Miksi jotkut löytävät sen oikean elämänkumppanin jo kaksikymppisenä ja jotkut eivät koskaan?

Kyse on vain siitä että toiset ottavat ensimmäisen likimain sopivan ja toisilla taas kriteerit ovat korkealla ja he etsivät sitä täydellistä unelmapuolisoa koko ikänsä.

Sitten on niitä joilla parikymppisenä on siihen elämänvaiheeseen sopiva kumppani, ja sitten vanhemmalla iällä vasta se pysyvä kumppani. Ja hyvä näin, niin paljon niitä nuorena pariutuneita joilla sitten tulee halu elää kadotettua nuoruutta nelikymppisenä, ja se on vain pelkästään noloa.

Nuorena erään kaverini äiti sekoili samassa baarissa hame korvissa kun me tuolloin parikymppiset, silloin päätin että perheen aika on vasta sitten kun on siihen oikeasti valmis, kun juoksut on juostu. Lapsille ainakin parempi vaihtoehto kuin se että tehdään lapsia kun ollaan vielä itsekin lapsi, ja sitten vanhemmuuden sijaan ruvetaan elämään kadotettua nuoruutta.

On väärin ajatella että vain parisuhde tekisi minut onnelliseksi. Sillä ajatuksella tekee rutosti hallaa itselleen. Minä ajattelin niin, ja todella kauan. Nyt ymmärrän että oli julmaa ajatella niin, itseäni kohtaan. Sillä se ei ole totta!

Vierailija kirjoitti:

Eikö nyt kaikki löydä parikymppisenä silloin tällöin jonkun. Homman juju kai on lähinnä siinä että jotkut ei vaan eroa. Olen itse näitä parikymppisenä kumppanin löytäneitä. Monta kertaa on tullut vaiheita joissa ajattelen että kaverini olisivat luovuttaneet ja eronneet, mutta me nyt vaan pysytään yhdessä ja katsotaan meneekö hankaluudet ohi. Tähän mennessä on aina mennyt, mutta mistä sitä tulevaisuudesta koskaan tietää. En näe tätä mitenkään niin että olisin jotenkin onnistunut parisuhteessa paremmin kuin muut. Voi olla että kumppania useammin vaihtaneet löytävät lopulta itselleen jonkun sopivamman kuin me jotka päätämme pysyä yhdessä sen kanssa jonka kanssa nuorena menimme yhteen. Välillä mietin että suoritanko tässä jotenkin elämääni ja pysyn yhdessä vain siksi kun niin kuuluu tehdä. Kun on ollut jonkun kanssa puolet elämästään alkaa olemaan vaikea erottaa mitä itse oikeastaan elämältä ihan loppujen lopuksi tahtoi. Ehkä se oli tätä. En enää muista.

News flash.

Eivät löydä. Kaikki eivät etsi ja osa ei edes kaipaa vielä silloin ihmissuhdetta (eikä välttämättä edes seksuaalista kanssakäymistä, kun joku varmasti yhden yön häröilyt toisi kommenttina).

Jos ei ole aktiivisesti isommissa ihmisjoukoissa viihtyvä luonteeltaan, ei kumppani vain "putoa syliin" normaalin elämisen sivussa yleensä.

Vierailija kirjoitti:

Ne joilla ei ole muita suunnitelmia kuin perheen perustaminen, pariutuvat yleensä nuorena. Eri juttu, miten pitkään liitto kestää.

Jos haluaa elää itse, kehittää itseään, opiskella korkeakoulussa, asua ulkomailla, matkustaa, ym, pariutuu myöhemmin.

Ihminen tekee niitä asioita, jotka kiinnostaa.

Hyvin harva korkeakoulutettu nainen tulee äidiksi alle 25vuotiaana.

Itse veikkaan puolestani sitä, että ne todennäköisemmin löytävät kumppanin nuorempana, joilla on jo nuorena kokemus pidemmästä (min. 2 v.) suhteesta ja sattuvat lisäksi törmäämään oikeaan ihmiseen. Varmasti vaikuttaa myös se, millä asteella oma kehitys ihmisenä on - osaako arvostaa itseään ja toista eikä etsi jännitystä elämäänsä parisuhteen kautta.

