Läheisen katkeruus lapsista tekee hulluksi
Hei kaikille. Mieltäni raastaa eräs tilanne lähipiirissäni, ja haluan nyt kirjoittaa siitä tänne. Pelottaa tosin, jos joku tuttu tämän bongaa :D
Tilanne on siis se että on pariskunta sanotaanko nyt vaikka Matti ja Maija. Heillä on kaksi lasta.
Matilla on veli nimeltä Pekka ja hänen vaimonsa on Liisa.
Ennen kuin Matti ja Maija saivat perheenlisäystä, tämä porukka oli keskenään todella läheinen. Vietettiin illanistujaisia ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Kunnes Maija tuli raskaaksi. Esikoisen synnyttyä tilanne muuttui täysin. Aikaa ei vietetty enää yhdessä, ja porukka vältteli toisiaan. Lopulta tilanne meni siihen, että Liisa suuttui jostain pikku asiasta Maijalle. Liisa haukkui Maijan huoraksi ja sanoi häntä huonoksi äidiksi. Itki myös sitä, että miksei heille Pekan kanssa tule perheenlisäystä, vaikka vuosia yritetty. Maija järkyttyi ja katkaisi välit Liisaan. Enää ei soiteltu eikä viestitelty. Veljekset Matti ja Pekka pitivät yhteyttä silloin tällöin.
Pian Matille ja Maijalle syntyi toinen lapsi. Pekka ja Liisa eivät saapuneet edes ristiäisiin, koska Liisa oli "kipeä". Ilmeisesti pakotti myös Pekan jäämään kotiin, vaikka kyseessä oli oma veljenpoika. Joulukin meni niin ja näin. Koko perhe oli koolla, mutta Pekka oli hyvin varovainen lasten kanssa, Liisa vältteli koko porukkaa ja jutteli mieluummin anopin kanssa.
Matti ja Maija viettivät kesälomaa Matin ja Pekan vanhempien luona, samalla pienellä paikkakunnalla, jossa Pekka ja Liisakin asuu. Kerran satuttiin näkemään ikkunasta, kun he olisivat tulleet käymään, mutta kun näkivät Matin ja Maijan auton pihassa, ajoivat ohi. Myöskään kyläraitilla ei tervehditty, jos vastaan ajeltiin. Sama meno jatkui syksynkin. Joulunaikaan Matti ja Maija perheineen olivat 2 päivää Matin ja Pekan vanhemmilla, Pekka ja Liisa eivät tulleet käymään, kuin vasta sitten, kun he olivat lähteneet.
Ja nyt onkin jo maaliskuu 2018, ja Pekka on nähnyt omat veljenpoikansa viimeksi vuonna 2016. Mattia asia harmittaa, etteivät omat lapset edes tunnista valokuvia katsellessa, kuka heidän setä on. Maija on sitä mieltä, että Pekka olisi enemmän kuin tervetullut katsomaan lapsia, Liisaa ei halua tavata. Mutta kun Pekka on niin pahasti tossun alla, ettei Liisa ilmeisesti päästä, vaikka matkaakin on vain 50 km.
Itsekin perheeseen kuuluvana tiedän, että jotain olisi pitänyt keksiä, ettei tilanne olisi mennyt näin pahaksi. On surullista katsella valokuvia, kun 3v kysyy oman setänsä kohdalla, että kuka tuo on?
Liisa vain on ilmeisesti niin katkera, ettei hänellä ole lapsia ja siksi vihottelee. Muutenkin olen vahvasti sitä mieltä, että hän olisi ammattiavun tarpeessa. Häneltä on senverran outoja tempauksia tässä nähty.
Jos ymmärsitte tarinan,niin mitä mieltä olette? Tuleeko tämä nelikko koskaan olemaan väleissä? Sen tiedän, että veljekset whatsappailevat ja soittelevat toisilleen, mutta muutenpa ei mitään muuta. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Vai antaa vain heidän hoitaa itse omat sotkunsa jos kiinnostaa? Koska näin veljesten siskona, tilanne on inhottava ja olen surullinen veljeni sekä lasten puolesta, kun eivät saa olla yhdessä.
