Vauvaperheen stressin pahentaminen

Onko kukaan saanut kysyttyä tällaiselta tyypiltä motiiveja näiden valitusvirsien pitämiseen?

Se nyt vaan suomalaisiin syvään juurrettu, että kaiken pitää olla aina päin h*lvettiä ja elämän kamalaa.

Meillä kyllä vauvavuoden jälkeen helpotti reippaasti. Kaksivuotiaan kanssa nukutaan jo täysiä öitä, uhmien läpi luovitaan ja lapsi tykkää kovasti antaa haleja. Sanoo myös toisinaan antaessaan ison halin, että "Äiti rakas".

Tykkään tästä vaiheesta ehdottomasti enemmän kuin vauvaiästä 😁

Minäkin tässä viisikuisen vauvan kanssa vaan odottelen, että milloin se pahenee. Vielä on kuulemma maailman helpointa kun se ei vielä konttaa tai kävele. Sitten alkaa uhmaikä, ai että se vauva-aika on siihen verrattuna kuin ihanaa täydellisyyttä. Kohta en voi jättää lasta sekunniksikaan yksin tai se kuolee. Kaupassa ei voi käydä rauhassa tai missään, kun se on aina vaatimassa jotain. Eipä ole tähänkään päivään mennessä tarvinnut kertaakaan käydä vauvan kanssa kaupassa. Käymme miehen kanssa vuorotellen ilman vauvaa.

Kyllä minustakin kaikki muuttui koko ajan vain helpommaksi. En kai vain ole "vauvaihmisiä". Rakastin toki lapsiani jo vauvoinakin, mutta kylllähän se arki aikamoista suorittamista oli ja eikä sen vauvan kanssa tuntunut elämä kovinkaan monipuoliselta. Aika rajoittuneelta tuntui kaikki tekeminen vauvan kanssa. Isompien lasten kanssa on kiva touhuta ja rymytä, sekä koen paljon helpommaksi kommunikoida lasten kanssa, kun he pystyvät ilmaisemaan itseään muutoinkin kuin itkemällä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minustakin kaikki muuttui koko ajan vain helpommaksi. En kai vain ole "vauvaihmisiä". Rakastin toki lapsiani jo vauvoinakin, mutta kylllähän se arki aikamoista suorittamista oli ja eikä sen vauvan kanssa tuntunut elämä kovinkaan monipuoliselta. Aika rajoittuneelta tuntui kaikki tekeminen vauvan kanssa. Isompien lasten kanssa on kiva touhuta ja rymytä, sekä koen paljon helpommaksi kommunikoida lasten kanssa, kun he pystyvät ilmaisemaan itseään muutoinkin kuin itkemällä.

Ihmettelen ihan samaa, että miten se voi olla vaikeampaa sitten, kun lapsi osaa puhua, eikä enää tarvitse imettää. Tässä sitä vaan ollaan ihan sidoksissa kun tuo vähän väliä käy rinnalla. Jos ei ole nälkäitkua niin sitten voi vain arvailla että mikä sitä vaivaa.

T: 3

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minustakin kaikki muuttui koko ajan vain helpommaksi. En kai vain ole "vauvaihmisiä". Rakastin toki lapsiani jo vauvoinakin, mutta kylllähän se arki aikamoista suorittamista oli ja eikä sen vauvan kanssa tuntunut elämä kovinkaan monipuoliselta. Aika rajoittuneelta tuntui kaikki tekeminen vauvan kanssa. Isompien lasten kanssa on kiva touhuta ja rymytä, sekä koen paljon helpommaksi kommunikoida lasten kanssa, kun he pystyvät ilmaisemaan itseään muutoinkin kuin itkemällä.

Sama. Etenkin ekat kuukaudet muistan niin synkkinä ja rankkoina, että saa nähdä tuleeko toista 😕

Mitä enemmän lapsi on kasvanut, sitä enemmän asiat helpottuneet. Voi jutella hänen kanssaan, katsella kun lapsi tekee hassuja juttuja (muunmuassa laittaa ämpärin päähän ja sanoo nauraen 'hattu!' 😁 ), osoittaa kiinnostustaan eri asioita kohtaan, sekä ilmaisee kiintymystään (halailee ja rakentaa legopalikoista kukan, jonka tuo äidille 💕).

