Miksi jotkut löytävät sen oikean elämänkumppanin jo kaksikymppisenä ja jotkut eivät koskaan?

Paha sanoa kun itse olin 22 :)

En ole ollut sinkku siitä asti kun olen ollut 16. Exäni jonka kanssa seurustelin 18 vuotiaasta 20 vuotiaaksi, tuli ovelleni yksi päivä ja teimme tikusta asiaa. Hän siis oli naapurini joka rakastui minuun, ja minä häneen. Kihloihinkin menimme, mutta naimisiin asti ei päästy, kun erottiin. Hän asui siis 6 kerroksessa ja minä 5. :D

Tässä selitys, miksi toiset löytävät hyvän kumppanin jo nuorena ja miksi toiset eivät:

https://blogit.kansanuutiset.fi/kriminaalipsykologi/miksi-uhri-ei-lahde…

"Nainen, joka on eronnut yhdestä väkivaltaisesta kumppanista, löytää pian uuden samanlaisen tilalle."

"Väkivaltaisessa kumppanissa on jotakin lapsuudesta tuttua, joka vetää puoleensa. Melkeinpä sääntö onkin, että kaksi lapsena väkivaltaa kokenutta löytää toisensa. Toisiaan täydentävässä väkivaltasuhteessa toinen on samaistunut lapsuutensa väkivallantekijään ja toinen lapsuutensa uhriin."

Jo pelkkä henkinen kaltoinkohtelu ja välinpitämättömyys riittää tuhoamaan lapsen itsetunnon niin, että hän valitsee kumppanikseenkin kaltoinkohtelijan. Ja seuraavan kaltoinkohtelijan. Ja seuraavan. Jne.

Tuurin merkitystä ei kannata vähätellä. Itse törmäsin tokana opiskeluvuokka söpöön tyypiin, jonka kanssa synkkasi paremmin kuin kenenkään muun kanssa koskaan sitä ennen tai jälkeen. Yhdessä oltu nyt yli 20 vuotta. Opiskelukavereista useimmat seurustelivat ainakin jossain vaiheessa opiskeluja, osalla ne suhteet ovat kestäneet, osalla eivät. Jotkut ovat joutuneet odottamaan sitä sopivaa kumppania pitkäänkin, esim. yhdellä tutulla oli vaan pari lyhyttä suhdetta nuorena, mutta 32-vuotiaana törmäsi sitten unelmiensa mieheen (ja "paperilla" voisi pitää epäsuhtaisena parina ainakin palstan mukaan, nainen akateeminen ja mies oikein rasvakäsiduunari, mutta kemia pelaa mielettömän hyvin) ja nyt ovat olleet 10 v yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Tämmöset varmaan auttaa:

- miellyttävä ulkonäkö

- tapaa usein ihmisiä

- iloisen tai ystävällisen näköinen

- rento, on suunnilleen oma itsensä eikä jäykistele eikä ole kiusaantunut

- lähettää "signaalia", että on kiinnostunut vastakkaisen sukupuolen huomiosta, esim. naisella naisellinen pukeutuminen, ja ehkä jonkinlainen flirttailevuus olemuksessa.

Sattumoisin itellä nuo kaikki mainitut puuttuu, enkä ole ollut parisuhteissa.

Itselläni ei ole noista mitään ja silti aina olen parisuhteessa aikuisiällä ollut. Nykyisen kanssa naimisissa kohta 15v.

Toisilla on valmiudet kestävään parisuhteeseen jo nuorena. Varmasti siihen vaikuttaa se, millaisessa perheessä on saanut elää ja millaisen mallin on saanut parisuhteesta ja ylipäätään omasta itsestä suhteessa muihin ihmisiin. Todella ongelmainen ja itsensä kanssa hukassa oleva ihminen kyllä löytää kumppaneita ja parisuhteita, mutta ne tuskin ovat niitä loppuelämän Oikeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe. Ehkä ihmiset etsii vääristä paikoista, tulee vastaan vääränlaisia tyyppejä. Ja sittenhän on paljon niitä, jotka ei etsi ollenkaan. Ei kukaan tule kotoa hakemaan

Mutta jotkut saavat kumppaninsa täysin etsimättä, ikään kuin kohtalon tahdosta, vaikka lentomatkan naapurista taikka ohikulkijasta, joka on ojentanut pudonneen hansikkaan.

