Miksi Paavo Väyrysen kiusaamisesta on tullut uusi normi
Somessa aikuiset ihmiset pilkkaavat, haluavat huudella omalla nimellä kovaan ääneen loukkaavia ja vitsin varjolla heitettyjä herjauksia. Eivätkä häpeä käytöstään? En ole täällä kannattamassa Paavoa, VAAN käännän valokeilan teihin/heihin jotka julkisesti loukkaavaan sävyyn kertovat mielipiteitään toisista ihmisistä? Missä kohtaa ette ymmärrä epäkunnioittavaa ja epäkohteliasta käytöstä? Otsikko on Paavon nimen alla, mutta tähän ketjuun ei tarvitse tulla kertomaan omaa poliittista mielipidettä, vain perustelunne töykeään ja huonoon somekäytöksenne. Miksi haluatte puhua toisista pahaa?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko ap jonkun ihan konkreettisen esimerkin, miten Väyrystä on mielestäsi kiusattu? Helpottaisi vähän keskustelua.
Annan helpomman esimerkin, koska Väyrystä ollaan käsitelty jo yli 50 kommentin verran. Ja vain muutamassa kommentissa on ymmärretty aihetta oikein. Niistä voi keskustelu mennä eteenpäin. Mutta muuten alan antaa periksi Väyrys esimerkin kohdalla. Annan sulle toisen dissauksen kohteena olleen henkilön: Sillanpää Jari - Ap
Puhutaan nyt Paavosta, kun kerran aloitit. Miten häntä mielestäsi kiusataan? Kyselet syitä töykeään ja huonoon somekäytökseen, mutta et avaa yhtään sitä millaista somekäytöstä pidät töykeänä ja huonona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ap. Ei Paavo Väyrysestä tarvitse tehdä parodiaa. Hän tekee sen itse.
Hän kuuluu kahteen eri puolueeseen, joista toisen kunniapuheenjohtaja hän on, ja pyrkii vielä muutaman vuosikymmenen jälkeen uudelleen varsinaiseksi puheenjohtajaksi. Toisesta puolueesta, hänen itse perustamastaan, hänet juuri erotettiin, mitä hän ei tietenkään hyväksy. Uusia juonenkäänteitä on epäilemättä odotettavissa kevään mittaan.
Hienoa kyllä hänen itsensä kannalta, että eläkeikäisessä riittää virtaa...
Kyse ei ole Paavosta vaan siitä miksi hänestä puhuvien käytöstavoista. sinäkin selkeästi saat kiksit hänen disauttamisestaan. Olet eri mieltä, mutta kiinnostunut hänestä, ruokkiiko se sinussa jotain paremmuuden tuntoa kun voit hänelle nauraa? Onko muita julkisuuden henkilöitä, kavereita, yhteisöjä joissa toimit näin? Ap
Paavo Väyrynen edustaa sinulle selvästi eri asioita kuin minulle.
En ole voinut pitää häntä vakavasti otettavana poliittisena toimijana sen jälkeen, kun hän erosi vaalitaktisista syistä keskustapuolueen puoluejohtajuudesta joskus... suunnilleen 30 vuotta sitten. Pelurina häntä olen pitänyt aina, ja viimeiset parikymmentä vuotta surkuhupaisana hahmona.
Kiinnostavaa sinällään, jos joku itseäni nuorempi pitää häntä ihan uskottavana hahmona.
Kiitokset hauskasta keskustelunavauksesta. Tosin tyylisi kommentoida muiden mielipiteitä on vähän jankkaava. Tuo, että pyrit kontrolloimaan miten muut saavat kommentoida aloittamaasi ketjuun, on hieman rasittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, Koetko myös sen, että media tuo Väyrysen asioita esiin (kuten tämän uusimman) ja uutisoi niistä, myös kiusaamiseksi? Vai vain siitä syntyvän some-keskustelun?
