Täällä minä -hoitotauon jälkeen...
Heips kaikille " tutuille" . Onneksi teitä ei niin kauheen monta enää ollut.
Ja moikka uusille.
Missäs PCO-plikkojen pino on? En kauhean monta sivua jaksanut kelata läpi -ei ainakaan iskenyt silmään. Plussanneiden puolella oli kyllä moni.
Pieni kertaus. Olen jo yli vuoden ollut aktiivisissa hoidoissa ja taustalla keskivaikea pco. Lapsettomuutta takana 4,5 vuotta. Pari keskenmenoa viime vuonna ja ekassa IVF:ssä hyperi sairaalareissun kera. Ongelmana ollut herkkyys hormoneihin, pienilläkin annostuksilla saan lähes kaikki mahdolliset sivuoireet :(
Näin jälkikäteen sanottuna viime vuosi oli aivan järkyttävä. Hyperin jälkeen minulla meni maku koko touhuun, jatkuvat sairaslomat alkoi nyppiä oikein urakalla. Nyt ollaan pidetty hoitotaukoa ja kieltämättä kynsin hampain aloitin juuri estrogeenit ja PAS tehdään vk 18. Siis toivon mukaan. Mitään toiveita raskautumiseen ei ole. Luovutin, niin sanoakseni. Lääkärin Vl:ssa suositteli IVM hoitoja ja niitä aletaan tässä tämän PASin jälkeen käymään läpi. Pääsiäisenä päätettiin aloittaa adoptio, vaikka tällä hetkellä epäillyttää, että pystynkö rakastamaan vierasta lasta ja hoitamaan sitä kuin omaani. En kauheasti välitä muista kuin siskoni lapsista, joten pelkoni lienee aiheellinen. Sulattelen asiaa nyt vielä.
PAs vk 18 pinoa ei taida olla ja toisaalta, ei se mitään. En viitsi enää olla niin ylipositiivinen näiden hoitojen suhteen. Jotenkin inhottavaa, kun mieleni on muuttunut näin negatiiviseksi näihin lapsettomuushoitohin.
-pohdiskelee kurnau-
Kommentit (8)
ja tervetuloa takaisin... Vaikka tietystikään tänne ei ole kiva tulla kun toivoo elämäntilanteen muuttuvan...
Minäpä ainakin muistan sinut, minua et ehkä muista, koska oon ollut lähinnä tuolla keskenmenopuolella. Meillä takana lapsettomuutta pian 3,5 vuotta ja 4 keskenmenoa (yksi niistä tosin jo - apua - 8v sitten...). Me olemme yritys/hoitotauolla nyt, kun syytä toistuviin keskenmenoihin tutkitaan (ja silti vaan täällä hengailen :). Katsotaan mitä selviää. Mulla siis ongelmana se, etten tuu millään raskaaksi ja mitään syytä ei ole löytynyt (paitsi selittämätön lapsettomuus:) ja vielä se, että kun vihdoin onnistuu niin alkion kehitys loppuu rv5.
Tuosta adoptiosta kannattaisi varmaan keskustella jonkun kanssa joka on sen läpikäynyt... Siis niistä tunteista ym. Meillä on se tilanne myös, että olemme miettineet adoptiota jo ainakin vuoden päivät. Olemme käyneet pelan alkuinfossa, mutta se seuraava askel on niin iso (siis papereiden lähetys, asiakkuuden aloitus, kohdemaa ja jonoon meno...) että se on vieläkin tekemättä. Osittain tietysti siksi, että meillä on vielä tutkimukset ja hoidot kesken. Pelassa ainakin toivotaan, että hoidot olisi ohi, kun asiakkuus aloitetaan (näin meille ainakin sanottiin).
Minä olisin aivan valmis adoptioon vaikka heti, rakastan kaikkia lapsia. Mutta ehkä tämä oma hoito/tutkimustie on hyvä käydä ensin läpi.
