Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kauheaa ymmärtää oman lapsensa saatuaan että oma äiti onkin ollut vanhempana ihan p*ska
29.03.2018 |
En sitten ole kivikissa, vaan täysin randomi palstan lukija joka havahtui ajattelemaan omia lapsuutensa epäkohtia. Tuli vain mieleen oman lapsen ekoja uhmaraivareita selvitellessä, miten itseni kohdalla aikanaan homma hoidettiin. Omaan äitiini verrattuna toimintamme ovat kuin yö ja päivä, mutta jos äitini esimerkkiä seuraisin niin alkaisin ärtyneenä karjumaan ja huutamaan ja lähtisin pois paikalta kun lapsi saa raivokohtauksen ikään kuuluvalla tavalla.
Toinen on perhepeti. Vihaan koko sanaa, koska ne mielleyhtymät joita olen palstalta oppinut eivät niin häivy, mutta halusin nukuttaa lapsen vieressäni ekat viikot ja jäihän se viereeni myös seuraaviksi kuukausiksi. Joskus heräsin yöläkin nostamaan vauvan omasta punkastaan viereeni, koska se itki turvattomuuttaan. Äitini nukutti pikkusisaruksiani jo aivan pienestä pinnasängyssä ja joskus kun vauva heräsi itkemään niin hän käski minun olla ihan hiljaa, että se lopettaisi nopeammin. Nyt kun mietin, niin kauhistuttavaa käytöstä. Oikeastaan koin koko lapsuuden niin ääretöntä turvattomuutta, että myöhemmin olin teini-iässä äärimmäisen takertuva poikaystäviin.
En myöskään mistään hinnasta lähtisi joka helkutin perjantai hiukan ulos, ja huolehtisi vain siitä että itse pääsen liikkeelle ja dumbbaisi lapsia kenelle tahansa. Silloin kun olin lapsi, niin meidän äiti vain laittoi meidät jollekin ja yleensä se oli isoäidille, joka ei olisi jaksanut niin montaa lasta hoitaa kerralla. Lisäksi äiti saattoi lennosta perua kaikki yhdessä tehdyt suunnitelmat jos vaihtoehtona olikin lähteä kapakkaan. Hän ei yrittänytkään auttaa solmimaan kaverisuhteita, etsimään toisia samassa elämäntilanteessa eläviä äitejä joiden kautta lapset olisi saaneet seuraa tai mitään tällaista vaan sen sijaan hän keskittyi riitelemään vaihtelevien miestensä kanssa ja kuplautumaan omaan huusholliinsa. Jokainen nyt hoitaa äitiytensä miten hoitaa, mutta tämä ulottui pitkälle kouluikään. Oli todella noloa tuoda kavereita kotiin koska ei ikinä tiennyt miten paljon keittiön pöydällä oli kaljapulloja vastassa kun äiti oli hiukan juhlinut taas vapaitaan. Oli kivaa koulussa selitellä, että ei meille ehkä tänään voi tulla. joskus kun kavereita piti tulla yökylään, niin äiti ehti vetää hirveät humalat ja kaverit olivat ihmeissään kun mutsi heiluu kännissä. Osa lähti kuitenkin kotiin yöksi huomattuaan miten noloksi vedin äitini käytöksestä ja tajuttuaan ettei meillä ollut kaikki ihan ok. Kaikki kesälomat vietimme kaukana kaikista julkisista paikoista, ja äiti perusteli että haluaa olla perheen kesken. Todellisuudessa hän halusi keskittyä alkoholinkulutukseen rauhassa ilman katseita, ja yritti survoa kirkkaina kesäiltoina meidät ihan liian aikaisin nukkumaan jotta saisi istua miehineen rauhassa kaljalla. 10, 11 ja 12 vuotiaat tuskin nukahtavat melkein päiväkirkkaalla ilta yhdeksältä..