Lähinnä puhun some-keskustelusta. Ja korostan, tässä keskustelussa ei ole kyse Paavosta. Edelleenkään. Ap

Ihmiset omilla nimillään julkisesti ylpeinä haukkuvat monenmoisilla haukkumanimityksillä, esim pelle on monesti sellainen mihin törmää usein. Usein keskusteluissa juorutaan myös henkilön mahdollisista sairauksista, mikä on myös aivan käsittämättömän törkeetä. Perusteettomasti puhutaan asioista jotta saadaan mustamaalattua itselle erilaista mielipidettä edustava henkilö. Riittää kun klikkaat tämän hetken kuumimmat uutiset vaikka nyt juuri Paavosta niin kyllä niitä herjauskommentteja siellä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ap. Ei Paavo Väyrysestä tarvitse tehdä parodiaa. Hän tekee sen itse.
Hän kuuluu kahteen eri puolueeseen, joista toisen kunniapuheenjohtaja hän on, ja pyrkii vielä muutaman vuosikymmenen jälkeen uudelleen varsinaiseksi puheenjohtajaksi. Toisesta puolueesta, hänen itse perustamastaan, hänet juuri erotettiin, mitä hän ei tietenkään hyväksy. Uusia juonenkäänteitä on epäilemättä odotettavissa kevään mittaan.
Hienoa kyllä hänen itsensä kannalta, että eläkeikäisessä riittää virtaa...
Kyse ei ole Paavosta vaan siitä miksi hänestä puhuvien käytöstavoista. sinäkin selkeästi saat kiksit hänen disauttamisestaan. Olet eri mieltä, mutta kiinnostunut hänestä, ruokkiiko se sinussa jotain paremmuuden tuntoa kun voit hänelle nauraa? Onko muita julkisuuden henkilöitä, kavereita, yhteisöjä joissa toimit näin? Ap
Paavo Väyrynen edustaa sinulle selvästi eri asioita kuin minulle.
En ole voinut pitää häntä vakavasti otettavana poliittisena toimijana sen jälkeen, kun hän erosi vaalitaktisista syistä keskustapuolueen puoluejohtajuudesta joskus... suunnilleen 30 vuotta sitten. Pelurina häntä olen pitänyt aina, ja viimeiset parikymmentä vuotta surkuhupaisana hahmona.
Kiinnostavaa sinällään, jos joku itseäni nuorempi pitää häntä ihan uskottavana hahmona.
Kiitokset hauskasta keskustelunavauksesta. Tosin tyylisi kommentoida muiden mielipiteitä on vähän jankkaava. Tuo, että pyrit kontrolloimaan miten muut saavat kommentoida aloittamaasi ketjuun, on hieman rasittavaa.
Koska niin moni puhuu aiheen sivusta, eikä siitä mistä piti alunperinkin keskustella. Et arvaakkaan miten rasittavaa on ja karaoke samasta asiasta koko ajan. Ap

Ja karaoke = jankata
Iso osa ihmisistä nyt vaan on poliittisesti aivan lapsen tasolla (jopa näistä meidän oikeista poliitikoista) ja Paavo puhuu isoista ja vaikeista asioista. Englanniksi puhutaan ns. knee jerk -reaktiosta, Paavoa on pakko haukkua koska a) tuntuisi nololta olla sanomatta mitään b) aivot menee tilttiin kun joku kyseenalaistaa oman totalitaarisen uskon nykyisen järjestelmän auvoisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan Paavolle on naurettu, ei se mikään uusi normi ole.
Totta. Paavo on vitsi ja on tehnyt aivan itse itsestään vitsin. Paistattelee mielellään otsikoissa kuin Matti Nykänen.
Paavo on narsistien narsisti eikä muuksi ole kyennyt muuttumaan. Paavon puhuessa vastuu jää kuulijalle. Vetää hölmöjä höplästä. Paavon uraa olen seurannut 70-luvulta saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ap. Ei Paavo Väyrysestä tarvitse tehdä parodiaa. Hän tekee sen itse.
