Mä oon ihan loppu! Tahdon lapseni laitokseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt_äippä kirjoitti:

Tilanne siis se että ihana, rakas 7v tyttäreni ei tottele mitään! On yritetty jäähyä, on yritetty takavarikoida leluja, ollaan yritetty tv-kieltoa ja arestia. Mikään ei tehoa.

Aivan uhmaikäisestä ollut tällainen, kuvittelin että tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa, wrong! Ei kiukuttele mutta on kuin pieni piru. Esimerkiksi jos rikkoo jotain, nauraa vaikka tietää että on kielletty. Nauraa kun pudottaa jotain. Nauraa kun sotkee ja kiusaa pikkuveljeään. Tietää tasan että kaikki ed.mainitut ovat kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus, ei vaikutusta.

(Eli ei, meillä ei vain uhkailla, jos jotakin uhataan se myös toteutuu.)

Palaa käpy tuohon mukulaan vaikka rakas onkin. Olemme yrittäneet kuukausikalenteriakin johon pistetään tarra iltaisin jos päivä on mennyt hyvin, jos ei niin menettää tarran ja jos tarroja ei ole vähintään 5 per vko koko kuukauden ajalta niin mitään kivaa ei tulekaan. Ei auta. Hymyilee vaan vaikka näkee että tarra lähti.

Onko jollakulla vielä mitään ideaa vai teenkö tytöstä lasun ja annan sijoittaa muualle? :(

OSTA RAUTAKAUPASTA KETTINKIÄ JA HAKKA KUNNES PYSYY HILJAA. OLEN PERÄREIKÄÄNI MYÖTEN TÄYNNÄ NÄITÄ NAISTEN JALUSTALLENOSTELUITA. JOS SANA EI KUULU TAI TEHOA NIIN RAUTAKETJU NÄYTTÄKÖÖN PAIKKANSA. FEMINISTIEN JA POLIISIEN KANNATTAA TÄSSÄ VAIHEESSA OLLA HILJAA TAI RIPUSTAN TEIDÄT KAIKKI TASA-ARVOISESTI PUIHIN ROIKKUMAAN JA NAUTTIMAAN TALVESTA SAATANA. MEILLÄ PÄIN EI SINIVUOKKOJA TAI NAISIA PELÄTÄ.

Älä viitsi huutaa.

ÄÄNEN KÄYTTÄMINEN ON NORMAALIA. JOS SINUN AIVOSI MENEE SIITÄ PASKAKSI NIIN SEN PAREMPI.

Typerys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt_äippä kirjoitti:

Tilanne siis se että ihana, rakas 7v tyttäreni ei tottele mitään! On yritetty jäähyä, on yritetty takavarikoida leluja, ollaan yritetty tv-kieltoa ja arestia. Mikään ei tehoa.

Aivan uhmaikäisestä ollut tällainen, kuvittelin että tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa, wrong! Ei kiukuttele mutta on kuin pieni piru. Esimerkiksi jos rikkoo jotain, nauraa vaikka tietää että on kielletty. Nauraa kun pudottaa jotain. Nauraa kun sotkee ja kiusaa pikkuveljeään. Tietää tasan että kaikki ed.mainitut ovat kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus, ei vaikutusta.

(Eli ei, meillä ei vain uhkailla, jos jotakin uhataan se myös toteutuu.)

Palaa käpy tuohon mukulaan vaikka rakas onkin. Olemme yrittäneet kuukausikalenteriakin johon pistetään tarra iltaisin jos päivä on mennyt hyvin, jos ei niin menettää tarran ja jos tarroja ei ole vähintään 5 per vko koko kuukauden ajalta niin mitään kivaa ei tulekaan. Ei auta. Hymyilee vaan vaikka näkee että tarra lähti.