Terkuin 21-vuotiaana elämänkumppanin löytänyt, korkeasti koulutettu, matkustellut ja eri mantereilla asunut vapaaehtoisesti lapseton nainen 35v.

Itse kuulun porukkaan, joka opiskeli miesvaltaisella alalla ja otti opiskelukaverin. Olin aina keskittynyt opiskeluun kunnianhimoisesti ja seurustelu oli suurinpiirtein viimeinen asia mitä halusin. Kunnes tapasin mieheni ja ihastuin ja rakastuin. Yksi asia johti toiseen ja jostain syystä mies halusi välttämättä päästä kanssani naimisiin. Olimme silloin 20 vuotiaita molemmat. Esikoinen syntyi ennen valmistumistani. Nyt olemme olleet yhdessä yli 30 v. En koe vaan tyytyneeni ensimmäiseen suurinpiirtein sopivaan. Kyllä mun mies on täydellinen pakkaus.

Itse en ole koskaan saanut sitä jonka olen halunnut. Avioliitto ja avoliitto huonoja kompromisseja.

Enkä tule saamaankaan. Nyt olen sinkku ja tyydyn lyhyisiin seukkaussuhteisiin. Lapsen oon sentään saanut aikaan eli ei ihan hukkaan ole elämä mennyt.

Ei riitä että on kaunis ja hoikka ja hauska ja fiksu. Eli antaa olla...

Kaikki kaverit pariutuivat kakskymppisinä opiskelijoina. Ani harva pari on näiden 30 vuoden aikana eronnut.

Vierailija kirjoitti:

Itse kuulun porukkaan, joka opiskeli miesvaltaisella alalla ja otti opiskelukaverin. Olin aina keskittynyt opiskeluun kunnianhimoisesti ja seurustelu oli suurinpiirtein viimeinen asia mitä halusin. Kunnes tapasin mieheni ja ihastuin ja rakastuin. Yksi asia johti toiseen ja jostain syystä mies halusi välttämättä päästä kanssani naimisiin. Olimme silloin 20 vuotiaita molemmat. Esikoinen syntyi ennen valmistumistani. Nyt olemme olleet yhdessä yli 30 v. En koe vaan tyytyneeni ensimmäiseen suurinpiirtein sopivaan. Kyllä mun mies on täydellinen pakkaus.

Opiskelijakavereiden väliset liitot yliopistoissa on aika yleisiä, ja aika monet niistä kestäviä. Siinä on tosiaan jo aika paljon yhdistäviä tekijöitä kun sama ala on kiinnostanut. Toinen juttu, että opiskelijakaverin oppii tuntemaan muutenkin kuin kapakkaillan kumppanina, näkee opiskeluarjessa jne., ehkä se luonne näkyy paremmin ja valinnassa ehkä nuo seikat tärkeämpiä kuin pelkk ulkonäkö. Joku arveli, että pitkän liiton takana alistuva nainen - ehkä josus näinkin, mutta todennäköisemmin kaksi tasapainoista ja itsensä tuntevaa ja hyväksyvää ihmistä. Oikeasti hyvän itsetunnon omaava hyväksyy itsensä ja  on myös valmiimpi hyväksymään toisen. Muutenkin varmasti suvaitsevaisuus auttaa, jos ne virheet ja viat on aina siinä toisessa tuskin se pitkä liitto onnistuu, parhaiten menee jos kykenee katsomaan armollisesti omia ja toisen vikoja mutta kuitenkin pitämään ne omat tärkeät rajat suhteessa. 

Mulla taas useimmat parikymppisenä pariutuneet ovat ns toisella kierroksella nyt. Ja ne jotka löytävät kumppanin nuorena löytävät tarvittaessa sellaisen vanhempanakin, ne joilla ei käy flaksi edes parikymppisenä ovat aika toivottomia, tavalla tai toisella joko haluttomia ja kyvyttömiä parisuhteeseen. Parisuhdetaidot on jotakin jota opitaan harjoittelemalla, ei yksinäisyydessä.

Toisin päin, ne suhteet joissa nainen on tossukka ovat päättyneet huonosti, ei kukaan jaksa kunnioittaa ja kohdella hyvin kynnysmattoa vailla mielipiteitä. Sitten itsevarmat naiset ovat saaneet itseään paremman näköisen puolison, naisessa pitää olla sellaista napakkuutta, usein kohdellaan siten kun itseä antaa kohdella.

