Lue keskustelun säännöt.
Vauvaperheen stressin pahentaminen
Miksi ihmeessä ihmiset avautuvat vahingoniloisina univelasta kärsiville pienten lasten vanhemmille, että odottakaahan vain, tuosta se muuttuu vielä vaikeammaksi, kunhan lapset kasvavat? Älkää nyt mitään hyvää tulevaisuudelta odottako, tulee vielä uusia isoja ongelmia vanhojen tilalle... Avioerotilastojako nämä pessimistiset jankuttajat tahtovat kasvattaa?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minustakin kaikki muuttui koko ajan vain helpommaksi. En kai vain ole "vauvaihmisiä". Rakastin toki lapsiani jo vauvoinakin, mutta kylllähän se arki aikamoista suorittamista oli ja eikä sen vauvan kanssa tuntunut elämä kovinkaan monipuoliselta. Aika rajoittuneelta tuntui kaikki tekeminen vauvan kanssa. Isompien lasten kanssa on kiva touhuta ja rymytä, sekä koen paljon helpommaksi kommunikoida lasten kanssa, kun he pystyvät ilmaisemaan itseään muutoinkin kuin itkemällä.
Ihmettelen ihan samaa, että miten se voi olla vaikeampaa sitten, kun lapsi osaa puhua, eikä enää tarvitse imettää. Tässä sitä vaan ollaan ihan sidoksissa kun tuo vähän väliä käy rinnalla. Jos ei ole nälkäitkua niin sitten voi vain arvailla että mikä sitä vaivaa.
T: 3
Kuningas Ei kun tulee niin melko eri vaiheessa olette kun imetysaika.
Vauvaakin voi tulkita milloin syö rinnalla ja milloin lapsi pitää sinua huvituttina. Kannattaa kysyä neuvolassa apua jos lapsi roikkuu rinnalla.Taaperoikäisen haasteet ovat suuremmat, koska se inttäminen, jäätävä vastaanhangoittelua, maahanheittäytyminen ja minä itse! Tai vaaditaan juuri nyt sinua apuun..
Siitä taas kun lapsi kasvaa tulee 5- vuotiaan uhma, kouluikäisen uhmaa.
On ongelma koulussa, harrastuksessa!
Näin varhaisteinien äitinä toivon että lapset ovat ilman päihdekokeiluja ja koulussa pysytään kunnes saavat ammatin ja löytää itselleen hyvän elämän.
Välillä kaipaan niitä vauva-vuosia kun kaikki pyöri kakkavaippojen sisällön tutkimisessa ja siinä röyhtäytinkö riittävästi.
Ei se tarkoita että sinulla tai minulla on vaikeampaa kuin jollain toisella. Jos on väsynyt ja on vaikeaa niin se ei kerro mitä menneisyys on tai mitä tuleman pitää. Ei arki helpotu kuitenkaan kun lapsi kasvaa.
Helpottaa kun itse kasvaa mukana.
Omat lapset ovat teinejä ja pakko sanoa, että meillä on vaan helpottanut sitä mukaa kun lapset ovat kasvaneet.
Voihan sitä tietenkin riidellä ja taistella vaikka loputtomiin uhamaikäisen tai teinin kanssa. Tai sitten voi ajatella asioita myös hänen näkökulmastaan ja hakea sellaisia ratkaisuja joihin kumpikin osapuoli on tyytyväinen.
Uhmaikäinen on tyytyväinen jos saa päättää joistakin asioista ja leikin varjolla hänet saa toimimaan toivotulla tavalla. Se vaatii vain vähän mielikuvitusta ja leikkimielisyyttä, ja sitä ettei ihan joka asiasta ala nipottamaan. Kannattaa valita taistelunsa, eikä lähteä jokaiseen mukaan.
Ja sama toimii sen teininkin kanssa, vaikka eri tasolla mennäänkin.
Raskainta on ollut silloin kun vauva valvotti, ja myöhemmin sama lapsi valvotti taaperona.
