Lue keskustelun säännöt.
Vihaatko omaa äitiäsi?
Ihmeissään
24.10.2020 |
Mietin vain, että on todella outo tunne, että samaan aikaan rakastaa ja vihaa vanhempiaan. Tietenkin rakastan enemmän, mutta jotenkin samaan aikaan on vaikeaa ja epämukavaa. Tunnen tästä syyllisyyttä, koska kyllähän omia vanhempiaan pitäisi voida rakastaa... Jotenkin en vain pääse yli heidän heikkouksistaan ja varmasti vanhatkin asiat toisinaan painavat mieltä. Käyn terapiassakin toisesta syystä, ja tätä aihetta siellä sivutaan. Onko ihan normaalia että aikuinen ”vihaa” tai tuntee epämukavaa oloa omien vanhempien seurassa? Onko parempi yrittää rakastaa, vaikka se tuntuu epämiellyttävältä? Pääseekö tästä koskaan yli?
Kommentit (34)
En vihaa mutta en suoraa rakastakkaan. Aika neutraali olo. Äiti on kuitenkin aiheuttanut aika paljon traumoja (alkoholisti ja varmasti vaikka mitä diagnosoimattomia mielenterveysongelmia, ja minä olin pienestä asti se joka hoiti äitiä ) anteeksi olen antanut mutten unohtanut. Äitin kanssa todella asialliset, ja "kaverilliset" välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihaan. Teki mun lapsuudesta ja nuoruudesta helvettiä, jouduin muuttamaan 15 -vuotiaana pois kotoa sen takia.
En vihaa mutta hän olisi voinut mun lapsuudesta/nuoruudesta tehdä paljon onnellisemman jos olisi eronnut mun isästä aikaisemmin eikä vasta sitten kun olin jo päässyt muuttamaan omilleni.
Voi vihata. Itsekin vihaan, toinen jo kuollut. Ei se poista hänen erittäin pahoja sanojaan. Kun riittävän paljon kuulee pahaa omalta vanhemmaltaan, ei niitä enää "mutta enhän minä tarkoittanut pahaa" ,poista. Toinen elossa ja hyvin minä-lähtöiset välit pidän. ainoa jolla toimeen tulee
Näin se on. Molemmat vanhempani ovat sairaita, heikkoja, joka johti kaltoinkohteluun ja lopulta vei minut myös tuonne mainitsemaasi lastenkotiin ja suhteellisen vaikeaan elämään mm. päihteiden ja hyväksikäytön piiriin. He eivät ole vain pahoja ihmisiä, oikeastaan aika tavallisia ulkokuoren perusteella. Sanoisin vain että heikkoja, joilla on omat traumansa. Olen tehnyt henkistä työtä 35 vuoden ajan, mutta kai anteeksianto vaatii vieläkin aikaa... Haluaisin vaan elämässäni eteenpäin mutta tunnereaktiot heidän läsnäollessaan kertoo muuta. Terapia jatkukoon...
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta kai voi vihata mutta aikuinen ihminen myös ymmärtää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja ovat tehneet virheitä. Ei kukaan vanhempi selviä vanhemmuudesta ilman virheitä. Eri asia tietenkin on, jos vanhemmat ovat esim. käyttäneet seksuaalisesti hyväksi, hylännyt lastenkotiin tms. vakavaa. Mutta muut asiat ovat anteeksi annettavissa ja selvitettävissä. Usein iän myötä alkaa ymmärtämään asioita ja tajuaa syyt, miksi joku on toiminut niin kuin on toiminut ja silloin on helpompi antaa myös anteeksi.
Et sinä päätä mikä on anteeksiannettavissa ja mikä ei. Älä leiki jeesusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin se on. Molemmat vanhempani ovat sairaita, heikkoja, joka johti kaltoinkohteluun ja lopulta vei minut myös tuonne mainitsemaasi lastenkotiin ja suhteellisen vaikeaan elämään mm. päihteiden ja hyväksikäytön piiriin. He eivät ole vain pahoja ihmisiä, oikeastaan aika tavallisia ulkokuoren perusteella. Sanoisin vain että heikkoja, joilla on omat traumansa. Olen tehnyt henkistä työtä 35 vuoden ajan, mutta kai anteeksianto vaatii vieläkin aikaa... Haluaisin vaan elämässäni eteenpäin mutta tunnereaktiot heidän läsnäollessaan kertoo muuta. Terapia jatkukoon...
Ap.
Ei sinun tarvitse antaa anteeksi eikä muuttaa tunteitasi. Olet jo antanut osan elämästäsi heille, älä anna heidän viedä loppujakin. Et ole mitään velkaa. Voit elää onnellista elämää ja tehdä sitä, mistä tulet itse onnelliseksi.
En vihaa enkä rakasta. Luulen että äitikään ei ole koskaan rakastanut ketään muuta kuin isääni, eikä ole saanut rakkautta omalta äidiltään. Äidin seurassa olo tuntuu epämiellyttävältä, koska hänellä on muistisairaus ja hän joko kertoo satuja tai hokee samoja asioita kymmenen kertaa. Hän elää jossain omassa harhamaailmassaan eikä esim. muista isäni kuolleen jo toistakymmentä vuotta sitten, joten ei hänen kanssaan voi keskustella kuin aikuisen ihmisen kanssa. Olen hirveän väsynyt häneen ja joskus toivon, että hän kuoIisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Rakastan äitiäni valtavasti, ja nykyään me olemme suorastaan parhaita ystäviä!
