Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Läheisen katkeruus lapsista tekee hulluksi

Vierailija
05.03.2018 |

Hei kaikille. Mieltäni raastaa eräs tilanne lähipiirissäni, ja haluan nyt kirjoittaa siitä tänne. Pelottaa tosin, jos joku tuttu tämän bongaa :D

Tilanne on siis se että on pariskunta sanotaanko nyt vaikka Matti ja Maija. Heillä on kaksi lasta.

Matilla on veli nimeltä Pekka ja hänen vaimonsa on Liisa.

Ennen kuin Matti ja Maija saivat perheenlisäystä, tämä porukka oli keskenään todella läheinen. Vietettiin illanistujaisia ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Kunnes Maija tuli raskaaksi. Esikoisen synnyttyä tilanne muuttui täysin. Aikaa ei vietetty enää yhdessä, ja porukka vältteli toisiaan. Lopulta tilanne meni siihen, että Liisa suuttui jostain pikku asiasta Maijalle. Liisa haukkui Maijan huoraksi ja sanoi häntä huonoksi äidiksi. Itki myös sitä, että miksei heille Pekan kanssa tule perheenlisäystä, vaikka vuosia yritetty. Maija järkyttyi ja katkaisi välit Liisaan. Enää ei soiteltu eikä viestitelty. Veljekset Matti ja Pekka pitivät yhteyttä silloin tällöin.
Pian Matille ja Maijalle syntyi toinen lapsi. Pekka ja Liisa eivät saapuneet edes ristiäisiin, koska Liisa oli "kipeä". Ilmeisesti pakotti myös Pekan jäämään kotiin, vaikka kyseessä oli oma veljenpoika. Joulukin meni niin ja näin. Koko perhe oli koolla, mutta Pekka oli hyvin varovainen lasten kanssa, Liisa vältteli koko porukkaa ja jutteli mieluummin anopin kanssa.

Matti ja Maija viettivät kesälomaa Matin ja Pekan vanhempien luona, samalla pienellä paikkakunnalla, jossa Pekka ja Liisakin asuu. Kerran satuttiin näkemään ikkunasta, kun he olisivat tulleet käymään, mutta kun näkivät Matin ja Maijan auton pihassa, ajoivat ohi. Myöskään kyläraitilla ei tervehditty, jos vastaan ajeltiin. Sama meno jatkui syksynkin. Joulunaikaan Matti ja Maija perheineen olivat 2 päivää Matin ja Pekan vanhemmilla, Pekka ja Liisa eivät tulleet käymään, kuin vasta sitten, kun he olivat lähteneet.

Ja nyt onkin jo maaliskuu 2018, ja Pekka on nähnyt omat veljenpoikansa viimeksi vuonna 2016. Mattia asia harmittaa, etteivät omat lapset edes tunnista valokuvia katsellessa, kuka heidän setä on. Maija on sitä mieltä, että Pekka olisi enemmän kuin tervetullut katsomaan lapsia, Liisaa ei halua tavata. Mutta kun Pekka on niin pahasti tossun alla, ettei Liisa ilmeisesti päästä, vaikka matkaakin on vain 50 km.

Itsekin perheeseen kuuluvana tiedän, että jotain olisi pitänyt keksiä, ettei tilanne olisi mennyt näin pahaksi. On surullista katsella valokuvia, kun 3v kysyy oman setänsä kohdalla, että kuka tuo on?

Liisa vain on ilmeisesti niin katkera, ettei hänellä ole lapsia ja siksi vihottelee. Muutenkin olen vahvasti sitä mieltä, että hän olisi ammattiavun tarpeessa. Häneltä on senverran outoja tempauksia tässä nähty.

Jos ymmärsitte tarinan,niin mitä mieltä olette? Tuleeko tämä nelikko koskaan olemaan väleissä? Sen tiedän, että veljekset whatsappailevat ja soittelevat toisilleen, mutta muutenpa ei mitään muuta. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Vai antaa vain heidän hoitaa itse omat sotkunsa jos kiinnostaa? Koska näin veljesten siskona, tilanne on inhottava ja olen surullinen veljeni sekä lasten puolesta, kun eivät saa olla yhdessä.

