Lue keskustelun säännöt.
Puoliso on hyvä ja se tuntuu oudolta.
Särkynytenkeli
13.03.2018 |
Olen elänyt kymmenkunta vuotta suhteessa joka sisälsi paljon alkoholia ja huutoa. Riidat olivat arkipäivää ja asiat käännettiin melkein poikkeuksetta minun syyksi vaikka mikä olisi. Nyt olen noin vuoden ollut uudessa suhteessa. Mies ei ole kertaakaan huutanut minulle. Asioista puhutaan ja hän perustelee mielipiteensä. Mies myös välittää lapsistani ja haluaa auttaa heistä huolehtimisessa.
Tämä kaikki tuntuu oudolta. Tottuukohan tähän koskaan. Hän on kuin mies jollaisia luulin ettei olekaan. Elämä hänen kanssaan on kuin uni josta ei herää. Tunnen joka päivä kiitollisuutta siitä, että hän on minun elämässäni, kiitollisuutta kaikesta ihan "tavallisista" asioista kuten imuroinnista, ruuanlaitosta, että hän lähtee kanssani johonkin mihin en halua yksin lähteä. Välillä vain pysähdyn katsomaan häntä ja mietin kuinka onnekas olenkaan.
Miten sinä huonon suhteen kokenut ja nykyään hyvässä suhteessa elävä. Oletko koskaan tottunut siihen vai oletko aina vaan yhtä ilahtunut pienistä eleistä joita toinen arjessa tekee?
Kommentit (23)
Te jotka olette tottuneet, kauanko siinä kesti?
Eihän tämä sinällään ongelma ole, tuntuu vain hassulta. Tiedän asioiden joita mies tekee kuuluvan aivan normaaliin arkeen eikä niistä "kuuluisi" olla erikseen kiitollinen, mutta meinaa välillä jopa vedet nousta silmiin jos kotiin tullessani huomaan vaikka miehen siivonneen tai hän tekee läksyä lasten kanssa ym. Mies monesti hymyilee huvittuneena ja naureskelee, että olen hassu, kun olen kiitollinen vaikka siitä jos hän pitää jonkun arkisen lupauksensa. Aiemmassa suhteessa kuitenkin totuin siihen, että jos mies sanoi menevänsä käymään kaupassa hän saattoi palata seuraavana päivänä.
Joskus silloin huonossa suhteessa ollessani minulle eräs läheiseni sanoi, että hän pelkää minun pikkuhiljaa tottuvan kaikkeen huonoon kohteluun enkä enää edes tajua, että se ei ole normaali suhde, että on olemassa aivan erilaisia parisuhteita. En koskaan voinut uskoa, että minulla olisi vielä mahdollisuus parempaan. Kaikki nettitreffailujen torjunnat lasten ja eletyn elämän takia sekä pelimiesten merkityksettömän seksin toivossa sepittämät valheet vahvistivat tunnetta siitä, että minut on tuomittu yksinäisyyteen ja se on vaan taakka joka on kannettava aiemmin tehtyjen väärien valintojen vuoksi. Tein juuri päätöksen olla "etsimättä" ketään elämääni jakamaan ja sitten hän ilmestyi. Päätin antaa suhteella mahdollisuuden vaikka en uskonutkaan siitä voivan tulla mitään suurempaa.
Toivon, että joku joka huonon suhteen jälkeen rikottuna kahlaa syvissä vesissä keräten itsensä rippeitä voi saada tästä toivonkipinän. Vaikka juuri nyt tuntuisi mahdottomalta, että voisit saada rakkautta ja jokainen päivä tuntuisi taistelulta joka on yksin taisteltava maailmaa vastaan, älä luovu toivosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Minulla suuri syy huonolle kumppanivalinnalle oli varmasti huono itsetunto. En suostunut alkuaikana nähdä merkkejä jotka viestivät tulevaisuuden ongelmista. Alussa oli myös enemmän sitä toisen kehumista vaikka silloinkin oli jo ongelmat havaittavissa. Minulla mies ennemminkin valitsi minut enkä minä häntä. Ajatukset perheen perustamisesta kohtasi niin annoin mennä huonoista merkeistä huolimatta. Mikään tietoinen valinta tämä renttu ei ollut sikäli, että olisi jonkinlainen pahapoika kiinnostus vaan kiltti mies olisi voinut olla yhtälailla kiinnostava. Nykyään löytyy enemmän itsensä arvostusta, että en suostuisi huonoa miestä enää katselemaan. Olisipa silloin vuosia sitten ollut myöskin, mutta turha sitä on surkutella enää ja onhan tuossa kuitenkin nuo rakkaat lapset vaikka teinkin ne "väärän" isän kanssa.
