Lue keskustelun säännöt.
Lompakkoloinen(ko) avautuu :(
26.03.2018 |
Otin miehen, joka oli köyhä kuin kirkonrotta. Työtön. Velkaantunut. Sairasti vaikeaa masennusta. Minä kävin töissä, elätin meidät molemmat, maksoin vuokran, syömiset, laskut, myös miehen velat hiljalleen pois. Tähän meni muutama vuosi. Mies teki osan kotitöistä ja muun ajan teki omia juttujaan, harrasti, töitä ei hakenut, enkä patistanutkaan. Rahasta ei ollut riitaa. Minulle oli luonnollista maksaa kaikki, koska rakastin ihanaa miestä. Elämä oli oikeasti tosi mukavaa. Nautin työstäni, ja palkka oli aivan riittävä. Emme eläneet ns. herroiksi, mutta pienillä menoilla elämä oli nautintoja täynnä. Mies oli aivan mahtava.
Ennen pitkää mies alkoi saada itsetuntoaan ja itseluottamustaan takaisin. Koki, että voisi sittenkin jonakin päivänä olla vielä jotakin, ja hyödyksi yhteiskunnalle ja minulle. Alkoi tutkia mahdollisia opiskelupaikkoja. Löysi mieluisan alan ja luki melkein yötä päivää pääsykokeisiin. Pääsi sisään ensiyrittämällä. Minä jatkoin töissä käyntiä, mies hoiti opiskelujaan kunnialla. Valmistui ja pääsi oman alan töihin, ja jo lähtöpalkka oli suurempi kuin minun palkkani. Muutama vuosi on kulunut, ja tasaisin väliajoin palkka nousee, kun mies vain pyytää. Olemme hankkineet oman asunnon sen jälkeen, kun mies valmistui.
Mies korvaa alkuaikojemme tilannetta ostelemalla kaikenlaista minulle. Koruja, vaatelahjakortteja, matkoja, yms. En ole näitä pyytänyt, enkä niitä kaipaisi ollakseni onnellinen, mutta mies haluaa antaa ja saa siitä iloa. Miksi sitä kieltäisin. On kuulemma minun vuoroni olla saava osapuoli. Parisuhteemme on yhä vieläkin yhtä onnellinen kuin alkuaikoina. Tietysti olen ylpeä miehestäni ja onnellinen siitä, että hän nousi jaloilleen. En sitä odottanut tai edellyttänyt, mutta näenhän minä, miten paljon onnellisempi hän nykyään on.
Kuitenkin nyt olen joutunut ikävien juorujen kohteeksi. Uudet tuttavat, jotka eivät tilannettamme tiedä, syyttävät minua palstan nimityksen mukaisesti lompakkoloiseksi. Olen kuulemma iskenyt rikkaan miehen, joka elättää minut. Tuntuu aika epäreilulta. En leveile miehen lahjoilla, en esittele niitä ylpeänä ja nokka pystyssä. Jos saan korun, käytän sitä. Vaatteita ostelen aika paljon uusia (vanhat ovat jo käyttöikänsä päässä). Nämä tuttavat tietävät, että minun palkallani ei tällaista elintasoa pidettäisi, joten automaattisesti minä loisin mieheltäni. Loisinhan minä, tavallaan. Silti. Joudun kohtaamaan tilanteita, joissa ystävikseni kuvittelemani ihmiset eivät enää vastaa puheluihini eivätkä viesteihini. Facebookista on lähtenyt monta "ystävää". Yksi ei edes vastannut tervehdykseeni, kun käveli vastaan. Nämä tilanteet ovat tulleet vastaan vasta, kun ovat nähneet, että saan mieheltäni paljon kaikenlaista. Tuttavuuden alussa ongelmia ei ollut.
En nyt tiedä, miksi tästä avaudun. On paha mieli. Olen kovassa flunssassa kotona ja mieli maassa. Tuntui, että tarvitsee purkautua, koska asia vaivaa minua todella paljon. Koen saavani osakseni epäreilua kohtelua. En edes tiedä, lukeeko tätä kukaan. Tavallaan olisi kai kiva kuulla ehdotuksia, miten tässä tilanteessa kannattaisi toimia, tai vertaistukea vastaavan kaltaisista kokemuksista. En ole yhtään sen tyyppinen ihminen, että menisin suoraan näiden tuttavien puheille korjaamaan heidän käsityksiään. Olen luonteeltani hiljainen ja aika arka.
Miksi tämä edes vaivaa? En tiedä. Eihän sillä pitäisi olla väliä. Minulle vaan on tärkeää, että minusta pidetään. Olen sen luontoinen ihminen. En koe tehneeni mitään väärää, ja silti minua kohdellaan näin. Miten tämän tilanteen tästä sitten korjaisi?
Kommentit (17)
No voi voi, enää puuttuu se kun mies pettää, ottaa ja lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmin sinulla ei ollut mitä kadehtia.
Kukaan ei kadehdi köyhiä.
Se henkilö joka kertoo sinulle näitä "kommentteja", sinun täytyy poistaa lähipiiristäsi.
Jos on sukulainen...kontaktit minimiin.
Ovatko kaikki ystävänne köyhiä?
Ehkä saat uusia ystäviä miehen työn kautta.
No, tuo korjaantuu sillä että etsii itselleen oikeita ystäviä. Tuo porukka, jonka kanssa olet tähän saakka liikkunut ei niitä ole.
