Mitä "normaalit" ihmiset ajattelevat yksin ollessaan?

Seksiä. Tulevaa kesälomaa. Seksiä. Shoppailua. Syömistä. Seksiä. Ensivuodelle suunnittelemaani pidempää ulkomaan reissua. Seksiä. Mitähän sitä tekis huomenna jne.

Yksin jouten ollessa ajatus vierailee vapaasti. Ajattelen miestä ja lapsia. Sisariani ja heidän perheitään. Kavereita ja mitähän ne puuhaa. Lemmikkieläimiä.Suunnittelen mielessäni mitä teen lähitulevaisuudessa tai vaikkapa ensi kesänä. Joskus ajattelen lukemiani kirjoja ja näkemäni elokuvia/sarjoja. Suunnittelen mitä käsitöitä aion tehdä seuraavaksi. Mitä laittaisin ruuaksi, kokeilisinko jotain uutta. Pitäisikö vaihtaa huonekalujen järjestystä ja pestä ikkunat. Ihan tavallisia joka päiväisiä juttuja.Jos on jotain ongelmia esim. Työasioissa mietiskelemään niihin ratkaisuja. En yleensä jää vellomaan ikäviin juttuihin.

Mietin paljon lähitulevaisuutta, siis tyyliin mitä söisi illalla, soittaisinko äidille, ehtiskö imuroida ennen kuin menee salille vai jaksaako imuroida sen jälkeen kun tulee salilta. Sitten hajanaisesti mietin menneitä, jotain vanhoja juttuja tai sinä päivänä tapahtuneita asioita, mutta ne ajatukset yleensä vaan tulee ja menee enkä hirveästi jää niihin kiinni. Paljon mietin, olenko muistanut tehdä kaiken mitä sinä päivänä olisi pitänyt, olenko unohtanut jotain mitä pitäisi muistaa jne., koska joutilaina hetkinä yleensä alan miettiä että ei helkkari, pakko olla jotain mitä pitäisi nyt tehdä mutta en vaan muista mitä.

Surullisia asioita en kauheesti ajattele, mutta jos ajattelen, ne liittyvät siihen että ei ole miestä, on yksinäistä, olen epäonnistunut jossain jne... mutta en yleensä jää niihinkään kiinni, mietin nopeasti jotain tuollaista ja sitten jo mietin jotain muuta asiaa.

Itse ajattelen tosi paljon "ongelmia". Olen tosi yksinäinen ja paljon ikäviä kokemuksia ja niiden pohtimiseen menee liikaa energiaa.Se on ikävä ajatus, kun aina "muistaa" kuinka yksin on. Sitten ajattelen, että mitä söisin ja miten tänään ulkoilen eli näitä "tyypillisiä" asioita. Ajattelen myös kauheasti sitä miten parantaisin elämääni ja tämä vasta rasittavaa onkin, kun tuntuu että kaikki hyvätkin ideat on käyty monta kertaa läpi. Ajattelen omia hirveitäni myös aivan liikaa.Ajattelen pääsykokeita, että jos en pääsekään opiskelemaan. Ajattelen rahan puutetta. Mietin vanhempiani, vaikka he ovat pettäneetkin minut vaikeissa paikoissa ja eivät oikein tiedä ja edes välitä elämästäni, vaikka itse luulevat toista. Silti mietin miten pärjäävät, kun rahaa on vähän jne. Toisaalta  haaveilen paljon ja olen monesti pitkän aikaa jossain haavemaailmassa. Mietin myös kaikkia tilanteita, että miten sitten toimisin jos kävisi näin tai tapaisin uuden ihmisen. Toivon niin, että itsellenikin olisi "kevyemmät" ajatukset. Toisaalta olen ollut tällainen pohtija jo lapsesta saakka, joka miettii kaiken tarkkaan ja sitten ajattelee mielessään kaikki tilanteet läpi. Ajattelen myös liian paljon menneisyyttä. Olen muutenkin todellinen murehtija ja en saa rauhaa ennen kuin "kaikki on kunnossa".

