Läheisen katkeruus lapsista tekee hulluksi
Hei kaikille. Mieltäni raastaa eräs tilanne lähipiirissäni, ja haluan nyt kirjoittaa siitä tänne. Pelottaa tosin, jos joku tuttu tämän bongaa :D
Tilanne on siis se että on pariskunta sanotaanko nyt vaikka Matti ja Maija. Heillä on kaksi lasta.
Matilla on veli nimeltä Pekka ja hänen vaimonsa on Liisa.
Ennen kuin Matti ja Maija saivat perheenlisäystä, tämä porukka oli keskenään todella läheinen. Vietettiin illanistujaisia ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Kunnes Maija tuli raskaaksi. Esikoisen synnyttyä tilanne muuttui täysin. Aikaa ei vietetty enää yhdessä, ja porukka vältteli toisiaan. Lopulta tilanne meni siihen, että Liisa suuttui jostain pikku asiasta Maijalle. Liisa haukkui Maijan huoraksi ja sanoi häntä huonoksi äidiksi. Itki myös sitä, että miksei heille Pekan kanssa tule perheenlisäystä, vaikka vuosia yritetty. Maija järkyttyi ja katkaisi välit Liisaan. Enää ei soiteltu eikä viestitelty. Veljekset Matti ja Pekka pitivät yhteyttä silloin tällöin.
Pian Matille ja Maijalle syntyi toinen lapsi. Pekka ja Liisa eivät saapuneet edes ristiäisiin, koska Liisa oli "kipeä". Ilmeisesti pakotti myös Pekan jäämään kotiin, vaikka kyseessä oli oma veljenpoika. Joulukin meni niin ja näin. Koko perhe oli koolla, mutta Pekka oli hyvin varovainen lasten kanssa, Liisa vältteli koko porukkaa ja jutteli mieluummin anopin kanssa.
Matti ja Maija viettivät kesälomaa Matin ja Pekan vanhempien luona, samalla pienellä paikkakunnalla, jossa Pekka ja Liisakin asuu. Kerran satuttiin näkemään ikkunasta, kun he olisivat tulleet käymään, mutta kun näkivät Matin ja Maijan auton pihassa, ajoivat ohi. Myöskään kyläraitilla ei tervehditty, jos vastaan ajeltiin. Sama meno jatkui syksynkin. Joulunaikaan Matti ja Maija perheineen olivat 2 päivää Matin ja Pekan vanhemmilla, Pekka ja Liisa eivät tulleet käymään, kuin vasta sitten, kun he olivat lähteneet.
Ja nyt onkin jo maaliskuu 2018, ja Pekka on nähnyt omat veljenpoikansa viimeksi vuonna 2016. Mattia asia harmittaa, etteivät omat lapset edes tunnista valokuvia katsellessa, kuka heidän setä on. Maija on sitä mieltä, että Pekka olisi enemmän kuin tervetullut katsomaan lapsia, Liisaa ei halua tavata. Mutta kun Pekka on niin pahasti tossun alla, ettei Liisa ilmeisesti päästä, vaikka matkaakin on vain 50 km.
Itsekin perheeseen kuuluvana tiedän, että jotain olisi pitänyt keksiä, ettei tilanne olisi mennyt näin pahaksi. On surullista katsella valokuvia, kun 3v kysyy oman setänsä kohdalla, että kuka tuo on?
Liisa vain on ilmeisesti niin katkera, ettei hänellä ole lapsia ja siksi vihottelee. Muutenkin olen vahvasti sitä mieltä, että hän olisi ammattiavun tarpeessa. Häneltä on senverran outoja tempauksia tässä nähty.
Jos ymmärsitte tarinan,niin mitä mieltä olette? Tuleeko tämä nelikko koskaan olemaan väleissä? Sen tiedän, että veljekset whatsappailevat ja soittelevat toisilleen, mutta muutenpa ei mitään muuta. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Vai antaa vain heidän hoitaa itse omat sotkunsa jos kiinnostaa? Koska näin veljesten siskona, tilanne on inhottava ja olen surullinen veljeni sekä lasten puolesta, kun eivät saa olla yhdessä.
