Työpäivän pitäisi olla vain 6-tuntinen ja nykyisellä 8 tunnin työpäivän palkalla
Ihminen ei jaksa tehdä tehokkaasti 8 tunnin työpäivää, joten nykyisessä 8 tunnin työpäivässä menee helposti se 2 tuntia esim. paskanjauhamiseen tai sitten muuten tehottomaan työntekoon. Lisäksi Suomen palkkataso on monilla aloilla sen verran paljon muita länsimaita jäljessä, että nämä nykyiset palkat vastaisivatkin paremmin 6 tunnin päivittäistä työntekoa, kuin 8 tunnin työntekoa. 6 tunnin työpäivä lisäisi monella alalla myös työllisyyttä ja vähentäisi sairauspoissaoloja, joten yhteiskunta hyötyisi myös noista asioista.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suomalaista työnteko kiinnosta, niin onneksipa puolalaisia ja romanialaisia kiinnostaa. Tekevät työt erittäin hyvin ja tunnollisesti, eivätkä valita työajoista ja palkoista ollenkaan.
Työnantajat viittaavat kintaalla suomalaisten kitinöille, kun on tulijoita Puolasta ja Romaniasta. Lisäksi aina voi ulkoistaa myös Kiinaan ja Intiaan.
Puolalaisten ja romanialaisten työntekoa kuvaa ennemminkin ilmaisu tietämättömien orjuuttaminen ja kusettaminen aivan kybällä. Kun eivät tiedä Suomen työlainsäädäntöä, niin heitä käytetään sen osalta härskisti hyväksi.
Työn jakaminen useammalle pitäisi olla itsestäänselvyys nyky-yhteiskunnassa. Kukaan ei ole niin korvaamaton, etteikö voisi antaa osaa töistään toisen tehtäväksi. Lyhyempi työpäivä antaisi aikaa perheelle ja harrastuksille. Nyt tuntuu, että jotkut pitävät kynsin hampain kiinni työstään ja nääntyvät työtaakkansa alle, mutta eivät kuitenkaan halua jakaa työtään muiden kanssa. Näiden itsekkäiden määrä tuntuu vain lisääntyvän, vaikka toisaalta samat tyypit puhuvat down siftaamisesta yms. Johtaminen Suomessa on aivan peestä, alkaen hallituksesta ja päätyen virastojen ym. pikkupomoihin.
Samalla voitaisiin korottaa erilaisia maksuja, jotta saadaan ne palkat maksettua. Lisäksi voitaisiin aloittaa koira-, kissa- ja polkupyöräveron kerääminen.
Vierailija kirjoitti:
Samalla voitaisiin korottaa erilaisia maksuja, jotta saadaan ne palkat maksettua. Lisäksi voitaisiin aloittaa koira-, kissa- ja polkupyöräveron kerääminen.
Polkupyörävero. Miksi? Kansanterveys ja lihavuus alkaa olla sillä tolalla, ettei olisi syytä yhtään enempää verottaa terveellisiä elintapoja. Ennemmin vero vaikka roskaruualle.
Voi voi suomalaisen ajatusmaalimaa! Tässä kirjoittaa taas joku laiskamato, jota työ väsyttää niin penteleesti. Kiinasta Kajaaniin muuttanut pariskunta ihmetteli, miten täällä jää töitten jälkeen perheelle ja harrastuksille valtavasti aikaa, kun heillä pelkästään työmatkoihinkin meni kotimaassa 2h-3h/pv. ja työaika noin 12h. Aina vain vaaditaan lisää, eikä koskaan olla tyytyväisiä mihinkään, vaikka loppujen lopuksi meillä on paljon paremmin asiat, kuin monella muulla. Miksei koskaan kirjoiteta hyvistä asioista?
Olin työelämässä minäkin 45v, eikä väsytä vieläkään. Ylös, ulos ja lenkille!