Onko jollakulla vielä mitään ideaa vai teenkö tytöstä lasun ja annan sijoittaa muualle? :(

OSTA RAUTAKAUPASTA KETTINKIÄ JA HAKKA KUNNES PYSYY HILJAA. OLEN PERÄREIKÄÄNI MYÖTEN TÄYNNÄ NÄITÄ NAISTEN JALUSTALLENOSTELUITA. JOS SANA EI KUULU TAI TEHOA NIIN RAUTAKETJU NÄYTTÄKÖÖN PAIKKANSA. FEMINISTIEN JA POLIISIEN KANNATTAA TÄSSÄ VAIHEESSA OLLA HILJAA TAI RIPUSTAN TEIDÄT KAIKKI TASA-ARVOISESTI PUIHIN ROIKKUMAAN JA NAUTTIMAAN TALVESTA SAATANA. MEILLÄ PÄIN EI SINIVUOKKOJA TAI NAISIA PELÄTÄ.

Älä viitsi huutaa.

ÄÄNEN KÄYTTÄMINEN ON NORMAALIA. JOS SINUN AIVOSI MENEE SIITÄ PASKAKSI NIIN SEN PAREMPI.

Taidat olla oikea älämölö-ihminen myös netin ulkopuolella. Hyss nyt.

No, laita laitokseen. Häirikköhän tuosta tulee jokatapauksessa.

Ensinnäkin ottakaa yhteyttä oman kuntanne/kaupunkinne perhetyöhön, niin saatte ammattilaisen apua. Ei sitä lasta niin vain sijoiteta, jos kotona on turvallista olla.

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä raukkoja jotka ette provoja tunnista. Mutta jos nyt teoreettisesti tätä ap:n aloitusta miettii niin hyvin kummallista ensinnäkin on jos muka tällaisilla oireilla ei olisi kunnolla tutkittu ja ehkä jopa päädytty johonkin diagnoosiin. Niinkuin tälläkin on jotkut kirjoitelleet niin joihinkin neurologisiin häiriöihin liittyy aika voimakkaastikin oireet jotka voivat näyttäytyä sivulliselle vain tyhmän kurittoman nulikan käyttäytymisenä. Vaikea myöskään uskoa että mitään ongelmia ei olisi huomattu kodin ulkopuolella. Sanoisin täyttä soopaa mitä valitettavasti on 90 prossaa tämän palstan annista. Joskus on kiva väitellä täällä mutta vain silloin kun vastus ei ole liian idioottimainen.

Nimenomaan, provo. Kukaan lapsi joka tunnehäiröinen noin, ei menesty muissa ympäristöissä normaalisti.

Se joku yrittää ilmeisesti vapautua syyllisestä olostaan, kun tämä aina palstalla käydessä useina aloituksina esiintyy. Säälittävää oikeastaan.

Mies vastaa:  Jos aikuisella ei ole kykyä murskata väärin kehittynyttä lapsen persoonallisuutta ja suunnata sitä oikeaan suuntaa, se on lähinnä vain totaalista kyvyttömyyttä.  Laakamadonkin saa opetettua kääntymään vain oikealle valintatilanteessa.  Tulipa nyt sanotuksi.

Vierailija kirjoitti:

Mies vastaa:  Jos aikuisella ei ole kykyä murskata väärin kehittynyttä lapsen persoonallisuutta ja suunnata sitä oikeaan suuntaa, se on lähinnä vain totaalista kyvyttömyyttä.  Laakamadonkin saa opetettua kääntymään vain oikealle valintatilanteessa.  Tulipa nyt sanotuksi.

Paljonkin kokemusta persoonien murskaamisesta? Mikä tyyppi, vautsi, äijä kerrassaan.

Nyt se seitsemän vuotias alkoi nähdä näkyjä! Provoilija on todella luova...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TUollainen kuukausikalenteri on ihan liian pitkä. Ottakaa päivä tavoitteeksi. jos päivä menee hyvin, palkinto heti. Muutoin yrität jättää huonon käytöksen huomioimatta. lapsi kertoo käytöksellään jotain. Vanhempana yritä saada selville mitä. Onko äiti liikaa ruudulla? tarvitseeko lapsi huomita?