Kiitos kaikille etukäteen!
Kommentit (270)
No. Minusta oli Maijalta vähän tahditonta syyllistää Liisaa (epäsuorasti, mutta silti syyllistää) koiran kuolemasta. Lemmikki voi olla korvaamattoman rakas olento, ehkä lapsettomuudesta kärsivälle vielä erityisesti? Ehkä Liisa oli tuntenutkatkeruutta lapsettomuudestaan jo, ja padonnut kipeitäkin tunteita jo pidempään. Jos rakkaan lemmikin kuolema oli kova paikka, on ehkä tuntunut ihantosi pahalta, että ns. “etuoikeutettu” Maija - Liisan näkökulmasta siis- on syyllistänyt, ettei Liisa olisi huolehtinut koirasta riittävän hyvin, mikä johti sen kuolemaan. Siinä sitten varmaan purkautui muutakin padottua tunnetta Maijan niskaan.
Oliko koiran kuolema sitten Liisan syytä, mahdotonta täältä käsin sanoa. Mutta se ei ole oikeastaan oleellista. Ehkä Liisalle kävi koiran kanssa virhearvio, mutta jos Maija olisi tajunnut olla empaattisempi, hän olisi tyytynyt lohduttamaan surevaa eikä syyllistänyt asialla enempää. Toisaalta itse satun tietämään, että koirapiireissä pyörii jos jonkinlaista besserwisseriä, joten voihan olla, että syyllistäminen oli vieläpä aiheellista. Niin tai näin, oleellista on, että menetys oli Liisan menetys, ei Maijan, ja oli kyllä vähan k-päistä jälkiviisastella asiasta surevalle.
Maija taas oli täysin asiaton haukkumisissaan, ja joustamaton ja armoton eristämisessään. Eristäminen ja eristäytyminen voisivat ehkä kieliä masennuksesta? Kypsää tai rakentavaa käytöstä se ei kuitenkaan ole.
Siinä mun “five cents”, näen vikaa molemmissa toisinsanottuna. Sopu vaatisi halua siihen kummaltakin osapuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, asia on niin, ettei täällä kulje bussit, ja ajokorttia ei Matilla ole, on kokenut ettei tarvitse vielä, ja rahatilanne kun on mikä on.
Ja tosiaan, en kyllä sanoisi riidaksi Maijan huolta koirasta. Hän ja meistä moni muukin ihan ystävällisesti huomautti, ettei koira voi hyvin että kannattaisiko jotain tehdä. Liisa vain otti sen jotenkin henk.koht ja haukkui Maijan pystyyn.
Minullakin on ollut omia kärhämiä tämän Liisan kanssa. Esim. Siitä, kun he olivat ottamassa uutta koiraa. Siksi koska se oli niin söpö, rodusta ei tietoakaan. Liisa otti itseensä kun käskin miettimään asiaa tarkkaan, esti fb ja ig. Noh, saimme sovittua kuitenkin. Olemme Liisan kanssa läheisiä, enkä toivo hänelle mitään pahaa. Hyvät välit hänellä on kaikkiin, paitsi Maijaan ja Mattiin.
Jotenkin vain tuntuu, että Liisa todella tarvitsisi apua. Hän on niin kamalan herkkä ja pahoittaa tosiaan mielensä aika pienestä. Lisäksi se kielenkäyttö työkavereista, asiakkaista... Se on jotain uskomatonta. Hänellä on ollut nuorempana masennusta ja käynyt läpi rankan sairauden. Nyt vielä tuo lapsettomuus. Mutta ei hän apua tunnu ottavan vastaan,kun "ei ne kallonkutistajat mitään tiiä".
