Mehiläinen - melkoinen 500eur rahastus 5min lastenlääkärikäynnistä arkena
6v muuten terveellä pojalla ollut kuumetta koko viikon ja valitellut vähän korvaa. Käytiin tänään arkena Töölössä lastenlääkärillä kontrollissa varmuuden vuoksi ettei ole korvatulehdusta tms. Epäiltiin myös influenssaa. Lääkäri teki rutiinitarkastuksen muutamassa minuutissa ja kirjoitti lähetteen labraan, kävimme pienissä labroissa ja tiskillä odottikin yllätys lasku 477,30eur !!! Onko tämä mielestänne kohtuullinen hinta nopeasta kontrollista ja parista labrasta? Lääkäri oli lisäksi laskuttanut 20min ajan muutaman minuutin hommasta. Tämän sain tiskillä vaatimalla kohtuullistettua 10 min ajan mukaan (20eur halvempi). Jäin myös pohtimaan olivatko kaikki testit edes tarpeellisia, sillä esim. influenssaan ei ole muuta kuin oireen mukainen hoito, joten oliko tarpeen testata se 70eur hinnalla, entä streptokokkiviljely 107eur? Perusverenkuva ja CRP 79eur. Lisäksi adenovirus 34eur ja RS virus 34eur. Hyvä tietty tsekata, mutta oliko kaikki tarpeen? Lääkäri ei esittänyt kysymyksiä mitä haluamme, emmekä keskustelleet mikä olisi järkevää. Hinta kerrottiin vasta lopuksi. Emme älynneet edes kysyä hintaa tai tutkimusten laajuutta, kun kaikki tapahtui niin nopeasti.
Jälkiviisautta, mutta näyttää siltä että monilla yksityisillä samat tutkimukset olisivat maksaneet huomattavasti vähemmän, jopa alle puolet Mehiläisen hinnasta. On ryöstetty olo.. odotusarvo oli reilun 100eur, max. 150 eur lasku.. Ainakin haluan varoittaa teitä muita.
Kommentit (270)
Vierailija kirjoitti:
Eikö tämä 500 e ole kelakorvauksen piirissä, vai vasta sote-uudistusko toimii niin että tämä ryöstöhinnoittelu menee veronnmaksajan piikkiin?
Kokoomuslainen märkäuni.
Käytännössä kansa alkaa tekemään oikeutettuja iskuja terveysfirmoja vastaan jos hinnat alkavat olemaan tällaisia ryöstöjä. Pelko opettaa heidät tavoille.
Te jotka väitätte että lasten kanssa joutuu jonottomaan tunteja päivystyksessä ennen kuin pääsee vastaanotolle, niin kertokaa ihmeessä paikkakunta. Vai onko nuo enemmän huhupuheita tai luullaan että lasten pitää jonottaa yhtä kauan kuin aikuisten?
Ja jos tuo tosisaan pitää paikkaansa niin katsokaa ketä äänestätte kuntavaaleissa.
Itse olen asunut 3 paikkakunnalla ja julkisista ei mitään pahaa sanottavaa, koskaan ei olla jonotettu tunteja. Nykyisessä kunnassa päivystys toimii ajanvarauksella joten ei jonotusta ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä Saksassa tuollainen maksaa 0 euroa yksityisellä ja lasten lääkkeet myös 0 euroa.
Luulin ennen, että Suomi on jokin hyvinvointivaltio, mutta en luule enää.
Suomessa on edelleen varsin hyvä julkinen terveydenhuolto, kukaan ei pakota menemään riisto-Mehiläiseen.
Julkinen terv. huolto Suomessa sisältää surkeaa palvelua, jonotusta ja ei viitsitä tutkia alkuunkaan kunnolla. Siinä vastinetta veroille.
Lääkäri on varannut teille tietyn mittaisen ajan ja toki siitä laskuttaa.
Kannattaa mainita jo aikaa varatessa, että haluatte vain lyhyen ajan, jos se vaikka onnistuisi. Toki silloin saattaa jäädä jotain hoitamatta.
Lääkäri voi sitten laskuttaa teiltä erikseen laboratoriovastausten tulkintaan liittyvän ajan.
Laboratoriotutkimukset ovat tosiaan kalliita, mutta niihin ei ole pakko mennä. Hinnastot voi tarkistaa etukäteen Mehiläisen nettisivuilta tai kysyä vastaanotosta.
Harmillista, että noin kallis käynti teille tuli, mutta hinnat ovat samanlaisia muillakin yksityisillä.
Ja aina voitte toki reklamoida laskusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää. Kyllä itseltä on yksityisellä aina kysytty, onko vakuutusta. Ja kun ei ole, niin kerrottu reilusti kokeiden hinta. Ja tehty vain välttämättömät. Miksi ette menneet julkiselle? Lapset pääsevät helposti, usein jonojen ohi, varsinkin jos huonossa kunnossa.
