Marttyyri vanhus vie voimat

Teidän MOLEMPIEN pitää kieltäytyä enää passaamasta ja hyysäämästä isäänne. Hän käyttää teidän miellyttämistarvetta (alkoholistiperheen lapsille tyypillistä) räikeästi hyväkseen. Muistakaa, että oma isä voi olla hyvin epäreilu ja itsekäs ihmisenä. Sitä ei vaan usein halua myöntää itselleen.

Agatha christien kirjoista vois saada ideoita, tai Venäjän turvallisuuspalvelulta.

Ilkeä ja paha ihminen muuttuu usein vielä hankalammaksi vanhemmiten. Näen sen hoitajana useinkin. Ehdotan, että alatte pitää etäisyyttä ja elää omaa elämäänne ilman ilkeää ja manipuloivaa isää. Olette jo lapsena saaneet kärsiä turvattomuutta aiheuttavasta isästänne riittävästi. Teidän ei tarvitse jaksaa.

Sopikaa yhdessä, että ette enää nöyristele ettekä usko ukon puheita.

Jos hän haukkuu jommankumman, soitatte toiselle ja varoitatte mitä on tulossa.

Kun hän tarvitsee apua, sitä saa jos vain maksaa. Voimien lopullisesti vähetessä ottakaa yhteys kuntaan.

Sinä huomaat isäsi manipuloinnin, se on hyvä. Useimmat aikuisetkaan lapset eivät huomaa, että läheinen vanhus manipuloi tai syyllistää ovelasti heitä. He ovat lapsesta lähtien tottuneet siihen. Miellyttämisestä pitää päästä eroon. Vaikka oma vanha isä/äiti kuinka ottaisi nokkiinsa.

Lisään vielä, että älkää menkö mukaan siihen jos vanhus haukkuu jotain sisaruksista. Se on myös manipulointia, jolla yritetään pitää "hyvä lapsi" otteessaan.

1. Kaikki sisarukset ottavat etäisyyttä. Kukaan ei lähde mielistelylinjalle ja ala passaamaan.

2. Kotisairaanhoito kotiin kun sille tarvetta terveydellisistä syistä.

Näin me tehtiin. Mitään syyllistämistä emme kuunnelleet. Kaikki meni hyvin.

Turha ainakaan sääliä syyllistäviä ja avuttomaksi heittäytyviä vanhuksia. Vielä pahempi jos oma isä/äiti käyttäytyy niin. Aikuisten lasten ei tarvitse sietää sellaista.

Otat erätäisyyttä vaikka veljesi ei sitä tekisi. Mutta sun tulee tehdä mitä haluat

Äitini on aina ollut sper negatiivinen. Nyt yli 70v. siellä on ihan mahdoton käydä kun masennun välittömästi. Sama virsi alkaa, ensin haukutaan naapurit, sitten tutut ja sitten sukulaiset. Missään ei käy eikä ketään tapaile. Mitään muuta puhuttavaa ei ole ellei jotakin haukuta vaikka sitten tv julkkista tai presidettiä. Ei jaksaisi. Kohta tai tarvitsisi jo kotiapua mutta ei sinne saa ketään ulkopuolisia tulla ja mihinkään palvelutaloihin häntä ei saa laittaa. En tiedä mitä tuollaisen kanssa sitten tekee jatkossa.

Mitenkäs muilla?

Kysyt miksi sinun pitäisi tuollaista kestää - minusta sinun pitää löytää vastaus itse: oletko niin arvoton, huono, tyhmä, ilkeä, laiska...? Itse löysin vastauksen 47 vuotiaana: ei ole mitään syytä kestää - ja sen jälkeen yhteydenpito loppui. Syyllistäminen ja häpäisy, martyyrimainen uhriutuminen ja mustamaalaaminen eivät vaan enää purreet minuun vaikka olin niihin niin tottunut.

Vaikeaa, kun toista ei voi muuttaa, jos toinen ei itse tahdo muutosta. Minulla oli vaikea omainen, joka muuttui vasta vanhetessaan helpoksi.

Viimeiset vuotensa hän oli mukavampaa seuraa, hänellä oli parempi asenne elämään, oli kiitollinen avusta ja tyytyväinen kaikesta, mitä pystyi itse vielä tekemään. Hän ei murehtinut sitä mitä oli vanhetessaan menettänyt, vaan nautti siitä, mitä oli jäljellä. On aina jossain määrin raskasta olla auttajana, mutta jaksamisen kannalta ratkaisevaa on autettavan asennekin!

Olet itsekäs. Mietipä sitten kun itse olet vanhus kipuinesi.

Toisaalta voisi olla hyvä keskustella läpi kaikki vaikeat asiat, niin molemmat osapuolet saavat rauhan, ennen omaisen kuolemaa.  Voi korottaa ääntään ja voi sanoa, että ei enää jaksa väitellä, mutta oma kanta on ja pysyy. Sitten voi siirtyä käytännön asioista huolehtimiseen, joita vanhalla ihmisellä riittää. 