Joo, yritettiin sitäkin että päivä hyvin ja palkinto heti juttua, mutta niitä päiviä jolloin menee hyvin on viikossa oikeasti ehkä korkeintaan yksi joten luovuttiin koko kalenterista.... ei, en ole liikaa ruudulla, en edes ehdi kunnolla silloin kun lapset ovat hereillä/kotona. Lapsi saa huomiota todella paljon. Ehkä vähän liikaakin, mutta hänelle kelpaa se negatiivinenkin huomio (oikeastaan tuntuu juuri sitä hakevan) ap

Sitten kannattaa kokeilla sitä huomiotta jättämistä, jos ei siis ole aikeissa satuttaa itseään tai veljeä. Jos esim hakkaa lelulla pöytään, ottaisin lelun pois sanaakaan sanomatta ja keskittyisin johonkin mukavaan tekemiseen veljen kanssa.

Valitse ne taistelut. Kaikkeen ränkkäilyyn ruoan tai vaatteitten kanssa ei tartte lähteä mukaan.

Tässähän on juuri se ongelma että jos vain jättää huomiotta niin hakee sitä yleensä satuttamalla veljeään. Esim lyö ja hihittää kuin olisi tosi hassua että veljeen sattuu. Ap

Tässä voi olla niinkin että se ilmeisin keino on lähdettävä toteuttamaan elikkä manaaminen.

Veikkaan että tytöllä on jostain paha olo, jota tietoisesti purkaa olemalla kamala turvalliseen ihmiseen. Valitettavaa huomata ettei turvallinen ihminen ole nyt ihan luottamuksen arvoinen, joskin kyllä ymmärrettävää että vanhemmiltakin alkaa neuvot loppua. Laitokseen laittaminen on mielestäni viimeinen äärimmäinen ratkaisu, ja tilanteen täytyy olla silloin se että lapsen on parempi olla siellä. Onko perheessänne ero päällä, onko uusi lapsi saanut enemmän huomiota, käytättekö "salaa" päihteitä..? Lapsen oirehtiessa on lähtösyy aina jossain muualla kun lapsessa mikäli lääkäri ei ole löytänyt mitään. Valitettavasti ja onneksi. 

Laitokseen joutuminen mielestäni kuulostaa kohtuuttomalta, ja tuossa iässä todennäköisesti pilaat lapsen mahdollisuudet ja rikot sydämmen enemmän. Se johtaa kierteeseen ja kadut sitä itsekkin. Ei lapsi tahallaan itselleen sanktiota tee vittuilemalla. Itse yrittäisin jo normaalien mukavuuksien rajoituksella, enkä extran poisottamisella. Näin tapahtuisi oikeasti jotain menetystäkin.. Vaikkapa ruutuaika/kaveriaika/lelut pois. Tilalle antaisin kuitenkin roimasti oikeaa loputonta rakkautta, kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja pyrkisin vahvistamaan tytön tunnetta että hän on rakastettu AINA omana itsenään. 

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt_äippä kirjoitti:

Tilanne siis se että ihana, rakas 7v tyttäreni ei tottele mitään! On yritetty jäähyä, on yritetty takavarikoida leluja, ollaan yritetty tv-kieltoa ja arestia. Mikään ei tehoa.

Aivan uhmaikäisestä ollut tällainen, kuvittelin että tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa, wrong! Ei kiukuttele mutta on kuin pieni piru. Esimerkiksi jos rikkoo jotain, nauraa vaikka tietää että on kielletty. Nauraa kun pudottaa jotain. Nauraa kun sotkee ja kiusaa pikkuveljeään. Tietää tasan että kaikki ed.mainitut ovat kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus, ei vaikutusta.

(Eli ei, meillä ei vain uhkailla, jos jotakin uhataan se myös toteutuu.)

Palaa käpy tuohon mukulaan vaikka rakas onkin. Olemme yrittäneet kuukausikalenteriakin johon pistetään tarra iltaisin jos päivä on mennyt hyvin, jos ei niin menettää tarran ja jos tarroja ei ole vähintään 5 per vko koko kuukauden ajalta niin mitään kivaa ei tulekaan. Ei auta. Hymyilee vaan vaikka näkee että tarra lähti.

Onko jollakulla vielä mitään ideaa vai teenkö tytöstä lasun ja annan sijoittaa muualle? :(

Seuraavassa järjestyksessä eteenpäin, jos edellinen ei riitä.

1. Luunappi. Jos nauraa sille niin.

2. Tukkapöllyä. Jos vielä naurattaa.

3. Remmiä.

Loppuu nauraminen varmasti, kuten kuriton käyttäytyminenkin.