No kateellisia vaan. Miksi välität sellaisista sullahan on ihana mies ja parisuhde ja ilmeisesti ihan mukava työkin. Nauti elämästäsi.
Kuten nro 4 sanoi. Varmasti tuntuu ikävältä mutta ihan oikeasti, elämäsi on parempaa kun pääset noista ilkeilijöistä eroon.
Ja ajattele vaikka pariskuntaa, jossa miehellä on aina ollut isommat tulot ja mies on aina maksanut enemmän yhteisistä menoista. Halveksitko itse pariskunnan naista? Toimiiko hän väärin? Ei minusta ainakaan, pikemminkin tuo on hyvin yleistä. Halveksuvatko "kaverisi" tällaisia parisuhteita? Eihän heillä riitä tunnit vuorokaudessa halveksimiseen silloin. Jätä ne omaan arvoonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole lompakkoloinen, olet ansainnut kaiken mitä saat mieheltäsi. Olet ihana ihminen, "ystäväsi" ovat vain kateellisia kun heistä ei olisi ollut elättämään miestä.
He eivät ole olleet oikeita ystäviä. Kun menin varakkaan miehen kanssa naimisiin, ei kukaan ystävistäni ole haukkunut lompakkoloiseksi. Joku tuttava on joskus maininnut, että kyllähän sinun kelpaa kun on tuollainen mies. Joku on ehkä ollut kateellinen siitä kuinka mukava mieheni on ja vielä komeakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia en itse jaksa enää kaverisuhteita, enkä sisaruussuhteita.
Mitään hyvää ei saisi olla, kun kaikki on aina olevinaan muilta jotain pois. Viimeisimpänä kun itselläni tuli mahdollisuus pitää lapsi kotona 3 -vuotiaaksi, kun taas parempituloinen siskoni "joutui" (=ei valmis tinkimään elintasosta) laittamaan lapsen päivähoitoon 10kk iässä, niin kateus otti ja kasvoi huimiin mittoihin. Ensin vihjailtiin pitkään laiskoista kotiäideistä, nyt taas ei puhuta enää laisinkaan.
Tulipa hyvä mieli kun luin aloituksen. Oma toivottomalta tuntuva elämäntilanne ei tunnukaan niin synkältä enää, toivon kipinä nousi. Kiitos. :)
PS. Älä välitä tuollaisista pätkääkään. Älä edes ole tekemisissä jos ei ole pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän erikoisia, tuommoiset "ystävät". Itse en korvaani lotkauttaisi, sillä minulle riittäisi, että minä itse (ja mieheni) tiedämme tilanteen. En koe tarvetta todistella kennellekään, mitään.
Olet ansainnut kaiken vlatavan uurtamisen jälkeen. Älä välitä valheellisista tutuista ja heidän sanomistaan ilkeilyistä. Tarvitset kunnon ystäviä tai edes yhden luottoystävän, joka ei kadehdi sinua. :) Onko sinulla heikko itseluottamus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaiset ovat perikateellinen kansa, siitä tuo "ystäviesi" käytös johtuu... Jos joku ei tahdo olla ystäväsi enää, anna olla ja keskity etsimään uusia parempia ihmissuhteita:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilannehan on äkkiä korjattu, kun otat eron. Ei enää pahaa mieltä ja flunssakin paranee.
Sääliä saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita! Pää pystyyn tyttö ja nauti elämästäsi!
I feel you. Meillä vähän samankaltainen tilanne. Kun aloimme seurustelemaan, miehellä oli muutama kymmenentuhatta ulosotossa velkaa, ja oli jäänyt lähivanhemmaksi kahdelle pienelle lapselle kun lasten äitiä ei enää kiinnostanut äidin virka. Koitti tehdä ylitöitä niin paljon kuin pystyi lasten ehdoilla, jotta saisi velat maksettua ja elinkulut katettua. Eli kädestä suuhun.
Menimme naimisiin, ostin miehen talosta puolikkaan ja otimme yhteisen lainan pankista jolla ulosottovelat kuitattiin ja aloitettiin ns.puhtaalta pöydältä. Otin puolet vastuusta lastenhoidossa jotta mies pääsi aloittamaan ja etenemään paremmin palkattuihin hommiin, laitoin oman työuran jäihin jäädessäni kotiäidiksi yhteisten lapsien synnyttya, jotta mies sai uransa vauhtiin. Tienaa nyt vuositasolla melkein 100 000€ eli mun ei ole taloudellisesti ollut pakko vielä edes mennä töihin. Miehen mielipide on se, että voin palata töihin jos huvittaa, hän elättää meidät joka tapauksessa nyt. Hänen rahat on meidän yhteiset, koska niin on olleet velatkin alusta asti.
Yhteiskunta ja uudet tutut näkee mut nyt kotona loisivana kotiäitinä, joka elelee ja harrastelee mukavasti miehen tienesteillä. Ei se niin haittaa, tosiystävät tietää totuuden.
Tuskin järkevää ratkaisua, mutta itse puhuisin miehelleni, että tuntuu moinen tuntuu pahalta. Oletan, että oma mieheni olisi sen verran pelimies, että kertoisi totuuden sopivassa tilanteessa. En tiedä. Ymmärrän mielipahan täysin.