No onhan se tavallaan totta, että jokaiseen lapsen kasvuvaiheeseen riittää niitä "ongelmia". Mutta miten niihin sitten kukin suhtautuu. Meitä peloteltiin vauva-aikana että koskaan ei saa nukkua yms yms. No nukuttiin vauva-aikaan kyllä ja elämä oli aikas leppoisaa sohvalla imettäen ja Netflixiä tuijottaen. Nyt juokset hiki hatussa sen supervilkkaan 2 vuotiaan perässä ja toivot ettei se nyt tulis kauhean montaa kertaa päälleen sohvalta alas, jos nyt käyn vessassa ja Netflixiä en ole avannut viikkoihin. Jokainen lapsi on kuitenkin erilainen, en mä niin kauheasti loukkaantuisi muiden "neuvoista". Menee omalla tahdilla vaan ja nauttii jos on helppo lapsi itsellä.

Se nyt vaan on sellainen tapa. Onhan se rasittavaa vahdata taaperoa, joka kiipeilee ja laittaa suuhun kaiken mitä löytyy. Mutta kyllä se siitä sitten helpottaa omalla tavallaan, kun lapset kasvaa. Huoli muuttuu erilaiseksi, esim. että saako koulussa kavereita ja ei jää koulumatkalla auton alle. Jokaisesta ikäkaudesta löytyy niitä hyviä ja vähemmän hyviä juttuja.

Kun pienten lasten äiti valittaa väsymystään, niin minä muistan kertoa, miten ihanaa se todella on, kun saa nukkua pitkät ja nautinnolliset yöunet. Miksi äitien mielestä tämäkin on väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minustakin kaikki muuttui koko ajan vain helpommaksi. En kai vain ole "vauvaihmisiä". Rakastin toki lapsiani jo vauvoinakin, mutta kylllähän se arki aikamoista suorittamista oli ja eikä sen vauvan kanssa tuntunut elämä kovinkaan monipuoliselta. Aika rajoittuneelta tuntui kaikki tekeminen vauvan kanssa. Isompien lasten kanssa on kiva touhuta ja rymytä, sekä koen paljon helpommaksi kommunikoida lasten kanssa, kun he pystyvät ilmaisemaan itseään muutoinkin kuin itkemällä.

Ihmettelen ihan samaa, että miten se voi olla vaikeampaa sitten, kun lapsi osaa puhua, eikä enää tarvitse imettää. Tässä sitä vaan ollaan ihan sidoksissa kun tuo vähän väliä käy rinnalla. Jos ei ole nälkäitkua niin sitten voi vain arvailla että mikä sitä vaivaa.

T: 3

Kuningas Ei kun tulee niin melko eri vaiheessa olette kun imetysaika.

Vauvaakin voi tulkita milloin syö rinnalla ja milloin lapsi pitää sinua huvituttina. Kannattaa kysyä neuvolassa apua jos lapsi roikkuu rinnalla.

Taaperoikäisen haasteet ovat suuremmat, koska se inttäminen, jäätävä vastaanhangoittelua, maahanheittäytyminen ja minä itse! Tai vaaditaan juuri nyt sinua apuun..

Siitä taas kun lapsi kasvaa tulee 5- vuotiaan uhma, kouluikäisen uhmaa.

On ongelma koulussa, harrastuksessa!

Näin varhaisteinien äitinä toivon että lapset ovat ilman päihdekokeiluja ja koulussa pysytään kunnes saavat ammatin ja löytää itselleen hyvän elämän.

Välillä kaipaan niitä vauva-vuosia kun kaikki pyöri kakkavaippojen sisällön tutkimisessa ja siinä röyhtäytinkö riittävästi.

Ei se tarkoita että sinulla tai minulla on vaikeampaa kuin jollain toisella. Jos on väsynyt ja on vaikeaa niin se ei kerro mitä menneisyys on tai mitä tuleman pitää. Ei arki helpotu kuitenkaan kun lapsi kasvaa.

Helpon ja vaikean vauvan ero on kuin yöllä ja päivällä. Ja niin myös se vauva-ajan raskaus riippuu vauvasta. Sitä ei ymmärrä, jos ei molemmista kokemusta.

Minulla vauva 6 kk valvottanut todella koko pienen ikänsä ja välillä unet 20 min pätkissä. Appi siinä sitten vauvan hyvänä hetkenä koittaa pelotella, että odottakaapa kun tulee hampaita......on tullut jo! Häh!? Eikä se hampaiden tulo pahentanut tilannetta yhtään enempää.

Minä edelleen odotan milloin helpottuu. Nyt pöiväkotiarki alkanut, flunssat, pitkät työmatkat molemmilla vanhemmilla, muutto uuteen kotiin tulossa... Ei jaksa.