Kiitos kaikille etukäteen!
Kommentit (270)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaaaa joo niinpäs onkin. Pahoittelut jos on tarina muuttunut, siitäkin kun on aikaa se kolmisen vuotta, niin en tosiaan itekkään muista miten kaikki meni. Tiedostan kyllä, että tekstini otsikkoa myöten kuullostaa siltä, että olen Liisaa vastaan. Mutta en ole. Kyllä Maijakin tähän syyllinen on. Mutta Liisan sanomisia en puolustelee. Se että huorittelee, haukkuu lapsia äpäriksi, nimittelee huonoksi äidiksi... Ja sitten itkee vielä perään, kun ei itse saa lapsia mutta Maija pamahtaa paksuksi noin vain. Niin tuollaista en sulata. Anteeksipyyntöä ei ole tullut tänäkään päivänä.
Mutta itse olen onneksi Liisan kanssa hyvissä väleissä, en anna hänen ja Maijan kaunojen vaikuttaa meidän väleihin. Luultavasti hän ei edes tiedä, että tiedän näistä asioista näinkin paljon.Onko siis ymmärrettävä, että oot kuullut vain Maijan version tapahtuneesta? Onko sulla muita todisteita, kuin Maijan väite siitä mitä on sanottu? Ehkä noita nimenomaisia sanoja ei ole edes käytetty, vaan ne ovat tulkintaa tai jopa tahallista vääristelyä?
Reilua olis kysyä myös Liisalta, miten asiat meni, ja miksi. Avaus sun puolelta vois myös auttaa ratkaisemaan asian.
En ole pelkästään kuullut, vaan nähnyt. Ne viestit, jossa haukkui. Plus isäni ja Matti olivat paikalla, kun Liisa soitti, ja puhelussa mm. Huoritteli. Ja joo olen miettinyt, että keskustelisin tästä Liisan kanssa, mutta tuntuu inhottavalta avata vanhoja haavoja ja varsinkin kun aikaa on mennyt se 3 vuotta...
Oon saanu teiltä tosi paljon hyviä kommentteja, ja tällähetkellä tuntuu, että ehkä on vaa parasta iloita siitä, että edes veljekset ovat sovussa ja me muu suku. Että saa olla iloinen, ettei nämä kaksi ole muiden väleihin aiheuttanut mitään. Ja hyväksyttävä vain, että aikuiset ihmiset hoitavat omat sotkunsa jos haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon "Liisa" vaikken oo huoritellut enkä muutakaan sekoillut. Olen katkaissut välit sisaruksiin ja kummilapsiin lapsettomuuden vuoksi. Syynä se että itken viikon ennen ja jälkeen kun pitäisi lapsia nähdä. Olen onnellisempi ja levollisempi näin:)
Vaikka jotenkin ymmärränkin sinua niin näin vanhempana ihmisenä minä pelkään että tulet katumaan sitä ettet tutustu omiin sukulaisiisi. Tulet kaipaamaan heitä ja myöhemmin on yhteyttä vaikeampi rakentaa ainakaan niin läheistä.
Lässyti lää, kukapa kaipaisi yhteyttä ihmisiin, joille hänen surunsa eivät merkitse mitään? Niinpä....
Ja onneksi luonto suojelee eräitä etteivät lisäänny jos katkeruus on myrkyttänyt jo munasarjatkin.
Liisakaan ei saanut yhtä koiraa pidettyä hengissä, miten kävisi lapsen.😎En paljon keulisi tuolla tavalla.
Me kuitenkin kaikki tiedetään miten paljon vanhemmat tappaa, raiskaa ja pahoinpitelee lapsiaan, nimenomaan ne vanhemmat.
Samoin huostaanottotilastot on aika järkyttäviä.
Ei se luonto tunnu paljon oikeasti suojelevan....
Suojeleehan se niin etteivät aivan kaikki sekopäät edes saa niitä hengiltä kiusattavia jälkeläisiä.
Ei se biologia oikein toimi noin.
Tietynlaiset, yleensä mielisairaat, vain käyttävät tuota sellaisten ihmisten loukkaamiseen, jotka tahtoisivat lapsia, mutta eivät voi niitä saada.
