Häiden järjestäminen ei kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Hei! Kuuleppa..kun ryhdyt siihen, se on hauskaa) ja jälkeenpäin muistelet et olipa kivat juhlat. Aloita vaan!

Niinhän se varmaan on. Kun vaan tietäisi mistä aloittaa. Yhdellä kaverillani oli Printerest-tili johon hän jotenkin tallensi inspiraatiokuvia, pitäisiköhän semmoinen vaikka nyt alkuun laittaa pystyyn? Ei tässä oikein auta jumittaa enää :I 

Ap

Ei häiden järjestäminen tarkoita vuosien härdelliä. Me järkättiin 50 hengen häät kolmessa viikossa eikä todellakaan vienyt paljon aikaa tai rahaa. Kivasta ja tutusta lähiravintolasta juhlapaikka niillä tarjoiluilla mitä ehdottivat, lähikappelissa vihkiminen. Kutsut lähetettiin tekstiviestillä. Koristelua, askartelupaskartelua, polttareita ja sensemmoista ei harrastettu. Puvun sain kun kävelin yhteen liikkeeseen sisään, katselin 10 min ympärille ja sovitin kivoimman näköistä. Mies meni Stockalle ja sanoi että tarvii mustan puvun, myyjä etsi sopivan. Pari kallaa kävin kukkakaupasta hakemassa morsiuskimppuun ja pakkelit heitin naamaan aamulla itse. Kuvaaja löytyi tutun suosituksen kautta. Se siitä.

Pidät vaan asiat yksinkertaisena etkä lähde vatvomaan jokaista pienenpientä yksityiskohtaa niin hyvä tulee ja aikaa + hermoja säästyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öööö. No älkää pitäkö isoja juhlia? Ihan kahdestaan tai vaikka vanhemmat, sisarukset ja molempien parhaat ystävät?

Kuten sanoin, tuosta vieraslistasta ei voi oikein enää karsia. Meillä on niin läheinen suku, että en mitenkään voisi kuvitella juhlia ilman serkkujani ja tätejäni ja setiäni. Monet serkuistani ja heidän tyttö- ja poikaystävistään ovat minun hyviä ystäviäni, joiden kanssa soitellaan usein. Meillä on koko porukka kasassa aina synttäreillä, nimipäivillä ja jouluna sekä joskus ihan muuten vaan. Sama homma miehen puolella.

Olisi toki paljon helpompaa, jos tätejä ja setiä näkisi vain rippijuhlissa ja hautajaisissa ja kaikkien serkkujen nimiä ei edes muistaisi. 

Sittenhän ne häät menee jo rutiinilla, jos joka synttäreillä kokoonnutte samalla volyymilla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä mekkoja löytyy myöhemminkin. :) Häät ovat iso bisnes ja häämessuilla tätä bisnestä tuetaan erityisen paljon.

Itse etsin juuri mekkoa toiseen juhlaan (karonkkaan), vaikka minuakaan ei nappaisi juhlia järjestää. Huomasin, että nykyään esimerkiksi zalandolta saa tosi kivoja mekkoja, jotka sopivat häihin, jos ei jaksa kierrellä kaupoilla. Hinnatkin alle 200e. Jotkut tilaavat mittatilauksena mekkoja Kiinasta ja hyviä näyttävät nekin olevan.

Itsekin suosittelisin, että valitsette paikan, joka hoitaa järjestelyt. Näin saatte bileet, mutta säästytte liialta stressiltä.

Voi olla. Messuilla oikein painotettiin että aivan ehdoton takaraja on puoli vuotta, jos sen yli lykkää niin joutuu pukeutumaan tyyliin jätesäkkiin. 

En olekaan ajatellut mitään muita vaihtoehtoja kuin hääpukuliikkeitä. Katsoin tuon Zalandon tarjontaa, ihan kivalta näyttivät. Minulla ei ole vielä edes ajatusta minkä tyylisen puvun tahtoisin, olisi kyllä paljon helpompaa käydä vähän sovittelemassa kuin tilata netistä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä mekkoja löytyy myöhemminkin. :) Häät ovat iso bisnes ja häämessuilla tätä bisnestä tuetaan erityisen paljon.

Itse etsin juuri mekkoa toiseen juhlaan (karonkkaan), vaikka minuakaan ei nappaisi juhlia järjestää. Huomasin, että nykyään esimerkiksi zalandolta saa tosi kivoja mekkoja, jotka sopivat häihin, jos ei jaksa kierrellä kaupoilla. Hinnatkin alle 200e. Jotkut tilaavat mittatilauksena mekkoja Kiinasta ja hyviä näyttävät nekin olevan.