Hän kärsi suolisto-oireisista allergioista, joita ei osattu diagnosoida. Kun kyllähän ne vauvat/taaperot nyt itkee. Ja vatsavaivoja nyt on melkein jokaisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella mussuttajia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne "kammotukset" ovat itse äitejä ja isiä ja puhuvat kokemuksesta.
Terve!
Miehen työkavereiden kanssa en olekaan aiemmin jutellut. Sovitaanko, että pidät tästä lähtien nämä kokemuksesi ja mielipiteesi ihan vain omana tietonasi väsyneiden vanhempien pelottelun sijasta? Voit jutella vaikka säästä ellet keksi mitään mukavaa sanottavaa.
T: työkaverisi vaimo
Sä et oo jutellu niiden kanssa mutta koet oikeudekseksi kutsua heitä kammotuksiksi. Emmä jaksa enää pitää mielipiteitäni omana tietonani, sori vaan. Ei kai se vauva arki nyt niin rankkaa ole ettei yhtäkään poikkipuolista sanaa voi sanoo ilman että nousee hysteria. Miten ihmeessä on aikaa miettiä toisten sanomisia noin paljon.
Ihan täysin OT, mutta mä olen monessa yhteydessä miettinyt, MIKSI ihmisille on niin vaikeaa pitää mielipiteensä omana tietonaan? Tähän yleensä vastataan, että "mulla on oikeus sanoa mielipiteeni!!1!" mutta en mä sitä kyseenalaista, haluaisin vain tietää mikä siinä on niin vaikeaa olla kertomatta asiaan kuin asiaan mielipiteitä, saati pyytämättömiä neuvoja. Räjähdättekö te jos ette saa niitä ulos vai miten?
Helppoa, kun teille ilmaista rahaa saatte seinästä repiä eikä tarvitse töissä käydä. Valittajat, ennen ihmiset tekivät töitä siinä missä te lomailette, kotityöt päälle. Voitte nukkua kun lapsi nukkuu.
Mulla arki alkoi helpottaa siinä vaiheessa, kun sai alkaa nukkua pitkään. Kun lapset herättyään osasivat alkaa katsoa lastenohjelmia telkusta viikonloppuaamuisin eikä tarvinnut pelätä, että satuttavat itsensä. Ehkä olivat jotain 3 ja 5 tai 4 ja 6. En muista enää.
Meillä on teini-ikä mennyt tähän asti kivasti. Koulut sujuu, kavereita on ja päihteitä ei ole havaittu.
Ainahan sitä jotain huolta elämään mahtuu, mutta mikään myöhempi vaihe ei ole ollut raskaampi, kuin vauva-ajat. Se unen puute ja vastuu pienestä ihmisestä, joka on vielä kovin hauras. Kun röörit menee tukkoon tavallisesta räkätaudista ja kuume nousee yli 40 asteen jne. Mutta niistäkin vuosista on selvitty. Selviätte tekin, ap ja arki helpottaa kuukausi kuukaudelta. Enimmäkseen on riemua ja iloa. Joskus vähän harmia. Lapset on suuri rikkaus ja onni!
Minua toki väsyttää välillä (pieni vauva ja 1,5-v) mutta se nyt kuuluu asiaan. Esikoinen nukkui pitkiä unia jo aika pienestä. Olemme käyneet ravintolassa ja matkoilla ja hän on todella ”helppo” koska on tottunut ja emme tee asioista numeroa. Toki aivan varmasti nyt tulee uudenlaisia haasteita kun on kaksi mutta se kuuluu asiaan.
Näitä elämän ankeuttajia on joka asiassa ja muistavat kyllä kertoa huonot puolet kaikesta. Jos toinen vaikka kertoo innoissaan laihtuneensa niin tämä ihminen tokaisee että kuule lihakset siinä vaik ovat lähteneet. Itse olen karsinut moiset elämästä kokonaan. Yksi tapaus esitteli raskausarpiaan että kuule tämmöset sitten sullekkin tulee aivan varmasti. No eipä edes tullut kummastakaan.