Kai tässä tosiaan on yritettävä vaan pysyä positiivisena ja olla sekaantumatta liikaa. Joku tuolla ehdottikin,.että jos järjestäisi jonkun tapaamisen sisarusten kesken. Mutta kun ei Pekka pääse minnekään yksin... He käyvät anoppilassa, sukulaisten luona,kaupassa, kaupungissa aina kaksin. Ajatella,he ovat jopa samassa työpaikassa.
No mites Pekka menee töihin kun liisa on kipeä?

Pekka pääsisi kyllä jos haluaisi. Tuntuu kuitenkin siltä ettei halua.

Noh, taitaa olla aika tiukkaa heilläkin rahassa, ettei auta nirsoilla. Työpaikka kävelymatkan päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, jos kyläilystä Maijan täydellisen perheen luona tulee liisalle aina surullinen olo, niin miksi hänen pitäisi väkisin sinne mennä?
Minkä ihmeen täydellisen? Liisan ei pitäisi estää puolisoaan näkemästä sukuaan.
Liisan mies on tehnyt päätöksen tukea asiassa vaimoaan, ei kuulu sinulle millään lailla.
Tajusitko harhainen, että mies ei tuossa toimi noin tukeakseen yhtään ketään, vaan koska on alistettu ja haluaa vältellä hyökkäyksiä kimppuunsa?
Ei mene aina näin. Mieheni katkaisi välit sukulaiseensa, joka puhui mulle nöyryyttävästi. Olivat ennen läheisiä ja paljon tekemisissä. Sanoi ettei mulla ole mitään anteeksipyydettävää ja se tyyppi unohdetaan. Ja mies on unohtanut sukulaisen, ihan omasta tahdostaan. Eli mies tuki minua.
Tässä katkaistiinkin välit siihen jolle puhuttiin nöyryyttävästi, itse en huonoa käytöstä tue.
Kyse olikin siitä, ettei mies ole pakotettu tekemäään mitään tai olemaan eristyksissä suvustaan vaan omasta halustaan tukee omaa vaimoaan. Näin miehenkin suvussa todennäköisesti syytetään minua siitä ettei mies halua olla enää tekemisissä. Kun eivät tiedä asioiden oikeaa laitaa, niin silloin on hyvä arvuutella väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän vastaavan tapauksen, joissa tämä katkera lapsia saamaton "Liisa" on ammatiltaan vielä niinkin lapsikeskeinen kuin päiväkodin johtaja 😮
Eivät käy miehensä "Pekan" veljen eli "Matin" lapsen synttäreillä jne.
Eli ilmeisesti tässä tapauksessa kyse ei ole lapsista ollenkaan, jos kuitenkin viihtyy niiden kanssa joka päivä töissään.
Kyllä ne aikuiset pystyvät sotkemaan välinsä ihan itsekin.
Vai olisiko se niin, että "Liisa" ei siedä miehensä sukulaisilla olevan lapsia, kun ei itselläkään voi olla.
Veljillä ("Matilla ja Pekalla") on hyvät välit. Tämä "Pekan" vaimo eli tämä päiväkodin johtaja *Liisa" lienee syypää totaaliseen pesäeroon.
"Pekka ja Liisa" ovat vielä "Matin ja Maijan" lapsien SYLIKUMMEJA eivätkä käy edes kummilapsiensa syntymäpäivillä.
Ei siinä ole mitään tekemistä aikuisten välien sotkemisella.
Vaan johtaja"Liisan" katkeruudella!
