Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kummasta on lapselle oikeasti pahempaa haittaa: siitä että tukistetaan kerran vai siitä, että laitetaan 10 kertaa yksinään jäähylle?
24.03.2018 |
Tukistus on muutaman sekunnin kestävä ikävä kokemus. 10 kertaa jäähylle laitettaessa lapsi taas kokee toistuvia ja pitkäaikaisia hylkäämisen ja kelpaamattomuuden tunteita.
Mistä johtuu, että näistä vain tukistus on lastensuojeluasia, vaikka todennäköisesti toistuvasta jäähytyksestä on lapselle myös merkittävää haittaa?
Kommentit (74)
Mitä haittaa nahkavyöllä kurittamisessa on, jos ei verille asti kurita ja lapsi on sen ikäinen, että tietää tahallaan tehneensä väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5-vuotias löi minua aamulla, kun kielsin häntä ottamasta likapyykkikorista pikkuhousuja ja sanoin, että hakee kaapista puhtaat. Hänen mielestään kaapissa ei ollut yhtään hyviä pikkareita ja vain ne yhdet tietyt pyykkikorissa olleet olisi kelvannut.
Hän siis löi minua, jolloin tietysti ojensin häntä ettei niin tehdä. Hän löi uudelleen ja otin häntä käsistä kiinni, ja kerroin uudelleen hyvin tiukasti ettei tuollaista tehdä. Ei mitään rauhoittumisen merkkejä. Kerroin, että jos hän vielä kerran lyö, karkkipäivä (joka on tänään) perutaan.
Mikä tässä sitten olisi hyvä metodi? Ei tämä uhkailu kovin järkevää ole, tehokasta ehkä, mutta kuinka kauan? Halatako pitäisi, kun lapsi lyö? Kyllä 5v tietää tasan tarkkaan, ettei ketään saa lyödä vaikka suututtaa. Mikä olisi järkevin tapa hoitaa tällaiset tilanteet? Jäähyä en kannata enkä usko pystyväni hoitamaan sitä johdonmukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Rangaistaanko sua jos näytät tunteesi?
Riippuu miten näytän, tinttaanko kaupan kassaa kun Juhla-Mokka ei ollutkaan tarjouksessa tai potkinko pomon auton paskaksi kun hän siirsi minut epämieluisaan yksikköön. Ei varmaan jos esim. itken, puhun, hymyilen, sanoihan, osoitan elekielellä mieltä.
Mutta vaikka minua rangaistaan niin minusta opettelemassa olevaa lasta ei pidä. Lapselle pitää opettaa että väkivalta ja tuhoaminen ei ole hyväksyttävää "tunteiden näyttämistä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukistamisenkin voi tehdä niin monella tapaa. Pieni nippaisu niskavilloista harkitusti ja vain tosi aiheesta ei mielestäni ole pahasta. Kivittäkää pois, mutta näin itse olen onnistunut kasvattamaan neljä fiksua lasta. Toki puhuminen ja asioista selittäminen ovat ne ykköskeinot, mutta joskus tulee tilanteita joissa yksin nämä keinot ei riitä.
Ihan oikeasti minä provosoidun. Eikö niitä lapsia riittäisi yksi tai kaksi, jos ei osaaminen riitä kasvattamiseen nippailematta.
Onhan minulla joskus ollut vain se yksi lapsi ja hänen kohdallaan toimin aivan samoin. Ja usko tai älä, ei sitä nippailua ole tarvinnut usein tehdä.
Tuo juuri oli pointtini. Jos ei yhden lapsen kanssa pärjää Suomen lain puitteissa, miksi kolme lisää?
Hyvin olen pärjännyt ja lapset menestyneet keskiarvoa paremmin. Enemmän lapset kärsivät siitä että rajoja ei kertakaikkiaan uskalleta vetää. Rajat ja rakkaus, muuta ei tarvi. Nykyään vaan ihmisiltä unohtuu ne rajat.
Kyllä sinultakin näyttävät unohtuvan rajat. Suomen laki kieltää sen nippailusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukistamisenkin voi tehdä niin monella tapaa. Pieni nippaisu niskavilloista harkitusti ja vain tosi aiheesta ei mielestäni ole pahasta. Kivittäkää pois, mutta näin itse olen onnistunut kasvattamaan neljä fiksua lasta. Toki puhuminen ja asioista selittäminen ovat ne ykköskeinot, mutta joskus tulee tilanteita joissa yksin nämä keinot ei riitä.
