Läheisen katkeruus lapsista tekee hulluksi
Hei kaikille. Mieltäni raastaa eräs tilanne lähipiirissäni, ja haluan nyt kirjoittaa siitä tänne. Pelottaa tosin, jos joku tuttu tämän bongaa :D
Tilanne on siis se että on pariskunta sanotaanko nyt vaikka Matti ja Maija. Heillä on kaksi lasta.
Matilla on veli nimeltä Pekka ja hänen vaimonsa on Liisa.
Ennen kuin Matti ja Maija saivat perheenlisäystä, tämä porukka oli keskenään todella läheinen. Vietettiin illanistujaisia ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Kunnes Maija tuli raskaaksi. Esikoisen synnyttyä tilanne muuttui täysin. Aikaa ei vietetty enää yhdessä, ja porukka vältteli toisiaan. Lopulta tilanne meni siihen, että Liisa suuttui jostain pikku asiasta Maijalle. Liisa haukkui Maijan huoraksi ja sanoi häntä huonoksi äidiksi. Itki myös sitä, että miksei heille Pekan kanssa tule perheenlisäystä, vaikka vuosia yritetty. Maija järkyttyi ja katkaisi välit Liisaan. Enää ei soiteltu eikä viestitelty. Veljekset Matti ja Pekka pitivät yhteyttä silloin tällöin.
Pian Matille ja Maijalle syntyi toinen lapsi. Pekka ja Liisa eivät saapuneet edes ristiäisiin, koska Liisa oli "kipeä". Ilmeisesti pakotti myös Pekan jäämään kotiin, vaikka kyseessä oli oma veljenpoika. Joulukin meni niin ja näin. Koko perhe oli koolla, mutta Pekka oli hyvin varovainen lasten kanssa, Liisa vältteli koko porukkaa ja jutteli mieluummin anopin kanssa.
Matti ja Maija viettivät kesälomaa Matin ja Pekan vanhempien luona, samalla pienellä paikkakunnalla, jossa Pekka ja Liisakin asuu. Kerran satuttiin näkemään ikkunasta, kun he olisivat tulleet käymään, mutta kun näkivät Matin ja Maijan auton pihassa, ajoivat ohi. Myöskään kyläraitilla ei tervehditty, jos vastaan ajeltiin. Sama meno jatkui syksynkin. Joulunaikaan Matti ja Maija perheineen olivat 2 päivää Matin ja Pekan vanhemmilla, Pekka ja Liisa eivät tulleet käymään, kuin vasta sitten, kun he olivat lähteneet.
Ja nyt onkin jo maaliskuu 2018, ja Pekka on nähnyt omat veljenpoikansa viimeksi vuonna 2016. Mattia asia harmittaa, etteivät omat lapset edes tunnista valokuvia katsellessa, kuka heidän setä on. Maija on sitä mieltä, että Pekka olisi enemmän kuin tervetullut katsomaan lapsia, Liisaa ei halua tavata. Mutta kun Pekka on niin pahasti tossun alla, ettei Liisa ilmeisesti päästä, vaikka matkaakin on vain 50 km.
Itsekin perheeseen kuuluvana tiedän, että jotain olisi pitänyt keksiä, ettei tilanne olisi mennyt näin pahaksi. On surullista katsella valokuvia, kun 3v kysyy oman setänsä kohdalla, että kuka tuo on?
Liisa vain on ilmeisesti niin katkera, ettei hänellä ole lapsia ja siksi vihottelee. Muutenkin olen vahvasti sitä mieltä, että hän olisi ammattiavun tarpeessa. Häneltä on senverran outoja tempauksia tässä nähty.
Jos ymmärsitte tarinan,niin mitä mieltä olette? Tuleeko tämä nelikko koskaan olemaan väleissä? Sen tiedän, että veljekset whatsappailevat ja soittelevat toisilleen, mutta muutenpa ei mitään muuta. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Vai antaa vain heidän hoitaa itse omat sotkunsa jos kiinnostaa? Koska näin veljesten siskona, tilanne on inhottava ja olen surullinen veljeni sekä lasten puolesta, kun eivät saa olla yhdessä.