Mene pois. Ei naurata.

Ap, hanki tämä kirja jostakin! On varmaan loppuunmyyty mutta koeta hakea kirjastosta!

http://www.pt-kustannus.fi/kirjat-hughes.html

Väsynyt_äippä kirjoitti:

Tilanne siis se että ihana, rakas 7v tyttäreni ei tottele mitään! On yritetty jäähyä, on yritetty takavarikoida leluja, ollaan yritetty tv-kieltoa ja arestia. Mikään ei tehoa.

Aivan uhmaikäisestä ollut tällainen, kuvittelin että tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa, wrong! Ei kiukuttele mutta on kuin pieni piru. Esimerkiksi jos rikkoo jotain, nauraa vaikka tietää että on kielletty. Nauraa kun pudottaa jotain. Nauraa kun sotkee ja kiusaa pikkuveljeään. Tietää tasan että kaikki ed.mainitut ovat kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus, ei vaikutusta.

(Eli ei, meillä ei vain uhkailla, jos jotakin uhataan se myös toteutuu.)

Palaa käpy tuohon mukulaan vaikka rakas onkin. Olemme yrittäneet kuukausikalenteriakin johon pistetään tarra iltaisin jos päivä on mennyt hyvin, jos ei niin menettää tarran ja jos tarroja ei ole vähintään 5 per vko koko kuukauden ajalta niin mitään kivaa ei tulekaan. Ei auta. Hymyilee vaan vaikka näkee että tarra lähti.

Onko jollakulla vielä mitään ideaa vai teenkö tytöstä lasun ja annan sijoittaa muualle? :(

Olin samankaltaisessa tilanteessa pojan kanssa - temperamentiltaan äkkipikainen ja toiminnalla reagoiva, kun muut lapset taas rauhallisempia ilman agressiivisuutta reaktioissa. Ainaista erotuomarointia ja eri keinojen keksimistä tilanteiden kärjistyessä. Päiväkodista tuli palautetta kun oli 3-4 vuotiaana veljensä kimpussa ja hoitajakin sai kerran osansa. Eskarissa ollessaan tuli vain positiivista palautetta mutta kotona raivosi ja oli väkivaltainen. Tällöin myös oli naureskelua omiin toimiinsa liittyen eikä ollut moksiskaan nuhteluista ym. Se oli hämmentävää, mikään ei tuntunut tehoavan ja käytös oli hillitöntä aika ajoin. Saimme apua perheneuvolasta (keskusteluapua ja neuvoja tilanteisiin). Diagnooseja ei ole vielä saatu, mutta nepsy-epäily on vahva. Lapsi stressaantuu uusissa tilanteissa ja uusista ihmisistä, ahdistuu ryhmissä. On nykyisin reipas, aktiivinen ja iloinen ekaluokkalainen. Olemme löytäneet yhteiset tavat toimia ja asiat on käyty kantapään kautta läpi. Hän tietää nyt mitä seuraa siitä, jos perheen yhteiset pelisäännöt ei maistu. Rakkautta ja rajoja, se klisee pitää paikkansa. Mutta mikään helppo tie tämä ei ole ollut. On joutunut oman vanhemmuutensa äärirajoille - koettelumusten ja kaikenlaisten tunteiden läpikäynnin kautta. Mutta kuten monissa kommenteissa on sanottu, meilläkään ei jäähyt eikä sellaiset rangaistukset oikein pahimmassa vaiheessa tehonneet. Positiivinen palaute onnistumisista on ollut erittäin tärkeä työkalu. Vähä vähältä se alkoi toimia paremmin ja paremmin, ei lannistuta takapakista vaan oma toiminta johdonmukaista vaikka se välillä tuntui toivottomalta. Hän on hyvin herkkä kaiken kokija, älykäs ja nopea oppimaan, hyvin kriittinen ja vaativa luonteeltaan. En heittäisi hanskoja tiskiin, mutta ymmärrän että sellaisia tunteita tulee, koska niin on itselläkin ollut. Toivottavasti saat asiantuntevaa apua, koska sellaista on saatavilla. Tosin meilläkin kesti, jonot ovat pitkiä - apua tarvitsevia perheitä tuntuu nykyään olevan todella paljon. Väkivaltainen käytös ei ole meillä enää päivittäistä eikä edes viikottaista. Lähinnä pieniä yhteenottoja enää veljesten kesken ja leikin tiimellyksessä tapahtuvia kolhuja. Eli töitä on tehtävä hartiavoimin ja sydämellä. Pelisääntöjä kerrataan aina tarvittaessa ja tunnetaitoja sekä itsehillintää opetellaan sekä oikeiden että esimerkkitilanteiden kautta. Toivon kaikkea hyvää teille, ota rohkeasti yhteyttä perheneuvolaan ja kerro rehellisesti tilanteesta ja omista huolistasi arjessa. He ovat siellä sitä varten, että auttavat ja neuvovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kuvailit hyvin pitkälti meidän 7-vuotiastamme. Meillä myös niin, että lapsella on nuorempi "normaali" sisarus, ja 7-vuotias tuntee edelleen syvää mustasukkaisuutta ja kateutta pienemmästä sisaruksestaan. Tunnistan kaikki nuo tilanteet: poissaolevan katseen, lyönnit, riehumisen, "ihan sama", "ei kiinnosta", empatian puutteen, hyvin vahvan temperamentin ja dominoinnin kaverisuhteissa. Kaikki muut (sisarus, opettaja, kaverit, vanhemmat) on tyhmiä. Lasta motivoi lähinnä palkinnot tai pelko peliajan menettämisestä. Aina tuntuu miettivän sitä kautta, että miten itse hyötyy. Jos ei hyödy, ei kiinnosta.

