Kerroin hoitajalle itsemurha-ajatuksistani, seuraava aika viikon päästä

Vierailija kirjoitti:

Järkyttäviä kommentteja täällä. :( Melkein jo toivoisi, että näiden kirjoittajat sairastuisivat itse vakavaan masennukseen...

No niinpä... Ei löydy minkäännäköistä ymmärrystä.

Älä teet sitä ap, jos olet yhä linjoilla! Soita itsellesi ambulanssi ja huuda tappavasi itsesi, sinut tullaan hakemaan ja pääset hoitoon .Niin ainakin pitäisi käydä.

Eräs tyttö, ei kaveri mutta tuttu, oltiin oltu samoissa bileissä ym poistui psykiatrisen sairaanhoitajan/psykologin tms  luota ja hyppäsi junan alle. Oli ollut masentunut pitkään ja sanonut monille, että menee junan alle. Ei tainnut lääkäri uskoa !

Luuli varmaan, että on tyypillistä teiniangstia ja liioittelua..

Sille hoitajalle kannattaa kertoa ihan suoraan, että pelkäät tekeväsi oikeasti itsellesi jotain, ja että koet tarvitsevasi nyt enemmän apua. Voit myös pyytää varaamaan akuutin ajan psykiatrille, koska lääkitystäsi pitäisi varmaan tarkastaa myös. Psykiatrit ainakin omalla kokemuksellani ymmärtävät paremmin ja ottavat enemmän tosissaan kuin hoitajat.

Minä hoidin 90-luvulla pahasti masentunutta ystävääni ja tämän asioita. Vanhemmat asuivat toisessa kaupungissa ja välit tyttäreen huonot, ei sisaruksia, minä olin siis käytännösä ainut omainen.

Olimme parikymppisiä, minä kävin töissä' ja töiden jälkeen menin heti ystäväni luokse, siivoilin vähän, ruokin kissan,  vein ruokaa, välillä kiskoin ystävä ylös sängystä " sun pitää mennä suihkuun ja mun vaihtaa noi lakanat!" Tämä ihminen vain makasi passiivisena  sängyssä syömättä, koetin hakea apua mutta koska en ollut omainen minun kanssani ei haluttu edes keskustella. Ystävällä oli masennuslääkitys, mutta ei syönyt niitä ja silloin tällöin käyntejä, joihin ei mennyt , hoitajalla. Kukaan ei ottanut yhteyttä ja kysynyt "Miten sinulla menee?Et ole tullut  keskustelemaan. Miltä se lääkitys tuntuu?" 

Eräänä iltana ystäväni viilsi sitten kädet, ei ranteita vaan kädet   kyynerpäihin asti auki ja pääsi päivystyksen kautta  psykiariseen sairaalaan,, josta passitettiin seuraavana päivänä kotiin.

Että ota lääkkeesi ja mene vaikka elokuviin ! Muistan, kun olin hänen luonaan ja ystäväni hoki " mulla ei toivoo, ei oo enää toivoo" , pahinta oli se ettei kyyneleitä tullut. Silmät olivat tyhjät. 

Oli 21-vuotias kun lähti tästä  maailmasta oman käden kautta. Minä en kyennyt pitämään enää pinnalla.  Aina, kun käyn haudalla  pistää vihaksi miten voi olla, ettei mistään saa apua kun ihminen on ihan lopussa!

Ap kulta. Minä vaivuin masennukseen lapseni kuoltua. En tiedä millainen tilanteesi on. Itse kävin koko ajan töissä, olin huoliteltu ja pidin yhteyttä läheisiini. Kuitenkin kotona vain itkin ja makasin vessassa pyykkikorimme takana illasta toiseen. Toivoin joka päivä että kuolisin. Toivoin jääväni rekan alle tai mitä tahansa sellaista. Nyt tuo aika on takana päin. Olen ikuisesti kiitollinen etten tehnyt itselleni mitään. Elämäni on hyvää nyt. Jokainen päivä on minulle kiitollisuuden aihe. Lapsen menetyksen tuska ei mene koskaan pois