Vierailija kirjoitti:
No. Minusta oli Maijalta vähän tahditonta syyllistää Liisaa (epäsuorasti, mutta silti syyllistää) koiran kuolemasta. Lemmikki voi olla korvaamattoman rakas olento, ehkä lapsettomuudesta kärsivälle vielä erityisesti? Ehkä Liisa oli tuntenutkatkeruutta lapsettomuudestaan jo, ja padonnut kipeitäkin tunteita jo pidempään. Jos rakkaan lemmikin kuolema oli kova paikka, on ehkä tuntunut ihantosi pahalta, että ns. “etuoikeutettu” Maija - Liisan näkökulmasta siis- on syyllistänyt, ettei Liisa olisi huolehtinut koirasta riittävän hyvin, mikä johti sen kuolemaan. Siinä sitten varmaan purkautui muutakin padottua tunnetta Maijan niskaan.
Oliko koiran kuolema sitten Liisan syytä, mahdotonta täältä käsin sanoa. Mutta se ei ole oikeastaan oleellista. Ehkä Liisalle kävi koiran kanssa virhearvio, mutta jos Maija olisi tajunnut olla empaattisempi, hän olisi tyytynyt lohduttamaan surevaa eikä syyllistänyt asialla enempää. Toisaalta itse satun tietämään, että koirapiireissä pyörii jos jonkinlaista besserwisseriä, joten voihan olla, että syyllistäminen oli vieläpä aiheellista. Niin tai näin, oleellista on, että menetys oli Liisan menetys, ei Maijan, ja oli kyllä vähan k-päistä jälkiviisastella asiasta surevalle.
Maija taas oli täysin asiaton haukkumisissaan, ja joustamaton ja armoton eristämisessään. Eristäminen ja eristäytyminen voisivat ehkä kieliä masennuksesta? Kypsää tai rakentavaa käytöstä se ei kuitenkaan ole.
Siinä mun “five cents”, näen vikaa molemmissa toisinsanottuna. Sopu vaatisi halua siihen kummaltakin osapuolelta.
P@skat, jos koira on lapsen korvike, se viedään välittömästi eläinlääkärille.
Hei blogityyppi, onko sulla joku samaistumiskohtaus tuohon tarinan liisaan kun sivu tolkulla suollat tuota roskaa? Sivuutat täysin mitä ap tilanteesta kertoo, kehittelet ihan omia olettamuksiasi ja jauhat niitä kuin korkeimpana totuutena täällä.
Ja sen vielä sanon,että kyllä veljeni tunnen joten tiedän että hän haluaisi olla lasten elämässään. Hän nauttii työstään lasten ja nuorten parissa ja kun olen jutellut hänen kanssaan Matin lapsista,kiinnostus on ollut aitoa ja kovasti on kysellyt heistä kaikenlaista. Ja tämä on tottakai tapahtunut,kun ollaan oltu kahden kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän vastaavan tapauksen, joissa tämä katkera lapsia saamaton "Liisa" on ammatiltaan vielä niinkin lapsikeskeinen kuin päiväkodin johtaja 😮
Eivät käy miehensä "Pekan" veljen eli "Matin" lapsen synttäreillä jne.
Eli ilmeisesti tässä tapauksessa kyse ei ole lapsista ollenkaan, jos kuitenkin viihtyy niiden kanssa joka päivä töissään.
Kyllä ne aikuiset pystyvät sotkemaan välinsä ihan itsekin.
Vai olisiko se niin, että "Liisa" ei siedä miehensä sukulaisilla olevan lapsia, kun ei itselläkään voi olla.
Veljillä ("Matilla ja Pekalla") on hyvät välit. Tämä "Pekan" vaimo eli tämä päiväkodin johtaja *Liisa" lienee syypää totaaliseen pesäeroon.
"Pekka ja Liisa" ovat vielä "Matin ja Maijan" lapsien SYLIKUMMEJA eivätkä käy edes kummilapsiensa syntymäpäivillä.
Ei siinä ole mitään tekemistä aikuisten välien sotkemisella.
Vaan johtaja"Liisan" katkeruudella!
"Pekka ja Liisa" ovat vielä "Matin ja Maijan" lapsien SYLIKUMMEJA eivätkä käy edes kummilapsiensa syntymäpäivillä.
KORJAUS:
"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.
