Lue keskustelun säännöt.
Lapsi haluaisi erota kirkosta
09.03.2018 |
Lapsi on 11v. Ei kuulemma usko niihin juttuihin ja tuntuu tyhmältä olla uskonnontunneilla. Ei siis koe uskovansa, ja ei tykkää käydä uskonnontunneilla. Tuntuu kuitenkin jotenkin ristiriitaiselta, että erottaisimme lapsen kirkosta, vaikka hän sitä itse haluaakin. Onko muilla ollut tällaista, ja miten ratkaisitte asian? Ei tunnu sekään hyvältä, että pakkotuputetaan lapselle uskontoa, josta hän ei selvästi pidä.
Kommentit (96)
Olin ala-asteella, kun tiesin varmuudella etten usko uskonnonopetuksiin. Kävin kuitenkin riparin, kun eettiset kysymykset kiinnostivat ja olin varma, että minua ei voi aivopestä 😁 Erosin kirkosta 18-vuotiaana ja kävin lukion et-kurssit viimeisenä vuonna. Tiedän monia jotka ovat käyneet Prometheus-leirin, että kyllä leireille pääsee ilman kristinuskoakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä vaan, jos haluaa erota, osoittaahan se, sitäkin että vanhemmat eivät ainakaan pakkosyötä uskontoa, mikä on varmaan 10000 kertaa yleisempää. Jos mieli vanhempana muuttuu, varmasti kirkkoon takaisin liittyminen on helppoa juurikin eron aikaiseen nuoreen ikään vedoten.
Mä en voi käsittää, että vielä vuonna 2018 on sallittua liittää lapsi 18. vuodeksi lainvoimaiseen höpökerhoon - joka aiheuttaa pakollisia muutoksia koulunkäyntiin ja omaan rahaan. Eihän lasta saa liittää puolueenkaan jäseneksi tahtomattaan, uskonasioita nekin on.
Täysi-ikäinen ihminen voi sitten liittyä mihin hyvänsä hippiäisklubiin.
Lasten kirkkoon kuuluminen on aivan naurettavaa. Eipä tällaista järjestelmää kovin monesta valtiosta löydy, olisi jo korkea aika sekulaaristaa yhteiskunta.
Uskonnollisuus kuuluu perheille ja koteihin, ei kouluihin. Uskontoa ja elämänkatsomustietoa pitäisi opettaa kaikille kulttuurihistoriallisena perinteenä, enkä kyllä edes ymmärrä, miksi sen pitää olla oma aineensa. Historian ja uskonnon voisi ihan hyvin yhdistää.
Rippikoulunkin voisi nimittäin käydä tai olla käymättä ilman kerhon jäsenyyttä.
Mä tappelin nimittäin äitini kanssa kaksi vuotta ennen ja kolme vuotta riparin jälkeen tästä erolapusta, en saanut. Kyllä v*tutti. Mut heitettiin riparilla ja uskonnontunneilla säännöllisesti ulos käytävään, kun vaadin perusteluita ja olin lukenut raamatun ilman rusinapullameininkiä. Hyvä numero oli pakko antaa, vaikka se kokeiden kympistä aina käytöksen takia laskikin. Kieltäydyin myös järjestelmälisesti rukoilemasta ja tunnustamasta mitään.
Alaikäinen muuten maksaa kirkollisveroa, jos tienaa tarpeeksi. Jos lapsesi 15-18 vuotiaana tekeekin riittävästi osa-aikatöitä, varastat häneltä sitten hänen omaa ansiotaan.
Haluutko sä oikeesti lapsellesi tällaista?
Itse erosin 15 vuotiaana. En käynyt riparia eikä harmita. Olin jo pienestä pitäen tiennyt etten usko jumalaan enkä kristinuskoon. Enkä halua kirkkohäitä enkä olla kummi. Mielestäni 11 vuotias ei ole liian nuori päättämään asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se riippuu ihan siitä että millainen vanhempi haluat olla. Jos haluat osoittaa lapselle että hänen mielipiteellä ole minkäänsortin väliä niin et tietenkään anna erota. Omat vanhempani tekivät näin ja viesti meni perille. Lintsasin uskonnontunnit ja otin neloset todistuksiin niistä ja erosin sitten kirkosta täysi-ikäisenä. :)
No näin juuri olen ajatellutkin. Mietin vaan, että onko 11v vielä liian "pieni" tekemään tuollaisen päätöksen? En keksi tietysti mitään järkevää syytä sillekään, että ei saisi erota.