Ammattilaiset ovat kerta toisensa jälkeen kuvailleet häntä erittäin älykkääksi, mutta sosiaalisilta taidoiltaan heikoksi. Muuta emme ole saaneet irti.

Lapsi on aina ollut vaativa ja ottanut 24/7 huomion joko hyvällä tai pahalla. Täällä moni hyvää tarkoittava kommentoija muistuttaa positiivisen huomion voimasta. Totta kai. Mutta kun ei ole väliä vaikka antaisi tuntitolkulla sitä positiivista huomiota, kun tulee se hetki kun oma huomio on hetken muualla (kodin askareissa, sisaruksessa tms.) kaikki nollautuu ja huomio otetaan pahalla.

Tänäänkin lapsen kanssa on leivottu, siivottu yhdessä lapsen huone, askarreltu, ulkoiltu, luettu, laitettu rairuohoa kasvamaan. Ja silti ne hetket kun on itsellä ote hetkeksi herpaantunut, on lapsi lällättämässä, rikkomassa sääntöjä.

"Normaalin" lapsen kanssa tosiaan riittää se, kun on turvallisesti läsnä ja tekee vaikka yhden tai kaksi spesiaalijuttua kahden kesken (kävelylenkki tai leipominen), ja päivä on siinä. Mutta ei kun ei. Hartain toiveeni on, että lapseni pärjäisi edes hetken ilman sitä aikuisen intensiivistä keskittymistä vain häneen. Kouluikäiseltä sitä jo odottaisi. Samalla koko muu perhe, pienempi sisarus mukaan lukien, laittaa omat tarpeensa taka-alalle. Päivä toisensa jälkeen, vuosi toisensa perään. Jotta tämä yksi pysyisi tyytyväisenä, jotta ennakoimalla saisi pahimmat ylilyönnit estettyä.

Ymmärrän, ap. Meilläkin ns. normaali perhe, kaksi osallistuvaa vanhempaa, hyvin empaattinen ja hyvin käyttäytyvä toinen lapsi.

Pakko puuttua tuohon kun kuvaat positiivisen huomion haihtuvan savuna ilmaan vaikka miten yrittää.

Kaikkien kasvattajien pitäisi ymmärtää se, että lapsi ei ole pienikokoinen aikuinen!!?

Lapsi EI VALITSE huonoa käytöstä, hänellä ei vain ole keinoja muuhun, lapsi käyttäytyy ja toimii niiden taitojen mukaan mikä hänellä on. Huono käytös on erittäin selkeä merkki siitä, että lapsella ei ole muuta keinoa selvitä tilanteesta.

