Sosionomin huoli: päiväkodit tekevät liian vähän lasuja
Useimmilla päiväkodeilla on nykyäänkin se käsitys, että lasu tulee tehdä vasta sitten, kun lapsen ja perheen ongelmat ovat kasvaneet todella suuriksi. Päiväkodit harvoin tuntevat lastensuojelun palveluprosessia ja varhaisen puuttumisen mallia.
Jo lastensuojelulaki velvoittaa päiväkodit ilmoittamaan huolenaiheista lastensuojeluun, mutta käytännössä tämä on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Monista päiväkodeista tulee todella vähän lasuja, kenties jopa vain muutama lasu per vuosikymmen. Tämä siitä huolimatta, että käytännössä huoli herää jokaisessa ryhmässä useita kertoja monen lapsen kohdalla joka vuosi. Lastensuojelun tietoon päätyvien huolenaiheiden määrä on siis vain korkeintaan muutama prosentti(!) siitä mitä sen sekä lain että palvelumallin mukaan tulisi olla.
Kommentit (73)
Ymmärrän kyllä varhaisen puuttumisen ja tuen merkityksen, mutta eikö ole muita keinoja kuin lasu? Lasulla voidaan pahimmassa tapauksessa vain vaikeuttaa vanhempien ja päiväkodin välistä vuorovaikutusta, jopa jumiuttaa se kun vanhemmat nousee puolustuskannalle. Lasulla on huono kaiku monen korvissa.
Lapsestamme tehtiin lasu, koska lapsi ei ollut koskaan aamullahoidossa. Juuri silloin oli sosionomien mielestä se tärkein varhaiskasvatushetki, josta ei saanut olla pois. Toisaalta lapsen hoitopäivä ei saanut olla yli 10 tuntia, siitä tuli lasu.
Meillä isä meni töihin klo 8, äiti klo 11 ja vein lapsen hoitoon suoraa lounaalle. Mies haki lapsen klo 17, joten 9 tunnin hoitopäivän sijaan tunteja oli vain 6. me tyhmät luulimme, että se on 1v 3kk ikäiselle hyvä juttu, päiväkodissa oltiin sitä mieltä, että lapsi hoitoon klo 8 ja pois hoidosta klo 14, kyllä vanhempien pitää sen verran joustaa.
Vaikea kuvitella, että päiväkodissa olisi kovnkaan paljon lasun vaativia perheitä. Ihan noin näppituntumalla ajateltuna sillä todellakaan moni edes psykiatrisen hoidon piirissä oleva perhe ei ole lastensuojelun asiakas. Tiedä sitten pitäisikö...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä aiheista se huoli sitten herää, mutta ei lasua tehdä?
Esimerkiksi ujo lapsi, joka ei tule toimeen muiden kanssa.
Entä jos ongelma onkin muut, jotka eivät tule toimeen ujon kanssa?
Aloitus lienee trolli, mutta taustalla on ihan oikea dilemma. Vanhemmat ja maallikot ylipäätään ajattelevat, että lastensuojelu on kuin nelonen todistuksessa: se tulee jos ei osaa tai viitsi tehdä riittävästi. Ammattilaisille se taas on kuin improbatur: se tulee tietylle prosenttiosuudelle, ja ammatin haaste on löytää ne eniten apua tarvitsevat tyypit.
Ihan ekana pitää totta kai kysyä, miten näitä näkemyksiä voitaisiin lähentää.
Miksi kukaan ei kyseenalaista päiväkodin meininkejä! Siellä on liian suuret lapsiryhmät jonka laki vieläpä sallii, on korkeat desibelit, on ruokaa joka ei ole läheskään aina edes terveellistä (valmis eineksiä) ja sitä on vain syötävä, jos ei syö lähtee kotiin ilmoitus että lapsi ei suostu syömään sitä (pas...kaa). Ei ymmärretä ujoa ja arkaa lasta, eihän kaikki aikuisetkaan ole ulospäinsuuntautuneita hölöttäjiä.