Toiset taas vousikausia hakemalla hakevat eikä löydä ketään taikka eroavat jatkuvasti ja jäävät lopulta sinkuiksi.

Kaikkia ei ole tarkoitettu parisuhteeseen. Parisuhde ei myöskään ole mikään pikatie onneen, eikä ihmelääke joka poistaa muut ongelmat. Siihen on syy, miksi ei halustaan ja yrityksistään huolimatta saa onnellista parisuhdetta. Kannattaa silloin etsiä muuta sisältöä elämään.

No mikä se voisi olla? Sitähän useampi sinkku tuskistuneena yrittää hakea tuloksetta. Miehille sinkkuus on tosi suuri ongelma, miten niitä voi auttaa?

Papiksi ryhtyminen, hyväntekeväisyys tai eläinhoitolan pitoa ei lasketa.

Miten niin vain miehille on ongelma jäädä vastentahtoisesti yksin, ja miksi ihmeessä jonkun heitä pitäisi auttaa? Jotkut jutut vaan pitää oppia ihan itse, se on sitä aikuisuutta ettei kukaan tule tekemään asioita puolesta, olemaan aikuinen keskenkasvuisen puolesta.

Vinkki, että ongelma ei löydy muusta maailmasta joka olisi "vääränlainen", vaan tästä yksilöstä, josta ei parisuhteeseen ole. Se että näennäisesti moni saman näköinen ja oloinen saa parisuhteen kuitenkin, kertoo että henkisellä tasolla jotakin puuttuu, jotakin jota ulkopuolelta ei kukaan voi tulla tarjoamaan. Esimerkiksi kyvyttömyys minkäänlaisiin ihmissuhteisiin (edes niihin kaverisuhteisiin) kertoo, ettei ihmisestä ole elämään kun itsensä kanssa, puuttuu kyky tulla toimeen ja vuorovaikuttaa.

Siksi pitää auttaa, koska miesten sinkkuus on suuri yhteiskunnallinen ongelma ja paljon tuhoisampi ilmiö kuin naisten sinkkuus. Jos vähänkin ymmärtäisit psykologiaa niin tietäisit, että miehet psykologisesti eivät kykene purkamaan ja puimaan sisäisiä tunnetiloja yhtä helposti kuin naiset. Ne pitää ne sisällään niin pitkään, kunnes ne tulee agressiopurkauksena ulos. Tässä piilee suuri ja vaarallinen ongelma. "Epäkypsyys parisuhteeseen" on ihan pientä verrattuna noihin tuhoihin, mitä häiriintynyt yksinäinen mies saa aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaverini on tämmöinen ikisinkku. Paljon suhteita jotka eivät johda mihinkään. Hänellä syy on liian korkeat vaatimukset. Miehen pitää olla komea ja lihaksikas, muttei saisi viettää liikaa aikaa salilla eikä saa liikaa olla kiinnostunut ulkonäöstään. Romanttinen pitää olla, muttei liikaa ettei kaveri tunne itseään tukahdutetuksi. Sivistynyt ja korkeasti koulutettukin pitää olla, ei haittaa vaikka kaverin sivistys rajoittuu saippuasarjoihin.

Hän siis etsii täydellistä miestä,eikä tajua ettei sellaista ole olemassakaan. Ja etsii omaa tasoaan korkeammalta, tavismiehet ei kelpaa. Kuitenkin on itse tavisnainen.

Jokainen kai haluaa olla itselleen sopivan kumppanin kanssa. Et sinäkään varmasti halua olla sopimattoman kanssa. Jos ei tunnu hyvältä niin ei tunnu. Kumppanin täytyykin tuntua täydelliseltä juuri itselle, ei se tarkoita että hän olisi joku ylimaallisen täydellinen joka lähtöön. Itse tyydyin nuorena ja tyhmänä alkoholistimieheen joka petti ja teki kaikki tyhmät temput mitä mies vaan voi tehdä. Nyt kun en enää huonoa kohtelua siedä niin olenkin liian nirso. Mikä tahansa juoppo idiootti kai pitäisi kelvata niin olisi parempi ihminen kuin kumppania ilman jäänyt sinkku. Valitettavasti niitä kivoja kumppaneita on aika vähän niin nuorissa kuin vanhemmissakin, osa jää ilman. Täytyy sitten hoidella seksielämänsä kaikenlaisten hyvien rakastajien kanssa. Lapsia ei tällaiseen kuvioon tarvita. Pääasia on että nauttii elämästään eikä tuhlaa sitä hullujen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaverini on tämmöinen ikisinkku. Paljon suhteita jotka eivät johda mihinkään. Hänellä syy on liian korkeat vaatimukset. Miehen pitää olla komea ja lihaksikas, muttei saisi viettää liikaa aikaa salilla eikä saa liikaa olla kiinnostunut ulkonäöstään. Romanttinen pitää olla, muttei liikaa ettei kaveri tunne itseään tukahdutetuksi. Sivistynyt ja korkeasti koulutettukin pitää olla, ei haittaa vaikka kaverin sivistys rajoittuu saippuasarjoihin.