Itsekin suosittelisin, että valitsette paikan, joka hoitaa järjestelyt. Näin saatte bileet, mutta säästytte liialta stressiltä.

Voi olla. Messuilla oikein painotettiin että aivan ehdoton takaraja on puoli vuotta, jos sen yli lykkää niin joutuu pukeutumaan tyyliin jätesäkkiin. 

En olekaan ajatellut mitään muita vaihtoehtoja kuin hääpukuliikkeitä. Katsoin tuon Zalandon tarjontaa, ihan kivalta näyttivät. Minulla ei ole vielä edes ajatusta minkä tyylisen puvun tahtoisin, olisi kyllä paljon helpompaa käydä vähän sovittelemassa kuin tilata netistä.

Ap

Tottakai messuilla painotetaan, että ostakaa paljon ja kaikkea ja mahdollisimman varhain. Todellisuudessa kivan puvun saa kyllä vähemmälläkin ennakkohössötyksellä.

Jos ei ole mahdottoman kranttu saa puvun suoraan juhlapukukaupasta mukaan. Viikko tai 2 kannattaa varata jos pitää vähän suurentaa tai pienentää mutta se riittää. Sitten tietty jos pitää saada juuri se tietyn suunnittelijan kahden tonnin unelma omilla modifikaatioilla ja erikoisvärillä kannattaa varata se puoli vuotta vähintään.

Häämessut on bridezilloja varten ja siellä saatuihin "ehdottomiin" ohjeisiin on syytä suhtautua suurella varauksella.

Jos olet löytänyt kivan sulhasen ja teillä on vihkiminen varattuna, niin kaikki muu sen jälkeen on vapaavalintaista :)

Teette itsenne näköiset juhlat. Jos prinsessapuvut ei kiinnosta, niin teette yksinkertaiset häät. Mainostatte niitä simppelinä kahvitilaisuutena. Itseä myös ahdistaisi yrittää päteä häiden kanssa ja yrittää järjestää tosi hienot. Ei vaan kiinnostaisi.

Vierailija kirjoitti:

Naimisiin voi mennä ilman hääjuhlia. Meillä oli kirkolta pari todistajaa, pappi, minä ja vaimo. Ei koristeita, kakkuja, vieraita tai bändiä. Meillä äitini oli vähän närkästynyt kun ei kutsuttu paikan päälle, mutta valokuvat lähetettiin läheisille. Ei stressiä tai rahahuolia mutta silti ikimuistoinen päivä. 

Me tehtiin myös näin, mutta valokuvat unohdettiin ottaa eikä se edes harmittanut. Päivä oli ihan paras, täysin stressitön ja ikimuistoinen. Me ei kyllä kuultu mitään napinoita, että ei kutsuttu ketään paikalle.

Jos on rahaa, niin helpoin on, kun palkkaa hääsuunnittelijan, joka hoitaa kaiken. Maksaahan moni asunnonostostakin kiinteistövälittäjälle, ei kai se sen kummempaa ole.

Me päätettiin maaliskuussa, että mennään naimisiin. Häät pidettiin huhtikuun lopussa. Vieraita oli noin 60, pitopalvelu hoiti tarjoilun. Kun menin vuokraamaan hääpukua ja kerroin, että häät on huhtikuussa, kysyivät, että ensi vuoden huhtikuussako. Mutta kiva puku löytyi. Häät oli mukavat, ollaan edelleen naimisissa, ensi kuussa juhlitaan 26. hääpäivää.

Minulla on myös ongelma. En viitsi aloittaa omaa ketjua tälle..

Tapasin aivan uskomattoman miehen, jolle menetin sydämeni hetkessä. Hän on sielunkumppanini ja minulle aivan täydellinen - en voi uskoa, että kohdalleni sattui tällainen onni. Haluamme olla yhdessä ehdottomasti.

MUTTA en ole ikinä ollut mikään avioliittoihminen. En ole koskaan halunnut olla kenenkään vaimo ja pidän ylipäätään vaimostatusta melko nolona ja jotenkin siihen liittyy vain negatiivisia mielikuvia ainakin itselläni. Olen aina ollut äärimmäisen itsenäinen, joten en halua missään nimessä, että minuun liitetään mitään ns. Perinteiseen vaimouteen liittyviä käsityksiä. Kuitenkin tiedän, että mieheni kosii pian. Hän haluaa naimisiin ja on sen sanonutkin pari kertaa. Lisäksi hän on kysymys sormuksen kokoa ja kerran näin kun hypisteli korulaatikolla sormuksiani. Olen asiaa pohtinut nyt kaikelta kantilta ja koska se on hänelle niin tärkeää - ja koska olen varma, että haluan kuitenkin mieheni kanssa olla - ajattelin suostua. En sitten vain pidä sormusta enkä puhu avioliitosta.

