Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äitien kanssa on ilmeisesti mahdotonta keskustella
06.03.2018 |
Viikon sisällä on aika monta epäonnistunutta kohtaamista sukulaisten ja ystävien kanssa, kaikilla heillä on lapsia.
Yhden kanssa yritin tänään puhua puhelimessa, ei onnistunut, koska hän antoi puolisolleen taukoamatta ohjeita siitä, miten vauvaa kuuluu hoitaa. Lisäksi kaverini puoliso kommentoi koko ajan siihen, mistä keskusteltiin. Sain lisäksi yksityiskohtaisen selvityksen siitä, miten vauvalta oli imetty räkää nenästä joillain pillillä. Puhelu onneksi katkesi, oli rasittavaa kuunnella.
Toisen luona kävin viikonloppuna kahvilla. Hänen 3v ja 5v pojat huusi, heitteli tavaroita, juoksi ja riehui koko ajan. Vaativat äitiään johonkin älyttömiin taisteluleikkeihin, jossa "tapettiin" toisia. Meteli oli ihan hlvetillinen, en juonut enempää kuin puoli kuppia kun puhumisesta ei tullut mitään. Ja oikeasti mua ällötti, kun tuolit ja pöydät oli ihan kauheassa sotkussa, maidossa ja ruoassa, astuin myös johonkin, ehkä makarooniin. Vessan lattialla oli kusta. Hyi hitto!
Kolmas oli siskoni jonka kanssa yritin puhua puhelimessa. Oltiin oikein sovittu, että monelta saan soittaa. No kuitenkin heidän perheensä aikataulu oli jotenkin pettänyt, eikä hänen 3v lapsensa antanut äidilleen lupaa puhua. Kauhea huuto, siskoni piti kaiutinta päällä, koska lapsi muuten suuttuu jos äiti puhuu puhelimessa. Ihan järjetöntä, no mutta palaillaan asiaan.
Neljäs oli sukulaistytön synttärit. 6 kirkuvaa lasta jonkin sortin sokerihumalassa. Yksi lyö toista, sitten tältä tulee verta nenästä, yhdelle tulee siitä paniikkikohtaus, koska verikammo, lisäksi juhlien emäntä puhui yhden lapsivieraan äidin kanssa lähes tunnin puhelimessa, koska äidillä oli hätä siitä, että miten hänen lapsensa pärjää. No mutta, tarjoilut oli hyvät.
Ei varsinaisesti tullut vauvakuumetta.
Kommentit (53)
Mä ihmettelen ihan kauheasti pienten lasten vanhempien tapaa soittaa mulle ja huutaa sitten kun vastaan heti ensimmäisenä korvaan jotain
-"NO NYYYYYYYT LAULA TÄDILLE, MICO, NO, LAULA NYT, KATO TÄÄLLÄ ON NYT MIRKKU-TÄTI TÄÄLLÄ PUHELIMESSA, JUSTHAN ME HARJOTELTIIN, EI KUN ÄLÄ NYT HAJOTA KATO SITÄ ÄITIN VAASIA KUN TUUT NYT LAULAAN TÄNNE! No moi, me kato harjoteltiin tossa että Mico ois laulanut sulle, mutta se haluaa nyt sitten kattoo kuitenkin Ryhmä Hau:ta, pitää mennä, moikka!"
Tuut tuut tuut.
Ja sitten mä vaan tuijotan sitä puhelinta että mitäköhän hittoa just tapahtui ja kävelinkö mä tosiaan työpisteeltäni kesken työpäivän vastatakseni tähän puheluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et oikeastaan taida oikein olla kartalla, jos sua niin kovin yllättää että lapset oikeasti vaativat vanhemmalta enemmän huomiota kuin esimerkiksi sinä.
Jos pienten lasten äidin kanssa oikeasti haluaa keskustella, ei sitä kannata kuvitella tekevänsä lapsen synttäreillä, jossa on paljon lapsia. Taidat olla hieman. Hmm.. vähemmän nokkela? Kerron sulle salaisuuden: jos haluat keskustella, pitää järjestää esimerkiksi lapseton kahvittelu, jossain muualla kuin sen perheenäidin kotona.Hassua, että 25 - 30 vuotta sitten kakarat osasivat leikkiä hetken itsekseen, eikä vanhemman tarvinnut olla huviautomaatti ja paras kaveri. Ai niin, pikku kuninkaille ja kuningattarille uskallettiin sanoa, että nyt puhuvat aikuiset ja muksut voivat mennä hetkeksi muualle (omaa huoneeseen/pihalle/kaverin luokse) pyörimään jaloista. Tänä päivänä nenee taatusti joku herkkyyskausi/lapsen tahti/kiintymyssuhde välittömästi pieleen jos noin julmasti tehtäisiin.