Se on myös ihmisestä kiinni mitä pitää rankkana. Itse olen ollut vaikeasti masentunut niin nämä arjen haasteet ovat niiden mustien jaksojen jälkeen kuitenkin aika helppoa. Se ilo mitä lapsista saa tekee minut onnellisemmaksi kuin mikään :) En siis tarkoita vähätellä kenenkään väsymystä, minullekin se ajoittainen univelka on pahinta ja silloin kyllä säälin itseäni olantakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mutta entisenä teininä voin kertoa että todella suurella todennäköisyydellä lapsesi tulevat nukkumaan muutamien vuosien päästä hyvinkin pitkään.
En jaksa kuunnella mussuttajia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella mussuttajia kirjoitti:
Nuo kammotukset ovat miehen iäkkäämpiä työkavereita. Työstä tultuaan mies on usein täynnä huolta, kun työkaverit ovat päivän aikana pelotelleet jutuillaan jos on sanonut töissä olevansa väsynyt. 😧
No jos sä vauvanhoidon lisäksi joudut rauhoitteleen miesvauvaa vauvan lisäksi niin ei hyvä. Sano miehelles ettei ota asioita mitä muut sanoo niin vakavasti. Älkää välittäkö vaikka joku sanoisikin että se pahenee vain. Kaikkien kohdalla ainakaan se ei todellakaan mee niin. Tsemppiä!
Mies on erinomainen puoliso, ei mikään miesvauva. Kova stressaamaan tosin, mutta todennäköisesti juuri sen takia haluaakin tehdä sekä perheen eteen että kotona paljon. Rennommin ottaminen stressaantuneena ei ole kovin helppoa kenellekään. Tätä ihmistä kuitenkin rakastan täysillä koko sydämestäni juuri sellaisena kuin hän on! ❤
Työskentelen miesvaltausella alalla ja työryhmässä on tällä hetkellä 3 pienen vauvan isää, eivät juuri itse oma-aloitteisesti töissä juttele vauvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella mussuttajia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella mussuttajia kirjoitti:
Nuo kammotukset ovat miehen iäkkäämpiä työkavereita. Työstä tultuaan mies on usein täynnä huolta, kun työkaverit ovat päivän aikana pelotelleet jutuillaan jos on sanonut töissä olevansa väsynyt. 😧
No jos sä vauvanhoidon lisäksi joudut rauhoitteleen miesvauvaa vauvan lisäksi niin ei hyvä. Sano miehelles ettei ota asioita mitä muut sanoo niin vakavasti. Älkää välittäkö vaikka joku sanoisikin että se pahenee vain. Kaikkien kohdalla ainakaan se ei todellakaan mee niin. Tsemppiä!
Mies on erinomainen puoliso, ei mikään miesvauva. Kova stressaamaan tosin, mutta todennäköisesti juuri sen takia haluaakin tehdä sekä perheen eteen että kotona paljon. Rennommin ottaminen stressaantuneena ei ole kovin helppoa kenellekään. Tätä ihmistä kuitenkin rakastan täysillä koko sydämestäni juuri sellaisena kuin hän on! ❤
Työskentelen miesvaltausella alalla ja työryhmässä on tällä hetkellä 3 pienen vauvan isää, eivät juuri itse oma-aloitteisesti töissä juttele vauvoista.
Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja myös omalla työpaikallani on vauvojen ja pienten lasten isiä. He puhuvat paljon perheestään ja jakavat isyyskokemuksiaan.
En jaksa kuunnella mussuttajia kirjoitti:
Onko kukaan saanut kysyttyä tällaiselta tyypiltä motiiveja näiden valitusvirsien pitämiseen?