Kyllähän tuo pitäisi tehdä, varsinkin jos on selvästi lakia rikottu. Esim. jos 5 vuotias kertoo pelanneensa gta:ta tai muita aikuisten pelejä. Tai jos lapsi kertoo saaneensa tukkapöllyä/piiskaa. Näistä ei kuitenkaan tehdä lasua, kaikki tällaiset menee esimiehen kautta ja hän voi kieltää lasun tekemisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä aiheista se huoli sitten herää, mutta ei lasua tehdä?
Esimerkiksi ujo lapsi, joka ei tule toimeen muiden kanssa.
Tai lapsi jonka perheessä on todennäköisesti puutteellinen kommunikaatio lasten ja vanhempien välillä.
Tai lapsi jonka vanhemmat ovat rasittuneen ja alakuloisen oloisia.
Tai lapsi jota todennäköisesti esim. retuutetaan kotona tai annetaan tukkapöllyä.
Tai lapsi jonka vanhemmat luultavasti ovat syrjäytyneitä tai jotenkin sairaita.
Saako kaikki silti automaattisesti apua tilanteisiinsa lasun seurauksena? Esim.sairas tai syrjäytynyt vanhempi, mitä lasun tekeminen auttaa? Monesti vika on rakenteissa ja ympäristössä, joillekin asioille ei vaan voi mitään. Loputtomasti ei ole rahaa ihmisten auttamiseen. Tai varmaan olisi, mutta rahoja ei kohdenneta oikein. Yleensä ongelmien syy on vanhemmissa ja heille ei ikävä kyllä ole apuja tarjolla, jollei ole varaa mennä yksityiselle esim.terapiaan. Mitäpä sinä sille voit, jos joku on köyhä ja kipeä ja lapsi elää sellaisessa perheessä? Kaikille ei vaan voida luoda ihanteellisia kasvuoloja. Mutta voit auttaa kasvattamalla lapsia tasa-arvoon ja tätä kautta vähentämällä eriarvoistuniskehitystä yhteiskunnassa, kun nuorten ihmistaimien asenteisiin vaikutetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella, että päiväkodissa olisi kovnkaan paljon lasun vaativia perheitä. Ihan noin näppituntumalla ajateltuna sillä todellakaan moni edes psykiatrisen hoidon piirissä oleva perhe ei ole lastensuojelun asiakas. Tiedä sitten pitäisikö...?
Aika usein on. Useimmiten väkivaltaa kotona tai vanhempien päihdeongelma. t: sossu
Vierailija kirjoitti:
Lapsestamme tehtiin lasu, koska lapsi ei ollut koskaan aamullahoidossa. Juuri silloin oli sosionomien mielestä se tärkein varhaiskasvatushetki, josta ei saanut olla pois. Toisaalta lapsen hoitopäivä ei saanut olla yli 10 tuntia, siitä tuli lasu.
Meillä isä meni töihin klo 8, äiti klo 11 ja vein lapsen hoitoon suoraa lounaalle. Mies haki lapsen klo 17, joten 9 tunnin hoitopäivän sijaan tunteja oli vain 6. me tyhmät luulimme, että se on 1v 3kk ikäiselle hyvä juttu, päiväkodissa oltiin sitä mieltä, että lapsi hoitoon klo 8 ja pois hoidosta klo 14, kyllä vanhempien pitää sen verran joustaa.
Meillä nelivuotias vietiin lounaalle ja haettiin pihalta 16.30. Eikä se ollut kellekään ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Lapsestamme tehtiin lasu, koska lapsi ei ollut koskaan aamullahoidossa. Juuri silloin oli sosionomien mielestä se tärkein varhaiskasvatushetki, josta ei saanut olla pois. Toisaalta lapsen hoitopäivä ei saanut olla yli 10 tuntia, siitä tuli lasu.