Ja on tottakai kerrottu lapselle mistä sitten jää paitsi jos kirkosta eroaa. Alkoi lasta mietityttämään rippijuhlat, ja että sitten jäisi ilman juhlia ja lahjoja kun kaverit saa.
t.ap
Hyvin menee jos lahjoilla ja juhlilla pitää lahjoa pysymään aatteidensa vastaisessa järjestössä...
En nyt näe lahjomisena sitä, että lapselle kertoo häntä mietityttävistä asioista. En tietenkään ilmaisuut asiaa niin että "joo sitten sun kaverit saa satoja euroja rahaa ja paljon lahjoja, ja niillä on kivaa sinä et saa mitään, voi voi". Kerroin lapselle ainoastaan totuudenmukaisesti, yhtään suurentelematta tai liioittelematta.
Mietin vain että onko tuon ikäinen vielä liian nuori päättämään tätä asiaa?
t.ap
Itse en ole koskaan uskonut, jo tarhaikäisenä muistan ajatelleeni miten typerää pakollinen ruokarukous oli ja kapinoin jättämällä käteni ristimättä. Iso osa koulun uskontotunneista turhautti, kun piti opetella jotain Jeesuksen elämän yksityiskohtia, Isä meidän rukouksia jne. ja muita uskontoja käsiteltiin äärimmäisen pintapuolisesti, tyyliin yläasteella yhtenä vuonna muutama tunti. Olisin halunnut vaihtaa ET:n, mutta en saanut kun olisi pitänyt erota kirkosta. Erosin sitten heti kun sain.
Näin Suomessa ja Euroopassa kun eletään, on ihan hyvä tuntea erityisesti kristinuskon historiaa ja vaikutusta. Itse vain koin ettei se "Jeesus teki näin ja Jumala noin" ollut tunnustuksetonta, ainakin alakoulussa se vaan esitettiin faktatyylisesti ilman mitään pohdontoja että ruokkikohan se Jeesus nyt tosiaan väkijoukon parilla kalalla ja leivällä vai olisiko tässä edes vähän väritetty kertomusta. Rukousten ja uskontunnustusten opettelu tuntui myös tuputtamiselta.
Amen, kuin minun näppikseltäni! Aivan samoja tuntoja oli minullakin jo tarhasta saakka. Koin ala-asteen pakollisen ruokarukouksen kiusallisena, samoin uskonnolliset aamunavaukset ja virrenveisuun. Kyselin jo silloin homman järkevyyttä.
Pakko oli uskonnon tunnit läpi rämpiä ja riparillekin menin, koska asia esitettiin itsestäänselvyytenä ja toisin ei voi tehdä. Ihmettelen, sillä vanhempani ovat tapakristittyjä...
Aikuisena erosin kirkosta ja olen asian kanssa sinut. Lapsiamme emme kastaneet, saavat itse päättää, kun ovat mielipiteensä asiasta selvittäneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitin tähän ketjuun jo, mutta tiivistettynä: suosittelen, että teette lapselle selväksi että
- ET vaatii yhtä paljon työtä kuin uskonto
- ET:n takia joutuu opiskelemaan eri ryhmässä (tai vaihtamaan luokkaa, koulusta riippuen)
- ET:stä ei vaihdeta takaisin jos se ei olekaan kivaa tai kun kaveri on eri tunneilla (koskee myös yläkoulua)
- ET-tunneille siirtyminen ei todennäköisesti käy enää tänä keväänä vaan vasta syksyllä, eli 11-vuotiaan maailmassa ikuisuuden päästä
Ilman tuollaisia ehtoja päädytään curling-vanhemmuuteen eli jeesaamaan lapsi pois ikäviltä oppitunneilta. Kirkon jäsenyys sinänsä on yhdentekevä asia (kun tässä ei edes kirkosta ole kyse vaan koulusta).
Vierailija kirjoitti:
Halusin siinä 10-vuotiaana ruveta jehovantodistajaksi koska kaverin perhe oli ja ihailin heidän yhteisöllisyyttään sekä perheen tapaa tehdä yhdessä asioita. Luojan kiitos äitini ei antanut minun vaihtaa uskontoa. 😬 Edelleen kuulun kirkkoon. Ja äitini on pakana niin kuin on aina ollut.