Miehesi ilmeisesti tekee aloitteen valittamalla väsymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella mussuttajia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kuunnella mussuttajia kirjoitti:
Nuo kammotukset ovat miehen iäkkäämpiä työkavereita. Työstä tultuaan mies on usein täynnä huolta, kun työkaverit ovat päivän aikana pelotelleet jutuillaan jos on sanonut töissä olevansa väsynyt. 😧
No jos sä vauvanhoidon lisäksi joudut rauhoitteleen miesvauvaa vauvan lisäksi niin ei hyvä. Sano miehelles ettei ota asioita mitä muut sanoo niin vakavasti. Älkää välittäkö vaikka joku sanoisikin että se pahenee vain. Kaikkien kohdalla ainakaan se ei todellakaan mee niin. Tsemppiä!
Mies on erinomainen puoliso, ei mikään miesvauva. Kova stressaamaan tosin, mutta todennäköisesti juuri sen takia haluaakin tehdä sekä perheen eteen että kotona paljon. Rennommin ottaminen stressaantuneena ei ole kovin helppoa kenellekään. Tätä ihmistä kuitenkin rakastan täysillä koko sydämestäni juuri sellaisena kuin hän on! ❤
Työskentelen miesvaltausella alalla ja työryhmässä on tällä hetkellä 3 pienen vauvan isää, eivät juuri itse oma-aloitteisesti töissä juttele vauvoista.
Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja myös omalla työpaikallani on vauvojen ja pienten lasten isiä. He puhuvat paljon perheestään ja jakavat isyyskokemuksiaan.
Mieheni (miesvaltaisella) työpaikalla tuntuu myös olevan näin. Kun vauva oli pieni, tuli kotiin harva se päivä ihan hyviä neuvoja vauvanhoidon suhteen. Ketään pelottelijoita siellä ei vaikuttanut olevan, pelkästään ongelmanratkaisu edellä ajatteleviä isiä.
Meillä muuten oli erittäin huonosti nukkuva vauva, ja vauvavuosi oli raskainta aikaa elämässäni, vaikka en ole mikään kultalusikka suussa syntynyt prinssessa. Kun lapsi vähän kasvoi, alkoi helpottaa. Liikkeellelähtö, kävelemään ja puhumaan oppiminen, kasvava omatoimisuus jne olivat kaikki arkea helpottavia asioita. Kuten joku muukin sanoi, nämä tulevien aikojen kauheuksilla pelottelevat ovat todennäköisesti sellaisia, joiden vauva-aika on ollut helppoa. Taaperon perässä saa juosta, ja olla silmä tarkkana, ja tuleehan niitä itkupotkuraivareita, mutta mielestäni se oli paljon helpompaa aikaa kuin vauva-aika.
Yöheräilyjä oli meillä paljon, muttei net olleet rankkoja minulle, miehelle taas olivat. Kakkaakin on paljon, mutta pienen vauvan tuhnut haisee vähemmän, kuin kissan kakat.
Ja tosiaan nuo ootappa kun tulee uhma ikä kommentit...oma asenteeni on se, ettei ole mitään mistä emme selviäisi. Kissoista varoiteltiin niin paljon, että mies aina panikoi kun kissa oli lähelläkään vauvaa. Ihmiset ei tiedä yhtään mitään just meän tai just teän perheestä. Nyt kun poikaa ei ole eristetty lemmikeistä, eivät ne häntä kiinnosta yhtä paljon kuin esimerkiksi kaukosäädin.
Ehkäpä nämä kommentit enemmänkin oikeuttavat kommentoijien omia kokemuksia? Jos uhma ikä on aivan kamalaa sen ymmärtää että joskus saattaa huutaa? Jos vauva vaan itkee, on ymmärrettävää että he antavat sen itkeä? Mitä "helpommin" joku toinen suoriutuu sitä enemmän he tuntevat omien tekemisiensä olevan kyseenalaisia.