Kiitos kaikille etukäteen!

Kommentit (270)

Vierailija
201/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KORJAUS:

"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.

Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.

PS. Mikä on sylikummi?

Huh huh, ottamatta nyt muuten kantaa koko sotkuun, niin kyllähän tuosta saa sen vaikutelman että Liisaa syrjitään aika rankasti suvussa, Maijan johdolla. Onko heitä (Liisaa) edes kutsuttu synttäreille? Vai pelkästään Pekka, kuten myös vain kummiksi? Päättäisitte jo nyt, että onko teidän suvun mielestä Liisa se kauhea syypää kaikkeen, jolloin tuo etäisyys varmasti jatkuu (varsinkin jos häntä ei edes kutsuta minnekään!), vai olisiko aihetta nähdä syytä kummassakin naisessa. Ja lisäksi jättää heidän keskeiset riitansa vain heille kahdelle, ilman että koko suku niihin sotkeentuu ja ottaa puolia ja vielä juoruaa Pekasta, ilmeisesti edes kysymättä häneltä hänen omaan mielipidettään.

Mitä sinä ap esimerkiksi pikkusiskona haluat? Veljesihän tulevat toimeen keskenään sekä teidän muun perheen kanssa. Eikö se ole jo aika hyvin? Ilmeisesti Liisa tai Maija eivät ole kuitenkaan kieltäneet näitä miehiä tai lapsia olemasta sukunsa kanssa yhteydessä. Miksi se sinua häiritsee niin paljon, että Liisa ja Maija ovat riidoissa? Anna olla, se on heidän asiansa. Varmaan tuokin, jos koko suku juoruaa asiasta ja sekaantuu siihen, pahentaa asiaa entisestään.

Maija ei ole mukana kuvioissa eli ei voi olla syypää.

Veljeksien Pekan ja Matin välit ERITTÄIN HYVÄT. Syypää on Liisa.

Ja Liisa on kutsuttu synttäreille ja ristiäisiin (jossa olikin).

Sen jälkeen Liisa on ottanut etäisyyttä vaikka Pekalla ja Matilla hyvät välit eikä Maija mukana kuvioissa. Matti ja Maija ovat siis eronneet.

Joten ÄLÄ SELITÄ.

Lastentarhanjohtaja Liisa on ongelma, ei muut.

No mihin ihmeeseen Matti tarvitsee Liisaa? Eikö Matille riitä, että hänellä on erittäin hyvät välit veljeensä Pekkaan? Ei miehet ihan oikeasti erityisemmin kaipaa veljiensä vaimoja.

Vierailija
202/270 |

*Hakkaa päätään seinään*

No eikö tuo nyt olisi kiva jos Pekka kävisi oman veljensä lapsen eli SYLIKUMMILAPSENSA synttäreillä edes.

Veljien välit (Matti, Pekka) ovat hyvät. Maija ei eron takia kuvioissa. Eli ainut syyllinen on päiväkodinjohtaja Liisa, joka estää vierailut.

Opetelkaa nyt hyvät ihmiset edes ymmärtämään lukemaanne. Älkääkä osoittako tyhmyyttänne kirjoittelemalla "korkki kiinni".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon "Liisa" vaikken oo huoritellut enkä muutakaan sekoillut. Olen katkaissut välit sisaruksiin ja kummilapsiin lapsettomuuden vuoksi. Syynä se että itken viikon ennen ja jälkeen kun pitäisi lapsia nähdä. Olen onnellisempi ja levollisempi näin:)

Vaikka jotenkin ymmärränkin sinua niin näin vanhempana ihmisenä minä pelkään että tulet katumaan sitä ettet tutustu omiin sukulaisiisi. Tulet kaipaamaan heitä ja myöhemmin on yhteyttä vaikeampi rakentaa ainakaan niin läheistä.