Terapiassa olen tästä puhunut ja terapeutti sanoi, ettei ihminen voi antaa anteeksi sellaista mitä ei ymmärrä. On sellaisia asioita joita en ymmärrä miten he pystyivät tekemään niin, vaikka ymmärrän heidän pahan olonsa myös ja oman uhriasemansa.. kai se sitten johtuu siitä etten voi käsittää miten joku on voinut tehdä niin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vihaa, vaikka kaikki nuoruudessani menikin pieleen vanhemmistani johtuen. Kärsin mielenterveysongelmista varmaan loppuikäni. Olen päässyt sentään yli siitä vihan ja katkeruuden kantamisesta. Tavallaan olen etäännyttänyt itseni vanhemmista. Olemme muodollisesti väleissä, mutta lähelleni en enää päästä.
[/quote]
Ei sinun tarvitse antaa anteeksi eikä muuttaa tunteitasi. Olet jo antanut osan elämästäsi heille, älä anna heidän viedä loppujakin. Et ole mitään velkaa. Voit elää onnellista elämää ja tehdä sitä, mistä tulet itse onnelliseksi.[/quote]
Kiitos näistä sanoista! En olekkaan ajatellut ettei tarvitsisi eikä se tekisi minusta ”huonoa ihmistä”. Kiitos siis ajatuksista. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä kanssa viha-rakkaussuhde isäni kanssa. Rakkaus silti voittaa vaikka vihaa olisikin paljon.
Vihata on vähän liian vahva ilmaisu. Inhoan hänen taipumustaan nöyryyttää ja vittuilla. Välimme ovat mallia tekstari kuukaudessa, jos on jotain oikeaa asiaa.
En vihaa, mutta en rakastakaan. On ihminen jota en oikein jaksa, enkä myöskään arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa olen tästä puhunut ja terapeutti sanoi, ettei ihminen voi antaa anteeksi sellaista mitä ei ymmärrä. On sellaisia asioita joita en ymmärrä miten he pystyivät tekemään niin, vaikka ymmärrän heidän pahan olonsa myös ja oman uhriasemansa.. kai se sitten johtuu siitä etten voi käsittää miten joku on voinut tehdä niin.
Ap
Juuri tuo että ei ymmärrä. Hiljattain kuolleelle isälleni kai olen antanut anteeksi jo kauan sitten, tai en ainakaan tunne sellaista valtavaa vihaa, mikä oli todella voimakasta nuorena, isä ei kuitenkaan koskaan pyytänyt anteeksi meiltä lapsilta sekoilujaan. Tavallaan ymmärrän että isä ei voinut itselleen mitään, oli uhri itsekin ja pohjimmiltaan kuitenkin hyvä ihminen. Sen sijaan, kun tulin itse äidiksi vajaa kymmenen vuotta sitten, yllätti suuresti miten suhde äitiini alkoi muuttua. Aloin nähdä hänet ihan eri valossa, kuin lakana olisi vähitellen vedetty silmiltä. Aloin ymmärtämään, että se äiti joksi hänet olin kuvitellut, ei ollutkaan ihan sama. Nykyään tunnen äitiäni kohtaan välillä voimakastakin vihaa, ja se johtuu paljolti siitä, että hän ei myönnä mitään virheitään, vaan nostaa kädet ilmaan marttyyrimäisesti. En kestä sellaista. Näin ollen en voi antaa anteeksi ihmiselle joka ei edes myönnä loukanneensa, vaan mitätöi kokemukseni.
Anteeksiantoa ei voi pakottaa. Se tulee, jos on tullakseen, ihan omalla ajallaan ja elämän myötä. Tai sitten se ei tule ollenkaan, ja sekin on ihan ok, jos niin käy.
Asiaa voi ajatella vaikka siitä näkövinkkelistä, että ethän sä pysty pakottamaan itseäsi vaikka rakastumaan johonkin satunnaisesti valittuun ihmiseen. Tunteet ei toimi niin, niitä ei saa tahdonvoimalla toteutumaan. Samalla tavalla anteeksiantoa ei voi väkisin saada aikaiseksi.
Itse tarvitsin tosi monta vuotta terapiaa, että pääsin eteenpäin oman lapsuuteni tapahtumista (väkivaltaa ja hyväksikäyttöä). Nykyään välit vanhempiin ovat asialliset ja ihan ystävällisetkin, mutta syvällisiä tai rakastavia niistä ei koskaan voi tulla, ja se riittää mulle. Olen heille antanut anteeksi ja olen sen jälkeen voinut todella paljon paremmin (psyykkisesti), mutta se anteeksi antamisen tunne tuli ihan omalla tahdillaan ja omassa aikataulussaan, kun olin mieleltäni siihen valmis. En koskaan edes pyrkinyt siihen, koska en uskonut sen olevan mahdollista.
Kaikkea hyvää sinulle :)
En tuhlaa enää vähäistä elämääni vihaamiseen. Äitini on yhdentekevä ihminen minun elämässä. Joskus jutellaan ja erittäin harvoin tavataan.
Totta kai voi vihata mutta aikuinen ihminen myös ymmärtää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja ovat tehneet virheitä. Ei kukaan vanhempi selviä vanhemmuudesta ilman virheitä. Eri asia tietenkin on, jos vanhemmat ovat esim. käyttäneet seksuaalisesti hyväksi, hylännyt lastenkotiin tms. vakavaa. Mutta muut asiat ovat anteeksi annettavissa ja selvitettävissä. Usein iän myötä alkaa ymmärtämään asioita ja tajuaa syyt, miksi joku on toiminut niin kuin on toiminut ja silloin on helpompi antaa myös anteeksi.