myös tuon kirjoittajan 44 teema, meillä on vain tämä yksi elämä. Jos mies on suorittanut tähän saakka elämäänsä, tehnyt sellaisia valintoja (esim. työ) jotka eivät ole hänen ominta itseään ja muutenkin ollut kuuntelematta itseään. Sitten jossain vaiheessa sitä tajuaa, että mitä ihmettä minä elämältäni oikeastaan haluan - kun jäljelläkään ei ole enää puoliakaan siitä mitä on jo mennyt!

Ei tarvitse olla masentunut tai vakavasti sairas, vaikka haluaakin vetäytyä sohvan nurkkaan kalsongeissa. Ehkä hänellä nyt on omasta mielestään aikaa rauhoittua, himmata vähän? Ehkä hän onkin enemmän rauhaa ja hiljaisuutta kaipaava tyyppi syvällä sisimmässään?

Mielestäni se ajatus, että pysyisimme muuttumattomina läpi elämän, on jotenkin outo. Eri ikävaiheisiin kuuluu muutokset, omien arvojen tarkistus, identiteetinkin kyseenalaistaminen. Ei näitä tarvitse paniikissa lääkitä tai muutenkaan huolestua, jos kokee olevansa terve. Ympräistöltä/puolisolta vaaditaan kyllä sopeutumiskykyä, mutta joustava persoona yleensä sopeutuu.

Itse olen iän kertyessä kokenut melko vahvastikin sen, että haluan karsia elämästäni kaiken sellaisen pois, mistä en aidosti saa mielihyvää tai mikä ei kiinnosta - riippumatta siitä mitä yleisesti "odotetaan" tai "miten pitäisi tehdä". Samalla olen päättänyt kulkea yhä enemmän kohti sitä, mitä aidosti haluan. Se on hirveän vapauttavaa. 

Anna Ap puolisollesi tilaa ja aikaa. Kaikki eivät välttämättä osaa ajatella niin tietoisesti ratkaisujensa tai toimiensa syitä, kun antavat tunteilleen enemmän tilaa. Keskustelut varmaan auttavat, jos kyse on tämän tyyppisestä muuttumisesta.

Aivan totta, muutumme ajan kuluessa, en itsekään ole samanlainen kuin olin nuorena, eikä ole miehenikään. Olen kuitenkin huolissani, kun ei mikään kiinnosta tai innosta ja tuntuu, että hermot on aika pinnassa. Lisäksi huolestuttaa, kun painoa kertyy ja kunto tämän ikäisellä huononee nopeasti, jos ei siitä pidä huolta. 

Miehelleni on ollut aina tärkeää ne omat jutut, on ollut liikunta- ja musiikkiharrastuksia, kalastusta yms. ja nyt ei mikään enää kiinnosta. Yhtä vähän kiinnostaa mikään meidän yhteinen juttumme, ei enää sieniretkiä, ei puutarhanhoitoa, ei kiinnosta käydä bändien keikoilla, ei elokuvissa. Eikä kiinnosta myöskään mikään yhteinen nysvääminen kotona. En tiedä, miten minun tulisi sitten olla, pysynkö vain pois tieltä? Kaipaan kovasti entistä läheisyyttä, hellyyttä, seksiä. Kaipaan keskusteluja, saunomista pitkän kaavan mukaan, yhdessä hyvästä ruuasta nauttimista, Kaipaan sekä fyysistä että henkistä läheisyyttä. Kaipaan miestäni. 

Mihinkään en ole lähdössä ja toivon tietysti, että aika auttaa. Minulla on kyllä harrastuksia, ihana työ, ystäviä ja aina jotain uusia kivoja juttuja ja suunnitelmia, että eihän elämäni sillä tavalla ole tylsää. Rakkain vain tuntuu puuttuvan ja tuntuu aika kurjalta ajatella, että muuttuuko tilanne yhä vain huonommaksi ja onko mitään valoa näkyvissä. En millään halua vielä "mummoutua". Tunnen eläväni elämäni parasta aikaa noin muuten ja miehellä näyttäisi olevan päin vastoin. ap

Entäs jos mies on vaan aivan totaalisen tympiintynyt?

Jos on tavallisen iloinen ja heittää huulta, mutta ärsyyntyy tietokoneen temppuilusta tms., asioista, jotka vaatii taas, taas, taas jonkin uuden opettelua että saisi kuntoon, ja miehen harteillahan se on, että helevetin sähköhärpäke, jota nykyisin autoksi väitetään, olisi kunnossa, ja... ja... ja...

Entäs jos miestäsi vaan yksinkertaisesti tympii?

Entäs jos miestä myös tympii ne ainaiset virkeät ja virikkeelliset riennot?

Entä jos miestä tympii sekin, että pitää sitä-ja-tätä "terveyden ja pitkän iän" takia?

Entä jos oikeasti v*tuttaa mennä taas v*ttu ihan yks' toisensa kopioisiin sukujuhliin?