Meillä isä meni töihin klo 8, äiti klo 11 ja vein lapsen hoitoon suoraa lounaalle. Mies haki lapsen klo 17, joten 9 tunnin hoitopäivän sijaan tunteja oli vain 6. me tyhmät luulimme, että se on 1v 3kk ikäiselle hyvä juttu, päiväkodissa oltiin sitä mieltä, että lapsi hoitoon klo 8 ja pois hoidosta klo 14, kyllä vanhempien pitää sen verran joustaa.
Nuo hoitoaikaväännöt ovat niin tuttuja. Meillä molemmilla vanhemmilla on iltapainotteinen työ, ja sen käsittäminen tuntuu olevan melkein ylivoimaista.
Tosin lasua ei ole kukaan tehnyt, mutta on hymähdelty, että olisiko vuorohoito parempi paikka. Vaikka aina on lapset haettu aukioloaikojen puitteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä aiheista se huoli sitten herää, mutta ei lasua tehdä?
Esimerkiksi ujo lapsi, joka ei tule toimeen muiden kanssa.
Tai lapsi jonka perheessä on todennäköisesti puutteellinen kommunikaatio lasten ja vanhempien välillä.
Tai lapsi jonka vanhemmat ovat rasittuneen ja alakuloisen oloisia.
Tai lapsi jota todennäköisesti esim. retuutetaan kotona tai annetaan tukkapöllyä.
Tai lapsi jonka vanhemmat luultavasti ovat syrjäytyneitä tai jotenkin sairaita.
Ainoa noista, minkä vuoksi näen syytä tehdä lastensuojeluilmoituksen suht nopeasti, on kolmas kohta, ja silloinkin vain kun minulla on aivan selvä syy olettaa että näin tapahtuu. Esimerkiksi, että olen itse nähnyt näin tapahtuvan tai lapsi siitä minulle kertoisi. Tämänkin jälkeen ensin puhuisin vanhempien kanssa.
Nuo kaikki muut ovat sellaisia, että päivähoidon pitäisi ottaa ne ensisijaisesti muilla tavoin esille ensin. Ja en kyllä edes ymmärrä mitä tarkoittaa, että vanhemmat ovat "luultavasti syrjäytyneitä", enkä kyllä pidä syrjäytymistä lasuasiana, vaan sellaisena asiana, että päivähoito itsessään tarjoaa jo siihen jotain tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä aiheista se huoli sitten herää, mutta ei lasua tehdä?
Esimerkiksi ujo lapsi, joka ei tule toimeen muiden kanssa.
Entä toisia pureva ja lyövä lapsi? Eli ottaa kontaktia mutta ikävällä tavalla, vie lelut, etuilee tönii? Eikö näistä tehdä ilmoitusta.
Se ujo lapsi voi ottaa kauniisti huomaamattomasti kontaktia, esim hymyillä antaa lelun tai keinuvuoron. Tuikea hoitaja ei ehkä huomaa, kun se on niin hienovaraista.
Vierailija kirjoitti:
Lapsestamme tehtiin lasu, koska lapsi ei ollut koskaan aamullahoidossa. Juuri silloin oli sosionomien mielestä se tärkein varhaiskasvatushetki, josta ei saanut olla pois. Toisaalta lapsen hoitopäivä ei saanut olla yli 10 tuntia, siitä tuli lasu.
Meillä isä meni töihin klo 8, äiti klo 11 ja vein lapsen hoitoon suoraa lounaalle. Mies haki lapsen klo 17, joten 9 tunnin hoitopäivän sijaan tunteja oli vain 6. me tyhmät luulimme, että se on 1v 3kk ikäiselle hyvä juttu, päiväkodissa oltiin sitä mieltä, että lapsi hoitoon klo 8 ja pois hoidosta klo 14, kyllä vanhempien pitää sen verran joustaa.