Mutta ymmärrän kyllä kysymyksesi tuosta, että voiko adoptiolasta rakastaa... Kaikki kysymykset onkin hyvä käydä läpi ensin. Ja niitä tulee... Minun mieheni ajatteli aluksi juuri niin, että voiko sitä adoptio lasta rakastaa kun se ei ole biologisesti oma? Hän on kyllä muuttanut kantaansa kun raskaus ei meillä ole onnistunut.
Suurin osa pco-pinoutujista taitaa tosiaan olla siirtynyt tuonne plussanneiden puolelle, siellä on kovasti harmiteltu pinon hyytymistä. Mutta mä en osaa poistua täältä kokonaan vaan käyn lueskelemassa melkein päivittäin etenkin vanhojen tuttujen kuulumisia.
Halusin vain toivottaa HIRMUISESTI ONNEA tulevaan PASsiin, voi kunpa se nyt tärppäiskin! Adoption suhteen sulla tuntuu olevan samat aatokset kuin mun miehelläni. En keksinyt mitään tapaa muuttaa hänen mieltään, joten en tiedä onko pelkosi turha vai ei... omasta mielestäni tietysti turha, koska olisin itse ollut valmis adoptioon, enkä ole sitä ajatusta vieläkään hylännyt, vaikka mieheni on entistä enemmän sillä kannalla, että meille " tulee" vain biologisesti omia lapsia.
Mutta kiva kuulla sinusta!!
-Osse rv 11+2
SÄ OOT RASKAANA!!! ONNEKSI OLKOON!!!!
Ihana kuulla, voi vitsit! Vai siellä plussanneiden puolella kökitte... ehkä sitten joskus olisi mun vuoroni :(
Kävin äsken siellä vilkumassa ja siellähän teitä oli, paljon tuttua nickejä. Ja hyvä niin.
Harmittaa tää pco niin vietävästi. Kuitenkaan sen ei pitäisi olla este raskautumiselle vaan HIDASTE ja kestää ja kestää...
Yritän käydä täällä mahdollisimman harvoin, ihan itseni vuoksi: sulattelen tässä ajatusta, etten välttämättä saakaan lasta, raskaaksihan tulen, mutta kun ei kestä alkua pidemmälle.
Kiitos muillekin lohdutuksesta. Noi estrogeenit taitaa tehdä sen, että olen aika itku silmässä koko ajan?
kurnau
mulla oli ihan samat aatokset, että ensinnäkään mulle ei tule yhtään munasolua ja vaikka tuliskin, ne ei hedelmöity, ja vaikka hedelmöittyskin, niin ei kiinnity, ja vaikka kiinnittyiskin, niin tulee kuitenkin heti kesken tai kiinnittyy väärään paikkaan... mutta jostain kumman syystä tää kaveri väisti kaikki niin eit ja päätti kasvaa alkiosta sikiöksi. Toivottavasti sit joskus vielä vauvaksikin!
Eli luovuttaa et saa, kun koskaan ei tiedä, mikä on se onnekas alkio, josta saa kasvaa teidän ikioma vauva! Kyllä sun vuoro tulee vielä. Paskinta on tietty se, kun ei tiedä, koska se tulee. Se ääliö, joka niitä vuoroja jakaa, ei oo kauheen oikeudenmukainen...
Ja ihan oikeesti, kuten huomaat, pco ei ole este vaan hidaste. Sen verran moni on siirtyny toiselle puolelle, että kyllä se niin vaan on.
Mutta kyllä mäkin noita ajatuksia sulattelin, vaikken poissa palstalta koskaan ole pystynytkään pysymään.
Mites itkut, ootko muistanut vielä, että sitä apuakin saa? Mulla edelleen terapiat jatkuu, enkä ole lääkityksestäkään uskaltanut luopua. Täytyy harkita sitten, kun mennään pidemmällä.
Keväiset halit ja tosiaan peukut on täällä jo valmiiksi pystyssä teidän pas-piinaan! Niin, ja kiitos onnitteluista!