Lässyti lää, kukapa kaipaisi yhteyttä ihmisiin, joille hänen surunsa eivät merkitse mitään? Niinpä....

Ja onneksi luonto suojelee eräitä etteivät lisäänny jos katkeruus on myrkyttänyt jo munasarjatkin.

Liisakaan ei saanut yhtä koiraa pidettyä hengissä, miten kävisi lapsen.😎

Tämä 👍 ytimekkäästi sanottu!

Vierailija
204/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän vastaavan tapauksen, joissa tämä katkera lapsia saamaton "Liisa" on ammatiltaan vielä niinkin lapsikeskeinen kuin päiväkodin johtaja 😮

Eivät käy miehensä "Pekan" veljen eli "Matin" lapsen synttäreillä jne.

Eli ilmeisesti tässä tapauksessa kyse ei ole lapsista ollenkaan, jos kuitenkin viihtyy niiden kanssa joka päivä töissään.

Kyllä ne aikuiset pystyvät sotkemaan välinsä ihan itsekin.

Et taida tietää päiväkodin johtajan työstä juuri mitään.

Johtaja ei juuri ole lasten kanssa vaan tekee hallinnollisia ja paperitöitä, kokoustaa...

Juuri tämä takia osa ei halua siirtyä johtotehtäviin, kun haluaa tehdä nimenomaan lasten kanssa töitä.

Tämä kyseinen Liisa ei työskentele päiväkodin johtajana, vaan perhekodissa. Samoin myös Pekka.

Tämä Liisa työskentelee päiväkodinjohtaja.

Täällä menee ainakin 2 eri Liisa-tarinaa.

KOITAKAA JO SAATANA YMMÄRTÄÄ

Vierailija
205/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KORJAUS:

"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.

Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.

PS. Mikä on sylikummi?

Huh huh, ottamatta nyt muuten kantaa koko sotkuun, niin kyllähän tuosta saa sen vaikutelman että Liisaa syrjitään aika rankasti suvussa, Maijan johdolla. Onko heitä (Liisaa) edes kutsuttu synttäreille? Vai pelkästään Pekka, kuten myös vain kummiksi? Päättäisitte jo nyt, että onko teidän suvun mielestä Liisa se kauhea syypää kaikkeen, jolloin tuo etäisyys varmasti jatkuu (varsinkin jos häntä ei edes kutsuta minnekään!), vai olisiko aihetta nähdä syytä kummassakin naisessa. Ja lisäksi jättää heidän keskeiset riitansa vain heille kahdelle, ilman että koko suku niihin sotkeentuu ja ottaa puolia ja vielä juoruaa Pekasta, ilmeisesti edes kysymättä häneltä hänen omaan mielipidettään.

Mitä sinä ap esimerkiksi pikkusiskona haluat? Veljesihän tulevat toimeen keskenään sekä teidän muun perheen kanssa. Eikö se ole jo aika hyvin? Ilmeisesti Liisa tai Maija eivät ole kuitenkaan kieltäneet näitä miehiä tai lapsia olemasta sukunsa kanssa yhteydessä. Miksi se sinua häiritsee niin paljon, että Liisa ja Maija ovat riidoissa? Anna olla, se on heidän asiansa. Varmaan tuokin, jos koko suku juoruaa asiasta ja sekaantuu siihen, pahentaa asiaa entisestään.

Maija ei ole mukana kuvioissa eli ei voi olla syypää.

Veljeksien Pekan ja Matin välit ERITTÄIN HYVÄT. Syypää on Liisa.

Ja Liisa on kutsuttu synttäreille ja ristiäisiin (jossa olikin).

Sen jälkeen Liisa on ottanut etäisyyttä vaikka Pekalla ja Matilla hyvät välit eikä Maija mukana kuvioissa. Matti ja Maija ovat siis eronneet.

Joten ÄLÄ SELITÄ.

Lastentarhanjohtaja Liisa on ongelma, ei muut.