Voit katsoa itsekin peiliin, voin taata ettei sieltä katso takaisin mikään normaalilla mielenterveydellä ja empatiakyvyllä varustettu otus, ja tiedät sen itsekin :)
Ihan älytön tilanne. Neljä sisarusta ei voi tavata, koska kahden vaimot eivät tule keskenään toimeen. No tähän on hyvin helppo ratkaisu: ap soittaa veljilleen ja ehdottaa sisarusten yhteistä mökkiviikonloppua ILMAN riiteleviä vaimoja. Ja sen jälkeen soittaa sekä Maijalle että Liisalle ja sanoo, että joko näiden kahden pitää sopia riitansa tai heitä ei kutsuta mukaan seuraavallakaan kerralla.

Oikea ratkaisu on se, ettei ap tee mitään vaan jatkaa omaa elämäänsä. Hän ei selvästikään ole neutraali eikä puolueeton, joten turha kuvitella ryhtyvänsä miksikään oman elämänsä diplomaatiksi kun eväitä siihen ei ole.

Minusta taas oikea ratkaisu ei ole, että kahden draamaqueenin vuoksi sisarukset eivät voisi viettää aikaansa yhdessä. Ne draamaqueenit vaan jätetään kekkereistä pois. Ap voi toki kälyilleen soittamisen sijasta kehottaa veljiään sanomaan vaimoilleen, että mukaan pääsee vasta sitten, kun osataan käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan älytön tilanne. Neljä sisarusta ei voi tavata, koska kahden vaimot eivät tule keskenään toimeen. No tähän on hyvin helppo ratkaisu: ap soittaa veljilleen ja ehdottaa sisarusten yhteistä mökkiviikonloppua ILMAN riiteleviä vaimoja. Ja sen jälkeen soittaa sekä Maijalle että Liisalle ja sanoo, että joko näiden kahden pitää sopia riitansa tai heitä ei kutsuta mukaan seuraavallakaan kerralla.
Entä jos Pekka ei sittenkään halua lähteä? Kaadetaanko sekin jotenkin Liisan niskaan?

Ei kaadeta eikä kaadeta Maijan syyksi, jos Matti ei halua lähteä. Pointti on, että veli ihan itse sanoo siskolleen, jos ei enää halua olla sisarusten kanssa tekemisissä. Sitä päätöstä toki on sisarusten kunnioitettava ja sen jälkeen veljen perheineen annetaan olla ihan omissa oloissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon "Liisa" vaikken oo huoritellut enkä muutakaan sekoillut. Olen katkaissut välit sisaruksiin ja kummilapsiin lapsettomuuden vuoksi. Syynä se että itken viikon ennen ja jälkeen kun pitäisi lapsia nähdä. Olen onnellisempi ja levollisempi näin:)
Vaikka jotenkin ymmärränkin sinua niin näin vanhempana ihmisenä minä pelkään että tulet katumaan sitä ettet tutustu omiin sukulaisiisi. Tulet kaipaamaan heitä ja myöhemmin on yhteyttä vaikeampi rakentaa ainakaan niin läheistä.
Heippa,
Kiitos vastauksesta. Onko sinulla omakohtainen kokemus samasta? Tuliko katumus? En tiedä onko jo päätös oikea mutta muuhun en tällä hetkellä pysty.
Minulla on lapsia joten en tiedä tietenkään täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Vähän voin arvailla muun elämänkokemuksen perusteella.
Mutta sen olen kokenut ja sivusta nähnyt kuinka suvun nuoriso alkaa kiinnostaa sellaisiakin jotka eivät ole lapsista aiemmin niin välittäneet kun ikää tulee.
Se on varmaan joku luonnonlaki suorastaan.
Eli sinuna käsittelisin tuota lapsettomuutta jotenkin( terapia tms) ja koettaisin olla täti olemassa oleville lapsille. Heistäkin saa samaa iloa kuin omista.
En väitä että se on sama asia kuin oma lapsi mutta kyllä toistenkin lapsiin kiintyy ja he välittävään tätiinsä.
Jos sinulla vain on mahdollisuus käytännössä.