Aloittajan lapsi ei ollut huonossa kunnossa, suurin osa lapsipotilaista on juuri näitä flunssa/korvasärky/kuume- tapauksia, eikä tosiaan pääse minkään jonon ohi vaan odottaa useamman tunnin päivystyksessä. Jossain kunnissa on lapsille oma päivystys mutta sekin tarkoittaa vain omaa odotustilaa ja yhtä lääkäriä, eli samalla tavalla jonotetaan sielläkin.
Ap:n lapsi oli ollut viikon kuumeessa. Kyllä meillä on päivystyksessä jo heti alussa sh mitannut kuumeen, ja sen perusteella menty jonojen ohi. Pitkittynyt kuume voi olla merkki tulehduksesta. Ei aina, jos kyseessä virustauti, mutta pitää se tarkistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakuutusten takia tietenkin, oletus on varmaan nykyään että lähes kaikilla se on ja maksaa käynnin, meiltä on yleensä kysytty vakuutuksen olemassaoloa jo lääkärissä ja varmaan sen perusteella sitten miettivät jatkoa.
Samoin eläinlääkärissä kysyvät asiaa ihan rutiinisti, vastaan aina ettei ole, en halua turhia testejä lapsille tai eläimille ;)
Sehän on täysin moraalitonta lääkärin alkaa kyselemään vakuutusten olemassaoloa. Ei tarjottva hoito voi liittyä vakuutuksiin millään.
Koko USA:n terveydenhuolto perustuu tuohon.
Onko USA joku vertailukohta Suomelle? Eurooppa on puolillaan maita, jossa pitää olla sairaskassan jäsen ja sen jälkeen kaikki onkin ilmaista / lähes ilmaista ja palvelu toimii nopeasti.
USA on vertailukohta meille koska myös Suomessa soteuudistuksen tavoite on että yksityiset terveys-firmat pääsevät tekemään tiliä veronmaksajan kustannuksella.
Ei täällä ole tarkoituskaan tehdä mitään kansan kannalta hyvää mallia. Sen takia sote-uudistus on niin vaikea kun tapellaan siitä että kuka saa tuotot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä Saksassa tuollainen maksaa 0 euroa yksityisellä ja lasten lääkkeet myös 0 euroa.
Luulin ennen, että Suomi on jokin hyvinvointivaltio, mutta en luule enää.
Ei tuo olisi maksanut Suomessakaan mitään, jos ap olisi mennyt lapsen kanssa terveyskeskukseen eikä yksityislääkärille. Tosin terveyskeskuksessa ei olisi noita turhia kokeita, vaan korkeintaan streptokokkiviljely ja crp.
Arvauskeskukseenko jonottamaan 4h buranaa noin korkeiden verojen ansiosta? No, kiitos!
Missä lapsi joutuu odottamaan 4 h? Toisaalta mitä järkeä otattaa ikäviä turhia verikokeita varsinkaan lapselta?
Rosvojen kohtalo kirjoitti:
Käytännössä kansa alkaa tekemään oikeutettuja iskuja terveysfirmoja vastaan jos hinnat alkavat olemaan tällaisia ryöstöjä. Pelko opettaa heidät tavoille.
Siksi soteuudistus pitää tehdä äkkiä, koska "ryöstöt" saadaan silloin piilotettua kulisseihin, eikä yksittäinen potilas näe sitä, mitä firma todellisuudessa laskuttaa yhteiskunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä Saksassa tuollainen maksaa 0 euroa yksityisellä ja lasten lääkkeet myös 0 euroa.
Luulin ennen, että Suomi on jokin hyvinvointivaltio, mutta en luule enää.
Ei tuo olisi maksanut Suomessakaan mitään, jos ap olisi mennyt lapsen kanssa terveyskeskukseen eikä yksityislääkärille. Tosin terveyskeskuksessa ei olisi noita turhia kokeita, vaan korkeintaan streptokokkiviljely ja crp.
Ja varmasti maksaa. Käyntimaksu + lapsen lääkkeet. Mm. Saksassa ei maksa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tämä 500 e ole kelakorvauksen piirissä, vai vasta sote-uudistusko toimii niin että tämä ryöstöhinnoittelu menee veronnmaksajan piikkiin?
Kyllä niihin on tulossa kontrolli, ei tulla tuollaisia hintoja maksamaan kelan piikkiin.