No mihin ihmeeseen Matti tarvitsee Liisaa? Eikö Matille riitä, että hänellä on erittäin hyvät välit veljeensä Pekkaan? Ei miehet ihan oikeasti erityisemmin kaipaa veljiensä vaimoja.

*Hakkaa päätään seinään*

No eikö tuo nyt olisi kiva jos Pekka kävisi oman veljensä lapsen eli SYLIKUMMILAPSENSA synttäreillä edes.

Veljien välit (Matti, Pekka) ovat hyvät. Maija ei eron takia kuvioissa. Eli ainut syyllinen on päiväkodinjohtaja Liisa, joka estää vierailut.

Opetelkaa nyt hyvät ihmiset edes ymmärtämään lukemaanne. Älkääkä osoittako tyhmyyttänne kirjoittelemalla "korkki kiinni".

Ei ainakaan Matin mielestä mikään välttämättömyys hyville veljessuhteille, jos kerran heidän välinsä ovat erittäin hyvät. Ilmeisesti veljekset pitävät yhteyttä muilla tavoin kuin Matin lapsen synttäreillä. Ja edelleen....koska veljesten välit ovat erittäin hyvät, asia lienee sekä Matille että Pekalle ihan ok. Onko tämä asia nyt enemmän sinun kuin Matin tai Pekan ongelma? Jos Mattia tai Pekkaa asia vaivaisi yhtä paljon kuin sinua, varmaan he keskenään puhuisivat asiasta ja keksisivät jonkun ratkaisukeinon. 

Vierailija
206/270 |

Älä ota enempää. Liisa ja Pekkahan ovat töissä perhekodissa. Kannattaisi lukea ennen kun alkaa sekoilemaan. Maija on täysi psykopaatti, on hyvä että Liisa ja Pekka ovat osanneet ottaa etäisyyttä häneen.

Olet siis yksi näistä tyhmistä, jotka eivät ymmärrä lukemaansa.

Edelleen täällä kirjoitetaan useasta eri Liisasta. Joku on perhekodissa, joku on päiväkodinjohtaja jne jne.

Eroteljaa vaikka nämä eri tarinat paperille seuraavasti, jos se löisi harmaat kaksi aivosoluanne yhteen, edes hetkellisesti:

1. Aloittajan Liisa, joka on tappanut koiran.....................

2. Päiväkodinjohtaja Liisa, joka ei miehensä Pekan kanssa käy miehensä veljen Matin lapsien synttäreillä vaikka Pekka on sylikummina veljensä lapsille................

Tämä keskustelu on kieltämättä vähän kuin kasvavan paprikan kanssa kävisi keskustelua perhevapaauudistuksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KORJAUS:

"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.

Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.

PS. Mikä on sylikummi?

Huh huh, ottamatta nyt muuten kantaa koko sotkuun, niin kyllähän tuosta saa sen vaikutelman että Liisaa syrjitään aika rankasti suvussa, Maijan johdolla. Onko heitä (Liisaa) edes kutsuttu synttäreille? Vai pelkästään Pekka, kuten myös vain kummiksi? Päättäisitte jo nyt, että onko teidän suvun mielestä Liisa se kauhea syypää kaikkeen, jolloin tuo etäisyys varmasti jatkuu (varsinkin jos häntä ei edes kutsuta minnekään!), vai olisiko aihetta nähdä syytä kummassakin naisessa. Ja lisäksi jättää heidän keskeiset riitansa vain heille kahdelle, ilman että koko suku niihin sotkeentuu ja ottaa puolia ja vielä juoruaa Pekasta, ilmeisesti edes kysymättä häneltä hänen omaan mielipidettään.

Mitä sinä ap esimerkiksi pikkusiskona haluat? Veljesihän tulevat toimeen keskenään sekä teidän muun perheen kanssa. Eikö se ole jo aika hyvin? Ilmeisesti Liisa tai Maija eivät ole kuitenkaan kieltäneet näitä miehiä tai lapsia olemasta sukunsa kanssa yhteydessä. Miksi se sinua häiritsee niin paljon, että Liisa ja Maija ovat riidoissa? Anna olla, se on heidän asiansa. Varmaan tuokin, jos koko suku juoruaa asiasta ja sekaantuu siihen, pahentaa asiaa entisestään.

