Lue keskustelun säännöt.
Kolmenkympin kriisi 25-vuotiaana
17.03.2018 |
Olen rauhallinen, teinistä saakka samassa hyvässä parisuhteessa eikä juhliminen varsinaisesti kuulu mun suosikki aktiviteetteihin. Etenkin nuorempana sosiaaliset tilanteet on ollu enemmän ja vähemmän vaikeita. Viime aikoina olen alkanut ajatella olevani jo vanha ja että olen hukannut nuoruuteni, kun en ole "seikkaillut ja bilettänyt" ja se ahdistaa. Haluaisin muuttaa elämäni aktiivisemmaksi ja kiinnostavammaksi, mutta tuntuu, että se on myöhäistä ja nyt pitäisi alkaa yrittää lapsia ja etsiä isompaa kotia.
Ärsyttää, etten nuorempana ole uskaltanut tehdä ja mennä, mutta oudolta tuntuisi nyt yhtäkkiä yrittää muuttaa luonnetta meneväksi bilehileeksi. Mitä voin tehdä? Ahdistus syö elämästä iloa päivä päivältä.
Kommentit (29)
Mulla sama, täytän tosin 26-vuotta ja tuntuu kuin elämä olisi mennyt jo ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mullakaan enää montaa kuukautta ole ennen 26-vuotispäiviä, valitettavasti.
Mies ei ole lainkaan kiinnostunut interreilaamisesta tai muustakaan vähänkään hankalammasta tai riskialttiimmasta. On ihan tyytyväinen siihen, että jumitetaan kotona koneen tai tvn ääressä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan enää montaa kuukautta ole ennen 26-vuotispäiviä, valitettavasti.
Mies ei ole lainkaan kiinnostunut interreilaamisesta tai muustakaan vähänkään hankalammasta tai riskialttiimmasta. On ihan tyytyväinen siihen, että jumitetaan kotona koneen tai tvn ääressä.
Tämä siis ap
Muhun iski kolmenkympin kriisi kun täytin 27. Se hyvä puoli siinä oli, että nyt kun tuli 30 oikeasti täyteen niin olin kriisini jo kriiseillyt. Ei siinä auta kuin miettiä ja yrittää kuunnella oikeasti omia tunteita, ei niitä jotka yhteiskunta tai vanhemmat kasvattaessaan meihin asettaa. Mitä sä haluat elämältä? Ja sitten kun tuntuu, että sulla on vastaus niin lähteä viemään asioita oikeaan suuntaan, koska vielä on aikaa teilläkin, vaikkei siltä välttämättä tunnu juuri nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ainahan sitä täytyy paneskella nuorena ympäriinsä jotta voisi olla elämäänsä tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan enää montaa kuukautta ole ennen 26-vuotispäiviä, valitettavasti.
Mies ei ole lainkaan kiinnostunut interreilaamisesta tai muustakaan vähänkään hankalammasta tai riskialttiimmasta. On ihan tyytyväinen siihen, että jumitetaan kotona koneen tai tvn ääressä.
Valmistaudu siihen että toteuttaaksesi itseäsi miehen vaihto saattaa olla tarpeen. Varsinkin jos toinen on täysin tyytyväinen kotona jumittamiseen ja samojen kaavojen toistoon. Itsekin olin teinistä asti ollut yhdessä ja samassa suhteessa kunnes tajusin 27 vuotiaana ettei se ollut sitä mitä elämältä halusin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan enää montaa kuukautta ole ennen 26-vuotispäiviä, valitettavasti.
Mies ei ole lainkaan kiinnostunut interreilaamisesta tai muustakaan vähänkään hankalammasta tai riskialttiimmasta. On ihan tyytyväinen siihen, että jumitetaan kotona koneen tai tvn ääressä.
Valmistaudu siihen että toteuttaaksesi itseäsi miehen vaihto saattaa olla tarpeen. Varsinkin jos toinen on täysin tyytyväinen kotona jumittamiseen ja samojen kaavojen toistoon. Itsekin olin teinistä asti ollut yhdessä ja samassa suhteessa kunnes tajusin 27 vuotiaana ettei se ollut sitä mitä elämältä halusin.