Ihan oikeasti minä provosoidun. Eikö niitä lapsia riittäisi yksi tai kaksi, jos ei osaaminen riitä kasvattamiseen nippailematta.
Onhan minulla joskus ollut vain se yksi lapsi ja hänen kohdallaan toimin aivan samoin. Ja usko tai älä, ei sitä nippailua ole tarvinnut usein tehdä.
Tuo juuri oli pointtini. Jos ei yhden lapsen kanssa pärjää Suomen lain puitteissa, miksi kolme lisää?
Hyvin olen pärjännyt ja lapset menestyneet keskiarvoa paremmin. Enemmän lapset kärsivät siitä että rajoja ei kertakaikkiaan uskalleta vetää. Rajat ja rakkaus, muuta ei tarvi. Nykyään vaan ihmisiltä unohtuu ne rajat.
Kyllä sinultakin näyttävät unohtuvan rajat. Suomen laki kieltää sen nippailusi.
Voi käydä ulkomailla nippailemassa niin ei tee mitään rikollista. Kuritusmatkailu esim. Viroon on tulevaisuutta.
"Olepas Nico-Jessica kunnolla taas tehdään taas Tallinna-risteily."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
5-vuotias löi minua aamulla, kun kielsin häntä ottamasta likapyykkikorista pikkuhousuja ja sanoin, että hakee kaapista puhtaat. Hänen mielestään kaapissa ei ollut yhtään hyviä pikkareita ja vain ne yhdet tietyt pyykkikorissa olleet olisi kelvannut.
Hän siis löi minua, jolloin tietysti ojensin häntä ettei niin tehdä. Hän löi uudelleen ja otin häntä käsistä kiinni, ja kerroin uudelleen hyvin tiukasti ettei tuollaista tehdä. Ei mitään rauhoittumisen merkkejä. Kerroin, että jos hän vielä kerran lyö, karkkipäivä (joka on tänään) perutaan.
Mikä tässä sitten olisi hyvä metodi? Ei tämä uhkailu kovin järkevää ole, tehokasta ehkä, mutta kuinka kauan? Halatako pitäisi, kun lapsi lyö? Kyllä 5v tietää tasan tarkkaan, ettei ketään saa lyödä vaikka suututtaa. Mikä olisi järkevin tapa hoitaa tällaiset tilanteet? Jäähyä en kannata enkä usko pystyväni hoitamaan sitä johdonmukaisesti.
Lapsi ei lyö siksi, ettei tietäisi ettei saa lyödä. Lapsi lyö, kun tunteenhallintataidot eivät toimi ja tilanteesta ei ole ulospääsyä.
Itse olen tehnyt paljon töitä kiivaan lapsen kanssa. Tilanne pitää katkaista kerta toisensa jälkeen, jotta pikkuhiljaa lapsi itsekin oppii katkaisemaan tilanteen. Niin sanottu kurinpito usein jumittaa lapsen.
Vierailija kirjoitti:
5-vuotias löi minua aamulla, kun kielsin häntä ottamasta likapyykkikorista pikkuhousuja ja sanoin, että hakee kaapista puhtaat. Hänen mielestään kaapissa ei ollut yhtään hyviä pikkareita ja vain ne yhdet tietyt pyykkikorissa olleet olisi kelvannut.
Hän siis löi minua, jolloin tietysti ojensin häntä ettei niin tehdä. Hän löi uudelleen ja otin häntä käsistä kiinni, ja kerroin uudelleen hyvin tiukasti ettei tuollaista tehdä. Ei mitään rauhoittumisen merkkejä. Kerroin, että jos hän vielä kerran lyö, karkkipäivä (joka on tänään) perutaan.
Mikä tässä sitten olisi hyvä metodi? Ei tämä uhkailu kovin järkevää ole, tehokasta ehkä, mutta kuinka kauan? Halatako pitäisi, kun lapsi lyö? Kyllä 5v tietää tasan tarkkaan, ettei ketään saa lyödä vaikka suututtaa. Mikä olisi järkevin tapa hoitaa tällaiset tilanteet? Jäähyä en kannata enkä usko pystyväni hoitamaan sitä johdonmukaisesti.