Mietin vain miten ajat muuttuvat, mutta huomaan miten rankasti erilaiset lähtökohdat meillä kahdella on lasten hoitoon. Oma äitini halusi monta lasta peräkkäin, mutta ei halunnut luopua itsekkyydestään, sen sijaan itse haluan tuon yhden ja hoitaa hänet kunnolla joutuen siivuttamaan paljon tarpeitani ennen kuin olen valmis edes harkitsemaan toista lasta. Onko silti reilua todeta ääneen että oma äiti oli aivan paska ja isästä ei voi edes mainita, koska en todellakaan haluaisi elää noin kuin äitini eli?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Äitisi toimi parhaan tietonsa mukaan siten kuin silloin opastettiin. Sinä se taidatkin olle se p*ska nainen, kun niin halukkaasti likaat omaa pesääsi.
Olen kyllä ihan eri mieltä edellisen kanssa. Oma äitini ja molemmat anoppini olivat (edesmenneitä) ja toinen anoppi on edelleen lempeitä kasvattajia, juttelivat lapsilleen ja lapsenlapsilleen ja näyttivät hyvää esimerkkiä. Ja olivat syntyneet vuosina 1932, 1937 ja 1938. Alkoholia eivät käyttäneet. Kyllä ap:lla on oikeus mielipiteeseensä, äitinsä on juopotellut ja ollut kylmä. Ap on pystynyt toimimaan omien lastensa kanssa paljon paremmin, mikä ei ole helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä niin kovasti ymmärretään nyt menneisyyden vanhempia, mutta kyllä niitäkin ennen oli erilaisia, enemmän ja vähemmän onnistuneita. Kun siis otetaan huomioon sekin, että ennen tyrkytettiin eri ohjeita neuvolassa. Ollaan oman äidin kanssa tutkailtu omia vanhoja neuvolakortteja, muistettu päiväkodin ja koulun kanssa käytyjä kasvatuskeskusteluja omasta lapsuudesta, kuka mitäkin sanoi ja mitä tehtiin. Ollaan mietitty, millaisia kuormittavia asioita meillä on suvussa, mitä palveluja ennen oli tarjolla ja mitä nykyisin. Ja kyllä täytyy todeta, että hyvin usein parhaat ratkaisut saatavilla olevista ovat omat vanhemmat tehneet. Tietysti ammattikasvattajalla on jo lähtökohtaisesti paremmat rahkeet tehdä hyviä ratkaisuja kuin kenellä hyvänsä tallaajalla. Meillä ei myöskään kukaan aikuinen koskaan ollut kotona päissään. Ei ollut mitään sellaisia juttuja, kuin "70-luvulla syntyneiden äidit" -ketjussa. Sattumalta ei ollut pahemmin mielenterveysongelmiakaan, niihinhän ei ennen juuri saanut apua.
Kyllä, ap:n tapauksessa paljon paremmin olisi voinut käydä siinä lotossa, jossa vanhempia jaetaan. Miksi sitä ei saisi surra? Miksi pitäisi kiirehtiä antamaan anteeksi? Anteeksiannon aika tulee kuin itsestään, kun asiat on käsitelty. Hätäisen anteeksiannon vaatiminen ja puhumisen kieltäminen on eräänlaista henkistä väkivaltaa jo sinällään. Jokainen voi päättää omalla kohdallaan olla tekemättä sitä.
Minusta tässä ketjussa ei yksikään kommentoija ole hoputtanut anteeksiantoa tai kieltäny puhumasta.
Sen sijaan on kyllä sanottu, että esim. suhtautuminen uhmakohtauksee, perhepetiin tai lapsen itkuun on ollut aiemmin eri, ja opitkin sen suhteen. Alkoholismi tai lapselle jatkuva raivoaminen tietysti ovat aina olleet väärin.
Vierailija kirjoitti:
Tuota alkoholinkäyttöä ja baareilua lukuunottamatta kuvaamasi asiat ovat sellaisia, joita on todennäköisesti pidetty HYVÄN vanhemmuuden osasina silloin kun sinä olit lapsi. Joissain piireissä pidetään nytkin. Se, että ne ovat sittemmin ja varsinkin sinun kohdallasi osoittautuneet p*skoiksi ei välttämättä muuta sitä tosiasiaa, että tarkoitus on ollut hyvä - eikä se takaa, että menettelemällä päinvastoin nyt, olet itse parempi vanhempi omalle lapsellesi. Yrität, sen myönnän, ja uskot olevasi oikeassa - mutta saattaa olla, että niin uskoi sinunkin äitisi ja sinunkaan onnistumistasi ei takaa mikään.