Hän siis etsii täydellistä miestä,eikä tajua ettei sellaista ole olemassakaan. Ja etsii omaa tasoaan korkeammalta, tavismiehet ei kelpaa. Kuitenkin on itse tavisnainen.

Jokainen kai haluaa olla itselleen sopivan kumppanin kanssa. Et sinäkään varmasti halua olla sopimattoman kanssa. Jos ei tunnu hyvältä niin ei tunnu. Kumppanin täytyykin tuntua täydelliseltä juuri itselle, ei se tarkoita että hän olisi joku ylimaallisen täydellinen joka lähtöön. Itse tyydyin nuorena ja tyhmänä alkoholistimieheen joka petti ja teki kaikki tyhmät temput mitä mies vaan voi tehdä. Nyt kun en enää huonoa kohtelua siedä niin olenkin liian nirso. Mikä tahansa juoppo idiootti kai pitäisi kelvata niin olisi parempi ihminen kuin kumppania ilman jäänyt sinkku. Valitettavasti niitä kivoja kumppaneita on aika vähän niin nuorissa kuin vanhemmissakin, osa jää ilman. Täytyy sitten hoidella seksielämänsä kaikenlaisten hyvien rakastajien kanssa. Lapsia ei tällaiseen kuvioon tarvita. Pääasia on että nauttii elämästään eikä tuhlaa sitä hullujen kanssa.

Ei tietenkään kenenkään tarvitse olla sopimattoman kumppanin kanssa, tai yleensäkään yhtään kenenkään kanssa jos ei halua. Usein kuitenkin tuntuu olevan niin, että jäädään niihin omiin tiukkoihin kriteereihin (en tarkoita tällä nyt sua) niin kiinni, ettei katsota yhtään sen ulkopuolelle. Jos ei partneriehdokas täytä jotain tiettyä muottia tismalleen, niin sitten ei ole mitään mahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Ei kulissia, vaan aito ystävyys ja vuorovaikutus. Ja kyllä kannattaa hylätä ihminen jolla ei ole yhtään ystävää, siis edes ollut koskaan. Jos jo ystävyys vaatii liikaa, miten ihmeessä osaisi olla parisuhteessa? Voi verrata että ellei opi edes apupyörillä ajamaan hitaasti, niin yhtäkkiäkö osaa mennä isolla fillarilla mäkisessä maastossa, jota elämän polku on? Ei osaa, olisi jo oppinut jos oppisi.

Ja kuitenkin tuolla tosimaailmassa on sadoittain ihmisiä jotka ovat parisuhteessa mutta muuten yksinäisiä ja ystävättömiä. Mitä avaruusolioita ne sitten lienee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne joilla ei ole muita suunnitelmia kuin perheen perustaminen, pariutuvat yleensä nuorena. Eri juttu, miten pitkään liitto kestää.

Jos haluaa elää itse, kehittää itseään, opiskella korkeakoulussa, asua ulkomailla, matkustaa, ym, pariutuu myöhemmin.

Ihminen tekee niitä asioita, jotka kiinnostaa.

Hyvin harva korkeakoulutettu nainen tulee äidiksi alle 25vuotiaana.

Tässä voi olla yksi syy. Tämän kirjoittajan asenne siis. Että ihminen ei itse "elä" ja se elämä on määritelty sellaiseksi, mitä ei voisi tehdä kumppanin tai perheen kanssa. On eri asia haluta itse mennä, tehdä ja kokea kuin ajatella, että ei parisuhteessa tai perheellisenä voi mennä, tehdä ja kokea elämää.

En itse ole opiskellut tai työskennellyt ulkomailla. Olen lto, ja alani varta vasten valinnut vaikka olen tiennyt, ettei tämä nyt varsinaisesti vedä ulkomaille töitä tekemään. Mutta opiskeluaikana kyllä elin ja koin maailmaa, vaikka olin parisuhteessa. Ja nyt perheellisenä ja naimisissa, eikä elämä ole loppunut tähän.