Kyllä nykyäänkun uskalletaan sanoa, mut sillon 25-30v.sitten sai remmistä. Ja tosiaan, silloin saattoi herkimmiltä lapsilta jäädä kehitykseen erittäin tärkeät kehitysvaiheet kokematta. Uhma on tärkeä osa lapsen kehitystä. Mä koen että suurin haaste mulla vanhempana on ajankäytön suhteen, mistä löytää aikaa asioiden järkevään perusteluun ikätason huomioiden. Lapset on muuten yllättävän fiksuja ja ymmärtää rajansa, jos ne rajat vaan on selvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et oikeastaan taida oikein olla kartalla, jos sua niin kovin yllättää että lapset oikeasti vaativat vanhemmalta enemmän huomiota kuin esimerkiksi sinä.
Jos pienten lasten äidin kanssa oikeasti haluaa keskustella, ei sitä kannata kuvitella tekevänsä lapsen synttäreillä, jossa on paljon lapsia. Taidat olla hieman. Hmm.. vähemmän nokkela? Kerron sulle salaisuuden: jos haluat keskustella, pitää järjestää esimerkiksi lapseton kahvittelu, jossain muualla kuin sen perheenäidin kotona.Hassua, että 25 - 30 vuotta sitten kakarat osasivat leikkiä hetken itsekseen, eikä vanhemman tarvinnut olla huviautomaatti ja paras kaveri. Ai niin, pikku kuninkaille ja kuningattarille uskallettiin sanoa, että nyt puhuvat aikuiset ja muksut voivat mennä hetkeksi muualle (omaa huoneeseen/pihalle/kaverin luokse) pyörimään jaloista. Tänä päivänä nenee taatusti joku herkkyyskausi/lapsen tahti/kiintymyssuhde välittömästi pieleen jos noin julmasti tehtäisiin.
Kyllä nykyäänkun uskalletaan sanoa, mut sillon 25-30v.sitten sai remmistä. Ja tosiaan, silloin saattoi herkimmiltä lapsilta jäädä kehitykseen erittäin tärkeät kehitysvaiheet kokematta. Uhma on tärkeä osa lapsen kehitystä. Mä koen että suurin haaste mulla vanhempana on ajankäytön suhteen, mistä löytää aikaa asioiden järkevään perusteluun ikätason huomioiden. Lapset on muuten yllättävän fiksuja ja ymmärtää rajansa, jos ne rajat vaan on selvät.
Ei vissiin ihan kaikki kuitenkaan saaneet remmistä silloin 25-30 vuotta sitten...
Vierailija kirjoitti:
Ei varsinaisesti tullut vauvakuumetta.
Eräässä tv-ohjelmassa näytettiin kun Jenkeissä teinejä opetettiin ottamaan ehkäisy vakavasti nukkevauvan avulla. Nukke ohjelmoitu heräämään huutamaan nälkää, märkää vaippaa ja ties mitä. Toimi.
Ohis
Erikoista. Minulla on 3-vuotias ja vauva mutta olen aina saanut puhua rauhassa puhelimessa. Jos on huono hetki, niin en puhu silloin. Soitan kun on rauhallista.
En myöskään kutsu vieraita kotiin jossa on tuolit ruokatahroissa tai kuset ja paskat lattialla.
Ruokapöydän ja tarvittaessa tuolit pyyhkäisen vielä tarvittaessa keittäessäni kahvia kun vieraat saapuu. Myös syöttötuoli on nykyään sen mallinen ettei siihen kerry moskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä et oikeastaan taida oikein olla kartalla, jos sua niin kovin yllättää että lapset oikeasti vaativat vanhemmalta enemmän huomiota kuin esimerkiksi sinä.
Jos pienten lasten äidin kanssa oikeasti haluaa keskustella, ei sitä kannata kuvitella tekevänsä lapsen synttäreillä, jossa on paljon lapsia. Taidat olla hieman. Hmm.. vähemmän nokkela? Kerron sulle salaisuuden: jos haluat keskustella, pitää järjestää esimerkiksi lapseton kahvittelu, jossain muualla kuin sen perheenäidin kotona.