Vanhemmuudessa vaikeinta on se, että lapset ovat erilaisia. Toiset kaipaavat yhtä, toiset toista. Itselleni kävi niin, että oma äitini oli tosi hyvä vanhempi ja minustakin tuli varsin hyvä tulos. Yritin sitten omaa lastani kasvattaa samalla lailla, mutta koska hän oli erilainen, ei systeemi toiminutkaan, eikä tulos ollut yhtä hyvä kuin äidilläni. Myös yhteiskunnan arvot ja tavoitteet ja olosuhteet vaihtelevat eikä voi varmaksi tietää, millainen se on sitten kun se lapsi on aikuinen ja kaiken kasvatustyön hedelmät pitäisi ottaa käyttöön: vieläkö ne vastaavat silloin edesä oleviin tarpeisiin?
Eli voit sinä sanoa että äitisi oli p*ska etkä itse haluaisi elää samoin. Se on ihan totta ja reilua. Mutta yhtä totta ja reilua saattaa sitten olla että lapsesi sanoo saman sinusta. Ja "totuus ja reiluus" ei aina ole paras lähtökohta ihmissuhteelle tai elämälle- Armollisuudesta ja hyväksynnästä pitäisi puhua paljon enemmän.
Juuri näin .
Vaikka olen sitä mieltä että olin parempi äiti lapsilleni kuin oma äiti meille niin en minäkään mitenkään täydellisesti osannut.
Joitakin asioita yrittäessäni välttää menin toiseen äärimmäisyyteen eikä se tietenkään mennyt putkeen sekään.
Eikä lapset tietenkään verranneet minua mummoonsa ja todenneet että joo äiti on parempi kuitenkin.
Vaan jos ovat jostain kärsineet niin sitten ovat vaikka jollakin muulla olisi huonommin.
Se on aika subjektiivinen kokemus ja toinen lapsi ei ole jostain moksiskaan ja toinen saa samasta ikäviä muistoja.
Aplle sanoisin että ei kannata kokonaan upota " äitimaahan".
Ainakin pitää selvästi ymmärtää se ettei siitä pidä odottaa mitään erityistä kiitollisuutta lapseltaan.
Jostain selittämättömästä syystä lapset nyt kuitenkin nykypäivänä tuntuvat olevan enemmän sekaisin ja hyvin paljon turvattomampia kuin menneinä vuosikymmeninä. Mielestäni järjetöntä syyttää aikaisempia sukupolvia huonosta vanhemmuudesta, kun niitä epäkelpoja tapauksia on nykyvanhemmissakin vaikka kuinka paljon, ehkäpä vielä enemmän kuin ennen.
Yhtä asiaa näissä edellisten sukupolvien vanhemmuuden arviointi keskusteluissa en ymmärrä millään.
On pieni lapsi, jota kohdellaan väärin. Jätetään yksin. Lyödään. Kokee turvattomuutta. Jos joku näkisi sellaista nyt niin jokainen ajattelisi, ettei sen lapsen tarvitse antaa anteeksi tai unohtaa tai ymmärtää sitä vanhempaa.
Se lapsi kasvaa aikuiseksi, mutta kaikki se lapsuudessa tapahtunut on edelleen sen aikuisen sisällä. Tavallaan se lapsikin, jota on kohdeltu väärin, on edelleen sen aikuisen sisällä. Mielestäni ei tarvitse antaa anteeksi, ei unohtaa eikä ymmärtää, jos ei edellinen sukupolvi pysty kohtaamaan sitä sisällä olevaa lasta ja pyytämään anteeksi ja tajuamaan mitä teki.
Tehnyt vääryydet ei mun mielestä vuosikymmenissäkään muutu ymmärrettäväksi tai hyväksyttäväksi. Jos niin olisi, niin eihän me voitaisi tuomita mitään muutakaan menneisyydessä tapahtunutta. Ei orjuutta, pankkikriisiä tai sitä että vain aatelisto päätti asioista, nämä kolme nyt äärimmäisinä erilaisia esimerkkeinä. Kyllä voi tuomita ja sanoa, että vanhemmuus oli juuri näiden minun vanhempieni kohdalla täyttä paskaa aikoinaan ja lapsuuteni sisälsi asioita, jotka nykytiedon mukaan ovat sekä haitallisia että laittomia.