Olen kokenut vähän samanlaisen suhteen kuin aloittaja. Päästyäni irti pitkästä ja vailla tulevaisuutta olevasta suhteestani löysin naisen, jollaista en uskonut olevan olemassakaan. Ja hän vielä pitää minusta! En ole vielä seitsemän vuodenkaan jälkeen oikein tottunut asiaan. Aika usein tulee mieleen, kuinka onnekas olen ja kuinka ihanaa elämä voikaan olla. Edes aikanaan 'hukkaan menneet' vuodet eivät harmita, koska ei niillä ole enää merkitystä. Keskityn mieluummin tähän mukavaan päivään.
Onnenpoika kirjoitti:
Olen kokenut vähän samanlaisen suhteen kuin aloittaja. Päästyäni irti pitkästä ja vailla tulevaisuutta olevasta suhteestani löysin naisen, jollaista en uskonut olevan olemassakaan. Ja hän vielä pitää minusta! En ole vielä seitsemän vuodenkaan jälkeen oikein tottunut asiaan. Aika usein tulee mieleen, kuinka onnekas olen ja kuinka ihanaa elämä voikaan olla. Edes aikanaan 'hukkaan menneet' vuodet eivät harmita, koska ei niillä ole enää merkitystä. Keskityn mieluummin tähän mukavaan päivään.
Ihana kuulla sinun kokemuksistasi. :)
Itsekin olen tehnyt päätöksen, että en ole katkera tai harmittele niitä tuhlaamiani vuosia. Ennemmin olen iloinen siitä mitä minulla on nyt ja voihan olla, että jos elämä olisi mennyt eritavalla en olisi tutustunut tähän upeaan ihmiseen joka nyt on elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kaipaatko jännä miehen nyrkkiä?
No mitä? Eikö ole tarpeeksi jänskää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksinäinen hylätty kilttis kirjoitti:
Ai kaipaatko jännä miehen nyrkkiä?
Ei tuo ex mies hakannut minua eikä ollut erityisen jännäkään enemminkin usein ilkeä ja epäluotettava, mutta vaikka olisikin hakannut niin tuskin osaisin sitä kaivata. :D
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Minulla suuri syy huonolle kumppanivalinnalle oli varmasti huono itsetunto. En suostunut alkuaikana nähdä merkkejä jotka viestivät tulevaisuuden ongelmista. Alussa oli myös enemmän sitä toisen kehumista vaikka silloinkin oli jo ongelmat havaittavissa. Minulla mies ennemminkin valitsi minut enkä minä häntä. Ajatukset perheen perustamisesta kohtasi niin annoin mennä huonoista merkeistä huolimatta. Mikään tietoinen valinta tämä renttu ei ollut sikäli, että olisi jonkinlainen pahapoika kiinnostus vaan kiltti mies olisi voinut olla yhtälailla kiinnostava. Nykyään löytyy enemmän itsensä arvostusta, että en suostuisi huonoa miestä enää katselemaan. Olisipa silloin vuosia sitten ollut myöskin, mutta turha sitä on surkutella enää ja onhan tuossa kuitenkin nuo rakkaat lapset vaikka teinkin ne "väärän" isän kanssa.
Paitsi että nyt niillä lapsilla on jo jännämíes/renttu-geenit. Vai oliko se juuri tarkoituskin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
DramaQueen kirjoitti:
No mitä? Eikö ole tarpeeksi jänskää?
