Lue keskustelun säännöt.
Alan olla jo täysin loppu tän masennuksen kanssa
08.03.2018 |
Ja tuntuu, että olo huononee huononee vaan. Turvaton olo, tuntuu, että joku moittii erityisesti silloin, kun teen läksyjä. Arjen hoidan väkisin. En saa mistään mielihyvää. Nukun 10-12 tunnin yöunia, mutta kellon soidessa en meinaa millään saada silmiä auki.
Käyn puhumassa tästä viikon - kahden välein, mutta tekee mieli lopettaa siellä käyminen, kun hoitaja ja lääkäri vaan asettaa lisää vaatimuksia enkä jaksa. En jaksa muuttaa mitään asioita. Ne ei ymmärrä, kun sanon etten jaksa. Mä en ole tarpeeksi.
Haluaisin vaan kuolla pois. Itsemurha on koko ajan vaan enemmän mielessä ja se tuntuu täydelliseltä ratkaisulta ihan kaikkeen.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Taidat tarvita sairaalahoitoa... Jos avopuolen palvelut ei aiheuta muuta kuin stressiä.
Yleensä ne keskustelu tuokiot hoitsujen ja lääkäreiden kanssa on yhtä tyhjän kanssa tai jopa vahingollisia.
Olisi tärkeää saada itsensä siihen kuntoon, että voisi aloittaa ihan oikean terapian, ihan oikean ammatti terapeutin kanssa.
Mitä aikaisemmin vaan pääsisi kunnon terapiaan, niin sitä parempi. Ei menisi elämästä hukkaan niin paljoa.
Itselläni meni hukkaan 20 vuotta. Parhaasta iästä, nuoruudesta. KAKSIKYMMENTÄ v.t.u.n VUOTTA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sairaslomaa. Ite olin neljä kuukautta sairaslomalla. Käytännössä nukuin, nukuin ja nukuin ja kävin joka viikko psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa, välillä psykiatrin kontrolli. Tosi vaikeaa se alkuun oli koska podin koko ajan huonoa omaatuntoa masennuksestani ja syyllistin itseäni. Tätä käsiteltiin sitten joka kerta kun kävin juttelemassa. Korostettiin että nyt teet ainoastaan niitä asioita mitkä tuottaa iloa, ihan mitä vaan. En varmaan olisi elossa ilman tota sairaslomaa ja totaalista lepoa. Keskivaikean tai vaikean masennuksen rinnalle ei sovi normaalin elämän tahti ja stressi.
Muistan kun masennuksen pahimmassa vaiheessa minulla oli noita järjettömiä ja täysin typeriä valtavan massiivisia syyllisyyden tuntoja. Ja joka päivä kun heräsi, niin eka ajatus oli tiedätte kyllä mikä. Joka aamu monen vuoden ajan.
Jos muistaisin miten ja missä vaiheessa pääsin syyllisyydestä eroon, niin kertoisin.
Ehkä vihan tunteminen vei typerät itsesyytökset pois. Oli pakko kohdata tunteensa, kun ne pursuivat ulos.
Vihaa olen tuntenut paljon ja voimakkaasti. Muuta ihmiskuntaa kohtaan ja kaikkia masennukseni aiheuttajia kohtaan.
Paljon terveempää normaalimpaa ja hyödyllisempää kuin syyllisyyden tunteminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat tarvita sairaalahoitoa... Jos avopuolen palvelut ei aiheuta muuta kuin stressiä.
Yleensä ne keskustelu tuokiot hoitsujen ja lääkäreiden kanssa on yhtä tyhjän kanssa tai jopa vahingollisia.
Olisi tärkeää saada itsensä siihen kuntoon, että voisi aloittaa ihan oikean terapian, ihan oikean ammatti terapeutin kanssa.
Mitä aikaisemmin vaan pääsisi kunnon terapiaan, niin sitä parempi. Ei menisi elämästä hukkaan niin paljoa.
Itselläni meni hukkaan 20 vuotta. Parhaasta iästä, nuoruudesta. KAKSIKYMMENTÄ v.t.u.n VUOTTA.
Itselläni toisin päin. Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelusta oli oikeasti apua. Kun taas pääsin terapeutin juttusille, mitä kovasti odotin, oli se totaalinen pettymys, jutut tyyliin "sano itsellesi joka päivä jotain positiivista peilin edessä". Kaikki kliseiset lauseet perus self-help -kirjoista. Ja pienellä paikkakunnalla terapeuteissa ei paljoa valinnanvaraa ole.
Voimia sinulle. Olet kovin nuori.