Lapsille se olisi myös rikkaus. Tädin / sedän kanssa puhutaan usein monia sellaisiakin asioita mitä ei vanhempien kanssa puhuta ja tehdään ehkä eri asioita. Molemmat saisivat jotain.
Isältäni paras elämänohje: ei kannata olla pikkumainen. Minusta tässä on kyse juuri siitä. Elämässä tärkeintä on rakkaus ja perhe, joskus oman egon voisi työntää sivuun. Kolmevuotias varmasti olisi iloinen sedästään.
Harmillinen vaimo, mutta minkäs teet kun jotkut ovat tuollaisia...
Parhaiten sopu syntyisi, kun molemmat rouvat laittaisivat defenssinsä alas ja aidosti kohtaisivat toisensa. Mutta se ei ole kyllä helppoa ja vaatii rohkeutta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Minusta oli Maijalta vähän tahditonta syyllistää Liisaa (epäsuorasti, mutta silti syyllistää) koiran kuolemasta. Lemmikki voi olla korvaamattoman rakas olento, ehkä lapsettomuudesta kärsivälle vielä erityisesti? Ehkä Liisa oli tuntenutkatkeruutta lapsettomuudestaan jo, ja padonnut kipeitäkin tunteita jo pidempään. Jos rakkaan lemmikin kuolema oli kova paikka, on ehkä tuntunut ihantosi pahalta, että ns. “etuoikeutettu” Maija - Liisan näkökulmasta siis- on syyllistänyt, ettei Liisa olisi huolehtinut koirasta riittävän hyvin, mikä johti sen kuolemaan. Siinä sitten varmaan purkautui muutakin padottua tunnetta Maijan niskaan.
Oliko koiran kuolema sitten Liisan syytä, mahdotonta täältä käsin sanoa. Mutta se ei ole oikeastaan oleellista. Ehkä Liisalle kävi koiran kanssa virhearvio, mutta jos Maija olisi tajunnut olla empaattisempi, hän olisi tyytynyt lohduttamaan surevaa eikä syyllistänyt asialla enempää. Toisaalta itse satun tietämään, että koirapiireissä pyörii jos jonkinlaista besserwisseriä, joten voihan olla, että syyllistäminen oli vieläpä aiheellista. Niin tai näin, oleellista on, että menetys oli Liisan menetys, ei Maijan, ja oli kyllä vähan k-päistä jälkiviisastella asiasta surevalle.
Maija taas oli täysin asiaton haukkumisissaan, ja joustamaton ja armoton eristämisessään. Eristäminen ja eristäytyminen voisivat ehkä kieliä masennuksesta? Kypsää tai rakentavaa käytöstä se ei kuitenkaan ole.
Siinä mun “five cents”, näen vikaa molemmissa toisinsanottuna. Sopu vaatisi halua siihen kummaltakin osapuolelta.
Mitä tiedämme Liisasta ja Maijasta? Vaikka ap kertoo vain valikoituja paloja, seuraamukset ja muiden reagointi paljastavat enemmän.
Liisa on hyvin herkkä ja empaattinen ihminen. Kokenut kovia elämässään, sairastanut ja toipunut aiemmin masennuksesta. Hän välittää muista, eläimet ovat lähellä sydäntään. Hänellä on hyvä parisuhde, jossa molemmat tukevat toisiaan ja ovat sitoutuneita liittoon. Liisa todennäköisesti on sellainen "kerran rikottu ja korjattu lasivaasi", jota on helppo järkyttää ja kiusata, joka itkee tai nauraa helposti, tulistuu ja leppyy. Luottaa voimakkaasti, tuntee syvästi. Ei osaa keinotella tai teeskennellä, eikä luo kovin helposti suhteita.
