Mä oon ihan loppu! Tahdon lapseni laitokseen.

Vierailija kirjoitti:

No nyt taisi löytyä selitys sille, miksi lapsi tekee mitä lystää.. Hyi hyi, ei saa purra pikkuveljeä. Hyi hyi, ei saa hukuttaa pikkulapsia uimahallissa.

Kuules, se on aika usein parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä. Ja teillähän tyttö vähät välittää seurauksista! Tehkää niistä jatkossa välittömiä ja tuntuvia - tönäise se pikkuhitler seuraavan kerran itse altaaseen, hyppää perässä, nosta kurkusta altaanreunalle ja kysy silmät leiskuten että miltä tuntui. Käske pikkuveljen purra takaisin niin kovaa kun vaan pystyy, ja lupaa karkkia jos saa veret tulemaan. Kärjistetyt esimerkit tietenkin, mutta ymmärrät varmaan pointin?

Lisäksi, nuo teidän rangaistuksenne jäähyineen sun muineen ovat kolmevuotiaalle soveltuvia, eivät enää älykkäälle, manipuloivalle koululaiselle. Tiedätkö, tyttö käyttäytyy noin KOSKA VOI. Ei siksi, etteikö ymmärtäisi, tajuaisi tai tietäisi mikä on kiellettyä.

Näiden "ohjeiden" tai kommenttien arvo on nolla. Mitä ehdotat että perhe voisi tilanteen eteen tehdä?

Eli teidän perinteiset keinot eivät toimi? Uhkaukset, rangaistukset, jäähyt. Kerroit että kolme vuotiaasta asti on ollut ongelmia.

Oletteko kuunnelleet tyttöä? Oikeasti kuunnelleet, ette neuvoneet ja pauhanneet. Oletteko opettaneet empatiaa, tunteiden tunnistamista ja ikävien fiiliksien esiintuomista muulla tavoin?

Onko perheessä syntynyt negatiivinen kierre? Eli tyttö luulee vaan osaavansa käyttäytyä huonosti ja te alitajuisesti odotTte häneltä huonoa käytöstä.

Ennen kuin joku rautakypärä tulee jauhamaan rajoista ja niin edelleen niin tietysti ne on oltava, lyöminen kiellettävä jne mutta itse lähtisin kokeilemaan nyt myös jotain muuta.

Valitettavan usein ratkaisu lapsen käytösongelmiin löytyy vanhemmista ja heidän puutteellisista kommunikointi tavoista. Asia erikseen on sitten oikeat diagnoosit.

Minkä ikäisestä tai mistä lähtien tuota käytöstä on ollut? Et vastannut onko lapsella aihetta olettaa ettei hänestä välitetä?

Niin tarkoitan että jäänyt jokin trauma tai käsitys lapselle. Eikä pysty käsittelemään asiaa vaan mennyt tolaltaan? 258

Meillä on opetettu tunteiden käsittelyä ja empatiaa jo siitä asti kun lapselle on tullut ymmärrystä oppia. Minä puhuin tytölle tuossa ennen nukkumaanmenoa että miksi tekee näitä asioita mitkä tietää kielletyiksi. (Kuten veljen satuttaminen) Vastasi "koska se on hauskaa" miten tällaiseen pitäisi reagoida? Ap

Vierailija kirjoitti:

No nyt taisi löytyä selitys sille, miksi lapsi tekee mitä lystää.. Hyi hyi, ei saa purra pikkuveljeä. Hyi hyi, ei saa hukuttaa pikkulapsia uimahallissa.

Kuules, se on aika usein parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä. Ja teillähän tyttö vähät välittää seurauksista! Tehkää niistä jatkossa välittömiä ja tuntuvia - tönäise se pikkuhitler seuraavan kerran itse altaaseen, hyppää perässä, nosta kurkusta altaanreunalle ja kysy silmät leiskuten että miltä tuntui. Käske pikkuveljen purra takaisin niin kovaa kun vaan pystyy, ja lupaa karkkia jos saa veret tulemaan. Kärjistetyt esimerkit tietenkin, mutta ymmärrät varmaan pointin?