Maija ei ole mukana kuvioissa eli ei voi olla syypää.

Veljeksien Pekan ja Matin välit ERITTÄIN HYVÄT. Syypää on Liisa.

Ja Liisa on kutsuttu synttäreille ja ristiäisiin (jossa olikin).

Sen jälkeen Liisa on ottanut etäisyyttä vaikka Pekalla ja Matilla hyvät välit eikä Maija mukana kuvioissa. Matti ja Maija ovat siis eronneet.

Joten ÄLÄ SELITÄ.

Lastentarhanjohtaja Liisa on ongelma, ei muut.

No mihin ihmeeseen Matti tarvitsee Liisaa? Eikö Matille riitä, että hänellä on erittäin hyvät välit veljeensä Pekkaan? Ei miehet ihan oikeasti erityisemmin kaipaa veljiensä vaimoja.

*Hakkaa päätään seinään*

No eikö tuo nyt olisi kiva jos Pekka kävisi oman veljensä lapsen eli SYLIKUMMILAPSENSA synttäreillä edes.

Veljien välit (Matti, Pekka) ovat hyvät. Maija ei eron takia kuvioissa. Eli ainut syyllinen on päiväkodinjohtaja Liisa, joka estää vierailut.

Opetelkaa nyt hyvät ihmiset edes ymmärtämään lukemaanne. Älkääkä osoittako tyhmyyttänne kirjoittelemalla "korkki kiinni".

Ei ainakaan Matin mielestä mikään välttämättömyys hyville veljessuhteille, jos kerran heidän välinsä ovat erittäin hyvät. Ilmeisesti veljekset pitävät yhteyttä muilla tavoin kuin Matin lapsen synttäreillä. Ja edelleen....koska veljesten välit ovat erittäin hyvät, asia lienee sekä Matille että Pekalle ihan ok. Onko tämä asia nyt enemmän sinun kuin Matin tai Pekan ongelma? Jos Mattia tai Pekkaa asia vaivaisi yhtä paljon kuin sinua, varmaan he keskenään puhuisivat asiasta ja keksisivät jonkun ratkaisukeinon. 

Ei Jeesus.

Sun mielestä on kyse vain veljeksistä.

Entä Matin lapset, kun Pekka-setä ei käy synttäreillä vaikka on vielä sylikummi.

Oletko tämä vajaa päiväkodinjohtaja Liisa (siinä tapauksessa ymmärrän) vai muuten vain vähä-älyisyynen.

Mutta hei, pitäkää tunkkinne 🤗

Vierailija
208/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tiedän vastaavan tapauksen, joissa tämä katkera lapsia saamaton "Liisa" on ammatiltaan vielä niinkin lapsikeskeinen kuin päiväkodin johtaja 😮

Eivät käy miehensä "Pekan" veljen eli "Matin" lapsen synttäreillä jne.

Katkeruus on ihan hirveä ja tuhoava tunne, mutta kuka oikeesti haluu kostaa sen niille lapsille. Onko tälläisiä naisia oikeasti olemassa, aikuisia ihmisiä?? Tälläiset ihmiset tekee loppupeleissä eniten hallaa itselleen, koska katkeruus kuluttaa, ja siitäkin voi päästä eroon - hyväksymällä asiat sellasina kun ne on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Loistavaa tämä av-mammojen lukemisenymmärtäminen 🙄

