Äidiksi 42-vuotiaana, mitä mieltä? Kun lapsi on 10v., äiti on 52v. Lapsen teini-ikä edessä.

Lapseni luokalla pahimmat häiriköt on nuorten vanhempien lapsia. Vanhemmat tuntuvat viihtyvän pelikoneilla ja bilettämässä ja lapsille ei ole asetettu mitään rajoja. Nämä lapset aiheuttavat eniten ongelmia koulussa (ja koulun ulkopuolella), kiusaavat ja rettelöivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan niin kuin vanhemmuus olisi vain sitä, että odotat lapsista eroon pääsemistä?

Vanhemmuus on sitä, että jaksaa olla kiinnostunut lapsen asioista. Kuinka moni neli-viisikymppinen äiti jaksaa täysillä vanhemmuutta? Luulisin, että siinä iässä mennään riman alta niin monessa asiassa kuin mahdollista (esim. imettäminen, lapsen hoitaminen kotona jne.) Neli-viisikymppinen on myös täysin kiinni työelämässä. Itse olen vakaasti sitä mieltä että luonnollisin ikä tulla äidiksi, on 25-35 vuotias. Mielestäni on itsekästä tulla vanhemmaksi liian vanhana, koska lapsen kasvattaminen on raskasta puuhaa, ja se on tärkeä tehtävä, joka kestää 18 vuotta!

35 tai 40. Onko siinä suurtakaan eroa?

Eniten kadun elämässäni sitä, etten yrittänyt kolmatta lasta nelikymppisenä. Tuntuu, että monta menetettyä äitiysvuotta jäi elämättä. Olisi ihanaa elää teinin tukena tällä hetkellä.

t.Nainen 56-v

Oikea ikä hankkia lapsia ( naiselle ) on 14 - 19v. Muussa tapauksessa vartalo menee pilalle, kun ei palaudu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä siitä nyt pitäisi olla jos ei ole oma elämä kyseessä? Eikä kaikki mummoudu viisikymppisenä.

Ei tarvitse mummoutua, mutta jokaisella 52-vuotiaalla on vaihdevuosioireet päällä. Ne ja lapsen teini-ikä samaan aikaan ei varmasti ole kenellekään herkkua. Mutta ilmeisesti tällaista ei saisi sanoa ääneen. Aika hirveä yhdistelmä minun mielestäni.

Kolmasosa naisista ei koe minkäänlaisia henkisiä vaihdevuosioireita, kolmasosalla ne ovat lieviä. Ja niiden myös niiden ajankohta vaihtelee suuresti, joten on suurta ja tarkoitushakuista pötyä väittää, että jokaisella 52-vuotiaalla on vaihdevuosioireet päällä.

Kyllä on.

Nainenkin niin tyhmä että tajuaa asian vasta, kun sen itse kokee.

Fyysiset oireet on melko kamalat. Eikä silloin jaksa huolehtia kuin itsestään.

Samaa mieltä. Aivan varmasti on 52-vuotiaalla vaihdevuodet. Ei ehkä ole jokaisellaa 46-vuotiaalla, mutta 52- vuotiaalla kyllä on. Enkä ole koskaan tavannut naista, joka ei ole kokenut koskaan vaihdevuosia. Urbaania legendaa, että joillekin niitä ei tule. Ihan takuuvarmasti tulee, ja et voi sinäkään niiltä välttyä. Vastaile itse tänne sitten uudestaan, kun hikoilet öisin, olet ärtynyt ja väsynyt koko ajan ja kehtaat väittää että pystyt olemaan samanaikaisesti täydellinen äiti.

Ihan takuuvarmasti tulee, kuten murrosikäkin, mutta kaikilla ne ei elämää häiritse sen enempää. Murrosikäisiäkin on erilaisia.

Mitä nuoremmat vanhemmat, sitä enemmän ongelmia. Kokemuksen rintaäänellä sanon. T. Saikulla oleva erkkaope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä siitä nyt pitäisi olla jos ei ole oma elämä kyseessä? Eikä kaikki mummoudu viisikymppisenä.

Ei tarvitse mummoutua, mutta jokaisella 52-vuotiaalla on vaihdevuosioireet päällä. Ne ja lapsen teini-ikä samaan aikaan ei varmasti ole kenellekään herkkua. Mutta ilmeisesti tällaista ei saisi sanoa ääneen. Aika hirveä yhdistelmä minun mielestäni.