Hän kuuluu kahteen eri puolueeseen, joista toisen kunniapuheenjohtaja hän on, ja pyrkii vielä muutaman vuosikymmenen jälkeen uudelleen varsinaiseksi puheenjohtajaksi. Toisesta puolueesta, hänen itse perustamastaan, hänet juuri erotettiin, mitä hän ei tietenkään hyväksy. Uusia juonenkäänteitä on epäilemättä odotettavissa kevään mittaan.
Hienoa kyllä hänen itsensä kannalta, että eläkeikäisessä riittää virtaa...
Kyse ei ole Paavosta vaan siitä miksi hänestä puhuvien käytöstavoista. sinäkin selkeästi saat kiksit hänen disauttamisestaan. Olet eri mieltä, mutta kiinnostunut hänestä, ruokkiiko se sinussa jotain paremmuuden tuntoa kun voit hänelle nauraa? Onko muita julkisuuden henkilöitä, kavereita, yhteisöjä joissa toimit näin? Ap
Paavo Väyrynen edustaa sinulle selvästi eri asioita kuin minulle.
En ole voinut pitää häntä vakavasti otettavana poliittisena toimijana sen jälkeen, kun hän erosi vaalitaktisista syistä keskustapuolueen puoluejohtajuudesta joskus... suunnilleen 30 vuotta sitten. Pelurina häntä olen pitänyt aina, ja viimeiset parikymmentä vuotta surkuhupaisana hahmona.
Kiinnostavaa sinällään, jos joku itseäni nuorempi pitää häntä ihan uskottavana hahmona.
Kiitokset hauskasta keskustelunavauksesta. Tosin tyylisi kommentoida muiden mielipiteitä on vähän jankkaava. Tuo, että pyrit kontrolloimaan miten muut saavat kommentoida aloittamaasi ketjuun, on hieman rasittavaa.
Kommenttisi on niin oivallinen kuvaus Paavo Väyrysestä hänen persoonastaan ja ei ole mitään lisäämistä.
Paavo on peluri ja surkuhupaisa hahmo ja sellaisena pysyy.

Pureskellaan hetki sinun mielipidettäsi, mikä on sen antava arvo? Tunnetko paremmuuden tunnetta itsestäsi kun puhut Paavosta? Tai Matti Nykäsestä? Tunnetko Paavon henk koht? Tunnetko hänen äänestäjänsä henk koht? Mielipiteessäsi annoit kolme eri haukkumanimeä: haukuit vitsiksi, narsistiksi ja hänen kanssaan samaa mieltä olevia hölmöiksi. Mun mielestä sulla ei ollut nyt kauhean rakentava palaute. Toi voi olla jo aika syvällä sun neuronipiireissä toi malli, et toisia kohtaan ollaan luonnostaankin dissaavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ap. Ei Paavo Väyrysestä tarvitse tehdä parodiaa. Hän tekee sen itse.
Hän kuuluu kahteen eri puolueeseen, joista toisen kunniapuheenjohtaja hän on, ja pyrkii vielä muutaman vuosikymmenen jälkeen uudelleen varsinaiseksi puheenjohtajaksi. Toisesta puolueesta, hänen itse perustamastaan, hänet juuri erotettiin, mitä hän ei tietenkään hyväksy. Uusia juonenkäänteitä on epäilemättä odotettavissa kevään mittaan.
Hienoa kyllä hänen itsensä kannalta, että eläkeikäisessä riittää virtaa...
Kyse ei ole Paavosta vaan siitä miksi hänestä puhuvien käytöstavoista. sinäkin selkeästi saat kiksit hänen disauttamisestaan. Olet eri mieltä, mutta kiinnostunut hänestä, ruokkiiko se sinussa jotain paremmuuden tuntoa kun voit hänelle nauraa? Onko muita julkisuuden henkilöitä, kavereita, yhteisöjä joissa toimit näin? Ap
Paavo Väyrynen edustaa sinulle selvästi eri asioita kuin minulle.