Vierailija kirjoitti:

Mulla taas useimmat parikymppisenä pariutuneet ovat ns toisella kierroksella nyt. Ja ne jotka löytävät kumppanin nuorena löytävät tarvittaessa sellaisen vanhempanakin, ne joilla ei käy flaksi edes parikymppisenä ovat aika toivottomia, tavalla tai toisella joko haluttomia ja kyvyttömiä parisuhteeseen. Parisuhdetaidot on jotakin jota opitaan harjoittelemalla, ei yksinäisyydessä.

Tuo kyllä totta. Itsekin pariuduin 20 v ensimmäisen kerran, ja pitkästä liitosta erottuani löysin pitkästä liitosta eronneen miehen kumppaniksi. Odotukset parisuhteelle ovat realistisemmat, ja edellisestä kierroksesta on parhaimmillaan oppinut, osaa välttää samoja virheitä. Eipä käynyt mielessäkään etsiä yli 40 v miestä jolla ei takana pitkää suhdetta - miten ihmeessä tuollainen ihminen olisi osannut asettua parisuhteeseen jos tuohon ikään ei ole sitä vielä kokeillut?

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti ulkonäkö ja se että itse kuitenkaan ei viehäty epäviehättävistä omantasoisistaan.

Höpö höpö, yksinolevat ja pariutuneet. Ovat kyllä keskimäärin samannäköisiä, useimmat ovat tavallisen ihan ok näköisiä, harvempi on erityisen kaunis tai ruma. Sama pätee. luonteeseen. Joka lähtöön löytyy kaikissa ryhmissä. Osat voivat myös vaihtua. En minäkään syytä siihen tiedä miksi jotkut löytävät ja toiset eivät mutta on naurettavaa voi edota. pinnallisiin syihin.

Vierailija kirjoitti:

Ne joilla ei ole muita suunnitelmia kuin perheen perustaminen, pariutuvat yleensä nuorena. Eri juttu, miten pitkään liitto kestää.

Jos haluaa elää itse, kehittää itseään, opiskella korkeakoulussa, asua ulkomailla, matkustaa, ym, pariutuu myöhemmin.

Ihminen tekee niitä asioita, jotka kiinnostaa.

Hyvin harva korkeakoulutettu nainen tulee äidiksi alle 25vuotiaana.

Tämä ei ole totta. Lukemattomat ihmiset, jotka opiskelevat korkeakouluissa ovat parisuhteessa. Monet saattavat jopa niiden puolisoidensa kanssa muuttaa ulkomaille, lähteä vaihtoon jne. Puhumatta nyt ihan pelkästä matkustamisesta. Lapsia ei ehkä tehdä usein sinä aikana, mutta nyt olikin kyse parisuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla taas useimmat parikymppisenä pariutuneet ovat ns toisella kierroksella nyt. Ja ne jotka löytävät kumppanin nuorena löytävät tarvittaessa sellaisen vanhempanakin, ne joilla ei käy flaksi edes parikymppisenä ovat aika toivottomia, tavalla tai toisella joko haluttomia ja kyvyttömiä parisuhteeseen. Parisuhdetaidot on jotakin jota opitaan harjoittelemalla, ei yksinäisyydessä.

Tämä olettamako, että epäonnistuneista parisuhteista on oppinut otain salatieteen tyylisiä parisuhdetaitoja, on se miksi moni kokee tällainen joka ei ole ihmissuhteita kaivannut 20v iässä (vaan vasta lähempänä 30vuotta) vialliseksi johon ei edes kannata tutustua sen enempää kokemattomuuden julki tultua?

Ei halua sitoutua ja haluaa kokeilla erilaisia tyyppejä.

Ei se ole salatiedettä, pikemminkin kun pyörällä ajoa: ellei sitä ole koskaan irl tehnyt, ihan turha selittää että "kyllä minä osaisin, jos pyörän saisin". Et osaisi, ihmissuhdetaidot opitaan harjoittelemalla. Kolmekymppinen seurustelematon on sitä samaa nelikymppisenä ja viisikymppisenä, koska sopivan kumppanin löytäminen jatkuvasti vaikeutuu, kun ikäluokasta ne joista on parisuhteeseen (ja halua sellaiseen) ovat jo pariutuneet.

