Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies haluaa lapsen, minä en vieläkään tiedä?
25.03.2018 |
Koko homma lähti siitä, kun kuukautiset oli reilun viikon myöhässä. Viimeisen viiden vuoden aikana olemme käyttäneet ehkäisynä varmoja päiviä ja kondomia tai keskeytettyä sitten lähempänä ovulaatiota. Ilmoitin miehelle tilanteesta ja hän otti asian ihan hyvin vastaan. Vähän liiankin hyvin, sillä hänellä oli hymy herkässä, alkoi halailla todella paljon ja katseessa näki tietynlaista lämpöä. Kun kuukautisia ei siltikään alkanut kuulua, tein raskaustestin, joka näytti negatiivista. Kuukautiset alkoi sitten pari kolme päivää siitä. Tilanne normalisoitui ja mies lopetti nuo ylenpalttiset huomionosoitukset ja keskittyi töihin aikaisempaa ahkerammin. Samalla sitten kyselin mieheltä, kun hänen reaktionsa antoivat ymmärtää, että lapsi olisi ollut jopa toivottu, että mitä hän oikeasti ajattelee. Ei kuitenkaan oikein mihinkään suuntaan halunnut kallistua.
Joka tapauksessa nyt kävi niin, että miehelle syntyi myöhästyneistä kuukautisista jonkinlainen herätys, että hän haluaisi saada minut raskaaksi ja ilmeisesti olisi valmis hankkimaan lähiaikoina lapsia. Suojaamatonta seksiä tuli harrastettua ei-turvallisena aikana, sillä mies aneli, että hän kantaa kyllä vastuun, mikäli tulen raskaaksi.
Suhteen alkuhuumassa yli 15 vuotta sitten halusin lapsia. Ennen miestä ei ollut mitään halua hankkia lapsia. Kuitenkin vuosien saatossa sitä tuli kadotettua nuo vaaleanpunaiset silmälasit ja palasin aikalailla siihen entiseen ajatusmalliin. En ole ahdistunut, jos sattuisin raskautumaan, mutten kokisi saavani lapsiperhearjesta mitään - päinvastoin se veisi loputtomasti energiaa. Toisaalta se, että olisimme kahdestaan lopun ikäämme olisi melko ennalta-arvattavaa ja jatkuisi varmasti samanlaisena kuin se olisi nytkin. Jonkinlaisessa tienhaarassa taidetaan olla ja valintoja varmaan pitäisi tehdä.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Ja niin.. Mietin jopa, että se lapsi olisi hyvä tehdä, kun se on ns. "normaalia" ja koska mieheni olisi todennäköisesti hyvä isä.
Mutta en antanut sen tiedon vaikuttaa siihen epäilevään tunteeseen, joka aina on ollut.
nro.17
Pakko tunnustaa, että valitsin miehen toissijaisesti siksi, koska hän vaikutti hyvältä isäehdokkaalta. Minulle ei ole kenenkään suhteen herännyt aikaisemmin tällaista tunnetta, joten muistutus siitä varmaan häiritsee taustalla. Jos en olisi häntä tavannut, tuskin olisin koskaan harkinnutkaan lapsia. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on ansa. Mies sanoo haluavansa lapsia. Sitten kun se lapsi on siinä, mies ei osallistu sitten mihinkään.
Raadat kotona tehden kaikki kotityöt ja hoidat lapset yksin.Sitten alkaa syyttely ihan ihme asioista, väsyt, ehkä masennut ja miestä ei kiinnosta
Tämä vähän arvelluuttaa, tosin meillä mies tekee enemmän kotitöitä kuin minä. Olen suoranaisesti aika laiska ja väsynyt ilman lapsia. Ap.
Keskustelkaa tosissanne. Jos ihan kumpi vain teistä oikeasti haluaa lapsen, niin vakavasti kannattaisi keskustella erosta jos ette lapsentekoon päädy. Eri asia on jos raskautuminen ei vain onnistu, se on sitten toinen kriisi. Mutta jos ihminen haluaa lapsen, siihen pitäisi antaa mahdollisuus vaikka sitten eron ja uuden parisuhteen kautta, muuten katkeruus tulee olemaan isosti kuvioissa vielä.
Siis onko se miehesi nyt sellaisessa luulossa että sinä haluat joskus lapsia?
Ehkä teidän pitäisi keskustella asiasta ja olisi reilua kertoa miehelle että et niitä lapsia halua.
