Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaisiko erota?
09.03.2018 |
Koen tekeväni paljon suhteen eteen, ja miettiväni sitä päivät puhki, miten voisin saada sen ennalleen, samalla kun toinen ei tee mitään. Ei vaivaa mikään, tai sitä ei ainakaan myönnä. Minä mukamas olen vain hankala. Minä olen vain se ongelma, joka nostaa ongelmia esille, mutta jos olisin hiljaa, mitään ongelmia ei olisi. Voiko olla etten vain tajua olevani ongelma? Onko naiivia väittää, että minusta ongelma on vain juuri hänessä?
Olemme olleen yhdessä kuusi vuotta. Tapasimme nuorina ja olemme toistemme ensimmäiset vakavat suhteet. Emme ole naimisissa, ei lapsia tai muuta kuormittavaa. Nyt vuoden sisään mies on muuttunut todella paljon. En olisi ikinä rakastunut siihen itsekkääseen ja röyhkeään ihmiseen, miksi hän on vuoden sisällä muuttunut. Tuntuu kun hän olisi taantunut. Milloin latelee ilkeyksiä minulle, milloin vanhemmilleen, tuntematta mitään syyllisyyttä tai tarvetta pyytää anteeks. Kiukuttelee kun teini-ikäinen, jos ei saa tahtoaan läpi jossain asiassa. Haluaa rellestää viikonloput kavereiden kanssa nuuska huulessa. Jos laitan viestin illalla, tietääkö meneekö myöhäseks, niin suuttuu. Saattaa estää mut, "kun rupean niin hankalaksi".
Meillä oli suunniteltu yhteistä menoa viikonlopuksi, viikolla varmistelin että ollaanhan menossa. "Katsotaan, katsotaan". Perjantaina jutellaan päivällä puhelimessa, ja hän ohimennen sanoo, että kai minä muistin, että hän näkee viikonloppuna peteä ja kallea. No eipä ole kertonut, mä kun luulin että meillä oli jo suunnitelmia. Selviää (tai näin oletan), että meidän suunnitelmat olisi toteutunut vaan ellei petelle ja kallelle olisi käynykään baari-ilta viikonloppuna. Lyön luurin korvaan. Illalla odotan miestä töistä kotiin, ja ajattelin että pyytää anteeks käytöstään kun tulee. Tulee hiton vihasena töistä, haukkuu mut heti kotiin tultuaan, koska ei ollu (mieleistä) ruokaa enkä ollu siivonnu "tarpeeks hyvin". No siitähän tulee riita, koska koen ettei sillä todellakaan oo oikeutta tommoseen. Tästä riita jatkuu päiviä ja hän ei vaan koe tehneensä mitään väärää (???), vieläkään.
Olen sanonut hänelle miettiväni eroamista ongelmiemme takia (tai suoraan sen takia että hänen käytös on ongelma). Tämä on hänelle viimeinen pisara. Hänelle kun on opetettu ettei erolla saa uhkailla parisuhteessa. En ymmärrä miksi se on uhkailua, jos hän ei tajua käyttäytyvänsä v-mäisesti minua kohtaan. Pitäisikö vaan kestää muka hammasta purren? Mitä keinoja minulla on enää käytettävissä, jos puhuminen ei auta koska "minun kanssa ei vain voi puhua" ja erolla ei saa uhkailla? Sehän hänelle sopi mainiosti, että kaikki vaan unohdetaan. Häipyy riitatilanteessa viikoksi, ja kun tulee takaisin, esittää kuin kaikki olisi hyvin.
Mutta sitten se hänen toinen puoli. On ihana, huomaavainen, haluaa sekä antaa hellyyttä, sanoo rakastavansa ja esim. tuo välillä lahjoja työmatkoiltaan. Kaikki on helppo unohtaa edes hetkeksi tällöin. En enää tiedä mikä on totta, mikä ei, olenko hullu vai kuvittelenko kaiken? En halua erota, mutten enää jaksa tätä. En tiedä mitä tekisin.
Kommentteja?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Piti ihan miettiä enhän ole kirjoittanut tätä tekstiä..kuulosti niin tutulta paitsi ollaan oltu yhdessä yli puolet kauemmin ja lapsia on
Oliko miehesi samanlainen jo ennen lapsia?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin ajatellut miestä narsistiseksi, mutten oikeastaan ole halunnut uskoa sitä. Luulin ettei minulle voisi käydä näin... vaikka kaikkihan varmasti niin ajattelevat. Tuntuu vain mahdottomalta edes miettiä eroa. Tuntuu että olen jotenkin vain niin kiinni siinä. Haluaisin niin paljon uskoa tähän suhteeseen, enkä haluaisi luovuttaa. Itselläni ei ole läheistä perhettä, ja olen integroitunut hänen perheeseensä. Tämä tarkoittaisi myös tietynlaista eroa perheestä siis. En tiedä miten kestäisin sen.