Kolmasosa naisista ei koe minkäänlaisia henkisiä vaihdevuosioireita, kolmasosalla ne ovat lieviä. Ja niiden myös niiden ajankohta vaihtelee suuresti, joten on suurta ja tarkoitushakuista pötyä väittää, että jokaisella 52-vuotiaalla on vaihdevuosioireet päällä.

Kyllä on.

Nainenkin niin tyhmä että tajuaa asian vasta, kun sen itse kokee.

Fyysiset oireet on melko kamalat. Eikä silloin jaksa huolehtia kuin itsestään.

Samaa mieltä. Aivan varmasti on 52-vuotiaalla vaihdevuodet. Ei ehkä ole jokaisellaa 46-vuotiaalla, mutta 52- vuotiaalla kyllä on. Enkä ole koskaan tavannut naista, joka ei ole kokenut koskaan vaihdevuosia. Urbaania legendaa, että joillekin niitä ei tule. Ihan takuuvarmasti tulee, ja et voi sinäkään niiltä välttyä. Vastaile itse tänne sitten uudestaan, kun hikoilet öisin, olet ärtynyt ja väsynyt koko ajan ja kehtaat väittää että pystyt olemaan samanaikaisesti täydellinen äiti.

Olen 55 ja ei ole vaihdevuosia. En hikoile eikä ole oireita. Olen hyväntuulinen ihminen, olen aina ollut. En ole koskaan hermostunut helposti.  Lapset 22 ja 18, eikä heilläkään ole pahaa murrosikää ollut. Joten ei ole urbaanilegendaa. Nukun yöni paksun peiton alla  ja makuuhuoneen lämpötila 21-22.  Siitä en sitten tiedä, olenko täydellinen äiti. Parhaani olen yrittänyt ja lapsiani rakastanut yli kaiken. Pitäisikö meidän tavata?

Toivottaisin äidille onnea! Jos lapsi on toivottu, mikä sen ihanampaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinsiivous tuon ikäiselle parempaa hommaa.

Ei kuolemalle ole tiettyä ikää. Myös nuori ihminen voi kuolla. Kuolinsiivous sopii kaiken ikäisille.

Kun olen 42-vuotias lapseni menee kouluun. Minulle tämä ajoitus oli sopiva. Olen ollut lapsen isän kanssa pitkään ja nuoruuden myrskyjen jälkeen parisuhde on vakaa ja tasainen. Ollaan ehditty mennä niin paljon, että uusi elämän vaihe tuntuu hyvältä. Ollaan ehditty tehdä sen verran töitä, että ollaan ihan hyvissä töissä ja talous on kunnossa. Raskaus on ollut helppo ja lasta ei tarvi laittaa heti äitiysloman päätyttyä hoitoon, vaan voidaan olla rauhassa kotona.

Äitini sai parikymppisenä monta lasta, koulut oli aluksi vielä kesken ja sitten oli kiire töihin. Me lapset mentiin hoitoon heti, kun mahdollista. Isä oli hunsvotti ja ero tuli jo reilusti ennen kolmea kymppiä. Koko lapsuus oli päivästä toiseen selviytymistä. Eli ei jäänyt ainakaan minulle kovin ruusuista kuvaa siitä, että lapset hankkii nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan niin kuin vanhemmuus olisi vain sitä, että odotat lapsista eroon pääsemistä?

Vanhemmuus on sitä, että jaksaa olla kiinnostunut lapsen asioista. Kuinka moni neli-viisikymppinen äiti jaksaa täysillä vanhemmuutta? Luulisin, että siinä iässä mennään riman alta niin monessa asiassa kuin mahdollista (esim. imettäminen, lapsen hoitaminen kotona jne.) Neli-viisikymppinen on myös täysin kiinni työelämässä. Itse olen vakaasti sitä mieltä että luonnollisin ikä tulla äidiksi, on 25-35 vuotias. Mielestäni on itsekästä tulla vanhemmaksi liian vanhana, koska lapsen kasvattaminen on raskasta puuhaa, ja se on tärkeä tehtävä, joka kestää 18 vuotta!

Meinaatko, että se jää siihen 18 vuoteen? Oikeesti? Nuorimmainen täyttää tänä vuonna 18 ja kyllä se huolehtiminen ja elättäminen jatkuu edelleen. Tuon ikäiset kun käy vielä koulua. Sen jälkeen pitäisi joku jatkokoulutuspaikkakin saada. Vanhin oli 22 v,  kun muutti kotoa pois.  Vanhin lapsista kun ei olisi edes saanut mitään tukia vanhempien tulojen vuoksi opiskeluihinsa ennen kuin täytti 20 v.  Ja lapsia saadaan, niitä ei tehdä. Joillekin se ikä on 18, joillakin 40.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan niin kuin vanhemmuus olisi vain sitä, että odotat lapsista eroon pääsemistä?