Kiitos kaikille etukäteen!
Kommentit (270)
Ja mistä sitä tietää mitä kaikkea tuolla taustalla on. Jotkut naiset (monesti nimenomaan sukuun naidut) alkavat pohjustaa riitaa esimerkiksi tulevasta perinnönjaosta jo vuosikausia etukäteen. Kun tässä ilmeisesti asutaan maalla, niin voi olla maata ja metsää suvussa.
Käy oikeasti Liisaa sääliksi. Ensin syrjitään urakalla, sitten kun viimein kuohahtaa yli, niin kauhistellaan ja haukutaan koko suvun voimalla. Ja kun Pekka pysyy vaimonsa puolella eikä yhdy muiden kanssa haukkumaan tätä, niin on "alistettu ja tossun alla".
Ap, kuulostatte hirveiltä ihmisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvun tilanteessa välit ei koskaan korjaantuneet. Se perhe, joka ensimmäisenä sai lapsen, on nyt kokonaan ulkona kuvioista. Heillä on lapsia jo kolme, mutta eivät voi yhden vihaisen ihmisen takia nähdä muita sukulaisiaan koskaan.
Oottepa antaneet yhdelle ihmiselle valtaa päättää kenen kanssa olla tekemisissä. Vielä koittaa aika kun tuo imperiumi murtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja Maija on ollut vain viaton koko jupakkaan? Liisa vain suuttui ilman syytä? Taidat olla kuullut vain Maijan puolen tarinasta.
Meillä on lähes sama tilanne, mutta itse en halua nähdä siskoni lapsia tai siskoa. Minulla ei ole lapsia ja en ole varmaan hankkimassakaan ja siskoni ei tätä sulata. Joka kerta kun tapasimme siskoni jaksoi hehkuttaa äitiyttää ja miten ihanaa kun on lapset. Kyllä se pikkuhiljaa rupee ärsyttämään. Joten lopulta aloin vältellä siskoani.
Nuo veljen lapset voi olla myös sika kova pala Liisan miehelle, jos omia ei saa. Se, että on jonkun täti tai setä ei ole velvollisuus olla yhteydessä.
Lapseton tätini piti aina yhteyttä minuun ja hän oli minulle jonkinlainen varaäiti.
Yhteyttä pidetään edelleen nyt kun hän on vanha.
Omia lapsia olisi hänkin halunnut mutta ei erinäisistä syistä saanut.
Mutta onnekseni ja myös hänen itsensä onneksi hän ei katkeroitunut siitä vaan teki hyvän ratkaisun ja sai kuitenkin nauttia lasten seurasta ja saa edelleen aikuistuneiden sisarusten lasten huolenpidosta.
Tuohon yhteydenpitoon vaikuttaa paljon se vanhempien käytös. Eli jos antavat olla se läheinen aikuinen, eikä esim. olla jatkuvasti päsmäröimässä selityksellä "kun sulla ei oo omia lapsia, niin et voi tietää!".
Eli jos vanhemmat tekevät hommasta henkisesti raskaan, niin siinä ei lapsettoman hyvät tahdot enää riitä, vaan helpointa omalle mielenterveydelle on vetäytyä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä jutellut tästä asiasta myös Maijan kanssa, mutta hän on sanonut, ettei aio anella ystävyyttä. Liisa kuitenkin satutti häntä aikalailla, muutenkin kuin huorittelemalla ja haukkumalla. Lisäksi Liisa on poistanut ja estänyt hänet kaikkialla somessa. Kaikkia vaan harmittaa se, kuinka tossun alla Pekkakin on.
Liisa ei Maijaa satuttanut, vaan Maija itse uhriutuu koska nyyh, häntä satutettiin. Eipä tuollaisilla paljoa ystäviä ole, eikä tarttekaan olla. Liisa on se, jota tässä pitäisi halata ja rakastaa. Ei Maija.
