Aamut yksin, päivät yksin, illat yksin... vaikka olen naimisissa niin silti yksin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kyllä totta, että parisuhteessa voi olla yksinäisempi, kuin yksin ollessa. Sinkkuna ei turhaan kaipaa seuraa tai apua, niin ei tarvitse pettyä.

Miksi kuvittelet, että sinkkuna ei kaipaa seuraa tai apua?

Kannattaa erota, niin sitten tietää, mitä on kumiseva hiljaisuus, ja se kun kukaan ei tiedä, jos sut hakataan kadulla etkä tule iltalenkiltä kotiin. Tai sulle sattuu tapaturma, niin saat ihan rauhassa vuotaa kuiviin.

Eroa, niin huomaat ne kaikki pienet asiat, joita et älynnyt avioliitossa arvostaa, koska pidit niitä itsestäänselvinä.

Ei, on pahempaa kun avioliitossa ollessa kukaan ei huomaa, jos sut hakataan kadulla, tai et tule iltalenkiltä kotiin.

Tuliko yllärinä? Se on kumma että sitä huutavaa kaiken huomion vievää sinappikonetta "hingutaan" vuositolkulla ja ollaan valmiit jättämään pillerit salaa väliin. Sitten raskausaikana ollaankin niin pahoinvouvia ja niin "raskaana" ettei voida tehdä mitään muuta kuin itkeä pienimmästäkin asiasta. Kun tämä "autuus" sitten loppuu jumalattomaan kahden vrk: n tuskaan niin sitten ihmetellään että etkö olekaan maailman ensimmäinen synnyttäjä ja miksi koko maailma ei ole lääpällään ja polvillaan edessäsi.

Olisko kannattanut googlettaa vaikka tämän palstan väsymys ja jaksaminen palstat aiemmin. Täällä kun surffailee niin meille ei ainakaan 10 vuoteen ole tulossa ketään pilaamaan yhteistä ihanaa aikaamme.

Vierailija kirjoitti:

työstä onnellisuuttasi kirjoitti:

Ala harrastamaan vaikka juoksua ja vatsalihaksia ja etsi somesta juoksukavereita. Pian huomaat että sinulla on jäätävän seksikäs urheilijan kroppa ja paljon treenikavereita..

Mulla on huonot nilkat. Olleet sitä aina. Juoksu ei onnistu.

Sitä paitsi tätä kroppaa ei urheilulla kuntoon saa enää. 14 vuotta erkauma ollut ja se mihinkään ole korjaantunut vaikka mitä treenejä olen harrastanut vuosien mittaan. Ei ole varaa mennä veitsen alle. Nämäkin voisi tulla osaksi synnytysohjelmaa jossa mahdollinen ongelma korjattaisiin samantien.
Kumminkin maksetaan sairaalassa olosta joten kyllä sitä jotain vastinetta pitäisi äidin saada muutakin kun imetys- ja vauvan hoito-opastusta. Imetys ei tosin lähtenyt käyntiin tälläkään kertaa.

Mitä tähän yksin oloon tulee, niin tosiaan kaipaan aikuista seuraa enkä lapsia, välillä olisi mukavaa olla aikuisten kesken eikä siten että ympärillä pyörii lapsia keskeyttämässä keskustelut ja väsyneinä renkkumassa ympärillä. Ja puhua muustakin kun lapsista ja niihin liittyvästä.

Ap

Ohis: näin sairaalassa työtä tekevänä tälläisten juttujen lukeminen rasittaa. Kertoo vain siitä, että hoitoa saaneella henkilöllä ei ole harmainta haisuakaan hänen sairaalassaolonsa todellisista kustannuksista (esim. ongelmaton alatiesynnytys, todelliset kustannukset 1222-4543€ vuonna 2016. Synnytyksen jälkeinen tilanne ilman toimenpiteitä; 746-2740€). Ne ovat niitä veroeuroja, joista nuo summat maksetaan. Anteeksi, turhauttaa vaan jatkuvasti kuunnella kitinää siitä, että joutuu maksamaan palvelusta jonka on saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurja juttu monella, mutta oletteko miettineet, että teissä itsessänne saattaa olla jotain parantamisen varaa, jos puoliso ei jaksa olla yhtään kiinnostunut teidän jutuista? Kiinnostaako sinua muut asiat kuin vauva ja koti ja hömppä, onko sulla keskusteltavaa ja ajatuksia? Vai minkälaista seuraa tarjoat miehellesi, jos hän mieluummin nukkuu tai jää töihin kuin viettää aikaa kanssasi? Saattaa myös olla, että mies on masentunut tai uupunut, ja siksi väsyttää; kannattaa käydä lääkärissä varmuuden vuoksi.