En minä mitään jännitystä kaipaa. Harmi jos viestistäni saa sellaisen käsityksen.
Olen erittäin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja vaikka mies on kiltti, kunnollinen ja huomaavainen hän ei silti ole tossukka tai millään tavalla tylsä. Hän on hyvä keskustelija ja omaa omat mielipiteet asioihin. Huumorintajua löytyy ja kykyä heittäytyä. Hänen kanssaan voi tehdä monenlaisia asioita.
Mun ex-mieheni oli aikalailla samanlainen kuin aloittajan ex.
Toki hän loppuvaiheessa liittoa ryyditti aiempia vuosia lievillä pahoinpitelyillä ja henkisellä väkivallalla. Jälkimmäinen jatkui vielä eron jälkeenkin niin monin eri keinoin kuin katkeroitunut miehen mieli vain pystyi keksimään.
Olen ollut nyt 6 vuotta avoliitossa miehen kanssa jonka olen tuntenut kohta 8 vuotta. En vieläkään ole täysin tottunut siihen, mitä toisissa liitoissa pidetään arkipäiväisenä, eli siihen miten toisen sanaan voi luottaa. Ja että tarkoitusperät eivät aina ole vain satuttaa ja loukata, minimoida ja mitätöidä. Vaan että tarkoituksena on elää hyvää elämää yhdessä, parina.
Tunnistan itsessäni sen, että minua on hirveän helppo pitää tyytyväisenä nykyään. Minulle on siitä sanottukin että olen kuin koiranpentu; kun vähän rapsuttaa mahasta niin teen melkein mitä vaan kiitollisuuttani. Toisaalta pidän myös tästä olotilasta ettei kaiken tarvitse olla niin kovin loisteliasta ja upeaa ulkoisesti, mitä toinen tekee, vaan vähemmästäkin ja välillä hyvin arkisestakin asiasta, tulee todella kiitollinen olo, joskus tuntuu siltä että sydän pakahtuu rinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Minulla suuri syy huonolle kumppanivalinnalle oli varmasti huono itsetunto. En suostunut alkuaikana nähdä merkkejä jotka viestivät tulevaisuuden ongelmista. Alussa oli myös enemmän sitä toisen kehumista vaikka silloinkin oli jo ongelmat havaittavissa. Minulla mies ennemminkin valitsi minut enkä minä häntä. Ajatukset perheen perustamisesta kohtasi niin annoin mennä huonoista merkeistä huolimatta. Mikään tietoinen valinta tämä renttu ei ollut sikäli, että olisi jonkinlainen pahapoika kiinnostus vaan kiltti mies olisi voinut olla yhtälailla kiinnostava. Nykyään löytyy enemmän itsensä arvostusta, että en suostuisi huonoa miestä enää katselemaan. Olisipa silloin vuosia sitten ollut myöskin, mutta turha sitä on surkutella enää ja onhan tuossa kuitenkin nuo rakkaat lapset vaikka teinkin ne "väärän" isän kanssa.
Paitsi että nyt niillä lapsilla on jo jännämíes/renttu-geenit. Vai oliko se juuri tarkoituskin?
Voi kuule, kun ihminen on monen asian summa. Pelkät geenit ei määritä ihmistä.
Aika pelle olet kun selvästi saat jotain mielihyvää siitä jos onnistut tahallisesti loukkaamaan toista tai saat riidan aikaiseksi kasvottomana netissä. Ei nyt toimi minuun nuo niin jatka vain riidan haastamista yksinäsi. :)
Vierailija kirjoitti:
Mun ex-mieheni oli aikalailla samanlainen kuin aloittajan ex.
Toki hän loppuvaiheessa liittoa ryyditti aiempia vuosia lievillä pahoinpitelyillä ja henkisellä väkivallalla. Jälkimmäinen jatkui vielä eron jälkeenkin niin monin eri keinoin kuin katkeroitunut miehen mieli vain pystyi keksimään.