En ole voinut pitää häntä vakavasti otettavana poliittisena toimijana sen jälkeen, kun hän erosi vaalitaktisista syistä keskustapuolueen puoluejohtajuudesta joskus... suunnilleen 30 vuotta sitten. Pelurina häntä olen pitänyt aina, ja viimeiset parikymmentä vuotta surkuhupaisana hahmona.
Kiinnostavaa sinällään, jos joku itseäni nuorempi pitää häntä ihan uskottavana hahmona.
Kiitokset hauskasta keskustelunavauksesta. Tosin tyylisi kommentoida muiden mielipiteitä on vähän jankkaava. Tuo, että pyrit kontrolloimaan miten muut saavat kommentoida aloittamaasi ketjuun, on hieman rasittavaa.
Kommenttisi on niin oivallinen kuvaus Paavo Väyrysestä hänen persoonastaan ja ei ole mitään lisäämistä.
Paavo on peluri ja surkuhupaisa hahmo ja sellaisena pysyy.
Tässä oivallinen esimerkki taas juuri itse aiheesta, oliko sun mielestä tämä mielipiteesi julkisesti tuomisen arvoinen? Miten se edisti yhtään mitään? Mikä tarve kertoa ylipäätään tämä asia? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ap. Ei Paavo Väyrysestä tarvitse tehdä parodiaa. Hän tekee sen itse.
Hän kuuluu kahteen eri puolueeseen, joista toisen kunniapuheenjohtaja hän on, ja pyrkii vielä muutaman vuosikymmenen jälkeen uudelleen varsinaiseksi puheenjohtajaksi. Toisesta puolueesta, hänen itse perustamastaan, hänet juuri erotettiin, mitä hän ei tietenkään hyväksy. Uusia juonenkäänteitä on epäilemättä odotettavissa kevään mittaan.
Hienoa kyllä hänen itsensä kannalta, että eläkeikäisessä riittää virtaa...
Kyse ei ole Paavosta vaan siitä miksi hänestä puhuvien käytöstavoista. sinäkin selkeästi saat kiksit hänen disauttamisestaan. Olet eri mieltä, mutta kiinnostunut hänestä, ruokkiiko se sinussa jotain paremmuuden tuntoa kun voit hänelle nauraa? Onko muita julkisuuden henkilöitä, kavereita, yhteisöjä joissa toimit näin? Ap
Paavo Väyrynen edustaa sinulle selvästi eri asioita kuin minulle.
En ole voinut pitää häntä vakavasti otettavana poliittisena toimijana sen jälkeen, kun hän erosi vaalitaktisista syistä keskustapuolueen puoluejohtajuudesta joskus... suunnilleen 30 vuotta sitten. Pelurina häntä olen pitänyt aina, ja viimeiset parikymmentä vuotta surkuhupaisana hahmona.
Kiinnostavaa sinällään, jos joku itseäni nuorempi pitää häntä ihan uskottavana hahmona.
Kiitokset hauskasta keskustelunavauksesta. Tosin tyylisi kommentoida muiden mielipiteitä on vähän jankkaava. Tuo, että pyrit kontrolloimaan miten muut saavat kommentoida aloittamaasi ketjuun, on hieman rasittavaa.
Kommenttisi on niin oivallinen kuvaus Paavo Väyrysestä hänen persoonastaan ja ei ole mitään lisäämistä.
Paavo on peluri ja surkuhupaisa hahmo ja sellaisena pysyy.Tässä oivallinen esimerkki taas juuri itse aiheesta, oliko sun mielestä tämä mielipiteesi julkisesti tuomisen arvoinen? Miten se edisti yhtään mitään? Mikä tarve kertoa ylipäätään tämä asia? Ap
Siis ap on sitä mieltä, että Paavo Väyrysestä ei saa esittää mielipiteitä, jos ei varauksetta kannata häntä? Muulla tavoin ap:n jankkaamista on vaikea ymmärtää.