Joka vaiheessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Vasta syntynyt on vaativa mutta nukkuu todella paljon, konttaaja ei vaadi yhtä paljon, mutta on hereillä suurimman osan ajasta. Turhaa miettiä muiden puheita, keskittykää itseenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikilla lapsilla ole kauheaa uhmaikää, eikä edes murrosikää. Sekin pelottelu on aika turhaa. Luulen että sekin on paljon vanhempien asenteesta kiinni, jos lapsen annetaan omaan tahtiin itsenäistyä niin ei hänellä ole juurikaan syytä uhmata. Ja toisaalta, tietyissa asioissa ei anneta tilaisuutta heittäytyä hankalaksi, esim. taaperon pukeminen, riisuminen ja syöminen suoritetaan vanhemman taholta niin että sitä ei tarvitse alkaa lapselta maanitella ja odotella toimintaa. Varmasti jotkut kaksivuotiaat pukee ja syö tosi hienosti ja taitavasti, mutta suuri osa ei, yleensä jo siitä syystä että mielenkiinto ei riitä, lapsen mieli menee jo kaukana muualla kun toinen kenkä on jalassa ja sitten vieressä kärtetään että laita nyt se toinenkin kenkä jalkaan.
Viisivuotiaan uhma on ihan uusi juttu, ennen puhuttiin vaan oidipaalivaiheesta, sitten kouluun mennessä tulee se vaihe kun lapsi tajuaa että hän liikkuu nyt yksin, ja voi jopa valehdella vanhemmille missä on liikkunut, mennään salaa kioskille ostamaan kaverin kanssa karkkia tai mennään kaverin luo ilman lupaa, se on normaalia ja jokainen miestä varmasti teki sitä samaa. Se kouluun meno on iso muutos ja lapsi on juuri siinä iässä ottamassa taas ison harppauksen itsenäistymisessä ja sille pitää antaa tilaa.
Lapsen kanssa pärjää aina hyvin kun muistelee minkälaista oli itsellä kun oli siinä iässä, ei lapset ole tyhmiä.
No meillä ainakin yksivuotias syö jo hyvin itse, lusikalla tai sormin. Ja lasten haarukalla pistelee isompia paloja. Viimeksi varmaan useampi kuukausi sitten minä syötin jotain hänelle.
Oliskohan niin, että tuota käytetään tilanteen kevennyksenä ja vanhojen muisteluna, ei pelotteluna tai absoluuttisena totuutena. Lukioon mennessä vanhemmat tutut ja sukulaiset saattoi naureskella, että "odotas vaan ku pääset nauttimaan koeviikoista" tms. Samantyyppisiä heittoja on kuultu inttiin mennessä, jatko-opintojen alkaessa, vuorotöissä pidemmissä vuoroissa, muuttaessa... vähän yhdessä sun toisessa elämäntilanteessa. Sanoja ei välttämättä huomaa, että kuulija on erityisen stressaantunut. Ihan kaikesta ei kannattaisi ottaa noin itseensä ja vatvoa jälkikäteen asiaa liikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan suomalaisiin syvään juurrettu, että kaiken pitää olla aina päin h*lvettiä ja elämän kamalaa.
Meillä kyllä vauvavuoden jälkeen helpotti reippaasti. Kaksivuotiaan kanssa nukutaan jo täysiä öitä, uhmien läpi luovitaan ja lapsi tykkää kovasti antaa haleja. Sanoo myös toisinaan antaessaan ison halin, että "Äiti rakas".
Tykkään tästä vaiheesta ehdottomasti enemmän kuin vauvaiästä 😁
Täysin totta. Suomalaiset ovat nykyään niin patalaiskaa porukkaa, että moinen ottaa koville.
Se on vain yksi vaihe elämässä, joka on puskettava läpi. Sitten helpottaa joksikin aikaa kunnes alkaa lasten teini-ikä yms.
Niin, vähättelyllähän se olo helpottuu :/
Nämä vähättelijät eivät vissiin ole koskaan kuulleet empatiasta.
Itse olen kotoa saanut sellaisen opin, että vain huonoista asioista saa puhua.
Jos joku asia on hyyvin, niin sitä ei saa sanoa, sillä kuulija saataa tulla kateelliseksi tai häntä saattaa alkaa harmittamaan.
Se johti siihen, että en uskaltanut puhua kenellekään oikein mitään kun en halunnut hakemalla hakea ja kaivaa huonoja asioita tai masentaa muita ikävillä jutuilla.