-Osse
Olin vl tarkistuttamassa limiksen -hyvältä näytti paitsi että nyt oma hormonitoimintani on niin vahva, että lääkkeet eivät estäneetkään munasolujen kasvua! Yksi iso tulossa ja sieltä paremmalta vasemmalta puolelta. Se irrotetaan 1.5. ja PAS (jos siis tulee siirrettävää) on 5.5. Lääkäri sanoi, että jos hommaillaan irroituksen yhteydessä ja sitten vielä siirretään, niin voi olla kaksosten vaara. No, mä meinaan että tuplavarmistus ei koskaan ole pahitteeksi.
Itkuherkkyydestä: lopetin tässä hoitotauolla mielialalääkkeet, koska en koennut tarvivani niitä. Ilmeisesti tuo estrogreeni vähän herkistää.
Lääkärimme oli ihmeissään aboptiosuunnitelmistamme: hänen mielestään olemme kykeneviä saamaan biologisia lapsia! Hän suositteli, että sitä siirretään ja nehän kuulemmas haluaa, että hoidot ovat käyty läpi. Että tämmöstä.
Täytyypä laittaa jääpaloja pakkaseen, että nahka kestää piikittelyä...
kurnau
Kurja ettei teil ole onnistunu vieläkään...
En tiiä muistakko nää mua mut sun nikkis on mulle tuttu :)
Ei mekään tältä palstalta olla vielä päästy poies, kerran oli jo ihanan lähellä mut sit mentiinkin lujaa tuonne keskenmeno palstalle...
Eli viime toukokuussa saatiin raskaus vihdoin alkamaan, kaiken sen stressin, huolen ja surun keskellä (isä sairaalassa koko kesän...) Kesä menikin kivasti massua kasvatellessa, mut karmea totuus paljastu rv21+6 kun neuvolaan menin hakemaan niitä äitiyspakkaus papruja... eipä kuulunu sydänääniä enää ei... Ja ultrassa sit selvis et meiän pikkunen tyttö oli kuollu jo rv16+ :(
Viime vuosi on ollut hirveä sinullekin, ja minulle myös. Menetin isäni sen kaiken sairaalassa olon jälkeen elokuussa kun hän kuoli kahden kuukauden tajuttomuuden jälkeen, viimisinä sanoinaan että " moi nyt" (nuo vika sanat sanoi jo huhtikuussa, sen jälkeen ei puhunut...)
Ja lokakuussa menetimme tyttömme, pikkuisen Ellan joka ois nyt kolmisen kuukautta jos ois saanu syntyä...
Lapsettomuus hoidot alotettiin uudelleen maaliskuussa, tehtiinkin jo yks inssi mut se meni penkin alle kun solu ei ollu kasvanu tarpeeks. Nyt on annoksena kolme clomia päiväs ja vika clomi nappastaan tänään tos tunnin pääst... Ultra on sit 4.5 ja inssi sitten joskus ehkä...
Kesällä mekin sit aletaan hoitotauolle ja jatketaan sit syksyl pistoksil jos nyt ei onnistu...
voimia kovasti, ja luovuttaa ei saa, ainakaan ihan kokonaan...
Itekin ollaan tuota adoptiojuttua mietitty mutta mutta....
Jaksuja
T: Trust
Kyllä vielä on varmasti toivoa, eihän ne tekis niitä hoitoja, jos onnistuminen ei olis mahdollista. Joten ehkä kevät ja uudet kujeet yllättävät, peukut pystyyn.
Adoptiosta vielä sen verran... olen varma, että jos siihen elämä kuljettaa, rakkautta löytyy kyllä. Adoptiosta ei ole kokemusta, mutta koiran omistajana voin sanoa, että omaa koiraakin rakastaa aivan älyttömästi niin miksi ei sitten lasta.
Tiedän kyllä tunteen, kun ei jaksa enää uskoa, samanlaisia tuntemuksia on mullakin. Olen kyllä sekunda, joten olen elämältä jo paljon saanut, mutta ihminen on ilmeisesti niin kyltymätön ja haluaa lisää. Meillä takana vasta eka inssi, toisen yritystä kohta takana 2.5 vuotta ilman plussan plussaa. Vikaa ei ole varsinaisesti löydetty kummastakaan. Sellaista meillä.
Pidän peukkuja, että kaikki menee kohdallasi hyvin:))))