Olen myös tavannut niin paljon erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, todella kiehtovissa elämäntilanteissa, ja he ovat olleet lähes jokainen parisuhteessa ja/tai vanhempia. Sitä elämää tapahtuu koko ajan, myös kolmenkymmenen tuolla puolen. Näitä ihmisiä ehkä parhaiten kuvaava sana voisi olla uteliaisuus. Ja toinen elämänilo. Nuoruus itsessään ei takaa kumpaakaan ja olen harmistuneena huomannut, miten kapeakatseisuus valtaa taas (?) ihmisiä. Minä väitän, että suuri syy sinkkuuteen on joillain ihmisillä oma asenne. Sellainen ennakkoluulo ja valmiiksi lyttäävä asenne, että sitten kun on se ja se, ei voi enää tehdä sitä tai tätä.

Sinä itse lyttäät kapeakatseisesti sinkut yhteen lokeroon. Minun mielestäni kaikista kapeakatseisempia ovat nämä nuorena perheen perustaneet, joiden mielestä kaikki muu on väärinpäin tehtyä ja ihmiset outoja ja viallisia jos eivät ole tiettyyn ikään mennessä pariutuneet ja lisääntyneet.

Ei tiedolla, ei taidolla, vaan tuurilla.

Pelkkää tuuria se on. Minne sattuu syntymään, millaiset ulkonäkö- ja luonne piirteet saa, millaisessa ympäristössä elää ja kuinka paljon ja millaisia ihmisiä tapaa. Näihin voi vaikuttaa itse paljon vähemmän kuin kuvitellaan.

Sinkut ei ole yhtään sen viallisempia kuin suhteessa olevatkaan vaikka ne toki haluavat niin kuvitella. Mä olen usein katsonut jotain sinkku ohjelmia ihmetellen miten noin kiva, fiksu ja hyvännäköinen ihminen on yksin. Ja on aika harhaista kuvitelmaa että suhteessa olevista ei löytyisi yhtä monenlaista luonnevikaa kuin sinkuistakin, täälläkin on päivittäin valituksia puolisoista joita mä en varmaan viitsisi katsella mutta joku toinen ainakin yrittää viitsiä.

Vierailija kirjoitti:

Mä tapasin 16v tulevan mieheni. Olin 17v kun mentiin kihloihin ja muutettiin yhteen, 20v kun mentiin naimisiin. 28v kun saatiin ensimmäinen lapsi. Nyt olen 37v ja edelleen onnellinen. Mun mies on mun paras ystävä, luotettava kumppani, mun hellyyden ja rakkauden kohde ja seksi on hyvää kun tunnetaan niin hyvin toisemme. Kyllä sen kumppanin voi löytää jo nuorena. Ehkä helpompaa kun ei ylianalysoi kaikkea tai laadi vaatimuslistoja.

Olen joskus kateellinen kaltaisillesi. Itse olisin halunnut myös löytää nuorena kumppanin ja perustaa perheen. Eihän sitä tarvitse mitään analysoida,eikä listoja laatia kun se kerralla löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Mulla taas useimmat parikymppisenä pariutuneet ovat ns toisella kierroksella nyt. Ja ne jotka löytävät kumppanin nuorena löytävät tarvittaessa sellaisen vanhempanakin, ne joilla ei käy flaksi edes parikymppisenä ovat aika toivottomia, tavalla tai toisella joko haluttomia ja kyvyttömiä parisuhteeseen. Parisuhdetaidot on jotakin jota opitaan harjoittelemalla, ei yksinäisyydessä.

Parisuhdetaidot voi ihmisellä olla vaikka eläisikin yksin. Toiset eivät niitä näytä oppivan suhteessakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe. Ehkä ihmiset etsii vääristä paikoista, tulee vastaan vääränlaisia tyyppejä. Ja sittenhän on paljon niitä, jotka ei etsi ollenkaan. Ei kukaan tule kotoa hakemaan

Mutta jotkut saavat kumppaninsa täysin etsimättä, ikään kuin kohtalon tahdosta, vaikka lentomatkan naapurista taikka ohikulkijasta, joka on ojentanut pudonneen hansikkaan.

