Kannattaisiko erota?

Koen tekeväni paljon suhteen eteen, ja miettiväni sitä päivät puhki, miten voisin saada sen ennalleen, samalla kun toinen ei tee mitään. Ei vaivaa mikään, tai sitä ei ainakaan myönnä. Minä mukamas olen vain hankala. Minä olen vain se ongelma, joka nostaa ongelmia esille, mutta jos olisin hiljaa, mitään ongelmia ei olisi. Voiko olla etten vain tajua olevani ongelma? Onko naiivia väittää, että minusta ongelma on vain juuri hänessä?

Olemme olleen yhdessä kuusi vuotta. Tapasimme nuorina ja olemme toistemme ensimmäiset vakavat suhteet. Emme ole naimisissa, ei lapsia tai muuta kuormittavaa. Nyt vuoden sisään mies on muuttunut todella paljon. En olisi ikinä rakastunut siihen itsekkääseen ja röyhkeään ihmiseen, miksi hän on vuoden sisällä muuttunut. Tuntuu kun hän olisi taantunut. Milloin latelee ilkeyksiä minulle, milloin vanhemmilleen, tuntematta mitään syyllisyyttä tai tarvetta pyytää anteeks. Kiukuttelee kun teini-ikäinen, jos ei saa tahtoaan läpi jossain asiassa. Haluaa rellestää viikonloput kavereiden kanssa nuuska huulessa. Jos laitan viestin illalla, tietääkö meneekö myöhäseks, niin suuttuu. Saattaa estää mut, "kun rupean niin hankalaksi".

Meillä oli suunniteltu yhteistä menoa viikonlopuksi, viikolla varmistelin että ollaanhan menossa. "Katsotaan, katsotaan". Perjantaina jutellaan päivällä puhelimessa, ja hän ohimennen sanoo, että kai minä muistin, että hän näkee viikonloppuna peteä ja kallea. No eipä ole kertonut, mä kun luulin että meillä oli jo suunnitelmia. Selviää (tai näin oletan), että meidän suunnitelmat olisi toteutunut vaan ellei petelle ja kallelle olisi käynykään baari-ilta viikonloppuna. Lyön luurin korvaan. Illalla odotan miestä töistä kotiin, ja ajattelin että pyytää anteeks käytöstään kun tulee. Tulee hiton vihasena töistä, haukkuu mut heti kotiin tultuaan, koska ei ollu (mieleistä) ruokaa enkä ollu siivonnu "tarpeeks hyvin". No siitähän tulee riita, koska koen ettei sillä todellakaan oo oikeutta tommoseen. Tästä riita jatkuu päiviä ja hän ei vaan koe tehneensä mitään väärää (???), vieläkään.

Olen sanonut hänelle miettiväni eroamista ongelmiemme takia (tai suoraan sen takia että hänen käytös on ongelma). Tämä on hänelle viimeinen pisara. Hänelle kun on opetettu ettei erolla saa uhkailla parisuhteessa. En ymmärrä miksi se on uhkailua, jos hän ei tajua käyttäytyvänsä v-mäisesti minua kohtaan. Pitäisikö vaan kestää muka hammasta purren? Mitä keinoja minulla on enää käytettävissä, jos puhuminen ei auta koska "minun kanssa ei vain voi puhua" ja erolla ei saa uhkailla? Sehän hänelle sopi mainiosti, että kaikki vaan unohdetaan. Häipyy riitatilanteessa viikoksi, ja kun tulee takaisin, esittää kuin kaikki olisi hyvin.

Mutta sitten se hänen toinen puoli. On ihana, huomaavainen, haluaa sekä antaa hellyyttä, sanoo rakastavansa ja esim. tuo välillä lahjoja työmatkoiltaan. Kaikki on helppo unohtaa edes hetkeksi tällöin. En enää tiedä mikä on totta, mikä ei, olenko hullu vai kuvittelenko kaiken? En halua erota, mutten enää jaksa tätä. En tiedä mitä tekisin.
Kommentteja?