Sä oot se rakastaa blogisti etkös? Ihan samanlaista sekopäistä settiä suollat? Mikset kirjoita nickilläs?
Sä et tajua mitään, hu@ra. Loukkaannuitko, alatko itkemään?
Uhhuhhuu, naurua pidättelen.
Mitäs lääkkeistä sun kuuluis syödä, tainnut jäädä syömättä jo pidemmän aikaa?
Taidat tuntee itsesi vahvaksikin siellä nimettömänä näytön takaa? Tyydytätkö itseäsi samalla kuvitellessasi voivasi satuttaa ketään?
Ei mua kiinnosta satuttaa ketään, miksi niin kuvittelit?
Kato kato, tätäkö lähestymistapaa yrität nyt kun et haukkumalla saanutkaan haluamaasi reaktiota? Säälittävää.
Yritä kovemmin.
Kerroin vain mielipiteeni, sinä se tässä aloit räkyttää.
Enkö just sanonut että tuo viattomana leikki ei tehoa? Se mahdollisesti toimisi ellei sun haukkumisesi olisi ihan suoraan luettavissa tästä ketjusta.
Mutta mitäs sinä? Valvotko yöllä pitkään ja mietit miten kaikki muut ihmiset ovat pahoja ja epäreiluja sua kohtaan? Helpottaako nämä ajatukset kun syöt niitä lääkkeitäs säännöllisesti?
Sä oot se rakastaa blogisti etkös? Ihan samanlaista sekopäistä settiä suollat? Mikset kirjoita nickilläs"
^ Ihan tässä rupesit "avautumaan", räkyttäjä.
Tulee muuten myös mieleen, että onko Maija niitä ihmisiä joille on mahdoton ajatus, ettei ne omat lapset olisi muille maailman keskipisteitä. Eli suuttunut, kun Liisa ja Pekka eivät ole sataprosenttisen kiinnostuneita heidän ihmeistään.
Ap. huokuu asenteellisuus ja on tehnyt Maijasta hyviksen ja Liisa on pahis ja rivien välistä huokuu, ettei näin välttämättä ole.
Ja mikä pahinta, lapset otetaan pelinappulaksi ja vallan käytön aseeksi.
Esim. Liisan katkeruus lapsettomuudesta, miten Maija voi tietää sen, onko se todella katkeruutta, vai Maijan käytöksestä johtuvaa, joka vaikuttaa väleihin.
Kuulostaa, kuinka Maija elää lasten kautta ja muidenkin pitäisi tehdä niin. Esim. kuinka Maija pahoittaa mielensä, kun lapsi selailee valokuvia, eikä hän tunnista niistä setäänsä.
Tai kuinka Pekan pitäisi viettää enemmän aikaa lasten kanssa, vaikka hän on työelämässä mukana.
Kuulostaa, kuinka suvun pitäisi olla valmiina ja viettää aikaansa lasten kanssa, mutta ap. ei mainitse aikuisten yhdessä olosta.
Jotenkin kommenteista saa Maijasta ikävän kuvan ja halu pitää sukua tossun alla, vaikka syyttää siitä Liisaa, vaikka Pekka ihan itse ei halua olla tekemisessö Maijan ja Matin kanssa.
Todella ikävää, kuinka aikuiset pitävät lapsia vallan pelinappuloina tai lyömäaseena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ei kerrota, että onko muitakin riitoja ollut tuon muun lisäksi. Sitä emme tiedä, onko toiselle lässytetty ja irvailtu ,että hommatkaa tekin jo lapsi, eikö sitä jo kuulu yms paskat lauseet, joita hoetaan jo kuorossa. Olisi aika outoa, että välit menisivät noin pahoiksi pelkästään lapsi asian takia. Kyllä taustalla on muutakin... Tai sitten tämä on keksitty tarina.