Lisäksi, nuo teidän rangaistuksenne jäähyineen sun muineen ovat kolmevuotiaalle soveltuvia, eivät enää älykkäälle, manipuloivalle koululaiselle. Tiedätkö, tyttö käyttäytyy noin KOSKA VOI. Ei siksi, etteikö ymmärtäisi, tajuaisi tai tietäisi mikä on kiellettyä.

Sori, mutta neuvosi ovat hyödyttömiä etenkin jos lapsella on mahdollinen neuropsykiatrinen ongelma. Itsekin sorruin ennen lapseni diagnoosia siihen, että totaalisen uupuneena huusin niin että räkä roiskui ja paiskasin omat silmälasini päreiksi pöytään kun lapsi räkäisi tekemäni iltapuuron päälle ivallisesti.

Niin, oliko raivoamisestani hyötyä? Ei. Lapsi vain nauroi ivallisesti. Ja minä jouduin todellakin pidättelemään itseääni etten olisi käynyt lapseeni fyysisesti käsiksi.

Nyt vuosien jälkeen tiedän että fyysinen että henkinen kuritus on tuhoon tuomittu tie, joka vain pahentaa tilannetta. Lapseni onkin monesti itkenyt minulle, että äiti hän ei voi sille mitään että hän on tällainen, hän haluaisi olla kiltti, mutta kun hänellä on tää v*tun Tourette:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voin just taas kuvitella mun äitini tehneen tällaisen aloituksen minusta 35 vuotta sitten. Ja hän itse oli huono kasvattaja, ilkeä ja epäoikeudenmukainen ja käytökseni oli vain vastailua siihen, ja heijastumaa siitä. Äitini oli iso pasca henkilö.

Ai kivikissa löysi tiensä tähänkin ketjuun. Levittämään myrkkyä, sappea ja paskaa ympäristöönsä.

Levitän sitä vain tuollaisille lapsiaan kiusaaville kusipäille kuin ap, jonka mielestä lapsella pitäisi olla paha mieli ja itku. Viis siitä, ymmärtääkö lapsi mitään, mitä heikkolahjainen äitinsä tälle yrittää selittää. Luultavasti lapsi on fiksumpi kuin äitinsä ja vie äitiä 6-0. Jota äiti sitten kostaa pienemmälleen.

Voi että mä säälin tota kivikissan äitiä. :( Tyttärensä on jo vanha akka ja jankkaa tota samaa vuodesta toiseen. Mikä diagnoosi sillä oikein on?

Miksi aikuinen ei saa suuttua jos siihen on aihetta? Miksi pitää padota kaikki tunteet ja näytellä viilipyttyä? En ymmärrä tätä. Ja en siis kannata ruumiillista kuritusta.

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan aktiivimallin puitteissa järjestää kursseja, joilla harjoitellaan provojen tunnistamista? Sellaisille olisi näemmä tarvetta.

Näemmä olisi.

Täällä olikin tänään spin off aiheesta; syntyessään paha.

Ap taitaa olla persoonallisuushäiriöinen ja hakee selitystä sille, surkean huonona provona toisensa perään.

Meillä taas on korotettu ääntä ja tehty lapsille selväksi mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Eipä ole tarvinnut luunappeja, tukkapöllyjä tai piiskoja, mutta ääneen on karjuttu ja siirretty ihan napakasti rauhoittumaan/ poistettu tilanteesta tarvittaessa. Harvoin tarvitsee kun lapsi tietää mikä on hyväksyttyä ja mikä ei.

Onko tyttö koskaan pelästynyt kun on tehnyt jotain väärin?

Jokaisella lapsella on se hetki kun lapsi tekee jotain todella väärää, pahaa tai vahingollista ja aikuinen pelästyy sitä. Silloin se 1-2-vuotiaan kaikkivoipuus loppuu. Silloin alkaa ymmärrys sille että kaikkea ei voikaan tehdä.

Jos tyttö on osin teidän vahempien kaltainen viilipytty mutta jämäkämpi, hän ei ole koskaan kokenut tätä. Silloin hän on yhä se vuoden vanha joka voi heitellä ruuat kaapista koska lapsi ei ymmärrä vielä eikä toruta kunnolla. Kokeilisin kerran suuttua, huutaa ja pelästyttää lapsen rangaistuksella. Kertakokeiluna.

