Geneettinen sukututkimus yleistyy. Salalapset selviävät. Mitä mieltä?
"Petturi-isiä, perinnöllisiä sairauksia, amerikanserkkuja – geneettisen sukututkimuksen keinoin menneet salaisuudet aukeavat
Perinteisen sukututkimuksen rinnalle on tullut geneettinen, ihmisen dna:sta tehtävä sukututkimus. Suomessa alan harrastajia on jo tuhansia ja määrä lisääntyy koko ajan."
Lainaus on Ylen uutisissa . Tuoreimmat
Onko teistä hyvä vai huono juttu, että salalapset ja Salatut adoptiot selviävät?
Perustelkaa myös
Kommentit (28)
Olen täysin sen puolesta että lapset ja vanhemmat löytävät toisensa, varsinkin lasten osalta. Toisaalta jossain utopistisessa yhteiskunnassa voisi käydä niin että suku vaikuttaa menestykseen ja jos sieltä paljastuu jotain ei niin mairittelevaa niin se vaikeuttaa työn saantia. Tietääkseni nykyäänkin joihinkin harvoihin ammatteihin tehdään lähisuvunselvitys.
Kun noiden salalasten määrä selviää niin voi olla että lainsäädäntöön tulee muutoksia erityisesti isyyslain suhteen. Nyt järkyttävintä on että oikea isä ei saa mitään oikeuksia jos lapsen äiti on naimisissa ja aisankannattaja tunnustaa lapsen. Minusta isänkin kuuluisi voida vaatia isyystestiä, ei ole oikein että lapsi viedään eikä lapsikaan saa tietää oikeasta isästä.
Jos on jotain empatiaa niin kuvitelkaa miltä tuntuu tietää että on olemassa ihana oma lapsi jota et saa tavata. Jos olisi mahdollista niin ottaisin luokseni asumaan mutta nyt ei ole edes tapaamiseen mahdollisuutta. Joskus kuitenkin aion kertoa lapselle kunhan tämä on vanhempi, ehkä hän suostuu itse testiin.
Ohis: mihin ammattiin tehdään lähisukuselvitys ja mitä selvitetään?
Ihan sama, mun tiedot eivät ole hyödynnnettävissä. Ei julkisen eikä yksityisen tahon toimesta, koska olen sen kieltänyt.
Vierailija kirjoitti:

Ei mihinkään ainakaan geneettistä.
Hyvä juttu, kuten Kadonneen jäljillä -ohjelma. Näyttää sen, ettei valehtelu ja/tai paneminen ilman kortsua kannata.
Vierailija kirjoitti:
Kun noiden salalasten määrä selviää niin voi olla että lainsäädäntöön tulee muutoksia erityisesti isyyslain suhteen. Nyt järkyttävintä on että oikea isä ei saa mitään oikeuksia jos lapsen äiti on naimisissa ja aisankannattaja tunnustaa lapsen. Minusta isänkin kuuluisi voida vaatia isyystestiä, ei ole oikein että lapsi viedään eikä lapsikaan saa tietää oikeasta isästä.
Jos on jotain empatiaa niin kuvitelkaa miltä tuntuu tietää että on olemassa ihana oma lapsi jota et saa tavata. Jos olisi mahdollista niin ottaisin luokseni asumaan mutta nyt ei ole edes tapaamiseen mahdollisuutta. Joskus kuitenkin aion kertoa lapselle kunhan tämä on vanhempi, ehkä hän suostuu itse testiin.
Työkaverini sai lapsen ja kertoi, että sen lapsen bioisä oli sanonut työkaverilleni, että hän on isä ja haluaa olla siinä isän roolissa. Työkaverini oli valehdellut, että sinä et ole isä. Se siitä. Työkaveri meni pari vuotta myöhemmin toisen miehen kanssa naimisiin ja se toinen mies adoptoi tuon "isättömän" lapsen.
Tapasin kerran miehen, joka sanoi tietävänsä, että on erään vauvan isä, mutta sen äiti ei anna tehdä isyystestiä.
Miksi mies ei saa vaatia isyystestiä?
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama, mun tiedot eivät ole hyödynnnettävissä. Ei julkisen eikä yksityisen tahon toimesta, koska olen sen kieltänyt.
Mutta sun tiedot saadaan selville myös siten, että tarpeeksi moni sukulainen selvittää tuon dna:n ja tekee geneettisen sukututkimuksen.