Kerroin omaiselle, että mitä hänen tekojaan pidän hyvinä ja mitä en hyväksy, mutta että kaikesta huolimatta olen jo aikuinen, tulen pärjäämään elämässäni ja että autan häntä vanhana voimieni mukaan ja että jos hän löytää positiivisemman asenteen loppuelämäänsä, niin hyvä. Se löytyi!

13.

Tehän sinne väkisin änkeätte PERINNÖN toivossa.  Antakaa isänne olla rauhassa.

Hei ap. Oletkin saanut monta näkökulmaa kiperään pulmaasi. Yksi selkeä totuus on, että toista ei voi muuttaa, mutta omaa vuorovaikutusosuuttaan voi. Tässä muutama näkökulma, miten ehkä voisit omaa kommunikaatiotasi muuttaa. Miltä nämä kuulostavat?

Yleisesti ottaen ihmissuhteessa on tärkeä osata vetää rajat siihen, mitä jaksaa, mihin haluaa lähteä mukaan ja minkä haluaa rajata pois. Jos niitä rajoja onnistuu luomaan ja pitämään arkisissa asioissa, ei tarvitse mennä 'viimeisen rajan' yli eli lopettaa kaikkea kanssakäymistä - se ei ole lähes koskaan suositeltavin vaihtoehto, kun kyse on lähiomaisesta.

Varmasti hänen kipujaan ja harmejaan pitää jaksaa kuunnella, mutta senkin voi rajata.  Rajan voi vetää esimerkiksi aikaan. Kuuntele vaikka 15 minuuttia eläytyen ja sitten voit kevyesti sanoa: No niin, nyt ollaan juteltu voinnistasi. Mutta mitäs jos vaihdettaisi aihetta ja ruvettaisiinkin vaikka pelaamaan, otin mukaan XXXX pelin" (Pelin tilalla voi toki olla mitä tahansa pientä puuhaa). Näin osoitat, että olet kuunneellut, mutta nyt haluat ohjata vuorovaikutuksen eri raiteelle.

 

Ajan lisäksi rajan voi asettaa puheenaiheisiin. Esim voit kuunnella kyllä särkyjä ja terveyshuolia, mutta et kenenkään haukkumista. Tämän voi ihan sanoa. Ymmärrän, että sua harmittaa, mutta tiedätkö, en halua kuunnella toisten moittimista, Puhutaan mielummin vaikka XXX, oletko kuullut, että..XXX

Jos hän moittii tai haukkuu sinua, voit vain rauhallisesti sanoa, ok, sinä olet tuota mieltä. Minä kuitenkin nyt menen ensi viikonloppuna kaverin kanssa mökille enkä aio siitä potea huonoa omaatuntoa. Nähdään me sitten seuraavana.

Toimisiko jokin tämän tapainen?

 

Nykypuhelimissä on onneksi Estä-toiminto. Laitoin alkoholisoituneen äitini estoon ja jopas helpotti. Haukkuu minua suvulleni muttei kiinnosta.

Elämä menee pilalle kirjoitti:

Isäni on 80-vuotias, jäi leskeksi viisi vuotta sitten. On ymmärrettävää, että puolison kuolema on ottanut koville. Mutta nyt minun voimavarat isäni suhteen alkavat olla lopussa. Hän on hyväkuntoinen ikäisekseen, mutta narisee aina kun hänen kanssaan juttelee. On kipua siellä ja täällä ja kohtahan sitä varmaan kuoleekin- juttua jne.

Hän on ollut koko ikänsä perhettään kurissa pitävä (väkivaltainen viikonloppu-alkoholisti), edelleen kova manipuloimaan ja syyllistämään. Jos en mene käymään silloin kun hän on ajatellut, alkaa syyllistäminen ja "ei tarvitse sitten tulla ollenkaan"-kommentit. En enää jaksa. Miksi minun täytyy kestää tuollaista käytöstä vielä 52-vuotiaanakin?

Itse hän on puhunut aina "suoraan" perheenjäsenilleen, eli haukkunut päin naamaa. Nyt jos HÄNELLE sanoo jotain suoraan/lähettää tekstiviestin (asiallisesti, ei haukkuen), hän KOSTAA lähettämällä viestin veljelleni. Tai haukkuu minut takanapäin. Veli asuu isäukkoa lähellä ja passaa häntä säännöllisesti. Velikin on kyllästynyt isään. Ja isä tekeytyy mielellään avuttomaksi. Kuitenkin jaksaa hyvin matkustella, tekee vielä yksin kaukomatkojakin.

Auttakaa, miten minä ja veljeni pääsemme manipuloivasta ja syyllistävästä isäukosta eroon?

Käytte siellä vuoronperään veljenne kanssa ja jos on noin hyväkuntoinen niin ei siellä joka päivä tarvitse käydä. Vuoroviikonloppuisin veljesi kanssa. Ettekä lähde mukaan kitinöihin. Tunti pari on ihan ok.

Ihmiset arvostavat rehellisyyttä. Sano mitä ajattelet, mutta ystävällisesti.