Tää on niin tyypillinen palstavastaus eli lyödään lyötyä. Vaikka vastauksessa olisikin hyviä pointteja, ne esitetään niin provosoivasti, ettei niistä vahingossakaan olisi mitään hyötyä. Mutta ehkä palstan lainalaisuuksia on turha yrittää muuttaa: aloittaja on aina väärässä, oli asia mikä tahansa.

No lue ap:n vastaukset ja teki syyt ihan ajatuksen kanssa ja mieti onko syy sittenkään kaikissa muissa vai olisiko se ap yhdistävä tekijä jos kavereita ei ole. Ap syyttää muita äitejä, koiraa, miestä... Ei täällä kukaan ketään lyö, vaan kertoo faktat selkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurja juttu monella, mutta oletteko miettineet, että teissä itsessänne saattaa olla jotain parantamisen varaa, jos puoliso ei jaksa olla yhtään kiinnostunut teidän jutuista? Kiinnostaako sinua muut asiat kuin vauva ja koti ja hömppä, onko sulla keskusteltavaa ja ajatuksia? Vai minkälaista seuraa tarjoat miehellesi, jos hän mieluummin nukkuu tai jää töihin kuin viettää aikaa kanssasi? Saattaa myös olla, että mies on masentunut tai uupunut, ja siksi väsyttää; kannattaa käydä lääkärissä varmuuden vuoksi.

Ihminen puhuu tietenkin omasta päivästään ja omista tapahtumistaan puolisolleen. Kyllä normaali mies kykenee olemaan kiinnostunut omasta kodistaan, vaimostaan ja lapsistaan. Ei miestä varten tarvitse ruveta miettimään mitään erityisiä puheenaiheita päivänpolttavista aiheista, jotta tämä jaksaisi olla kiinnostunut keskustelemisesta.

Itse uskon, että ongelmana on toisen ottaminen itsestäänselvyytenä. Miehet unohtavat helposti, että naiset kaipaavat voimakasta henkistä yhteyttä kumppaniinsa. Jos se puuttuu, nainen lähtee. Sitten ihmetellään kun vaimo lähti, vaikka "kaikki oli hyvin" ja valitetaan sitä, että naiset aina jättävät miehensä saatuaan miehiltä haluamansa eli lapset.

Minun kohdallani ei ainakaan jaarittelu päivän tapahtumista luo minkäänlaista henkistä yhteyttä. Henkistä yhteyttä luovat keskustelut oikeista aiheista ja ennen kaikkea yhteiset kokemukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurja juttu monella, mutta oletteko miettineet, että teissä itsessänne saattaa olla jotain parantamisen varaa, jos puoliso ei jaksa olla yhtään kiinnostunut teidän jutuista? Kiinnostaako sinua muut asiat kuin vauva ja koti ja hömppä, onko sulla keskusteltavaa ja ajatuksia? Vai minkälaista seuraa tarjoat miehellesi, jos hän mieluummin nukkuu tai jää töihin kuin viettää aikaa kanssasi? Saattaa myös olla, että mies on masentunut tai uupunut, ja siksi väsyttää; kannattaa käydä lääkärissä varmuuden vuoksi.

Tää on niin tyypillinen palstavastaus eli lyödään lyötyä. Vaikka vastauksessa olisikin hyviä pointteja, ne esitetään niin provosoivasti, ettei niistä vahingossakaan olisi mitään hyötyä. Mutta ehkä palstan lainalaisuuksia on turha yrittää muuttaa: aloittaja on aina väärässä, oli asia mikä tahansa.

Miten tässä nyt ketään lyötiin? Esitettiin ihan asiallisesti yksi vaihtoehto. Eikö täällä saa ehdottaa mitään muuta ratkaisua kuin sääliä ja päänsilittelyä ja miehen haukkumista? Kyllä parisuhde pitää toimia molempiin suuntiin, ja molemmilla pitää olla siihen annettavaa. Ei se ole miehen tehtävä tulla töiden jälkeen silittelemään rouvan päätä ja kuuntelemaan mitä salkkareissa tänään tapahtui. 