Lopulta sinkkuja ovat ne jotka oikeasti tahtovat elää sinkkuna, ja ne joista ei suhteeseen kerta kaikkiaan ole. 

Vierailija kirjoitti:

Ne joilla ei ole muita suunnitelmia kuin perheen perustaminen, pariutuvat yleensä nuorena. Eri juttu, miten pitkään liitto kestää.

Jos haluaa elää itse, kehittää itseään, opiskella korkeakoulussa, asua ulkomailla, matkustaa, ym, pariutuu myöhemmin.

Ihminen tekee niitä asioita, jotka kiinnostaa.

Hyvin harva korkeakoulutettu nainen tulee äidiksi alle 25vuotiaana.

Ei kai tässä lasten tekemisestä puhetta ollut. Voi sitä yhdessäkin opiskella ja matkustaa. Vaikka näin sinä varmaan sen olet itsellesi perustellut.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole salatiedettä, pikemminkin kun pyörällä ajoa: ellei sitä ole koskaan irl tehnyt, ihan turha selittää että "kyllä minä osaisin, jos pyörän saisin". Et osaisi, ihmissuhdetaidot opitaan harjoittelemalla. Kolmekymppinen seurustelematon on sitä samaa nelikymppisenä ja viisikymppisenä, koska sopivan kumppanin löytäminen jatkuvasti vaikeutuu, kun ikäluokasta ne joista on parisuhteeseen (ja halua sellaiseen) ovat jo pariutuneet.

Lopulta sinkkuja ovat ne jotka oikeasti tahtovat elää sinkkuna, ja ne joista ei suhteeseen kerta kaikkiaan ole. 

Eli muotoilitko eritavoin vain syyn, mutta lopputulema on, ettei kenenkään kannata edes tutustua sellaiseen, joka ei ole aloittanut seurustelua "tarpeeksi ajoissa"? :/

Täytyy vain toivoa löytävänsä jonkun mukavan ja tarpeeksi avarakatseisen. (Enkä haaveile "kokeilevani monia erilaisia" alkuun päästyäni)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole salatiedettä, pikemminkin kun pyörällä ajoa: ellei sitä ole koskaan irl tehnyt, ihan turha selittää että "kyllä minä osaisin, jos pyörän saisin". Et osaisi, ihmissuhdetaidot opitaan harjoittelemalla. Kolmekymppinen seurustelematon on sitä samaa nelikymppisenä ja viisikymppisenä, koska sopivan kumppanin löytäminen jatkuvasti vaikeutuu, kun ikäluokasta ne joista on parisuhteeseen (ja halua sellaiseen) ovat jo pariutuneet.

Lopulta sinkkuja ovat ne jotka oikeasti tahtovat elää sinkkuna, ja ne joista ei suhteeseen kerta kaikkiaan ole. 

Eli muotoilitko eritavoin vain syyn, mutta lopputulema on, ettei kenenkään kannata edes tutustua sellaiseen, joka ei ole aloittanut seurustelua "tarpeeksi ajoissa"? :/

Täytyy vain toivoa löytävänsä jonkun mukavan ja tarpeeksi avarakatseisen. (Enkä haaveile "kokeilevani monia erilaisia" alkuun päästyäni)

Niitä omia parisuhdetaitoja voi testata muuttamalla kämppikseksi jonkun kaverin kanssa/matkustamalla ja jakamalla hotellihuoneen tms. Jos on tottunut tekemään kaikki tavallaan, ei kykene tekemään kompromisseja päivän ohjelman suhteen lomamatkoilla jne. - silloin voi ihan oikeasti miettiä millaiset ne omat tulevat parisuhdetaidot ovat. Ilman muuta joustava ihminen on voinut jäädä sinkuksi, mutta moni sinkku ei edes tajua sitä omaa jäykkyyttään ennen kuin kokeilee seurustelua. ja aika harva ihminen enää keski-ikäisenä jaksaa ruveta "opettamaan" parisuhdetta ihmiselle joka ei periaatteita tunnu ymmärtävän.