 Iltaisin tulee oltua paljon chatissa ja sitten mietin niitä poikia siellä, että mitähän he ajattelevat tai millaista heidän elämänsä on. Olen siis vain "sivusta seuraaja" siellä, mutta välillä mietin, että mitä kirjoittaisin jos olisi tunnukset. Tämä chat onkin varmaan ainoa paikka missä nauran päivän aikana jos en satu jotain elokuvaa katsomaan. Se on harvinaista, kun huomaa itsensä hymyilevän monta tuntia ja sen takia en voi lopettaa tuolla käymistä. Pari kuukautta ja heti koukussa. Toisaalta jos olisi se "oikea" ihminen elämässä, niin hän olisi tärkein. Nukkumaan menen yleensä monissa eri ajatuksissa. Välillä olen positiivisella mielellä, että tämä oli hyvä päivä ja sain paljon tehtyä. Tämä tunne on kyllä harvinainen. Sitten pahin on, että alan miettimään menneisyyden ikäviä asioita ja elän ne hetket uudestaan. Yleensä on vaan sellainen olo, että no nyt tämäkin päivä on ohi. Sekin on ikävää, kun ei saa unta ja silloin on aikaa miettiä enemmän. Välillä saan itseni siihen "haavetilaan" ja tämä auttaa yleensä. Mietin, että minulle tapahtuu jotain hyvää tai välillä "sijoitan" itseni toiseen elämään. Tätä teen monesti ulkonakin ollessa ja toisaalta saan siitä voimaa. Tai sitten sitten ajattelen sitä poikaa siellä chatissa ja hymyilen ja toivon, että "näen" hänet huomenna. Eli monta vaihtoehtoa ennen nukahtamista. Älkää tuomitko sillä välillä on tosi vaikeaa. Pelottaa myös välillä miten minun käy, kun jo näin nuoresta asti "väärillä" urilla. Toivon, että saan edes jotain haaveistani täytettyä, vaikka voimat meinaa loppua kesken. Silti on pakko yrittää sillä en voi jäädä tähän elämään mitä nyt elän. Tai tietysti voin, mutta se olisi painajainen jota en toivoisi kenellekään. Anteeksi valitus, mutta halusin olla rehellinen.

Yleensä ajattelen aikuisia lapsiani, soittaisinko heille ja kyselisin mitä kuuluu, sitten tajuam että he ovat töissä enkä voi häiritä

Tai viikonloppuisin ajattelen että soitanko lapsilleni, mutta sitten ajatus muuttuu etten voi soittaa ehkä häiritsen heidän viikonlopun viettoaan.

Mietin mitä haen kaupasta ja mikä söisin. Siivoilen ja hoidan pyykit. Soitan ystävälle mitä hän tekee, nähdäänkö.

Mietin mitä jumppaliikkeitä tekisin ja ternkin sarjan liikkeitä ja tulee mieleen että lähden ulos.

Illalla samat ajatukset pyörii kun katselen telkkaria.

Kukaan ei soita ja tulee yksinäinen ilo, selaan nettiä ja mietin mitä ostan lapsenlapselle synttärilahjaksi

Minulla on takana useamman vuoden jakso, jolloin on ollut isoja ongelmia monella alueella. Osa on jo purkautunut, mutta jäljellä oleviin mietin usein ratkaisuja ja sitä, mikä voisi olla se seuraava askel. Minun täytyy myös tarkkailla päivittäin oloani ja voimavarojani. Viime päivinä olen joutunut jättämään treenejä ja yhdet bileet väliin, koska uupumus on muistutellut itsestään. Joudun myös paljon miettimään, mitkä asiat ja ihmissuhteet edistävät voimavarojani, ja välillä pitää tehdä vaikeitakin päätöksiä näiden suhteen.

Mieleen palailee säännöllisesti ihastus, josta haluaisin jo päästää irti. Saan kuitenkin voimia ja jotain potkua hänen ajattelustaan, vaikka samalla se tuottaa tuskaa. Haaveilen myös uudesta parisuhteesta ja olen vähän kärsimätönkin asian suhteen, mutta samalla muistutan itseäni, että sen aika on luultavasti vähän myöhemmin. Aina kun mietin asiaa, minulla on tietynnäköisen miehen kuva päässäni. Tulee vain jokin kuva, joka on ihan muu kuin se joka kääntää kadulla pään.

