Kuinka teillä puhuttiin rahasta?

Sanottiin pyy pyy tai etupylly

Ei puhuttu. Äitini mielestä se on tabu, syytä en tiedä vieläkään. Muistan, että äitini joskus ojensi minua jälkikäteen oikein aidosti pahastuneena ja loukkaantuneena, kun joskus olin puhunut rahasta tai jostain rahan lainaamisesta jossain uimahallin aulassa kavereille.

Rahankäyttöä olen nyt sitten itse aikuisena opetellut vähitellen, kantapään kautta.

Annettiin viikkorahaa, jonka eteen piti tehdä pieniä kotitöitä. Enempää oli turha pyytää huvituksiin. Aina korostettiin, että raha pitää ansaita, eikä saa tuhlata. 

Lopputuloksena olen varakas, nuuka ja säästeliäs keski-ikäinen. Nyt samaisen mallin opettaneet vanhempani ihmettelevät, miksi en jatkuvasti juokse heitä ilmaiseksi auttamassa.

Oma lapsuudenperhe oli oikeasti pienituloinen, joten ihan joka asiassa piti säästää. Kerran otin omain luvin laastaripaketista sen kaikkein pienimmän laastarin, kun kissa teki käteeni verinaarmun. Siitäkin minua toruttiin, kun menin tuhlaamaan. En oppinut käyttämään rahaa, koska sitä ei koskaan ollut. Syksyisin käytiin keräämässä marjoja ja ne myytiin. Omista poimimista marjoista sain pitää rahat, mutta en saanut käyttää niitä mihinkään. Ainoa poikkeus oli lukiokirjojen osto.

Omilleni muutettua minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä ruoka tai muu tavara maksaa. Kyllä sitä pärjäsi, mutta harmi, kun kaikki piti opetella kantapään kautta. Omille lapsille olen opettanut rahasta ja sen käyttämisestä enemmän.

Sen verran lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet, että meillä on miehen kanssa omat rahat, yhteinen tili on kauhistus. Minulle on tärkeää, että minulla on käytössä oma rahaa, josta en ole tilivelvollinen kenellekään.

Loppuvaiheessa puhuttiin vain sitä, kuinka me nyhdämme rahahanat kuiviksi loisimalla. 

:--------)

Meillä kannustettiin aina säästäväisyyteen, mutta ei oltu mitenkään pihejä. Vanhemmat olivat suorittavaa työtä tekeviä, nykyään varmasti pienituloisiksi luokiteltavia, mutta käyttivät rahansa järkevästi. Meillä ei juotu eikä poltettu, eikä käyty ravintoloissa syömässä paitsi ehkä kerran vuodessa esim. äitienpäivänä. Sen sijaan vanhemmilla oli vähän yli 50-vuotiaina kaksi autoa ja velaton omakotitalo pääkaupunkiseudulla. 

Muistan kun joskus kysyin palkkapäivästä äidiltäni, koska sana toistui kavereiden puheissa usein (jonkun tavaran pystyi ostamaan vasta  "isän palkkapäivänä"). Äiti sanoi, että jos tili on palkkapäivää ennen tyhjänä, on tulonsa ja menonsa mitoittanut väärin. Aina pitää olla vähintään muutaman kuukauden palkka säästötilillä/sijoituksissa, josta sen saa tarvittaessa käyttöön.

Ihan hyvän mallin olen saanut kotoa, ja aika pitkälle vanhempien neuvoja noudatan itsekin.

Ei puhuttu mitään. Paitsi tietysti se, että mikään ei olisi saanut maksaa mitään ja kaikki oli vanhempien mielestä "turhuutta". 

Aikuisena olen ihan kädetön raha-asioissa, velkaa ei toki onneksi ole eikä lainaakaan, mutta ei ole myöskään säästöjä tai omaisuutta. Kädestä suuhun vielä nelikymppisenäkin.

Säästäväisyyttä ja vertailua opetettiin. Taskurahaa sai kotitöitä vastaan. Itsenäisyyteen ja oman elämän vastuuseen opetettiin ja esimerkkejä.ehdin nähdä miten toisen varaan ripustautuneille voi käydä...joten parisuhteessani on omat rahat.

Toisaalta äiti oli aina hyötymässä muista ja käyttämässä jopa kavereideni vanhempien henkilökuntaedut....nolouden huippu, joten opit itsellisyydestä oli vähän ristiriitaiset.

Nuoruuden typeryyden ja opiskeluaikojen tiukkuuden jälkeen musta on kai tullut taloudellisesti fiksu ja pärjäävä.

En muista, että koskaan olisi varsinaisesti opetettu rahankäyttöä, kai ne opit tuli vähän niin kuin siinä sivussa vanhempien rahankäyttöä seuratessa. Mitään säännöllistä viikkorahaa meille ei annettu, eikä sille olisi käyttöäkään ollut, kun asuttiin syrjäkylällä, missä ei ollut mitään missä sitä olisi kuluttanutkaan. Jos johonkin lähdettiin, vanhemmat antoi jonkin summan minkä sai käyttää karkkiin tai leluihin tai myöhemmin vaatteisiin ja meikkeihin yms.

Rahan kanssa minulla ei ole koskaan ollut ongelmia, olen aina osannut elää varojeni mukaan ja säästeliäästikin, niin että ikinä ei ole tili ollut tyhjä.

Suuri osa suvusta oli pihejä. Aina sanottiin, että ei ole rahaa ja "pitää syödä pakastin tyhjäksi" kauppareissun sijaan, mutta silti vanhempien omistuksessa oli monia taloja. Nälkää nähtiin, mutta rakennusprojektit oli aina kesken. Myöhemmin porukat vaurastui ja teki rahalla ihan mitä tahansa ja kuukausirahani oli teininä 70e. Vanhemmat eivät ikinä maininneet oikeita lukuja tai opettaneet mitään käytännöllistä rahasta, joten olen nyt aikuisena ihan onneton kuluttaja. En osaa budjetoida ja olen pihi, mutta myös ostelen turhia tavaroita.

Lapsuuden perheeni oli hyvätuloinen yrittäjäperhe, oikein mistään ei ollut pulaa. Viikkorahaa sain peruskouluaikoina ja joskus alaluokilla saimme veljeni kanssa molemmat pienen määrän osakkeita, josta sitten oli vuosittain osinkotuloja. Kesätöihin piti mennä heti 15-vuotiaana ja opiskelujen välikesät tietenkin töissä kuukauden mittaista kesälomaa lukuunottamatta. Lisäksi tein jonkin verran viikonloppuisin keikkatöitä. Asuntosäästöt piti laittaa vireille heti kun vakituisia tuloja alkoi tulla ja asuinkin vanhempieni luona pari vuotta ennen kuin muutin omilleni joten ensiasuntoni oli omistusasunto. Kaikki nuo asiat opettivat rahan käyttöä, samoin äitini joka oli entinen pankkivirkailija, oma koulutukseni sitten tradenomi ja ammatti tilitoimistokirjanpitäjä joten talous- ja verotusoppia on tullut sekä kodin perintönä että oman koulutuksen ja ammatin kautta. Tätä nykyä kohta keski-ikäinen varakas omistusasuja, kahden lapsen äiti, naimisissa, osakesalkku ja sijoitusasunto. Samoin miehellä osakesalkku. Meillä suvussa ei ole tapana asua vuokralla, tällainenkin oppi on tullut kodin perintönä samoin kuin suositus osakesijoittamiseen.