Kasvattajan on ymmärrettävä, että hän aikuisena on kykenevämpi tunne-elämältään ja toiminnanohjaukseltaan ohjaamaan ja ennakoimaan, eli muuttamaan omaa käytöstä ja ympäristöä siten, että lapsi pystyy kasvamaan ja kehittämään niitä taitoja mitä häneltä puuttuu.

Lisäksi pitää ymmärtää, että kasvatustyö vie VUOSIA. Se vituttaa ja ärsyttää, tuntuu nyöryyttävältä joutua myöntymään kerta toisensa jälkeen ja taas etsiä itsestään uusia keinoja mitä kokeilla.

Moni ajattelee nyt että vittu mitä paskaa. Minulla on kokemusta kahden erityislapsen (adhd) äitinä, tiedän mistä ap puhuu. Olen käynyy pohjalla satamiljoonaa kertaa, koonnut taas itseni ja etsinyt taas uusia keinoja selvitä ja jaksaa lapsia joiden hoito ja kasvatus on raskasta, eikä kukaan ymmärrä tai tue. Olen lukenut lukemattoman määrän kirjallisuutta mikä sivuaa vähääkään omia lapsiani.

Vasta kun oikeasti sisäistin sen, ettei vanhemmuudessa tai kasvatuksessa ole kyse valtataistelusta, alkoi homma toimia. Vanhemmuudessa on kyse siitä, että sinä autat lasta kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi, opetat ja autat häntä löytämään keinot siihen. Aikuisena pystyt nyörtymään ja aloittamaan taas alusta jos joku ei toimi.

Oli vuosia, jolloin ajattelin itsekin että lapsi lähtee kohta laitokseen, mutta niistä päästiin yli. Nyt lapset ovat superihania TEINEJÄ! Ihania, ajattelevia, avoimia, osaavia teinejä. Teini-iän taisteluita ei ole ollut lainkaan meillä.

Tsemppiä ap! Suosittelen lukemaan kaiken kirjallisuuden mitä löydät liittyen tunne-elämän kehitykseen, adhd, asperger, aistisäätelyn ongelmat yms. aihepiiri.

Kiitos tästä kirjoituksesta! Meilläkin on esiteinejä adhd-lapsia. Välillä on todella rankkaa ja elämältä räsähtää perusta pirstaleiksi. Raskainta on se, että kukaan ei tajua mit tämä on. Onneksi lasten psyk.polilla tajutaan. Ihanaa kuulla, että adhd-ongelmiin paneutuminen ja kaikki tunnetaitojen, käyttäytymisterapioiden ja loppumattomien toistojen avulla teini-iän myrskyt voivat olla tyynempiä tai jopa olemattomia. Olen monesti pelännyt lasteni tulevaa teini-ikää, mutta lääkäri lohdutti että tosiaan voi olla että teini-ikään mennessä hallussamme on sellainen repertuaari vuorovaikutustaitoja, että mitään hullua kaaosta ei synny.

Autismi?

Meillä kaikki päivät ovat juuri tuota, sitähän se lapsuus on, varsinkin jos sattuu olemaan sisaruksia. Tietysti se käy joskus äidin hermoille, mutta en vaihtaisi päivääkään pois, saati noita rakkaita riiviöitä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on opetettu tunteiden käsittelyä ja empatiaa jo siitä asti kun lapselle on tullut ymmärrystä oppia. Minä puhuin tytölle tuossa ennen nukkumaanmenoa että miksi tekee näitä asioita mitkä tietää kielletyiksi. (Kuten veljen satuttaminen) Vastasi "koska se on hauskaa" miten tällaiseen pitäisi reagoida? Ap

Sitten keskustelet siitä miltä lapsesta tuntuisi, kuin hänelle tehtaisiin samoin. Pidä rajat, teillä on nyt perheessä lapsi pomona, meillä kiusaaja lähtee yksi omaan huoneesee ilman kännykkää tai muuta lapselle tärkeää tavaraa ja siellä sitten saa olla niin kauan, että itse on valmis pyytämään anteeksi. Senkun huutaa ja raivoaa yksin, kyllä meteliä maailman mahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan aktiivimallin puitteissa järjestää kursseja, joilla harjoitellaan provojen tunnistamista? Sellaisille olisi näemmä tarvetta.