Pahin on kuitenkin ne häät. Siinä menee kyllä minullakin jo raja. Miehellä on erittäin läheinen perhe ja isovanhemmatkin vielä elossa. Hänelle on aivan erityisen tärkeää, että meillä on häät. Meinasin vetää ruuat kurkkuun kun vielä sanoi, kuinka haluaa nähdä minut valkoisessa puvussa. Ei tätä kyllä mikään wedding planner pelasta - en todellakaan halua osallistua moiseen tusinafarssiin. onneksi mies on sellainen, että voi hyvinkin järjestää kaiken, mutta ei se poista sitä, että minun pitäisi kuitenkin osallistua! En halua häitä! En voi ymmärtää, kenelle sellainen voi olla "elämän tärkein päivä" kun kaikki naapurin Liisasta Riitta tätiin tehnyt tismalleen saman ironisen farssin omalla kohdallaan. Ja se valkoinen puku jotenkin kruunaa erityisesti koko juhlan karmeuden. Mitä ihmettä teen? En halua loukata miestäni ja tottakai haluan, että hänenkin unelmat toteutuvat. Mutta en halua, että hääpäivästä jää toisaalta minulle lähinnä negatiivinen ja nolo kokemus, johon en todella halua palata enää.

Olemme siis molemmat jo yli 30 vuotiaita eli ei mitään teinejä.

Olin vastikään vieraana häissä, joiden ajankohdan pariskunta oli päättänyt kahta kuukautta aikaisemmin. Hyvin tuntui kaikki sujuvan eikä niistä häistä ainakaan vieraan näkökulmasta mitään olennaista jäänyt puuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös ongelma. En viitsi aloittaa omaa ketjua tälle..

Tapasin aivan uskomattoman miehen, jolle menetin sydämeni hetkessä. Hän on sielunkumppanini ja minulle aivan täydellinen - en voi uskoa, että kohdalleni sattui tällainen onni. Haluamme olla yhdessä ehdottomasti.

MUTTA en ole ikinä ollut mikään avioliittoihminen. En ole koskaan halunnut olla kenenkään vaimo ja pidän ylipäätään vaimostatusta melko nolona ja jotenkin siihen liittyy vain negatiivisia mielikuvia ainakin itselläni. Olen aina ollut äärimmäisen itsenäinen, joten en halua missään nimessä, että minuun liitetään mitään ns. Perinteiseen vaimouteen liittyviä käsityksiä. Kuitenkin tiedän, että mieheni kosii pian. Hän haluaa naimisiin ja on sen sanonutkin pari kertaa. Lisäksi hän on kysymys sormuksen kokoa ja kerran näin kun hypisteli korulaatikolla sormuksiani. Olen asiaa pohtinut nyt kaikelta kantilta ja koska se on hänelle niin tärkeää - ja koska olen varma, että haluan kuitenkin mieheni kanssa olla - ajattelin suostua. En sitten vain pidä sormusta enkä puhu avioliitosta.

Pahin on kuitenkin ne häät. Siinä menee kyllä minullakin jo raja. Miehellä on erittäin läheinen perhe ja isovanhemmatkin vielä elossa. Hänelle on aivan erityisen tärkeää, että meillä on häät. Meinasin vetää ruuat kurkkuun kun vielä sanoi, kuinka haluaa nähdä minut valkoisessa puvussa. Ei tätä kyllä mikään wedding planner pelasta - en todellakaan halua osallistua moiseen tusinafarssiin. onneksi mies on sellainen, että voi hyvinkin järjestää kaiken, mutta ei se poista sitä, että minun pitäisi kuitenkin osallistua! En halua häitä! En voi ymmärtää, kenelle sellainen voi olla "elämän tärkein päivä" kun kaikki naapurin Liisasta Riitta tätiin tehnyt tismalleen saman ironisen farssin omalla kohdallaan. Ja se valkoinen puku jotenkin kruunaa erityisesti koko juhlan karmeuden. Mitä ihmettä teen? En halua loukata miestäni ja tottakai haluan, että hänenkin unelmat toteutuvat. Mutta en halua, että hääpäivästä jää toisaalta minulle lähinnä negatiivinen ja nolo kokemus, johon en todella halua palata enää.