Meillä on tuittu joka ei rauhoittuisi uhkauksilla, se lähinnä provosoisi häntä. Sit vaan varmistan että hän ei satuta ketään ja annan olla tuittu. "Emma, minä en aio antaa sinun lyödä minua. Minä päästä irti sinun käsistä kun et enää yritä lyödä minua." Myötäävät liikkeet ettei satu. "Emma, minä en anna sinun potkia minua. Jos potkit vielä, minun pitää siirtää sinut toiseen huoneeseen/mennä pois tästä/siirtyä kauemmas. Tulen kyllä takaisin/lähemmäs kun et enää potki."
Näin siis ideaalitilanteessa. Sit oon niitä että marssin pois mitään sanomatta ja lukitsen itseni hetkeksi vessaan etten räjähdä tai pidän käsistä ja sanon "nyt lopetat!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettele parempia kasvatusmetodeja. Kuten halaaminen ja puhuminen ja kertominen, mikä on oikein ja mikä väärin. Hyväksynnän antaminen, kun lapsi toimii oikein.
Kaikenlaisilla sitä lapsia onkin.
Ei itsellä lapsia, mutta miten saat itsesi kasvatettua niin, että kun lapsi esimerkiksi potkii toista (kuten voi käydä), tämä ratkaistaan halaamalla ja lohduttelemalla? En olel niin sees että tuo tulisi siinä vaiheessa edes mieleenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukistamisenkin voi tehdä niin monella tapaa. Pieni nippaisu niskavilloista harkitusti ja vain tosi aiheesta ei mielestäni ole pahasta. Kivittäkää pois, mutta näin itse olen onnistunut kasvattamaan neljä fiksua lasta. Toki puhuminen ja asioista selittäminen ovat ne ykköskeinot, mutta joskus tulee tilanteita joissa yksin nämä keinot ei riitä.
Ihan oikeasti minä provosoidun. Eikö niitä lapsia riittäisi yksi tai kaksi, jos ei osaaminen riitä kasvattamiseen nippailematta.
Onhan minulla joskus ollut vain se yksi lapsi ja hänen kohdallaan toimin aivan samoin. Ja usko tai älä, ei sitä nippailua ole tarvinnut usein tehdä.
Tuo juuri oli pointtini. Jos ei yhden lapsen kanssa pärjää Suomen lain puitteissa, miksi kolme lisää?
Hyvin olen pärjännyt ja lapset menestyneet keskiarvoa paremmin. Enemmän lapset kärsivät siitä että rajoja ei kertakaikkiaan uskalleta vetää. Rajat ja rakkaus, muuta ei tarvi. Nykyään vaan ihmisiltä unohtuu ne rajat.
Miten määrittelet menestyksen? Ovatko lapsesi onnellisia, psyykkisesti terveitä? Onko heillä hyvä itsetunto ja omanarvontunto? Tunnistavatko omat rajansa ja kunnioittavat toisten? Onko heillä rohkeutta olla itselleen lojaaleja silloinkin kuin ympäristö vaatii muuta? Onko heillä kykyä ja taitoa kohdata ja näyttää tunteensa? Vai suorittavatko he kulissi pystyssä koska pettymyksen tuottamisesta seuraa kipua?
Voivathan lapsesi olla hyvinkin onnellisia ja tasapainoisia "nippailustasi" huolimatta (kutsuisitko muuten sitä noin jos se olisi esim. aviomiehen vaimoon kohdistansa viestintää?), mutta tuskin sen ansiosta ja "menestys" kasvatuksen mittarina nostaa aina niskavillat pystyyn. Kokeilkaa onnellisuutta, hyvinvointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä te oikein selitätte.
Se vanhempi on 100% tilanteessa hallinnassa kun se tukistaa riehuvaa pentua.
Kakara hyvin nopeesti oppii että jos meen sylkemään toisen päälle niin saan turpaani.
Jos juoksen ja riehun enkä asetu nukkumaan niin minua tukistetaan. Jatkossa siis asetun ja rauhotun.Se tukistaminen tapahtuu vain kerran ja sillä se lapsi oppii ja uskoo.. Yks tukistus riittää siihen että lapselle menee kaiken sen ADHD:n läpi perille.