Joskus pysähdyn vain hetkeksi nauttimaan kauniista päivästä ja tunnustelemaan säätä. Olen nyt iloinen, että kevät tuntuu nyt paremmalta kuin aikoihin, kun on vaihteeksi saanut vuoden aikana jotain tehtyä. Mutta sään ja vuodenaikojen vaihtelu on ollut aina jotain, jota olen tykännyt seurata. Yritän tämän takia ulkoilla päivittäin. Samoin kahvin nauttiminen on sellainen aistien äärelle pysähtymisen hetki. Muuten olen aika epätietoinen ympäristöstäni.

Käytännössä vapaa-aika kuluu ruudun äärellä liikuntaharrastusta lukuunottamatta. Luen aika paljon uutisia ja artikkeleita netissä. Juttelen somessa tutuille ja tuntemattomille. Tv:tä tai sarjoja en seuraa, YouTubesta sen sijaan katson sekä asiaa että roskaa. Netin kautta syntyy paljon ajatuksia, jopa liikaa. Sekä analyysejä että hulppeita ideoita. Olen yrittänyt rajata aiheita joihin keskityn, koska muuten kaikki jää aika turhaksi ja pinnalliseksi.

Pientä vaivaa ollut terveyden kanssa viime aikoina, joten sitä tulee mietittyä. Poikaa, joka asuu enimmäkseen äitinsä luona. Hoidettavia asioita. Exää, josta en vieläkään ole täysin päässyt yli reilun vuoden kuluttua erosta. Videopelejä. Telkkariohjelmia. Seksiä. Löydänkö vielä jonkun? Vapaapäiviä tulossa, jes. Lähtisinkö baariin? Jos olen katsonut jonkun elokuvan niin saatan toistella siitä jotain vuorosanoja, jopa ääneen. Kesä on tulossa, tapaanko jonkun erityisen? Seksiä taas. Työkaveria, johon olen vähän ihastunut. Kun pelaan tai katson elokuvaa, en mieti mitään muuta vaan uppoudun täysillä ja nautin hetkestä.

En mä tiiä. Juttelen itseni kanssa.

1. Tuskaista elämää, joka vilahtaa ohi.

2. Kiukkuista puolisoa, seksin puutetta.

3. Ahdistunutta oloa.

4. Saavuttamattomia unelmia.

Ajattelen jotain tekemättömiä asioita mitä tilanteesta riippuen tulee mieleen ja usein niitä tulee lykättyä niin kauan, kunnes on pakko tehdä. Yksinolooni kuuluu harkittu velvollisuuksien viivyttäminen eikä se mitenkään haittaa minua. Perhe, ystävät ja kaverit käyvät välillä mielessä, että ottaisinko yhteyttä ja joskus otankin. Perheenjäsenistä ajattelen esim. miten kiva olisi nähdä heitä ja halata ja sen sellaista. Ihmisten ajankohtaiset tilanteet myös käyvät mielessä. Päässä pyörii lempimusiikkia jota usein "kuuntelen", etenkin kadulla kävellessä. Mietin usein kotia ja sen lähiympäristöä, minusta on mukava jollain tapaa ikäänkuin harhailla ympäriinsä ajatuksissa ja muistoissa siinä ympäristössä, missä kulloinkin satun asumaan, ja käydä läpi satunnaisia muistoja joissa ikäänkuin tunnen meneväni siihen paikkaan ja tunnen esimerkiksi kesäpäivän lämmön... ja mitä kaikkia muita tuntemuksia ihminen voi kauniina kesäpäivänä kokeakaan. Ihan yhtä hyvin saatan ottaa työn alle jonkin muun hyvin tuntemani paikan, entisen kotikaupungin tai lapsuuden kesämökin ja katsella läpi niitä paikkoja mielessäni ja keskittyä yksityiskohtiin. Tai jos olen jossain tutussa paikassa, niin ohimenevästi kuvittelen miten se muuttuu jollain viehättävällä ja yllätyksellisellä tavalla, tai että kohta tapahtuu jotain todella epätavallista. Pelejä, kirjoja ja muuta lukemaani, elokuvia, lempimuusikkoja ja telkkariohjelmia myös lipuu ajatuksiin ja sieltä pois. 