Jos on tuollainen poliittinen broileri (kuten Paavo), ei hänestä vaan löydy mitää hyvää sanotavaa. Pelkkä pystyyn nostetty kuiva paska.

Tuosta olen eri mieltä. Kaikista löytyy hyvääkin sanottavaa.
Paavo Väyrynen on mielestäni Suomen politiikassa aivan tarpeellinen henkilö. En kannata lainkaan hänen näkökulmiaan, mielestäni hän on kiipijä ja oman edun tavoittelija, mutta se, että hän ajaa omia näkemyksiään, on silti demokratiassa tarpeellista.
Ja sitä paitsi Väyrysen seikkailut ovat hyvin viihdytävää seurattavaa. Vaikkapa nyt viime lauantaina. Lehtiotsikoissa oli, että Väyrynen on erotettu. Mutta mistä hänet oli erotettu, sitä en olisi kyllä voinut uskoa... itse tukiyhdistyksekseen perustamastaan puolueesta??? Vain Väyrynen pystyy tuohon.
Väyrynen yllättää aina, toimimalla kuitenkin aina itselleen luonteenomaisella tavalla. Vaihtaa roolia eduskunnan ja europarlamentin välillä sen mukaan, mistä on kulloinkin enemmän hyötyä. Perustaa puolueen vaikka on toisen puolueen jäsen, maksimoi päivärahansa jollain kälyisellä jalasmökillä suon laidassa... kaikkea Väyrysen historiaan mahtuu.
Eikä itsetunto kärsi kuin aivan hetkittäin. Hienoimpia pettymyksen kuvauksia oli Väyrysen erään väistämättömän tappionsa jälkeen lääkäriltään kysymä, "Voiko vitutukseen kuolla?".
Pitkää ikää suomalaisen politiikan Don Quijotelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Koetko myös sen, että media tuo Väyrysen asioita esiin (kuten tämän uusimman) ja uutisoi niistä, myös kiusaamiseksi? Vai vain siitä syntyvän some-keskustelun?
Lähinnä puhun some-keskustelusta. Ja korostan, tässä keskustelussa ei ole kyse Paavosta. Edelleenkään. Ap
Otsikoit keskustelun Paavo Väyrysellä, ja sitten jankkaat, ettei keskustelussa ole kyse Paavo Väyrysestä???
Kyllä kyllä, oikein tyylipuhdasta väyrystelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ap. Ei Paavo Väyrysestä tarvitse tehdä parodiaa. Hän tekee sen itse.
Hän kuuluu kahteen eri puolueeseen, joista toisen kunniapuheenjohtaja hän on, ja pyrkii vielä muutaman vuosikymmenen jälkeen uudelleen varsinaiseksi puheenjohtajaksi. Toisesta puolueesta, hänen itse perustamastaan, hänet juuri erotettiin, mitä hän ei tietenkään hyväksy. Uusia juonenkäänteitä on epäilemättä odotettavissa kevään mittaan.
Hienoa kyllä hänen itsensä kannalta, että eläkeikäisessä riittää virtaa...
Kyse ei ole Paavosta vaan siitä miksi hänestä puhuvien käytöstavoista. sinäkin selkeästi saat kiksit hänen disauttamisestaan. Olet eri mieltä, mutta kiinnostunut hänestä, ruokkiiko se sinussa jotain paremmuuden tuntoa kun voit hänelle nauraa? Onko muita julkisuuden henkilöitä, kavereita, yhteisöjä joissa toimit näin? Ap
Paavo Väyrynen edustaa sinulle selvästi eri asioita kuin minulle.
En ole voinut pitää häntä vakavasti otettavana poliittisena toimijana sen jälkeen, kun hän erosi vaalitaktisista syistä keskustapuolueen puoluejohtajuudesta joskus... suunnilleen 30 vuotta sitten. Pelurina häntä olen pitänyt aina, ja viimeiset parikymmentä vuotta surkuhupaisana hahmona.