Ihan esimerkkinä:

- se puolitoistavuotias on täyttänyt vessanpytyn vessapaperilla. Pelästyn että nyt se on tukossa ja kakkavesi tulvii sisälle kun vesi vaan nousee pöntössä. Säikähdän itse enemmän kuin tarpeen ja lapsi tuijottaa pönttöä kauhusta kankeana itkien tekoaan. Ei muuten enää lykännyt liikaa paperia tai leluja pönttöön. Sisarensa teki tätä useammin kun en hätkähtänyt siitä samaan tapaan.

- juuri nämä kun isompi lapsi satuttaa vauvaa ja vanhempi säikähtää ja toruu lasta liiankin ankarasti, ehkä repii isomman väkivalloin pois vauvan luota. Lapsi oppii ettei niin voi tehdä.

- ehkä siihen tarvitaan se että lapsi näkee hädän ja hämmennyksen teostaan vanhempansa kasvoilta ja tietää tehneensä väärin.

Onko teillä ollut kuitenkin noita tilanteita lapsen ollessa pieni?

Onko hänellä ollut vaikea alku joka heijastuu pikkulapsiaikaan?

Vierailija kirjoitti:

Onko miestä vai ootko ap ylläri pylläri yh?

Tällä palstalla elää sitkeään sellainen käsitys että kunhan on mies talossa niin kellään ei voi olla minkäänlaista ongelmaa kotona/lasten kanssa. Tai sit jos se mies sitä herranjumala pystykään ratkaisemaan niin se on saamaton lassukka ja varmaan yrittäjä joka ei oo ikinä kotona

ei ikinä äidiksi kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä, jos lapsi on käytökseltään jatkuvasti paha ja ilkeä? Parhaan ystäväni lapsi on juuri sellainen. Hän on vasta viisi. Itsellä ei ole lapsia ja en ole ollut tekemisissä lapsen kanssa kolmeen vuoteen kun olin ulkomailla töissä. Hän ei ole vain pikkasen tuhma vaan yrittää vahingoittaa muita. Esim. kerrostalon parvekkeelta vieritti kukkaruukun alas juuri kun naapurin mummo seisoi parvekkeen alla. oli milleistä kiinni, että ruukku ei osunut mummoa päähän. Väitti että oli vahinko ja oli katuvainen, mutta ruukku ei liiku itsestään. Leikki naapurin pikkutytön kanssa "lääkärileikkiä" ja tunki sormensa tytön "sinne" ja satutti tyttöä. Oli kovasti katuvainen ja järkyttynyt, itkuinen mutta sitten huomasin hänen pokkansa pettävän ja hän virnisteli itsekseen, kun luuli että kukaan ei nähnyt.

Hänet vietiin lapsipsykologille, joka väitti, että hän on tasapainoisimpia ja fiksumpia lapsia mitä hän on nähnyt ja että hän on kognitiivisessa kehityksessään huomattavasti ikäistään kypsempi ja älykäs. Voi olla, mutta kehittynyt älykkyys ja vielä kehittymätön empatian kyky ei ole paras yhdistelmä.

Halutessaan hän osaa olla maailman suloisin pikkupoika joka "katuu" tekojaan sydäntäsulattavasti. esim. eskarissa hän on aiheuttanut kaikenmaailman hämminkiä mutta eskaritäti on täysin hänen lumoissaan.

Mummo oli sairaana ja hän oli askarrellut mummille kortin, jossa tämä makasi verisenä ja kuolleena. Naapurin pikkupojan postilaatikosta oli pudonnut piirustus, jossa hänet kuvattiin puukotettuna ja kuolleena. tekijää ei löydetty, mutta itsellä on epäillyksiä. Itse löysin hänet tuolin takaa jalkojeni juuresta kurottamalla avoimilla saksilla nilkkaani. Totuus on, että pelkään sitä penskaa. Ystäväni on täysin terve, tasapainoinen ja empaattinen ihminen, oikea katuviisas "pulla-halaaja".