ap
Tuokin on tyypillistä. Narsisti etsii aina kumppanin joka ei ole integroitunut omaan perheeseensä ja vähitellen etäännyttää sinut myös ystävistäsi. Vielä voit aloittaa uuden elämän. Olisiko sinulla ystäviä jotka tukisivat sinua? Jos saat lapsen tuo käytös pahenee koska narsisti haluaa aina olla keskipisteenä. Lopulta tulee ero pikkulapsivaiheessa ja miehellä on toinen nainen. Sitten et saa olla enää osa miehen perhettä. Pahimmassa tapauksessa sinulta viedään myös lapsesi huoltajuus tai ainakin joudut kiusatuksi vuosikausiksi. Suku ja uusi nainen on miehen puolella. Ero on sinun syysi koska et siivonnut tarpeeksi hyvin. Eli mieti tarkkaan mitä teet.
No täytyy kyllä myöntää, että tietynlaista etääntymistä ystävistäni on tapahtunut monestakin syystä, myös miehestä riippumattomista syistä. Tietyllä tavalla en enää ystävilleni pura huolia parisuhteestani, jo pelkästään siitä syystä etten kehtaa kaikkia miehen tekoja kertoa. Mutta olet oikeassa, miehellä on mielipiteitä ystävistäni. Kuitenkin toisaalta hän kannustaa minua näkemään ystäviäni enemmän.
ap
On hälyttävää että et voi kertoa. Lapsen myötä tilanne pahenisi. Kannattaa tiedostaa se.
Millainen parisuhde miehesi vanhemmilla on?
Vierailija kirjoitti:
Millainen parisuhde miehesi vanhemmilla on?
Päällisin puolin kaikki hyvin, todella omistautuneita toisilleen. Kuitenkin tietynlainen valtasuhde pinnan alla, ja epäilen hänen äitiään pahasti narsistiseksi. Riidellään ja huudetaan todella paljon, yhä, jos heillä on käymässä. Mies kertonut että lapsuus ollut välillä todella rankkaa vanhempien riitojen takia. Äiti on varsinainen tyranni, ja hänen käytöksensä on tietyissä tapauksissa todella häiriintynyttä. Mikään ei koskaan hänen vikansa.
Tavallaan mieheni käytös on jollain tapaa alkanut vähän muistuttaa hänen äitinsä käytöstä. Voisiko narsistisuus liikkua suvussa vai onko kyse opituista käytösmalleista? Olen ajatellut mieheni oppineen perheeltään huonoja käytösmalleja ihmissuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen parisuhde miehesi vanhemmilla on?
Päällisin puolin kaikki hyvin, todella omistautuneita toisilleen. Kuitenkin tietynlainen valtasuhde pinnan alla, ja epäilen hänen äitiään pahasti narsistiseksi. Riidellään ja huudetaan todella paljon, yhä, jos heillä on käymässä. Mies kertonut että lapsuus ollut välillä todella rankkaa vanhempien riitojen takia. Äiti on varsinainen tyranni, ja hänen käytöksensä on tietyissä tapauksissa todella häiriintynyttä. Mikään ei koskaan hänen vikansa.
Tavallaan mieheni käytös on jollain tapaa alkanut vähän muistuttaa hänen äitinsä käytöstä. Voisiko narsistisuus liikkua suvussa vai onko kyse opituista käytösmalleista? Olen ajatellut mieheni oppineen perheeltään huonoja käytösmalleja ihmissuhteisiin.
Todennäköisempää toi opitut käyttätymismallit kuin geneettinen periytyminen, mutta miten valtasuhde parisuhteessa ollaan omistautuneita toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa käytöksestä on opittua. Osa geneettistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa ennen kuin ongelmat pahenvat.....
Vierailija kirjoitti:
Miten he kohtelevat sinua?
Todella hyvin. Isä on luonteeltaan todella mukava, äiti pitää minusta ja on siksi mukava. Sen tiedän, että jos ei pitäisi, hän näyttäisi sen käytöksellään hyvin selkeästi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on huomaavainen ja hellä ja tuo lahjoja työmatkoilta, koska haluaa seksiä. Olette niin nuoria ettei kannata itseään sitoa huonoon suhteeseen, eikä kannata vaikka olisi ikääkin. Mutta tuossa vaiheessa on helppo vielä löytää uusi kumppani jolla ei ole lapsia, ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Myöhemmässä vaiheessa tulisi mukaan uusperhekuviot joissa on omat haasteensa. En katselisi tuollaista itsekästä poikaporukassa ryyppäävää rellestäjää.
Juokse..... Pelkästään jo tuon anopin takia. Voi muuttua sinuakin kohtaan tyranniksi, jos saatte lapsia. Minulle kävi vaataavassa tilanteessa niin, vaikka oli minustakin pitänyt aikaisemmin. Ja oman mieheni käytös johtunee pitkälti narsistisesta äidistään. Tulet vielä katumaan, jos et lähde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsee vähän vapautta. Nuoresta asti ollut pallo jalassa. Joskus sitä nuoruuttakin on vietettävä.
