Onko medianomin pääsyvaatimukset yliampuvat?
Miksi medianomiksi pääsemiseen vaaditaan liikoja?
Ei kaikki hakijat ole hyviä piirtämään, mutta heillä on kykyjä jollakin toisella median osa-alueella, ja sen puolesta haluavat erikoistua tähän osa-alueeseen. Tällä osa-alueella ei ole omaa koulutusta, koska sekin on osa media-alan kokonaisuutta.
Hakijat eivät kuitenkaan pääse eteenpäin näiden vaatimusten takia, koska eivät hallitse näitä kaikkia osa-alueita - onko oikein vaatia medialle pyrkivältä liikoja?
Esim. miksi äänimieheksi haluavan pitää olla lahjakas taiteilija, kun haluaa olla vain media-alalla vain äänimies?
Ennen vanhaan YLE järjesti mm. käsikirjoittajille oman koulutuksen, mutta nyt sekin on osa amk-tason medianomin koulutusta. Käsikirjoittajat voivat toki hakea Aalto-yliopistoon, jos pääsevät.
Onko aivan välttämätöntä vaatia hakijoilta liikaa?
Kommentit (59)
Moniosaajia halutaan kouluttaa tällä opetussuunnitelmalla, mutta vaaditaan myös moniosaamista hakijoilta ennen koulutusta.
Minäkin haluaisin vain työterveyteen hoitajaksi, mutta silti minulta vaaditaan osaamista leikkaussalissa, psykiatrisella puolella, akuuteissa paikoissa yms. Olen satavarma, etten akuutille puolelle tule koskaan menemään töihin, mutta niin se on sinne vaan mentävä opiskeluaikana kuitenkin.
Koulutuksista yritetään tehdä mahdollisimman monipuolisia, että osaisit mahdollisimman monia asioita ja voisit työskennellä monissa paikoissa.
Metropolialla on muistaakseni eriävät haut eri linjoille medialla.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin vain työterveyteen hoitajaksi, mutta silti minulta vaaditaan osaamista leikkaussalissa, psykiatrisella puolella, akuuteissa paikoissa yms. Olen satavarma, etten akuutille puolelle tule koskaan menemään töihin, mutta niin se on sinne vaan mentävä opiskeluaikana kuitenkin.
Koulutuksista yritetään tehdä mahdollisimman monipuolisia, että osaisit mahdollisimman monia asioita ja voisit työskennellä monissa paikoissa.
Mutta vaatiiko terveydenhoidon ala osaamista ennen koulutusta?
Teoriaa varmasti pääsykokeita varten, mutta media vaatii käytäntöä pääsykokeissaan.
En lähtisi opiskelemaan medianomiksi, oli pääsyvaatimukset mitä tahansa. En suosittele myöskään lapsilleni.
Katsoin juuri eri koulujen medianomin pääsykoevaatimuksia.
Aivan naurettavia!
Eli hakijan pitää osata olla organisoiva, omata tubettajan kalustoa, pitää osata piirtää, valokuvata, audivisuaalinen hallita jne.
Tehtävät vaativat lukiolaisen sisälukutaidon, mutta amislaisen koulutuksen niiden toteuttamiseen.
Eli rima on korkealla, mutta samoin työttömyys tämän alan ihmisillä.
Käsikirjoittajan koulutus pitäisi irroittaa medianomin koulutuksesta pois.
Media-ala on muuttunut hurjasti. Esimerkiksi ap:n mainitsemia äänimiehiä ei enää tarvita. Eikä sen puoleen juuri muitakaan.
Olen itse työskennellyt media-alalla 20 vuotta, ja suosittelisin nuoria hakemaan tukevat työkalut verkkotekemiseen, jos meinaavat alalla pysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin vain työterveyteen hoitajaksi, mutta silti minulta vaaditaan osaamista leikkaussalissa, psykiatrisella puolella, akuuteissa paikoissa yms. Olen satavarma, etten akuutille puolelle tule koskaan menemään töihin, mutta niin se on sinne vaan mentävä opiskeluaikana kuitenkin.
Koulutuksista yritetään tehdä mahdollisimman monipuolisia, että osaisit mahdollisimman monia asioita ja voisit työskennellä monissa paikoissa.
Mutta vaatiiko terveydenhoidon ala osaamista ennen koulutusta?
Teoriaa varmasti pääsykokeita varten, mutta media vaatii käytäntöä pääsykokeissaan.
Totuus on, että omalla ajalla se ammattitaito on joka tapauksessa hankittava, jos meinaa media-alalle työllistyä. Eli siksi kannattaa valita opintoihin ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi vähän katselleet työkaluja. Tavallisella läppärillä pystyy editoimaan oikein hyvin, eikä kamerakaan montaa sataa maksa.