Siis Tarkoitan, että jos haluat vaikka salata, että et oikeasti ole vaikka tyttäresi äiti, niin jos tyttäresi antaa dna:n ja molempien vanhempiesi sukulaiset antavat myös, niin selviää, että et voi olla tyttäresi äiti, vaikka väität niin.
Nuo ovat huuhaa juttuja. Oikeita geenitutkimuksia on menossa. Suomessalin kerätään juuri mahdollisimman laaja otos. Siinä saa itselleen oikeaa tietoa. Siis saa itseään koskevan tutkimustiedon, jos haluaa. Senkus kysyy lääkäriltään ellei sitä ole tarjottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun noiden salalasten määrä selviää niin voi olla että lainsäädäntöön tulee muutoksia erityisesti isyyslain suhteen. Nyt järkyttävintä on että oikea isä ei saa mitään oikeuksia jos lapsen äiti on naimisissa ja aisankannattaja tunnustaa lapsen. Minusta isänkin kuuluisi voida vaatia isyystestiä, ei ole oikein että lapsi viedään eikä lapsikaan saa tietää oikeasta isästä.
Jos on jotain empatiaa niin kuvitelkaa miltä tuntuu tietää että on olemassa ihana oma lapsi jota et saa tavata. Jos olisi mahdollista niin ottaisin luokseni asumaan mutta nyt ei ole edes tapaamiseen mahdollisuutta. Joskus kuitenkin aion kertoa lapselle kunhan tämä on vanhempi, ehkä hän suostuu itse testiin.
Työkaverini sai lapsen ja kertoi, että sen lapsen bioisä oli sanonut työkaverilleni, että hän on isä ja haluaa olla siinä isän roolissa. Työkaverini oli valehdellut, että sinä et ole isä. Se siitä. Työkaveri meni pari vuotta myöhemmin toisen miehen kanssa naimisiin ja se toinen mies adoptoi tuon "isättömän" lapsen.
Tapasin kerran miehen, joka sanoi tietävänsä, että on erään vauvan isä, mutta sen äiti ei anna tehdä isyystestiä.
Miksi mies ei saa vaatia isyystestiä?
Mies saa vaatia isyystestin. Avioliitto on vain niin pyhä, että jos nainen on avioliitossa eikä aviomies halua isyystestin, ei sitä kukaan muukaan voi vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Kun noiden salalasten määrä selviää niin voi olla että lainsäädäntöön tulee muutoksia erityisesti isyyslain suhteen. Nyt järkyttävintä on että oikea isä ei saa mitään oikeuksia jos lapsen äiti on naimisissa ja aisankannattaja tunnustaa lapsen. Minusta isänkin kuuluisi voida vaatia isyystestiä, ei ole oikein että lapsi viedään eikä lapsikaan saa tietää oikeasta isästä.
Jos on jotain empatiaa niin kuvitelkaa miltä tuntuu tietää että on olemassa ihana oma lapsi jota et saa tavata. Jos olisi mahdollista niin ottaisin luokseni asumaan mutta nyt ei ole edes tapaamiseen mahdollisuutta. Joskus kuitenkin aion kertoa lapselle kunhan tämä on vanhempi, ehkä hän suostuu itse testiin.
Vedotkaa niihin aisankannattajiin.
Olen teettänyt sukututkimuksen takia DNA-testin ja valitettavasti sieltä ei ole tullut vastaan mitään erityisen yllättävää.
Jos nyt joku faijan lehtolapsi jostain löytyy niin ei se mun sisarukseksi muutu.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt joku faijan lehtolapsi jostain löytyy niin ei se mun sisarukseksi muutu.
Mutta se perii osan omaisuudesta, joka muuten kuuluisi sinulle. (Ellei isäsi ole varaton)
Vierailija kirjoitti:
Kun noiden salalasten määrä selviää niin voi olla että lainsäädäntöön tulee muutoksia erityisesti isyyslain suhteen. Nyt järkyttävintä on että oikea isä ei saa mitään oikeuksia jos lapsen äiti on naimisissa ja aisankannattaja tunnustaa lapsen. Minusta isänkin kuuluisi voida vaatia isyystestiä, ei ole oikein että lapsi viedään eikä lapsikaan saa tietää oikeasta isästä.