Kummassakin on vikaa ja heidän välejään ei ulkopuoliset pysty korjaamaan. Sukulaisten on turha sekoittaa soppaa enempää. Veljekset aikuisina ihmisinä pystyvät tapaamaan jos haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Ja Maija on ollut vain viaton koko jupakkaan? Liisa vain suuttui ilman syytä? Taidat olla kuullut vain Maijan puolen tarinasta.
Meillä on lähes sama tilanne, mutta itse en halua nähdä siskoni lapsia tai siskoa. Minulla ei ole lapsia ja en ole varmaan hankkimassakaan ja siskoni ei tätä sulata. Joka kerta kun tapasimme siskoni jaksoi hehkuttaa äitiyttää ja miten ihanaa kun on lapset. Kyllä se pikkuhiljaa rupee ärsyttämään. Joten lopulta aloin vältellä siskoani.
Nuo veljen lapset voi olla myös sika kova pala Liisan miehelle, jos omia ei saa. Se, että on jonkun täti tai setä ei ole velvollisuus olla yhteydessä.
Lapseton tätini piti aina yhteyttä minuun ja hän oli minulle jonkinlainen varaäiti.
Yhteyttä pidetään edelleen nyt kun hän on vanha.
Omia lapsia olisi hänkin halunnut mutta ei erinäisistä syistä saanut.
Mutta onnekseni ja myös hänen itsensä onneksi hän ei katkeroitunut siitä vaan teki hyvän ratkaisun ja sai kuitenkin nauttia lasten seurasta ja saa edelleen aikuistuneiden sisarusten lasten huolenpidosta.
Vierailija kirjoitti:
KORJAUS:
"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.
Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.
PS. Mikä on sylikummi?
Vierailija kirjoitti:
Siis jonkun mielestä ihmisellä on oikeus käyttäytyä vaikka kuinka epäkypsällä ja sairaalla tavalla vain siksi, että on katkera lapsettomuudestaan? Huh huh. Hoitoahan tuollainen nainen olisi vailla.
Olisiko myös ok jos ikisinkku alkaisi raivoamaan ja huorittelemaan parisuhteessa olevaa kohtaan? Hän kun on vain surullinen raukka, joka kaipaa hyväksyntää ja sääliä. Onhan hänellä nyt oikeus vähän herjata kaiken saanutta ihmistä, jolla parisuhde.
Tai työtön saa haukkua ihmisen, jolla työpaikka?WTF? :D
Enemmänkin tässä epäillään, että tarina on kerrottu yksipuolisesti. Eli mitä teki Maija teki ennen tätä h*orittelua.
Ja lisäksi alkaa tuntua, että riitojen syyt ihan muualla kuin lapsissa ja lapsettomuudessa.
Ja jospa Pekka ei tapaa lapsia siksi, ettei häntä vain kiinnosta? Uskokaa tai älkää, mutta ne teidän lapset eivät ole muille maailman keskipiste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KORJAUS:
"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.
Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.
PS. Mikä on sylikummi?
Huh huh, ottamatta nyt muuten kantaa koko sotkuun, niin kyllähän tuosta saa sen vaikutelman että Liisaa syrjitään aika rankasti suvussa, Maijan johdolla. Onko heitä (Liisaa) edes kutsuttu synttäreille? Vai pelkästään Pekka, kuten myös vain kummiksi? Päättäisitte jo nyt, että onko teidän suvun mielestä Liisa se kauhea syypää kaikkeen, jolloin tuo etäisyys varmasti jatkuu (varsinkin jos häntä ei edes kutsuta minnekään!), vai olisiko aihetta nähdä syytä kummassakin naisessa. Ja lisäksi jättää heidän keskeiset riitansa vain heille kahdelle, ilman että koko suku niihin sotkeentuu ja ottaa puolia ja vielä juoruaa Pekasta, ilmeisesti edes kysymättä häneltä hänen omaan mielipidettään.