Hmmmmm, nokkelampi olisi ymmärtänyt pointin; eli tällaisilta vanhemmilta jotain erittäin tärkeää hukassa.
Kyllä synttäreillä lapset voivat keskenään leikkiä, jolloin muutaman sanan voi aikuisten kesken vaihtaa. Meilläkin oli aikoinaan synttäreitä, ja kyllä hirvitti nämä kaiken keskipistemukulat. Jos ei äiti (muutaman olin aina heitäkin kutsunut, kun olivat naapureita, jotta ei tule pahoja puheita ja juoruja) sekunnissa reagoinut pikku Elizabetta-Georgianan määräykseen, lensi mehut matolle jne.
Aikuinen johtaa ja lapset tottelevat, suurissa linjoissa. On monilla mahtavat ajat edessä, kun kaksivuotias jo kyykyttää. Huomiota täytyy tietenkin antaa (runsaastikin), mutta lapsi ei määrää sitä milloin mitäkin tapahtuu. Lapsi päättää pienemmistä asioista.
Aivan järkyttävä tuo aikuisen pojan käytös. Mahtaako roikkua isänsä elämässä kuinka pitkään? Jotain hyvin outoa tuossa on. Onko jäänyt kokonaan huomiotta, ja millainen on suhde äitiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et oikeastaan taida oikein olla kartalla, jos sua niin kovin yllättää että lapset oikeasti vaativat vanhemmalta enemmän huomiota kuin esimerkiksi sinä.
Jos pienten lasten äidin kanssa oikeasti haluaa keskustella, ei sitä kannata kuvitella tekevänsä lapsen synttäreillä, jossa on paljon lapsia. Taidat olla hieman. Hmm.. vähemmän nokkela? Kerron sulle salaisuuden: jos haluat keskustella, pitää järjestää esimerkiksi lapseton kahvittelu, jossain muualla kuin sen perheenäidin kotona.Hmmmmm, nokkelampi olisi ymmärtänyt pointin; eli tällaisilta vanhemmilta jotain erittäin tärkeää hukassa.
Kyllä synttäreillä lapset voivat keskenään leikkiä, jolloin muutaman sanan voi aikuisten kesken vaihtaa. Meilläkin oli aikoinaan synttäreitä, ja kyllä hirvitti nämä kaiken keskipistemukulat. Jos ei äiti (muutaman olin aina heitäkin kutsunut, kun olivat naapureita, jotta ei tule pahoja puheita ja juoruja) sekunnissa reagoinut pikku Elizabetta-Georgianan määräykseen, lensi mehut matolle jne.
Aikuinen johtaa ja lapset tottelevat, suurissa linjoissa. On monilla mahtavat ajat edessä, kun kaksivuotias jo kyykyttää. Huomiota täytyy tietenkin antaa (runsaastikin), mutta lapsi ei määrää sitä milloin mitäkin tapahtuu. Lapsi päättää pienemmistä asioista.
Aivan järkyttävä tuo aikuisen pojan käytös. Mahtaako roikkua isänsä elämässä kuinka pitkään? Jotain hyvin outoa tuossa on. Onko jäänyt kokonaan huomiotta, ja millainen on suhde äitiin?
Juuri näin. Lapsi voi päättää, laittaako punaiset vai siniset housut jalkaansa. Sen isompaa vastuuta ei voi pienen hartioille laskea. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on, jatkuvaa hälinää. Ei kannata tehdä lapsia, jos tuntuu siltä että hermot eivät kestä.
Kun mä olin pieni noin 30 vuotta sitten, meillä päin ei kyllä lapset saaneet käyttäytyä sillä tavalla että häiritsivät aikuisten jutteluita tai puheluita. Tietenkin kaikenlaisia ylilyöntejä sattuu jokaiselle joskus, mutta lähtökohtaisesti oli sen verran tiukat säännöt, ettei olisi tullut mieleenkään että minulla olisi ollut joku vaikutusvalta siihen, saavatko aikuiset jutella keskenään tai juoda kahvia. Kylässä ei myöskään riehuttu. Ja tämä kaikki onnistuttiin opettamaan lapsille ihan rauhallisesti ja ilman minkäänlaista fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa. Tunnen nykyäänkin muutamia vanhempia, joilta tuo on näyttänyt onnistuvan. Tunnen myös muutamia lapsia, joilla on jotain erityisvaikeuksia ja tarvitsevat siksi enemmän harjoitusta. Heidän kanssaan pitää olla tietysti sitten kärsivällisempi.