, mutta jotenkin se asettui lempeästi minuun asumaan. Pärjään sen aluksi saatanallisen kärsimyksen kanssa nyt hyvin. Lupaan sinulle ihan oikeasti, että jos nyt vain kestät kärsimyksiäsi, tulee se päivä kun kiität itseäsi. Tulee vielä se päivä kun olet pakahtua onnesta nähdessäsi kevään ensi vihreän. Minulla ei ole hajuakaan siitä kuka tai mikä sinua voisi auttaa mutta se kyllä selviää. Jos et saa muualta apua, voit milloin tahansa soittaa hätänumeroon. Se on olemassa tämmöisiä tilanteita varten. Jos sitten päätätkin tehdä itsellesi jotain kamalaa, soita ensiksi hätänumeroon.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ihmettelette tuota käytännön avun tarvitsemista. Ilmeisesti ette ole siellä ihan pohjalla sitten käyneet, kun ette tiedä mitä se on kun ei todellakaan jaksa siirtää tavaraakaan paikalleen saati itseään? Itse olen niin onnellisessa asemassa, että olen saanut ystävältäni apua käytännön asioihin aina syvimmissä aallonpohjissa ja läheisen saattamaan lääkärin vastaanotollekin, kun sitä olen kaivannut. Silti on ollut välillä todella toivoton ja yksinäinen olo ihan kaiken suhteen... Voi kuulostaa terveen/terveemmän ihmisen mielestä todella lapselliselta ja itsekkäältä, mutta sillon kun ei jaksa huolehtia enää edes omasta elämästään ja itsestään, niin miten kuvittelette sellaisen henkilön jaksavan huolehtia muidenkaan jaksamisesta? Itse ajattelin usein, että onkohan kaikilla muillakin oikeasti näin kamala olla ja miten minä olen niin heikko etten jaksa edes esittää enää, että jaksaisin elää. Päivittelyn ja kauhistelun sijasta olisi tosi tärkeää kaikkien kynnelle kykenevien tarjota ennemmin sitä käytännön apua viemällä läheiselle muuten vaan se ruokakassi tai kutsua luokseen syömään tmv. Itse olen aina kokenut tärkeäksi auttaa ihmisiä ihan pyytämättä ja tuollaisilla pienillä teoilla, luojan kiitos edes jokunen näistä on ollut sitten valmis auttamaan myös minua kun itse ajauduin siihen tilanteeseen. Auttamisen toki täytyy tapahtua pyyteettömästi, mutta on sekin ihan tosiasia, että toisten ongelmien vähättelyllä sitä jää itse aika yksin sitten kun ne ongelmat yllättävässä suuruudessaan käy omalle kohdalle...

No kuvittele mitä on kun ei ole edes sitä ystävää joka auttaisi... Silloin erinomaisesti tietää, että pakko on itse kaikki tehdä, koska apua ei saa. Tai voi tietysti jättää ruoat tilaamatta kotiovelle ja olla käymättä kaupassa ja hiipua pois. Kuvittele vaan huviksesi minkälaista on olla onnettomuuden jälkeen ilman ystäviä ja ilman apua. Siinäpä miettii miten saa hommat tehdyksi.. Siellä pohjalla ja hylättynä on hoidettava hommat yksin!

Aloittaja täällä. Luin kaikki viestit, mutta valitettavasti en nyt jaksa etsiä uudestaan niitä kommentteja joissa oli kysytty jotain ja vastailla niihin. Kyllähän tää turhauttaa, kun tietää että itse pitäisi tehdä asioille jotain, mutta kun ei jaksa. Eikä ole sitä motivaatiota edes, koska mä vaan haluan kuolla niin en näe mitään järkeä yrittää muuttaa asioita, kun kuitenkin kuolen pian. Tänäänkään en ole syönyt kuin yhden banaanin, koska en vain jaksa tehdä ruokaa. En edes voidella leipää. Tiedän, että pitäisi syödä...

Meinasin kyllä táppaa (jostain syystä tuo sana normaalilla a:lla on kielletty täällä) itseni, mutta en (ylläripylläri) uskaltanut. Tosi turhauttavaa ja pelottaa, etten koskaan uskallakaan tehdä itsemurhaa.

Oma kokemukseni kun menin hakemaan apua masennukseen: Olin vuosia aiemmin käynyt A-klinikalla juttelemassa alkoholinkäytöstäni. Se oli silloin lisääntynyt ja olin huolissani. Kun tämä asia huomattiin terveyskeskuksen puolella, en saanut apua. Sanottiin ihan suoraan, että terapiaa et saa, koska olet ollut päihdepuolella, mene sinne uudelleen.

Mitä sanottiin päihdepuolella, arvaattekko? Kyllä, en saanut apua, koska minähän olen masentunut, eikä mielenterveysongelmat kuulu heille.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja täällä. Luin kaikki viestit, mutta valitettavasti en nyt jaksa etsiä uudestaan niitä kommentteja joissa oli kysytty jotain ja vastailla niihin. Kyllähän tää turhauttaa, kun tietää että itse pitäisi tehdä asioille jotain, mutta kun ei jaksa. Eikä ole sitä motivaatiota edes, koska mä vaan haluan kuolla niin en näe mitään järkeä yrittää muuttaa asioita, kun kuitenkin kuolen pian. Tänäänkään en ole syönyt kuin yhden banaanin, koska en vain jaksa tehdä ruokaa. En edes voidella leipää. Tiedän, että pitäisi syödä...