Se että joku nykyään käytössä oleva malli tai toimintatapa todetaan tulevaisuudessa vääräksi tai muuttuu laittomaksi ei poista sitä että menneisyydessä on tehty väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi osasi oikeat kasvatusmetodit kun sinusta tuli noin fiksu.
Kolmekymmentä vuotta sitten ei lapsia voinut tehdä yksin niin kuin nykyään.
Eli missä se sinun isäukkosi on-taisi jättää äitisi ihan yksin pärjäämään.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi osasi oikeat kasvatusmetodit kun sinusta tuli noin fiksu.
Kolmekymmentä vuotta sitten ei lapsia voinut tehdä yksin niin kuin nykyään.
Eli missä se sinun isäukkosi on-taisi jättää äitisi ihan yksin pärjäämään.
Kyllä se alkoholin käyttö ja yksin jättäminen voi ahdistusta ja masennusta aiheuttaa, vaikka ihminen olisikin lopulta fiksu, eikä purkaisi pahaa oloa muihin. Oman lapsen rakastaminen on kyllä tervehdyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jostain selittämättömästä syystä lapset nyt kuitenkin nykypäivänä tuntuvat olevan enemmän sekaisin ja hyvin paljon turvattomampia kuin menneinä vuosikymmeninä. Mielestäni järjetöntä syyttää aikaisempia sukupolvia huonosta vanhemmuudesta, kun niitä epäkelpoja tapauksia on nykyvanhemmissakin vaikka kuinka paljon, ehkäpä vielä enemmän kuin ennen.
Kyllähän edelleenkin on huonoja vanhempia, päihteitä ja väkivaltaa. Avioeroja, toimimattomia uusperheitä, epätasa-arvoa jne. Ei kaikki vanhemmat hoivaa ja kasvata lapsiansa oikein nykyäänkään.
Vierailija kirjoitti:
Kun sukupolvi menee eteenpäin niin sinunkin lapsesi avautuu AV-palstalla ihan samalla otsikolla :)
Jokainen meistä toimii olemassaolevassa ympäristössään ja noiden toimintamallien mukaan mitkä silloin yhteiskunnassa ovat Ok.
Mulla on kolme lasta ja jokaisen kohdalla neuvolasta saadut ruokailuohjeet / nukutusohjeet jos on ollut ihan erit :)
Joo. Neuvolan ohjeistahan tässä oli kyse.
Ovat ilmeisesti muuttuneet aika rajusti sitten AP:n lapsuuden 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kautta aikain on ollut hyviä ja huonoja vanhempia. Ei kaikki vanhemmat hakanneet lapsiaan silloinkaan kun se oli sallittua ja hyväksyttävää. Monia äidinrakkaus esti tarttumasta remmiin. Lempeästi kasvatetuista lapsista ei muutenkaan tule niin helposti huonosti käyttäytyviä.
Kuinka moni lapsena piiskattu kokee sen olleen oikein ja hyväksi omalle kasvatukselleen? Entä vanhempien alkoholinkäytön, seurasiko siitä jotain hyvää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhtä asiaa näissä edellisten sukupolvien vanhemmuuden arviointi keskusteluissa en ymmärrä millään.
On pieni lapsi, jota kohdellaan väärin. Jätetään yksin. Lyödään. Kokee turvattomuutta. Jos joku näkisi sellaista nyt niin jokainen ajattelisi, ettei sen lapsen tarvitse antaa anteeksi tai unohtaa tai ymmärtää sitä vanhempaa.
Se lapsi kasvaa aikuiseksi, mutta kaikki se lapsuudessa tapahtunut on edelleen sen aikuisen sisällä. Tavallaan se lapsikin, jota on kohdeltu väärin, on edelleen sen aikuisen sisällä. Mielestäni ei tarvitse antaa anteeksi, ei unohtaa eikä ymmärtää, jos ei edellinen sukupolvi pysty kohtaamaan sitä sisällä olevaa lasta ja pyytämään anteeksi ja tajuamaan mitä teki.