Mitä sinä ap esimerkiksi pikkusiskona haluat? Veljesihän tulevat toimeen keskenään sekä teidän muun perheen kanssa. Eikö se ole jo aika hyvin? Ilmeisesti Liisa tai Maija eivät ole kuitenkaan kieltäneet näitä miehiä tai lapsia olemasta sukunsa kanssa yhteydessä. Miksi se sinua häiritsee niin paljon, että Liisa ja Maija ovat riidoissa? Anna olla, se on heidän asiansa. Varmaan tuokin, jos koko suku juoruaa asiasta ja sekaantuu siihen, pahentaa asiaa entisestään.
Tuohan on toki sinun näkökulmasi asiaan. Et todellisuudessa tiedä kunkin vihoja ja tekemisiä. Tuskin johtuu pelkästä lapsen saamisesta.
En usko, että välit palautuu.
Mä oon "Liisa" vaikken oo huoritellut enkä muutakaan sekoillut. Olen katkaissut välit sisaruksiin ja kummilapsiin lapsettomuuden vuoksi. Syynä se että itken viikon ennen ja jälkeen kun pitäisi lapsia nähdä. Olen onnellisempi ja levollisempi näin:)
Tässä ei kerrota, että onko muitakin riitoja ollut tuon muun lisäksi. Sitä emme tiedä, onko toiselle lässytetty ja irvailtu ,että hommatkaa tekin jo lapsi, eikö sitä jo kuulu yms paskat lauseet, joita hoetaan jo kuorossa. Olisi aika outoa, että välit menisivät noin pahoiksi pelkästään lapsi asian takia. Kyllä taustalla on muutakin... Tai sitten tämä on keksitty tarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KORJAUS:
"Pekka" on on veljensä "Matin" lapsien sylikummi. Ei "Liisa". Eivätkä käy synttäreillä.
Niin eli vain Pekka kutsuttiin lasten kummiksi pariskuntien pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta? Ei ihme että Liisa pani välit poikki. Kuka tahansa normaalilla omanarvontunnolla varustettu ihminen tekisi samoin. Toisen posken kääntäminen on ehdottomasti haitallisin oletus ja tapa kristillisessä kulttuurissamme. Ei kaikkia loukkauksia tarvitse sietää.
PS. Mikä on sylikummi?
Niin, onhan tuo aika uskomattoman törkeä loukkaus jos pariskunnat olivat kuitenkin pitkään olleet läheisiä. Ja onko se Liisa edes kutsuttu sinne synttäreille jos häntä ei haluttu edes sylikummiksi?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ei kerrota, että onko muitakin riitoja ollut tuon muun lisäksi. Sitä emme tiedä, onko toiselle lässytetty ja irvailtu ,että hommatkaa tekin jo lapsi, eikö sitä jo kuulu yms paskat lauseet, joita hoetaan jo kuorossa. Olisi aika outoa, että välit menisivät noin pahoiksi pelkästään lapsi asian takia. Kyllä taustalla on muutakin... Tai sitten tämä on keksitty tarina.
Ja kyllä tässä vähän vaikuttaa siltä, että sitä ilkeilyä ja muuta on ollut jo aika pitkään ja monesta muustakin asiasta kuin lapsista. Onhan tuo juttu koirasta aiheutuvasta riidasta aika outo, eli sellainen että siellä on varmasti ollut paljon jo aikaisemmin taustalla että siitä on saatu noin valtava riita.
Eli eiköhän ole niin, että jostain syystä Maija ja Liisa eivät ole pitkään aikaan kunnolla tulleet toimeen keskenään, ehkä eivät ole koskaan edes kunnolla pitäneet toisistaan mutta viettäneet pariskunnittain muodon vuoksi aikaa. Kunnes sitten niitä ilkeilyjä puolin ja toisin on alkanut tulla niin paljon ettei juuri huvita olla enää yhteydessä.