Lukio on nykyään mielestäni paljon vaativampi kuin omassa nuoruudessani 70-80-luvuilla. Mikä on minusta tyhmää.
Älä luovuta, koeta jaksaa. Olet arvokas nuori ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat tarvita sairaalahoitoa... Jos avopuolen palvelut ei aiheuta muuta kuin stressiä.
Yleensä ne keskustelu tuokiot hoitsujen ja lääkäreiden kanssa on yhtä tyhjän kanssa tai jopa vahingollisia.
Olisi tärkeää saada itsensä siihen kuntoon, että voisi aloittaa ihan oikean terapian, ihan oikean ammatti terapeutin kanssa.
Mitä aikaisemmin vaan pääsisi kunnon terapiaan, niin sitä parempi. Ei menisi elämästä hukkaan niin paljoa.
Itselläni meni hukkaan 20 vuotta. Parhaasta iästä, nuoruudesta. KAKSIKYMMENTÄ v.t.u.n VUOTTA.
Itselläni toisin päin. Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelusta oli oikeasti apua. Kun taas pääsin terapeutin juttusille, mitä kovasti odotin, oli se totaalinen pettymys, jutut tyyliin "sano itsellesi joka päivä jotain positiivista peilin edessä". Kaikki kliseiset lauseet perus self-help -kirjoista. Ja pienellä paikkakunnalla terapeuteissa ei paljoa valinnanvaraa ole.
Itse kävin useammalla terapeutilla koe/tutustumiskäynnillä ja valitsin sellaisen, jonka kanssa oli helponta se keskustelu.
On kyllä todella kamalaa jos asuu pikkutuppukylässä ja siellä on vain 1 vaihtoehto ja sekin ihan kakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee itsemurhaa. Isäni teki itsemurhan ja sairastuin itse sen takia psykoosiin. En tiedä olenko koskaan enää työkykyinen. Ja turha varmaan edes sanoa, että vaikea masennus minulla myös nyt.
En syytä isääni tästä, olen antanut anteeksi, mutta mietin usein, että jos olisi jaksanut edes pari viikkoa vielä, niin olisiko saattanut helpottaa? Itsekin olen vastikään ollut tilanteessa, jossa haluaisin tehdä itsemurhan, kun on vaan liian raskasta. Mutta tiedän miten pohjaton on se suru ja epätoivo minkä itsemurha aiheuttaa läheisille, että en pystyisi edes ajattelemaan, että aiheuttaisin sellaista kenellekään.
En halua syyllistää sinua näistä ajatuksista, en syytä isäänikään, mutta toivon, että tämä voisi antaa sinulle voimaa jaksaa nyt tämän vaikeimman ajan yli ja voimaa hakea apua, jota tarvitset.
Sano sille lääkärille, että sinun on pakko saada parempaa apua, että tämä ei nyt toimi eikä riitä. Yritä pliis jaksaa sanoa niin monta kertaa, että saat parempaa apua.
Tiedän sen tunteen, että millään ei ole väliä, koska kaikki kuolee kuitenkin ja mitä väliä kenenkään elämällä enää sitten on... mutta se olo voi mennä sulla ohi, voit vielä tulla todella onnelliseksi.
Olen onnellinen itse nyt, vaikka kuntoudun yhä psykoosista ja minulla on yhä vaikeaa, mutta olen niin kiitollinen etten tehnyt itsemurhaa ja että läheiseni eivät joutuneet kokemaan toista kertaa sitä kauheutta.
Anteeksi jos kuulostan jeesustelijalta, mutta koko sydämestäni toivon, että jaksat nyt sinnitellä hengissä niin kauan, että saat kunnon apua, pääset osastohoitoon, ja elämäsi alkaa tuntua edes sen verran siedettävältä, että näet syytä jatkaa sitä. Sen jälkeen voit tulla vielä vaikka kuinka onnelliseksi.
Yritä jaksaa pahimman yli sen voimalla, että läheisesi eivät joudu käymään läpi itsemurhan aiheuttamaa helvettiä. Sun täytyy nyt toistaiseksi vain jaksaa olla elossa niin kauan että saat apua, ja se on varmasti jo tosi lähellä! Älä vaadi itseltäs mitään muuta kuin avun hakeminen ja elossa pysyminen.
Vierailija kirjoitti:
Etkö siis ole sairaslomalla?
En tällä hetkellä... Viime vuonna olin muutaman kuukauden. Pakko nyt hoitaa vaan se koulu loppuun...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän lukio-opiskelu on rankkaa aikaa. Haluatko kumminkin käydä sen loppuun ja nimenomaan nyt vai olisiko jokin toinen vaihtoehto mieluisampi?