Olemme siis molemmat jo yli 30 vuotiaita eli ei mitään teinejä.

Voisin kuvitella itseni hyvin sinun tilanteeseesi, ainakin siinä mielessä että naimisiin voin mennä, mutta häitä en halua. Ei kai tuohon tilanteeseen muu auta, kuin keskustella asiasta sen miehesi kanssa. Vaikea tuosta on kompromissia vääntää, mutta jos päädytte pitämään isot häät miehen mieliksi, niin ainakin hänen olisi hyvä tietää, että se ei ole sinulle luontevan tai helpon tuntuista. Miettikää vaikka, mitkä sinusta kiusallisen (kiusallisimman) tuntuiset asiat voisitte jättää pois?

Vierailija kirjoitti:

Hyvältä idealta kuulostaa tuo wedding planner, voisin sellaista kyllä harkita. Tuleekohan se ihan hirveän paljon kalliimmaksi kuin jos itse tekisi valtaosan asioista? Täytyy lukea tarkemmin. Yritetään pitää budjetti mahdollisimman matalana kuitenkin, koska minulla menee paljon rahaa lukukausimaksuihin ja opiskeluun. Tällä hetkellä ajatuksena on, että saataisiin juhlat ihan extramaksimissaan 5-6 tonnin budjetilla. 

Ap 

Meillä oli vain 20 hengen häät niin että paikka hoiti kaiken juhlaan liittyvän, itse hommasin vain mekon ja kimpun erikseen. Kutsut myös tilasin ja suunnittelin itse. Hintaa häille tuli noin 10 000e. Meillä ei tosin ollut sinänsä rahasta kiinni että käytettiin rahaa sen verran kun tarve vaati, ja hääpaikka oli sen mukainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös ongelma. En viitsi aloittaa omaa ketjua tälle..

Tapasin aivan uskomattoman miehen, jolle menetin sydämeni hetkessä. Hän on sielunkumppanini ja minulle aivan täydellinen - en voi uskoa, että kohdalleni sattui tällainen onni. Haluamme olla yhdessä ehdottomasti.

MUTTA en ole ikinä ollut mikään avioliittoihminen. En ole koskaan halunnut olla kenenkään vaimo ja pidän ylipäätään vaimostatusta melko nolona ja jotenkin siihen liittyy vain negatiivisia mielikuvia ainakin itselläni. Olen aina ollut äärimmäisen itsenäinen, joten en halua missään nimessä, että minuun liitetään mitään ns. Perinteiseen vaimouteen liittyviä käsityksiä. Kuitenkin tiedän, että mieheni kosii pian. Hän haluaa naimisiin ja on sen sanonutkin pari kertaa. Lisäksi hän on kysymys sormuksen kokoa ja kerran näin kun hypisteli korulaatikolla sormuksiani. Olen asiaa pohtinut nyt kaikelta kantilta ja koska se on hänelle niin tärkeää - ja koska olen varma, että haluan kuitenkin mieheni kanssa olla - ajattelin suostua. En sitten vain pidä sormusta enkä puhu avioliitosta.

Pahin on kuitenkin ne häät. Siinä menee kyllä minullakin jo raja. Miehellä on erittäin läheinen perhe ja isovanhemmatkin vielä elossa. Hänelle on aivan erityisen tärkeää, että meillä on häät. Meinasin vetää ruuat kurkkuun kun vielä sanoi, kuinka haluaa nähdä minut valkoisessa puvussa. Ei tätä kyllä mikään wedding planner pelasta - en todellakaan halua osallistua moiseen tusinafarssiin. onneksi mies on sellainen, että voi hyvinkin järjestää kaiken, mutta ei se poista sitä, että minun pitäisi kuitenkin osallistua! En halua häitä! En voi ymmärtää, kenelle sellainen voi olla "elämän tärkein päivä" kun kaikki naapurin Liisasta Riitta tätiin tehnyt tismalleen saman ironisen farssin omalla kohdallaan. Ja se valkoinen puku jotenkin kruunaa erityisesti koko juhlan karmeuden. Mitä ihmettä teen? En halua loukata miestäni ja tottakai haluan, että hänenkin unelmat toteutuvat. Mutta en halua, että hääpäivästä jää toisaalta minulle lähinnä negatiivinen ja nolo kokemus, johon en todella halua palata enää.

Olemme siis molemmat jo yli 30 vuotiaita eli ei mitään teinejä.