Itse olen päässyt sisään kahteen medianomin koulutukseen, eivätkä pääsyvaatimukset mielestäni ole olleet liian pahat. Toiseen toki piti osata piirtää ja osoittaa avaruudellista hahmotuskykyä, mutta toiseen ei vaadittu niin paljoa (ja ihan hyvin suoraan lukiosta pääsi). Toki on totta, että on typerää niputtaa medianomin alle kaikki graafisista suunnittelijoista äänimiehiin, koska käytännössä noilla ei ole yhtään mitään tekemistä keskenään. Nämä kaksi omaa alaanikin ovat täysin erilaiset, mutta silti samalla nimikkeellä.
Ei siellä taiteilijoiden lahjoja vaadita. Oletko ap ajatellut, miksi tuo piirustusnäyte vaaditaan? Kyllä sillä testataan pikemminkin silmän ja käden yhteistyötä ja hahmottamista kuin taiteellisia taipumuksia, ja ne taas ovat monella alalla tarpeellisia taitoja. ja jos olisi liian kapea-alinen, ei voisi valita toista vaihtoehtoa.
Minulla oli aikoinaan ohjauksessa muuan tyttölapsi, joka halusi ehdottomasti valmistua huumepoliisiksi ja kyseli, miten sellaiseksi pääsisi. Oppaista selvisi, että tyvestä on noustava puuhun eli ensin poliisin peruskoulutukseen ja sitten siitä erikoistumaan tietylle alalle. Ei, ei, ei mihinkään poliisikouluun, vaan suoraan huumepoliisiksi!
Ihan sama juttu, jos haluaa vaikka psykiatriksi tai silmälääkäriksi, niin lääkärin peruskoulutukseen on ensin pyrittävä ja tutkinto suoritettava. Sen jälkeen voi sitten erikoistua.
Moniosaaminen on tulevaisuutta ja siksi opetussuunnitelmaa...
Medianomi amk:si on aina ollu perinteisesti korkeet vaatimukset, täytyy olla tosi monipuolinen (luovilta,yms) lahjoiltaan. Ne pääsykokeetkin on aivan kipeet.
Käsittääkseni medianomilta ei odoteta mitään erityistä piirustustaitoa, piirustustehtävillä mitataan enemmänkin visuaalisia ideoita. Mitä taas tulee kuvaamiseen, käsikirjoittamiseen, ym. luulisin diginatiivien osaavan nuo perusjutut luonnostaan. Media-ala rinnastuu taidealoihin: ei Kuvataideakatemiaan oteta sellaista, joka ei ole yhtään treenannut piirtämistä, tai Teatterikorkeaan tyyppiä, joka on lupaava mutta ihan ummikko näyttelijän hommissa. Koulusta saa eniten irti, kun on vähän työkaluja valmiiksi.
Medianomin papereilla ei itseään elätä eli turha unelma.
Vierailija kirjoitti:
Medianomin papereilla ei itseään elätä eli turha unelma.
Jaa ei? No itse en kai sitten olekaan elättänyt itseäni :(
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni medianomilta ei odoteta mitään erityistä piirustustaitoa, piirustustehtävillä mitataan enemmänkin visuaalisia ideoita. Mitä taas tulee kuvaamiseen, käsikirjoittamiseen, ym. luulisin diginatiivien osaavan nuo perusjutut luonnostaan. Media-ala rinnastuu taidealoihin: ei Kuvataideakatemiaan oteta sellaista, joka ei ole yhtään treenannut piirtämistä, tai Teatterikorkeaan tyyppiä, joka on lupaava mutta ihan ummikko näyttelijän hommissa. Koulusta saa eniten irti, kun on vähän työkaluja valmiiksi.
Lisäisin taidealasta vielä, että omat piirtelyt ei sitten riitä, vaan piti nimenomaan olla käynyt taidekoulussa. (Ja en nyt puhu kuvataideakatemiasta, mutta vastaavasta.)
Media-ala on paisunut peruskoulutukseltaan, että sitä pitäisi purkaa hieman, tai parantaa pääsykokeita hakijoille, jotta heidän kykynsä tulisivat paremmin esille.
Kaikilla tulisi olla jokin yhteinen tehtävä, joka sopii taustoista ja taidoista riippumattomille hakijoille,
ja valinnaiset, erikoistuvat tehtävät tietystä osa-alueesta esim. valokuvauksesta.
Tuolloin ei suljeta tietyn osa-alueen osaa täysin ulkopuolelle.
Tuolloin käsikirjoittajaksi pyrkivät tekevät oman osa-alueensa tehtävän, kuten kuvaajat, että mainosten tekijät.
Media-ala vaatii moniosaamista ennen jo pääsykokeissa, että se syrjii tiettyjä hakijoita.
Heille on tärkeintä päästä itse koulutukseen, ja erikoistua sitten omalle linjalleen.
Ne pääsykokeet ovat vaikeutuneet hakimäärän vuoksi.
Liikaa vaativat, mutta työttömäksi päätyvät.