Tämä asia tuntuu olevan monella miehellä ihan hukassa. Miestä PITÄÄ kiinnostaa vaimon elämä. Tietyissä elämäntilanteissa se vaimon elämä saattaa hyvinkin koostua vain siitä lapsesta ja kodista, mutta se on sen vaimon elämää. Jos miestä ei kiinnosta mitä toisen elämässä tapahtuu ja mitä sinne kuuluu, ei hän silloin myöskään rakasta. Kun miestä kiinnostaa, hän saattaa jopa huomata, ettei vaimon elämässä tapahdu mitään, ja osoittaa rakkautensa antamalla vaimollekin mahdollisuuden saada elämäänsä jotain muutakin kuin lapset ja kodin. 

Tai jospa se vaimo ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kantaa ensisijaisesti itse vastuun omasta onnellisuudestaan?

Hankkii ystäviä, aloittaa harrastuksen, pistää vauvan hoitoon heti äitiysloman jälkeen ja aloittaa työt? Kurjaa tietenkin ettei mies huomioi, keskustelisin kyllä miehen kanssa, fiksu mies ymmärtää järkevän keskustelun päälle toisenkin näkökulman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurja juttu monella, mutta oletteko miettineet, että teissä itsessänne saattaa olla jotain parantamisen varaa, jos puoliso ei jaksa olla yhtään kiinnostunut teidän jutuista? Kiinnostaako sinua muut asiat kuin vauva ja koti ja hömppä, onko sulla keskusteltavaa ja ajatuksia? Vai minkälaista seuraa tarjoat miehellesi, jos hän mieluummin nukkuu tai jää töihin kuin viettää aikaa kanssasi? Saattaa myös olla, että mies on masentunut tai uupunut, ja siksi väsyttää; kannattaa käydä lääkärissä varmuuden vuoksi.

Tää on niin tyypillinen palstavastaus eli lyödään lyötyä. Vaikka vastauksessa olisikin hyviä pointteja, ne esitetään niin provosoivasti, ettei niistä vahingossakaan olisi mitään hyötyä. Mutta ehkä palstan lainalaisuuksia on turha yrittää muuttaa: aloittaja on aina väärässä, oli asia mikä tahansa.

Miten tässä nyt ketään lyötiin? Esitettiin ihan asiallisesti yksi vaihtoehto. Eikö täällä saa ehdottaa mitään muuta ratkaisua kuin sääliä ja päänsilittelyä ja miehen haukkumista? Kyllä parisuhde pitää toimia molempiin suuntiin, ja molemmilla pitää olla siihen annettavaa. Ei se ole miehen tehtävä tulla töiden jälkeen silittelemään rouvan päätä ja kuuntelemaan mitä salkkareissa tänään tapahtui. 

Tämä asia tuntuu olevan monella miehellä ihan hukassa. Miestä PITÄÄ kiinnostaa vaimon elämä. Tietyissä elämäntilanteissa se vaimon elämä saattaa hyvinkin koostua vain siitä lapsesta ja kodista, mutta se on sen vaimon elämää. Jos miestä ei kiinnosta mitä toisen elämässä tapahtuu ja mitä sinne kuuluu, ei hän silloin myöskään rakasta. Kun miestä kiinnostaa, hän saattaa jopa huomata, ettei vaimon elämässä tapahdu mitään, ja osoittaa rakkautensa antamalla vaimollekin mahdollisuuden saada elämäänsä jotain muutakin kuin lapset ja kodin. 

Tai jospa se vaimo ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kantaa ensisijaisesti itse vastuun omasta onnellisuudestaan?

Hankkii ystäviä, aloittaa harrastuksen, pistää vauvan hoitoon heti äitiysloman jälkeen ja aloittaa työt? Kurjaa tietenkin ettei mies huomioi, keskustelisin kyllä miehen kanssa, fiksu mies ymmärtää järkevän keskustelun päälle toisenkin näkökulman.

Näin juuri. Tämä nykyinen olotila on nyt katsottu ja huonoksi havaittu, joten pitää tehdä ihan itse jotakin muutosta niin, että on onnellinen. Muut näkevät ap:n nyt lähinnä tyhjästä valittavana ja epäkiitollisena tyyppinä. Vaihtoehtoja oman onnellisuuden lisäämiseksi on, jos haluaa niitä käyttää. Miehen kanssa juttelu on se ensimmäinen, josta pitäisi lähteä liikkeelle. Valitus ei myöskään auta jos ei ole korjausehdotuksia.