Häh? Vauva-aika on ihanaa, toki väsyttävää, mutta vauva on niiiiin mahtava juttu. Nyt 2v taapero ja tää vain paranee koko ajan! Ihanaa kun oppii uysia asioita, eleet, ilmeet, sanat, innostus ja kikatus.... tää on vaan parasta maailmassa!

Se on oikein! Että sanovat, itseppähän olette ne riippakivet ristiksenne hankkineet. Ei voi väsyttää, turha valittaa. Tuollaisille uuvateille jotka noita painolasteja itselleen riesoiksi hankkii, se on viimmeisen päälle oikein että kärsitte univelasta ja siitä vittuillaan kunnolla. Sitä saa mitä tilaa. Jos olisi vela, niin ei olisi univelkoja, eikä kyllä muitakaan velkoja. Mutta tyhmästä päästä tuppaa kärsimään koko kroppa.

Mulla mies stressaa ihan sikana näiden varoittelijoiden takia ja pelkää, ettei jaksa perhe-elämää. Että kiitos vain. Minähän se sitten itsekin univelkaisena miestä saan yrittää rauhoitella toisen huolehtiessa kaiken menevän vieläkin rankemmaksi "kun niin hänelle sanottiin". 😧

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minustakin kaikki muuttui koko ajan vain helpommaksi. En kai vain ole "vauvaihmisiä". Rakastin toki lapsiani jo vauvoinakin, mutta kylllähän se arki aikamoista suorittamista oli ja eikä sen vauvan kanssa tuntunut elämä kovinkaan monipuoliselta. Aika rajoittuneelta tuntui kaikki tekeminen vauvan kanssa. Isompien lasten kanssa on kiva touhuta ja rymytä, sekä koen paljon helpommaksi kommunikoida lasten kanssa, kun he pystyvät ilmaisemaan itseään muutoinkin kuin itkemällä.

Ihmettelen ihan samaa, että miten se voi olla vaikeampaa sitten, kun lapsi osaa puhua, eikä enää tarvitse imettää. Tässä sitä vaan ollaan ihan sidoksissa kun tuo vähän väliä käy rinnalla. Jos ei ole nälkäitkua niin sitten voi vain arvailla että mikä sitä vaivaa.

T: 3

Kuningas Ei kun tulee niin melko eri vaiheessa olette kun imetysaika.

Vauvaakin voi tulkita milloin syö rinnalla ja milloin lapsi pitää sinua huvituttina. Kannattaa kysyä neuvolassa apua jos lapsi roikkuu rinnalla.

Taaperoikäisen haasteet ovat suuremmat, koska se inttäminen, jäätävä vastaanhangoittelua, maahanheittäytyminen ja minä itse! Tai vaaditaan juuri nyt sinua apuun..

Siitä taas kun lapsi kasvaa tulee 5- vuotiaan uhma, kouluikäisen uhmaa.

On ongelma koulussa, harrastuksessa!

Näin varhaisteinien äitinä toivon että lapset ovat ilman päihdekokeiluja ja koulussa pysytään kunnes saavat ammatin ja löytää itselleen hyvän elämän.

Välillä kaipaan niitä vauva-vuosia kun kaikki pyöri kakkavaippojen sisällön tutkimisessa ja siinä röyhtäytinkö riittävästi.

Ei se tarkoita että sinulla tai minulla on vaikeampaa kuin jollain toisella. Jos on väsynyt ja on vaikeaa niin se ei kerro mitä menneisyys on tai mitä tuleman pitää. Ei arki helpotu kuitenkaan kun lapsi kasvaa.

Ei välttämättä helpotu, mutta ei välttämättä myöskään vaikeudu. Kaikki riippuu niin kaikesta. Ongelmiin löytyy myös ratkaisuja aina välillä. Pessimistisen fiiliksen ruokkimisesta ei ole kenellekään mitään hyötyä. Se vain vähentää väsyneiden ihmisten voimia entisestään.

Up.

Kyllä omasta mielestäni kaikki on helpompaa, kun ei tarvitse olla jatkuvassa univelassa. Elämä tuntuu menevän koko ajan helpompaan suuntaan. Lapsi täyttää kohta 5. En sitten tiedä, millaista teinin kanssa on, mutta en viitsi vielä murehtia sitä.

Ei muuten ole muuttunut pahemmaksi. Univelka on helvetti!

Kamalia ystäviä(?) sulla jos noin kannustavia ovat. Itse en ikinä vauvaperheelle sanoisi tuollaista, vaan kannustaisin jaksamaan. Mutta jotkut ihmiset nyt vaan ovat aina todella ikäviä ja ilkeitä.