Maija puolestaan on todennäköisesti arvonsa tunteva tomera maaseudun emäntä. Hän tuntee eläimet! Ja sanoo asiat suoraan! Myös veljensä parisuhteesta. Heillä on lapsiakin ja tottakai Maija "tietää", että tämä asia on tosi paha juttu Liisalle. Varmaan aiheuttaakin kaikki ongelmat, se, että hän tuli raskaaksi ja pystyi lisääntymään. Maija osaa sanoa pahasti ja aiheuttaa pahaa mieltä, ilman, että solvaa rumasti. Juuri sillä tavalla, että "liisat" menevät sisältä rikki ja hermostuvat, mutta muut eivät välttämättä huomaa mitä juuri tapahtui. Maijalla on hyvät verkostot, hän on loistava solmimaan ja ylläpitämään suhteita. Joku höpsö voisi jopa ajatella, että Maijassa on vähän psykopaattia, kun hän voi masinoida miehensä siskokin armeijaansa ja joku ratas koneistossa ei suostukaan pyörimään Maijan suuntaan, hänen vihansa leimahtaa. Mutta se ei leimahda rumina sanoina tai väkivaltana, vaan hitaasti käynnistyen ja koko ajan kasvaen. Väärä ratas tukahdutetaan, eristetään, leimataan ja pyritään vaihtamaan sellaiseen, joka toimii paremmin. Mutta ei kai meidän ihana Maija sentään psykopaati ole! Hänhän on niin sosiaalinen, hurmaava, äitikin! Miten hauska ajatus!
Herkkyys ja empaattisuus eivät ole samaa tarkoittavia sanoja.
Voi olla herkkä ja empaattinen tai voi olla herkkänahkainen ja epäempaattinen.
Sekään ettei elämässä saa kaikkea toivomansa ei tarkoita että olisi automaattisesti muita ymmärtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän vastaavan tapauksen, joissa tämä katkera lapsia saamaton "Liisa" on ammatiltaan vielä niinkin lapsikeskeinen kuin päiväkodin johtaja 😮
Eivät käy miehensä "Pekan" veljen eli "Matin" lapsen synttäreillä jne.
Eli ilmeisesti tässä tapauksessa kyse ei ole lapsista ollenkaan, jos kuitenkin viihtyy niiden kanssa joka päivä töissään.
Kyllä ne aikuiset pystyvät sotkemaan välinsä ihan itsekin.
Et taida tietää päiväkodin johtajan työstä juuri mitään.
Johtaja ei juuri ole lasten kanssa vaan tekee hallinnollisia ja paperitöitä, kokoustaa...
Juuri tämä takia osa ei halua siirtyä johtotehtäviin, kun haluaa tehdä nimenomaan lasten kanssa töitä.

Tämä kyseinen Liisa ei työskentele päiväkodin johtajana, vaan perhekodissa. Samoin myös Pekka.
Mitä tekemistä sillä on lapsirakkauden kanssa, mitä Liisa ja Pekka työkseen tekevät? Hoidettavat lapset on eri asia kuin omat lapset. Moni suorastaan nauttii, kun pääsee työpäivän jälkeen hiljaiseen ja rauhalliseen kotiin jossa ei ole lapsia. Kuvitteletteko että kaikki ihmiset lastenhoitoalalla ovat lapsirakkaita ja haluavat viettää vapaa-aikansa sukulaislapsia hyysäten, jos ei ole omia? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KORJAUS:
"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.
Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.
PS. Mikä on sylikummi?
Kommentoit vaikka et ymmärrä edes peruskäsitteitä.
"Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta?"
Mistä sinä tiedät kuinka pitkä Pekan ja Liisan yhteinen historia on. Vaikka Pekka olisi ensin ollut veljensä lapsen sylikummi ja sitten mennyt Liisan kanssa yhteen.
Voi elämän kevät näitä olettamia.
Pekka ja Liisa olivat kyllä yhdessä sylikummiaikaan, mutta vain YKSI voi olla sylikummi. Vai meinaatko, että lasta pidetään puoliksi sylissä tai jaetaan kahtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KORJAUS:
"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.
Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.
PS. Mikä on sylikummi?
