Lue keskustelun säännöt.
On elämän hukkaan heittämistä hankkia lapset parikymppisenä
10.03.2018 |
Koko elämä jää elämättä. Jos lapset hankkii myöhemmin, vain osa elämästä jää elämättä.
Kommentit (15)
No jotkut parikymppiset luulee että elämä loppuu kolmekymppisenä.
Lapset on elämän suola.
Sanoisin että elämä menee ainoastaan silloin hukkaan jos elää sellaista elämää jota ei haluaisi elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmuus on enemmän henkistä kuin sitä että vaihdat vaippoja ja syötät lasta. Paremmat lähtökohdat siihen on kun ensin kasvaa itse aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapset on elämän suola.
Kenelle on, kenelle ei. Nimim. kakarana kuullut isän manaavan itsekseen kännissä, millaisia rasitteita me kakarat oltiin.
Elämän hukkaan heittämistä on se, että elää yhdessä paskan puolison kanssa.
Miten niin? Kun teet kaikki lapset parikymppisenä, olet nelikymppisenä parhaassa vireessäsi ja saat elää omillasi jo. Itse tein lapset "kahdessa erässä". Parikymppisenä ja iltatähden lähes nelikymppisenä. Näinhän sitä on paljon kauemmin kiinni lapsenhoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämän hukkaan heittämistä on nuoleskella omaa pyllyään arvostelemalla muiden ihmisten elämänvalintoja vauva-palstalla.
Luuletko, etteivät 40+ vanhemmat pysty nauttimaan itsenäisestä elämästä, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, näin nelikymppisenä harmittaa ihan hirveästi. Eiku.
Elämän hukkaan heittämistä on se, että tekee kuten ns kuuluu tehdä muiden mielestä eikä toteuta haaveitaan.
Itse sain lapseni 21, 24 ja 26v. Sen jälkeen kouluttauduin ja töitä on riittänyt. Nyt olen 39 v. Elämä on upeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, etteivät 40+ vanhemmat pysty nauttimaan itsenäisestä elämästä, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi?
Riippuu varmaan siitä millaisiksi ne lapset kasvoivat. Jos niiden kanssa meni pieleen, voi olla vaikea sen jälkeen nauttia paljon mistään. Voi tulla vaikka lastenlapsia ja joutuu huolehtimaan niistäkin vielä.
Minun lapseni ovat täysi-ikäisiä, kun olen 39 ja 42-vuotias. Nyt olen 35. Välillä tuntuu hassulta, kun osa ystävistäni vasta aloittaneey vauva-arkea. En todellakaan koe elämäni menneen hukkaan :-D Lapsenihan ovat olleet jo kauan varsin omatoimisia ihmisiä. Tässä vaiheessa vanhemmuus on kuuntelua, koulu- ym asioissa auttamista, ruuan tekoa ja tarvittaessa harrastuksiin osallistumista. Helppoa verrattuna yövalvomiseen ja vaippa-aikaan, vaikka lyhyitä vaiheitahan nekin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En allekirjoita tuota väitettä.
Itse sain esikoisen 21v ja kuopuksen seuraavana vuonna. Nyt olen 27v ja elän onnellista elämää, eikä lapsilta puutu mitään.
Nelikymppisenä on varmasti omalla tavallaan sitten rentoa kun lapset on aikuisia, mutta en tätäkään elämän vaihetta vihaa😃 päinvastoin olen onnellisesti naimisissa lasten isän kanssa ollut yhdessä jo 12v. Meillä on iso yhteinen omakotitalo ja molemmat viihtyy omissa töissään. Itse vielä onnellisena pystyn työskentelemään kotona eli olen läsnä lapsille myös eritavalla kuin moni muu vanhempi pystyy olemaan ja olen siitä äärettömän onnellinen.
En käytä alkoholia eli iltariennoissa en menisi nyt muutenkaan eli sekään elämän vaihe ei jää elämättä vain siksi, että on lapsia.
Sain molemmat lapseni parikymppisenä enkä kadu päivääkään. Olen hyvässä ammatissa ja talous kunnossa. Nyt omat, aikuiset lapset ovat aikuisia ja heillä on lapsia ja lapsenlapsillani on nuorekas mummi joka jaksaa olla heidän kanssaan. Usein 40+ v. vanhemmista tulee ylisuojelevia vanhempia, tuttavapiiristäni seurannut. Ei ikä tee sen parempaa tai huonompaa vanhempaa mutta biologiseti paras ikä saada lapsia on 20v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riiippuu kai siitä mitä elämältä haluaa. Moni haluaa ne lapset.
Ja jos lapsen hankkii parikymppisenä, tuhoaa myös sen tulevan lapsen elämän, sillä lapsi saa niin huonot lähtökohdat. Ei sen lapsen elämisestä tule elämisenarvoinen.