Ja nyt ei olevinaan sais edes jäähylle laittaa?
Pitäiskö vankilatkin kieltää kun tuollanen sellissä jäähy on niin julmaa kun ei sitä lapsellekkaan saa tehdä.
Lapsi oppii vain että rauhoittumalla hiukset ei lähde pääsyä mutta ei sitä miksi oikeasti pitää rauhoittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukistamisenkin voi tehdä niin monella tapaa. Pieni nippaisu niskavilloista harkitusti ja vain tosi aiheesta ei mielestäni ole pahasta. Kivittäkää pois, mutta näin itse olen onnistunut kasvattamaan neljä fiksua lasta. Toki puhuminen ja asioista selittäminen ovat ne ykköskeinot, mutta joskus tulee tilanteita joissa yksin nämä keinot ei riitä.
Ihan oikeasti minä provosoidun. Eikö niitä lapsia riittäisi yksi tai kaksi, jos ei osaaminen riitä kasvattamiseen nippailematta.
Onhan minulla joskus ollut vain se yksi lapsi ja hänen kohdallaan toimin aivan samoin. Ja usko tai älä, ei sitä nippailua ole tarvinnut usein tehdä.
Tuo juuri oli pointtini. Jos ei yhden lapsen kanssa pärjää Suomen lain puitteissa, miksi kolme lisää?
Hyvin olen pärjännyt ja lapset menestyneet keskiarvoa paremmin. Enemmän lapset kärsivät siitä että rajoja ei kertakaikkiaan uskalleta vetää. Rajat ja rakkaus, muuta ei tarvi. Nykyään vaan ihmisiltä unohtuu ne rajat.
Miten määrittelet menestyksen? Ovatko lapsesi onnellisia, psyykkisesti terveitä? Onko heillä hyvä itsetunto ja omanarvontunto? Tunnistavatko omat rajansa ja kunnioittavat toisten? Onko heillä rohkeutta olla itselleen lojaaleja silloinkin kuin ympäristö vaatii muuta? Onko heillä kykyä ja taitoa kohdata ja näyttää tunteensa? Vai suorittavatko he kulissi pystyssä koska pettymyksen tuottamisesta seuraa kipua?
Voivathan lapsesi olla hyvinkin onnellisia ja tasapainoisia "nippailustasi" huolimatta (kutsuisitko muuten sitä noin jos se olisi esim. aviomiehen vaimoon kohdistansa viestintää?), mutta tuskin sen ansiosta ja "menestys" kasvatuksen mittarina nostaa aina niskavillat pystyyn. Kokeilkaa onnellisuutta, hyvinvointia.
Noin 3/4:aa suomalaisista lienee nippailtu lapsena. Toisin sanoen he ovat:
- onnettomia ja mielisairaita
- vailla itsetuntoa ja omanarvontuntoa
- kykenemättömiä tunnistamaan omia ja muiden rajoja
- kykenemättömiä olemaan lojaaleja itselleen
- kyvyttömiä kohtaamaan ja näyttämään tunteitaan
- epäsairaita suorittajia joita koko ajan pelottaa fyysinen kipu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hauska kun nämä (lapsettomat) lasten kasvatuksen ammattilaiset kertovat näitä halaile, kuuntele, juttele, rakasta -ohjeita, jotka vaativat aivan tajuttomasti aikaa ja tilaa. Olisi kiva nähdä miten LTO Nina 26v., jolla on aamulla kiukutteleva lapsi joka pitää viedä hoitoon ja silti töihin pitäisi ehtiä ajoissa (pomo huomauttanut jo pariin kertaa) pärjää ohjeidensa kanssa. Saattaisi teoria muutaman kerran lentää romukoppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5-vuotias löi minua aamulla, kun kielsin häntä ottamasta likapyykkikorista pikkuhousuja ja sanoin, että hakee kaapista puhtaat. Hänen mielestään kaapissa ei ollut yhtään hyviä pikkareita ja vain ne yhdet tietyt pyykkikorissa olleet olisi kelvannut.
Hän siis löi minua, jolloin tietysti ojensin häntä ettei niin tehdä. Hän löi uudelleen ja otin häntä käsistä kiinni, ja kerroin uudelleen hyvin tiukasti ettei tuollaista tehdä. Ei mitään rauhoittumisen merkkejä. Kerroin, että jos hän vielä kerran lyö, karkkipäivä (joka on tänään) perutaan.