Mies sitten osaltaan päättää riitätkö sinä ja lapseton elämä hänelle. Onneksi miehillä ei ole kiire joten hän voi myöhemminkin heivata sinut ja perustaa perheen jos haluaa. Naisilla tätä luxusta ei ole.
plew kirjoitti:
Keskustelkaa tosissanne. Jos ihan kumpi vain teistä oikeasti haluaa lapsen, niin vakavasti kannattaisi keskustella erosta jos ette lapsentekoon päädy. Eri asia on jos raskautuminen ei vain onnistu, se on sitten toinen kriisi. Mutta jos ihminen haluaa lapsen, siihen pitäisi antaa mahdollisuus vaikka sitten eron ja uuden parisuhteen kautta, muuten katkeruus tulee olemaan isosti kuvioissa vielä.
Ollaan tästä keskusteltu ajan mittaan tosissaan. Mies on sanonut, että hänelle asia on ihan se ja sama, eikä ole voimakkaasti kumpaankaan suuntaan, kunhan vain saa vanheta minun kanssani. Olen yrittänyt puristaa jotakin vastausta ulos, että kumpaa olisi enemmän, mutta eipä ole vastausta irronnut. Tosiasia on, että nyt alkaa ensimmäistä kertaa näyttää merkkejä siitä, ettei sittenkään ole ihan se ja sama ja tämän kaiken laukaisi se, kun hetki ajateltiin, että olisin raskaana. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis onko se miehesi nyt sellaisessa luulossa että sinä haluat joskus lapsia?
Ehkä teidän pitäisi keskustella asiasta ja olisi reilua kertoa miehelle että et niitä lapsia halua.
Mies sitten osaltaan päättää riitätkö sinä ja lapseton elämä hänelle. Onneksi miehillä ei ole kiire joten hän voi myöhemminkin heivata sinut ja perustaa perheen jos haluaa. Naisilla tätä luxusta ei ole.
Olen sanonut miehille, että tuskin ikinä haluan lapsia, että tästä asiasta on kyllä puhuttu säännöllisin väliajoin eli pitäisi olla mennyt perille. Mutta myös tuo hymy saa epäröimään omia ajatuksia, enkä lopulta itsekään tietä, mikä olisi hyvä ratkaisu. Tottakai haluan mieheni olevan onnellinen, enkä ole aikoihin nähnyt häntä sellaisena. Ap.
Mulla on, ap, aika samat fiilikset.
Olen 34, en ole ikinä kummemmin kokenut haluavani lapsia. Lapsiperheen aikataulutettu, sitova ja rutiininomainen lapsen ehdoilla meneminen, raskaus, synnytys, kotiäitinä oleminen lapsen kanssa ja kaikki se kuulostaa yhtä kiinnostavalta kuin viisaudenhampaan poisto ilman puudutusta.
En oikein jaksa uskoa, että vauva/pikkulapsiaika olisi minulle kovin mielekästä, ja vaatisi ehdottomasti sen, että mies jäisi myös osaksi aikaa kotiin vauvan kanssa ja olisi täysillä mukana. Se ei olisi mikään minun projekti, vaikka minä sen synnytänkin. Metatyö kuuluu isällekin.
Mulle ei myöskään olisi ongelma antaa isän tehdä asioita, en ole kova käestämään tai neuvomaan. Sillähän monet äidit tuntuvat itseään myös kuormittavan, kun isän tapa ei kelpaa. Mulle se ja sama miten tehdään jokin asia, kunhan tehdään.
Sitten taas toisaalta mietityttää, että alanko kaivata perheenjäsentä siinä 40-50v, kun elämällä on tapana hieman hidastua ja miehen kanssa oltu vain kahdestaan koko ajan. Luulen että saatan kaivata ehkä.
En minä nyt sitä lasta kaipaa tähän yhtään, ja optimaalisin tilanne olisi varmaan saada valmiiksi semmoinen about 10v lapsi sitten, kun olen siinä vähän päälle 40v. Mutta pakkohan se on tehdä aiemmin ja kestää pikkulapsivaihe, jos meinaa. Että täysin järkiperustein se tehdään jos tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olette olleet 15 vuotta yhdessä ja harrastaneet 5v keskeytettyjä yhdyntöjä, niin sinä et ole helposti raskautuvaa ihmistyyppiä/miehen spermassa haastetta. Sen nyt ainakin tietää. Todennäköisesti yritys olisi pitänyt jo aloittaa, jos lapsia haluaa ja se kannattaa viimeistään aloittaa nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No totuus on että kenenkään ei pidä uhrata elämäänsä ja jäädä lapsettomaksi jos puoliso ei halua lapsia.
Eikä kenenkään pidä uhrata elämäänsä ja hankkia lapsia, jos puoliso haluaa mutta itse ei.
Eikai tämä mikään kilpailu olekaan? Sehän on selvä, ettei lasten suhteen kannata tehdä lopullisia päätöksiä toista miellyttääkseen. Kumpaankaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhaan mietit. Mies ei edes ole sanonut että haluaisi tenavia, sinä olet päätellyt koko jutun joidenkin naamanilmeiden perusteella??