Missä vaiheessa lapselle kehittyy empatia? Ammattilaisten mielestä hän on iloinen, älykäs ja tasapainoinen. kyllä hän sitäkin on mutta hän on myös ilkimys, joka yrittää satuttaa muita. Miten lapsen empatiaa voi lisätä? Onko kaikki lapset tällaisia tuossa iässä?

Tämä lapsi kuulostaa ja käyttäytyy kuin psykopaatti. Jos on psykopaatti, niin hänelle ei kehity empatiakykyä lainkaan. Hyvin tyypillistä psykopaatille, että saa ympäristönsä ihmiset pauloihinsa ja osaa näytellä tunteita joita ei ole, vetää oikeista naruista. Olisi tärkeää, että saataisiin muutkin ympäristön ihmiset tajuamaan tämä seikka ja lopetettaisiin lapsen vedätykset, ennenkuin on liian myöhäistä.

Psykopatia ei tarkoita, että lapsesta välttämättä tulisi mitään hullua murhaajaa, mutta tavoille hänet pitäisi opettaa, empatiaan vain on turha vedota kasvatuksessa, vaan pitää olla jotain konkreettista joka saa lapsen tekemään oikein.

Tässä tapauksessa sanoisin että syy-seuraussuhteen opettaminen lapselle, jos yrittää vahingoittaa muita, niin sillä on ikävä seuraus lapselle esim. leluja lähtee takavarikkoon tai jotain muuta, hyvin konkreettista, mikä myös "kolahtaa" siihen lapseen. Eikä saa antaa näytellyn evvk-asenteen hämätä, ihan varmasti yrittää sellaisella manipuloida tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas on korotettu ääntä ja tehty lapsille selväksi mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Eipä ole tarvinnut luunappeja, tukkapöllyjä tai piiskoja, mutta ääneen on karjuttu ja siirretty ihan napakasti rauhoittumaan/ poistettu tilanteesta tarvittaessa. Harvoin tarvitsee kun lapsi tietää mikä on hyväksyttyä ja mikä ei.

Tämä toimii varmasti normaalisti kehittyneen/tavallisen lapsen kanssa. Mutta täytyy ottaa huomioon, että ei kaikkien. Sitä ei ymmärrä ennen kuin omalle kohdalle tai lähipiiriin osuu se erikoisempi tai vaikeampi tapaus. Ennen vanhaan näitä erilaisia lapsia piiskattiin ja rangaistiin kilteiksi huonoin seurauksin. Nykyään osataan jo ymmärtää ja löytää ne lapset jotka tarvitsevat erityistä tukea, joilta löytyy esim. jnkl neuropsykiatrinen oireyhtymä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas on korotettu ääntä ja tehty lapsille selväksi mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Eipä ole tarvinnut luunappeja, tukkapöllyjä tai piiskoja, mutta ääneen on karjuttu ja siirretty ihan napakasti rauhoittumaan/ poistettu tilanteesta tarvittaessa. Harvoin tarvitsee kun lapsi tietää mikä on hyväksyttyä ja mikä ei.

Tämä toimii varmasti normaalisti kehittyneen/tavallisen lapsen kanssa. Mutta täytyy ottaa huomioon, että ei kaikkien. Sitä ei ymmärrä ennen kuin omalle kohdalle tai lähipiiriin osuu se erikoisempi tai vaikeampi tapaus. Ennen vanhaan näitä erilaisia lapsia piiskattiin ja rangaistiin kilteiksi huonoin seurauksin. Nykyään osataan jo ymmärtää ja löytää ne lapset jotka tarvitsevat erityistä tukea, joilta löytyy esim. jnkl neuropsykiatrinen oireyhtymä. 

Jos lapsi ei usko puhetta tai edes karjuntaa niin pakko sitä on hakata. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Aivan. Älykääpiöillä ei ole muita vaihtoehtoja tai keinoja selvittää ongelmaa kuin väkivalta.

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt_äippä kirjoitti:

Tilanne siis se että ihana, rakas 7v tyttäreni ei tottele mitään! On yritetty jäähyä, on yritetty takavarikoida leluja, ollaan yritetty tv-kieltoa ja arestia. Mikään ei tehoa.