Mitä mies sanoo, kun hänelle asiasta juttelee? Mitä teette viikonloppuna? Kuinka kauan olitte yhdessä ennen vauvaa ja oliko vauva yhteinen ajatus?

Jos asustelet Jyväskylän seudulla, niin voin käydä paneskelemassa sinua viikoittain. Siinä sinulla on kivaa muisteltavaa ja odottamista seuraavaan viikkoon. :)

T: Setämies

Tässä on juju tuo että sinä ITSE ajattelet että joudut tuppautumaan muiden joukkoon.

Olet itse tuossa itsesi pahin vihollinen!

Jos opettelisit joustamaan itsesi kanssa ja antaisit muille mahdollisuuden.

Sinun mies tekee työtä. Kun palaat itse töihin, huomaat että se on niin. Minusta pitää muistaa että se kumppani on oikeasti töissä ja siihen menee ehkä 9 h päivittäin? Enemmän jos huonosti käy työaikojen.

Muut kaverit ei ole kotona vauvan kanssa, joten sun olot muuttuu ehkä todella vilkkaasta seuraneidistä kotiäidiksi jolla on "vain" vauva mutta sitä varten me äidit jäädään kotiin hoitamaan lasta; ei ole koulua ja työtä koska hoidetaan lasta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mies sanoo, kun hänelle asiasta juttelee? Mitä teette viikonloppuna? Kuinka kauan olitte yhdessä ennen vauvaa ja oliko vauva yhteinen ajatus?

Pitää muistaa hormoonit ja raskauden jälkeinen masennus.

Kun arki pienenee kotiin, on enää "vain" vauva niin sitä vertaa miehen elämää jotenkin helppona ja oma muuttuu raskaaksi.

Jos ajatellaan etukäteen ettei elämässä vauvan kanssa ole kuin muutama vuosi pelkkää kotia, niin kyllä se mökkihöperyys iskee.

Onko sinulla ap enää omaa aikaa? Työssäkäynti ei myöskään ole omaa aikaa.

Ymmärrän sinua ap. Meillä asuu appi ja anoppi, mies, 6 lasta, 3 koiraa, 2 kissaa ja 4 kania ja olen niin yksin. Lapsista ei ole aikuista seuraa, saati eläimistä ja vanhukset ovat höppänöitä. Kaipaan aikuista seuraa ja mies ei täytä tuota vaatimusta. Haaveilen aikuisesta ystävästä, vaihtaisin perheeni siihen. Sitten en olisi enää yksin jos minulla olisi ystävä jonka kanssa lenkkeillä ihan vaikka kerran viikossa.

Ei kai se kotona oleminen ja lapsen hoitaminen automaattisesti tarkoita henkistä tylsistymistä? Kyllä mua ainakin edelleen kotona ollessa kiinnosti lukea kirjoja ja mediaa, seurata ajankohtaisia tapahtumia, seurata kulttuurielämää ja -tapahtumia. Ja kiinnosti myös jutella puolison kanssa muustakin kuin kaupassakäynnistä ja vauvan päiväunista. Ei mikään ihme jos miestä työ kiinnostaa enemmän, jos vaimo kotona taantuu älyllisesti zombieksi.

Vierailija kirjoitti:

Kylläbolis helpompaa olla sinkku. Sais ainakin seksiä, eikä tarvis pettyä päivittäin.

Mistä sä seksiä sinkkuna saisit?

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se kotona oleminen ja lapsen hoitaminen automaattisesti tarkoita henkistä tylsistymistä? Kyllä mua ainakin edelleen kotona ollessa kiinnosti lukea kirjoja ja mediaa, seurata ajankohtaisia tapahtumia, seurata kulttuurielämää ja -tapahtumia. Ja kiinnosti myös jutella puolison kanssa muustakin kuin kaupassakäynnistä ja vauvan päiväunista. Ei mikään ihme jos miestä työ kiinnostaa enemmän, jos vaimo kotona taantuu älyllisesti zombieksi.

