Lue keskustelun säännöt.
Puoliso on hyvä ja se tuntuu oudolta.
Särkynytenkeli
13.03.2018 |
Olen elänyt kymmenkunta vuotta suhteessa joka sisälsi paljon alkoholia ja huutoa. Riidat olivat arkipäivää ja asiat käännettiin melkein poikkeuksetta minun syyksi vaikka mikä olisi. Nyt olen noin vuoden ollut uudessa suhteessa. Mies ei ole kertaakaan huutanut minulle. Asioista puhutaan ja hän perustelee mielipiteensä. Mies myös välittää lapsistani ja haluaa auttaa heistä huolehtimisessa.
Tämä kaikki tuntuu oudolta. Tottuukohan tähän koskaan. Hän on kuin mies jollaisia luulin ettei olekaan. Elämä hänen kanssaan on kuin uni josta ei herää. Tunnen joka päivä kiitollisuutta siitä, että hän on minun elämässäni, kiitollisuutta kaikesta ihan "tavallisista" asioista kuten imuroinnista, ruuanlaitosta, että hän lähtee kanssani johonkin mihin en halua yksin lähteä. Välillä vain pysähdyn katsomaan häntä ja mietin kuinka onnekas olenkaan.
Miten sinä huonon suhteen kokenut ja nykyään hyvässä suhteessa elävä. Oletko koskaan tottunut siihen vai oletko aina vaan yhtä ilahtunut pienistä eleistä joita toinen arjessa tekee?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Tuskin monikaan tietoisesti valitsee huonoa kumppania...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Särkynytenkeli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se johtuu että nainen valitsemalla valitsee miesten joukosta aina sen huonosti kohtelevan ja vielä tekee lapset sen kanssa ja vasta sen jälkeen aletaan etsimään sitä hyvää miestä? Tuntuu olevan se yleisin kuvio.
Miksi se hyvä kiltti kunnollinen hyväsydäminen empaattinen mies ei ole ikinä se 1.vaihtoehto?
Minulla suuri syy huonolle kumppanivalinnalle oli varmasti huono itsetunto. En suostunut alkuaikana nähdä merkkejä jotka viestivät tulevaisuuden ongelmista. Alussa oli myös enemmän sitä toisen kehumista vaikka silloinkin oli jo ongelmat havaittavissa. Minulla mies ennemminkin valitsi minut enkä minä häntä. Ajatukset perheen perustamisesta kohtasi niin annoin mennä huonoista merkeistä huolimatta. Mikään tietoinen valinta tämä renttu ei ollut sikäli, että olisi jonkinlainen pahapoika kiinnostus vaan kiltti mies olisi voinut olla yhtälailla kiinnostava. Nykyään löytyy enemmän itsensä arvostusta, että en suostuisi huonoa miestä enää katselemaan. Olisipa silloin vuosia sitten ollut myöskin, mutta turha sitä on surkutella enää ja onhan tuossa kuitenkin nuo rakkaat lapset vaikka teinkin ne "väärän" isän kanssa.
Paitsi että nyt niillä lapsilla on jo jännämíes/renttu-geenit. Vai oliko se juuri tarkoituskin?
Voi kuule, kun ihminen on monen asian summa. Pelkät geenit ei määritä ihmistä.
Aika pelle olet kun selvästi saat jotain mielihyvää siitä jos onnistut tahallisesti loukkaamaan toista tai saat riidan aikaiseksi kasvottomana netissä. Ei nyt toimi minuun nuo niin jatka vain riidan haastamista yksinäsi. :)
Kyllähän ihmisen luonne periytyy lapsille. Noista lapsista tulee uusia renttuja samalla kun se uusi hyvä mies ei pääse jatkamaan omia hyviä geenejään eteenpäin.
Oletkos useammassakin ketjussa näitä samantyylisiä hömppäjuttujasi selittämässä? :D
Toivottavasti minullakin tästä suhteesta kehkeytyisi pitkä ja hyvä. Ainakin olen valmis tekemään paljon töitä sen eteen. :)