Voisin kuvitella itseni hyvin sinun tilanteeseesi, ainakin siinä mielessä että naimisiin voin mennä, mutta häitä en halua. Ei kai tuohon tilanteeseen muu auta, kuin keskustella asiasta sen miehesi kanssa. Vaikea tuosta on kompromissia vääntää, mutta jos päädytte pitämään isot häät miehen mieliksi, niin ainakin hänen olisi hyvä tietää, että se ei ole sinulle luontevan tai helpon tuntuista. Miettikää vaikka, mitkä sinusta kiusallisen (kiusallisimman) tuntuiset asiat voisitte jättää pois?

Ainakaan valkoista pukua en kyllä laita. Voin mieluusti maksaa hieman enemmän kauniista designista, mutta häämekko se ei todellakaan saa olla. Lisäksi ei mitään valkoisia kyyhkyskutsuja, hääkarkkeja tai mitään vähänkään tuollaiseen viittaavaa. Jos se mies nyt kosii (voihan olla että hän muuttaa mielensä) niin pakko tämä on tuoda esille. Ehkä jotkut juhlat voi olla, mutta en missään nimessä halua "hääjuhlaa".

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös ongelma. En viitsi aloittaa omaa ketjua tälle..

Tapasin aivan uskomattoman miehen, jolle menetin sydämeni hetkessä. Hän on sielunkumppanini ja minulle aivan täydellinen - en voi uskoa, että kohdalleni sattui tällainen onni. Haluamme olla yhdessä ehdottomasti.

MUTTA en ole ikinä ollut mikään avioliittoihminen. En ole koskaan halunnut olla kenenkään vaimo ja pidän ylipäätään vaimostatusta melko nolona ja jotenkin siihen liittyy vain negatiivisia mielikuvia ainakin itselläni. Olen aina ollut äärimmäisen itsenäinen, joten en halua missään nimessä, että minuun liitetään mitään ns. Perinteiseen vaimouteen liittyviä käsityksiä. Kuitenkin tiedän, että mieheni kosii pian. Hän haluaa naimisiin ja on sen sanonutkin pari kertaa. Lisäksi hän on kysymys sormuksen kokoa ja kerran näin kun hypisteli korulaatikolla sormuksiani. Olen asiaa pohtinut nyt kaikelta kantilta ja koska se on hänelle niin tärkeää - ja koska olen varma, että haluan kuitenkin mieheni kanssa olla - ajattelin suostua. En sitten vain pidä sormusta enkä puhu avioliitosta.

Pahin on kuitenkin ne häät. Siinä menee kyllä minullakin jo raja. Miehellä on erittäin läheinen perhe ja isovanhemmatkin vielä elossa. Hänelle on aivan erityisen tärkeää, että meillä on häät. Meinasin vetää ruuat kurkkuun kun vielä sanoi, kuinka haluaa nähdä minut valkoisessa puvussa. Ei tätä kyllä mikään wedding planner pelasta - en todellakaan halua osallistua moiseen tusinafarssiin. onneksi mies on sellainen, että voi hyvinkin järjestää kaiken, mutta ei se poista sitä, että minun pitäisi kuitenkin osallistua! En halua häitä! En voi ymmärtää, kenelle sellainen voi olla "elämän tärkein päivä" kun kaikki naapurin Liisasta Riitta tätiin tehnyt tismalleen saman ironisen farssin omalla kohdallaan. Ja se valkoinen puku jotenkin kruunaa erityisesti koko juhlan karmeuden. Mitä ihmettä teen? En halua loukata miestäni ja tottakai haluan, että hänenkin unelmat toteutuvat. Mutta en halua, että hääpäivästä jää toisaalta minulle lähinnä negatiivinen ja nolo kokemus, johon en todella halua palata enää.

Olemme siis molemmat jo yli 30 vuotiaita eli ei mitään teinejä.

Teidän pitää löytää kompromissi. Mies haluaa juhlat ja sinä et. Miten olisi, että varaatte jonkun hyvän ravintolan ja kutsutte perheenjäsenet ja muutamat hyvät ystävät? Ei siis mitään hirveää showta kyyhkysineen ja morsiamenryöstöineen. Itse osallistuin kerran tämmöisiin häihin, jotka oli erään viinibaarin kellarissa. Oli ihanat ja rennot juhlat. Vieraita oli noin 20 ja kaikki kertoi jonkun hauskan tarinan parista, ei ollut muuta ohjelmaa. Jutut oli ihan hillittömiä, ruoka hyvää ja pienellä porukalla oli mukavan intiimi tunnelma.