Mikä tässä sitten olisi hyvä metodi? Ei tämä uhkailu kovin järkevää ole, tehokasta ehkä, mutta kuinka kauan? Halatako pitäisi, kun lapsi lyö? Kyllä 5v tietää tasan tarkkaan, ettei ketään saa lyödä vaikka suututtaa. Mikä olisi järkevin tapa hoitaa tällaiset tilanteet? Jäähyä en kannata enkä usko pystyväni hoitamaan sitä johdonmukaisesti.
Lapsi ei lyö siksi, ettei tietäisi ettei saa lyödä. Lapsi lyö, kun tunteenhallintataidot eivät toimi ja tilanteesta ei ole ulospääsyä.
Itse olen tehnyt paljon töitä kiivaan lapsen kanssa. Tilanne pitää katkaista kerta toisensa jälkeen, jotta pikkuhiljaa lapsi itsekin oppii katkaisemaan tilanteen. Niin sanottu kurinpito usein jumittaa lapsen.
Eli käytännössä miten? Mitä ihan konkreettisesti pitäisi sanoa ja tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hauska kun nämä (lapsettomat) lasten kasvatuksen ammattilaiset kertovat näitä halaile, kuuntele, juttele, rakasta -ohjeita, jotka vaativat aivan tajuttomasti aikaa ja tilaa. Olisi kiva nähdä miten LTO Nina 26v., jolla on aamulla kiukutteleva lapsi joka pitää viedä hoitoon ja silti töihin pitäisi ehtiä ajoissa (pomo huomauttanut jo pariin kertaa) pärjää ohjeidensa kanssa. Saattaisi teoria muutaman kerran lentää romukoppaan.
Lastenkasvatus vaatii uskomattoman paljon aikaa ja tilaa, jos sen meinaa tehdä hyvin. En ole edes lastentarhanopettaja, mutta lyömättä olen tähän saakka pärjännyt. Kun vielä osaisin hanskata kiireiset aamut lempeästi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukistamisenkin voi tehdä niin monella tapaa. Pieni nippaisu niskavilloista harkitusti ja vain tosi aiheesta ei mielestäni ole pahasta. Kivittäkää pois, mutta näin itse olen onnistunut kasvattamaan neljä fiksua lasta. Toki puhuminen ja asioista selittäminen ovat ne ykköskeinot, mutta joskus tulee tilanteita joissa yksin nämä keinot ei riitä.
Ihan oikeasti minä provosoidun. Eikö niitä lapsia riittäisi yksi tai kaksi, jos ei osaaminen riitä kasvattamiseen nippailematta.
Onhan minulla joskus ollut vain se yksi lapsi ja hänen kohdallaan toimin aivan samoin. Ja usko tai älä, ei sitä nippailua ole tarvinnut usein tehdä.
Tuo juuri oli pointtini. Jos ei yhden lapsen kanssa pärjää Suomen lain puitteissa, miksi kolme lisää?
Hyvin olen pärjännyt ja lapset menestyneet keskiarvoa paremmin. Enemmän lapset kärsivät siitä että rajoja ei kertakaikkiaan uskalleta vetää. Rajat ja rakkaus, muuta ei tarvi. Nykyään vaan ihmisiltä unohtuu ne rajat.
Miten määrittelet menestyksen? Ovatko lapsesi onnellisia, psyykkisesti terveitä? Onko heillä hyvä itsetunto ja omanarvontunto? Tunnistavatko omat rajansa ja kunnioittavat toisten? Onko heillä rohkeutta olla itselleen lojaaleja silloinkin kuin ympäristö vaatii muuta? Onko heillä kykyä ja taitoa kohdata ja näyttää tunteensa? Vai suorittavatko he kulissi pystyssä koska pettymyksen tuottamisesta seuraa kipua?
Voivathan lapsesi olla hyvinkin onnellisia ja tasapainoisia "nippailustasi" huolimatta (kutsuisitko muuten sitä noin jos se olisi esim. aviomiehen vaimoon kohdistansa viestintää?), mutta tuskin sen ansiosta ja "menestys" kasvatuksen mittarina nostaa aina niskavillat pystyyn. Kokeilkaa onnellisuutta, hyvinvointia.