Ja kyllä tässä vähän vaikuttaa siltä, että sitä ilkeilyä ja muuta on ollut jo aika pitkään ja monesta muustakin asiasta kuin lapsista. Onhan tuo juttu koirasta aiheutuvasta riidasta aika outo, eli sellainen että siellä on varmasti ollut paljon jo aikaisemmin taustalla että siitä on saatu noin valtava riita.
Eli eiköhän ole niin, että jostain syystä Maija ja Liisa eivät ole pitkään aikaan kunnolla tulleet toimeen keskenään, ehkä eivät ole koskaan edes kunnolla pitäneet toisistaan mutta viettäneet pariskunnittain muodon vuoksi aikaa. Kunnes sitten niitä ilkeilyjä puolin ja toisin on alkanut tulla niin paljon ettei juuri huvita olla enää yhteydessä.
Tätä minäkin epäilen.
Tulee niin vahvasti mieleen samankaltainen tapaus omasta suvustani. Näennäisesti tilanne eskaloitui yllättäen juuri toisen perheen lapsettomuudesta ja siitä katkeroitumisesta.
Tosiasiassa tämä lapsettomuus ei estänyt lapsettoman parin muiden lapsiperheiden kanssa tekemisissä olemista.
Vihanpito alkoi erään illanvieton jälkeen, kun lapsellinen pariskunta kyseli enemmän tai vähemmän hyväntahtoisesti ovatko lapsettomat olleet koskaan aikeissa harkita adoptiota ja tästä se järkyttävä riita repesi. Siinä moni sukulainen ja perheenjäsen ihmetteli menoa sivussa.
Sittemmin useampaa vuotta myöhemmin oman perheeni "Maija" tunnusti, ettei oikeasti ole koskaan edes pitänyt tästä miehensä veljestä ja hänen vaimostaan. Yhteistä aikaa oli kuitenkin vietetty paljon nuorempana, kun olihan kyseessä kuitenkin miehen veli. Kertoi myös että todellisuudessa ensimmäinen riita oli tullut jo joskus 20-vuotiaana, ylläriylläri rahasta. Tämä oli jo sovittu, mutta kuitenkin jäänyt kaihertamaan sinne taustalle. Tästäkään ei kaikki tiedä. Että niin, kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Tulee muuten myös mieleen, että onko Maija niitä ihmisiä joille on mahdoton ajatus, ettei ne omat lapset olisi muille maailman keskipisteitä. Eli suuttunut, kun Liisa ja Pekka eivät ole sataprosenttisen kiinnostuneita heidän ihmeistään.
Tuo on monen äidin helmasynti, elämä ja keskustelut pyörivät lasten ympärillä, eikä muuhun ole tilaa.
Harvoin sellaiset ystävyyssuhteet antavat mitään ja ne halutaan lopettaa vähän äänin.
Itse ainakin haluan ystävyyssuhteelta muuta, vaikka olen kolmen lapsen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hirveän hankalaa olla yhtään mitenkään päin ihmisen kanssa joka on tahattomasti lapseton. Mikään sinun ongelmasi ei ole mitään. Mistään ei saa valittaa, etenkään lapsiin liittyvästä jutuista. Raskauksista ei saa keskustella, ei edes ilmeisesti mainita että on raskaana. Ei saa keskustella vaikka suonikohjuista tai peräpukamista, koska niistäkin pitää vain nauttia, koska jotkut kato ei voi saada lapsia.
Tahattomasti lapseton voi ja saa loukata sinua ihan miten vain haluaa eikä tarvi anteeksi pyytää koskaan, mutta vastaavasti sinun sanomasi ihan oikeasti täysin viattomat jutut, eivät siis edes suoraan tälle lapsettomalle ovat vain v*ttuilua tälle tahattomasti lapsettomalle. Jos joku kysyy minulta, että onko ollut vielä vaikkapa väsymystä, et saa sanoa että no hieman mutta jo paremmin jaksat, niin tahattomasti lapseton nostaa tästäkin myrskyn. Pitää siis katkaissa ilmeisesti muihinkin yhteisiin kavereihin välit, koska yhden mieli pahoittuisi.