Toiset taas vousikausia hakemalla hakevat eikä löydä ketään taikka eroavat jatkuvasti ja jäävät lopulta sinkuiksi.

Kaikkia ei ole tarkoitettu parisuhteeseen. Parisuhde ei myöskään ole mikään pikatie onneen, eikä ihmelääke joka poistaa muut ongelmat. Siihen on syy, miksi ei halustaan ja yrityksistään huolimatta saa onnellista parisuhdetta. Kannattaa silloin etsiä muuta sisältöä elämään.

No mikä se voisi olla? Sitähän useampi sinkku tuskistuneena yrittää hakea tuloksetta. Miehille sinkkuus on tosi suuri ongelma, miten niitä voi auttaa?

Papiksi ryhtyminen, hyväntekeväisyys tai eläinhoitolan pitoa ei lasketa.

Miten niin vain miehille on ongelma jäädä vastentahtoisesti yksin, ja miksi ihmeessä jonkun heitä pitäisi auttaa? Jotkut jutut vaan pitää oppia ihan itse, se on sitä aikuisuutta ettei kukaan tule tekemään asioita puolesta, olemaan aikuinen keskenkasvuisen puolesta.

Vinkki, että ongelma ei löydy muusta maailmasta joka olisi "vääränlainen", vaan tästä yksilöstä, josta ei parisuhteeseen ole. Se että näennäisesti moni saman näköinen ja oloinen saa parisuhteen kuitenkin, kertoo että henkisellä tasolla jotakin puuttuu, jotakin jota ulkopuolelta ei kukaan voi tulla tarjoamaan. Esimerkiksi kyvyttömyys minkäänlaisiin ihmissuhteisiin (edes niihin kaverisuhteisiin) kertoo, ettei ihmisestä ole elämään kun itsensä kanssa, puuttuu kyky tulla toimeen ja vuorovaikuttaa.

Miten joku noin kapeakatseinen yhden asian ihminen jaksaa päteä. Yhden ominaisuuden perusteella määrittää koko ihmisen kykenevyyden parisuhteisiin. Paljonkohan Suomessa on introvertteja, joilla ei mainittavia ystäviä ole ja silti ovat kyenneet perheen perustamaan ja jopa elämään onnellisempinakin kuin osa hirmuisen sosiaalisista ja suuren kaveripiirin ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka löytävät sen elämänkumppanin nuorena ovat yleensä niitä jotka ovat valmiita tekemään töitä sen parisuhteen eteen aktiivisesti ja heillä myös on realistinen näkemys suhteesta eivätkä oleta että täydellinen suhde on sokeria ja pumpulia. Moni eroaa suhteen pikkuvikojen takia ja sitten itkee kun ei ole löytänyt elämänkumppania.

Juuri näin. Olen ollut mieheni kanssa 15 vuotiaasta asti yhdessä ja nyt olemme 41 vuotiaita. Siihen 20 ikävuoteen asti molemmat hölmöili osuutensa ja hetkellinen ero tuli. Sitä eroa kesti ehkä 6kk. Me sovittiin, että ei valehdella, ei pidetä mitään sisällä mikä kasautuu jos jokin asia nyppii, Kaikista asioista puhutaan oli ne kuinka kipeitä tahansa ja salaisuuksia ei pidetä. Riitoja tulee ja menee se kuuluu joka suhteeseen, mutta molemmat tiedetään se, että meillä on hyvä olla toistemme kanssa. Toiselle se oman tilan antaminen on yksi iso tekijä meidän pitkässä suhteessa. Sen huomaa kun toista alkaa se naama ottaa päähän. Minulla oli taas se helmikuun alussa, kun olisin voinut pätkästä halolla vaikka miestäni. Hän tilasi minulle viikon matkan yksin italiaan lomalle missä sain koota ajatuksia.. Se teki hyvää ja oli ihana palata kotiin ja tuoreeltaan aloittaa tämä vuosi. Meillä puhutaan tosi paljon asioista ja ei vähätellä toisiamme. Koko aika kasvaa enemmän tässä suhteessa ja oppii toisesta edelleen uutta. Ja se uusi on, kun molemmat vanhenee, niin ne mielet muuttuu tietyissä asioissa. Työtä pitää tehdä suhteen eteen. Itse muistutan itseäni, että tuo on se jonka kanssa haluan olla. Olen  aikoinani rakastunut tuohon tomppeliin joka vei teininä jalat alta. Olen hänen kanssaan syystä.