Tuotakin olen jo miettinyt eikä se ahdistista kyllä yhtään helpota... Isoin ongelma tässä nyt varmaan on se, että en tiedä mitä elämältä sitten haluaisin. En halua tätä, mitä se nyt on, mutten tiedä mitä muutakaan tai miten sitä aktiivisempaa elämää lähtisin tavoittelemaan.
Ap
Minä täytän muutaman kk päästä 27. Korkeakouluaikani asuin asuntolassa ja paljon me biletettiin. Olihan ne ikimuistoisia vuosia, pysyvät mukana kyllä koko loppuelämäni. Kiva, että sain ne kokea, mutta kiva myös, että ne ovat jo takana.
Nyt, kun on koulu käyty, kriiseilen sitä, mistä löytyisi vakityö. Minulla on silloin tällöin töitä, mutta ei niin paljoa, että voisin tehdä kaikkea, mitä haluan. Sen työn ja vakituiset tulot kun saisi, niin olisi elämääni aika tyytyväinen. Mies löytyy ja koira ja koiran kanssa aletaan harrastamaan. Onhan se vähän kurjaa, ettei vielä tässä iässä ole sitä vakityötä eikä pysty esim. matkustamaan niin kuin haluaisi. Maailmaa haluaisin nähdä enemmän. Lapsia en välttämättä halua niin sitä ei tarvitse kriiseillä. En myöskään koe painetta hankkia omistusasuntoa, ajatus tuntuu vaan ahdistavalta, asun tällä hetkellä halvalla mieheni omistusasunnossa. Eli minä en kriiseile ehkä mitään perinteistä 3-kympin kriisiä, kunhan olisi vaan varaa niin voisin tehdä mitä huvittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä täytän muutaman kk päästä 27. Korkeakouluaikani asuin asuntolassa ja paljon me biletettiin. Olihan ne ikimuistoisia vuosia, pysyvät mukana kyllä koko loppuelämäni. Kiva, että sain ne kokea, mutta kiva myös, että ne ovat jo takana.
Nyt, kun on koulu käyty, kriiseilen sitä, mistä löytyisi vakityö. Minulla on silloin tällöin töitä, mutta ei niin paljoa, että voisin tehdä kaikkea, mitä haluan. Sen työn ja vakituiset tulot kun saisi, niin olisi elämääni aika tyytyväinen. Mies löytyy ja koira ja koiran kanssa aletaan harrastamaan. Onhan se vähän kurjaa, ettei vielä tässä iässä ole sitä vakityötä eikä pysty esim. matkustamaan niin kuin haluaisi. Maailmaa haluaisin nähdä enemmän. Lapsia en välttämättä halua niin sitä ei tarvitse kriiseillä. En myöskään koe painetta hankkia omistusasuntoa, ajatus tuntuu vaan ahdistavalta, asun tällä hetkellä halvalla mieheni omistusasunnossa. Eli minä en kriiseile ehkä mitään perinteistä 3-kympin kriisiä, kunhan olisi vaan varaa niin voisin tehdä mitä huvittaa.
No, ois se vähän outoa +25v kokoajan mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se elämä muutu miestä vaihtamalla. Muistakaa, että olette ihan omia yksilöitänne! Ja oma elämä sen mukaan.
T. Nainen 35 v, ei kriisiä.
Ihanaa, kohtalotoveri! Aloitusviesti oli melkein kuin mun suusta, paitsi että täytän 25 vasta kesällä ja oon seurustellut vasta pari vuotta. Hassua, oon vielä viime päivinä miettinyt tekeväni tänne keskustelun samasta aiheesta.