Olen ollut nyt 6 vuotta avoliitossa miehen kanssa jonka olen tuntenut kohta 8 vuotta. En vieläkään ole täysin tottunut siihen, mitä toisissa liitoissa pidetään arkipäiväisenä, eli siihen miten toisen sanaan voi luottaa. Ja että tarkoitusperät eivät aina ole vain satuttaa ja loukata, minimoida ja mitätöidä. Vaan että tarkoituksena on elää hyvää elämää yhdessä, parina.
Tunnistan itsessäni sen, että minua on hirveän helppo pitää tyytyväisenä nykyään. Minulle on siitä sanottukin että olen kuin koiranpentu; kun vähän rapsuttaa mahasta niin teen melkein mitä vaan kiitollisuuttani. Toisaalta pidän myös tästä olotilasta ettei kaiken tarvitse olla niin kovin loisteliasta ja upeaa ulkoisesti, mitä toinen tekee, vaan vähemmästäkin ja välillä hyvin arkisestakin asiasta, tulee todella kiitollinen olo, joskus tuntuu siltä että sydän pakahtuu rinnassa.
Omalla tavallaan onkin rikkaus tälläinen liiallinen kiitollisuus. Osittain siitä johtuen olen melkein poikkeuksetta hyvällä tuulella. Jokaisessa päivässä on monta hetkeä olla iloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Minulla suuri syy huonolle kumppanivalinnalle oli varmasti huono itsetunto. En suostunut alkuaikana nähdä merkkejä jotka viestivät tulevaisuuden ongelmista. Alussa oli myös enemmän sitä toisen kehumista vaikka silloinkin oli jo ongelmat havaittavissa. Minulla mies ennemminkin valitsi minut enkä minä häntä. Ajatukset perheen perustamisesta kohtasi niin annoin mennä huonoista merkeistä huolimatta. Mikään tietoinen valinta tämä renttu ei ollut sikäli, että olisi jonkinlainen pahapoika kiinnostus vaan kiltti mies olisi voinut olla yhtälailla kiinnostava. Nykyään löytyy enemmän itsensä arvostusta, että en suostuisi huonoa miestä enää katselemaan. Olisipa silloin vuosia sitten ollut myöskin, mutta turha sitä on surkutella enää ja onhan tuossa kuitenkin nuo rakkaat lapset vaikka teinkin ne "väärän" isän kanssa.
Paitsi että nyt niillä lapsilla on jo jännämíes/renttu-geenit. Vai oliko se juuri tarkoituskin?
Voi kuule, kun ihminen on monen asian summa. Pelkät geenit ei määritä ihmistä.
Aika pelle olet kun selvästi saat jotain mielihyvää siitä jos onnistut tahallisesti loukkaamaan toista tai saat riidan aikaiseksi kasvottomana netissä. Ei nyt toimi minuun nuo niin jatka vain riidan haastamista yksinäsi. :)
Kyllähän ihmisen luonne periytyy lapsille. Noista lapsista tulee uusia renttuja samalla kun se uusi hyvä mies ei pääse jatkamaan omia hyviä geenejään eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Minulla suuri syy huonolle kumppanivalinnalle oli varmasti huono itsetunto. En suostunut alkuaikana nähdä merkkejä jotka viestivät tulevaisuuden ongelmista. Alussa oli myös enemmän sitä toisen kehumista vaikka silloinkin oli jo ongelmat havaittavissa. Minulla mies ennemminkin valitsi minut enkä minä häntä. Ajatukset perheen perustamisesta kohtasi niin annoin mennä huonoista merkeistä huolimatta. Mikään tietoinen valinta tämä renttu ei ollut sikäli, että olisi jonkinlainen pahapoika kiinnostus vaan kiltti mies olisi voinut olla yhtälailla kiinnostava. Nykyään löytyy enemmän itsensä arvostusta, että en suostuisi huonoa miestä enää katselemaan. Olisipa silloin vuosia sitten ollut myöskin, mutta turha sitä on surkutella enää ja onhan tuossa kuitenkin nuo rakkaat lapset vaikka teinkin ne "väärän" isän kanssa.
Paitsi että nyt niillä lapsilla on jo jännämíes/renttu-geenit. Vai oliko se juuri tarkoituskin?