Vanhemmuus on sitä, että jaksaa olla kiinnostunut lapsen asioista. Kuinka moni neli-viisikymppinen äiti jaksaa täysillä vanhemmuutta? Luulisin, että siinä iässä mennään riman alta niin monessa asiassa kuin mahdollista (esim. imettäminen, lapsen hoitaminen kotona jne.) Neli-viisikymppinen on myös täysin kiinni työelämässä. Itse olen vakaasti sitä mieltä että luonnollisin ikä tulla äidiksi, on 25-35 vuotias. Mielestäni on itsekästä tulla vanhemmaksi liian vanhana, koska lapsen kasvattaminen on raskasta puuhaa, ja se on tärkeä tehtävä, joka kestää 18 vuotta!

Lasten hankkiminen on AINA itsekästä, riippumatta minkä ikäisenä lapsensa tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan niin kuin vanhemmuus olisi vain sitä, että odotat lapsista eroon pääsemistä?

Vanhemmuus on sitä, että jaksaa olla kiinnostunut lapsen asioista. Kuinka moni neli-viisikymppinen äiti jaksaa täysillä vanhemmuutta? Luulisin, että siinä iässä mennään riman alta niin monessa asiassa kuin mahdollista (esim. imettäminen, lapsen hoitaminen kotona jne.) Neli-viisikymppinen on myös täysin kiinni työelämässä. Itse olen vakaasti sitä mieltä että luonnollisin ikä tulla äidiksi, on 25-35 vuotias. Mielestäni on itsekästä tulla vanhemmaksi liian vanhana, koska lapsen kasvattaminen on raskasta puuhaa, ja se on tärkeä tehtävä, joka kestää 18 vuotta!

Ajatuksesi kuulostaa oudolta, sillä usein vanhempana äidiksi tai isäksi tulleella on jo omat menot juostu. On aikaa olla läsnä ja vanhempi. Ei meillä ole ainakaan mitään jaksamisongelmia, vaikka nuorimmaisen sainkin 39v. iässä ja mieheni oli silloin 45v.

Olen imettänyt molempia lapsiani kaksi vuotiaaksi asti ja ollut kotihoidontuella täyden ajan.  Se oli mahdollista, koska lainat oli jo maksettu eikä ollut taloudellisia huolia sekä olin ollut vakityössäni jo pitkään. 

Nyt 51v iässäni nuorimmainen on 12v ja vanhempi lapsista 15v. Itse harrastan aktiivisesti liikuntaa ja käyn lasteni kanssa laskettelemassa ja muissa harrastuksissa. 

Itse sain esikoisen 25v ja kuopuksen 41v ja parempi äiti kaikinpuolin olen ollut nyt vanhempana.

Oma äitini sai minut 20v ja isäni oli 18v. Ihan liian nuoria leikkimään kotia. Erosivat kun olin 7v.

Jos hoitaa lapsensa, niin mitä siinä on muilla nokan koputtamista.

Mua eniten ärsyttää toisten ihmisten arvostelu, varsinkin siinä tapauksessa, että asia ei kuulu toisille eikä vaikuta toisten elämään millään tavalla. Joten ihan turha tätä kyseistä asiaa on taivastella.

Itse sain lapseni (vain yksi oma) 24-vuotiaana. Nyt vanhempana ja viisaampana en edelleenkään näe mitään väärää siinä, että ihmiset saavat lapsia eri ikäisinä. Se, että joku on yli 40-vuotias lapsen saadessaan, ei varmasti tee hänestä huonoa vanhempaa. Voisin jopa veikata, että päinvastoin. Tärkeintä on tunnistaa oma jaksaminen. Toiset jaksavat pikkulapsi- tai teiniaikaa vielä 5-kymppisinä, toiset eivät koskaan jaksa huolehtia kuin itsestään, siitäkin vain rimaa hipoen. Melko typerän kuvan antaa itsestään, jos tuomitsee tai arvostelee toisen elämää ja valintoja pelkästään jonkun numeron perusteella. Niin kauan kuin nainen kykenee luonnollisesti raskautumaan, niin kauan se mielestäni on vielä täysin oikein, eikä kenelläkään (paitsi lapsen isällä tietysti) pitäisi olla asiaan mitään sanomista.