Mammat eivät edes ymmärrä lukeneena monesta eri Liisasta 🤔

Vierailija
210/270 |

Kyllä, kyse on veljeksistä. Meillä Suomessa on ihan yleinen käytäntö, että lapsen vanhemmat päättävät, keiden kanssa heidän lapsensa ovat tekemisissä. Lapsilla itsellään ei siis ole mitään erityisoikeutta vanhempiensa sukulaisiin. Jos Pekka ei halua käydä kummilapsensa synttäreillä ja tämä asia on Matille ihan ok, niin kenelläkään ei ole asiaan nokan koputtamista. Ehkä Matti Maijasta erottuaan jopa ymmärtää veljeään paremmin? Ymmärtää, millaista miehen elämä on, kun vaimona on draamaqueen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän vastaavan tapauksen, joissa tämä katkera lapsia saamaton "Liisa" on ammatiltaan vielä niinkin lapsikeskeinen kuin päiväkodin johtaja 😮

Eivät käy miehensä "Pekan" veljen eli "Matin" lapsen synttäreillä jne.

Katkeruus on ihan hirveä ja tuhoava tunne, mutta kuka oikeesti haluu kostaa sen niille lapsille. Onko tälläisiä naisia oikeasti olemassa, aikuisia ihmisiä?? Tälläiset ihmiset tekee loppupeleissä eniten hallaa itselleen, koska katkeruus kuluttaa, ja siitäkin voi päästä eroon - hyväksymällä asiat sellasina kun ne on.

Kimppaan! Hyvin sanottu.

Vierailija
212/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KORJAUS:

"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.

Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.

PS. Mikä on sylikummi?

Huh huh, ottamatta nyt muuten kantaa koko sotkuun, niin kyllähän tuosta saa sen vaikutelman että Liisaa syrjitään aika rankasti suvussa, Maijan johdolla. Onko heitä (Liisaa) edes kutsuttu synttäreille? Vai pelkästään Pekka, kuten myös vain kummiksi? Päättäisitte jo nyt, että onko teidän suvun mielestä Liisa se kauhea syypää kaikkeen, jolloin tuo etäisyys varmasti jatkuu (varsinkin jos häntä ei edes kutsuta minnekään!), vai olisiko aihetta nähdä syytä kummassakin naisessa. Ja lisäksi jättää heidän keskeiset riitansa vain heille kahdelle, ilman että koko suku niihin sotkeentuu ja ottaa puolia ja vielä juoruaa Pekasta, ilmeisesti edes kysymättä häneltä hänen omaan mielipidettään.

Mitä sinä ap esimerkiksi pikkusiskona haluat? Veljesihän tulevat toimeen keskenään sekä teidän muun perheen kanssa. Eikö se ole jo aika hyvin? Ilmeisesti Liisa tai Maija eivät ole kuitenkaan kieltäneet näitä miehiä tai lapsia olemasta sukunsa kanssa yhteydessä. Miksi se sinua häiritsee niin paljon, että Liisa ja Maija ovat riidoissa? Anna olla, se on heidän asiansa. Varmaan tuokin, jos koko suku juoruaa asiasta ja sekaantuu siihen, pahentaa asiaa entisestään.

Maija ei ole mukana kuvioissa eli ei voi olla syypää.

Veljeksien Pekan ja Matin välit ERITTÄIN HYVÄT. Syypää on Liisa.

Ja Liisa on kutsuttu synttäreille ja ristiäisiin (jossa olikin).

Sen jälkeen Liisa on ottanut etäisyyttä vaikka Pekalla ja Matilla hyvät välit eikä Maija mukana kuvioissa. Matti ja Maija ovat siis eronneet.

Joten ÄLÄ SELITÄ.

Lastentarhanjohtaja Liisa on ongelma, ei muut.

No mihin ihmeeseen Matti tarvitsee Liisaa? Eikö Matille riitä, että hänellä on erittäin hyvät välit veljeensä Pekkaan? Ei miehet ihan oikeasti erityisemmin kaipaa veljiensä vaimoja.

*Hakkaa päätään seinään*

No eikö tuo nyt olisi kiva jos Pekka kävisi oman veljensä lapsen eli SYLIKUMMILAPSENSA synttäreillä edes.

Veljien välit (Matti, Pekka) ovat hyvät. Maija ei eron takia kuvioissa. Eli ainut syyllinen on päiväkodinjohtaja Liisa, joka estää vierailut.