Aivan uhmaikäisestä ollut tällainen, kuvittelin että tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa, wrong! Ei kiukuttele mutta on kuin pieni piru. Esimerkiksi jos rikkoo jotain, nauraa vaikka tietää että on kielletty. Nauraa kun pudottaa jotain. Nauraa kun sotkee ja kiusaa pikkuveljeään. Tietää tasan että kaikki ed.mainitut ovat kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus, ei vaikutusta.

(Eli ei, meillä ei vain uhkailla, jos jotakin uhataan se myös toteutuu.)

Palaa käpy tuohon mukulaan vaikka rakas onkin. Olemme yrittäneet kuukausikalenteriakin johon pistetään tarra iltaisin jos päivä on mennyt hyvin, jos ei niin menettää tarran ja jos tarroja ei ole vähintään 5 per vko koko kuukauden ajalta niin mitään kivaa ei tulekaan. Ei auta. Hymyilee vaan vaikka näkee että tarra lähti.

Onko jollakulla vielä mitään ideaa vai teenkö tytöstä lasun ja annan sijoittaa muualle? :(

OSTA RAUTAKAUPASTA KETTINKIÄ JA HAKKA KUNNES PYSYY HILJAA. OLEN PERÄREIKÄÄNI MYÖTEN TÄYNNÄ NÄITÄ NAISTEN JALUSTALLENOSTELUITA. JOS SANA EI KUULU TAI TEHOA NIIN RAUTAKETJU NÄYTTÄKÖÖN PAIKKANSA. FEMINISTIEN JA POLIISIEN KANNATTAA TÄSSÄ VAIHEESSA OLLA HILJAA TAI RIPUSTAN TEIDÄT KAIKKI TASA-ARVOISESTI PUIHIN ROIKKUMAAN JA NAUTTIMAAN TALVESTA SAATANA. MEILLÄ PÄIN EI SINIVUOKKOJA TAI NAISIA PELÄTÄ.

Älä viitsi huutaa.

Voi teitä raukkoja jotka ette provoja tunnista. Mutta jos nyt teoreettisesti tätä ap:n aloitusta miettii niin hyvin kummallista ensinnäkin on jos muka tällaisilla oireilla ei olisi kunnolla tutkittu ja ehkä jopa päädytty johonkin diagnoosiin. Niinkuin tälläkin on jotkut kirjoitelleet niin joihinkin neurologisiin häiriöihin liittyy aika voimakkaastikin oireet jotka voivat näyttäytyä sivulliselle vain tyhmän kurittoman nulikan käyttäytymisenä. Vaikea myöskään uskoa että mitään ongelmia ei olisi huomattu kodin ulkopuolella. Sanoisin täyttä soopaa mitä valitettavasti on 90 prossaa tämän palstan annista. Joskus on kiva väitellä täällä mutta vain silloin kun vastus ei ole liian idioottimainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt_äippä kirjoitti:

Tilanne siis se että ihana, rakas 7v tyttäreni ei tottele mitään! On yritetty jäähyä, on yritetty takavarikoida leluja, ollaan yritetty tv-kieltoa ja arestia. Mikään ei tehoa.

Aivan uhmaikäisestä ollut tällainen, kuvittelin että tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa, wrong! Ei kiukuttele mutta on kuin pieni piru. Esimerkiksi jos rikkoo jotain, nauraa vaikka tietää että on kielletty. Nauraa kun pudottaa jotain. Nauraa kun sotkee ja kiusaa pikkuveljeään. Tietää tasan että kaikki ed.mainitut ovat kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus, ei vaikutusta.

(Eli ei, meillä ei vain uhkailla, jos jotakin uhataan se myös toteutuu.)

Palaa käpy tuohon mukulaan vaikka rakas onkin. Olemme yrittäneet kuukausikalenteriakin johon pistetään tarra iltaisin jos päivä on mennyt hyvin, jos ei niin menettää tarran ja jos tarroja ei ole vähintään 5 per vko koko kuukauden ajalta niin mitään kivaa ei tulekaan. Ei auta. Hymyilee vaan vaikka näkee että tarra lähti.