Samaan aikaan sinun ongelmasi, joita on vaikka millaisia, eivät ole mitään verrattuna tahattomuuteen lapsettomuuteen. Ei se elämä ole täydellistä tai ongelmatonta vaikka onkin lapsia. Mutta yksinäistä se raskaana oleminen ja äitiys ovat, jos "ystävät" lähtevät sinun raskautesi ja lapsiesi takia. Vaikket olisikaan mikään marimekkomamma joka elää ja hengittää lapsiensa kautta, vaikka oletkin korkeastikoulutettu fiksu nainen, jolla on harrastuksia - olet vain täyttä ilmaa tahattomasti lapsettomalle, koska olet sattunut lisääntymään.
Pitääkö niitä lapsiin ja raskauteen liittyviä juttuja tilittää kaikista maailman ihmisistä juuri sille tahattomasti lapsettomalle?
Eli sun pitää sensuroida puheitasi, koska joku voi olla tahattomasti lapseton? Kyseisessä tapauksessa jossa minusta tehtiin se suuri "vihollinen", en ollut tietoinen henkilön tahattomasta lapsettomuudesta ja ainoa mitä sanoin oli "tsemppiä sinulle rouva x vielä viimeisille raskausviikoille". Yhteinen tuttu jolle tätä toivotin, mutta tämä oli loukkaus lapsetonta kohtaan, koska kaikki eivät kuulemma pääse nauttimaan raskaudesta. Minä en ole koskaan keneltäkään kysellyt "aiotteko hankkia lapsia, haluatko lapsia, jne". Enkä tee oletuksia ja sano kuinka ihania ne lapset ois ja pitäskö teänkin. Ainoa mitä teen on onnittelen vauvauutisista ja lapsen syntymästä. Jos joku minulle kertoo, että hän haluaisi lapsia, sanon että no hei se on kivaa. Jos joku sanoo ettei voi saada lapsia, pyrin olemaan hänelle tukena jos hän kokee minut niin läheiseksi että pystyy kertomaan minulle lapsettomuudesta. Tiedän ihmisiä jotka ovat veloja, tiedän ihmisiä jotka ehkä haluavat lapsia mutta heillä ei niitä vielä ole, mutta en valitettavasti pysty arvaamaan päältäpäin kuka lapseton on tahattomasti lapseton. Pahoittelut siitä kaikille, mutta ennen sitä en tiedä varoa sanojani ja olla toivottamatta jollekkin hyvää äitiyslomaa, koska porukassa onkin yksi tahattomasti lapseton mukana.
Facebookissa, instagrammissa tms. lapsiuutiset eivät kuulemma saisi näkyä, koska ne satuttavat. Vaikka se olisi kätevä paikka ilmoittaa kerralla kaikille kavereille ja sukulaisille, että saimme vauvan.
Jos taas joku on sellainen henkilö jonka tahattomasta lapsettomuudesta tiedät, niin silloinkin tuntuu aika vajanaiselta ystävyydeltä jos hän saa valittaa 100% asioista elämästään, mutta sinä et. Suonikohjuja ja peräpukamia voi tulla ihan sellaisellekkin joka ei ole raskaana, mutta tietenkään niistä ei raskaana oleva voi edes kysyttäessä mainita koska se on loukkaus.
Elämänpiiri on muutenkin hyvin kapea silloin kun on äitiyslomalla, niin on se katkonut suhteita koska asioista ei saa tietyssä porukassa enää jutella kaikesta. Kun väkisin ne lapset tulevat mukaan niihin juttuihin edes vahingossa, koska asut niiden sun lasten kanssa. Ihan kuin työt, mies, harrastukset jne. Hankalaksi porukassa asian tekee se että joku kolmas kysyy että "miten mennyt raskaus, mitä kuuluu lapselle x", et saa tähän vastata muuta kuin hyvää, hei mites toi jääkiekkomatsi eilen, katoitteko?