Kiinnostavaa sinällään, jos joku itseäni nuorempi pitää häntä ihan uskottavana hahmona.
Kiitokset hauskasta keskustelunavauksesta. Tosin tyylisi kommentoida muiden mielipiteitä on vähän jankkaava. Tuo, että pyrit kontrolloimaan miten muut saavat kommentoida aloittamaasi ketjuun, on hieman rasittavaa.
Kommenttisi on niin oivallinen kuvaus Paavo Väyrysestä hänen persoonastaan ja ei ole mitään lisäämistä.
Paavo on peluri ja surkuhupaisa hahmo ja sellaisena pysyy.Tässä oivallinen esimerkki taas juuri itse aiheesta, oliko sun mielestä tämä mielipiteesi julkisesti tuomisen arvoinen? Miten se edisti yhtään mitään? Mikä tarve kertoa ylipäätään tämä asia? Ap
Siis ap on sitä mieltä, että Paavo Väyrysestä ei saa esittää mielipiteitä, jos ei varauksetta kannata häntä? Muulla tavoin ap:n jankkaamista on vaikea ymmärtää.
Ei, olet käsittänyt tämän asian täysin väärin. Jankkaaminen tulee siitä että näinkään pitkällä keskustelussa ei ole käsitetty keskustelun perimmäistä tarkoitusta, vaan suurin osa puhuu kohteesta eikä omasta haukkumis-mallista. Olen kyllä huomannut että kommentoijilla on vaikeuksia ymmärtää, kun keskittyvät vääriin aiheisiin. Unohtakaa jo se Paavo, vaikka se oli kyllä täydellinen esimerkki, koska niin monella on juuri se negatiivinen lähtökohta häneen, mikä tekee haukkumisen hyväksytyksi. Surullista. Täällä vaan monelle on näköjään tärkeä puolustaa omaa huonoa käytöstä, perusteettomasti. Onko sinusta ok, että ihminen haukutaan vitsiksi, pelleksi, mielenterveyttä ja sairaushistoriaa käydään perusteettomasti julkisesti läpi. Palautetta ihmisen puheista ja teoista voi käydä rakentavasti läpi. Ei läämäilemällä, mustamaalaamalla.
Käännetään toisin päin. Koska on helppo sanoa toista pelleksi. Niin. Kaikissahan meissä on jotain vikaa, olisitko valmis kertomaan mitä sinussa on vikana? Julkisesti? Vai kohdistuuko arvostelusi aina toisiin?

Hox hox! Otsikon henkilö toimii esimerkkinä julkisen loan heitossa. Siinä otsikon alla ollaan jo itse aiheessa. Luitko sen? Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos on tuollainen poliittinen broileri (kuten Paavo), ei hänestä vaan löydy mitää hyvää sanotavaa. Pelkkä pystyyn nostetty kuiva paska.
Kerrotko vielä mitä mieltä itse olet viimeisestä kommentistasi? Antava arvo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ap. Ei Paavo Väyrysestä tarvitse tehdä parodiaa. Hän tekee sen itse.
Hän kuuluu kahteen eri puolueeseen, joista toisen kunniapuheenjohtaja hän on, ja pyrkii vielä muutaman vuosikymmenen jälkeen uudelleen varsinaiseksi puheenjohtajaksi. Toisesta puolueesta, hänen itse perustamastaan, hänet juuri erotettiin, mitä hän ei tietenkään hyväksy. Uusia juonenkäänteitä on epäilemättä odotettavissa kevään mittaan.
Hienoa kyllä hänen itsensä kannalta, että eläkeikäisessä riittää virtaa...
Kyse ei ole Paavosta vaan siitä miksi hänestä puhuvien käytöstavoista. sinäkin selkeästi saat kiksit hänen disauttamisestaan. Olet eri mieltä, mutta kiinnostunut hänestä, ruokkiiko se sinussa jotain paremmuuden tuntoa kun voit hänelle nauraa? Onko muita julkisuuden henkilöitä, kavereita, yhteisöjä joissa toimit näin? Ap
Paavo Väyrynen edustaa sinulle selvästi eri asioita kuin minulle.