En ratko mitään todellisia tai kuviteltuja ongelmia mielessäni, en kuvittele keskusteluja (nuorempana kuvittelin niitä häiriöksi asti) enkä ajattele ihmissuhdeasioita. Pikemminkin vain katselen ihmisiä mielessäni ja sitä, miten he asettuvat suhteessa minuun. Ajattelen kulloistakin läheisyyttä tai etäisyyttä. En suunnittele tulevia asioita enempää kuin välttämätöntä, koska haluan tehdä suunnitelmat hetkeä ennen kuin toimin.  Illalla nukkumaanmennessä mietin monesti mystisiä asioita kuten maailmankaikkeutta, enkeleitä ja sen semmoista. 

Minä elän päässäni jotain muuta elämää. Ajattelen millainen koti, tyyli yms. "hahmollani" on, millaisia ihmisiä hän tuntee. Elän hetkiä hänen elämästään, keskustelen hänen kavereittensa kanssa jne. Omaa oikeaa elämääni en oikeastaan ajattele ollenkaan enkä olekaan saanut paljon mitään järkevää aikaiseksi :)

Kuitenkin koen olevani ihan normaali, olen parisuhteessa, meillä on lapsia, on työpaikka. Olen ehkä vähän persoonaton. Uskoisin että tällainen ajattelu alkoi masennuksesta kun pakenin kaikkea ikävää omaan fantasiamaailmaani. Nyt kaikki on sinänsä hyvin mutta tuo jäi päälle. 

Suunnittelen asioita. Mietin miten ihanasti elämä voi mennä.

Toinen asia, hyvää musiikkia. Sit kuuntelen niitä biisejä. Mieti millasesta musasta saat voimaa. Tänään kuuntelin esim. SnoopDogigyä ja melodista metallia:D

Mietin mitä ihanaa voisin tehä just nyt. Tanssia, venytellä, mennä metsään, ostaa hyviä ruokia...

Mä myös nyrkkeilen ilmaan ja teen potkuja musiikin tahtiin:D

Muut ihmiset olen jo unohtanut, heistä en saa voimaa vaan menetän.

Vierailija kirjoitti:

Seksiä

-Mies

Hei, olen ehkä outo mutta minua on aina kiinnostanut tämä. 😁

Siis, jos mies jatkuvasti ajattelee seksiä, niin mitä hän siitä ajattelee? Jotain tiettyä naista, jotain tiettyä tilannetta, ihan yleisesti miltä seksi tuntuu, vai jotain muuta, fantasiaa?

Ihan ilman sarvia ja hampaita, olen utelias.

Nainen

Arkisia juttuja kuten rahoja.  Murhetta voi torjua osittain.  Kävele ulkona.

Paha olo johtuu kuormituksesta, mieti mikä stressaa.

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksensa voi valita. Pyri tietoisesti ajattelemaan mukavia asioita

Miksi? Ihmiseen kuuluu kaikki ajatukset ja tunteet; vaikeat, ikävät ja raskaatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksensa voi valita. Pyri tietoisesti ajattelemaan mukavia asioita

Miksi? Ihmiseen kuuluu kaikki ajatukset ja tunteet; vaikeat, ikävät ja raskaatkin.

Itse olen sitä mieltä, että joo, ei ole järkevää pakkomielteisesti tukahduttaa kaikkea tuskaa tuottavaa ajattelua tai tunnetta, ei varsinkaan jos näille asioille on selvät syyt. 

Mutta toisaalta, esim. itselläni mieli oli jo lapsesta asti taipuvainen äärimmäisen synkkään ja pessimistiseen ajatteluun ilman edes mitään syitä. Kun jo nelivuotiaana pyöri mielessä ajatukset elämän merkityksettömyydestä, kaiken perimmäisestä turhuudesta, luonnon julmuudesta, ihmisen pahuudesta jne niin senhän tiesi mihin se johti: 15-vuotiaana masennus- ja ahdistuneisuushäiriödiagnoosit + lääkitys.