Huh huh, ottamatta nyt muuten kantaa koko sotkuun, niin kyllähän tuosta saa sen vaikutelman että Liisaa syrjitään aika rankasti suvussa, Maijan johdolla. Onko heitä (Liisaa) edes kutsuttu synttäreille? Vai pelkästään Pekka, kuten myös vain kummiksi? Päättäisitte jo nyt, että onko teidän suvun mielestä Liisa se kauhea syypää kaikkeen, jolloin tuo etäisyys varmasti jatkuu (varsinkin jos häntä ei edes kutsuta minnekään!), vai olisiko aihetta nähdä syytä kummassakin naisessa. Ja lisäksi jättää heidän keskeiset riitansa vain heille kahdelle, ilman että koko suku niihin sotkeentuu ja ottaa puolia ja vielä juoruaa Pekasta, ilmeisesti edes kysymättä häneltä hänen omaan mielipidettään.
Mitä sinä ap esimerkiksi pikkusiskona haluat? Veljesihän tulevat toimeen keskenään sekä teidän muun perheen kanssa. Eikö se ole jo aika hyvin? Ilmeisesti Liisa tai Maija eivät ole kuitenkaan kieltäneet näitä miehiä tai lapsia olemasta sukunsa kanssa yhteydessä. Miksi se sinua häiritsee niin paljon, että Liisa ja Maija ovat riidoissa? Anna olla, se on heidän asiansa. Varmaan tuokin, jos koko suku juoruaa asiasta ja sekaantuu siihen, pahentaa asiaa entisestään.
Maija ei ole mukana kuvioissa eli ei voi olla syypää.
Veljeksien Pekan ja Matin välit ERITTÄIN HYVÄT. Syypää on Liisa.
Ja Liisa on kutsuttu synttäreille ja ristiäisiin (jossa olikin).
Sen jälkeen Liisa on ottanut etäisyyttä vaikka Pekalla ja Matilla hyvät välit eikä Maija mukana kuvioissa. Matti ja Maija ovat siis eronneet.
Joten ÄLÄ SELITÄ.
Lastentarhanjohtaja Liisa on ongelma, ei muut.

Älä ota enempää. Liisa ja Pekkahan ovat töissä perhekodissa. Kannattaisi lukea ennen kun alkaa sekoilemaan. Maija on täysi psykopaatti, on hyvä että Liisa ja Pekka ovat osanneet ottaa etäisyyttä häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KORJAUS:
"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.
Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.
PS. Mikä on sylikummi?
Niin, onhan tuo aika uskomattoman törkeä loukkaus jos pariskunnat olivat kuitenkin pitkään olleet läheisiä. Ja onko se Liisa edes kutsuttu sinne synttäreille jos häntä ei haluttu edes sylikummiksi?
😰
Mistä tiedät kuinka pitkään ovat olleet yhdessä.
Ja miten jaa YHDEN lapsen KAHDELLE sylikummille.
Ottakaa nyt hyvät ihmiset edes selvää mitä mikin tarkoittaa.

Pistä korkki kiinni jo.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuus on niin kipeä asia ettei sitä maija eikä kukaan muukaan voi tajuta kuka ei ole sitä kokenut. Ymmärrän liisaa. Liisan mies taitaa rakastaa vaimoaan ja myös hänelle tämä kipeä asia ja siksi käyttäytyy näin. Lapsettomille pitää antaa oma tilansa, ei heitä voi pakottaa lapsiperheiden pariin. Myös omien vanhempien kanssa oleminen voi ahdistaa lapsetonta. tässäkin surkuteltiin sedätöntä lasta??! tai veljesten ei-läheisä välejä, ne ovat toissijaisia siihen tuskaan mitä lapsen kaipuu teettää.
Minä sain pitkän kaavan kautta kaksi lasta ja olen heistä mielettömän kiitollinen.
Sitten ei pidä suostua Pekan sylikummiksi ja Liisan kummiksi jos on niin kipeä asia tuo laopsettomuus.
Valoja päälle. Kiitos
Onko siis ymmärrettävä, että oot kuullut vain Maijan version tapahtuneesta? Onko sulla muita todisteita, kuin Maijan väite siitä mitä on sanottu? Ehkä noita nimenomaisia sanoja ei ole edes käytetty, vaan ne ovat tulkintaa tai jopa tahallista vääristelyä?
Reilua olis kysyä myös Liisalta, miten asiat meni, ja miksi. Avaus sun puolelta vois myös auttaa ratkaisemaan asian.