Sama oli minullakin, kun ekan lapsen kanssa kotona olin. Tämä aika tosin oli ennen älykännyköitä ja keksin lapsen kanssa kaikkea kivaa. Kävimme kirjastossa ja lainasin mm. erilaisia keittokirjoja ja tein milloin mitäkin erilaista jännää sapuskaa, tein ristikoita, leivoin, luin, kasvatin erilaisia kukkia ja kasveja siemenestä alkaen, kirjoitin päiväkirjamaisesti ihan ruutuvihkoon meidän perheen elämästä, opettelin käyttämään järjestelmäkameraa kunnolla ja vauva oli tietenkin kuvien sankari, ulkoilimme paljon säästä riippumatta ja tietenkin pidin kodin kunnossa niin, että miehen ei tarvinnut työpäivän jälkeen edes ajatella siivoamista. Ei se ollut mitään superäitiyttä, vaan normaalia minua ja mukavaa ajanvietettä niin minulle kuin lapsellekin.

Autoa meillä ei ollut laisen kanssa käytössä kuin silloin harvoin kun veimme miehen aamulla töihin, joten kuljin vauvan kanssa julkisilla. Muutaman kerran kävimme äiti-lapsikerhossa, mutta paikka oli sen verran hankalan matkan päässä, että ei sinne tullut lähdettyä. Miehen kanssa myös juttua riitti. Osa ystävistäni oli myös kotona lapsen/lasten kanssa, mutta he asuivat muutaman sadan kilometrin päässä ja näkeminen ei onnistunut kuin muutaman kerran, kun sinne junalla muutamaksi päiväksi menimme.

Ap ottaa siis nyt mietintään mitä muuta voisi tehdä kuin vain olla ja nyhjätä. Valittaminen ei kaunista ketään ja mieskään innostu varmasti valittajan asioita alkaa parantamaan ilman mitään omaa ajatusta.

Parisuhde on vain lasten tekoa varten. Vai miten se olikaan...

Vierailija kirjoitti:

Kurja juttu monella, mutta oletteko miettineet, että teissä itsessänne saattaa olla jotain parantamisen varaa, jos puoliso ei jaksa olla yhtään kiinnostunut teidän jutuista? Kiinnostaako sinua muut asiat kuin vauva ja koti ja hömppä, onko sulla keskusteltavaa ja ajatuksia? Vai minkälaista seuraa tarjoat miehellesi, jos hän mieluummin nukkuu tai jää töihin kuin viettää aikaa kanssasi? Saattaa myös olla, että mies on masentunut tai uupunut, ja siksi väsyttää; kannattaa käydä lääkärissä varmuuden vuoksi.

On aika vaikea keksiä stimuloivaa keskustelun aihetta, jos joutuu olemaan vauvan kanssa päivin öin eikä jaksa tai ehdi sinä aikana paneutua muihin asioihin. Tätä voi olla tosi vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se kotona oleminen ja lapsen hoitaminen automaattisesti tarkoita henkistä tylsistymistä? Kyllä mua ainakin edelleen kotona ollessa kiinnosti lukea kirjoja ja mediaa, seurata ajankohtaisia tapahtumia, seurata kulttuurielämää ja -tapahtumia. Ja kiinnosti myös jutella puolison kanssa muustakin kuin kaupassakäynnistä ja vauvan päiväunista. Ei mikään ihme jos miestä työ kiinnostaa enemmän, jos vaimo kotona taantuu älyllisesti zombieksi.

Sama oli minullakin, kun ekan lapsen kanssa kotona olin. Tämä aika tosin oli ennen älykännyköitä ja keksin lapsen kanssa kaikkea kivaa. Kävimme kirjastossa ja lainasin mm. erilaisia keittokirjoja ja tein milloin mitäkin erilaista jännää sapuskaa, tein ristikoita, leivoin, luin, kasvatin erilaisia kukkia ja kasveja siemenestä alkaen, kirjoitin päiväkirjamaisesti ihan ruutuvihkoon meidän perheen elämästä, opettelin käyttämään järjestelmäkameraa kunnolla ja vauva oli tietenkin kuvien sankari, ulkoilimme paljon säästä riippumatta ja tietenkin pidin kodin kunnossa niin, että miehen ei tarvinnut työpäivän jälkeen edes ajatella siivoamista. Ei se ollut mitään superäitiyttä, vaan normaalia minua ja mukavaa ajanvietettä niin minulle kuin lapsellekin.