Vakuutukset olisi ihan hyviä lapsiperheille mutta myös asiakas sitten menee ehkä tarpeettoman herkästi lääkärille ja lääkäri tarpeettoman herkästi laittaa turhia tutkimuksia, koska vakuutus. Eihän se toimi pitkään, kun vakuutusten hinnat nousee pilviin, jos kaikkien pitää vaikka tekemällä turhasta asiaa saada maksamansa vakuutusrahat takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä Saksassa tuollainen maksaa 0 euroa yksityisellä ja lasten lääkkeet myös 0 euroa.
Luulin ennen, että Suomi on jokin hyvinvointivaltio, mutta en luule enää.
Suomessa on edelleen varsin hyvä julkinen terveydenhuolto, kukaan ei pakota menemään riisto-Mehiläiseen.
Julkinen terv. huolto Suomessa sisältää surkeaa palvelua, jonotusta ja ei viitsitä tutkia alkuunkaan kunnolla. Siinä vastinetta veroille.
Meidän kunnassa on ihan huippupalvelu julkisella. Asutko jossain kokoomuskunnassa vai miksi teillä on noin huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä Saksassa tuollainen maksaa 0 euroa yksityisellä ja lasten lääkkeet myös 0 euroa.
Luulin ennen, että Suomi on jokin hyvinvointivaltio, mutta en luule enää.
Ei tuo olisi maksanut Suomessakaan mitään, jos ap olisi mennyt lapsen kanssa terveyskeskukseen eikä yksityislääkärille. Tosin terveyskeskuksessa ei olisi noita turhia kokeita, vaan korkeintaan streptokokkiviljely ja crp.
Ja varmasti maksaa. Käyntimaksu + lapsen lääkkeet. Mm. Saksassa ei maksa.
Ei mitään maksa Saksassa. Kaikki on niin ilmaista. Voi kun täälläkin ihmiset olisi noin pyytettömiä. Joku tulisi vaan ja rakentaisi talon ilmaiseksi.

Mikä kunta? Meilläkin naapuri sanoi noin, mutta sitten muistutin, että meillä on terveyskeskuksessa yksityinen lääkärifirma, koska ei ole saatu omia lääkäreitä palkkalistoille. Me asiakkaat maksamme julkisen mukaan, mutta kunta maksaa juuri ap:n kertomalla tavalla yksityiselle firmalle.
Miksi tyhmät menette sinne yksityiselle.
Meillä terveyskeskus toimii hienosti ja palvelu pelaa.
Miksi uskotte noita juttuja ettei pääse vastaanotolle. Kokoomuksen propagandaa. Kaihulla ajattelen sitä että joutuu kohta menemään yksityiselle ja iso lasku perään eikä verot alene yhtään.
joo, oon huomannu kans ett äyksityisellä edes YHDEN verikoearvon ottaminen on siis AIVAN ärjetöntä, niin kallista, EN suostu! EN aio maksaa riistosta kenellekkään, en edes gynekologeille, ottaisivat 200 euroo jostain käynnistä, ja jos vielä verikokeita tai muita papoja niin saisi heille kantaa koko elämänsä säästöt! En suostu huijattavaksi!Kaiken ovat saaneet yhteiskunnalta ilmaiseksi itselleen nämä, ja sitten reepiivät selkänahatkin pois köyhiltä!
Sama eläinlääkäreillä!
MITEN LIE SOTE? ONKO PAKKO ALKAA KÄYDÄ YKSITYISELLÄ; ?? SE ON ESTETTÄVÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä Saksassa tuollainen maksaa 0 euroa yksityisellä ja lasten lääkkeet myös 0 euroa.
Luulin ennen, että Suomi on jokin hyvinvointivaltio, mutta en luule enää.
Ei tuo olisi maksanut Suomessakaan mitään, jos ap olisi mennyt lapsen kanssa terveyskeskukseen eikä yksityislääkärille. Tosin terveyskeskuksessa ei olisi noita turhia kokeita, vaan korkeintaan streptokokkiviljely ja crp.
Ja varmasti maksaa. Käyntimaksu + lapsen lääkkeet. Mm. Saksassa ei maksa.
Ei mitään maksa Saksassa. Kaikki on niin ilmaista. Voi kun täälläkin ihmiset olisi noin pyytettömiä. Joku tulisi vaan ja rakentaisi talon ilmaiseksi.
Usko tai älä niin ei maksa. Reilun 6000 €:n palkasta jää käteen hiukan yli 4000 € ja se sisältää kaiken, myös sairaskassamaksun. Suomessa maksaisin 39% veroja ja saisin arvauskeskuksen. Voi äiti...
mulla on se tunne että teveyskeskuksissa lapset kyllä hoidetaan viimeiseen tappiin, mutta keski-ikäinen nainen ei saa miitään apua mihinkään.
Arvauskeskukseenko jonottamaan 4h buranaa noin korkeiden verojen ansiosta? No, kiitos!