Entä jos miestä vaan tympii ajatus siitä, että terveys ja pitkä ikä vaan pitkittää tympääntyneisyyttä?

Jos pikkukalsarit, villasukat ja kevyt huulenheitto riittäisi? Entä jos vain sais olla rauhassa?

Entä jos miestä vaan kiinnostaisi olla kotona kalsuissa, pikkukaljoissa, villiksissa ja rauhassa?

Entä jos enää ei vaan kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. Miehesi on menettänyt elämänilonsa. Mitä oot oikein tehny, että elämä ei enää maistu hänelle. Katso peiliin ja mieti siinä miksi miehesi elämänilo kadonnut.

Arvaapa olenko katsonut ja monta kertaa? Ja miettinyt kaikkea mitä olen ehkä tehnyt väärin. En ole täydellinen millään tavalla, mutta olen aina rakastanut miestäni myös hänen vioistaan huolimatta ja myös sanonut ja näyttänyt sen. Olen ollut aina mieheni tukena, mutta ajattelen, että ei kukaan toinen voi toisen elämään tuoda yksin sitä onnea eikä toisaalta sitä poiskaan viedä. Mielestäni yhteistuumin on tehty mitä on tehty, perhe perustettu ja talo rakennettu yms. ap

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies on vaan aivan totaalisen tympiintynyt?

Jos on tavallisen iloinen ja heittää huulta, mutta ärsyyntyy tietokoneen temppuilusta tms., asioista, jotka vaatii taas, taas, taas jonkin uuden opettelua että saisi kuntoon, ja miehen harteillahan se on, että helevetin sähköhärpäke, jota nykyisin autoksi väitetään, olisi kunnossa, ja... ja... ja...

Entäs jos miestäsi vaan yksinkertaisesti tympii?

Entäs jos miestä myös tympii ne ainaiset virkeät ja virikkeelliset riennot?

Entä jos miestä tympii sekin, että pitää sitä-ja-tätä "terveyden ja pitkän iän" takia?

Entä jos oikeasti v*tuttaa mennä taas v*ttu ihan yks' toisensa kopioisiin sukujuhliin?

Entä jos miestä vaan tympii ajatus siitä, että terveys ja pitkä ikä vaan pitkittää tympääntyneisyyttä?

Jos pikkukalsarit, villasukat ja kevyt huulenheitto riittäisi? Entä jos vain sais olla rauhassa?

Entä jos miestä vaan kiinnostaisi olla kotona kalsuissa, pikkukaljoissa, villiksissa ja rauhassa?

Entä jos enää ei vaan kiinnosta?

Voi olla, sen kun tietäisi. Olisi kiva, jos kertoisi ihan suoraan. Ja mies on kyllä meillä aina ollut vielä se innokkaampi osapuoli menemään ja tekemään. EHkä nyt sitten on vaan tullut kuppi täyteen, voi olla. Jotenkin vaan näkyy, että ei ole hyvä olla ja mielelläni auttaisin. Kurjaa vaan, jos tuntuu, että viisikymppisenä on elämä enää pelkkää tympääntyneisyyttä kaikkeen. ap

ps. mun mies autoon koske juuri ajoa enempää, vie aina korjaamolle, myös esim. renkaiden vaihtoon. Nuoriso siivoaa auton, minä olen yleensä käyttänyt katsastuksessa ja usein siellä korjaamollakin. Ja toisaalta on mullakin juttuja, jotka minä hoidan aina ja aina. Mies ei esim. pyykkää koskaan, ei leivo, ei hoida lahjaostoksia, ei pese ikkunoita tai mattoja. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki oma elämä ja omia harrastuksia. Miehistä tulee usein tuollaisia tossukoita vanhemmiten. Voit jäädä kotiin homehtumaan miehesi kanssa tai voit mennä omiin menoihisi ilman miestä. Mies tuskin paljonkaan enää muuttuu.

Toisilla suhde kestää hyvin sen, että vaimo elää omaa elämäänsä ja mies nyhjää kotona, mutta toisilla käy sitten niin, että mies vaihtuu jossain vaiheessa menevämpään (ja usein nuorempaan) painokseen, joka löytyy niistä kivoista uusista harrastuksista.

Älä kuitenkaan jää pilaamaan omaa elämääsi kotona nyhjäämiseen. Sanoit, ettei sinulla ole kovin paljon ystäviä. Kannattaa viimeistään tässä vaihessa aktiivisesti hankkia ystäviä esim. harrastusten tai vapaaehtoistoiminnan kautta. Muuten sinulla on edessä monta pitkää, tylsää ja yksinäistä vuotta.

Kyllä mulla on omaakin elämää, paljonkin ja ystäviä myös, en ole sanonut missään, että ei olisi. En myöskään homehdu kotona, mutta haluaisin tehdä edes jotain yhdessä mieheni kanssa. En halua vaihtaa miestä nuorempaan enkä vanhempaan enkä kehenkään. ap