Näemmä olisi.

Täällä olikin tänään spin off aiheesta; syntyessään paha.

Ap taitaa olla persoonallisuushäiriöinen ja hakee selitystä sille, surkean huonona provona toisensa perään.

Kuka kumma se jaksaakin alanuolettaa tällaista? Olisiko palstan vakiotrolli? Jännittävää.

Kävijälle tiedoksi, tyyppi hakkaa itselleen ala-ylänuolta kuin henkensä hädässä, eli veivaa keskustelut ihan mäkeen tai vaihtoehtoisesti vain teksti pääsy kielletty. Kohtalaisen hyvä meno ap! Kyllä se siitä, saat vaikka kirjoitan ja vastaan itselleni täysin epäaidon linkin Sanoman lehteen IS katsottavaksi.

Sääli? No jaa. Kai sua reppana pitäisi.

Samoilla fiiliksilla itsekin 7v äitinä ymmärrän ap:tä aivan täysin. Tutkippa vielä itse sopisko jo muutaman muunkin ehdottoma asperger/autisminkirjon jutut kyseeseen. Oma lapsi on ollut myös "haastava" koko ikänsä, ja nyt koulun myötä on tullut lisää omia haasteita, etenkin sosiaalisella puolella, ja aikani mietittyäni ja lueskeltuani ehdotin opettajaller ja koulupsylologille voisiko selvittää olisiko syynä (sos.pulmat -> tuntimerkintöjä, kaverisuhteet jne) asperger, ja sitä nyt selvitellään. Tytöillä se ilmenee niin erilailla kuin pojilla. Diagnoosista saisit myös sinä apuja jaksamiseen, kun syy poikkeamalle olisi tiedossa. Omalla lapsella selvitykset on kesken mutta jo että olen alkanut suhtautua ikäänkuin diagnoosi olisi, on auttanut oman jaksamiseen. Just se että lapsi ei vaan yksinkertaisesti osaa niitä sosiaalisia sääntöjä vaan joutuu opetteleen ne erikseen. Tie voi olla tuhoisa jos se käsitellään vanhempien kasvatusheikkoutena tai lapsen pahuutena. Asperger näkyy "kirkkaimpana" juuri koulunaloitusiässä. Sen jälkeen siitä voi oppia mukautumaan sosiaalisin tavoin yhteiskuntaan, tai sitten minäkuva voi vinoutua ja pahasti, kun muut vaan pitää hankalana eikä ihminen itsekkään ymmärrä miksi on erilainen.

tsemppiä ja koita vielä saada joku ratkaisu ja syy selville tuohon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas on korotettu ääntä ja tehty lapsille selväksi mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Eipä ole tarvinnut luunappeja, tukkapöllyjä tai piiskoja, mutta ääneen on karjuttu ja siirretty ihan napakasti rauhoittumaan/ poistettu tilanteesta tarvittaessa. Harvoin tarvitsee kun lapsi tietää mikä on hyväksyttyä ja mikä ei.

Tämä toimii varmasti normaalisti kehittyneen/tavallisen lapsen kanssa. Mutta täytyy ottaa huomioon, että ei kaikkien. Sitä ei ymmärrä ennen kuin omalle kohdalle tai lähipiiriin osuu se erikoisempi tai vaikeampi tapaus. Ennen vanhaan näitä erilaisia lapsia piiskattiin ja rangaistiin kilteiksi huonoin seurauksin. Nykyään osataan jo ymmärtää ja löytää ne lapset jotka tarvitsevat erityistä tukea, joilta löytyy esim. jnkl neuropsykiatrinen oireyhtymä. 

Olen aivan samaa mieltä tästä, erityislasten kanssa nämä asiat eivät mene samalla kaavalla kuin ” tavallisten” lasten kanssa. Mutta kirjoitin tuon kun ap:n kirjoituksesta sai sen kuvan että ehkä onkin kyse vain siitä että lasta ei koskaan kielletä kunnolla.