Keskustelusta näyttää unohtuvan se pointti, että lapsilta voi odottaa vain heidän ikänsä mukaista käytöstä. 1-vuotiaan ja eskarilaisen kypsyystaso on aivan erilainen. Unohdamme myös sen asian, että some on nykyään läsnä aivan eri tavalla kuin 70 luvulla (silloin mitään somea edes ollut). Silloin puhelin ei ollut ”elämän keskipiste”. Maailma on muuttunut kovasti niistä ajoista, samoin myös kyläily kulttuuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et oikeastaan taida oikein olla kartalla, jos sua niin kovin yllättää että lapset oikeasti vaativat vanhemmalta enemmän huomiota kuin esimerkiksi sinä.
Jos pienten lasten äidin kanssa oikeasti haluaa keskustella, ei sitä kannata kuvitella tekevänsä lapsen synttäreillä, jossa on paljon lapsia. Taidat olla hieman. Hmm.. vähemmän nokkela? Kerron sulle salaisuuden: jos haluat keskustella, pitää järjestää esimerkiksi lapseton kahvittelu, jossain muualla kuin sen perheenäidin kotona.Hmmmmm, nokkelampi olisi ymmärtänyt pointin; eli tällaisilta vanhemmilta jotain erittäin tärkeää hukassa.
Kyllä synttäreillä lapset voivat keskenään leikkiä, jolloin muutaman sanan voi aikuisten kesken vaihtaa. Meilläkin oli aikoinaan synttäreitä, ja kyllä hirvitti nämä kaiken keskipistemukulat. Jos ei äiti (muutaman olin aina heitäkin kutsunut, kun olivat naapureita, jotta ei tule pahoja puheita ja juoruja) sekunnissa reagoinut pikku Elizabetta-Georgianan määräykseen, lensi mehut matolle jne.
Aikuinen johtaa ja lapset tottelevat, suurissa linjoissa. On monilla mahtavat ajat edessä, kun kaksivuotias jo kyykyttää. Huomiota täytyy tietenkin antaa (runsaastikin), mutta lapsi ei määrää sitä milloin mitäkin tapahtuu. Lapsi päättää pienemmistä asioista.
Voi, etpä tainnut haluta ymmärtää ollenkaan minun pointtiani. Ap:n vuodatuksesta sai hyvinkin sen käsityksen, että jostain kumman syystä hän oletti saavansa paljon huomio itselleen lapsen synttäreillä. Toki siellä pitäisi voida peruskuulumiset vaihtaa, mutta ap tulee itkemään keskustelupalstalle kuinka juuri hän ei siellä synttäreillä ehtinyt keskustella kunnolla lapsen äidin kanssa kun lapset vei huomion hänestä. Ihan oikeasti, aikuinen ihminen? Kuvittelee olevansa lapsen äidille se tärkein vieras ja että paikka ja tilanne on hyvä keskustella syvällisesti?
Hän oli myös niin nyreissään siitä, kun etukäteen sovittu puheluaika ei ollutkaan aikatauluongelmien vuoksi pyhitetty juuri hänelle. Ei sitten tullut mieleen sopia uutta parempaa aikaa vaan pitää itkeä keskusteluopalstalla. Ihan kuin lapsettomilla ei koskaan tulisi suunnitelmiin mutkia tai ongelmia matkaan. Ihan kuin ap:n pitäisi olla tuossakin tilanteessa se tärkein, ei suinkaan äidin lapsien.
Hän myös haukkuu kaverinsa tylsäksi, kehtaahan kaveri jopa puhua lapsestaan vaikka maailman tähti ap on luurissa. Totta kai ap haluaa puhua vain asioista, jotka koskevat häntä itseään tai kiinnostavat häntä itseään. Viis muiden elämästä.
Ei, minä en ole koskaan sanonut että lapset saisivat tehdä ihan mitä vain. Mutta ap kuulostaa ihan järkyttävän lapselliselta, huomiohakuiselta ja omituisen ymmärtämättömältä sen suhteen, ettei voi olla aina muiden aikuisten ihmisten huomion keskipisteenä juuri silloin kun itse haluaa. Lapset eivät määrää kaikkea maailman menoa, mutta jostain syystä ap ajattelee että hän määrää ja muiden pitäisi huomioida juuri häntä muuttuvista tilanteista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et oikeastaan taida oikein olla kartalla, jos sua niin kovin yllättää että lapset oikeasti vaativat vanhemmalta enemmän huomiota kuin esimerkiksi sinä.