Noin 3/4:aa suomalaisista lienee nippailtu lapsena. Toisin sanoen he ovat:
- onnettomia ja mielisairaita
- vailla itsetuntoa ja omanarvontuntoa
- kykenemättömiä tunnistamaan omia ja muiden rajoja
- kykenemättömiä olemaan lojaaleja itselleen
- kyvyttömiä kohtaamaan ja näyttämään tunteitaan
- epäsairaita suorittajia joita koko ajan pelottaa fyysinen kipu
Suuri osa nuorista mt-tapauksista on minun mielestäni kylläkin näitä vapaan kasvatuksen lapsia, joilla ei ole mitään hahmotuskykyä siitä miten ihmisten välinen vuorovaikutus yhteiskunnassa oikeasti toimii. Joutuuhan aikuinenkin vankilaan jos pe*seilee vaikka kukaan ei ole selittämässä ja pitämässä kädestä kiinni, että soosoo ei noin saa tehdä siksi kuin...Tai jos avaa suunsa väärälle tyypille snägärin jonossa voi tulla turpiin. Ihan perusjuttuja, jotka pitää oppia ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5-vuotias löi minua aamulla, kun kielsin häntä ottamasta likapyykkikorista pikkuhousuja ja sanoin, että hakee kaapista puhtaat. Hänen mielestään kaapissa ei ollut yhtään hyviä pikkareita ja vain ne yhdet tietyt pyykkikorissa olleet olisi kelvannut.
Hän siis löi minua, jolloin tietysti ojensin häntä ettei niin tehdä. Hän löi uudelleen ja otin häntä käsistä kiinni, ja kerroin uudelleen hyvin tiukasti ettei tuollaista tehdä. Ei mitään rauhoittumisen merkkejä. Kerroin, että jos hän vielä kerran lyö, karkkipäivä (joka on tänään) perutaan.
Mikä tässä sitten olisi hyvä metodi? Ei tämä uhkailu kovin järkevää ole, tehokasta ehkä, mutta kuinka kauan? Halatako pitäisi, kun lapsi lyö? Kyllä 5v tietää tasan tarkkaan, ettei ketään saa lyödä vaikka suututtaa. Mikä olisi järkevin tapa hoitaa tällaiset tilanteet? Jäähyä en kannata enkä usko pystyväni hoitamaan sitä johdonmukaisesti.
Lapsi ei lyö siksi, ettei tietäisi ettei saa lyödä. Lapsi lyö, kun tunteenhallintataidot eivät toimi ja tilanteesta ei ole ulospääsyä.
Itse olen tehnyt paljon töitä kiivaan lapsen kanssa. Tilanne pitää katkaista kerta toisensa jälkeen, jotta pikkuhiljaa lapsi itsekin oppii katkaisemaan tilanteen. Niin sanottu kurinpito usein jumittaa lapsen.
Eli käytännössä miten? Mitä ihan konkreettisesti pitäisi sanoa ja tehdä?
"Oikea" tapa lienee sellainen jossa lasta kannustetaan verbaalisesti ilmaisemaan ärtymyksensä syy. Eli sanot lapselle, että jos sinua harmittaa kun lempipikkarit on pesussa niin voit sanoa sen ääneen lyömisen sijasta vaikka sille ei juuri nyt voi mitään.
Juuri sellaista asioiden jauhamista ilman ratkaisumahdollisuutta. Joka on monesti ongelmana miehen ja naisen välisessä kommunikaatiossa. Nainen valittaa ja mies yrittää ehdottaa ratkaisu valittamisen lopettamiseksi vaikka nainen haluaa vain purkaa pettymyksensä ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukistamisenkin voi tehdä niin monella tapaa. Pieni nippaisu niskavilloista harkitusti ja vain tosi aiheesta ei mielestäni ole pahasta. Kivittäkää pois, mutta näin itse olen onnistunut kasvattamaan neljä fiksua lasta. Toki puhuminen ja asioista selittäminen ovat ne ykköskeinot, mutta joskus tulee tilanteita joissa yksin nämä keinot ei riitä.
Ihan oikeasti minä provosoidun. Eikö niitä lapsia riittäisi yksi tai kaksi, jos ei osaaminen riitä kasvattamiseen nippailematta.