Jos on jotain empatiaa niin kuvitelkaa miltä tuntuu tietää että on olemassa ihana oma lapsi jota et saa tavata. Jos olisi mahdollista niin ottaisin luokseni asumaan mutta nyt ei ole edes tapaamiseen mahdollisuutta. Joskus kuitenkin aion kertoa lapselle kunhan tämä on vanhempi, ehkä hän suostuu itse testiin.
Miksi sekauduit varattuun? Petyttyä miestä haukut vielä aisankannattajaksi. Kiva mies olet..not
Tämä onkin mielenkiintoista. Itseä hiukan vaivaa kun lähisukulaisella on jo aikuinen lapsi jonka isä ei ole se jonka väittää olevan. Lapsi ei varmaan vieläkään tiedä biologista isäänsä. Toivon että tämä geneettinen sukututkimus olisi käytössä esim. terveydenhoidossa niin että tällekin lapselle selviäisi oikea isä ennen kuin tämä kerkeää kuolemaan. Isä nyt keski-ikäinen.
Lapsen äiti on uusissa naimisissa ja valehdellut kaikille isästä. Oikea isä kyllä tietää lapsensa olemassaolosta mutta lapsi ei. Hirveää myös isän kannalta kun ilmeisesti haluaisi pitää yhteyttä mutta äiti kieltää koko asian. Väittää siis exmiestään lapsen isäksi. Tältä halunnut eron jälkeen myös elarit mutta exä myös ilmeisesti tietää kenen lapsi oikeasti on eikä ole niitä maksanut.
Lapsen äiti ei ole missään nimessä muutenkaan niitä ihanimpia ihmisiä vaan todellinen hyväksikäyttäjä ja pahansuopa kaikin puolin. Nekin jotka tietää eivät ole siksi halunneet asiaa paljastaa mutta toivottavasti tällä tapaa ehkä aivan sattumalta tulis selville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun noiden salalasten määrä selviää niin voi olla että lainsäädäntöön tulee muutoksia erityisesti isyyslain suhteen. Nyt järkyttävintä on että oikea isä ei saa mitään oikeuksia jos lapsen äiti on naimisissa ja aisankannattaja tunnustaa lapsen. Minusta isänkin kuuluisi voida vaatia isyystestiä, ei ole oikein että lapsi viedään eikä lapsikaan saa tietää oikeasta isästä.
Jos on jotain empatiaa niin kuvitelkaa miltä tuntuu tietää että on olemassa ihana oma lapsi jota et saa tavata. Jos olisi mahdollista niin ottaisin luokseni asumaan mutta nyt ei ole edes tapaamiseen mahdollisuutta. Joskus kuitenkin aion kertoa lapselle kunhan tämä on vanhempi, ehkä hän suostuu itse testiin.
Miksi sekauduit varattuun? Petyttyä miestä haukut vielä aisankannattajaksi. Kiva mies olet..not
Aina naiset eivät kerro olevansa varattuja taikka kertovat olevansa huonossa suhteessa. Eikä se ole sinkun tehtävä vahtia moista vaan sen varatun. En itse pettänyt ketään.
En ymmärrä mistä puhutte. Geenitutkimus tutkii geenejä ja sairauksia. Mitä salalapsia sieltä nyt putkahtelisi? Olen vela, joten olispa tosiaan yllätys, jos olisin ollut 9 kk koomassa ja synnyttänyt lapsen. Joo.
Vierailija kirjoitti:
Ohis: mihin ammattiin tehdään lähisukuselvitys ja mitä selvitetään?
DNA-pohjalta ei taideta mitään selvityksiä tehdä, mutta laaja turvallisuusselvitys saattaa ulottua myös lähisukuun (mikäli he siihen suostuvat) jos katsotaan että se on tarpeellista. Laaja turvallisuusselvitys voidaan tehdä esimerkiksi jos hakee virkaan jossa on pääsy salattuun tietoon jolla on merkitystä vaikkapa maan turvallisuudelle tms.
Hyvää olisi geneettisten sairauksien tutkimisen helpottuminen ja tieto.
Tuossa voi käydä lopulta esimerkiksi niin, että ulkomailta alkaa tulla adoptioon annettujen lapsien sukuja pyytämään rahaa ja ilmaisemaan halukkuutta saada lapsi vaikka aikuisenakin takaisin. Eli ainakin adoptiovanhemmille huono juttu.