Missäpäin asut(te)? Olisi ihan kivaa vaikka koota joku porukka täältä ja lähteä joskus baariin tms. Itse Helsingistä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä täytän muutaman kk päästä 27. Korkeakouluaikani asuin asuntolassa ja paljon me biletettiin. Olihan ne ikimuistoisia vuosia, pysyvät mukana kyllä koko loppuelämäni. Kiva, että sain ne kokea, mutta kiva myös, että ne ovat jo takana.
Nyt, kun on koulu käyty, kriiseilen sitä, mistä löytyisi vakityö. Minulla on silloin tällöin töitä, mutta ei niin paljoa, että voisin tehdä kaikkea, mitä haluan. Sen työn ja vakituiset tulot kun saisi, niin olisi elämääni aika tyytyväinen. Mies löytyy ja koira ja koiran kanssa aletaan harrastamaan. Onhan se vähän kurjaa, ettei vielä tässä iässä ole sitä vakityötä eikä pysty esim. matkustamaan niin kuin haluaisi. Maailmaa haluaisin nähdä enemmän. Lapsia en välttämättä halua niin sitä ei tarvitse kriiseillä. En myöskään koe painetta hankkia omistusasuntoa, ajatus tuntuu vaan ahdistavalta, asun tällä hetkellä halvalla mieheni omistusasunnossa. Eli minä en kriiseile ehkä mitään perinteistä 3-kympin kriisiä, kunhan olisi vaan varaa niin voisin tehdä mitä huvittaa.
En tiedä mikä sulla oli tässä viestissä tarkoitus, mutta ei tää nyt kyllä mitenkään auttanut. Lähinnä hieroi naamaan sitä, mistä jo valmiiksi olen ahdistunut...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, kohtalotoveri! Aloitusviesti oli melkein kuin mun suusta, paitsi että täytän 25 vasta kesällä ja oon seurustellut vasta pari vuotta. Hassua, oon vielä viime päivinä miettinyt tekeväni tänne keskustelun samasta aiheesta.
Missäpäin asut(te)? Olisi ihan kivaa vaikka koota joku porukka täältä ja lähteä joskus baariin tms. Itse Helsingistä :)
Hauska idea, mutta oon itse Tampereelta :/ Lohduttavaa kuitenkin, että muutkin painii samojen asioiden kanssa.
Ap
Nyt on kesä tuloillaan. Kokoa lista asioista, joita haaveilisit tekeväsi, jotain vähän erikoisempaa tai rutiineista poikkeavaa. Pyri kevään ja kesän aikana aktiivisesti toteuttamaan ne. Keväällä on mahdollisuuksia pitkiin viikonloppuihin yhdellä vapaapäivällä, kesällä on lomaa. Vapaalla on yleensä helpompi irrotella kuin arkena. Jos haluat miehestä kaveria tekemisillesi, ehdota ja pohjusta ajoissa. Mulla on samanlainen tietsikalla jumittava mies ja suhteen alkuaikana oli vähän hankaluuksia, kun mä voisin toteuttaa ideoita lyhyelläkin varoitusajalla.
Jos otat nyt puolen vuoden aikana tietoisesti aktiivisemman otteen elämääsi, syksyllä olet monta kokemusta rikkaampi ja tiedät kenties paremmin, mitä haluat. Tai sitten voit hyvillä mielin himmailla, kaikkien ei tarvitse olla maata kiertäviä bilehileitä. Itse tein näin kesällä ennen kuin päätimme yrittää lasta. Kesään mahtui lajikokeiluja, iso lomamatka, pari vähän erikoisempaa haavetta. Olen tyytyväinen, että tuli kokeiltua.
Minulla alkoi 30:n kriisi 23-vuotiaana. Pyöristin 23:n 25:een ja siitä 30:een. Tosiaan olen ollut liian pikkuvanha!
Mun mielestä sun elämäntapa ilman biletystä on paljon arvostettavampi vaihtoehto ja siihen voisi olla paljon tyytyväisempi vanhempanakin kuin biletysnuoruuteen. Arvostan <3
Matkustaminen kyllä kannattaa nyt kun oot nuori!
Lähde miehen kanssa tai yksin vaikka interreilaamaan