Tehnyt vääryydet ei mun mielestä vuosikymmenissäkään muutu ymmärrettäväksi tai hyväksyttäväksi. Jos niin olisi, niin eihän me voitaisi tuomita mitään muutakaan menneisyydessä tapahtunutta. Ei orjuutta, pankkikriisiä tai sitä että vain aatelisto päätti asioista, nämä kolme nyt äärimmäisinä erilaisia esimerkkeinä. Kyllä voi tuomita ja sanoa, että vanhemmuus oli juuri näiden minun vanhempieni kohdalla täyttä paskaa aikoinaan ja lapsuuteni sisälsi asioita, jotka nykytiedon mukaan ovat sekä haitallisia että laittomia.
Se että joku nykyään käytössä oleva malli tai toimintatapa todetaan tulevaisuudessa vääräksi tai muuttuu laittomaksi ei poista sitä että menneisyydessä on tehty väärin.
Ah, mutta tuosta olen todella aika paljonkin eri mieltä.
Ok, hyväksyttäväksi tai OIKEAKSI menneisyyden vääryydet eivät muutu. Orjuus on väärin, vaikka sitä miten kääntelisi.
Mutta YMMÄRRETTÄVÄKSI se sen sijaan kyllä muuttuu. Ymmärtäminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen. Ymmärtäminen tarkoittaa ilmiön taustojen ja syiden tajuamista, ei hyväksymistä.
Eli vaikkapa orjuus oli suoraa seurausta kolonialismista, senaikaisesta rotuajattelusta ja uskonnon pakanat-eivät-ole-kunnolla-edes-ihmisiä -ajattelusta, valtavasta työvoiman tarpeesta siirtomaissa ja bisneksen kannattavuudesta.
Jos noita syitä ei ymmärrä, ei välttämättä osaa myöskään vastustaa vaikkapa nyt rotuajattelua ja näe, että se johtaa sortoon ja ihmisarvon riistämiseen.
Vähän keinotekoinen esimerkki, myönnän, mutta väännän nyt rautalangasta.
On todella historiatonta ja jopa vaarallista, jos ei pyritä ymmärtämään syitä ja seurauksia.
Yksilön - vaikka kaltoinkohdellun lapsen kannalta - kukaan ei voi tietenkään komentaa häntä antamaan mitään anteeksi. Mutta jos hän ymmärtää, miksi tapahtui kuten tapahtui, hän osaa ehkä paremmin itse välttää toistamasta samoja virheitä. Lisäksi voi olla aika syvästi terapeuttista tajuta, että ei äiti minua vihannut, mutta koska hän oli masentunut/joutunut hyväksikäytetyksi/whatever, hän ei osannut antaa fyysistä hellyyttä ja korosti aina, ettei saa itkeä tai ilmaista kielteisiä tunteita.
Kyse ei ole siitä, että äidin mokat pitäisi sivuuttaa, unohtaa tai lakaista maton alle. Mutta jos niiden syyt ymmärtää, niiden aiheuttama tuska voi helpottaa.
Kukaan tuskin väittää, että vihassa ja katkeruudessa vellominen on hyvåksi, jos siitä voi omalla ajattelulla saada siedettävämpää? Alleviivaan, kyse siis on siitä ihmisestä itsestään, lapsena kaltoinkohdellusta, miten hän oppii elämään asian kanssa.
Se, miten hän aikuisena kohtelee äitiään on sitten vähän toinen juttu. Voi hyvin antaa anteeksikin JA silti katkaista välit, suojellakseen itseään ja lapsiaan uusilta vääryyksiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni lapsena piiskattu kokee sen olleen oikein ja hyväksi omalle kasvatukselleen? Entä vanhempien alkoholinkäytön, seurasiko siitä jotain hyvää?
Minä sain lapsena silloin tällöin piiskaa. En minä sitä hyväksy, enkä ole omille lapsilleni ikinä piiskaa antanut, mutta se oli sen ajan hyväksytty lastenhoitotapa, enkä ole siitä lainkaan katkera. Vanhempani toimivat, kuten siihen aikaan oli tapana toimia ja minä toimin nyt toisin.