Oletko käynyt facen masennuksen vertaistukiryhmissä puhumassa ongelmistasi, voisit hyötyä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sua tutkittu? Ettei taustalla ole jotain muutakin, joka aiheuttaa tuota masennusta. Entä onko lääkitystä?
Puhu noista itsarijutuista. Sulle voisi osastojaksokin tehdä hyvää.Mutta itsemurhaa älä tee. Ei se paremmaksi siitä muutu, loppuu vaan. Kaikki loppuu. Suru jää läheisille. Jos et jaksa tehdä jotain juttuja, älä tee, ota lomaa kaikesta. Mikä vaan on parempi kuin itsemurha.
En ole ap.
Mulle oli paha juttu, puhua itsarista ja antaa vastuuta yhtään ulkopuolisille. Olen koko elämän yrittänyt suojata ympäröivää maailmaa itsemurha ajatuksilta, koska ne aiheutti asiat joista puhuminen hajottaa kuulijan.Tapahtui aina, varsinkin kun olin lapsi.Hellittäminen vei tärkeimmän syyn elää ja ajatukset sai valtaa. Se on, kuin mielen autoimmuunisairaus. Muistuttaa kaksisuuntaista.Kun ihminen heikkenee tulee hyväksikäyttäjiä ympärille. Kiitos osastohoidon tästä, se porukka vähän merkkas ja osastohoito tuli ulkopuolelle. k
Kusipäät sai mitä halusi. Minusta on tulossa humiseva tyhjiö.
Asiat pitää katsoa viimeseen oljenkorteen. Muista, että itsemurha voi vaikka laukaista aallon. Eli sinun sinnittely on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Sairaslomaa. Ite olin neljä kuukautta sairaslomalla. Käytännössä nukuin, nukuin ja nukuin ja kävin joka viikko psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa, välillä psykiatrin kontrolli. Tosi vaikeaa se alkuun oli koska podin koko ajan huonoa omaatuntoa masennuksestani ja syyllistin itseäni. Tätä käsiteltiin sitten joka kerta kun kävin juttelemassa. Korostettiin että nyt teet ainoastaan niitä asioita mitkä tuottaa iloa, ihan mitä vaan. En varmaan olisi elossa ilman tota sairaslomaa ja totaalista lepoa. Keskivaikean tai vaikean masennuksen rinnalle ei sovi normaalin elämän tahti ja stressi.
Minä en saatana saanu sairaslomaa kymmenen vuotta sitten eräältä kuopiolaiselta suuren tutkimuksen tehneeltä psykiatrilta, vaikka kolairoin auton ja tyräilin kokoajan unettomuuden takia. Mene töihin tee sitä tee tätä, vaikka olisin rälläköinyt jonkun pään irti.Hajoa ongelmiis.MuDdA Gu Sainkin passiivisagressiivisen käytöshäiriön, kun kyseenalaistin alisteisia ihmissuhteita ja niiden rakennetta.En terveydestä oppinut tältä herralta. Kai se on kuitenkin iha hyvämaineinen. Mulle tuli kuitenkin, kokemus että olin joku hoitomuoto hänenlle,,eikä sitä tarvitsen tajuttu. Eli omien tarpeiden laiminlyöminen jatku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se lukion suorittaminen loppuun ei ole nyt sun elämän tärkein tehtävä vaikka luulet niin. Voin vaikka väittää että jos jatkat tuolla menolla sä tosiaan joko kuolet, tai saat sen lukion käytyä mutta oot niin paskassa kunnossa ettei se suoritettu tutkinto tunnu yhtään missään etkä pysty sillä mitään tekemään. Sä itse olet tärkeä, sä ja sun hyvinvointi ja se että sä jaksaisit arkea ilman pahaa oloa ja itsemurha ajatuksia. Hoitajat ei ota itsemurha ajatuksia tosissaan ellei kerro että on tarkat suunnitelmat ja tekotapa tiedossa. Se osastohoito voisi tosiaankin olla sulle ihan paikallaan nyt tällä hetkellä, että saisit levättyä. Sen lukion ehtii käydä loppuun myöhemminkin, se ei sun elämäsi arvoa määrittele millään tavalla. Se on vaan koulu, sun oma henkes on 1000 kertaa arvokkaampi. Onhan niitä paikkoja osastoiltaa vähennetty joo mutta kyllä pitäisi olla velvollisuus huolehtia asiakkaan turvallisuudesta jos uhkaa itsemurhalla, toki varmaan myös vähän paikkakuntakohtaista. Apua saa, kun uskaltaa sanoa tarpeeksi selkeästi että nyt en ihan oikeasti jaksa enää. Jos äitiin hyvät välit niin pyydät äitiä vaikka mukaan, jos hän pystyisi vaatimaan paremmin apua sulle.