Jos pienten lasten äidin kanssa oikeasti haluaa keskustella, ei sitä kannata kuvitella tekevänsä lapsen synttäreillä, jossa on paljon lapsia. Taidat olla hieman. Hmm.. vähemmän nokkela? Kerron sulle salaisuuden: jos haluat keskustella, pitää järjestää esimerkiksi lapseton kahvittelu, jossain muualla kuin sen perheenäidin kotona.Hmmmmm, nokkelampi olisi ymmärtänyt pointin; eli tällaisilta vanhemmilta jotain erittäin tärkeää hukassa.
Kyllä synttäreillä lapset voivat keskenään leikkiä, jolloin muutaman sanan voi aikuisten kesken vaihtaa. Meilläkin oli aikoinaan synttäreitä, ja kyllä hirvitti nämä kaiken keskipistemukulat. Jos ei äiti (muutaman olin aina heitäkin kutsunut, kun olivat naapureita, jotta ei tule pahoja puheita ja juoruja) sekunnissa reagoinut pikku Elizabetta-Georgianan määräykseen, lensi mehut matolle jne.
Aikuinen johtaa ja lapset tottelevat, suurissa linjoissa. On monilla mahtavat ajat edessä, kun kaksivuotias jo kyykyttää. Huomiota täytyy tietenkin antaa (runsaastikin), mutta lapsi ei määrää sitä milloin mitäkin tapahtuu. Lapsi päättää pienemmistä asioista.
Voi, etpä tainnut haluta ymmärtää ollenkaan minun pointtiani. Ap:n vuodatuksesta sai hyvinkin sen käsityksen, että jostain kumman syystä hän oletti saavansa paljon huomio itselleen lapsen synttäreillä. Toki siellä pitäisi voida peruskuulumiset vaihtaa, mutta ap tulee itkemään keskustelupalstalle kuinka juuri hän ei siellä synttäreillä ehtinyt keskustella kunnolla lapsen äidin kanssa kun lapset vei huomion hänestä. Ihan oikeasti, aikuinen ihminen? Kuvittelee olevansa lapsen äidille se tärkein vieras ja että paikka ja tilanne on hyvä keskustella syvällisesti?
Hän oli myös niin nyreissään siitä, kun etukäteen sovittu puheluaika ei ollutkaan aikatauluongelmien vuoksi pyhitetty juuri hänelle. Ei sitten tullut mieleen sopia uutta parempaa aikaa vaan pitää itkeä keskusteluopalstalla. Ihan kuin lapsettomilla ei koskaan tulisi suunnitelmiin mutkia tai ongelmia matkaan. Ihan kuin ap:n pitäisi olla tuossakin tilanteessa se tärkein, ei suinkaan äidin lapsien.
Hän myös haukkuu kaverinsa tylsäksi, kehtaahan kaveri jopa puhua lapsestaan vaikka maailman tähti ap on luurissa. Totta kai ap haluaa puhua vain asioista, jotka koskevat häntä itseään tai kiinnostavat häntä itseään. Viis muiden elämästä.
Ei, minä en ole koskaan sanonut että lapset saisivat tehdä ihan mitä vain. Mutta ap kuulostaa ihan järkyttävän lapselliselta, huomiohakuiselta ja omituisen ymmärtämättömältä sen suhteen, ettei voi olla aina muiden aikuisten ihmisten huomion keskipisteenä juuri silloin kun itse haluaa. Lapset eivät määrää kaikkea maailman menoa, mutta jostain syystä ap ajattelee että hän määrää ja muiden pitäisi huomioida juuri häntä muuttuvista tilanteista huolimatta.
Ollaanko me luettu eri tekstiä:D :D :D Mene lääkäriin, rakas ystävä, sulla on harhoja ja todellisuudentaju horjuu pahemman kerran.
Onko tunnetta, että irtaannut kehostasi? Pakkoajatuksia? Vihanhallintakurssi myös aiheellinen? Puutteita tunteidenkäsittelytaidoissa?
Kuulostat aivan niiltä vanhempainilloissa vaahtoavilta mammoilta joiden kullannuppu tarvitsee aina erikoiskohtelua. Vähän jopa pelottavalta, näin ulkopuolisen silmin.