Onko jollakulla vielä mitään ideaa vai teenkö tytöstä lasun ja annan sijoittaa muualle? :(

OSTA RAUTAKAUPASTA KETTINKIÄ JA HAKKA KUNNES PYSYY HILJAA. OLEN PERÄREIKÄÄNI MYÖTEN TÄYNNÄ NÄITÄ NAISTEN JALUSTALLENOSTELUITA. JOS SANA EI KUULU TAI TEHOA NIIN RAUTAKETJU NÄYTTÄKÖÖN PAIKKANSA. FEMINISTIEN JA POLIISIEN KANNATTAA TÄSSÄ VAIHEESSA OLLA HILJAA TAI RIPUSTAN TEIDÄT KAIKKI TASA-ARVOISESTI PUIHIN ROIKKUMAAN JA NAUTTIMAAN TALVESTA SAATANA. MEILLÄ PÄIN EI SINIVUOKKOJA TAI NAISIA PELÄTÄ.

Älä viitsi huutaa.

ÄÄNEN KÄYTTÄMINEN ON NORMAALIA. JOS SINUN AIVOSI MENEE SIITÄ PASKAKSI NIIN SEN PAREMPI.

En luottaisi lastensuojeluun. Kuten aiemmissakin viesteissä oli, lähde pyytämään apua koululääkäriltä ja perheneuvolasta.

Miten lapsella koulussa sujuu? Tuleeko sieltä samanlaista palautetta?

Onko teillä lähellä isovanhempia, muita sukulaisia tai tuttavia joilla lapsi voisi silloin tällöin vierailla vaikka viikonloppusin?

Voimia ja jaksamista teille!

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä raukkoja jotka ette provoja tunnista. Mutta jos nyt teoreettisesti tätä ap:n aloitusta miettii niin hyvin kummallista ensinnäkin on jos muka tällaisilla oireilla ei olisi kunnolla tutkittu ja ehkä jopa päädytty johonkin diagnoosiin. Niinkuin tälläkin on jotkut kirjoitelleet niin joihinkin neurologisiin häiriöihin liittyy aika voimakkaastikin oireet jotka voivat näyttäytyä sivulliselle vain tyhmän kurittoman nulikan käyttäytymisenä. Vaikea myöskään uskoa että mitään ongelmia ei olisi huomattu kodin ulkopuolella. Sanoisin täyttä soopaa mitä valitettavasti on 90 prossaa tämän palstan annista. Joskus on kiva väitellä täällä mutta vain silloin kun vastus ei ole liian idioottimainen.

Tähän on pakko vielä Tourette lapsen äidin vastata. Oikeasti me lapsen vanhemmat huomasimme jo muutama vuosi ennen diagnoosia, että kaikki ei ole ok lapsessamme. Lähipiiri (sukulaiset ja ystävät) pitivät lastamme vain hieman ylivilkkaana. Esim. eskari vuotena lapsen käytös oli kotona jo tosi haastavaa, mutta kun eskaripäivien jälkeen kyselimme eskarinopeilta miten päivä on mennyt, niin ikinä ei tullut negatiivista palautetta. Kerran eräs eskarintäti katsoikin minua kummissaan ja kysyi  miksi aina olemme niin huolissamme lapsen käytöksestä eskarissa, kun siellä lapsi ei erotu muista eikä ole mitään negatiivista sanottavaa, päinvastoin. Me vanhemmat ihmettelimme asiaa kovasti, kun lapsi kotona oli tosi haastava ja usein agressiivinen.

No ymmärsimme asian diagnoosin jälkeen. Lapsi kyllä tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Lapsi kykeni hillitsemään impulssejaan juuri ja juuri eskaripäivän ajan ja muiden ihmisten läsnä ollessa (esim. isovanhemmat), mutta kun hän pääsi kotiin turvalliseen ympäristöön, niin silloin kaikki patoutuneet impulssit pääsivät valloilleen. 

Nämä eivät ole helppoja asioita ymmärtää, mutta näin se vain joskus menee. Meillä on nyt neljä vuotta diagnoosista ja edelleen opettelemme selviämään lapsemme kanssa arjen haasteista ja pyrimme parhaamme mukaan häntä oppimaan selviämään itsensä ja kanssaihmisten kanssa.