Vasta kolmikymppisenä opin tuon että minun ei ole pakko olla automaattisen ajatteluni uhri. Että voin itse valita millaisia ajatusversoja mielessäni kasvatan, ja se määrää pitkälti sen millaiseksi oloni tunnen. Aina en voi valita sitä etteikö joku murhemärehtimisajatuksen siemen välähtäisi mieleen, mutta ei se mitään, voin todeta sille: "ei nyt, tuon ajattelu ei hyödytä yhtään mitään ja pelkästään masentaa, joten jätän väliin". Esim. tänään meinasi alkaa pyöriä mielessä levy: "inhoan itseäni kun olen läski ja ruma enkä koskaan saa miestäkään". Tämänkaltaiset ajatukset ei edistä yhtään mitään, ei psyykkistä kasvua, ei vanhojen traumojen purkamista, ei mitään. Ne vain saavat oikeasti uskomaan että on niiden ajatusten mukainen ja masentavat. Niinpä valitsen olla ajattelematta noita.

Käytän aikani sen prosessoimiseen miten elää hyvää elämää huolimatta vakavasta sairaudesta. Muutenkin prosessoin asioita ja monet niistä on hyvin kunnianhimoisia. Ajattelen myös päättynyttä suhdettani erääseen, josta alan vihdoin päästä yli.

Oon aina miettinyt että miten muut ihmiset suorittaa arkea ja teeskentelee ettei silmien takana muuta tapahdu ja että itse olen ihan p*ska kun tunnen olevani avaruusolio jollain naurettavalla planeetalla. Muut osaa teeskennellä mua paremmin ja elämä rullaa kun taas minä en osaa mitään. Mutta ihmisethän näköjään oikeesti elää "tätä todellisuutta", ajatuksissaankin! Jotenkin ihanaa siltä kannalta että sittenhän kaikki eivät varmaan ole yhtä ahdistuneita kuin minä jolla on koko ajan sellainen olo että todellisuus mättää. Mutta toisaalta tulee mieleen olenko minä jotenkin psykoottinen ja pitääkö tästä mainita seuraavan kerran terapiassa?

Mielenkiintoinen ketju.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen viimeiset 7-8 vuotta pyrkinyt olemaan ajattelematta. Eli pyrkinyt elämään jonkinasteisessa meditatiivisessa tilassa. Mitä enemmän tähän pystyn, niin sitä vähemmän minulla on murheita. Koska negatiiviset ajatukset tuottavat sitä pahaa oloa. Jos kelaa menneisyyttä, niin masentuu. Jos pelkää tulevaisuutta, niin ahdistuu. Siksi eläminen hetkessä on tärkeää.

Hienoa ! Eli olemista ilman ajattelua, se on erittäin hienoa!

Itsellä taas se sellainen pakonomainen kelaaminen sun muu on johtunut vaan siitä, että mulla on ollut alitajuisestikin käsittelemättömiä asioita mielessä, mitkä painanut.

Mut asiat lopultakin itselle selvitettyinä, saa sen sielunrauhan itselleen, eikä oikeastaan enää tarvitse ajatella, ellei sitten käytä sitä ajattelua johonkin järkevään. Voi vaan nauttia olosta ja siitä hetkestä. :D

Koska olemassaolomme on luotu ilosta ja onnesta, sen kokemiseen ei tarvitse mitään syytä. On vaan meillä ihmisillä esteitä tuon onnen ja ilon kokemiseen, mutta asiat selvittämällä siihen "autuuden tilaan" pääsee kyllä!

Silloin sitä kokee töissä muiden kanssa, yksin kotona, puolison kanssa. Elämä on sinfonia, eikä orkesteri lopeta koskaan soittamista, sävel ja kappale vaan vaihtuu sen mukaan missä ja kenen kanssa olet. :D Näin hienosti kertoi Anthony de Mello, hieno mies. Ja se on totta! :)