Kannattaa myös tarkastella, millaisia ovat mm. sosiaaliset ongelmat ja mielenterveysongelmat sellaisissa maissa, joissa työajat ovat karmean pitkiä. Kannattaa myös tarkastella sitä, paljonko sellaisissa maissa töitä tehdään huumepillereiden voimalla ihan yritysten korkeimpaa johtoporrasta myöten.
Monessa osassa maailmaa ei myöskään ole samanlaista kuukausien kestävää pimeää aikaa, joka on omiaan vaikuttamaan ihmisen vireystilaan mm. hormonitoiminnan muutoksen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Voi voi suomalaisen ajatusmaalimaa! Tässä kirjoittaa taas joku laiskamato, jota työ väsyttää niin penteleesti. Kiinasta Kajaaniin muuttanut pariskunta ihmetteli, miten täällä jää töitten jälkeen perheelle ja harrastuksille valtavasti aikaa, kun heillä pelkästään työmatkoihinkin meni kotimaassa 2h-3h/pv. ja työaika noin 12h. Aina vain vaaditaan lisää, eikä koskaan olla tyytyväisiä mihinkään, vaikka loppujen lopuksi meillä on paljon paremmin asiat, kuin monella muulla. Miksei koskaan kirjoiteta hyvistä asioista?
Olin työelämässä minäkin 45v, eikä väsytä vieläkään. Ylös, ulos ja lenkille!
Joo, mutta kun nykään niitä suojatyöpaikkoja ei enää juurikaan ole, niinkuin sinulla. Koitapa tehdä se sama 45v. Hektistä myyntityötö/as.palvelutyötä 8h päivässä pörssiyhtiössä niin katsotaan jaksatko lenkille sen jälkeen hymy huulilla kahta viikkoa pidempään. Kokeile!
Totta, suomalaisia löylytetään vuodesta toiseen teettämällä himona töitä ja maksamalla surkeaa palkkaa. Ja tätä jotenkin perustellaan, no, ei millään. Jostain syystä on vain päätetty että suomalaisilla ei tule olla yhtä hyvä elintaso kuin muilla länsimaalaisilla. Ihan naurettavaa että suomalainen akateeminen on niin köyhä ettei ole edes uutta autoa varaa ostaa. Muualla maailmassa naurettaisiin jos kuulisivat mikä tilanne täällä on.
Suomi on kuin kuuba joka yrittää kuulua länsimaihin.
Kyllä, kyllä. Ja kaikille vähintään mediaanipalkka!
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei jaksa tehdä tehokkaasti 8 tunnin työpäivää, joten nykyisessä 8 tunnin työpäivässä menee helposti se 2 tuntia esim. paskanjauhamiseen tai sitten muuten tehottomaan työntekoon. Lisäksi Suomen palkkataso on monilla aloilla sen verran paljon muita länsimaita jäljessä, että nämä nykyiset palkat vastaisivatkin paremmin 6 tunnin päivittäistä työntekoa, kuin 8 tunnin työntekoa. 6 tunnin työpäivä lisäisi monella alalla myös työllisyyttä ja vähentäisi sairauspoissaoloja, joten yhteiskunta hyötyisi myös noista asioista.
Montako henkeä aiot työllistää, mikä on yhtiösi nimi, laita vaikka linkki työhakemukseen? Mitä maksat tunnilta uusille työntekijöille, onko se 1,33 kertaa TES ? Hyvä että joku vihdoinkin viitsii kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voitaisiin korottaa erilaisia maksuja, jotta saadaan ne palkat maksettua. Lisäksi voitaisiin aloittaa koira-, kissa- ja polkupyöräveron kerääminen.
Polkupyörävero. Miksi? Kansanterveys ja lihavuus alkaa olla sillä tolalla, ettei olisi syytä yhtään enempää verottaa terveellisiä elintapoja. Ennemmin vero vaikka roskaruualle.
Pyöräily on kallista puuhaa, koska tarvitaan erilliset pyörätiet, -kaistat.- reitit, jotka pyörälijät voisivat hyvin maksaa itse. Jos autoilija maksaa veroja, jotta saadaan ylläpidettyä tiestöä, niin miksi ihmeessä pyöräilijöille ei tehdä samoin?
Kylläpä meni monella hermoon tuo kirjoitukseni, joka on valitettavasti totta, että mitään ei viitsitä tehdä ja kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. Eihän se voi mennä niin. Yrittäkää ihmiset ymmärtää. Mistähän tuossa joku sai käsityksen, että olisin ollut suojatyöpaikassa. Hyvin tuottoisa yritys oli, työllistin 3 työntekijää, jäin eläkkeelle 45v työurani jälkeen, tytär jatkaa ja edelleen työllistää 4hlö. Ahkeria työntekijöitä ovatkin ja eivät valita työajasta joka on heillä 38h/vko. Jos se teidän mielestä yrittäjällä on helppoa, niin jokaisella on mahdollisuus alkaa yrittäjäksi. Tämän kirjoituksen tarkoitus olikin vähän ravistella näitä lusmuilijoita!! Onko paha kuulla totuus siihen pääkoppaan. Minä olen sitä mieltä myös, että annettaisiin hallituksellekin työrauha. Ja nämä pöllöt taas uskoo jotakin Anderssonia, joka lupaa maat ja taivaat.....
Neuvo äidiltä tyttärelle, jotta jos menee yrittäjällä vielä vaikeammaksi verojen ja maksujen kanssa, niin laita hanskat naulaan ja jää työttömäksi, kun se kuulostaa olevan niin helppoa.