Jos miehessä ei ole miestä edes tunnustaa haluavansa lasta, miksi sinun pitäisi päätäsi mokomalla vaivata. Taidat pitää sitä aika toopena.
Ihmettelen, että olette olleet 15v yhdessä ja ette kykene keskustelemaan tällaisesta vaan tulkitset miestä hänen eleidensä perusteella? Ei kovin avoin suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olette olleet 15 vuotta yhdessä ja harrastaneet 5v keskeytettyjä yhdyntöjä, niin sinä et ole helposti raskautuvaa ihmistyyppiä/miehen spermassa haastetta. Sen nyt ainakin tietää. Todennäköisesti yritys olisi pitänyt jo aloittaa, jos lapsia haluaa ja se kannattaa viimeistään aloittaa nyt.
Mitä ihmettä nyt taas :D
Keskeytetty on keskeytetty yhdyntä ja jos mies keskeyttää ennen siemensyöksyä, niin siittiöitä ei välttämättä pääse sisään.
Joillakin miehillä siittiöitä voi olla jo touhutipoissa, joillakin ei, ja se ei kerro vielä mitään kyvystä saattaa nainen raskaaksi, tai naisen kyvystä tulla raskaaksi.
Me harrastimme keskeytettyä 10v ilman raskautta, sitten aloitimme yrityksen 35-vuotiaina ja ekasta kierrosta raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on, ap, aika samat fiilikset.
Olen 34, en ole ikinä kummemmin kokenut haluavani lapsia. Lapsiperheen aikataulutettu, sitova ja rutiininomainen lapsen ehdoilla meneminen, raskaus, synnytys, kotiäitinä oleminen lapsen kanssa ja kaikki se kuulostaa yhtä kiinnostavalta kuin viisaudenhampaan poisto ilman puudutusta.
En oikein jaksa uskoa, että vauva/pikkulapsiaika olisi minulle kovin mielekästä, ja vaatisi ehdottomasti sen, että mies jäisi myös osaksi aikaa kotiin vauvan kanssa ja olisi täysillä mukana. Se ei olisi mikään minun projekti, vaikka minä sen synnytänkin. Metatyö kuuluu isällekin.
Mulle ei myöskään olisi ongelma antaa isän tehdä asioita, en ole kova käestämään tai neuvomaan. Sillähän monet äidit tuntuvat itseään myös kuormittavan, kun isän tapa ei kelpaa. Mulle se ja sama miten tehdään jokin asia, kunhan tehdään.
Sitten taas toisaalta mietityttää, että alanko kaivata perheenjäsentä siinä 40-50v, kun elämällä on tapana hieman hidastua ja miehen kanssa oltu vain kahdestaan koko ajan. Luulen että saatan kaivata ehkä.
En minä nyt sitä lasta kaipaa tähän yhtään, ja optimaalisin tilanne olisi varmaan saada valmiiksi semmoinen about 10v lapsi sitten, kun olen siinä vähän päälle 40v. Mutta pakkohan se on tehdä aiemmin ja kestää pikkulapsivaihe, jos meinaa. Että täysin järkiperustein se tehdään jos tehdään.
Olen aikalailla samaa mieltä kanssasi. Tahtoisin myös hypätä tuon vauvavaiheen yli. Kuitenkin lapsen hankkimista ei voi päättää mielestäni järkiperustein, koska siinä ei ole kysymys lainkaan järjestä. Mikäli kaikki ihmiset ajattelisivat järjellä, he nykyaikana varmaankin jättäisivät lisääntymättä. Aikalailla tuo lasten hankkiminen on tunnepitoinen asia. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ihan avoin suhde siinä mielessä, että voidaan sanoa toisillemme mitä tahansa. Miehelle vain ei ole moni asia elämässä "välttämättömyys" ja on ilmeisesti kuvitellut lapsienkin olevan juuri tuohon kategoriaan osuvia. Hän meni harvinaisen tunteelliseksi tämän raskausepäilyn aikaan, mikä on hänelle hyvin epätyypillistä. Ja sen jälkeen on sanonut suoraan mm., ettei lapsien saaminen olisi järkytys, haluaa minut raskaaksi ja olisi vaikka valmis olemaan sitten koti-isänä. Ap.
Kysy mieheltäsi mitä hän on valmis uhraamaan lapsen takia. Voisiko hän olla lapsen pääasiallinen huoltaja?
Jos hän ei ole valmis, tiedät käytännön pyörittämisen kaatuvan sinun päällesi väistämättä.
Alue: Aihe vapaa
Me vain tykätään olla omissa oloissamme. Ei parisuhde varsinaisesti pelastajaa tarvitse. Lapsi varmaan muuttaisi sen kaiken ja tasapaino muuttuisi täysin. Ap.