Ei voi olla totta mistä on voitu lasu tehdä! 6h päiväkotipäivä mielestäni on ollut hyvä juttu tuon ikäiselle lapselle ja on lapsi saanut olla kotona rauhallisen aamun. Nyt menee ihan yli noiden sosionomien näkemykset! Mites perheet, joissa lapsi kotihoidossa 3v....
Lapset kerkiää saamaan sosiaalisia kontakteja myöhäisemmälläkin iällä kuin tuo 1v3kk! Sen ikäiselle perustarpeet ja turvallinen ympäristö ja turvallinen aikuinen on tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo pitäisi tehdä, varsinkin jos on selvästi lakia rikottu. Esim. jos 5 vuotias kertoo pelanneensa gta:ta tai muita aikuisten pelejä. Tai jos lapsi kertoo saaneensa tukkapöllyä/piiskaa. Näistä ei kuitenkaan tehdä lasua, kaikki tällaiset menee esimiehen kautta ja hän voi kieltää lasun tekemisen.
On huolestuttavaa, että niiden harvalla varhaiskasvatuksen johtajalla on sosiaalialan tuntemusta. Jatkossa sosionomien reitti varhaiskasvatuksen johtajiksi aiotaan jopa kokonaan tukkia poistamalla heiltä lastentarhanopettajan pätevyys.
Esim. juuri tuo gta-peli on hyvä esimerkki siitä miten lapsen etu laiminlyödään. Pelin sisältämä väkivalta on sitä tasoa, että se vaikuttaa huomattavasti päiväkoti-ikäisen lapsen käytökseen ja maailmankuvaan, mutta tästä huolimatta asiaan jätetään puuttumatta.
Joo totta. Kiintiölasut käyttöön. Jos ei havaita oikeaa avuntarvetta, niin valitaan porukasta kaksi perhettä joiden lapsilla on siniset lapaset. Jokaisesta 24 lapsen ryhmästä 2 lasua vireille vuodessa ja pienten 12 lapsen ryhmästä 1 lasu/vuosi. Sosionomit nousuun! Eikun...
t. lastenhoitaja, tuleva sosionomi
Minä kyllä suuresti ihmettelen mistä oikein juontaa juurensa se että jos on ujo ja arja lapsi, se on jotenkin kummallista ja hälyyttävää. Tähän on saatava asennemuutos! Meidän yhteiskuntamme tulee alkaa arvostaa ja hyväksyä ujoja ja arkoja ihmisiä. He ovat monesti paljon huomioonottavaisempia kuin jotkut rohkeat ja vilkkaat (heitäkään nyt enempää tässä arvioimatta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo pitäisi tehdä, varsinkin jos on selvästi lakia rikottu. Esim. jos 5 vuotias kertoo pelanneensa gta:ta tai muita aikuisten pelejä. Tai jos lapsi kertoo saaneensa tukkapöllyä/piiskaa. Näistä ei kuitenkaan tehdä lasua, kaikki tällaiset menee esimiehen kautta ja hän voi kieltää lasun tekemisen.
On huolestuttavaa, että niiden harvalla varhaiskasvatuksen johtajalla on sosiaalialan tuntemusta. Jatkossa sosionomien reitti varhaiskasvatuksen johtajiksi aiotaan jopa kokonaan tukkia poistamalla heiltä lastentarhanopettajan pätevyys.
Esim. juuri tuo gta-peli on hyvä esimerkki siitä miten lapsen etu laiminlyödään. Pelin sisältämä väkivalta on sitä tasoa, että se vaikuttaa huomattavasti päiväkoti-ikäisen lapsen käytökseen ja maailmankuvaan, mutta tästä huolimatta asiaan jätetään puuttumatta.
Siinä pelissä ei sinänsä tapahdu mitään, jos ei pelaaja aktiivisesti naputtele. Esim voit mennä peliin ja juoksuttaa hahmoa tai ottaa mopon tai auton ja ajella. Ei siinä ole väkivaltaa, jos ei itse tee sitä. Jos et tee mitään, hahmosi seisoo paikoillaan ja kaikki kävelevät ja ajavat ohi.