Mun nähdäkseni tässä on oleellista se, miten isoja riskejä siihen liittyy, että antaa lapsen päättää itse. Tämä taas on tapauskohtaista, ei ole mitään syytä tehdä jotain yleistyksiä, että X-vuoden ikäisenä lapsi on kypsä päättämään joko mistä tahansa vakaumukseen liittyvästä asiasta tai sitten ei mistään.
Esim. Jehovan todistajiin liittyessä pitäisi pohtia, mitä liikkeen arvomaailman mukaan eläminen käytännössä tarkoittaa: kenttäpalvelukseen sitoutuminen, käytössäännöt jne. Näen aika isoja riskejä esim. sen osalta, miten liittyminen vaikuttaa koulun käymiseen ja myöhemmin vaikka lukioon pyrkimiseen.
Jos ap tai kuka vaan antaa lapsen erota ev.lut. kirkosta, niin mitä riskejä siihen oikeasti liittyy? Itse en keksi yhtään. Osa valitti, että murkkuikäisen ei saa antaa päättää kaikesta, mutta tuskinpa tää kirkkokysymys nyt ihan kaikki kaikessa on... Ja jos mieli muuttuu, niin takaisinhan pääsee aina. En näe, miksi tämä nyt olisi niin iso ja ihmeellinen päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on 11v. Ei kuulemma usko niihin juttuihin ja tuntuu tyhmältä olla uskonnontunneilla. Ei siis koe uskovansa, ja ei tykkää käydä uskonnontunneilla. Tuntuu kuitenkin jotenkin ristiriitaiselta, että erottaisimme lapsen kirkosta, vaikka hän sitä itse haluaakin. Onko muilla ollut tällaista, ja miten ratkaisitte asian? Ei tunnu sekään hyvältä, että pakkotuputetaan lapselle uskontoa, josta hän ei selvästi pidä.
Meillä lapset halusivat erota kirkosta ja näin myös tehtiin, itse olin eronnut jo aiemmin.
Kaikki nuo kastamispelleilyt tehtiin aikoinaan sen enempää miettimättä, nyt se sekoilu lähinnä naurattaa.
Vierailija kirjoitti:
Uskonnontunneillahan opitaan myös muista uskonnoista. Ei siellä mitään virsiä lauleta. Sanoisin lapselle että odottaa ainakin rippikoulun ajan vielä sitä eroamista. On aika veemäistä käydä aikuisiällä ripari jos haluaakin ne kirkkohäät/kastejuhlat jne. Lisäksi on ikävää kun muut lähtee riparille niin toinen jää paitsi tästä kokemuksesta.
Minua vitutti enemmän rippileirillä kuin armeijassa alokkaana.
Ja minua vitutti armeijassa alokkaana ihan HELVETIN PALJON!!!!!!!!
(Erään sukulaisen rippikoulu oli keskustelu papin kanssa juuri ennen vihkimistä...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisin erota. Tiesin jo tuon ikäisenä olevani satanisti, ja raivostutti kun vanhemmat eivät antaneet erota kirkosta. Ja kyllä se ihan opettajasta riippuu, ovatko uskontotunnit pelkkää asiapitoista keskustelua vaiko rukoiluja, käännyttämistä ym. sekoilua (itse kokenut molemmat 2000-luvun alussa)...
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi käsittää, että vielä vuonna 2018 on sallittua liittää lapsi 18. vuodeksi lainvoimaiseen höpökerhoon - joka aiheuttaa pakollisia muutoksia koulunkäyntiin ja omaan rahaan. Eihän lasta saa liittää puolueenkaan jäseneksi tahtomattaan, uskonasioita nekin on.
Täysi-ikäinen ihminen voi sitten liittyä mihin hyvänsä hippiäisklubiin.
Lasten kirkkoon kuuluminen on aivan naurettavaa. Eipä tällaista järjestelmää kovin monesta valtiosta löydy, olisi jo korkea aika sekulaaristaa yhteiskunta.
Uskonnollisuus kuuluu perheille ja koteihin, ei kouluihin. Uskontoa ja elämänkatsomustietoa pitäisi opettaa kaikille kulttuurihistoriallisena perinteenä, enkä kyllä edes ymmärrä, miksi sen pitää olla oma aineensa. Historian ja uskonnon voisi ihan hyvin yhdistää.
Rippikoulunkin voisi nimittäin käydä tai olla käymättä ilman kerhon jäsenyyttä.