Mene nukkumaan ja nouse huomenna oikealla jalalla sängystä. Itselläni turhautumisen tunteisiin auttaa tiukka treeni tai lenkki metsässä koiran kanssa, endorfiinit tekevät hyvää. Hengitysharjoitukset saattaisivat myös tehota tuollaiseen silmittömään agressioon. Kannattaa googlettaa, myös YouTube on tässä hyvä.
Toivottavasti sait tästä itsellesi jotain elämän varrelle ❤️
Ja näin itse ap puolustaa itseään kaikilla mahdollisilla argumentointivirheillä ja reippaalla mielikuvituksella ryyditettynä.
PS. Ei minun kullanmuruni tarvitse erikoiskohtelua. Hän on ihan normaali lapsi, jota saa kohdella kuten muitakin lapsia. Mutta kyllä ihmettelisin oikeassakin elämässä aikuista ihmistä, joka sitä erikoiskohtelua vaatisi lasten kustannuksella ja joka keskittyisi niin lasten kuin heidän vanhempiensa pilkkaamiseen (epäilemättä hieman omiaan lisäillen jotta tarinat kuulostaisi mehukkaammilta). Voi mikä ystävä sinä oletkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on, jatkuvaa hälinää. Ei kannata tehdä lapsia, jos tuntuu siltä että hermot eivät kestä.
Kun mä olin pieni noin 30 vuotta sitten, meillä päin ei kyllä lapset saaneet käyttäytyä sillä tavalla että häiritsivät aikuisten jutteluita tai puheluita. Tietenkin kaikenlaisia ylilyöntejä sattuu jokaiselle joskus, mutta lähtökohtaisesti oli sen verran tiukat säännöt, ettei olisi tullut mieleenkään että minulla olisi ollut joku vaikutusvalta siihen, saavatko aikuiset jutella keskenään tai juoda kahvia. Kylässä ei myöskään riehuttu. Ja tämä kaikki onnistuttiin opettamaan lapsille ihan rauhallisesti ja ilman minkäänlaista fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa. Tunnen nykyäänkin muutamia vanhempia, joilta tuo on näyttänyt onnistuvan. Tunnen myös muutamia lapsia, joilla on jotain erityisvaikeuksia ja tarvitsevat siksi enemmän harjoitusta. Heidän kanssaan pitää olla tietysti sitten kärsivällisempi.
Kun mä olin pieni 30 vuotta sitten, oli lapsilla tapana leikkiä hyvin pitkiä pätkiä itsekseen ulkona. Ei vanhemmat usein edes tienneet missä lapset on, kunhan tulivat syömään ruoka-aikaan ja nukkumaan ennen kymmentä. Nykyään moni ennen vanhaan hyvänä pidetty käytäntö luetaan nykyään heitteillejätöksi. Tästä seuraa se että lapset vaativat enemmän ja useammin huomiota vanhemmilta. Heitä myös huomioidaan paremmin kuin ennen, ennen oli tärkeämpää se että lapset pysyisi pois jaloista olivat sitten missä olivat tai vaikka traumatisoivuivat yksin nurkassa. Kai se on vaikea ymmärtää että maailma on muuttunut. Ei se toki tarkoita että lapset eivät saisi rajoja tai että lapset saisivat tyrannisoida. Mutta silti suoraan ei voi verrata monen kymmenen vuoden taakse, niin moni asia on muuttunut. Onneksi osa jopa parempaan suuntaan, vaikka kaikki ei välttämättä.
Kun mä olin pieni noin 30 vuotta sitten, meillä päin ei kyllä lapset saaneet käyttäytyä sillä tavalla että häiritsivät aikuisten jutteluita tai puheluita. Tietenkin kaikenlaisia ylilyöntejä sattuu jokaiselle joskus, mutta lähtökohtaisesti oli sen verran tiukat säännöt, ettei olisi tullut mieleenkään että minulla olisi ollut joku vaikutusvalta siihen, saavatko aikuiset jutella keskenään tai juoda kahvia. Kylässä ei myöskään riehuttu. Ja tämä kaikki onnistuttiin opettamaan lapsille ihan rauhallisesti ja ilman minkäänlaista fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa. Tunnen nykyäänkin muutamia vanhempia, joilta tuo on näyttänyt onnistuvan. Tunnen myös muutamia lapsia, joilla on jotain erityisvaikeuksia ja tarvitsevat siksi enemmän harjoitusta. Heidän kanssaan pitää olla tietysti sitten kärsivällisempi.