Miten saan miehen ymmärtämään, että en todellakaan halua koiraa?

Outoa, että mies haluaa koiran juuri silloin, kun on vauva tulossa. Olen itse todella koirarakas ihminen, mutta en silti ymmärrä, että eikö vauva riitä. Koiraa voisi harkita kun lapsi on parivuotias, siis jos ei ennen raskautta ole ollut jo koiraa. Luulisi vauvan olevan niin ihana, että koiranpentua ei edes kaipaisi siihen samaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot miehelle, että ei koiraa. Eikö tämän pitäisi olla miehelle sillä selvä?

Pitäisi, mutta ei jostain syystä haluta ymmärtää. Olemme olleet aika pitkään yhdessä ja alusta saakka mielipiteeni on ollut aivan selvä. Ehkä tämä muu elämänmuutos perheistymisen myötä vaikuttaa, ja asiaa ei yhtään helpota se, että lähipiiri lisää vettä myllyyn. Ikään kuin jotenkin itsestäänselvyytenä kuuluisi asiaan, että lapsen myötä pitää hankkia myös lemmikkejä.

Sano miehelle, että koiraa voidaan harkita, kun lapsi on kolmevuotias. Ja silloinkin niin, että aluksi otetaan hoitoon viikoksi joku koira ja kokeillaan miltä se tuntuu.

Miten tästäkään ei ole voitu keskustella ennen pariutumista ja raskautumista? Onhan tämä nyt ihan yhtä oleellinen kysymys (siis kysymys: haluatko kenties joskus kotieläimen) kuin haluatko lapsia / asua ulkomailla / asua maalla vai kaupungissa jne.

Nykyään koiran pito ei ole enää sitä, että otetaan koira, leikitetään ja paijataan sitä kun se on pentu ja sitten se laitetaan pihalle juoksunaruun tai häkkiin yksin jollottamaan, ruokaa ja vettä viedään ja se on siinä. Ei todellakaan onnistu näin, ellei nyt jotain oikeasti pihakoiraa hanki (husky, samojedi, lapinkoira...) ja kyllä sen pihakoirankin kanssa pitää seurustella, lenkkeillä ja viettää aikaa. Tuo maaseudun metsästyskoirien pitokin on pääosin eläinrääkkäyksen tasolla. Koira on valtaosan vuodesta häkissä ja pääsee syksyllä muutamaksi viikoksi juoksemaan riistan perässä ja taas häkkiin seuraavaan syksyyn asti.

Vierailija kirjoitti:

Miten tästäkään ei ole voitu keskustella ennen pariutumista ja raskautumista? Onhan tämä nyt ihan yhtä oleellinen kysymys (siis kysymys: haluatko kenties joskus kotieläimen) kuin haluatko lapsia / asua ulkomailla / asua maalla vai kaupungissa jne.

Lue viesti 19. Eli kuten siinä totesin, olemme olleet pitkään yhdessä ja alusta asti mielipiteeni on ollut selvä. Tästä on siis puhuttu jo alkuvaiheessa kauan sitten. Sitä ei vain jotenkin nyt oteta tosissaan. Asenne vaikuttaa olevan se, että kunhan koira vain tulee, niin mieleni kääntyy täysin ja hullaannun siihen. Koen sen hieman loukkaavana. Kyllähän minullakin pitäisi olla oikeus määrätä olosuhteista kodissamme ja sitä pitäisi kunnioittaa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään koiran pito ei ole enää sitä, että otetaan koira, leikitetään ja paijataan sitä kun se on pentu ja sitten se laitetaan pihalle juoksunaruun tai häkkiin yksin jollottamaan, ruokaa ja vettä viedään ja se on siinä. Ei todellakaan onnistu näin, ellei nyt jotain oikeasti pihakoiraa hanki (husky, samojedi, lapinkoira...) ja kyllä sen pihakoirankin kanssa pitää seurustella, lenkkeillä ja viettää aikaa. Tuo maaseudun metsästyskoirien pitokin on pääosin eläinrääkkäyksen tasolla. Koira on valtaosan vuodesta häkissä ja pääsee syksyllä muutamaksi viikoksi juoksemaan riistan perässä ja taas häkkiin seuraavaan syksyyn asti.