Mä tappelin nimittäin äitini kanssa kaksi vuotta ennen ja kolme vuotta riparin jälkeen tästä erolapusta, en saanut. Kyllä v*tutti. Mut heitettiin riparilla ja uskonnontunneilla säännöllisesti ulos käytävään, kun vaadin perusteluita ja olin lukenut raamatun ilman rusinapullameininkiä. Hyvä numero oli pakko antaa, vaikka se kokeiden kympistä aina käytöksen takia laskikin. Kieltäydyin myös järjestelmälisesti rukoilemasta ja tunnustamasta mitään.
Alaikäinen muuten maksaa kirkollisveroa, jos tienaa tarpeeksi. Jos lapsesi 15-18 vuotiaana tekeekin riittävästi osa-aikatöitä, varastat häneltä sitten hänen omaa ansiotaan.
Haluutko sä oikeesti lapsellesi tällaista?
Miksi vauhkoat noin? Minähän nimenomaan olen kallistunut siihen että lapsi saa erota kirkosta, koska minulla ei ole mitään järkiperustetta sille, miksi hän ei saisi erota. Emme missään nimessä ole tuputtaneet hänelle mitään uskontoja ja uskomattomuuksia. Tässä ketjussa on paljon hyviä kommentteja, kiitos kaikille kommenteista.
t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin siinä 10-vuotiaana ruveta jehovantodistajaksi koska kaverin perhe oli ja ihailin heidän yhteisöllisyyttään sekä perheen tapaa tehdä yhdessä asioita. Luojan kiitos äitini ei antanut minun vaihtaa uskontoa. 😬 Edelleen kuulun kirkkoon. Ja äitini on pakana niin kuin on aina ollut.
Mun nähdäkseni tässä on oleellista se, miten isoja riskejä siihen liittyy, että antaa lapsen päättää itse. Tämä taas on tapauskohtaista, ei ole mitään syytä tehdä jotain yleistyksiä, että X-vuoden ikäisenä lapsi on kypsä päättämään joko mistä tahansa vakaumukseen liittyvästä asiasta tai sitten ei mistään.
Esim. Jehovan todistajiin liittyessä pitäisi pohtia, mitä liikkeen arvomaailman mukaan eläminen käytännössä tarkoittaa: kenttäpalvelukseen sitoutuminen, käytössäännöt jne. Näen aika isoja riskejä esim. sen osalta, miten liittyminen vaikuttaa koulun käymiseen ja myöhemmin vaikka lukioon pyrkimiseen.
Jos ap tai kuka vaan antaa lapsen erota ev.lut. kirkosta, niin mitä riskejä siihen oikeasti liittyy? Itse en keksi yhtään. Osa valitti, että murkkuikäisen ei saa antaa päättää kaikesta, mutta tuskinpa tää kirkkokysymys nyt ihan kaikki kaikessa on... Ja jos mieli muuttuu, niin takaisinhan pääsee aina. En näe, miksi tämä nyt olisi niin iso ja ihmeellinen päätös.
Jep, kirkkoon pääsee aina takaisin, mutta jos kasvatus menee lepsuksi niin sitä on vaikeampi korjata. Ap tuntee lapsensa paremmin kuin me ja toivottavasti osaa arvioida onko lapsen toive erota kirkosta perusteltu ja vilpitön vai pelkkä yritys luistaa joiltain oppitunneilta (esim tylsä opettaja).
Itse erosin kirkosta 15-v, kun se oli mahdollista vanhempien luvalla. Jälkeenpäin ajattelin, että vanhempani olivat vähän lepsuja :D Liityin myöhemmin takaisin.
Yksi kaveri sai erota joskus 12-13-v, mutta se kai vaati sitä että toisen vanhemman piti myös erota. Näin tehtiin, lapsi erosi ja vanhempi liittyi tämän jälkeen takaisin.
Seuraavaksi lapsi halusi vaihtaa nimensa joksikin fantasiakirjan hahmon nimeksi! Sekin käsittääkseni tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Voi katua päätöstään jos haluaa joskus kummiksi ja rippikouluun. Liian nuori päättämään tuollaista.
Minä päätin jo 15-vuotiaana olla menemättä rippikouluun vaikka kuuluin kirkkoon aina lukion kolmannelle luokalle asti. Uskonto oli sinällään helppo lukuaine, jossa mielenkiintoisinta oli ehkä kirkkohistoria kuten paavien tekemiset ja muut uskonnot, mutta ne puheet "synnistä" ja "ylösnousemuksesta" lähinnä naurattivat.