Suurin osa täällä nuorista äideistä oikein odottaa, että lapsista pääsee eroon ja elämään OMAA elämää mahdollisimman varhain. Elämä lasten kanssa on koettu raskaaksi ja huonoksi, josta pitää päästä vapaalle. Vasta lasten jälkeen koetaan, että voi tehdä mitä haluaa. Elämä lasten kanssa ei ollutkaan oikeaa elämää. Varttuneet vanhemmat harvoin ajattelevat näin. Lasten kanssa eletään yhdessä sellaista elämää kuin halutaan.

Mä taas ajattelen, että kun mun lapset on aikuisia, niin alan itse olla jo omaisuuteni kartuttanut ja pian eläkeikäinen. Mulla on silloin varaa auttaa asuntojen ostossa ja voin tarjota lomia sekä mahdollisesti hoitaa lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa täällä nuorista äideistä oikein odottaa, että lapsista pääsee eroon ja elämään OMAA elämää mahdollisimman varhain. Elämä lasten kanssa on koettu raskaaksi ja huonoksi, josta pitää päästä vapaalle. Vasta lasten jälkeen koetaan, että voi tehdä mitä haluaa. Elämä lasten kanssa ei ollutkaan oikeaa elämää. Varttuneet vanhemmat harvoin ajattelevat näin. Lasten kanssa eletään yhdessä sellaista elämää kuin halutaan.

Tää tuntuu olevan monen kohdalla niin valitettavan totta. Tunnen useammankin tapauksen, jossa lapset on tehty 25v ja sitten 10 vuotta myöhemmin erottu ja alettu bailaamaan ja matkustelemaan sinkkuporukalla ja siinä välilläkin koko pikkulapsiaika odotettu sitä, että lapsista pääsee ns. eroon. Nyt sitten lapset jatkuvasti isovanhemmilla hoidossa, kun vanhemmat elää menetettyä nuoruutta. Ei tämä toki kaikkiin päde, mutta yhtään vastaavaa tapausta en tunne vanhemmalla iällä lapsensa saaneiden kohdalla, vaan nimenomaan lapset on enemmän läsnä ja mukana vanhempiensa elämässä, eivätkä jatkuvasti vaan tiellä vanhempien toteuttaessa itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan niin kuin vanhemmuus olisi vain sitä, että odotat lapsista eroon pääsemistä?

Vanhemmuus on sitä, että jaksaa olla kiinnostunut lapsen asioista. Kuinka moni neli-viisikymppinen äiti jaksaa täysillä vanhemmuutta? Luulisin, että siinä iässä mennään riman alta niin monessa asiassa kuin mahdollista (esim. imettäminen, lapsen hoitaminen kotona jne.) Neli-viisikymppinen on myös täysin kiinni työelämässä. Itse olen vakaasti sitä mieltä että luonnollisin ikä tulla äidiksi, on 25-35 vuotias. Mielestäni on itsekästä tulla vanhemmaksi liian vanhana, koska lapsen kasvattaminen on raskasta puuhaa, ja se on tärkeä tehtävä, joka kestää 18 vuotta!

Haha! Nauran kuollakseni tätä viestiä. Sain ainokaiseni 43-vuotiaana ja voi rehellisesti sanoa olevani helevetin hyvä äiti. Lapselta ei puutu mitään. On rakkautta, huomiota, huolenpitoa, liikuntaa, keskustelua, kasvatusta, lelua ja vaatetta, tärkeitä ihmisiä ja kavereita. Täysimetin puoli vuotta ja vuoden kokonaisuudessaan. Yövalvomiset meni kun vettä vaan. Kauheasti oletuksia kirjoittajilta, kun itse vähän saatte ikää lisää, huomaatte, että nelikymppisenä nainen on parhaimmillaan. Viisautta, elämänkokemusta ja oikeiden arvojen prioriosintia löytyy. Eikä ole haitaksi sekään, että elintaso usein jo parempi, mikä mahdollistaa monenlaisen tekemisen lapsen kanssa. Omat touhut touhuttu, yliopisto käyty ja uralla edetty, joten nyt voi omistautua lapselle. Eli oleteta niin kamalasti ja aina tuomita muiden ratkaisuja kun ei taustoja tunne.  Äiti voi olla hyvä nuorena tai vanhempana, enemmän persoonasta kiinni. Ihanaa äitiyttä kaikille ja suvaitsevaisuutta!