He myös joivat alkoholia juhlissa ja välillä viikonloppuisin kotona. Ei se minua häirinnyt, mutta heidän viininjuontinsa oli kyllä maltillista, eikä siitä seurannut riitelyä.
Asiat eivät ole mustavalkoisia, joko tai.
Hyvin, hyvin harva alkoholisti on hyvä vanhempi tai mikään muukaan. Jotkut alkoholistit kykenevät hoitamaan työnsä ihan ok, ja ehkä jopa kotityötkin, mutta kyllä se raja tulee jossain kun sitä viinaa juodaan.
Ap:n ja monen muun tapauksessa se asia mikä on tehnyt vanhemmasta paskan on juuri se alkoholismi ja se pätee nykyäänkin, ei kukaan alkoholistin lapsi tule sanomaan että ai kun oli ihana ja hyvä lapsuus.
Mitä tulee taas perhepetiin, niin sehän on ihan helvetillistä, eikä sillä ole mitään tekemistä hyvän vanhemmuuden kanssa. Perhepeti tarkoittaa sitä että et pysty nukkumaan koska pitää varoa lasta ja tarkkailla raskaasti nukkuvaa miestä ettei käänny lapsen päälle, sänky on ahdas eikä saa hyvää asentoa millään, selkä ja niskat jumissa sitten aina. Eikä tietenkää ole sitten minkäänlaista intiimiä myöskään miehen kanssa, avioliitto menee kuralle kun ei voi koskaan edes koskettaa rauhassa kun siinä on välissä aina muuta porukkaa ja edelleen helvetin ahdasta.
Minulla on ollut kolme vauvaa, ensin yksi ja sitten kaksoset, ja ovat nukkuneet liki kolmevuotiaiksi sänkyni vieressä omassa pinnasängyssään, ja ovat nukkuneet erittäin hyvin. Varsinkin kun imetys loppui 3kk iässä ja sai antaa kiinteämpää ravintoa lapselle, ei tarvinnut yöllä heräillä juottamaan eikä vaippoja vaihtamaan. Yhtään parempi äiti en olisi ollut lapsilleni vaikka olisin heidät ottanut meidän sänkyyn nukkumaan, päinvastoin, olisin ollut erittäin huono äiti kun olisin valvonut, jumissa ja puutteessa.
Ai.
Minusta on ollut ihanaa ja vähän hävettävääkin ymmärtää kuinka hyvä äitini on ollut minuun verrattuna.
Onneksi läheiseni kokevat minut ihan OK noin-niinkuin-äidiksi, muutta en koskaan saavuta äitini tasoa.
Se, että on noudatettu sen ajan kasvatusoppeja on minusta eri asia kuin se, että on inhonnut omaa lastaan ja pitänyt riippakivenä, kuten ilmeisesti ap:n tapauksessa. Lapsi aistii todelliset tuntemukset. Ennen noita lapsensainhoajia oli ehkä enemmän, kun lapsia tehtiin tavan vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni lapsena piiskattu kokee sen olleen oikein ja hyväksi omalle kasvatukselleen? Entä vanhempien alkoholinkäytön, seurasiko siitä jotain hyvää?
Väkivalta oli välinpitämättömien, itsekkäiden vanhempien ylimielinen, kasvattamisen välttämiskeino. Lasten olemassaolo riitti rangaistuksiin. Alkoholin käyttö vei vanhemmilta estot ja lapset joutuivat seuraamaan K18 live-elokuvaa. Asia, mistä ei paljon puhuta ääneen, mutta pitäisi puhua. Ei ollut hyviä seurauksia lapsille, ei todellakaan.
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmistä, joka tekee sinulle pahaa, pitäisi koko ajan ymmärtä ja ymmärtää ja kaluta niitä syitä. Jos joku lyö minua kirveellä, ei minua kiinnosta, miksi hän niin tekee, vaan miten pääsen tilanteesta pois/miten hoida haavani/miten jatkossa kuntoutan itseni. Ei niitä vanhempia ole mikään pakko ymmärtää tai antaa anteeksi, naurettavaahan semmoinen velvoite onkin.
On olemassa good enough parenting ja sitten on vain puhtaasti huonoja vanhempia.
Alue: Aihe vapaa
Ja sinä olet kommentoinnistasi päätellen....?