Suurin osa pyöräteistä on kevyen liikenteen väyliä, joilla kulkee myös jalankulkijat. Eli samoilla rahoilla rakennetaan suurin osa sekä jalankulkijoiden että pyöräilijöiden käyttämistä reiteistä. Sinun perusteluillasi siis pitäisi jättää tiet rakentamatta sekä jalankulkijoille että pyöräilijöille kokonaan? Että esim. äiditkin lastenrattaita työntämään tiettömään metsään vain?
Eikä muuten kevyen liikenteen väylien rakentaminen maksa ollenkaan samaa luokkaa, kuin mitä ajoradan rakentaminen. Kevyen liikenteen väylät ovat paljon kapeampia ja yhteispituudessakin mitattuna niitä on vain murto-osa koko Suomen tiestön pituuteen verrattuna. Plus tietenkin se, että ne kuluvat paljon hitaammin, jolloin ylläpitokustannuksetkin tulevat paljon halvemmiksi.

Paljonko pyöräilijät maksavat nykyisistä halvoista pyöräteistä? Tai vaunuilijat? Vero vaan molemmille, niin saadaan kustannukset katettua. Bussilippuihinkin voitaisiin lisätä tienkäyttövero. Kas näin saadaan lisää rahaa valtiolle ja valtio voi maksaa työntekijöilleen 8h palkan 6h työstä :)

Kai sitten vaadit veroja myös jalankulkijoille, koska käyttäväthän ja kuluttavathan hekin niitä yhteisiä kevyen liikenteen väyliä? Varmaan vero myös lapsille, koska käyttäväthän hekin niitä.
Jäädään kaikki vain kotiin, niin niinhän se yhteiskunta pyörii. Ja kansan paino laskee ja kunto nousee. :)

Joo. Aletaan verottamaan vielä ilman hengittämisestäkin, niin kuin Aku Ankassa, niin sitten valtiolle tulee vieläkin enemmän rahaa.

Tasa-arvo olisi ihan kiva juttu käyttäjien kesken. Ei niin, että eriarvoistetaan pelkät yksityisautoilijat maksamaan kaikkien käyttämistä kulkuväylistä. Miksi tasa-arvo on mielestäsi väärin?
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä meni monella hermoon tuo kirjoitukseni, joka on valitettavasti totta, että mitään ei viitsitä tehdä ja kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. Eihän se voi mennä niin. Yrittäkää ihmiset ymmärtää. Mistähän tuossa joku sai käsityksen, että olisin ollut suojatyöpaikassa. Hyvin tuottoisa yritys oli, työllistin 3 työntekijää, jäin eläkkeelle 45v työurani jälkeen, tytär jatkaa ja edelleen työllistää 4hlö. Ahkeria työntekijöitä ovatkin ja eivät valita työajasta joka on heillä 38h/vko. Jos se teidän mielestä yrittäjällä on helppoa, niin jokaisella on mahdollisuus alkaa yrittäjäksi. Tämän kirjoituksen tarkoitus olikin vähän ravistella näitä lusmuilijoita!! Onko paha kuulla totuus siihen pääkoppaan. Minä olen sitä mieltä myös, että annettaisiin hallituksellekin työrauha. Ja nämä pöllöt taas uskoo jotakin Anderssonia, joka lupaa maat ja taivaat.....
Neuvo äidiltä tyttärelle, jotta jos menee yrittäjällä vielä vaikeammaksi verojen ja maksujen kanssa, niin laita hanskat naulaan ja jää työttömäksi, kun se kuulostaa olevan niin helppoa.
Totta. Jokaisella on mahdollisuus alkaa yrittäjäksi.
Minäkin aloin.
Nyt teen juuri sitä mitä itse haluan ja silloin kuin itse haluan.
Työviikkoni olen pitänyt enintään 30-tuntisina, sillä en halua riskeerata terveyttäni edes oman yrityksen ja mieluisan työn takia.
Enää en lähtisi työntekijäksi jonkun muun omistamaan firmaan.
En aio myöskään palkata ketään. Töitä otan vastaan sen verran minkä itse pystyn tekemään.
Taloushallinnon ja laskutuksen olen ulkoistanut,jotta voin keskittyä omaan työhöni.
Pakko sanoa, että yrittäjän vapaus päättää itse töistään antaa todella paljon lisäenergiaa.