Voi kuule, kun ihminen on monen asian summa. Pelkät geenit ei määritä ihmistä.
Aika pelle olet kun selvästi saat jotain mielihyvää siitä jos onnistut tahallisesti loukkaamaan toista tai saat riidan aikaiseksi kasvottomana netissä. Ei nyt toimi minuun nuo niin jatka vain riidan haastamista yksinäsi. :)
Kyllähän ihmisen luonne periytyy lapsille. Noista lapsista tulee uusia renttuja samalla kun se uusi hyvä mies ei pääse jatkamaan omia hyviä geenejään eteenpäin.
Juu. Jos joku on väkivaltainen rikollinen niin samalla kannattaa laittaa hänen jälkeläisetkin jo valmiiksi vankilaan koska heistäkin tulee väkivaltaisia rikollisia. Näin saadaan rikoksia ennaltaehkäistyä. ;)
Vierailija kirjoitti:
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Minulla suuri syy huonolle kumppanivalinnalle oli varmasti huono itsetunto. En suostunut alkuaikana nähdä merkkejä jotka viestivät tulevaisuuden ongelmista. Alussa oli myös enemmän sitä toisen kehumista vaikka silloinkin oli jo ongelmat havaittavissa. Minulla mies ennemminkin valitsi minut enkä minä häntä. Ajatukset perheen perustamisesta kohtasi niin annoin mennä huonoista merkeistä huolimatta. Mikään tietoinen valinta tämä renttu ei ollut sikäli, että olisi jonkinlainen pahapoika kiinnostus vaan kiltti mies olisi voinut olla yhtälailla kiinnostava. Nykyään löytyy enemmän itsensä arvostusta, että en suostuisi huonoa miestä enää katselemaan. Olisipa silloin vuosia sitten ollut myöskin, mutta turha sitä on surkutella enää ja onhan tuossa kuitenkin nuo rakkaat lapset vaikka teinkin ne "väärän" isän kanssa.
Paitsi että nyt niillä lapsilla on jo jännämíes/renttu-geenit. Vai oliko se juuri tarkoituskin?
Voi kuule, kun ihminen on monen asian summa. Pelkät geenit ei määritä ihmistä.
Aika pelle olet kun selvästi saat jotain mielihyvää siitä jos onnistut tahallisesti loukkaamaan toista tai saat riidan aikaiseksi kasvottomana netissä. Ei nyt toimi minuun nuo niin jatka vain riidan haastamista yksinäsi. :)
Kyllähän ihmisen luonne periytyy lapsille. Noista lapsista tulee uusia renttuja samalla kun se uusi hyvä mies ei pääse jatkamaan omia hyviä geenejään eteenpäin.
Luonne periytyy, mutta ei pelkästään geenien perusteella. Kasvuympäristöllä on myös suuri vaikutus ihmisen luonteeseen ja empatiakykyyn.
Mulla on takana 18 vuotta äärettömän hyvää ja onnellista parisuhdetta. Vieläkin jaksan olla siitä kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Kyllä onneksi hyvin usein on se 1. vaihtoehto. Itsekin tunnen ison joukon naisia, jotka saivat aviolotossa jättipotin heti ensimmäisellä pelikerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Kyllä onneksi hyvin usein on se 1. vaihtoehto. Itsekin tunnen ison joukon naisia, jotka saivat aviolotossa jättipotin heti ensimmäisellä pelikerralla.
Tässä varmaan mielikuvaan vaikuttaa se, että enemmän ihmiset puhuvat huonoista kokemuksistaan. Ainakin oman kokemukseni mukaan useammin puhutaan asioista jotka on huonosti kuin muistetaan ääneen kiittää ja kertoa kuinka hyvin asiat on. Itsekin tunnen monia pariskuntia joilla yhteiselo on mukavaa. Joitain eronneitakin joukkoon mahtuu, mutta ei kaikilla heilläkään ole ollut merkittävän huono puoliso, alkoholisti tai muuten erityisen hankala persoona.
Ei haittaa vaikka on kiitollinen.