Tuota pihakoiraakin on ehdotettu. Voiko sen pihakoiran sitten laittaa naapurin pihalle? No ei voi.

Onko miehellä miten paljon kokemusta koiran pidosta? Tajuaako miten paljon siihen menee aikaa ja rahaakin? Miks mies haluaa koiran just nyt, kun teille kerta vauvakin on tulossa?

Ymrrän. Monessa tapauksessa vieläpä on käynyt niin, että alkuinnostuksen tai ekan räntäsateen jälkeen koiran hoito jotenkin jännästi on lipunut sille kuka koiraa ei eses halua. Jopa niin että eron sattuessa eläin ei olekaan lähtenyt sen mukaan joka sitä alunperin kinusi.

Mies varmasti lupaa hoitaa koiran, mutta käytännössä sulle se vastuu vaan jää, olettaisin että jäät kotiin vauvan kanssa. Varsinkin jos otatte pennun, arvaa kuka sitä päivisin vie ulos ja siivoilee pissakakkavahingot nurkista vauvanhoidon lomassa? Niinpä. Tuskin kukaan voi kovettaa itseään niin että jättää kaiken koiraan liittyvän odottamaan iltaa, kunnes se koiraa alunperin halunnut palailee kotiin ulkoiluttamaan ja siivoamaan vahingot..

Vierailija kirjoitti:

Onko miehellä miten paljon kokemusta koiran pidosta? Tajuaako miten paljon siihen menee aikaa ja rahaakin? Miks mies haluaa koiran just nyt, kun teille kerta vauvakin on tulossa?

Lapsuudessaan ja nuoruudessaan hänen perheellään on ollut koira. Tietenkin itse ollut vain osaksi vastuussa koirasta - eikä ole maksanut koiran kulujakaan. Eli ei varmaan ihan täysin osaa suhteuttaa sitä siihen, mitä se nyt tulisi olemaan.

Käy miehesi kanssa perusteellinen keskustelu. Onko hänellä ajatus jostain idyllistä, joka hänellä oli lapsuudessa? Oliko heillä koira? Sitten, että miten mies saa koiran leimautumaan itseensä? Viekö töihin? Herääkö  pisattamaan vähintään kolme kuukautta jopa 15 min välein? Mitä aikoo harrastaa koiran kanssa? Tahtoisin kuulla vastaukset.

Jos mies tuo koiran ilman lupaa, niinkuin jotkut ovat tehneet, niin tomitat sen heti pois, mikäli mies ei pidä sitä ekoja kuukausia hoidossaan 24/7 ja sen jälkeenkin ulkokoirana ja hoida itse!

Mitenhän käy, kun tulee tilanne, että lapsen kasvatuksessa olette eri mieltä. Mies hoitaa asian omalla tavallaan kuuntelematta sinua? Sinuna olisin huolissaan.

Ei missään nimessä vauvaa ja koiranpentua samaan aikaan! Ja ymmärrän tavallaan myös sen, ettet halua koiraa. En minäkään nuorempana halunnut. Sitten meille kuitenkin tuli koira (lapsuudenperheeseeni) vastustuksestani huolimatta, ja tottakai kiinnyin koiraan ihan hirveästi. Usein siinä käy niin, että vaikkei muuten koirista oikein välittäisikään, omaa koiraansa kumminkin rakastaa. Eli tavallaan lähipiirisi voi olla oikeassa. Mutta en suosittele koiranpentua ja vauvaa samaan aikaan, eiköhän siinä vauvassa ole teille jo ihan tarpeeksi tekemistä ja hoitamista. Sano sille miehelle että katsotaan asiaa sitten uudestaan kun lapsi on isompi. Vaikka et tosiasiassa koskaan haluaisi koiraa, niin tuolla ainakin saat miehen olemaan hetken hiljaa koirasta.