Autoa meillä ei ollut laisen kanssa käytössä kuin silloin harvoin kun veimme miehen aamulla töihin, joten kuljin vauvan kanssa julkisilla. Muutaman kerran kävimme äiti-lapsikerhossa, mutta paikka oli sen verran hankalan matkan päässä, että ei sinne tullut lähdettyä. Miehen kanssa myös juttua riitti. Osa ystävistäni oli myös kotona lapsen/lasten kanssa, mutta he asuivat muutaman sadan kilometrin päässä ja näkeminen ei onnistunut kuin muutaman kerran, kun sinne junalla muutamaksi päiväksi menimme.

Ap ottaa siis nyt mietintään mitä muuta voisi tehdä kuin vain olla ja nyhjätä. Valittaminen ei kaunista ketään ja mieskään innostu varmasti valittajan asioita alkaa parantamaan ilman mitään omaa ajatusta.

Sinulla on ollut hyvin hiljainen ja rauhallinen vauva, jos todella olet pystynyt toimimaan noin äitiyslomalla.

Kaikkia vauvoja ei voi esim. viedä kirjastoon. Omani heräsi ja huusi kuin syötävä aina, kun menimme sisään kirjaston tai taidegallerian ovesta.

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen tilanne oli ennen vauvaa? Miksi miehesi nukkuu illalla? Entä viikonloput? Onko sinulla edes ystäviä ja osaatko olla ystävä? Eivätkö kaverit riitä?

En muista, että olisin tuntenut itseäni koskaan yksinäiseksi, vaikka luulen, että joku muu olisi minun paikallani niin tuntenut monen monta kertaa. Edes silloin kun asuimme miehen työn takia ulkomailla vuosia ja lapsemme olivat pieniä, niin en tuntenut oloa yksinäiseksi lasten kanssa yksin kotona ollessani. Minulla on paljon ystäviä, mutta en tarvitse heitä koko aikaa, vaan vähempikin riittää.

Voitko kertoa, miten ollaan ystäviä? Jostain syystä, vaikka olenkin empaattinen, iloinen, ystävällinen ja kauniskin (sikälimikäli se jollakin pintaliitäjällä on kriteeri ystävyydelle), en jostain syystä myöskään pääse niihin kuppikuntiin sisälle ja tunnen ajoittain syvää yksinäisyyttä. (Sosiaalisuudestani huolimatta)

T. Ei-ap, 31vN

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen tilanne oli ennen vauvaa? Miksi miehesi nukkuu illalla? Entä viikonloput? Onko sinulla edes ystäviä ja osaatko olla ystävä? Eivätkö kaverit riitä?

En muista, että olisin tuntenut itseäni koskaan yksinäiseksi, vaikka luulen, että joku muu olisi minun paikallani niin tuntenut monen monta kertaa. Edes silloin kun asuimme miehen työn takia ulkomailla vuosia ja lapsemme olivat pieniä, niin en tuntenut oloa yksinäiseksi lasten kanssa yksin kotona ollessani. Minulla on paljon ystäviä, mutta en tarvitse heitä koko aikaa, vaan vähempikin riittää.

Voitko kertoa, miten ollaan ystäviä? Jostain syystä, vaikka olenkin empaattinen, iloinen, ystävällinen ja kauniskin (sikälimikäli se jollakin pintaliitäjällä on kriteeri ystävyydelle), en jostain syystä myöskään pääse niihin kuppikuntiin sisälle ja tunnen ajoittain syvää yksinäisyyttä. (Sosiaalisuudestani huolimatta)

T. Ei-ap, 31vN

Täh? Jos et tiedä vielä kolmekymppisenä miten voisit olla ystävä ja miten ystäviä ollaan, niin siinä ei enää kenenkään neuvot auta. Useimmat oppivat ystävyyden salat jo ennen kouluikää ja viimeistään alakoulussa ja kun sen on oppinutvja pissi ei ole noussut päähän, niin se sujuu ongelmitta hautaan saakka.

Lyhyesti kuitenkin, olet ystävällinen, kuuntelet, muistat mitä olet kuullut, kyselet sopivasti, olet kiinnostunut, katsot silmiin, olet luotettava ja tasapainoinen, annat itsestäsikin jotain ja toistat saman kuvion useasti. Ei yhtään vaikeaa, vaan päinvastoin mielenkiintoista ja viihdyttävää.