No tätä juuri tarkoitan. Miehellä ollut nuorena todella tiukat rajat ja tiukat vanhemmat. Hän ei ole pahemmin kokeillut rajojaan nuorempana. Voiko teini-ikä oikeasti olla vain vuosia myöhässä?
Onko tyypillistä että narsistinen käytös alkaisi heti, vai vasta (kuten meidän tapauksessemme) viiden vuoden jälkeen?
ap
On tyypillistä, että paljastaa todellisen karvansa vasta, kun olet jo koukussa, eli jollain tavalla riippuvainen. Meillä paljasti vasta, kun olin raskaana.
Narsismiin kuuluu myös tuo kaksijakoisuus, osaa olla toisaalta todella ihana myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee itse päätös. Monet kateelliset mammat suosittaa eroa kovin herkästi.
Erolla uhkailu on huono, jos aina vain uhkailee, eikä aiokaan erota.
Onko se että sanoo rakastavansa oikeasti tärkeämpää kuin se, että osoittaa se teoillaan? Sanahelinää, jos sitä ei huomaa käytöksessä.
Itse olisin tuollaisesta suhteesta lähtenyt jo ajat sitten. En voisi kuvitellakaan eläväni ihmisen kanssa joka ei halua viettää aikaa kanssani ja pitäisi minua hankalana. Enkä minäkään pidä uhkailusta tyylin "minä eroan ellei asiat muutu" - mikään ei muutu eikä kukaan sitten lähdekään ja sama jatkuu. Sun pitää toimia! Arvostaisit edes itseäsi sen verran.
Samaa mieltä edellisen kanssa. En katsoisi tuollaista käytöstä (nykyään) pätkääkään. Missä itsekunnioituksesi ja arvostuksesi on? Trust me, et halua olla kiinnittynyt ”perheeseen” jossa on noin sairaita valtasuhteita etkä mieheen, joka kohtelee sinua kuin p*skaa. Et saa aitoa lämpöä ja aitoa rakkautta ilman valtapelejä. Oletko koskaan käynyt terapiassa oman perheesi takia? Jos et, niin nyt olisi aika mennä. Voisit oppia terapiasta itsesi tervettä rakastamista, koska sen avulla pääset eroon epäterveistä suhteista, etkä ole enää riippuvainen muista. Riippuvuussuhde parisuhteena ei koskaan toimi, koska annat silloin toisen alistaa itsesi kynnysmatoksi.
Ymmärrän sinua ap, minullakaan ei ole perhettä johon pystyisin kiinnittymään. Olin aikoinaan riippuvainen muista ja tunsin, etten ole olemassa ilman parisuhdetta. Terapia on auttanut moneen asiaan, ennen kaikkea se on antanut minulle vahvuutta seistä omilla jaloillani. Enää en siedä huonoa käytöstä keneltäkään. Olen katkonut välejä niin sanottuun perheeseenikin siksi, että ihmiset käyttäytyvät sairaalla tavalla ja vahingoittavat minua, koska sellainen perheeni dynamiikka on.
Ei ole helppoa repiä tervettä itserakkautta itsestään, jos on aina ollut se, jota poljetaan maahan. Mutta terveen itserakkauden taito on ihaninta ja parasta, mitä voi oppia. Hae itsellesi keskusteluapua.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin ajatellut miestä narsistiseksi, mutten oikeastaan ole halunnut uskoa sitä. Luulin ettei minulle voisi käydä näin... vaikka kaikkihan varmasti niin ajattelevat. Tuntuu vain mahdottomalta edes miettiä eroa. Tuntuu että olen jotenkin vain niin kiinni siinä. Haluaisin niin paljon uskoa tähän suhteeseen, enkä haluaisi luovuttaa. Itselläni ei ole läheistä perhettä, ja olen integroitunut hänen perheeseensä. Tämä tarkoittaisi myös tietynlaista eroa perheestä siis. En tiedä miten kestäisin sen.
ap
Kaikissa asioissa on plussat ja miinukset. Mikä lopulta merkkaa sinulle enemmän? Kauanko olet valmis sietämään kumppanin käytöksestä johtuvaa mielipahaa?
Itse vastikään pitkän vaikean kauden jälkeen eronneena (pieni lapsikin) totesin, että jokaisella on se piste, kun riittää. Kertakaikkiaan riittää. Silloin mikään kumppanin hyvyys tai rakkaus ei korvaa sitä mielipahaa, minkä huono käytös (johon ei tule muutosta) aiheuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Tee itse päätös. Monet kateelliset mammat suosittaa eroa kovin herkästi.
Mieti suhteesi plussat ja miinukset. Rehellinen keskusteluiehen kanssa siitä missä mennään.
Näitä eron autuutta hehkuttavia mammoja on palsta pullollaan.
Alue: Aihe vapaa
Pääsetkö Yths:ään psykologin juttusille? Ottaisi puolueettomana kantaa tilanteeseesi.