Saako töissä oleva valittaa työttömälle raskaista ajoista töissä? Enkä edes valita koko ajan, koska raskaus ei ole ollut ongelmallinen ja toinen lapseni on terve ja kiva lapsi, joskus olisi vain mukavaa sanoa että on väsynyt (työstressin ja selkäkivun takia - joka oli jo ennen raskautta), mutta tämäkin olisi vain valittamista raskaudesta. Olen siis ollut vähän yksinäinen viime aikoina, koska en jaksa tätä listaa asioista mistä ei saa keskustella porukassa, somessa, livenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee muuten myös mieleen, että onko Maija niitä ihmisiä joille on mahdoton ajatus, ettei ne omat lapset olisi muille maailman keskipisteitä. Eli suuttunut, kun Liisa ja Pekka eivät ole sataprosenttisen kiinnostuneita heidän ihmeistään.
Tuo on monen äidin helmasynti, elämä ja keskustelut pyörivät lasten ympärillä, eikä muuhun ole tilaa.
Harvoin sellaiset ystävyyssuhteet antavat mitään ja ne halutaan lopettaa vähän äänin.
Itse ainakin haluan ystävyyssuhteelta muuta, vaikka olen kolmen lapsen äiti.
Kaikkien helmasynti on puhua ystävilleen siitä omasta arjesta, toisille se voi olla sinkkubiletystä baareissa ja vaihtuvia miehiä, toisille perhe-elämää.
Itse en jaksa juorukerhoystävyyttä, jossa lähinnä juoruillaan muiden asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee muuten myös mieleen, että onko Maija niitä ihmisiä joille on mahdoton ajatus, ettei ne omat lapset olisi muille maailman keskipisteitä. Eli suuttunut, kun Liisa ja Pekka eivät ole sataprosenttisen kiinnostuneita heidän ihmeistään.
Tuo on monen äidin helmasynti, elämä ja keskustelut pyörivät lasten ympärillä, eikä muuhun ole tilaa.
Harvoin sellaiset ystävyyssuhteet antavat mitään ja ne halutaan lopettaa vähän äänin.
Itse ainakin haluan ystävyyssuhteelta muuta, vaikka olen kolmen lapsen äiti.
Kaikkien helmasynti on puhua ystävilleen siitä omasta arjesta, toisille se voi olla sinkkubiletystä baareissa ja vaihtuvia miehiä, toisille perhe-elämää.
Itse en jaksa juorukerhoystävyyttä, jossa lähinnä juoruillaan muiden asioista.
Muakin ihmetyttää, kun yli 30v tyypit juoksee baareissa joka viikonloppu ja taas oltiin "v*tun" kännissä, mutta hei hyvähän se on kun on monenlaista tallustelijaa tuttavapiirissä. En kuitenkaan koskaan ole pyytänyt sensuroimaan puheitaan. Minua ei työttömänä haitannut raskaasta työarjesta valitus. Enkä ole vielä omassa kaveripiirissä törmännyt "mirkkupetterin" äitiin joka puhuisi vain lapsistaan. Vauvakerhossa tämmösiä oli ja siellä ei oikein suhteita muodostunut kun satuit olemaan äiti jolla oli mukana *gasp* kaupan valmis eväs lapselle. "Meillä syödään luomuvegaanigluteenitontatontontonta, koska mirkkupetteri ansaitsee nönnönnöö". Yllättäen nämä henkilöt eivät kuulu kaveripiiriini.
Tää kuulostaa ihan mun serkun perheen draamalta. En muista mistä se riita alkoi, mutta serkkuni miehen veljen vaimo ei puhu hänelle ja eristää miehensäkin veljenlapsistaan. Sen muistan, että kun serkkuni tätä tarinaa mulle vuosia sitten kertoi niin vaikka veljen vaimon reaktio oli kohtuuton olis mun serkkukin voinut olla vähän vähemmän kusipää. Nyt ne ei sovi ihan vaan periaatteesta.
Omassa perheessäni siskoni ei ole koskaan nähnyt lapsiani. Syynä on ettei hän tule mieheni kanssa toimeen ja minun on pitänyt valita siskon ja aviomiehen välillä. Tiedän että jos sovinto tehdään niin avioeropaperit lähtee ennemmin tai myöhemmin vetämään.