Onhan minulla joskus ollut vain se yksi lapsi ja hänen kohdallaan toimin aivan samoin. Ja usko tai älä, ei sitä nippailua ole tarvinnut usein tehdä.
Tuo juuri oli pointtini. Jos ei yhden lapsen kanssa pärjää Suomen lain puitteissa, miksi kolme lisää?
Hyvin olen pärjännyt ja lapset menestyneet keskiarvoa paremmin. Enemmän lapset kärsivät siitä että rajoja ei kertakaikkiaan uskalleta vetää. Rajat ja rakkaus, muuta ei tarvi. Nykyään vaan ihmisiltä unohtuu ne rajat.
Miten määrittelet menestyksen? Ovatko lapsesi onnellisia, psyykkisesti terveitä? Onko heillä hyvä itsetunto ja omanarvontunto? Tunnistavatko omat rajansa ja kunnioittavat toisten? Onko heillä rohkeutta olla itselleen lojaaleja silloinkin kuin ympäristö vaatii muuta? Onko heillä kykyä ja taitoa kohdata ja näyttää tunteensa? Vai suorittavatko he kulissi pystyssä koska pettymyksen tuottamisesta seuraa kipua?
Voivathan lapsesi olla hyvinkin onnellisia ja tasapainoisia "nippailustasi" huolimatta (kutsuisitko muuten sitä noin jos se olisi esim. aviomiehen vaimoon kohdistansa viestintää?), mutta tuskin sen ansiosta ja "menestys" kasvatuksen mittarina nostaa aina niskavillat pystyyn. Kokeilkaa onnellisuutta, hyvinvointia.
Noin 3/4:aa suomalaisista lienee nippailtu lapsena. Toisin sanoen he ovat:
- onnettomia ja mielisairaita
- vailla itsetuntoa ja omanarvontuntoa
- kykenemättömiä tunnistamaan omia ja muiden rajoja
- kykenemättömiä olemaan lojaaleja itselleen
- kyvyttömiä kohtaamaan ja näyttämään tunteitaan
- epäsairaita suorittajia joita koko ajan pelottaa fyysinen kipu
Eeeei... juurihan sanoin että voivat olla kasassa nippailusta huolimatta. Mutta oleellista on se ovatko. Kyseenalaistin sen mitä on lasten "menestys" ja onko se todiste "nippailun" eli hiuksista vetäen kivun tuottamisen eduista.
Lisäksi kasvatus tapahtuu aina ympäristössä. Vaikka joskus ennen muinoin lapset ovat saaneet puhua vain puhuteltaessa, ja silloinkin tarkoin säännöin, niin jos jotakuta kasvatettaisiin sillä otteella nyky-yhteiskunnassa niin ei se häntä terveeseen suuntaan veisi koska aika on toinen.
Mä en ymmärrä tuota että halaus olisi muka jotenkin huono vaihtoehto reagoida, jos lapsi on tehnyt väärin. Ottamalla lapsen syliinsä paitsi estää häntä jatkamasta pahantekoa, saa hänen huomionsa ja tuo tilanteeseen sekä turvallisuuden tunnetta että sopivasti epämukavuutta, jos sylistä ei noin vain pääsekään pois ennen kuin asia on tullut selväksi. Voi samaan aikaan osoittaa lapselle sekä välittämistä, että rankaisua. Toimii miljoona kertaa paremmin kuin jotkut tukistukset ja jäähyt.
Vierailija kirjoitti:
Tukistamalla on suomen sotaveteraanitkin kasvatettu.
Oikeita miehiä niistä tuli. Ei ole niinkuin tämä nykyajan vässykkäsukupolvi joita ei ole koskaan lapsuudessa kuritettu ja ovat saaneet riehua ja tehdä ihan mitä lystää.Minä tukistan lapsiani ja heistä kasvaa parempia kun teidän lapsistanne.
Aamen! Minä myös.
Alue: Aihe vapaa
Hyvin olen pärjännyt ja lapset menestyneet keskiarvoa paremmin. Enemmän lapset kärsivät siitä että rajoja ei kertakaikkiaan uskalleta vetää. Rajat ja rakkaus, muuta ei tarvi. Nykyään vaan ihmisiltä unohtuu ne rajat.