Ulkokoirakin täytyy opettaa sisäsiistiksi eli käytännössä asuu ekat kuukaudet sisällä ja siitä vähitellen totutetaan ulos.

Kovasti täällä ehdotetaan ulkokoiraa. Jos aloittaja asuu jossain maaseudulla, missä ei ole naapureita, niin sitten käy. Mutta taajama-alueelle ulkokoiraa ei voi ottaa. Omassa naapurustossa oli jollain valopäällä rivarin pihalla koira ja se haukkui ja ulvoi päivät ja yöt. Mietin jo, kumman käyn kuristamassa, koiran vai omistajan. Onneksi koirasta tuli niin paljon valituksia, että se vietiin muualle.

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä vauvaa ja koiranpentua samaan aikaan! Ja ymmärrän tavallaan myös sen, ettet halua koiraa. En minäkään nuorempana halunnut. Sitten meille kuitenkin tuli koira (lapsuudenperheeseeni) vastustuksestani huolimatta, ja tottakai kiinnyin koiraan ihan hirveästi. Usein siinä käy niin, että vaikkei muuten koirista oikein välittäisikään, omaa koiraansa kumminkin rakastaa. Eli tavallaan lähipiirisi voi olla oikeassa. Mutta en suosittele koiranpentua ja vauvaa samaan aikaan, eiköhän siinä vauvassa ole teille jo ihan tarpeeksi tekemistä ja hoitamista. Sano sille miehelle että katsotaan asiaa sitten uudestaan kun lapsi on isompi. Vaikka et tosiasiassa koskaan haluaisi koiraa, niin tuolla ainakin saat miehen olemaan hetken hiljaa koirasta.

Tuo on tavallaan siinä mielessä eri tilanne jos lapsuudenperheeseen tulee koira, että se koira menee silloin siihen perheeseen ja siihen kotiin, ja he ovat siitä vastuullisia. Mutta jos koiraa ollaan minun tahtoani vastaan ottamassa minun kotiini ja minun pihalleni, eli omalle henkilökohtaiselle reviirilleni, niin se tuntuu tosi pahalta. Minulla pitäisi olla sananvaltaa määrätä, että omalle reviirilleni ei tule sitä, mitä en halua. Minne voisin omasta kodistani lähteä aikuistuttuani perustamaan oman reviirin, kun olen jo aikuinen ja kyseessä on jo minun reviirini? 

Eihän täällä kovasti suositella ulkokoiraa vaan on nimenomaan suositeltu, ettei mitään koiraa!

Ja ap, väännä rautalangasta miehelle, rttä koiraa ei tähän taloon tule, ei ainakaan, ennen kuin lapset ovat kouluiässä (koska monesti äidinkin mieli heltyy, kyn lapset haluaa koiran ja omat lapset ovat sylittelyiän ohi... ja miehen koiraintoilu menee ohi, kun vauvaa on hoidettu viikko....). Jos koira ilmaantuu, se palautetaan välittömästi kasvattajalle tai viedään löytöeläinkotiin etsimään uutta kotia.

Mies lähtee nyt kuukauden ajan joka aamu ja ilta töiden jälkeen vaunujen ja hihnan kanssa tunnin lenkille. Mielellään vaikka niin, että sieltä vaunuista kuuluu jatkuvaa itkua ja hihna nykii toiseen suuntaa kuin vaunut ovat menossa. Räntäsade tähän päälle vielä, niin olosuhteet olisivat realistiset. Sitten voi miettiä sitä koira-asiaa uudelleen. Ai niin, yöllä kello soimaan 3-5 kertaan yössä, siitä se lähtee elämä koiran ja vauvan kanssa :D t.kokemusta on

"Sitten meille kuitenkin tuli koira (lapsuudenperheeseeni) vastustuksestani huolimatta, ja tottakai kiinnyin koiraan ihan hirveästi. Usein siinä käy niin, että vaikkei muuten koirista oikein välittäisikään, omaa koiraansa kumminkin rakastaa. Eli tavallaan lähipiirisi voi olla oikeassa."