Mieheni ei ole tehnyt oikein siskoani kohtaan eikä siskoni miestäni kohtaan. En voi myöskään tavata siskoani ilman miestä koska sisko pomottaa minua ja sitten taas mies suuttuu ja sitten sisko soittaa taas koko suvun läpi ja haukkuu mieheni kaikille.
Ei tässä kukaan ulkopuolinen voi oikein auttaa. Äitini on yrittänyt hieroa sovintoa mutta ymmärtää etten halua rikkoa perhettäni. Siskona sinäkään et paljoa voi tehdä auttaaksesi Maijaa ja Liisaa kun asiassa voi olla puolia joita et tiedä ja voi olla että Liisa ei ikinä halua sopia kun lasten näkeminen satuttaa niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KORJAUS:
"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.
Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.
PS. Mikä on sylikummi?
Sylikummi on se kummi kenen sylissä lapsi on kastettaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä jutellut tästä asiasta myös Maijan kanssa, mutta hän on sanonut, ettei aio anella ystävyyttä. Liisa kuitenkin satutti häntä aikalailla, muutenkin kuin huorittelemalla ja haukkumalla. Lisäksi Liisa on poistanut ja estänyt hänet kaikkialla somessa. Kaikkia vaan harmittaa se, kuinka tossun alla Pekkakin on.
Liisa ei Maijaa satuttanut, vaan Maija itse uhriutuu koska nyyh, häntä satutettiin. Eipä tuollaisilla paljoa ystäviä ole, eikä tarttekaan olla. Liisa on se, jota tässä pitäisi halata ja rakastaa. Ei Maija.
Sä oot se rakastaa blogisti etkös? Ihan samanlaista sekopäistä settiä suollat? Mikset kirjoita nickilläs?
Sä et tajua mitään, hu@ra. Loukkaannuitko, alatko itkemään?
Sivusta seuranneena sanon että usein tuollaisista ei varsinaisesti loukkaannuta, ei vaan viitsitä olla tekemisissä ihmisen kanssa jonka suusta tuollaisia pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis jonkun mielestä ihmisellä on oikeus käyttäytyä vaikka kuinka epäkypsällä ja sairaalla tavalla vain siksi, että on katkera lapsettomuudestaan? Huh huh. Hoitoahan tuollainen nainen olisi vailla.
Olisiko myös ok jos ikisinkku alkaisi raivoamaan ja huorittelemaan parisuhteessa olevaa kohtaan? Hän kun on vain surullinen raukka, joka kaipaa hyväksyntää ja sääliä. Onhan hänellä nyt oikeus vähän herjata kaiken saanutta ihmistä, jolla parisuhde.
Tai työtön saa haukkua ihmisen, jolla työpaikka?WTF? :D
What??? Luitko viestejä ollenkaan? Maijahan tuon riidan aloitti siitä koirasta. (Mikä kertoo aika paljon Maijan kypsyyden tasosta ....)
Entäpä jos Maija oli ihan oikeassa siitä koirasta?
Ja Liisa vain niitä ihmisiä joille ei tulla sanomaan vaikka mitä hirveää tekisi?
Vierailija kirjoitti:
Mä oon "Liisa" vaikken oo huoritellut enkä muutakaan sekoillut. Olen katkaissut välit sisaruksiin ja kummilapsiin lapsettomuuden vuoksi. Syynä se että itken viikon ennen ja jälkeen kun pitäisi lapsia nähdä. Olen onnellisempi ja levollisempi näin:)
Vaikka jotenkin ymmärränkin sinua niin näin vanhempana ihmisenä minä pelkään että tulet katumaan sitä ettet tutustu omiin sukulaisiisi. Tulet kaipaamaan heitä ja myöhemmin on yhteyttä vaikeampi rakentaa ainakaan niin läheistä.
Keksin tämän koko tarinan teidän iloksi ap