Meinasin kyllä táppaa (jostain syystä tuo sana normaalilla a:lla on kielletty täällä) itseni, mutta en (ylläripylläri) uskaltanut. Tosi turhauttavaa ja pelottaa, etten koskaan uskallakaan tehdä itsemurhaa.

Sähän olet ihan lopussa...! 😱 Syöminen on tärkeää. Osta eineksiä. Napostele pähkinöitä. Tilaa vaikka pizza, jos et jaksa käydä kaupassa.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni kun menin hakemaan apua masennukseen: Olin vuosia aiemmin käynyt A-klinikalla juttelemassa alkoholinkäytöstäni. Se oli silloin lisääntynyt ja olin huolissani. Kun tämä asia huomattiin terveyskeskuksen puolella, en saanut apua. Sanottiin ihan suoraan, että terapiaa et saa, koska olet ollut päihdepuolella, mene sinne uudelleen.

Mitä sanottiin päihdepuolella, arvaattekko? Kyllä, en saanut apua, koska minähän olen masentunut, eikä mielenterveysongelmat kuulu heille.

Paskaa. Kai sait tuon jälkeen apua mtt:sta?

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kohdalla tuskin kukaan jää kaipaamaan. Antaa mennä.

Tuskin, koska tämä on ilmeisesti uskoontulleen evakelisoimistreeni.

Pimeää provoilua, mutta olkaamme vaikuttuneet. Jeesus tulee.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja täällä. Luin kaikki viestit, mutta valitettavasti en nyt jaksa etsiä uudestaan niitä kommentteja joissa oli kysytty jotain ja vastailla niihin. Kyllähän tää turhauttaa, kun tietää että itse pitäisi tehdä asioille jotain, mutta kun ei jaksa. Eikä ole sitä motivaatiota edes, koska mä vaan haluan kuolla niin en näe mitään järkeä yrittää muuttaa asioita, kun kuitenkin kuolen pian. Tänäänkään en ole syönyt kuin yhden banaanin, koska en vain jaksa tehdä ruokaa. En edes voidella leipää. Tiedän, että pitäisi syödä...

Meinasin kyllä táppaa (jostain syystä tuo sana normaalilla a:lla on kielletty täällä) itseni, mutta en (ylläripylläri) uskaltanut. Tosi turhauttavaa ja pelottaa, etten koskaan uskallakaan tehdä itsemurhaa.

Tosi tosi turhauttavaa??? Kuolemaa tekevä av:lla provoamassa. Just just.

Heipssan, päääääseeet IS otsikkoon? Ja löydetään kirkkoon saarnaajaksi? 😂

Psyk hoitaja ei osaa antaa psykoterapiaa ellei hänellä ole siihen koulutusta. Ehkä ap tarvitset parempaa hoitoa.

Ihmiset ei jostain syystä halua suljetulle osastolle 6 viikoksi, mikä olisi hyvin tehokasta hoitoa. Moni haluaa parissa päivässä ulos, kun sitä apua on liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi herranjumala oikeasti... Aikuiset ihmiset todellakin kuvittelevat, että hoitajat veisivät ruokakauppaan? Ymmärrän millainen olo ja voimattomuuden tunne masentuneena on, itsekin sen kokeneena. Mutta osalla täällä olisi kyllä peiliin katsomisen paikka. Mikään hoito ei ole riittävää, sopivaa tai tarpeeksi tukevaa, koska kyllähän nyt MINÄ tarvitsisin enemmän. Aika pitäisi saada HETI, miettimättä sitä että maailmassa on muitakin ihmisiä. Pitäisikö teidät viedä ulos kävelylle kädestä pitäen? Ruokakauppaan autolla koska kävellen/julkisilla ei muka pääse? Varmaan pitäisi syöttääkin.

Vaikka itsellä olisi vaikeaa, niin on täällä muitakin ihmisiä. Kyllä osaa ihmiset olla itsekkäitä ja ajattelemattomia...

Kuulostat tosi ilkeältä kun noin sanot. Vähättelet toisten tunteita. Ei niin voi tehdä! Ymmärrän AP:ta, mullakin on kokemusta ja olen samaa mieltä, että ihmisiä autetaan aivan liian vähän. Liian suuri vastuu sysätään pienen ihmisen hartioille. Joskus sängystä nouseminenkin on liian raskasta, jos on oikein mieli maassa.. Voisipa joku auttaa Ap:ta oikeasti.

En vähätellyt kenenkään tunteita, sanoin mielipiteeni. Nykypäivänä ei sitäkään silti saisi tehdä, kun varmasti joku herkkyyden multihuipentuma siitä itseensä ottaa. Nyt on kyse aikuisista ihmisistä, joten suoraan asioiden sanominen ei pitäisi olla paha asia.