Peruskoulun yläasteella uskonnon opettajana oli kova lestadiolainen mies, joka veti opetuksessa täysin omaa linjaansa puhuen mm. Kristuksen sovintoverestä ja Jumalan apuharvennuksista. Lukiossa uskonnon opetus oli huomattavasti neutraalimpaa. Rippikoulun jätin suosiolla väliin sillä en uskonut silloin enkä nykyisin pappien puheita. Filosofian opiskelu yliopistollla ja omalla ajalla on ollut huomattavasti hedelmällisempää.
Olisi huvittavaa kuulua kirkkoon vain häiden ja hautajaisten takia jollei sitä teologista puolta voi ottaa vakavasti. Minulla on aina ollut hyviä ystäviä vuosien varrella enkä ole kokenut tarpeelliseksi seurata massaa olipa kyse vaikkapa kirkkoon kuulumisesta tai kaljottelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta minut on kastettu kirkkoon tavan ja perinteiden vuoksi. Kävin lapsena seurakunnan päiväkerhossa, kävin rippikoulun jne. Missään vaiheessa en vaan uskonut niitä juttuja. Päiväkerhossa teeskentelin rukoilevani ja laulavani virsiä.
En muista uskonnonopetuksesta (peruskoulu) oikein mitään, siis että oliko se uskonnollista tuputtamista vai mitä. Kuitenkin vasta lukiossa löysin sanan "ateisti" ja maailma kirkastui: sehän minä olen.
Parikymppisenä erosin kirkosta.
Enkä koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. Kaveri kerran kysyi, että kuulunko kirkkoon (hän oli juuri saanut lapsen ja ehkä mietti kummijuttuja).
Eikä sinne rippikouluun ole edes pakko mennä, vaikka kuuluisikin kirkkoon?
Käytännössä kirkkoon kuulumaton ei jää mistään sillä tavalla paitsi, että se jäisi jotenkin pysyvästi harmittamaan. Monet mieltävät, että "et saa kirkkohäitä". No kuka uskonnoton haluaa edes mitään kirkkohäitä? Ateistit ja uskonnottomat haluavat pysytellä mahdollisimman kaukana kaikesta siitä, mikä vähänkin liittyy ko. satuolentoihin.
Naimisiin pääsee kun kävelee maistraattiin (se on yksi vaihtoehto). Toinen-kymmenes vaihtoehto on järjestää ne häät jossain muualla kuin maistraatissa, esim. vihkiminen juhlapaikalla.
Kummius tarkoittaa kristinuskon opettamista lapselle. Ei kukaan kummi sellaista edes tee. "Aikuinen kaveri" tai "luotettava aikuinen henkilö" on enemmänkin se, mitä nykyään kummiudella tarkoitetaan. Sen voi päättää vanhemmat ilman mitään kirkon hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se riippuu ihan siitä että millainen vanhempi haluat olla. Jos haluat osoittaa lapselle että hänen mielipiteellä ole minkäänsortin väliä niin et tietenkään anna erota. Omat vanhempani tekivät näin ja viesti meni perille. Lintsasin uskonnontunnit ja otin neloset todistuksiin niistä ja erosin sitten kirkosta täysi-ikäisenä. :)
No näin juuri olen ajatellutkin. Mietin vaan, että onko 11v vielä liian "pieni" tekemään tuollaisen päätöksen? En keksi tietysti mitään järkevää syytä sillekään, että ei saisi erota.
Ja on tottakai kerrottu lapselle mistä sitten jää paitsi jos kirkosta eroaa. Alkoi lasta mietityttämään rippijuhlat, ja että sitten jäisi ilman juhlia ja lahjoja kun kaverit saa.
t.ap
Köyhän ei kannata uskoa Jumalaan tai Joulupukkiin
LAHJOJA EI KÖYHÄ SAA VAIKKA RUKOILISI KÄDET verillä
Minäkin tunnen kaksi, jotka ovat alkaneet kasvissyöjiksi n. 13-vuotiaina ja ovat sitä edelleen yli 30-vuotiaina. Lisäksi tunnen parikymmentä, jotka ovat alkaneet kasvissyöjiksi samassa iässä ja heitä varten on kouluunkin hankittu vegaaniset ruuat, vaikka yksikään heistä ei paria vuotta myöhemmin ollut kasvissyöjä.