Opetelkaa nyt hyvät ihmiset edes ymmärtämään lukemaanne. Älkääkä osoittako tyhmyyttänne kirjoittelemalla "korkki kiinni".

Ei ainakaan Matin mielestä mikään välttämättömyys hyville veljessuhteille, jos kerran heidän välinsä ovat erittäin hyvät. Ilmeisesti veljekset pitävät yhteyttä muilla tavoin kuin Matin lapsen synttäreillä. Ja edelleen....koska veljesten välit ovat erittäin hyvät, asia lienee sekä Matille että Pekalle ihan ok. Onko tämä asia nyt enemmän sinun kuin Matin tai Pekan ongelma? Jos Mattia tai Pekkaa asia vaivaisi yhtä paljon kuin sinua, varmaan he keskenään puhuisivat asiasta ja keksisivät jonkun ratkaisukeinon. 

Ei Jeesus.

Sun mielestä on kyse vain veljeksistä.

Entä Matin lapset, kun Pekka-setä ei käy synttäreillä vaikka on vielä sylikummi.

Oletko tämä vajaa päiväkodinjohtaja Liisa (siinä tapauksessa ymmärrän) vai muuten vain vähä-älyisyynen.

Mutta hei, pitäkää tunkkinne 🤗

Kyllä, kyse on veljeksistä. Meillä Suomessa on ihan yleinen käytäntö, että lapsen vanhemmat päättävät, keiden kanssa heidän lapsensa ovat tekemisissä. Lapsilla itsellään ei siis ole mitään erityisoikeutta vanhempiensa sukulaisiin. Jos Pekka ei halua käydä kummilapsensa synttäreillä ja tämä asia on Matille ihan ok, niin kenelläkään ei ole asiaan nokan koputtamista. Ehkä Matti Maijasta erottuaan jopa ymmärtää veljeään paremmin? Ymmärtää, millaista miehen elämä on, kun vaimona on draamaqueen?

Ei ole mistään draamaqueenista kyse.

Vaikka Maija ei ole mukana kuviossa niin oli hyvin hiljainen ja rauhallinen ehkä ujokin ihminen. Matti oli heidän eron syynä.

Olet muuten aika tunnekuollut, jos lasten tuntee eivät merkitse.

Jaksan kyllä aina uudelleen hämmästyä tätä aikuisten ihmisten tyhmyyttä, tunnekylmyyttä ja lapsettomana katkeroitunutta päiväkotijohtajan Liisamäisyyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/270 |

Eikö se ap jossain oikaissut, etteivät Pekka ja Liisa ole kummeja? Vaan että oli vain jonkun keksimä juttu.

Vierailija
214/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP täällä taaas. Mitä täällä oikein tapahtuu? Ilmeisesti tarinat menneet hiukan sekaisin.

Liisa ja Pekka ovat edelleen yhdessä, niin myös Matti ja Maija.

Liisa ja Pekka ovat töissä perhekodissa, ei päiväkodissa.

Liisa ja Pekka eivät ole kumpikaan näiden lasten kummeja.

Liisa ja Pekka olivat Matin ja Maijan esikoisen ristiäisissä, kuopuksen eivät, koska Liisa oli "kipeä". Lasten Synttäreille heidät on kyllä kutsuttu, mutta koskaan eivät ole saapuneet.

.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/270 |

Hmm....

Vai olisi niin, että ovat ketjun kaksi eri tarinaa.

Valoja kynttilään 🤗

Vierailija
216/270 |

Eli et olekaan ap? Vaikea näistä kahden ihmisen sekoiluista on ottaa selvää. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että vanhemmat päättävät, keiden seura on hyväksi heidän lapsilleen ja keiden ei. Jos lasten isälle Matille on ihan ok, että Pekka ei Liisan kanssa vieraile, niin sitä Matin päätöstä pitää ulkopuolisten kunnioittaa. Ja jos on Pekan päätös, ettei hän vieraile ilman Liisaa, sitäkin päätöstä pitää kunnioittaa. Matti ja Pekka voivat oikein hyvin - jos molemmat sitä haluavat - viettää aikaansa yhdessä ILMAN Liisaa (ja Maijaa, jos Maija nyt kuitenkin oli kuvioissa mukana) , mutta Matin lasten kanssa. Tämä on ihan Matin ja Pekan keskinäinen asia, miten tuon haluavat järjestää vai haluavatko edes.