Vähättelyä olisi ollut, jos olisin käskenyt nostaa perseen ylös ja lopettamaan märehtimisen.

Olen samaa mieltä terveydenhuollosta, että autetaan liian vähän. MUTTA silti ei kukaan voi olettaa saavansa kaikkea apua heti. Muitakin autettavia kun löytyy.

Muitakin autettavia? Kuka sitä apua sitten oikeasti saa jos sitä ei riitä edes itsemurhan partaalla olevalle? Saavatko kaikki pelkkiä murusia samasta leivästä ja samaan aikaan kädet ristissä rukoillaan että se pitää kaikki hengissä? 

Tutkippa hieman tilastoja, kuinka monta itsetuhoista ihmistä Suomesta löytyy, joita autetaan nyt jo. Masentuneet eivät ole ainoita mt-potilaita, jotka tarvitsevat apua. Mielestäni esim. psykoosissa olevat tarvitsevat kiireellisempää hoitoa, kuin masentuneet. Mt-potilaiden lisäksi on myös muut potilaat. Kaikki on hoidettava, ja silloin on ymmärrettävä ettei vain yhteen ihmiseen/ihmisryhmään voi kaikkia resursseja laittaa. 

Tässä tapauksessa olisi paljon parempi vain myöntää että kaikki eivät koskaan tule saamaan tarpeeksi apua tai sitä ei myönnetä. Minä vain olen elänyt siinä harhassa että olen potentiaalisesti tärkeä osa yhteiskuntaa, mutta eipä kai minulla sitten mitään väliä olekaan. Minusta ei myöskään ole itsekästä pyytää jotain mitä todella tarvitsee - aika epäterveeksi siinä kasvaa jos ryhtyy aidoista tarpeistaan luopumaan kun on niin iso sisaruskatras ympärillä että jokaiselle ei riitä sitä ruokaa. Noin kuvaannollisesti. Joku toinen sitten saa sen isomman kauhallisen.

Se onkin totta, toisille kannetaan kaikki elämässä eteen, toiset koko elämänsä taistelevat. Pelikortit eivät ole aina samanarvoisrt, eikä nallekarkit mene tasan. Tämähän on kaikilla tiedossa, joten miksi tästä puhumaan? Elämä on, vahvat pärjäävät, heikot pärjäät avun kanssa tai eivät ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja täällä. Luin kaikki viestit, mutta valitettavasti en nyt jaksa etsiä uudestaan niitä kommentteja joissa oli kysytty jotain ja vastailla niihin. Kyllähän tää turhauttaa, kun tietää että itse pitäisi tehdä asioille jotain, mutta kun ei jaksa. Eikä ole sitä motivaatiota edes, koska mä vaan haluan kuolla niin en näe mitään järkeä yrittää muuttaa asioita, kun kuitenkin kuolen pian. Tänäänkään en ole syönyt kuin yhden banaanin, koska en vain jaksa tehdä ruokaa. En edes voidella leipää. Tiedän, että pitäisi syödä...

Meinasin kyllä táppaa (jostain syystä tuo sana normaalilla a:lla on kielletty täällä) itseni, mutta en (ylläripylläri) uskaltanut. Tosi turhauttavaa ja pelottaa, etten koskaan uskallakaan tehdä itsemurhaa.

Tosi tosi turhauttavaa??? Kuolemaa tekevä av:lla provoamassa. Just just.

Heipssan, päääääseeet IS otsikkoon? Ja löydetään kirkkoon saarnaajaksi? 😂

Lääkkeet?

❤❤❤

Oletko ap vielä linjoilla? Miten menee?

Hei AP!

Yksi vaihtoehto on tehdä täysi elämänmuutos.

Jos arkesi on paljon kuormittavaa ja kiireistä, niin lopeta se kaikki mielummin kuin tapat itsesi ahdistuneena ja masentuneena. Sinä voit päättää esim. ettet mene enää ikinä töihin / kouluun jossa nyt käyt. Elät hetken vähemmällä rahalla, vaikka sosiaaliturvalla, mutta mitä sitten, jos hyötynä on se, että kokoat itsesi hoitamalla itseäsi ihan vaan lepäämällä enemmän ja olemalla ilman kiirettä ja velvotteita jonkun aikaa. 

Et häviä mitään jos vaarana on että oikeasti tapat itsesi ahdistuksessasi. Kukaan ei voi estää sinua lopettamasta työtä/opiskelua toistaiseksi, eikä sitä tarvitse edes perustella kenellekään.

Ota aikaa itsellesi.  Halaus <3

AP,  Mitä kuuluu?