En ole voinut pitää häntä vakavasti otettavana poliittisena toimijana sen jälkeen, kun hän erosi vaalitaktisista syistä keskustapuolueen puoluejohtajuudesta joskus... suunnilleen 30 vuotta sitten. Pelurina häntä olen pitänyt aina, ja viimeiset parikymmentä vuotta surkuhupaisana hahmona.
Kiinnostavaa sinällään, jos joku itseäni nuorempi pitää häntä ihan uskottavana hahmona.
Kiitokset hauskasta keskustelunavauksesta. Tosin tyylisi kommentoida muiden mielipiteitä on vähän jankkaava. Tuo, että pyrit kontrolloimaan miten muut saavat kommentoida aloittamaasi ketjuun, on hieman rasittavaa.
Kommenttisi on niin oivallinen kuvaus Paavo Väyrysestä hänen persoonastaan ja ei ole mitään lisäämistä.
Paavo on peluri ja surkuhupaisa hahmo ja sellaisena pysyy.Tässä oivallinen esimerkki taas juuri itse aiheesta, oliko sun mielestä tämä mielipiteesi julkisesti tuomisen arvoinen? Miten se edisti yhtään mitään? Mikä tarve kertoa ylipäätään tämä asia? Ap
Siis ap on sitä mieltä, että Paavo Väyrysestä ei saa esittää mielipiteitä, jos ei varauksetta kannata häntä? Muulla tavoin ap:n jankkaamista on vaikea ymmärtää.
Ei, olet käsittänyt tämän asian täysin väärin. Jankkaaminen tulee siitä että näinkään pitkällä keskustelussa ei ole käsitetty keskustelun perimmäistä tarkoitusta, vaan suurin osa puhuu kohteesta eikä omasta haukkumis-mallista. Olen kyllä huomannut että kommentoijilla on vaikeuksia ymmärtää, kun keskittyvät vääriin aiheisiin. Unohtakaa jo se Paavo, vaikka se oli kyllä täydellinen esimerkki, koska niin monella on juuri se negatiivinen lähtökohta häneen, mikä tekee haukkumisen hyväksytyksi. Surullista. Täällä vaan monelle on näköjään tärkeä puolustaa omaa huonoa käytöstä, perusteettomasti. Onko sinusta ok, että ihminen haukutaan vitsiksi, pelleksi, mielenterveyttä ja sairaushistoriaa käydään perusteettomasti julkisesti läpi. Palautetta ihmisen puheista ja teoista voi käydä rakentavasti läpi. Ei läämäilemällä, mustamaalaamalla.
Käännetään toisin päin. Koska on helppo sanoa toista pelleksi. Niin. Kaikissahan meissä on jotain vikaa, olisitko valmis kertomaan mitä sinussa on vikana? Julkisesti? Vai kohdistuuko arvostelusi aina toisiin?
Nyt olet etääntynyt jo hyvin kauaksi siitäkin, jota itse väität keskustelun aiheeksi.
Keskustelu sitäpaitsi on mielipiteiden esittämistä. Ei se ole mitään keskustelua, jos aloittaja määrää ensin, mistä saa puhua ja miten, ja sitten siirtelee mielensä mukaan maalitolppia, jos keskustelu ei etene siihen suuntaan, mihin hän haluaisi.
Vaikka minun persoonani ei olekaan lähellekään niin kiinnostava kuin Paavo Väyrysen, voisin kyllä ihan hyvin esittää julkisuudessa näkemykseni omista hyvistä ja huonoistakin puolistani. Se vain ei ole yhteiskunnallisesti lähellekään niin merkittävää kuin Väyrysen julkikuva. Ja totta puhuen tuskin edes kiinnostaisi ketään.