Vierailija
217/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloituksessa tulee hyvin esiin yleinen ongelma: osa naisista menee ristiriitatilanteessa AINA pariskunnan miehen puolelle naista vastaan. Aina. Syy tilanteeseen ei voi mitenkään olla miehessä, vaan naisen on täytynyt sitä miesparkaa manipuloida.

Tämä on todella ikävä juttu, sillä siitä johtuu esimerkiksi se, että naisen ei kannata mennä narsistimiehensä kanssa mihinkään terapiaan tai neuvotteluun, ainakaan jos vastapuolena on naispuolinen työntekijä.

Vierailija
218/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

AP täällä taaas. Mitä täällä oikein tapahtuu? Ilmeisesti tarinat menneet hiukan sekaisin.

Liisa ja Pekka ovat edelleen yhdessä, niin myös Matti ja Maija.

Liisa ja Pekka ovat töissä perhekodissa, ei päiväkodissa.

Liisa ja Pekka eivät ole kumpikaan näiden lasten kummeja.

Liisa ja Pekka olivat Matin ja Maijan esikoisen ristiäisissä, kuopuksen eivät, koska Liisa oli "kipeä". Lasten Synttäreille heidät on kyllä kutsuttu, mutta koskaan eivät ole saapuneet.

.

Moi ap. Jos aloitus on totta eikä trolli, niin sanon sinulle yhden asian: älä puutu sukulaistesi asioihin. Et tiedä heidän kotielämästään kaikkea vaikka niin kuvitteletkin. Sotket vain asioita lisää, jos otat puolia toisten asioissa.

Vierailija
219/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos kyläilystä Maijan täydellisen perheen luona tulee liisalle aina surullinen olo, niin miksi hänen pitäisi väkisin sinne mennä?

Minkä ihmeen täydellisen? Liisan ei pitäisi estää puolisoaan näkemästä sukuaan.

Mistä tiedät että estää. Ehkä Pekkakaan ei jaksa tavata sukulaisia, watsappailu veljen kanssa riittää.

Vierailija
220/270 |
06.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa tulee hyvin esiin yleinen ongelma: osa naisista menee ristiriitatilanteessa AINA pariskunnan miehen puolelle naista vastaan. Aina. Syy tilanteeseen ei voi mitenkään olla miehessä, vaan naisen on täytynyt sitä miesparkaa manipuloida.

Tämä on todella ikävä juttu, sillä siitä johtuu esimerkiksi se, että naisen ei kannata mennä narsistimiehensä kanssa mihinkään terapiaan tai neuvotteluun, ainakaan jos vastapuolena on naispuolinen työntekijä.

Osa, mutta eivät kaikki. Itse menen aina ennemmin sisarukseni puolelle kuin jonkun muun. On aivan sama, onko kyseessä veljeni vai siskoni. Sen vuoksi en tässäkään casessa syytä sen paremmin Maijaa kuin Liisaakaan vaan katson, että on veljesten keskinäinen asia, miten hoitavat suhteensa toisiinsa ja Matin lapsiin. Jos siskoni mies ei haluaisi siskoni tapaavan mua, tämä olisi mun ja siskoni välinen asia ja siskoni mies saisi painua mun puolestani hornan tuuttiin. Jos kuitenkin siskoni sanoisi, että hän ei halua enää tavata minua ja lapsiani, olisin toki surullinen asiasta, mutta kunnioittaisin siskoni päätöstä. Aivan sama tilanne, jos kyseessä olisi siskoni sijasta veljeni ja lankoni sijasta kälyni. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme kuusi