Älä luovuta vielä. <3
Otappa lääkityksen rinnalle vahva EPA-kalaöljy 650mg x2 /pv.
Myös ruusujuuri, mikäli se sopii yhteen lääkityksesi kanssa. Tuolla isolla EPA annoksella on tutkitusti tehoa masennuksen hoidossa.
Lisäksi magnesium ja vahva B-vitamiini.
nimi. masentuneen nuoren äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otappa lääkityksen rinnalle vahva EPA-kalaöljy 650mg x2 /pv.
Myös ruusujuuri, mikäli se sopii yhteen lääkityksesi kanssa. Tuolla isolla EPA annoksella on tutkitusti tehoa masennuksen hoidossa.
Lisäksi magnesium ja vahva B-vitamiini.
nimi. masentuneen nuoren äiti
Olen jo aiemmin kirjoittanut tähän ketjuun, voin allekirjoittaa tuon kalaöljy asian. Joskus ihan saatanallisessa sumussa ,huomasin hetkiä jolloin aivoni piristyivät toimimaan. Vähän palas luottamus itseen.
Voitko siirtää opintosi hetkeksi nettilukioon? Kävisit vain kirjoittamassa kun tarvitsee. Siten voisit nukkua niin kauan kuin haluat yms. (varsinkin jos ihmiset ahdistaa tämä olisi hyvä) Otavan opistossa on paljon nettilukiolaisia.
Sinä tarvitset nyt taukoa ja terveyttä itsellesi.
Voimia, t 22 v joka oli varma että kuolisi ennen kun on 18 v.
Rupeanpa ottamaan kalaöljyä.
Ap:lle paljon voimia. Toivon ettet luovuta, että jaksat pitää kiinni. Itsellänikin rupesi pakka hajoilemaan rajusti juuri lukion aikoihin. Suoritin lukion loppuun, luin ammatin amk:ssa ja sen jälkeen mentiin ojasta allikkoon ja vasta nyt 30+ vuotiaana rupean olemaan sinut itseni kanssa. Joskin pitkäkestoisella saikulla. Lukio ei todellakaan ole nyt se tärkein prioriteetti. Pidä huoli itsestäsi. Lukea ehdit myöhemmin.
T. Toiinn masentunut
Kertokaa nyt minulle, miksi masentunut tarvitsee lepoa? Ja lepäilyn jälkeenkö alkaa paraneminen?
Hei ihana sinä aloittaja <3
Kerron tarinan, auttaa tai ei.
Itselläni on 18 vuotias tytär, joka eli todella syvissä vesissä. Harkitsi itsemurhaa usein.
Aloitti lukion, mutta pian tajuttiin, ettei pysty jatkamaan. Siispä lopetti sen ja vietti lähes vuoden kotona miettien tulevaisuuttaan ja elämäänsä.
Käy nyt Valman valmentavaa koulua ja on hakenut uuteen kouluun.
Parasta on kuitenkin hänen asenteensa elämään nykyisin, vaikka edelleen tunteekin ahdistuksia, niin haluaa kuitenkin jatkaa. Sinun pitää vain löytää oma tiesi, jos lukio ahdistaa, lopeta se. Mieti mitä ihan oikeasti haluisit tehdä? Missä olet hyvä? Ihan pakottamatta.
Musiikki on auttanut paljon tytärtäni.
Toivon sinulle voimia. Elämässä on kuitenkin niin paljon hyvää, ettei sitä kannata heittää hukkaan, omaiset, kaverit, sinä itse !
Jotain siirtoja on vain omassa elämässä itse tehtävä. Ei niitä kukaan muu tule tekemään.
Sairaslomaa. Ite olin neljä kuukautta sairaslomalla. Käytännössä nukuin, nukuin ja nukuin ja kävin joka viikko psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa, välillä psykiatrin kontrolli. Tosi vaikeaa se alkuun oli koska podin koko ajan huonoa omaatuntoa masennuksestani ja syyllistin itseäni. Tätä käsiteltiin sitten joka kerta kun kävin juttelemassa. Korostettiin että nyt teet ainoastaan niitä asioita mitkä tuottaa iloa, ihan mitä vaan. En varmaan olisi elossa ilman tota sairaslomaa ja totaalista lepoa. Keskivaikean tai vaikean masennuksen rinnalle ei sovi normaalin elämän tahti ja stressi.