Eikö tuo ole vähän vastuuton ajattelutapa? Entä jos ap ei kiinnykään koiraan ikinä, vaan vain kilahtelee sille? Sinä kiinnyit, mutta se ei ole tae siitä että muutkin kiintyvät.

Eläintä ei ikinä pitäisi hankkia lahjaksi. Eikä perheeseen, jossa kaikki eivät sitä halua. Eikä perheeseen, jossa siitä ei huolehdita.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään koiran pito ei ole enää sitä, että otetaan koira, leikitetään ja paijataan sitä kun se on pentu ja sitten se laitetaan pihalle juoksunaruun tai häkkiin yksin jollottamaan, ruokaa ja vettä viedään ja se on siinä. Ei todellakaan onnistu näin, ellei nyt jotain oikeasti pihakoiraa hanki (husky, samojedi, lapinkoira...) ja kyllä sen pihakoirankin kanssa pitää seurustella, lenkkeillä ja viettää aikaa. Tuo maaseudun metsästyskoirien pitokin on pääosin eläinrääkkäyksen tasolla. Koira on valtaosan vuodesta häkissä ja pääsee syksyllä muutamaksi viikoksi juoksemaan riistan perässä ja taas häkkiin seuraavaan syksyyn asti.

Parikin on nyt maininnut että pihakoiraksi sopii lapinkoira. Vaikka esim. Suomenlapinkoira turkkinsa puolesta ulkokoiraksi kävisi niin suurin osa on kyllä luonteensa puolesta todella epäsopivia ulkokoiriksi! Ne on ns. ihmisen koiria, nauttivat siitä kun saavat olla arkipäivän puuhissa mukana. Tykkäävät toki välillä seurailla ulkona maailman menoa mutta jonnekin tontinnurkkaan häkkiin dumpattu, tunnin-pari päivässä sisällä viettävä lapinkoira on kyllä aika onneton räksy... (ja käsittääkseni sama koskee samojedejä.)

Ylipäätään "ulkokoiran" ottaminen ja pitäminen on melko kyseenalaista. Jos sitä koiraa ei halua kokoaikaisesti nurkkiin pyörimään, ei sitä oteta. Se on ajatteleva ja tunteva eläin, ei mikään lelu jonka voi sysätä syrjään (=häkkiin) silloin kun ei satu kiinnostamaan.

(toki esim. työpäivän ajaksi koira voi olla ihan fiksuakin pitää ulkotarhassa, kunhan sillä on lämmitetty koppi ja muut asiaankuuluvat vermeet. Eikä naapuria kovin lähellä jos on haukkuherkkä...)

Pysy ap tiukkana asian suhteen; teille ei koiraa oteta. Tuollaisessa tilanteessa koiran otto ei olisi järkevää ei sinun, ei tulevan lapsen saati sitten sen koiran kannalta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tästäkään ei ole voitu keskustella ennen pariutumista ja raskautumista? Onhan tämä nyt ihan yhtä oleellinen kysymys (siis kysymys: haluatko kenties joskus kotieläimen) kuin haluatko lapsia / asua ulkomailla / asua maalla vai kaupungissa jne.

Lue viesti 19. Eli kuten siinä totesin, olemme olleet pitkään yhdessä ja alusta asti mielipiteeni on ollut selvä. Tästä on siis puhuttu jo alkuvaiheessa kauan sitten. Sitä ei vain jotenkin nyt oteta tosissaan. Asenne vaikuttaa olevan se, että kunhan koira vain tulee, niin mieleni kääntyy täysin ja hullaannun siihen. Koen sen hieman loukkaavana. Kyllähän minullakin pitäisi olla oikeus määrätä olosuhteista kodissamme ja sitä pitäisi kunnioittaa.

Olette silti toisenne valinneet, vaikka tässä asiassa on ollut alusta pitäen erimielisyys? Sinä siis olet kuvitellut, että mies ei sitä koiraa tule hankkimaan. Syytä itseäsi.